MAO:379/13

ASIAN TAUSTA

Liikennevirasto (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 22.11.2012 julkaistulla EU-hankintailmoituksella nopeutetulla rajoitetulla menettelyllä toteutettavasta E18 Haminan ohikulkutien (Vt7), rakenneosan D, liikenteenhallinta välillä Rantahaka–Lelu, KU rakennusurakasta.

Liikennevirasto on 3.12.2012 tekemällään päätöksellä numero 5188/0830/2012 hylännyt valittajan osallistumishakemuksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 6.000.000 euroa.

Markkinaoikeus on 15.1.2013 antamallaan päätöksellä sallinut muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen täytäntöönpanon ja hankintasopimus on allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Suomen Sähkörakennus Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 600.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 9.101 eurolla viivästyskorkoineen.

Valittaja on vielä vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön toimittamaan valittajalle jäljennöksen VR-Track Oy:n osallistumishakemuksen referenssi- ja henkilöliitteistä.

Perusteet

Liikennevirasto on valituksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt valittajan osallistumishakemuksen sillä perusteella, että valittajan osallistumishakemus ei ole liikenneviraston mukaan hankintailmoituksen kohdan III 2.3. "Teknisen suorituskyvyn vähimmäisvaatimukset" mukainen. Liikennevirasto on tulkinnut vaatimusta vähimmäisvaatimukseksi, vaikka se on hankintailmoituksessa esitetty mahdollisena vähimmäisvaatimuksena eikä ehdottomana. Valittaja on kuitenkin täyttänyt esitetyt mahdolliset vähimmäisvaatimukset teknisen suorituskyvyn osalta liittyen yrityksen referensseihin ja projektihenkilöstön kokemukseen.

Valittajan osallistumishakemuksen liitteessä 7 on esitetty valittajan referenssit vuosilta 2009–2012. Yritystasolla valittajalla on laaja kokemus telematiikan liikennehallintajärjestelmien rakentamisesta eli hankinnan kohdetta vastaavien hankintojen suuruusluokkaa, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä vastaavien toimeksiantojen suorittamisesta.

Valittajan osallistumishakemuksen liitteessä 6 on esitetty selvitys projektinjohtohenkilöistä ja alihankkijoista. Henkilötietolomakkeista käy ilmi, että projektinjohtohenkilöstöllä on vähintään viiden vuoden kokemus vastaavien tieliikenteen hallintahakkeiden toteuttamisesta. Projektipäälliköksi nimetty henkilö on täyttänyt esitetyt koulutusvaatimukset sekä vaatimuksen viiden vuoden kokemuksesta vaativien tieliikennehankkeiden toteutuksesta sekä vaatimuksen vähintään yhdestä vastaavasta tunnelin liikenteenhallintaurakasta.

Hankintailmoitus on lisäksi ollut epäselvä siltä osin kuin siinä on asetettu ehdokkaille mahdollisia vähimmäisvaatimuksia. Hankintayksiköllä on hankintasäännösten mukaan oikeus sulkea ehdokas tarjouskilpailusta, jos se ei täytä asetettuja teknistä suorituskykyä, ammatillista pätevyyttä ja laatua koskevia vähimmäisvaatimuksia. Vaatimuksista on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Tässä tapauksessa hankintayksikkö ei kuitenkaan ole esittänyt näitä vaatimuksia ehdottomina vähimmäisvaatimuksina. Ilmaisu "mahdollinen vähimmäisvaatimus" on ollut epäselvä, koska ehdokas ei ole voinut tietää pitääkö nämä vaatimukset ehdottomasti täyttää.

Esitetyt mahdolliset vähimmäisvaatimukset ovat myös olleet ehdokkaita syrjiviä. Liikennevirasto on keskeyttänyt soveltuvuusvaatimuksia koskevan menettelytapa- ja arviointivirheen perusteella edellisen nyt kyseessä olevaa hankintaa koskevan hankintamenettelyn ja aloittanut uuden menettelyn julkaisemalla uuden hankintailmoituksen 22.11.2012. Uudella vaatimuksella vähintään yhdestä vastaavasta tunnelin liikenteenhallintaurakasta on perusteettomasti haluttu rajoittaa kilpailua, koska hankintayksikön tiedossa on ollut, että tunnelihankkeita on tehty vain yksi viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana.

