MAO: 276/20

Booky.fi Oy > Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

elinkeinoharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntely - tehoton tai kohtuuton sopimusehto tai sopimuskäytäntö - viivästyskorko

Diaarinumero: 2019/31
Antopäivä: 16.6.2020

HAKEMUS

Vaatimus

Booky.fi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kieltää Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymää 20.000 euron sakon uhalla jatkamasta sellaisen sopimuskäytännön tai -ehdon soveltamista, jonka mukaan Booky.fi Oy:llä ei ole oikeutta viivästyskorkoon tilanteessa, jossa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän maksama suoritus ei ole ollut Booky.fi Oy:n käytettävissä eräpäivänä.

Perusteet

Booky.fi Oy:llä (jäljempänä myös Booky) ja Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä (jäljempänä myös HUS) on voimassa oleva hankintasopimus kirjallisuuden toimittamisesta HUS:lle.

Kyseisen sopimuksen mukainen maksuaika on 30 päivää. Maksamisen osalta sopimuksessa on viitattu julkisten hankintojen yleisiin sopimusehtoihin (JYSE 2014 Palvelut). Ehtojen mukaan, jos tilaaja ei maksa laskua viimeistään eräpäivänä, palveluntuottajalla on oikeus periä viivästyskorkoa korkolain mukaisesti sekä kohtuulliset perintäkulut.

Koska mainittu sopimus koskee irtaimen tavaran kauppaa, tulee asiassa joka tapauksessa täydentävästi sovellettavaksi kauppalain säännökset erityisesti viemävelkaperiaatteen osalta. Kauppalain 48 §:n mukaan kauppahinta on maksettava myyjän luona. Lisäksi, kun maksu suoritetaan pankkisiirtona, tulevat sovellettavaksi maksupalvelulain asiaan soveltuvat säännökset.

HUS on maksanut pääosan Bookyn sille osoittamista laskuista siten, että rahamäärä on veloitettu HUS:n tililtä eräpäivänä. Merkittävä osa suorituksista on kuitenkin saapunut Bookyn tilille ja ollut siten sen käytettävissä vasta eräpäivän jälkeen. Booky on lähettänyt HUS:lle laskuja viivästyskoroista ja saatavien perinnästä annetun lain (perintälaki) 10 e §:n mukaisista vakiokorvauksista siltä osin kuin HUS:n maksamat suoritukset eivät ole saapuneet Bookyn tilille eräpäivään mennessä. Näissä tilanteissa HUS ei kuitenkaan ole suostunut maksamaan vaadittuja viivästyskorkoja ja vakiokorvauksia. Sillä, joka vetoaa oikea-aikaiseen maksuun, on todistustaakka kyseisestä seikasta.

Sen sijaan, että HUS olisi maksanut vaaditut viivästyskorot ja vakiokorvaukset, se on lähettänyt Bookylle sopimuksen purku-uhkaisen reklamaation, jossa se on vaatinut Bookya lopettamaan viivästyskorkolaskujen lähettämisen ja kieltänyt Bookya ryhtymästä oikeudellisiin toimenpiteisiin uhalla, että HUS purkaa sopimuksen.

Kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta 16.2.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/7/EU (maksuviivästysdirektiivi) ja sitä edeltävän Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön sekä kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain (maksuehtolaki), jolla on pantu täytäntöön maksuviivästysdirektiivi, perusteella maksajan vastuulla on huolehtia siitä, että maksun määrä on velkojan käytettävissä eräpäivänä. Koska HUS maksajana ei ole näin menetellyt ja koska maksuviivästysdirektiivin ja maksuehtolain perusteella kieltovaatimuksessa todettu HUS:n menettely on tehoton ja kohtuuton, kieltovaatimus on hyväksyttävä elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain (sopimusehtolaki) perusteella.

Asiassa on keskeistä, että kysymyksessä on maksuehtolain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu tehoton sopimusehto tai -käytäntö, jonka osalta kohtuuttomuutta ei ole enää tarpeen todeta sopimusehtolaissa todetuin tavoin. Joka tapauksessa puheena oleva sopimusehto tai -käytäntö on ollut viimeksi mainitussa laissa tarkoitetuin tavoin kohtuuton.

