MAO:902/15

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 30.1.2015 (liitteenä)

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

A on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen 30.1.2015, jolla tavaramerkin JOY of Finland rekisteröinti on kumottu luokan 3 tavaroiden osalta, ja että asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle sanotun merkin JOY of Finland rekisteröimiseksi myös luokan 3 tavaroille "kosmeettiset tuotteet".

Perusteet

Rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland ei ole sekoitettavissa sen rekisteröinnin esteeksi katsottuun yhteisön tavaramerkkiin JOY. Vaikka merkkien kattamat tavarat ovat osin samoja/samankaltaisia, eroavat merkit riittävästi toisistaan, kun otetaan huomioon, että mainittu yhteisön tavaramerkki koostuu yhdestä yleiskielen sanasta ja on siten suoja-alaltaan suppea. Rekisteröidyn tavaramerkin osa "of Finland" on riittävä erottamaan merkit toisistaan.

Sanan JOY erottamiskyky on joka tapauksessa alhainen ja suoja-ala suppea. Näin ollen pienetkin muutokset saavat aikaan sen, ettei sekoitettavuutta ole, vaikka kyse olisi samoista taikka samankaltaisista tavaroista. Sana JOY on lisäksi yleisesti käytössä osana tavaramerkkejä ja toiminimiä.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista Patentti- ja rekisterihallituksen päätöstä.

Jean Patou Worldwide Limitedin vastaus

Vaatimukset

Jean Patou Worldwide Limited on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Lisäksi Jean Patou Worldwide Limited on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.800 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland sekä Jean Patou Worldwide Limitedin aikaisempi yhteisön tavaramerkki JOY kattavat kosmeettiset tuotteet, joten vertailtavien merkkien kattamat tavarat ovat täysin samoja luokassa 3. Kun merkit tarkoittavat samoja tavaroita, syntyy merkkien välille sekaannusvaara, vaikka merkkien väliset erot olisivat suurempia.

Rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland sekä Jean Patou Worldwide Limitedin aikaisempi yhteisön tavaramerkki JOY ovat hyvin samankaltaisia ulkoasultaan, lausuntatavaltaan sekä merkityssisällöltään.

Merkit JOY of Finland ja JOY ovat ensinnäkin ulkoasultaan hyvin samankaltaisia. Molemmissa merkeissä on sana JOY, jota on pidettävä molempien merkkien hallitsevana osana. Rekisteröityyn tavaramerkkiin sisältyvän maantieteellisen määreen "of Finland" on katsottava kuvailevan merkin kattamien tuotteiden maantieteellistä alkuperää ja olevan sen vuoksi erottamiskyvytön osa merkkiä. Rekisteröidyssä tavaramerkissä sana JOY on kirjoitettu isoilla kirjaimilla, mikä myös korostaa kyseisen sanan erottumista valittajan tavaramerkin muista osista.

Vertailtavat merkit ovat hallitsevilta osiltaan samanlaiset, ja Jean Patou Worldwide Limitedin aikaisempi merkki on sellaisenaan otettu osaksi nyt kysymyksessä olevaa rekisteröityä tavaramerkkiä. Merkkien samanlainen osa, eli sana JOY, sijoittuu rekisteröidyssä tavaramerkissä lisäksi merkin alkuun johon kuluttajat kiinnittävät ensisijaisesti huomionsa.

Koska merkkien alkuosat ovat samat, vastaavat merkit myös lausuntatavaltaan ja merkityssisällöltään toisiaan. Kun rekisteröityyn tavaramerkkiin on otettu Jean Patou Worldwide Limitedin aikaisempi merkki sellaisenaan ja merkit ovat myös kokonaisvaikutelmiltaan hyvin samankaltaisia, on sekaannusvaara ilmeinen.

Yhteisön tavaramerkki JOY on erittäin erottamiskykyinen luokan 3 tavaroille, koska sen merkityssisältö ei liity merkin kattamiin tavaroihin. Tällaisia merkkejä suojataan laajemmin kuin niitä, joiden erottamiskyky on heikompi. Yhteisön tavaramerkillä JOY on myyty luokkaan 3 kuuluvia tuotteita jo vuodesta 1929, mikä on lisännyt merkin erottamiskykyä.

Valittajan esittämistä muista sanan JOY sisältämistä tavaramerkeistä ei voida tehdä johtopäätöstä, että merkin JOY suoja-ala luokan 3 tavaroille olisi sillä tavalla suppea, että mikä tahansa pienikin muutos merkkiin riittäisi poistamaan sekoitettavuuden.

Valittajan lausuma

Valittajan tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja Jean Patou Worldwide Limitedin tuotteet ovat hajuvesiä. Valittajan tuotteiden alkuperä on Suomi, kun Jean Patou Worldwide Limitedin tuotteet ovat peräisin Pariisista. On ilmeistä, että kohderyhmä ei erehdy tuotteiden alkuperästä heidän ostaessaan JOY of Finland -luonnonkosmetiikkaa. Jean Patou Worldwide Limited myös liittää säännönmukaisesti yhteisön tavaramerkkinsä JOY yhteyteen nimen B ja kaupungin nimen Paris.

