MAO:533/2026

NRC Group Finland Oy > Väylävirasto

julkinen hankinta – tarjouspyynnön epäselvyys – tarjousten vertailu – seuraamuksen määrääminen

268/2026

03.11.2026

Hankinta-asiat

Asian tausta

Väylävirasto (jäljempänä myös hankintayksikkö) on omasta ja erään toisen hankintailmoituksessa nimetyn hankintayksikön puolesta ilmoittanut 23.2.2026 julkaistulla erityisalojen EU-hankintailmoituksella neuvottelumenettelyllä toteutettavasta Uudenmaan alueen radan päällysrakenteen ja turvalaitteiden kunnossapidon palveluallianssista vuosille 2027–2032 ja kahdelle kahden vuoden optiokaudelle. Menettely on jaettu osallistumisvaiheeseen ja kahteen tarjousvaiheeseen.

Väylävirasto on valituksenalaisella 12.5.2026 tekemällään päätöksellä valinnut tarjousvaiheesta 1 jatkoon Destia Oy:n, GRK Suomi Oy:n ja YIT Infra Oy:n. Valittaja on sijoittunut päätökseen johtaneessa tarjousvertailussa neljänneksi eikä ole siten edennyt tarjousvaiheeseen 2.

Väylävirasto on 16.6.2026 tekemällään päätöksellä korjannut kirjoitusvirheenä 12.5.2026 tekemäänsä päätöstä. Korjauspäätöksen perusteella kirjoitusvirhe on koskenut valittajan ja YIT Infra Oy:n tarjousvaiheen 1 sellaisia vertailupisteitä, joista ei ole tässä asiassa kysymys.

Väylävirasto on 17.6.2026 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut tarjousvaiheessa 2 GRK Suomi Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 100–130 miljoonaa euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus

Vaatimukset

NRC Group Finland Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen 12.5.2026 tehdyn päätöksen, kieltää hankintayksikköä noudattamasta virheellistä menettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.560 eurolla markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksun määrällä lisättynä viivästyskorkoineen.

Perustelut

Alustavan tarjouspyynnön liite 4.2 ”Tarjouslomake laatutarjous” on ollut epäselvä ja syrjimättömyysperiaatteen vastainen, eikä sen perusteella ole voitu antaa vertailukelpoisia tarjouksia.

Liitteen ohjeen mukaan leipätekstin fonttikoon on tullut olla vähintään 11 ja taulukoiden tekstiä ovat koskeneet samat vaatimukset kuin leipätekstiä. Kuvien on tullut olla selkeästi luettavissa A4-kokoon tulostettuina, eli fonttia koskevat vaatimukset eivät ole koskeneet kuvia. Kolme neljästä tarjoajasta on myös tulkinnut tarjouspyynnön liitettä 4.2 näin. Tarjouspyyntöasiakirjoista ei ole käynyt ilmi, mitä esitystapaa kuvalla ja taulukolla on tarkoitettu ja miten mainittuja vaatimuksia on tullut näihin soveltaa. Vaatimus selkeästä luettavuudesta A4-kokoon tulostettuna on lisäksi jättänyt arvioinnin hankintayksikön subjektiivisen tulkinnan ja vallitsevien olosuhteiden kuten tulostimen ominaisuuksien varaan.

Tarjouspyynnön epäselvyys on johtanut siihen, että hankintayksikkö on pyrkiessään muuttamaan tarjouksia vertailukelpoisiksi vertaillut tarjouksia avoimuusperiaatteen vastaisella tavalla. Tarjouksia vertaillessaan hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se on käyttänyt valittajan laatutarjouksen kuvien arvioinnissa taulukoita koskevaa ohjetta ja todennut, että teksti on pienempää kuin vaadittu fonttikoko, ja kun se on jättänyt laatutarjouksen osia huomioon ottamatta. Hankintayksikkö on myös päätöksessään katsonut kolmella tarjouksella neljästä olleen puutteita laatutarjouksen osien luettavuudessa A4-kokoon tulostamisen jälkeen. On epäuskottavaa, että tarjoajat eivät olisi itse tarkistaneet niiden laatutarjousten kuvien selkeää luettavuutta.

