MAO:503/​2025

Asian tausta

Dana-Farber Cancer Institute, Inc:lle ja Genetics Institute, LLC:lle on 18.3.2015 myönnetty eurooppapatentti numero EP 1 210 428 (jäljempänä myös ”peruspatentti”) keksinnölle nimeltä ”PD-1,
a receptor for B7-4, and uses therefor” (suomeksi PD-1, reseptori B7-4:lle, ja sen käytöt). Asian käsittelykieli Euroopan patenttivirastossa on ollut englanti.

Edellä mainittu eurooppapatentti on sittemmin saatettu voimaan muun ohella Suomessa.

Dana-Farber Cancer Institute, Inc ja Genetics Institute, LLC ovat 20.3.2019 tehneet Patentti- ja rekisterihallitukselle edellä mainittuun Suomessa voimaan saatettuun eurooppapatenttiin ja lääkeaineelle ”Imfinzi-durvalumabum” 21.9.2018 myönnettyyn myyntilupaan numero EU/1/18/1322 perustetun hakemuksen lisäsuojatodistuksen myöntämiseksi tuotteelle ”durvalumabum” (jäljempänä myös ”durvalumabi”).

Patentti- ja rekisterihallitus on 14.12.2020 antamallaan päätöksellä hylännyt edellä mainitun hakemuksen.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus

Vaatimukset

Dana-Farber Cancer Institute, Inc ja Genetics Institute, LLC (jäljempänä yhteisesti myös valittajat) ovat vaatineet, että markkinaoikeus kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen valituksenalaisen päätöksen 14.12.2020 ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle lisäsuojatodistuksen myöntämistä varten.

Perusteet

Patentti- ja rekisterihallituksen valituksenalaisessa päätöksessä on virheellisesti katsottu, ettei tuote durvalumabi täyttäisi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 469/2009 (jäljempänä myös lisäsuojatodistusasetus) 3 artiklan a alakohdassa säädettyjä lisäsuojatodistuksen myöntämisen edellytyksiä. Erityisesti Patentti- ja rekisterihallituksen valituksenalaisessa päätöksessä on virheellisesti katsottu, ettei durvalumabi olisi ollut alan ammattimiehen nimenomaisesti tunnistettavissa peruspatentista ja että kyseinen tuote olisi syntynyt itsenäisen keksinnöllisen toiminnan tuloksena vasta peruspatenttiin johtaneen patenttihakemuksen tekemispäivän jälkeen.

Durvalumabi on ihmisen monoklonaalinen IgG1-vasta-aine, joka sitoutuu solun pinnan immunomodulatoriseen ligandiproteiiniin B7-4 (PD-L1). Peruspatentissa esitetty keksintö on perustunut havaintoon, jonka mukaan PD‑1 on B7-4 (PD-L1) -reseptori, joka ilmentyy antigeeniä esittelevien solujen pinnalla, ja proteiinien B7-4 (PD-L1) ja PD-1 vuorovaikutuksen modulointi johtaa immuunivasteen modulaatioon.

Durvalumabi on peruspatentin patenttivaatimuksissa esitetyn toiminnallisen määritelmän perusteella katsottava olleen alan ammattimiehen tunnistettavissa.

Monoklonaalisten vasta-aineiden molekyylit ovat suuria ja kompleksisia, ja niitä voidaan tuottaa erilaisilla biologisilla menetelmillä, kuten peruspatentin selityksen esimerkeistä 8, 9 ja 17 käy ilmi. Näin ollen vaikutukseltaan spesifisen vasta-aineen yksityiskohtaista rakennetta ei voida täysin ennustaa. Lisäksi sekvenssin numero 4 mukaista proteiinia B7-4 (PD-L1) tehokkaasti sitovia monoklonaalisia vasta-aineita voi olla useita. Kyseisten vasta-aineiden määritteleminen patenttivaatimuksessa muutoin kuin toiminnallisesti johtaisi siten perusteettoman suppeaan suoja-alaan.

Peruspatentin patenttivaatimukset 2, 7, 8, 10 ja 16 sekä selitys koskevat epäsuorasti, mutta välttämättä ja erityisesti, ihmisen monoklonaalista IgG1-vasta-ainetta, joka pystyy moduloimaan proteiinin B7-4 (PD-L1) vuorovaikutusta proteiinin PD-1 kanssa. Durvalumabi on eräs tällainen vasta-aine, joten sen on katsottava käyvän ilmi peruspatentista unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Peruspatentin on katsottava sisältävän joko alan ammattimiehen yleistietoon kuuluvan durvalumabin piirteiden yleiskuvauksen tai viittauksen durvalumabin tapaisen molekyylin tiettyihin piirteisiin.