Vastine

Vaatimukset

Liikennevirasto on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.867,60 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Kysymyksessä oleva hankintamenettely käynnistettiin julkaisemalla niin sanotun vakiolomakeasetuksen mukainen EU-hankintailmoitus. Hankintayksikkö ei ole voinut mitenkään vaikuttaa hankintailmoituksen väliotsikkoihin, kuten otsikkoon "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset". Kyseinen väliotsikko on jo ollut valmiina hankintailmoituspohjassa.

Valittajan osallistumishakemus ei ole täyttänyt asetettuja vähimmäisvaatimuksia yritystason referenssien eikä henkilöstön kokemusvaatimusten osalta. Valittajan osallistumishakemuksessa ei ole ollut referenssiä, joka olisi sisältänyt tunnelikohteen liikenteenhallintalaitteiden ja opasteiden asennusta, tunnelikohteen liikenteenhallintaan liittyvää kaapelointia sekä teknisten järjestelmien yhteensovittamista. Valittajan alihankkijan osalta on osallistumishakemuksessa mainittu hankintaa vastaavana referenssinä urakan osatoimeksianto. Valittajan alihankkija on toiminut kyseisessä urakassa aliurakoitsijana ohjelmoinnin, käyttöliittymän ja laitteiden ja järjestelmien testauksen ja käyttöönoton osalta. Valittajalta ja sen alihankkijalta on kuitenkin puuttunut referenssi, joka olisi sisältänyt tunnelikohteen liikenteenhallintalaitteiden sekä opasteiden asennusta ja tunnelihakkeeseen liittyvää kaapelointia.

Valittajan osallistumishakemuksessa nimetty projektipäällikkö ei ole täyttänyt projektihenkilöstölle hankintailmoituksessa asetettuja kokemusvaatimuksia liittyen kokemukseen tunnelikohteen liikenteenhallintalaitteiden sekä opasteiden asennuksesta, kaapeloinnista ja tunnelin eri järjestelmien ja laitteiden yhteensovittamisesta.

Tunnelikohteen liikenteenhallintajärjestelmän rakentaminen on paljon vaativampaa kuin vastaavan järjestelmän rakentaminen niin sanotulle avo-osuudelle. Koska hankinta kilpailutettiin julkaisemalla EU-hankintailmoitus, vähimmäisvaatimukset täyttävä referenssiurakka on voinut olla myös Suomen ulkopuolella toteutettu hankintaa vastaava urakka. Näin ollen hankintailmoituksessa asetetut tarjoajan soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset ovat olleet hankinnan kohteen vaativuus, luonne ja laajuus huomioon ottaen perusteltuja, eivätkä ne ole tarpeettomalla tavalla rajoittaneet kilpailua.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että käytössä olevassa EU-hankinnan hankintailmoituksen vakiolomakkeessa ei ole kohdassa III 2.3 "Tekninen suorituskyky" väliotsikkoa "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset". Hankintailmoituslomakkeen kohdassa III 2.3 on sen sijaan valmiina väliotsikko "Mahdollisesti vaadittavien standardien vähimmäistaso(t): (soveltuvissa tapauksissa)". Liikennevirasto on siten muuttanut väliotsikkoa mahdollisiksi vähimmäisvaatimuksiksi ja esittänyt näin ollen muita vaatimuksia kuin vakiolomakkeessa on edellytetty.

Valittajan oikeussuojan kannalta on tärkeä selvittää, onko VR-Track Oy:n osallistumishakemus täyttänyt hankintailmoituksessa asetetut mahdolliset vähimmäisvaatimukset.