Valittajalla olisi virheettömässä menettelyssä ollut tosiasiallinen mahdollisuus osallistua tarjousvaihe 2:een.

Vastine

Vaatimukset

Väylävirasto on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.250 eurolla sekä vastineen liitteiden kokoamisen kustannukset 2.145 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Tarjouspyynnön liitteen ohje ei ole ollut epäselvä. Kaikki tarjoajat ovat olleet alalla toimivia kokeneita ammattilaisia, joiden on täytynyt ymmärtää ohjeiden sisältö ja merkitys keskenään vertailukelpoisten tarjousten laatimiseksi. Jos epäselvyyttä olisi kaikesta huolimatta ollut, tarjoajien olisi tullut esittää asiasta kysymys hankintayksikölle kysymyksille varatussa määräajassa.

Ainoastaan yksi neljästä tarjoajasta on noudattanut ohjetta. Hankintayksikön on tullut varmistaa tarjoajien yhdenvertainen kohtelu ja tarjousten vertailukelpoisuus. Tarjoajille olisi tullut olla selvää, että laatutarjouksen tekstiosuudet on tullut laatia fonttikoolla 11. Kolmen tarjoajan ohjeiden vastaiset osuudet laatutarjouksesta on jätetty tarjousvertailussa arvioimatta.

Valittajan laatutarjouksessa kuvat 1–4 ovat olleet tosiasiallisesti taulukoita. Näissä kuvissa on ollut huomattava määrä fonttikokoa 11 selvästi pienemmällä olevaa tekstiä, eikä niihin ole varsinaisesti sisältynyt kuvallisia visuaalisuuselementtejä. Jos valittajan laatutarjous olisi laadittu ohjeen edellyttämä fonttikoko ja rivivälit huomioiden, se olisi ollut neljän sivun enimmäispituutta pidempi. Laatutarjouksen tekstiä ei ole tullut pienentää sivumäärärajoituksen kiertämiseksi.

Vaikka valittajan laatutarjouksen taulukot katsottaisiin kuviksi, ne eivät kuvinakaan olisi täyttäneet vaatimusta selkeästä luettavuudesta A4-kokoon tulostettuna. Hyvälaatuisella lasertulostimella tulostettuna osa kuvien pienimmästä tekstistä on ollut osittain suttuista.

Siinä tapauksessa, että valittajan laatutarjouksen taulukot tulkittaisiin kuviksi ja kuvat katsottaisiin selkeästi luettaviksi A4-kokoon tulostettuna, olisi mahdollista, että valittaja olisi saanut riittävästi pisteitä päästäkseen kolmannelle sijalle. Tällöin myös kahden muun tarjoajan laatutarjoukset olisi kuitenkin tullut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteiden vuoksi arvioida vastaavalla tavalla, ja todennäköisesti myös näiden tarjoajien tarjousten pistemäärät olisivat nousseet.

Kuultavien lausunnot

GRK Suomi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.806 eurolla viivästyskorkoineen.

GRK Suomi Oy on esittänyt, että tarjouspyynnön ohjeet laatutarjouksen laatimisesta ovat olleet yksiselitteisiä ja niitä on sovellettu kaikkiin tarjoajiin samalla tavoin. Tarjoajat ovat olleet ammattimaisia elinkeinonharjoittajia, joiden on tullut ymmärtää ohjeiden sisältö ja merkitys. Käsitteet taulukko ja kuva ovat olleet yksiselitteisiä, eikä niitä ole ollut tarpeen määritellä. Vaatimus fonttikoosta on ollut välttämätön, jotta laatutarjoukset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia. On ollut perusteltua, että ohjeistusta on sovellettu myös taulukoihin ja tekstiosuuksiin, jotka on nimetty kuviksi, mutta jotka eivät esitystavan perusteella ole olleet kuvia. Hankintayksikön soveltama menettelytapa on ollut tarjouspyynnön mukainen ja tarjousten tarkasteluolosuhteet ovat myös olleet kaikille samat.

