MAO:481/2026

KONE Hissit Oy > Helsingin kaupungin asunnot Oy

julkinen hankinta – hankintamenettelyn keskeyttäminen

119/2026

06.10.2026

Hankinta-asiat

Asian tausta ja käsittely markkinaoikeudessa

Helsingin kaupungin asunnot Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) ilmoittanut 17.11.2025 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta asuintalojen hissien huoltopalvelujen hankinnasta kahdelle vuodelle ja kahdelle yhden vuoden optiokaudelle. Hankinta on jaettu viiteen osaan.

Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtaja on 26.2.2026 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut etelän ja idän huoltoalueella Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjouksen sekä keskeyttänyt hankintamenettelyn pohjoisen ja lännen huoltoalueilla sekä erityisasuntojen alueella.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut pohjoisen ja lännen huoltoalueilla yhteensä 6.950.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

KONE Hissit Oy on tehnyt 12.3.2026 markkinaoikeuteen valituksen, jossa se on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen pohjoisen ja lännen huoltoalueilla, kieltää hankintayksikköä sakon uhalla jatkamasta tältä osin virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön sakon uhalla korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun, määrää hankintayksikölle tehottomuusseuraamuksen tai lyhentää hankintasopimuksen päättymään määräämänsä ajan kuluttua sekä määrää hankintayksikön maksamaan seuraamusmaksun. Valittaja on edelleen vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 13.332 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksun määrällä viivästyskorkoineen.

Valittaja on esittänyt hankintayksikön toimineen virheellisesti keskeyttäessään hankintamenettelyn pohjoisen ja lännen huoltoalueilla vain yhden saapuneen tarjouksen perusteella, koska kummallakin huoltoalueella on saatu kaksi hyväksyttävää tarjousta.

Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjousta ei ole tosiasiallisesti suljettu tarjouskilpailusta pohjoisen ja lännen huoltoalueilla, eikä yhtiön tarjous ole myöskään ollut tarjouspyynnön vastainen. Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjous on jätetty valitsematta kyseisillä alueilla sen vuoksi, että yhtiön tarjous on jo valittu eteläisellä ja itäisellä huoltoalueella. Tämä on perustunut hankintayksikön virheelliseen tulkintaan tarjouspyynnössä asetetuista tarjousten enimmäismäärä- ja etusijaehdoista. Hankintasäännösten mukaan tällainen keinotekoinen tarjousten määrän vähentäminen ei ole todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankinta.

Myös valittajan tarjoukset pohjoisen ja lännen huoltoalueilla ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia. Näin ollen sekä valittajan että Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjoukset ovat olleet hyväksyttävät.

Hankintayksikkö on 2.4.2026 ilmoittanut markkinaoikeudelle keskeyttäneensä hankintamenettelyn samana päivänä tehdyllä päätöksellä myös idän ja etelän huoltoalueilla.

Valittaja on tämän jälkeen ilmoittanut pitävänsä valituksessaan esittämänsä vaatimukset edelleen voimassa ja esittänyt muun ohella valituksen olevan edelleen aiheellinen siinä esitetyillä perusteluilla.

Hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.507,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Hankintayksikkö on esittänyt, että Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjous ei ole ollut hankintasäännöksissä tarkoitetulla tavalla hyväksyttävä pohjoisen ja lännen huoltoalueilla. Kun Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjous on valittu etelän ja idän huoltoalueilla, tarjouspyynnön ehto saman tarjoajan usean tarjousten valinnasta on estänyt hankintayksikköä valitsemasta yhtiön tarjousta pohjoisen ja lännen huoltoalueilla. Kun ainoat tarjoukset on tämän vuoksi saatu pohjoisen ja lännen huoltoalueilla valittajalta, hankintayksikkö on voinut tällä perusteella keskeyttää hankintamenettelyn pohjoisen ja lännen huoltoalueilla.

Suomen Hissiurakointi Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Valittaja on antanut lausuman.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat oikeusohjeet

Asiassa on valituksen perusteella arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti keskeyttäessään päätöksellään 26.2.2026 hankintamenettelyn pohjoisen ja lännen huoltoalueilla.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Hankintalain 75 §:n 1 momentin (1397/2016) mukaan hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen erillisinä osina ja määritellä kyseisten osien koon ja kohteen. Pykälän 2 momentin mukaan hankintayksikön on ilmoitettava hankintailmoituksessa, voiko tarjouksen antaa yhdestä, useammasta vai kaikista osista. Jos tarjouksia voi antaa useammasta tai kaikista osista, hankintayksikkö voi rajoittaa niiden osien määrää, joihin saman tarjoajan tarjous voi tulla valituksi. Tällöin hankintayksikön on ilmoitettava hankintailmoituksessa niiden osien enimmäismäärä, joihin saman tarjoajan tarjous voi tulla valituksi. Hankintayksikön on ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä säännöt, joita se soveltaa ratkaistessaan, mihin osaan tarjoajan tarjous tulee valituksi, jos tarjoajan tarjous tulisi valituksi hankintailmoituksessa ilmoitettua enimmäismäärää useampaan osaan.