Asiassa ei ole merkitystä maksupalvelulain 82 §:stä ilmenevällä tahdonvaltaisuudella, koska tätä kansallista säännöstä tulee tulkita siten, että maksuviivästysdirektiivin edellä todettu tarkoitus saavutetaan. Keskeisenä tulkintaohjeena on Euroopan unionin tuomioistuimen 3.4.2008 asiassa C-306/06 antaman tuomion (01051 Telecom, EU:C:2008:187) ratkaisuosa, jota vastaa myöhemmän maksuviivästysdirektiivin johdanto-osan perustelukappaleessa 17 todettu.

Maksuehtolain 8 §:n 1 momentti ei sovellu vain niihin tilanteisiin, joissa on kokonaan suljettu pois oikeus viivästyskorkoon. Jos näin olisi, tämä tehottomuuden ilmaisema lainkohta voitaisiin kiertää sopimalla, että velkojalla on oikeus viivästyskorkoon vasta hyvinkin pitkän ajan kuluttua eräpäivästä.

Mikäli maksun määrä ei olisi Bookyn käytettävissä eräpäivänä, seuraisi siitä HUS:lle yli 30 päivän maksuaika. Se olisi maksuehtolain 4 §:n 1 momentin vastaista, kun velallinen on hankintayksikkö.

HUS:n kiistämisperusteet huomioon ottaen on joka tapauksessa syytä todeta, että kieltovaatimus kuuluu markkinaoikeuden arvioitavaksi sopimusehtolain perusteella ottaen huomioon myös ensinnäkin sen, että puheena oleva sopimusehto tai -käytäntö on HUS:n esittämin tavoin lähes kaikissa suomalaisissa sopimussuhteissa noudatettu, eikä siten yksittäistapauksellinen. Toiseksi Booky yksityisenä toimijana on julkista hankintayksikköä eli HUS:ia heikommassa asemassa näiden välisessä sopimussuhteessa. Sopimusehtolaki myös koskee nimenomaisesti hankintayksiköitä, ja hankintamenettelyihin osallistuvat yritykset ovat yleisesti heikommassa asemassa kuin hankintayksiköt, kuten HUS. Hankintamenettelyihin osallistuvat yritykset eivät voi vaikuttaa hankintamenettelyssä käytettäviin sopimuksiin tai ehtoihin, eivätkä useinkaan käyttää oman alansa vakiintuneita sopimuskäytäntöjä. Yritykset eivät voi osallistua tarjouskilpailuihin ilman, että ne hyväksyvät hankintayksikön etukäteen asettamat ehdot, kuten JYSE-vakiosopimusehdot. Myös tämän kaltainen menettely osoittaa, joskin hankintasäännöksistä johtuvista syistä, toimittajan alisteista asemaa hankintayksikköön nähden. Lisäksi maksuviivästysdirektiivissä on viitattu julkisen toimijan tavallisesti parempaan asemaan rahoitusmarkkinoilla ja tulojen vakiintuneisuuteen.

Kieltovaatimus kohdistuu tulevaisuuteen. Sillä, miten ja missä sykleissä Booky perii korkoja ja kuluja, ei ole asiassa merkitystä. Myöskään perintätavoilla ei ole merkitystä tulevien saatavien viivästyskorkoihin liittyvässä markkinaoikeudellista kieltoa koskevassa asiassa.

VASTAUS

Vaatimukset

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus jättää Booky.fi Oy:n hakemuksen tutkimatta tai hylkää sen.

Perusteet

Booky on lähettänyt HUS:lle sopimuksen mukaisista kirjatoimituksista laskuja, jotka HUS on maksanut eräpäivänä. Suoritusten vastaanottamisen jälkeen Booky on esittänyt HUS:lle vaatimuksia viivästyskorosta, vakiokorvauksesta ja perintäkuluista, vaikka laskut on maksettu asianmukaisesti eräpäivänä. HUS ei ole suostunut Bookyn vaatimuksiin.

Osapuolten välinen hankintasopimus on tullut voimaan 17.10.2016. HUS on alusta alkaen noudattanut tähän sopimukseen liittyen kauppatapaa, jossa lasku maksetaan eräpäivänä. Booky ei ole tiettävästi reklamoinut kauppatavasta ennen vuoden 2018 lopussa esittämiään viivästyskorkoa, vakiokorvauksia ja perintäkuluja koskevia vaatimuksia. Kohtuullisena reklamaatioaikana puheena olevasta kauppatavasta voidaan pitää muutamaa kuukautta. Kauppatapa on edellä todettu huomioon ottaen tullut sitovaksi osaksi sopimusta, eikä Booky voi esittää kohtuullisen reklamaatioajan jälkeen sitä koskevia vaatimuksia.