YIT Infra Oy on esittänyt, että tarjouspyyntö ei ole ollut yksiselitteisen selkeä sen suhteen, voiko tarjoukseen sisällyttää tekstille ja taulukoille vaaditusta fonttikoosta poikkeavia taulukoita ja kuvia. Tästä seuraavan riskin vuoksi yhtiön laatutarjoukseen ei sisällytetty kuvia tai muutakaan graafista materiaalia, jota sisällyttämällä yhtiö olisi saanut enemmän laatupisteitä. Jos markkinaoikeus katsoo, että valitus on aiheellinen, pitäisi hankinta toteuttaa alusta asti uudelleen.

Destia Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että vaatimus kuvien luettavuudesta A4-kokoon tulostettuna on ollut myös suhteellisuusperiaatteen vastainen. Jos valittajan laatutarjouksen kuvat olisi katsottu A4-kokoon tulostettaessa selkeästi luettaviksi ja niiden sisältöjä ei olisi jätetty laatuarvioinnissa huomioimatta, valittaja olisi tullut tarjousvaiheessa 1 kolmanneksi, koska sen olisi tullut saada vähintään viisi lisäpistettä. Tällöin se olisi noussut ohi kolmanneksi sijoittuneen YIT Infra Oy:n, jonka laatutarjous ei tulisi uudelleen arvioitavaksi, koska sen laatutarjous on alun perinkin arvosteltu kaikilta osin, eivätkä sen laatupisteet voi nousta. Paremmin sijoittuneiden Destia Oy:n ja GRK Infra Oy:n laatutarjousten uudelleen arvioinnilla ei olisi vaikutusta valittajan vähimmäissijoitukseen.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on ilmoittanut, että sillä ei ole lausuttavaa valittajan vastaselityksen johdosta.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja keskeiset oikeusohjeet

Asiassa on ensin arvioitava, onko hankintayksikkö laatinut tarjousvaiheessa 1 alustavan tarjouspyynnön liitteen 4.2 ”Tarjouslomake laatutarjous” ohjeet niin selviksi, että niiden perusteella on voitu antaa vertailukelpoisia laatutarjouksia. Lisäksi asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti tarjousten vertailussa jättäessään huomioimatta valittajan laatutarjouksen kuvien sisältöjä.

Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (erityisalojen hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Erityisalojen hankintalain 71 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Erityisalojen hankintalain 91 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras. Pykälän 2 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa hinta-laatusuhteen vertailuperusteita, jotka liittyvät laadullisiin, yhteiskunnallisiin, ympäristö- tai sosiaalisiin näkökohtiin tai innovatiivisiin ominaisuuksiin.

Erityisalojen hankintalain 91 §:n 4 momentin mukaan hankintayksikön on ilmoitettava käyttämänsä kokonaistaloudellisen edullisuuden peruste tai hinta-laatusuhteen mukaiset vertailuperusteet hankintailmoituksessa, tarjouspyynnössä tai neuvottelukutsussa. Hankintayksikön on yksilöitävä vertailuperusteiden suhteellinen painotus hankintailmoituksessa, neuvottelukutsussa tai tarjouspyynnössä.

Erityisalojen hankintalain 91 §:n 5 momentista käy ilmi, että vertailuperusteet eivät saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta, ja niiden on oltava syrjimättömiä ja varmistettava todellisen kilpailun mahdollisuus.

Hankintamenettely keskeisiltä osin

Hankintayksikkö on tarjousvaiheessa 1 pyytänyt menettelyyn valituilta tarjoajilta muun ohella niin sanottuja laatutarjouksia eli kuvauksia esimerkiksi tarjoajan laatu-, turvallisuus- ja ympäristöjohtamisjärjestelmän keskeisistä kohdista sekä tarjoajan tiedonhallinnan periaatteista. Tarjousvaiheessa 1 annettujen tarjousten perusteella on valittu kolme eniten pisteitä saanutta tarjoajaa tarjousvaiheeseen 2.