Peruspatentin aikaisimpana etuoikeuspäivänä alan ammattimiehen yleistietoon ovat kuuluneet Fc-alueen modifikaatiot, jotka ovat vähentäneet vasta-aineen sitoutumista Fcγ-reseptoreihin. Peruspatentin selitys mainitulla yleistiedolla täydennettynä on antanut alan ammattimiehelle riittävät tiedot Fc-modifioiduista PD‑L1‑vasta‑aineista, esimerkiksi durvalumabista. Peruspatentin mukaan tällaiset syövän hoidossa käytettävät vasta-aineet aktivoivat immuunivastetta estämällä PD‑1/PD-L1-välitteisen inhibitorisen signaalin välittymisen immuunijärjestelmän soluille. Koska peruspatentissa esitetty keksintö on liittynyt syövän hoitoon immuunivastetta aktivoimalla, eli päinvastaiseen mekanismiin kuin autoimmuunisairauksien hoito immuunivastetta vaimentamalla, peruspatentin jotkin suoritusmuodot ovat ohjanneet alan ammattimiestä muokkaamaan PD-L1-vasta-aineita siten, että vasta-aineen Fc‑alueen Fcγ-reseptorisitoutuminen vähenee muutoksien seurauksena.

Peruspatentin esimerkissä 11 on esitetty immunoglobuliinien vakioalueiden sarana-CH2-CH3-domeeneja, joissa on Fcγ-reseptoreihin ja komplementtiin sitoutumisen estäviä mutaatioita. Ennen peruspatentin aikaisinta etuoikeuspäivää on ollut tunnettua, että Fcγ‑reseptorien sitoutuminen vasta-aineiden Fc-alueisiin edellyttää Fc-alueen CH2-domeenin asparagiinitähteiden glykosylaatiota. Lisäksi on ollut tunnettua, että mainittu sitoutuminen voidaan estää muuttamalla mainittuja asparagiinitähteitä. Asparagiini 297 ja 298 ovat olleet tunnettuja Fc-alueen CH2-domeenin glykosylaatiokohtia.

Viitejulkaisun Oganesyan et al. mukaan durvalumabissa on pistemutaatiot L234F, L235E ja P331S, jotka sijaitsevat ihmisen vasta-aineen IgG1 Fc‑alueen alemmassa sarana-CH2-domeenissa. Ennen peruspatentin aikaisinta etuoikeuspäivää on ollut tunnettua, että muutokset alemman saranadomeenin asemissa 234 ja 235 estävät ihmisen vasta-aineen IgG sitoutumisen vasta-aineesta riippuvaisen soluvälitteisen sytotoksisuuden käynnistäviin Fcγ-reseptoreihin, kuten ihmisen proteiiniin CD64, ja että mutaatiot Fc-alueen CH2-domeenin asemassa 331 hidastavat ihmisen vasta-aineen IgG sitoutumista komplementtiin C1q ja edellä mainittua sytotoksisuutta indusoiviin Fcγ-reseptoreihin, kuten proteiiniin CD64. Näin ollen alan ammattimies olisi joidenkin peruspatentin selityksessä esitettyjen suoritusmuotojen perusteella muokannut PD-L1-vasta-aineen Fc-aluetta, esimerkiksi CH2-domeenin asparagiinia 298, siten, että sitoutuminen Fcγ‑reseptoreihin ja komplementtiin C1q estyy. PD‑L1‑vasta-aineet ovat olleet nimenomaisesti tunnistettavissa peruspatentista, kun otetaan huomioon alan ammattimiehen yleistieto peruspatentin etuoikeuspäivänä. Durvalumabi on kuulunut kyseisiin vasta‑aineisiin. Lisäsuojatodistuksen myöntämisen edellytykset ovat näin ollen täyttyneet tältä osin.

Durvalumabia ei sinänsä ole yksilöity peruspatentin selityksessä, mutta sen on katsottava olleen alan ammattimiehen tunnistettavissa peruspatentin selityksen sisältämien tietojen, alan ammattimiehen yleistiedon ja patenttihakemuksen tekemispäivän tekniikan tason perusteella.

Peruspatentin selityksen kappaleissa 0063–0084 on esitetty proteiinin B7‑4 (PD-L1) piirteet, patenttivaatimusten kattamien vasta-aineiden piirteitä ja tietoja vasta-aineiden valmistamisesta. Lisäksi peruspatentissa on esitetty peruspatentin kohteena olevan lääkeaineen kaikki formulaatioaspektit. Peruspatentin selitys on sisältänyt riittävät tiedot patenttivaatimuksiin sisältyvästä proteiinista B7-4 (PD-L1) ja siihen sitoutuvista vasta-aineista sekä vasta-aineiden valmistamisesta, modifioinnista ja formuloinnista farmaseuttiseksi valmisteeksi. Durvalumabi on siten ollut alan ammattimiehen nimenomaisesti tunnistettavissa peruspatentista.