Lisäksi HUS ei ole käyttänyt sopimussuhteessaan Bookyyn omia sopimusehtojaan tai -käytäntöään vaan alalla yleisesti käytettyjä JYSE 2014 -ehtoja, jotka on laadittu yhteistyössä julkishallinnon ja elinkeinonharjoittajien edunvalvontajärjestöjen kanssa. Edelleen HUS on noudattanut vakiintunutta kotimaista sopimuskäytäntöä ja kauppatapaa, jonka mukaan maksamalla laskun velkojalle eräpäivänä velalliselle ei aiheudu viivästyskoron ja vakiokorvauksen maksuvelvollisuutta. Tällaisen sopimusehdon tai -käytännön noudattaminen ei voi olla sopimusehtolain tarkoittamin tavoin kohtuutonta.

Bookylla on hankintasopimuksen perusteella oikeus viivästyskorkoon. Kun asianosaisten välillä on riitaa vain viivästyskoron maksuvelvollisuuden alkamisajankohdasta, asiassa ei tule sovellettavaksi maksuehtolain 8 §:n 1 momentti.

Kieltovaatimus ei saata menestyä myöskään ensinnäkään siitä syystä, että kysymyksessä oleva asianosaisten välinen riita rajautuu sopimusehtolain soveltamisalan ulkopuolelle yksittäistapauksellisena riitana. Toiseksi Booky ei ole sopimusehtolain tarkoittamalla tavalla heikommassa asemassa, koska sitä ei voida pitää pienyrityksenä. Edelleen Bookyn ja HUS:n välinen liikesuhde on muodostunut yksittäisten kirjojen välityksestä, ja kyseinen toiminta ei ole millään tavoin merkityksellinen Bookyn kokonaisliikevaihdon kannalta. HUS on vain yksi Bookyn tuhansista asiakkaista.

Lisäksi on syytä todeta, että Booky on viime vuosien aikana kehittänyt liiketoimintamallin, jossa se perii asiakkailtaan perintälain 10 e §:n mukaisia vakiokorvauksia, vaikka asiakas on maksanut Bookyn laskun eräpäivänä. Booky pyrkii hyödyntämään perintälain mukaista vakiokorvausta vakiintuneesta kauppatavasta poikkeavalla tavalla siten, että velkoja voisi periä vakiokorvauksen myös eräpäivänä maksetuista laskuista. Booky on ensin kerryttänyt suuren määrän eräpäivänä maksettuja laskuja reklamoimatta asiasta. Sen jälkeen Booky on esittänyt asiakkaalleen viivästyskorkoa ja vakiokorvauksia koskevan laskun jopa edeltävän kolmen vuoden ajalta.

Näin menetellen Booky on tavoitellut huomattavaa rahallista hyötyä, koska sillä on toimialastaan (kirjavälitys) johtuen suuri määrä pääomaltaan pieniä laskuja suurelta määrältä asiakkaita. Vakiokorvaus saattaa olla alkuperäisen laskun pääomaa suurempi, ja väitetyn viivästyksen perusteella esitetyt vaatimukset ovat tuhansia prosentteja suurempia kuin väitetystä viivästyksestä aiheutuva korkolain mukainen viivästyskorko olisi. Bookyn korvausvaatimus tuottaisi sille merkittävän perusteettoman taloudellisen edun, ja tällainen menettely on siten selvästi kohtuuton. Kyseessä on heikommassa asemassa olevan elinkeinonharjoittajan turvaksi säädetyn lainsäädännön käyttäminen Bookyn omien liiketoiminnallisten tavoitteiden edistämiseen.

Lisäksi Bookyn HUS:n yksittäisiä työntekijöitä uhkaileva perintätapa ei ole hyvän perintätavan mukaista. Tällainen menettely ei ansaitse sopimusehtolain mukaista suojaa.

Vielä on syytä todeta, että mikäli markkinaoikeus määräisi Bookyn vaatiman kiellon, HUS joutuisi irtisanomaan hankintasopimuksen päättymään välittömästi julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 137 §:n perusteella sopimuksen olennaisen muutoksen johdosta.