Alustavan tarjouspyynnön liitteen 1.2 ”Vertailuperusteet” kohdassa
”1. Tarjousvaihe 1: Laatutarjous” on todettu muun ohella seuraavaa:

”Kirjallisen tuotoksen laajuus on korkeintaan 4x A4 sivua. Laatutarjous palautetaan tarjouslomakkeella liite 4.2 laatutarjous.”

Kyseisessä kohdassa on lisäksi esitetty tarjousten sisältövaatimukset ja niiden arviointiperusteet neljään kohtaan jaettuina, joita valituksenalaisen päätöksen perustelumuistiossa on kutsuttu osa-alueiksi.

Alustavan tarjouspyynnön liitteessä 4.2 ”Tarjouslomake laatutarjous” on sisältänyt muun ohella seuraavia ohjeita tarjoajille:

”- Osion pituus on enintään 4 kpl A4-sivua. Sivujen laskenta aloitetaan tarjousosan ensimmäiseltä sivulta (dokumentin seuraava sivu). Maksimipituuden ylittävää osuutta ei arvioida.

– Fontin tulee olla Arial (normaali)

– Leipätekstin fonttikoon tulee olla vähintään 11

– Marginaalit (ylä, ala, oikea, vasen) tulee olla vähintään 2 cm

– Riviväli tulee olla vähintään 1,1

– Tarjous voi sisältää kuvia ja taulukoita. Taulukoissa tekstillä on samat vaatimukset kuin leipätekstillä. Kuvien tulee olla selkeästi luettavissa A4-kokoon tulostettuina.

– Lomake palautetaan PDF-tiedostomuodossa.”

Valituksenalaisen 12.5.2026 tehdyn päätöksen liitteenä olevan perustelumuistion kohdassa ”2 Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus” on mainittujen vaatimusten selostamisen jälkeen todettu muun ohella seuraavaa:

”Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastamisen perusteella todettiin, että kaikki tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön mukaiset vähimmäisvaatimukset ja hyväksyttiin mukaan tarjousvaiheen 1 arviointiin. Laatutarjouksen sisällöllinen arviointi tehtiin kuitenkin vain niiltä osin kuin tarjousaineisto oli tarjouspyynnön vaatimukset huomioon ottaen luettavissa ja arvioitavissa.”

Valittajan neljäsivuinen laatutarjous on sisältänyt tekstin ohella kuusi juoksevasti numeroitua kuvaa. Valituksenalaisen 12.5.2026 tehdyn päätöksen perustelumuistiossa on todettu valittajan kuvista 1, 3 ja 4 seuraavaa:

”Osa-alue 1.1 [– –] Roadmap ei ole selkeästi luettavissa A4-koossa, ja sen teksti on pienempää kuin vaadittu fonttikoko 11, joten sitä ei voitu arvioida tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi.

Osa-alue 1.2 [– –] Esitys toimintaehdotuksista ei ole selkeästi luettavissa A4-koossa, ja sen teksti on pienempää kuin vaadittu fonttikoko 11, joten sitä ei voitu arvioida tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi.

Osa-alue 1.3 [– –] Esitys tiedonhallintaprosessista ja tilannekuvan tuottamisesta ei ole selkeästi luettavissa A4-koossa, ja sen teksti on pienempää kuin vaadittu fonttikoko 11, joten sitä ei voitu arvioida tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi.”

Hankintapäätöksen perustelumuistiossa ei ole lausuttu valittajan laatutarjouksen kuvista 2, 5 ja 6.

Hankintapäätöksen perustelumuistiossa on esitetty vastaavanlaisia perusteluja myös Destia Oy:n laatutarjouksen kolmesta osa-alueesta ja GRK Suomi Oy:n laatutarjouksen yhdestä osa-alueesta.

Perustelumuistion mukaan valittaja on saanut laatutarjouksestaan 35 pistettä mahdollisesta 100 pisteestä. Tarjousvaiheessa 1 kolmanneksi sijoittunut YIT Infra Oy on saanut 65 pistettä, toiseksi sijoittunut Destia Oy 45 pistettä ja ensimmäiseksi sijoittunut GRK Suomi Oy 55 pistettä.