Kokonaisarvioinnin perusteella merkkien ulkoasut ovat selvästi erilaiset rekisteröidyn tavaramerkin ollessa selvästi pidempi ja muodostuen kolmesta sanasta. Myös merkkien merkityssisältö on erilainen, Jean Patou Worldwide Limitedin merkin tarkoittaessa pelkästään yleiskielen sanaa ja kyseisen tavaramerkin viitatessa merkin JOY of Finland syntyhistoriaan, eli luonnonkosmetiikkaan, joka on valmistettu Suomessa puhtaista raaka-aineista. Myös lausuntatavaltaan merkit ovat erilaisia, kun Jean Patou Worldwide Limitedin merkki muodostuu yhdestä sanasta ja rekisteröity tavaramerkki kolmesta.

Merkkien kohderyhmä on tietoinen lukuisista markkinoilla olevista sanan JOY sisältävistä kosmeettisista tuotteista ja kohderyhmä osaa siten kiinnittää huomiota vähäisiinkin eroihin.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland sekoitettavissa aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin JOY.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, jos se on sekoitettavissa mainitun lain 57 §:ssä tarkoitettuun yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella.

Tunnusmerkkien katsotaan olevan tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin nojalla sekoitettavissa toisiinsa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja.

Merkit ovat sekoitettavissa, mikäli yleisö saattaa luulla, että tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä taikka mahdollisesti taloudellisessa etuyhteydessä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekoitettavuutta on arvioitava kokonaisuutena ja huomioon on otettava kaikki tekijät, jotka ovat merkityksellisiä kussakin yksittäistapauksessa. Sekoitettavuutta harkittaessa tulee ottaa huomioon merkkien ulkoasu, lausuntatapa ja merkityssisältö sekä merkkien erottamiskykyiset ja hallitsevat osat.

Valittaja on esittänyt, että rekisteröinnin esteeksi katsottua aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä JOY käytetään tosiasiallisesti tekstien Jean Patou ja Paris kanssa.

Merkkien sekoitettavuutta on tavaramerkin rekisteröintiä koskevassa valitusasiassa arvioitava sen perusteella, millaisena aikaisempi mahdollisesti sekoitettavaksi katsottava tavaramerkki on rekisteröity. Näin ollen sille valittajan esittämälle seikalle siitä, että rekisteröinnin esteeksi katsottua aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä JOY käytetään tosiasiallisesti tekstien B ja Paris kanssa, ei käsillä olevassa asiassa ole annettavissa merkitystä.

Tavaramerkin JOY of Finland rekisteröintiä on haettu luokan 3 tavaroille kosmeettiset tuotteet. Rekisteröinnin esteeksi katsottu aikaisempi yhteisön tavaramerkki JOY kattaa erityyppisiä kosmeettisia tuotteita luokassa 3. Näin ollen merkkien kattamia tavaroita on pidettävä samoina.

Rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland muodostuu isoilla kirjaimilla kirjoitetusta sanasta JOY sekä sanoista of ja Finland. Kaikilla sanoilla on merkitys englannin kielellä, ja on todennäköistä, että suomalainen keskivertokuluttaja ymmärtää niiden merkityksen. Sana JOY tarkoittaa muun ohella iloa ja riemua, sana of on omistajaa ilmaiseva genetiivimuoto ja Finland tarkoittaa Suomea. Rekisteröidyn tavaramerkin JOY of Finland erottamiskykyisen ja hallitsevan osan on katsottava muodostavan sana JOY, sanojen of ja Finland viitatessa Suomeen ja ollessa siten erottamiskyvyltään heikkoja merkin osia.

Koska rekisteröinnin esteeksi katsottu yhteisön tavaramerkki JOY muodostuu yksinomaan sanasta, joka on rekisteröidyn tavaramerkin JOY of Finland hallitseva osa ja rekisteröidyn tavaramerkin muilla osilla on katsottava olevan vain toissijainen merkitys, on merkkien katsottava olevan samankaltaisia sekä ulkoasultaan, lausuntatavaltaan että merkityssisällöltään.

Rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland ja rekisteröinnin esteeksi katsottu yhteisön tavaramerkki JOY ovat edellä todetuin tavoin samankaltaisia. Merkkien kattamat tavarat ovat samoja. Kun aikaisempi erottamiskykyinen sanamerkki sisältyy kokonaisuudessaan mainittuun rekisteröityyn tavaramerkkiin ja muodostaa siinä sen erottamiskykyisen ja hallitsevan osan, ei rekisteröidyn tavaramerkin erottamiskyvyltään heikon loppuosan ole katsottava riittävän poistamaan kohdeyleisölle merkeistä syntyvää mielikuvaa siitä, että merkkien kattamat tavarat voivat olla peräisin samasta kaupallisesta alkuperästä.

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että rekisteröity tavaramerkki JOY of Finland on kokonaisuutena arvioiden sekoitettavissa aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin JOY kysymyksessä olevien luokan 3 tavaroiden osalta. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian laatu huomioon ottaen ei ole pidettävä kohtuuttomana, että asiassa annetusta ratkaisusta huolimatta Jean Patou Worldwide Limited saa pitää oikeudenkäyntikulunsa markkinaoikeudessa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus hylkää Jean Patou Worldwide Limitedin vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Petri Rinkinen ja Teija Kotro.

PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.