Muut kirjelmät

Liikennevirasto on lisävastineessaan esittänyt, että hankintamenettelyä aloitettaessa hankintailmoituslomakkeessa on ollut käytössä vakiolomakepohjan mukainen väliotsikko "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset". Saadun selvityksen mukaan syystalvella 2012 on EU-hankintailmoituksen rakennetta muutettu ja väliotsikko "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset" on muutettu nykyiseen vakiolomakepohjassa olevaan muotoon "Mahdollisesti vaadittavien standardien vähimmäistaso(t): (soveltuvissa tapauksissa)". Liikennevirasto ei siten ole muuttanut kyseistä väliotsikkoa millään tavalla.

VR-Track Oy:n osallistumishakemus on täyttänyt hankintailmoituksessa asetetut vähimmäisvaatimukset. VR-Track Oy:n ilmoituksen mukaan sen osallistumishakemuksen yritys- ja henkilöreferenssit ovat salassa pidettäviä liike- ja ammattisalaisuuksia.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 52 §:n mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan vaatimusten ja niiden täyttymisen todistamiseksi pyydettävien selvitysten tulee liittyä ehdokkaan ja tarjoajan edellytyksiin toteuttaa hankinta, ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksista ja selvityksistä on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain esitöissä on 56 §:n kohdalla (HE 50/2006 vp s. 100) todettu, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa ehdokkaiden ja tarjoajien ominaisuuksiin liittyvien vaatimusten asettamisessa. Menettelyyn voidaan puuttua vain tilanteissa, joissa vaatimukset eivät liity ehdokkaiden tai tarjoajien mahdollisuuksiin toteuttaa hankinta tai joissa vaatimuksilla vaarannetaan ehdokkaiden tai tarjoajien tasapuolista kohtelua. Ehdokkaiden tai tarjoajien rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvien vaatimusten ja tarjoajien valinnassa käytettävien perusteiden on oltava suhteellisia, puolueettomia ja perusteltavissa hankinnan kohteen kannalta.

Hankintalain 59 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hankintayksikkö voi pyytää ehdokasta ja tarjoajaa osoittamaan teknisen suorituskykynsä ja ammatillisen pätevyytensä todistuksella ehdokkaan tai tarjoajan tai yrityksen johtohenkilöiden sekä erityisesti palvelun tai urakan suorittamisesta vastaavien henkilöiden koulutuksesta ja ammatillisesta pätevyydestä

Hankintalain 59 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan hankintayksikkö voi pyytää ehdokasta ja tarjoajaa osoittamaan teknisen suorituskykynsä ja ammatillisen pätevyytensä luettelolla viimeksi kuluneen enintään viiden vuoden aikana toteutetuista rakennusurakoista sekä todistuksella merkittävimpien urakoiden asianmukaisesta toteuttamisesta; todistuksesta tulee käydä ilmi urakoiden arvo, ajankohta ja toteutuspaikka sekä se, onko työt tehty ammattialan sääntöjen mukaan ja onko ne saatettu asianmukaisesti päätökseen; tarvittaessa toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava tiedot suoraan hankintayksikölle.

Hankintalain 35 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on toimitettava julkaistaviksi ennakkoilmoitus ja hankintailmoitus, suunnittelukilpailua koskeva ilmoitus, käyttöoikeusurakkaa koskeva ilmoitus sekä jälki-ilmoitus. Pykälän 2 momentin mukaan hankintailmoitukset on toimitettava julkaistavaksi työ- ja elinkeinoministeriön määräämälle taholle. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitetuista ilmoitusvelvoitteista, ilmoitusten lähettämisessä käytettävistä viestintävälineistä, ilmoitusten sisällöstä, julkaisemisesta ja muista hankinnasta ilmoittamiseen liittyvistä seikoista, joita hankintadirektiivissä, oikeussuojadirektiivissä ja kansallisesti edellytetään.