Asian arviointi

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa hankinnan kohteen ja sitä koskevien vaatimusten määrittelemisessä sekä oikeus päättää hankintojensa sisällöstä tarpeidensa mukaisesti. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun sekä hankintamenettelyn avoimuuden turvaamiseksi hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuitenkin kuvattava tarjouspyyntöasiakirjoissa sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa, ja siten, että tarjouspyyntöasiakirjat ovat omiaan tuottamaan vertailukelpoisia tarjouksia. Vastuu tarjouspyynnön epäselvyyksistä ja tulkinnanvaraisuuksista on lähtökohtaisesti hankintayksiköllä.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella markkinaoikeus katsoo, että alan ammattimaisten toimijoiden on alustavan tarjouspyynnön perusteella tullut yhdenmukaisesti ymmärtää, että laatutarjous on voinut sisältää leipätekstin lisäksi kuvia ja taulukoita, että kuvien on tullut olla A4-kokoon tulostettaessa selkeästi luettavissa ja että kuviin tyypillisestikin sisältyvään tekstiin ei ole sovellettu varsinaisen leipätekstin muun ohella fonttikokoa koskevia rajoituksia. Tätä päätelmää tukee sekin, että kolme neljästä tarjoajasta on laatutarjousta antaessaan menetellyt edellä kuvatulla tavalla.

Tarjouspyyntöasiakirjojen ohjeiden sanamuoto ei sen sijaan tue sitä hankintayksikön esittämää tulkintaa, että kaikki laatutarjouksen tekstiosuudet on tullut laatia fonttikoolla 11 ja että pitkiä tekstiosuuksia sisältäviin kuviin ei ole tullut soveltaa kuvia koskevia ohjeita. Näin ollen hankintayksikön markkinaoikeudessa esittämää tulkintaa ei ole pidettävä tarjouspyyntöön perustuvana eikä siten etukäteen tarjoajien ennakoitavissa olevana.

Markkinaoikeus näin ollen katsoo, että tarjouspyynnön liitettä 4.2 on tullut tulkita edellä markkinaoikeuden toteamalla tavalla. Alustavan tarjouspyynnön ohjeiden on lisäksi katsottava olleen hankintayksikön markkinaoikeudessa esittämästä virheellisestä tulkinnasta huolimatta niin selvät, että niiden perusteella on voitu antaa vertailukelpoisia tarjouksia. Myöskään ohjeistusta tulostettujen kuvien luettavuudesta ei voida pitää hankintasäännösten vastaisella tavalla epäselvänä tai suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Liite ei ole ollut muullakaan valittajan esittämällä perusteella hankintasäännösten vastainen.

Tarjousvertailusta markkinaoikeus toteaa valittajan laatutarjouksen kuvien 1, 2 ja 3 sisältävän tekstin ohella muun muassa kuville tyypillisiä prosessin eri vaiheita ja niiden keskinäisiä suhteita havainnollistavia nuolia. Vastaavasti kuva 4 on sisältänyt kuville tyypillisiä prosessin eri vaiheiden visualisointeja ja värien käyttöä. Markkinaoikeus katsoo, että valittajan laatutarjouksen kuvia on tullut pitää ohjeissa tarkoitettuina kuvina eikä taulukkoina.

Markkinaoikeus katsoo, että valittajan laatutarjouksen kuvat ovat olleet A4-kokoon asianmukaisesti tulostettuna selkeästi luettavissa. Hankintayksikkö on siten menetellyt virheellisesti, kun se on katsonut valittajan laatutarjouksen kuvien olleen tarjouspyynnön vastaisia ja jättänyt ne huomiotta tarjousvertailussa.