Hankintalain 125 §:n 1 momentin (1397/2016) mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä.

Merkitykselliset tosiseikat

Tarjouspyynnön mukaan hankinnan kohteena ovat olleet asuintalojen hissien huoltopalvelut. Hankinta on jaettu viiteen osaan eli huoltoalueeseen.

Tarjouspyynnön kohdan ”Hankinnan kohde” alakohdasta ”Hankinnan kuvaus” käy ilmi, että jokaiseen huoltoalueeseen valitaan yksi toimittaja ja että yhdelle tarjoajalle myönnettävien huoltoalueiden enimmäismäärä on rajoitettu kahteen. Jos tarjoaja on halvin useammassa osa-alueessa, se valitaan etusijajärjestyksessä hissimääriltään suurimpiin. Tarjouspyynnön mukaan suurimmat hankinnan osa-alueet hissien määrien perusteella ovat olleet etelän ja idän huoltoalueet.

Valituksenalaisesta hankintapäätöksestä 26.2.2026 käy ilmi, että Suomen Hissiurakointi Oy on jättänyt tarjouksen kaikissa hankinnan osa-alueissa ja että se on tullut valituksi etelän ja idän huoltoalueilla.

Hankintayksikkö on valituksenalaisessa hankintapäätöksessään muun ohella keskeyttänyt hankintamenettelyn pohjoisen ja lännen huoltoalueilla.

Valituksenalaisen hankintapäätöksen mukaan yhden tarjoajan tarjous on suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena ja toisen tarjoajan tarjous on hylätty hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena pohjoisen ja lännen huoltoalueilla. Päätöksessä on todettu, että yhdelle tarjoajalle myönnettävien huoltoalueiden enimmäismäärä on rajattu kahteen ja että mikäli tarjoajan tarjous on halvin useammassa osa-alueessa, se valitaan hissimääriltään suurimpiin huoltoalueisiin etusijajärjestyksessä. Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjous on tullut valituksi etelän ja idän huoltoalueille tarjouspyynnössä ilmoitetun etusijajärjestyksen mukaisesti, joten yhtiön tarjousta ei tarjouspyynnössä asetetun huoltoalueiden enimmäismääräehdon perusteella ole voitu ottaa huomioon pohjoisen ja lännen huoltoalueiden toimittajaa valittaessa. Hankintayksikkö on perustellut tekemäänsä hankintamenettelyn keskeytyspäätöstä sillä, että pohjoisen ja lännen huoltoalueilla on saatu vain yksi hyväksyttäväksi katsottava tarjous, jolloin ei voida tehdä riittävää vertailua hintojen tai muiden ominaisuuksien kesken.

Asian arviointi

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö on päätöksellään 2.4.2026 keskeyttänyt hankintamenettelyn myös idän ja etelän huoltoalueilla, eikä kyseisellä päätöksellä ole muutettu valituksenalaisen hankintapäätöksen mukaista hankintamenettelyn lopputulosta pohjoisen ja lännen huoltoalueilla. Asiassa on tämän ja valittajan vaatimusten perusteella arvioitavana yksin hankintamenettelyn keskeyttämisen hankintasäännösten mukaisuus valituksenalaisen hankintapäätöksen 26.2.2026 perusteella pohjoisen ja lännen huoltoalueilla.

Hankintayksikkö voi harkintavaltansa puitteissa keskeyttää hankintamenettelyn, jos keskeyttämiselle on hankintalain 125 §:ssä tarkoitettu todellinen ja perusteltu syy. Hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa (ks. TaVM 48/2010 vp s. 4). Hankintamenettelyn keskeyttäminen ei saa kuitenkaan olla tarjoajien kannalta syrjivää tai epätasapuolista. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella sitä, että hankinnasta on saatu vain yksi hyväksyttävä tarjous (ks. myös HE 182/2010 vp s. 22).

Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään (tuomio 16.9.1999, Fracasso ja Leitschutz, C-27/98, EU:C:1999:420, 31–33 kohdat) katsonut, että tehokkaan kilpailun kehittymisen tavoitteen tyydyttämiseksi julkisten hankintojen alalla julkisia rakennusurakoita koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetulla neuvoston direktiivillä 93/37/ETY pyritään organisoimaan sopimusten teko niin, että hankintaviranomainen voi verrata eri tarjouksia ja valita niistä edullisimman. Jos direktiivissä 93/37/ETY määriteltyjen julkisten rakennusurakoiden sopimusten tekomenettelyjen yhteydessä jäljelle jää kuitenkin vain yksi tarjous, hankintaviranomainen ei voi verrata eri tarjousten hintoja tai muita ominaisuuksia keskenään tehdäkseen sopimuksen direktiivissä 93/37/ETY tarkoitettujen perusteiden mukaisesti. Edellä todetusta seuraa, että hankintaviranomaisella ei ole velvollisuutta tehdä sopimusta ainoan tarjouskilpailuun soveltuvaksi osallistujaksi katsotun urakoitsijan kanssa.