Peruspatentin kohteena oleva keksintö koskee erilaisten syöpien hoitoa moduloimalla PD-1/PD-L1-reaktiotietä. Tähän tarkoitukseen peruspatentissa on esitetty molekyyliluokka B7-4-vasta-aineet (PD-L1-vasta-aineet). Näin ollen peruspatentin opetukseen on sisältynyt myös durvalumabi, jonka kehittäminen on edellyttänyt sitä, että peruspatentissa on osoitettu B7-4 (PD-L1) -vasta-aineiden käyttökelpoisuus edellä mainittuun tarkoitukseen. Durvalumabin ei näin ollen ole katsottava syntyneen itsenäisen keksinnöllisen toiminnan tuloksena, vaikka myyntiluvan saanut tuote on kehitetty peruspatenttiin johtaneen patenttihakemuksen tekemispäivän jälkeen.

Myöskään durvalumabia koskevan eurooppapatentin numero EP 2 504 364 myöntämistä ei voida pitää osoituksena siitä, että kyseinen molekyyli olisi saatu aikaan peruspatenttiin nähden itsenäisen keksinnöllisen toiminnan tuloksena, koska mainitun patentin yhteydessä olennaisen eron on katsottu perustuneen yllättävään tekniseen vaikutukseen.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksessa ei ole esitetty sellaista, jonka perusteella Patentti- ja rekisterihallituksen valituksenalaista päätöstä tulisi muuttaa.

Peruspatentin patenttivaatimuksissa esitetyn toiminnallisen määritelmän voidaan sinänsä katsoa kattavan lisäsuojahakemuksen kohteena olevan tuotteen durvalumabi, mutta patenttivaatimusten ei ole katsottava suojaavan sitä.

Lisäsuojatodistushakemuksen liitteenä olevan valmisteyhteenvedon mukaan durvalumabi on täysin humanisoitu monoklonaalinen immunoglobuliinin G1 kappa (IgG1κ) vasta-aine, joka salpaa selektiivisesti proteiinin PD-L1 vuorovaikutusta proteiinien PD-1 ja CD80 (B7.1) kanssa. Durvalumabi ei indusoi vasta-aineesta riippuvaista soluvälitteistä sytotoksisuutta, koska sen Fc aluetta on muokattu siten, että se sitoutuu heikosti immuunijärjestelmän solujen Fcg reseptoriin.

Peruspatentin patenttivaatimus 2 kohdistuu muun ohella proteiinin B7‑4 (PD‑L1) interaktiota proteiinin PD-1 kanssa moduloivan aineen käyttöön farmaseuttisen koostumuksen valmistamiseksi. Peruspatentissa esitetty proteiinin B7-4 aminohapposekvenssi (SEQ ID N:O 4) on ihmisen proteiinin PD-L1 sekvenssi.

Peruspatentin patenttivaatimuksissa tai selityksessä ei ole yksilöity durvalumabia eikä esitetty sen aminohapposekvenssiä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan lisäsuojatodistuksen myöntämiseen ei riitä, että peruspatentin patenttivaatimuksissa esitetty toiminnallinen määritelmä kattaa lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen kohteena olevan tuotteen, vaan mainittujen patenttivaatimusten on välttämättä ja erityisesti koskettava kyseistä tuotetta. Näin ollen kaikki anti-B7-4-vasta-aineet, jotka kykenevät moduloimaan proteiinin B7-4 (PD-L1) vuorovaikutusta proteiinin PD-1 kanssa, eivät ole peruspatentin suojaamia.

Alan ammattimiehen ei ole ollut mahdollista tunnistaa nimenomaisesti durvalumabia peruspatentissa esitettyjen tietojen ja peruspatentin etuoikeuspäivän tekniikan tason perusteella. Näin ollen edellä mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan edellytykset lisäsuojatodistuksen myöntämiselle eivät ole täyttyneet, koska mainitun ehdon täyttymiseen ei ole riittänyt, että alan ammattimies tunnistaa monoklonaalisten B7-4 (PD-L1)- tai PD-1-vasta-aineiden joukon peruspatentista. Peruspatentissa ei ole esitetty sellaista opetusta, jonka perusteella alan ammattimies olisi tunnistanut nimenomaisesti durvalumabin.