Hankintayksikkö ja valittaja ovat esittäneet, että jos valittajan laatutarjouksen kuvien olisi katsottu olevan tarjouspyyntöasiakirjoissa tarkoitettuina kuvia ja olevan selkeästi luettavissa A4-kokoon tulostettaessa ja valittajan laatupisteet olisi arvioitu uudelleen, olisi valittaja voinut sijoittua uudessa vertailussa vähintään kolmanneksi ja edennyt siten tarjousvaiheesta 1 tarjousvaiheeseen 2.

Hankintayksikön virheellisellä menettelyllä tarjousvaiheen 1 laatutarjousten vertailussa on näin ollen voinut olla vaikutusta hankintamenettelyn lopputulokseen ja valittajan asemaan hankintamenettelyssä.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on toiminut tarjousvaiheessa 1 tarjouksia vertaillessaan hankintasäännösten vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen

Erityisalojen hankintalain 128 §:n 1 momentin nojalla sovellettavan hankintalain 154 §:n 1 momentin mukaan, jos hankinnassa on menetelty hankintalain vastaisesti, markkinaoikeus voi muun ohella:

1) kumota hankintayksikön päätöksen osaksi tai kokonaan;

2) kieltää hankintayksikköä soveltamasta hankintaa koskevassa asiakirjassa olevaa virheellistä kohtaa tai muuten noudattamasta virheellistä menettelyä;

3) velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Hankintayksikön mukaan hankintasopimusta ei ole allekirjoitettu.

Hankintayksikön valituksenalainen 12.5.2026 tehty päätös voidaan hankintalain 154 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Valituksen vireillä ollessa hankintayksikön 16.6.2026 tekemä korjauspäätös ei ole koskenut valituksen kohteena ollutta laatutarjouksen pisteytystä, eikä sen tekeminen ole merkinnyt tosiasiallista muutosta valittajan oikeusasemaan. Valittajan ei ole ollut välttämätöntä kohdistaa vaatimuksiaan korjauspäätökseen tai valittaa siitä erikseen markkinaoikeuteen. Selvyyden vuoksi seuraamukset on kohdistettava myös korjauspäätökseen.

Koska tarjousvaiheen 1 valituksenalaisen päätöksen kumoaminen voi merkitä sitä, että valittaja etenisi virheettömässä menettelyssä tarjousvaiheeseen 2, myös tarjousvaiheen 2 päätteeksi tehty hankintapäätös on kumottava, jotta hankintayksikkö voi tarvittaessa ja tarpeellisilta osin toteuttaa tarjousvaiheen 2 uudelleen. Valittajan ei ole ollut välttämätöntä kohdistaa vaatimuksiaan tähän hankintapäätökseen tai valittaa siitä erikseen markkinaoikeuteen. Seuraamukset tulee näin ollen kohdistaa myös tarjousvaiheen 2 hankintapäätökseen.

Hankintalain 161 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon.

Mikäli hankintayksikkö aikoo edelleen toteuttaa Uudenmaan alueen radan päällysrakenteen ja turvalaitteiden kunnossapidon palveluallianssin kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, sen on vertailtava tarjoukset uudelleen tarjousvaiheessa 1 ja tehtävä tästä uusi perusteltu päätös ottaen huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Erityisalojen hankintalain 128 §:n 1 momentin nojalla sovellettavan hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön hankintasäännösten vastainen toiminta huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksikkö ja kuultava saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Väyläviraston 12.5.2026 tekemän päätöksen, 16.6.2026 tekemän korjauspäätöksen ja 17.6.2026 tekemän hankintapäätöksen. Markkinaoikeus kieltää Väylävirastoa tekemästä hankintasopimusta kyseisten päätösten perusteella tai panemasta niitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 5.000.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa Väyläviraston korvaamaan NRC Group Finland Oy:n oikeudenkäyntikulut 8.860 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää Väyläviraston ja GRK Suomi Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Muutoksenhaku

Erityisalojen hankintalain 128 §:n 1 momentin nojalla sovellettavan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Erityisalojen hankintalain 128 §:n 1 momentin nojalla sovellettavan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

 

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pekka Savola, Markus Ukkola ja Tobias von Schantz.

 

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.