Valituksenalaisen hankintapäätöksen mukaan hankintayksikkö on saanut pohjoisen ja lännen huoltoalueilla kaksi tarjousta, joita ei ole suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena tai hylätty hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena: Suomen Hissiurakointi Oy:n ja valittajan tarjoukset. Koska Suomen Hissiurakointi Oy on kuitenkin tullut valituksi etelän ja idän huoltoalueiden toimittajaksi, yhtiön tarjousta ei tarjouspyynnössä asetetun huoltoalueiden enimmäismääräehdon perusteella ole voitu hankintapäätöksen mukaan ottaa huomion pohjoisen ja lännen huoltoalueiden toimittajaa valittaessa.

Tarjouspyynnössä on todettu, että jokaiseen huoltoalueeseen valitaan yksi toimittaja ja yhdelle tarjoajalle myönnettävien huoltoalueiden enimmäismäärä on rajoitettu kahteen. Jos tarjoaja on halvin useammassa osa-alueessa, se valitaan etusijajärjestyksessä hissimääriltään suurimpiin. Tarjouspyynnön mukaan etelän ja idän huoltoalueet ovat olleet hissien määrien perusteella suurimmat hankinnan osa-alueet. Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö on menetellyt mainittujen tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti, kun se ei ole valituksenalaisessa hankintapäätöksessä valinnut hissimääriltään suurimmilla etelän ja idän huoltoalueilla valituksi tulleen Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjousta pohjoisen ja lännen huoltoalueilla. Valituksenalaisen hankintapäätöksen kyseisten ratkaisujen ei siten voida katsoa perustuneen valittajan väittämällä tavalla hankintayksikön virheelliseen tulkintaan tarjouspyynnössä asetetuista tarjousten enimmäismäärä- ja etusijaehdoista. Hankintalain 75 §:n 2 momentissa säädetään nimenomaisesti, että hankintayksikkö voi rajoittaa niiden osien määrää, joihin saman tarjoajan tarjous voi tulla valituksi. Kyseiset tarjouspyynnön ehdot eivät myöskään ole olleet luonteeltaan tulkinnanvaraisia tai epäselviä taikka syrjiviä tai kilpailua keinotekoisesti rajaavia.

Asiassa on lisäksi arvioitava, onko hankintayksikkö saanut pohjoisen ja lännen huoltoalueilla tosiasiallisesti vain yhden hyväksyttävän tarjouksen siten, että hankintayksiköllä on ollut todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiselle.

Hankintapäätöksestä käy ilmi, että hankintayksikkö on pohjoisen ja lännen huoltoalueilla saanut neljä tarjousta, joista yksi on suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena ja toinen hylätty hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena. Valittaja ei ole esittänyt, että hankintayksikkö olisi näiden tarjousten käsittelyssä menetellyt hankintasäännösten vastaisesti. Oikeudenkäynnin osapuolet eivät myöskään ole erimielisiä siitä, että valittajan tarjous on ollut hyväksyttävä pohjoisen ja lännen huoltoalueilla.

Valittaja on kuitenkin esittänyt, että Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjous ei ole ollut siten soveltumaton, että pohjoisen ja lännen huoltoalueilla olisi voitu katsoa saadun vain yksi hyväksyttävä tarjous. Markkinaoikeus toteaa, että hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan myös tarjousmenettelyn ehtoja kuten esimerkiksi useiden saman tarjoajan antamien osatarjousten määrän rajoittamisehtoja vastaamattomat tarjoukset tulee sulkea tarjouskilpailusta. Lisäksi hankintalain 74 §:n 1 momentista yhdessä hankintalain 79 §:n 1 momentin kanssa käy ilmi, ettei tarjousvertailuun voida ottaa tarjousta, joka ei ole hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten ja ehtojen mukainen. Koska Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjous on tullut sulkea tarjouskilpailusta saman tarjoajan osatarjousten määrän rajoittamisehtojen vastaisena ja jäljelle on jäänyt vain yksi hyväksyttävä valittajan tarjous, hankintayksikkö ei ole voinut enää verrata useiden eri tarjousten hintoja tai muita ominaisuuksia. Tässä tilanteessa Suomen Hissiurakointi Oy:n tarjouksen huomioon ottaminen pohjoisen ja lännen huoltoalueiden tarjousvertailussa olisi päinvastoin vaarantanut tarjoajien tasapuolisen kohtelun, koska osatarjousten määräehdot ja niiden täyttäminen ovat olleet omiaan vaikuttamaan tarjousehtojen kuten hintojen laatimiseen.

Edellä todetut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksiköllä on ollut todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa KONE Hissit Oy:n korvaamaan Helsingin kaupungin asunnot Oy:n oikeudenkäyntikulut 3.507,50 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

 

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Ville Parkkari, Markus Ukkola ja Jari Tiainen.

 

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.