Durvalumabi on kehitetty itsenäisen keksinnöllisen toiminnan tuloksena peruspatenttiin johtaneen patenttihakemuksen tekemispäivän jälkeen. Se on ollut keksinnön kohteena eräälle toiselle hakijalle myönnetyssä patentissa numero EP 2 504 364, jonka etuoikeuspäivänä peruspatentin myöntämiseen johtanut patenttihakemus on kuulunut tekniikan tasoon.

Valittajien lausumat

Valittajat ovat antaneet lisälausuman 25.8.2021, 14.2.2022, 3.4.2023 ja 18.10.2024.

Lisälausumissaan valittajat ovat muun ohella esittäneet, että kaikki anti-B7-4-vasta-aineet, jotka pystyvät moduloimaan proteiinin B7-4 (PD-L1) vuorovaikutusta proteiinin PD-1 kanssa, on määritelty toiminnallisesti peruspatentissa, ja tiedot niiden valmistamisesta ovat sisältyneet peruspatenttiin sekä sen etuoikeuspäivän tekniikan tasoon.

Valittajat ovat toimittamaansa professori Oliven asiantuntijalausuntoon viitaten esittäneet, että durvalumabi on ollut tunnistettavissa peruspatentista, kun otetaan huomioon tekniikan taso peruspatentin etuoikeuspäivänä.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

1 Asian tarkastelun lähtökohdat

Dana-Farber Cancer Institute, Inc:lle ja Genetics Institute, LLC:lle on 18.3.2015 myönnetty eurooppapatentti numero EP 1 210 428, joka on sittemmin saatettu voimaan muun ohessa Suomessa.

Edellä mainitun eurooppapatentin patenttivaatimuksen 2 suomenkielinen käännös kuuluu seuraavasti:

Terapeuttisesti tehokkaan määrän ainetta, joka valitaan ryhmästä, joka koostuu seuraavista: B7-4, joka on proteiiniligandi PD-1:lle käsittäen kuviossa 3 tai 4 esitetyn aminohapposekvenssin tai proteiini, jolla on vähintään 50 % aminohappoidenttisyys kuviossa 3 tai 4 esitetyn kokopitkän B7-4 aminohapposekvenssin kanssa, PD-1, joka on reseptori B7-4:lle, proteiini, joka käsittää B7-4:n ekstrasellulaarisen domeenin, ja anti-B7-4-vasta-aineet, käyttö farmaseuttisen koostumuksen valmistamiseksi immuunivasteen moduloimiseksi, jolloin aine moduloi B7-4:n interaktiota PD-1:n kanssa moduloiden siten immuunivastetta kontaktoidessaan solua, joka ekspressoi B7-4:ää, tai kontaktoidessaan immuunisolua, joka ekspressoi PD-1:ää.

Peruspatentissa esitetty proteiinin B7-4 aminohapposekvenssi (SEQ ID N:O 4) on ihmisen proteiinin PD-L1 sekvenssi.

Dana-Farber Cancer Institute, Inc ja Genetics Institute, LLC ovat 20.3.2019 tehneet Patentti- ja rekisterihallitukselle edellä mainittuun Suomessa voimaan saatettuun eurooppapatenttiin ja lääkeaineelle ”Imfinzi-durvalumabum” 21.9.2018 myönnettyyn myyntilupaan numero EU/1/18/1322 perustetun hakemuksen lisäsuojatodistuksen myöntämiseksi tuotteelle ”durvalumabum”.

Durvalumabi on Fc-optimoitu ihmisen monoklonaalinen IgG1κ-tyypin PD‑L1-vasta-aine, joka sitoutuu syöpäsolun ilmentämään proteiiniin PD-L1 ja estää sen sitoutumisen T-solujen pinnalla ilmentyvään proteiiniin PD-1.

Edellä mainitun lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen mukaan ihmisen PD‑L1 on 290 aminohappoa sisältävä, PD-1-reseptoriin sitoutuva ligandi. Proteiinin PD‑L1 sitoutumisella proteiiniin PD-1 on immunosuppressiivisia vaikutuksia, joten kyseistä vuorovaikutusta muokkaavat aineet, esimerkiksi PD‑L1-vasta-aineet, moduloivat ihmisen immuunivastetta. PD-L1/PD-1-interaktio hiljentää T‑solujen aktivaation, joten estämällä tämä interaktio aktivoidaan immuunijärjestelmä suuntaamaan sytotoksinen T-lymfosyyttivaste proteiinia PD-L1 ilmentävään syöpäsoluun.