Julkisista hankinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n 1 momentin mukaan jos hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain 16 §:ssä tai erityisalojen hankintalain 12 §:ssä tarkoitetut EU-kynnysarvot, hankintalain 35 §:n 1 momentissa ja erityisalojen hankintalain 23 §:n 1 momentissa edellytetyt ilmoitukset on tehtävä vakiolomakkeitten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2004/17/EY ja 2004/18/EY mukaisesti julkisiin hankintamenettelyihin liittyvien ilmoitusten julkaisemista varten annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1564/2005, jäljempänä vakiolomakeasetus, vahvistettuja vakiolomakkeita käyttäen.

Ehdokkaiden soveltuvuusvaatimukset

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on muuttanut hankintailmoituksen vakiolomakkeen kohdan III 2.3 väliotsikkoa ja että käytetty väliotsikko "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset" on ollut epäselvä.

Asiassa saadun selvityksen mukaan hankintailmoituksen vakiolomakkeen kohdan III 2.3 "Tekninen suorituskyky" väliotsikko "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset" on Euroopan unionin komission 19.8.2011 antamalla täytäntöönpanoasetuksella numero 842/2011 muutettu muotoon "Mahdollisesti vaadittavien standardien vähimmäistaso(t): (soveltuvissa tapauksissa)".

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten mukaisesti julkaistessaan hankinnasta tuolloin voimassa olleen vakiolomakeasetuksen mukaiselle vakiolomakkeelle laaditun hankintailmoituksen. Markkinaoikeus katsoo lisäksi, että vakiolomakkeen kohdan III.2.3 väliotsikon tekstin "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset" perusteella ehdokkaiden on pitänyt ymmärtää, että vakiolomakkeen kyseisessä kohdassa esitetään kyseiseen hankintaan liittyvät hankintayksikön asettamat tarjoajan soveltuvuuden arviointiin liittyvät vähimmäisvaatimukset.

Valittaja on esittänyt, että hankintailmoituksessa esitetyt ehdokkaan soveltuvuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset ovat myös olleet ehdokkaita syrjiviä ja ne ovat lisäksi perusteettomasti rajoittaneet kilpailua.

Hankintailmoituksen kohdan III 2.3 "Tekninen suorituskyky" väliotsikon "Mahdolliset vähimmäisvaatimukset" alla on todettu ehdokkaiden referenssien ja projektihenkilöstön kokemuksen osalta seuraavaa:

"1) Ehdokkaalla on oltava osoittaa viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta vähintään yksi suoritettu tai suoritettavana oleva toimeksianto, joka vastaa ilmoitettavaa hankintaa, suuruusluokkaa, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevien vaatimusten osalta ja osoittaa palveluksessaan/käytettävissään olevan tällaisiin toimeksiantoihin osallistunut henkilöstö.

2) Ehdokkaan tehtävään nimeämällä projektijohtohenkilöstöllä tulee olla vähintään 5 vuoden kokemus vaativien tieliikenteenhallintahankkeiden rakentamisesta.

Työtä johtavan projektipäällikön on oltava koulutukseltaan vähintään teknillisen oppilaitoksen/ammattikorkeakoulun insinööritutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla vähintään 5 vuoden kokemus vaativien tieliikennehankkeiden toteutuksesta sekä kokemusta vähintään yhdestä hankintaa vastaavasta tunnelin liikenteenhallintaurakasta."

Edellä mainittuihin vähimmäisvaatimuksiin liittyen on ehdokkaita pyydetty osallistumishakemuksessaan esittämään seuraava asiakirjaselvitys:

"1) Luettelo ehdokkaan tärkeimmistä ilmoitettavaa hankintaa vastaavista toimeksiannoista (ml. tunneliosuuden sisältävä liikenteenhallintajärjestelmä) kolmelta (3) viimeiseltä vuodelta, joka sisältää toimeksiantojen kuvaukset sekä tiedot kunkin toimeksiannon suuruusluokasta, toimitusajasta ja toimituksen vastaanottajasta, sekä selvitykset vastaaviin toimeksiantoihin osallistuneen henkilöstön referensseistä edellä mainituin tiedoin.