Patentti- ja rekisterihallitus on 14.12.2020 antamallaan valituksenalaisella päätöksellä hylännyt valittajien hakemuksen lisäsuojatodistuksen myöntämiseksi tuotteelle ”durvalumabum”. Patentti- ja rekisterihallitus on valituksenalaisessa päätökseen katsonut, ettei valittajille myönnetyn peruspatentin voida katsoa suojaavan kyseistä tuotetta. Näin ollen lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan a alakohdan edellytykset lisäsuojatodistuksen myöntämiselle eivät ole täyttyneet.

Asiassa on markkinaoikeudessa kysymys siitä, suojaako peruspatentti durvalumabia lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

Lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan a alakohdan mukaan lisäsuojatodistus annetaan, jos hakemuspäivänä jäsenvaltiossa, jossa mainitun asetuksen 7 artiklassa tarkoitettu hakemus jätetään, tuotetta suojaa voimassa oleva peruspatentti.

Lisäsuojatodistusasetuksen 1 artiklan b alakohdan mukaan tuotteella tarkoitetaan kyseisessä asetuksessa lääkkeen vaikuttavaa ainetta tai vaikuttavien aineiden yhdistelmää. Lisäksi mainitun asetuksen 1 artiklan c alakohdan mukaan peruspatentilla tarkoitetaan kyseisessä asetuksessa patenttia, joka suojaa tuotetta sellaisenaan, tuotteen valmistusmenetelmää tai tuotteen käyttösovellutusta ja jonka patentinhaltija ilmoittaa lisäsuojatodistuksen antamismenettelyä varten.

Euroopan unionin tuomioistuin on lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan a alakohdan tulkintaa koskevassa ennakkoratkaisussaan (tuomio 25.7.2018, Teva UK and Others, C-121/17, EU:C:2018:585) todennut ratkaisunaan sille esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen:

”Lääkkeiden lisäsuojatodistuksesta 6.5.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 469/2009 3 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että yhteisvaikutuksen tuottavista useista vaikuttavista aineista muodostuvaa tuotetta suojaa voimassa oleva peruspatentti kyseisessä säännöksessä tarkoitetuin tavoin, jos tuotteen muodostavien vaikuttavien aineiden yhdistelmää, vaikkei sitä nimenomaisesti mainittaisikaan peruspatentin vaatimuksissa, tarkoitetaan välttämättä ja nimenomaan kyseisissä vaatimuksissa. Tällöin ammattimiehen näkökulmasta ja peruspatentin saamista koskevan hakemuksen tekoajankohdan tai sen etuoikeuden määräytymisajankohdan teknisen tilan perusteella
– kyseisten vaikuttavien aineiden yhdistelmän on kyseisen patentin selitys ja piirustukset huomioon ottaen välttämättä kuuluttava patentin kattamaan keksintöön, ja
– kukin näistä vaikuttavista aineista on voitava nimenomaisesti tunnistaa kaikkien mainitulla patentilla julkistettujen seikkojen valossa.”

Edellä mainitun ratkaisun jälkeen unionin tuomioistuin on lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan a alakohdan tulkintaa koskevassa ennakkoratkaisussaan (tuomio 30.4.2020, Royalty Pharma Collection Trust, C‑650/17, EU:C:2020:327) todennut ratkaisunaan sille esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen:

”1) Lääkkeiden lisäsuojatodistuksesta 6.5.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 469/2009 3 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että tuotetta suojaa voimassa oleva peruspatentti kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla silloin, kun tuote täyttää jossakin peruspatentin vaatimuksissa käytetyn yleisen toiminnallisen määritelmän ja kuuluu välttämättä kyseisen patentin kattamaan keksintöön, ilman, että siitä kuitenkaan voitaisiin johtaa erillistä, peruspatentilla suojatun tiedon konkreettista ilmenemismuotoa, silloin kun alan ammattimies pystyy peruspatentilla julkistettujen seikkojen perusteella nimenomaisesti tunnistamaan kyseisen tuotteen sellaisten yleisten tietojen valossa, joita hänellä oli asianomaisella alalla hakemis- tai etuoikeuspäivänä, ja hakemis- tai etuoikeuspäivän teknisen tilan valossa.

2) Asetuksen N:o 469/2009 3 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, ettei tuotetta suojaa voimassa oleva peruspatentti kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla silloin, kun huolimatta siitä, että tuote täyttää kyseisen patentin vaatimuksiin sisältyvän toiminnallisen määritelmän, se on kehitetty vasta peruspatentin hakemispäivän jälkeen itsenäisen keksinnöllisen toiminnan perusteella.”

3 Asian arviointi

Valittajat ovat muun ohella esittäneet, että unionin tuomioistuimen asiassa C‑121/17 antaman ennakkoratkaisun soveltamisalan on katsottava rajoittuvan tuotteisiin, jotka muodostuvat useista yhteisvaikutuksen tuottavista vaikuttavista aineista.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitun unionin tuomioistuimen ratkaisun kohdassa 52 tuomioistuin on todennut, että lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen kohteena olevaa tuotetta suojaa peruspatentti lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, jos tuote välttämättä kuuluu peruspatentin kattamaan keksintöön ja jos alan ammattimies voi tunnistaa kyseisen tuotteen patentissa esitettyjen tietojen perusteella, kun otetaan huomioon tekniikan taso peruspatentin myöntämiseen johtaneen patenttihakemuksen etuoikeus- tai tekemispäivänä. Mainitun ratkaisun kohdassa 53 tuomioistuin on lisäksi todennut, että kyseistä tulkintaperiaatetta on sovellettava myös silloin, kun lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen kohteena on tuote, joka muodostuu useista yhteisvaikutuksen tuottavista aineista.

Edellä esitetty huomioon ottaen unionin tuomioistuimen on mainitussa ratkaisussaan katsottava lähteneen siitä, että kyseisessä ratkaisussa esitettyä kaksivaiheista testiä sovelletaan sekä yhtä että useaa vaikuttavaa ainetta sisältävään tuotteeseen siten, että kunkin vaikuttavan aineen on kuuluttava patentin kattamaan keksintöön ja oltava alan ammattimiehen nimenomaisesti tunnistettavissa peruspatentissa esitettyjen tietojen perusteella.

Patentti- ja rekisterihallitus yhtäältä sekä valittajat toisaalta ovat markkinaoikeudessa esittäneet, että peruspatentin patenttivaatimuksessa 2 esitetty toiminnallinen määritelmä kattaa tuotteen durvalumabi. Asiassa ei ole esitetty aihetta arvioida asiaa tältä osin toisin.

Patentti- ja rekisterihallitus on lisäksi markkinaoikeudessa esittänyt, että alan ammattimiehen ei ole ollut mahdollista tunnistaa nimenomaisesti tuotetta durvalumabi peruspatentissa esitettyjen tietojen sekä peruspatentin etuoikeuspäivän tekniikan tason perusteella. Patentti- ja rekisterihallituksen esittämän mukaan durvalumabi on kehitetty peruspatenttiin johtaneen patenttihakemuksen tekemispäivän jälkeen itsenäisen keksinnöllisen toiminnan tuloksena ja sille on myönnetty patentti toisen hakijan hakemuksesta.

Valittajat ovat markkinaoikeudessa esittäneet, että vaikka durvalumabia ei ole yksilöity peruspatentin patenttivaatimuksissa tai selityksessä, peruspatentti on sisältänyt alan ammattimiehelle riittävät tiedot sen nimenomaiseksi tunnistamiseksi, kun lisäksi otetaan huomioon tekniikan taso peruspatentin etuoikeuspäivänä. Valittajat ovat lisäksi esittäneet, ettei durvalumabia sellaisenaan ole pidettävä keksinnöllisenä peruspatentissa esitettyyn nähden.

Markkinaoikeus toteaa, että asiassa on edellä todetun perusteella arvioitava, onko durvalumabi ollut alan ammattimiehen selvästi ja yksiselitteisesti tunnistettavissa peruspatentissa esitettyjen tietojen perusteella, kun lisäksi otetaan huomioon alan ammattimiehen yleistieto ja tekniikan taso peruspatentin etuoikeuspäivänä.

Durvalumabin tunnistamisen osalta valittajat ovat esittäneet, että peruspatentin selityksen kappaleissa 157–160 on selostettu monoklonaalisten vasta-aineiden tuottamisessa käytettäviä biologisia menetelmiä ja esimerkit 8, 9, 10 ja 11 liittyvät kyseisten vasta-aineiden valmistamiseen. Valittajien esittämän mukaan peruspatentissa on esitetty kaikki proteiinin PD-L1 piirteet sekä patenttivaatimuksissa esitettyjen vasta-aineiden mahdollisia piirteitä ja niiden tuottaminen esimerkiksi selityksen kappaleissa 63–84 ja sivuilla 11–17.