2) Selvitys projektijohtohenkilöistä ja heidän kokemuksestaan ja pätevyydestään koskien tieliikenteenhallintajärjestelmäurakoiden rakentamista (ml. tunneliosuuden sisältävä liikenteenhallintajärjestelmä) sekä näihin järjestelmiin liittyvien käyttöliittymien rakentamisesta, koskien seuraavia tekniikka-alueita.

- liikenteenhallintalaitteiden ja -opasteiden asennus

- liikenteenhallintaan liittyvät kaapeloinnit

- käyttöliittymä,

- laitteiden ja järjestelmien testaus sekä käyttöönotto."

Hankintailmoituksessa on kuvattu hankinnan kohdetta toteamalla muun ohella, että toteutettavan liikenteenhallintajärjestelmän pituus on noin 20 kilometriä ja tiejaksolla sijaitsee kaksi tunnelia. Liikenteenhallinta käsittää liikenteenhallintalaitteet järjestelmineen ja liikenteenhallintajärjestelmän ja tunnelien LVIS-järjestelmän käyttöliittymän toteutuksen. Liikenteenhallintajärjestelmään kuuluu 35 vaihtuvaa nopeusrajoitusmerkkiä, 15 vaihtuvaa varoitus- ja nopeusrajoitusmerkin yhdistelmää, 10 ajoradan sivuun sijoittuvaa vaihtuvaa varoitusmerkin ja tiedotusopasteen yhdistelmää, yksi ajoradan yläpuolelle sijoittuva vaihtuva varoitusmerkin ja tiedotusopasteen yhdistelmä, kaksi ajoradan yläpuolelle sijoittuvaa vaihtuvaa tiedotusopastetta, viisi prismaopastetta, kahdeksan manuaalisesti käännettävää kiertotieopastetta, 15 liikennevalo-opastinta, 27 liikenteenseurantakameraa, kuusi liikenteen automaattista mittauspistettä, 16 ajonopeuden tunnistuspistettä, kahdeksan raskaan liikenteen jonomittauspistettä, kolme tiesääasemaa, 14 liikennepuomia ja 13 keskikaistan ylityspuomia.

Markkinaoikeus katsoo, ottaen huomioon hankinnan kohteena olevan liikenteenhallintajärjestelmän laatu ja laajuus sekä sen kilpailuttamien EU-hankintana, ettei hankintayksikkö ole ylittänyt sille ehdokkaiden soveltuvuusvaatimusten asettamisessa kuuluvaa harkintavaltaa eikä vaarantanut ehdokkaiden tasapuolista kohtelua asettaessaan vaatimuksia tarjoajien referensseille ja projektijohtohenkilöstön kokemukselle. Ottaen huomioon, että tarjoajat ja näiden ilmoittamat referenssit ovat voineet tulla myös Suomen alueen ulkopuolelta, asetetut vaatimukset eivät myöskään ole perusteettomasti rajoittaneet kilpailua. Vaatimukset ovat myös liittyneet hankinnan kohteeseen. Hankintayksikkö ei siten ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti soveltuvuusvaatimukset asettaessaan.

Valittajan soveltuvuus

Valittaja on osallistumishakemuksessaan ilmoittanut referenssiensä vuosilta 2009–2012. Referenssien joukossa ei ole tunneliosuuden sisältäviä liikenteenhallintajärjestelmiin liittyviä referenssejä. Valittaja on liittänyt osallistumishakemukseensa lisäksi luettelon alihankkijansa YSP Oy:n referensseistä. Kyseiseen luetteloon on merkitty myös tunnelikohteita koskevia referenssejä. Nämä referenssit ovat koskeneet liikenteen telematiikkaratkaisujen ohjelmointia, asiantuntijatehtäviä, käyttöönottoa ja hankesuunnittelua. Hankintailmoituksessa on edellä todetulla tavalla edellytetty, että referenssit koskevat muun ohella tunnelikohteiden osalta liikenteenhallintalaitteiden ja -opasteiden asennusta, liikenteenhallintaan liittyvää kaapelointia, käyttöliittymiä sekä laitteiden ja järjestelmien testausta ja käyttöönottoa.