Markkinaoikeus toteaa, että peruspatentin selityksen kappaleissa 157–160 sekä esimerkeissä 8, 9, 10 ja 11 on yleisellä tasolla esitetty menetelmiä, joilla voidaan tuottaa muun ohella monoklonaalisia proteiiniin PD‑1 tai PD‑L1 sitoutuvia vasta-aineita. Mainituissa selityksen kappaleissa ja esimerkeissä ei ole kuitenkaan esitetty minkään tietyn vasta-aineen tuottamista. Valittajien markkinaoikeuteen toimittaman professori Oliven lausunnon kohdassa 14 on todettu, että peruspatentissa esitetyillä menetelmillä voidaan tuottaa useita proteiiniin PD‑L1 sitoutuvia monoklonaalisia vasta-aineita. Mainitussa lausunnossa ei ole kuitenkaan esitetty, kuinka jokin tietty vasta-aine, ja erityisesti durvalumabi, olisi voitu seuloa näiden proteiiniin PD-L1 sitoutuvien vasta-aineiden joukosta. Näin ollen asiassa esitetyn perusteella alan ammattimiehen ei voida katsoa pystyneen tunnistamaan yksittäisiä PD‑L1‑vasta-aineita pelkästään niiden valmistusmenetelmien yleisluonteisen selostuksen perusteella. Mainitussa peruspatentin selityksen kohdassa ei siten ole esitetty sellaista, jonka perusteella alan ammattimies olisi voinut selvästi ja yksiselitteisesti tunnistaa lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen kohteena olevan durvalumabin.

Lisäksi markkinaoikeus toteaa, että peruspatentin selityksen kappaleissa 63–84 on yleisellä tasolla selostettu muun ohella proteiinien PD-1 ja PD-L1 toimintaa sekä vasta-aineen yleistä rakennetta. Selityksen kappaleissa 85–123 (sivuilla 11–17) on selostettu muun ohella nukleiinihappomolekyylejä, jotka koodaavat keksinnön mukaisesti toimivia proteiineja PD-1 ja PD-L1. Mainituissa kappaleissa ei näin ollen ole esitetty sellaista, jonka perusteella alan ammattimies tunnistaisi selvästi ja yksiselitteisesti tietyn vasta-aineen. Erityisesti mainituissa kappaleissa ei ole esitetty vasta-aineiden rakenteesta sellaisia yksityiskohtia, joiden perusteella alan ammattimies olisi tunnistanut selvästi ja yksiselitteisesti lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen kohteena olevan durvalumabin.

Valittajat ovat lisäksi esittäneet, että alan ammattimiehen yleistietoon peruspatentin etuoikeuspäivänä on sisältynyt muun ohella Fc-modifikaatioiden tekeminen vasta-aineisiin. Valittajat ovat sanotun osalta viitanneet viitejulkaisuihin Verhoyen ja Riechmann (1988) ja King (1998). Valittajien mukaan alan ammattimiehen yleistietoon on sisältynyt lisäksi Fc‑modifikaatioita, jotka vähensivät vasta-aineen sitoutumista Fcγ‑reseptoreihin estämällä kyseiseen sitoutumiseen liittyvä asparagiinitähteiden glykosylaatio Fc-alueen CH2-domeenissa mainittujen asparagiinitähteiden substituutiomutaatiolla. Valittajien mukaan peruspatentin etuoikeuspäivänä tunnettuja glykosylaatiokohtia ja siten substituutiomutaatioiden kohteita ovat olleet asparagiini 297 ja 298. Valittajien mukaan peruspatentin etuoikeuspäivänä on ollut lisäksi tunnettua, että mutaatiot Fc-alueen saranadomeenin asemissa 234 ja 235 sekä CH2-domeenin asemassa 331 estävät tai hidastavat ihmisen vasta-aineen IgG sitoutumisen vasta-aineista riippuvaisen soluvälitteisen sytotoksisuuden (ADCC) käynnistäviin Fcγ-reseptoreihin. Valittajat ovat tältä osin viitanneet viitejulkaisuihin Canfield ja Morrison (1991) sekä Chappel et. al. (1991). Valittajien mukaan peruspatentin etuoikeuspäivänä on ollut vielä tunnettua, että mutaatiot Fc-alueen CH2-domeenin asemassa 331 hidastavat ihmisen vasta-aineen IgG sitoutumista muun ohella vasta-aineista riippuvaisen soluvälitteisen sytotoksisuuden käynnistäviin Fcγ-reseptoreihin. Edelleen valittajien mukaan peruspatentin selityksen esimerkissä 11 on esitetty immunoglobuliinien vakioalueiden sarana-CH2-CH3-domeeneissa olevia mutaatioita, jotka estävät Fc-alueen sitoutumisen Fcγ-reseptoreihin.

Markkinaoikeus toteaa, että valittajien asiassa esittämän perusteella durvalumabi-molekyylin vakioalueessa on kolme aminohappotähteiden muutosta L234F, L235E ja P331S eli muutetut aminohapot ovat alkuperäisen sekvenssin kaksi leusiinia ja yksi proliini. Mainitussa muutoksissa ei ole kysymys asparagiinitähteistä, eivätkä durvalumabi-molekyylin kolme muutosta ole näin alan ammattimiehen nimenomaisesti tunnistettavissa peruspatentin etuoikeuspäivänä tunnettujen asparagiinitähteiden substituutiomutaatioiden perusteella.

Lisäksi markkinaoikeus toteaa, että peruspatentin selityksen esimerkissä 11 on esitetty muun ohella fuusioproteiini, joka sisältää ihmisen proteiinin PD-1 solunulkoisen alueen yhdistettynä ihmisen vasta-aineen IgG1 sarana‑CH2‑CH3-domeeneihin, joissa on Fc-reseptoreihin sitoutumisen estäviä mutaatioita. Mainitussa esimerkissä ei kuitenkaan ole esitetty tällaisten mutaatioiden lukumäärää, sijaintia eikä mutaatioiden kohteena olevia aminohappoja.

Valittajien viittaamassa viitejulkaisussa Canfield ja Morrison (1991) on esitetty, että joko asemassa 234 tai asemassa 235 olevan leusiinitähteen korvaaminen heikommin Fc-reseptoreihin sitoutuvan vasta-aineen vastaavassa asemassa olevalla aminohapolla vähentää Fc-reseptoreihin sitoutumista. Mainitussa viitejulkaisussa on lisäksi esitetty, että L235E-mutaation Fc-reseptoreihin sitoutumista vähentävä vaikutus on yli kymmenkertainen L234F-mutaatioon verrattuna. Mainitussa viitejulkaisussa on vielä esitetty, että myös yksittäinen P331S-mutaatio vähentää vasta-aineen sitoutumista Fc-reseptoreihin.

Valittajien viittaamassa viitejulkaisussa Chappel et. al. on puolestaan esitetty, että mutaatiot E233P ja L235A sekä glysiinin poisto asemasta 237 estävät vasta-aineen IgG1 sitoutumisen Fc-reseptoreihin ja L234V-mutaatio vähentää sitä. Viitejulkaisussa Tao ja Morrison on esitetty, että N297Q- ja N297H‑mutaatio heikentää vasta-aineen sitoutumista Fc-reseptoreihin.

Edellä todettu huomioon ottaen markkinaoikeus toteaa, että valittajien esittämästä tunnetusta tekniikasta käy ilmi useita mahdollisia Fc-alueen mutaatioita, jotka estävät interaktion Fc-reseptorien kanssa, ja että kyseisen tunnetun tekniikan perusteella alan ammattimies olisi tulkinnut peruspatentin esimerkissä 11 vasta-aineesta IgG1 esitetyn siten, että sen Fc-alueessa on jokin tai joitakin tällaisia mutaatioita. Alan ammattimies ei kuitenkaan olisi mainitun tunnetun tekniikan perusteella pystynyt tulkitsemaan kyseistä esimerkkiä siten, että siinä tarkastellussa vasta-aineessa IgG1 olisi nimenomaisesti durvalumabissa olevat mutaatiot. Alan ammattimies ei siten olisi selvästi ja yksiselitteisesti tunnistanut kyseisestä esimerkistä valittajien esittämiä durvalumabi-molekyylin vakioalueen kolmen aminohappotähteen muutoksia L234F, L235E ja P331S, vaikka alan ammattimies olisi ottanut huomioon viitejulkaisut, joihin valittajat ovat viitanneet tunnetun tekniikan osalta. Lisäksi peruspatentissa ei ole esitetty sellaista, jonka perusteella durvalumabi-molekyylin antigeeniin sitoutuvan CDR (Complementarity Determining Region) -alueen aminohappojärjestys olisi ollut alan ammattimiehen tunnistettavissa. Tämä alue on runsaasti sekvenssivaihtelua sisältävä alue, joka määrää vasta-aineen antigeenia sitovan spesifisyyden.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että valittajien asiassa esittämän perusteella lisäsuojatodistusta koskevan hakemuksen kohteena oleva durvalumabi ei ole ollut alan ammattimiehen nimenomaisesti tunnistettavissa peruspatentissa esitetyn perusteella, kun lisäksi otetaan huomioon valittajien esittämä tekniikan taso. Durvalumabi ei siten ole ollut peruspatentin suojaama lisäsuojatodistuksen 3 artiklan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Muutoksenhaku

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Jussi Karttunen, markkinaoikeustuomari Petri Rinkinen, markkinaoikeusinsinöörit Pasi Nikkonen ja Merja Heikkinen-Keinänen sekä asiantuntijajäsen Ullamari Pesonen.

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.