Markkinaoikeus katsoo, ettei valittaja ole osallistumishakemuksessaan esittänyt selvitystä omista tai alihankkijansa tunnelihankkeisiin liittyvistä kaapeloinnin, asennuksen ja käyttöliittymien referensseistä. Näin ollen hankintayksikkö ei ole ylittänyt sillä ehdokkaiden soveltuvuuden arvioinnissa olevaa harkintavaltaa katsoessaan, ettei valittaja ole täyttänyt ehdokkaille referenssien osalta asetettuja vaatimuksia.

Valittaja on osallistumishakemuksessaan nimennyt projektinjohtajaksi henkilön, jolla ei osallistumishakemuksen liitteen 6.1 mukaan ole ollut kokemusta tunnelihankkeista. Kuten edellä on todettu, hankintailmoituksen mukaan työtä johtavalla projektipäälliköllä on oltava kokemusta vähintään yhdestä hankintaa vastaavasta tunnelin liikenteenhallintaurakasta. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole ylittänyt sillä ehdokkaiden soveltuvuuden arvioinnissa olevaa harkintavaltaa katsoessaan, ettei valittaja ole täyttänyt ehdokkaille projektijohtohenkilöstön osalta asetettuja vaatimuksia.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Tiedon antaminen asiakirjasta

Valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön toimittamaan valittajalle jäljennöksen VR-Track Oy:n osallistumishakemuksen referenssi- ja henkilöliitteistä. Hankintayksikkö on vastustanut tiedon antamista ja esittänyt, että kyseiset asiakirjat sisältävät ehdokkaan liike- ja ammattisalaisuuksia.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 8 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuudesta ja salassapidosta on voimassa, mitä asiakirjan julkisuudesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (jäljempänä julkisuuslaki) tai muussa laissa säädetään, jollei oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetussa laissa toisin säädetä.

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta. Salassa pidettäviä mainitun lainkohdan mukaan ovat myös sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuolena olevalla asianosaisella on oikeus saada tieto muustakin kuin julkisesta oikeudenkäyntiasiakirjasta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn, jollei 2 tai 3 momentista muuta johdu. Pykälän 3 momentin mukaan hallintotuomioistuin voi kuitenkin jättää antamatta julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 6 kohdassa mainitun salassa pidettäväksi säädetyn tiedon, jos tiedon antamatta jättäminen on välttämätöntä salassapitosäännöksessä tarkoitetun edun suojaamiseksi eikä tiedon antamatta jättäminen vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista.

Julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella, hänen edustajallaan tai avustajallaan ei ole oikeutta julkisessa hankinnassa toisen ehdokkaan tai tarjoajan liike- tai ammattisalaisuutta koskeviin tietoihin. Tieto tarjousten vertailussa käytettävästä hinnasta ja muusta tekijästä on kuitenkin aina annettava.

Markkinaoikeus katsoo, että tiedot yrityksen yritys- ja henkilöreferensseistä voivat lähtökohtaisesti sisältää yrityksen liike- ja ammattisalaisuuksia. Ottaen huomioon, että markkinaoikeus on katsonut hankintayksikön toimineen hankintasäännösten mukaisesti hylätessään valittajan osallistumishakemuksen, ja kun hankintasopimus hankintayksikön ja voittaneen tarjoajan välillä on jo allekirjoitettu, markkinaoikeus katsoo, ettei pyydetyn tiedon antamatta jättäminen vaaranna tässä asiassa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Valittajan vaatimus tiedon antamisesta asiakirjasta on sen vuoksi hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus hylkää valittajan vaatimuksen tiedon antamisesta VR-Track Oy:n osallistumishakemuksen referenssi- ja henkilöliitteistä.

Markkinaoikeus velvoittaa Suomen Sähkörakennus Oy:n korvaamaan Liikenneviraston oikeudenkäyntikulut 1.867,60 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Ville Parkkari ja Markus Mattila.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkastaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.