TODISTELU

Asiakirjatodistelu

Booky

1. HUS:n Bookylle lähettämä sopimuksen purku-uhkainen reklamaatio 24.1.2019
2. HUS:n ja Bookyn välinen päiväämätön ja allekirjoittamaton hankintasopimus kotimaisten ja ulkomaisten kirjojen välityspalvelusta
3. Kooste Bookyn HUS:lle osoittamista maksuista
4. Bookyn HUS:lle lähettämiä korko- ja vakiokorvauslaskuja
5. Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio 10.1.2019 nro 19/659 ja sitä koskeva Bookyn valitus hovioikeuteen sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden välituomio 26.9.2018 nro 18/39039 ja tuomio 24.5.2019 nro 19/19139
6. Reskontralistaus Bookyn HUS:lta vastaanottamista maksuista 28.5.2015–17.2.2018
7. Kaksi Bookyn HUS:lle osoittamaa tavaralaskua 7.5.2015 ja 15.6.2015

HUS

1. Bookyn HUS:n klinikalle lähettämä lasku 1.2.2019
2. Kuntaliiton artikkeli 24.1.2019 sen verkkosivuilta: "Onko velkojalla oikeus perintäkulujen vakiokorvaukseen?"
3. Bookyn tiedote 4.1.2018: "Booky.fi on ostanut Porvoon Kirjakeskuksen"
4. HUS:n ja Bookyn välinen hankintasopimus kotimaisten ja ulkomaisten kirjojen välityspalvelusta 24.5.2016

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1. Ratkaisun lähtökohdat

1. Asiassa on kysymys elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa (jäljempänä sopimusehtolaki) tarkoitetusta kohtuuttoman sopimusehdon käyttämisen tai kohtuuttoman sopimuskäytännön soveltamisen kieltämisestä. Lain 1 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa ei saa käyttää ehtoa tai soveltaa käytäntöä, joka on sopimuksissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuton ottaen huomioon toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien heikommasta asemasta johtuva suojan tarve ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittajaa voidaan kieltää jatkamasta 1 momentin vastaisen ehdon käyttämistä tai käytännön soveltamista taikka uudistamatta sellaisen tai siihen rinnastettavan ehdon käyttämistä tai käytännön soveltamista. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

2. Asiassa tulee sovellettavaksi myös kaupallisten sopimusten maksuehdoista annettu laki (jäljempänä maksuehtolaki), jonka 10 §:n mukaan 8 tai 9 §:ssä tarkoitetun tehottoman tai kohtuuttoman sopimusehdon käyttäminen voidaan kieltää siten kuin sopimusehtolaissa säädetään. Maksuehtolain 1 §:n 2 momentin mukaan, mitä tässä laissa säädetään sopimusehdoista, koskee myös sopimuskäytäntöjä.

3. Vuoden 1994 alusta voimaan tullutta sopimusehtolakia on viimeksi muutettu 16.3.2013 voimaan tullein 1 §:n muutoksin. Näiden muutosten esitöissä (HE 57/2012 vp s. 43 ja 44, jossa on viitattu s. 26) esitetyn perusteella 1 §:n 1 ja 2 momenttia on muutettu unionioikeudellisista syistä siten, että sopimusehdon käyttämiseen rinnastetaan sopimuskäytännön soveltaminen. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan sopijapuolten omaksumaa käytäntöä taikka kauppatapaa tai muuta tapaa, joka voi tulla sopimuksen osaksi ja siten täydentää sopimukseen nimenomaisesti otettuja sopimusehtoja.

4. HUS:n tilaajana ja Bookyn palveluntuottajana välisen kotimaisten ja ulkomaisten kirjojen välityspalvelua koskevan 24.5.2016 päivätyn hankintasopimuksen eli julkisia hankintoja koskevan sopimuksen mukaan niiltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole toisin mainittu, sovelletaan täydentävästi JYSE 2014 Palvelut -ehtoja sellaisina kuin ne ovat HUS:n tekemin muutoksin ja täydennyksin (HUS:n asiakirjatodiste 4). Kyseiset julkisten palveluhankintojen yleiset sopimusehdot on laadittu yhteistyössä julkishallinnon ja elinkeinonharjoittajien edunvalvontajärjestöjen kanssa. Tähän nähden käsillä olevaa asiaa ei ole edellytyksiä pitää HUS:n väittämin tavoin yksittäistapauksellisena ja siten ainakaan siitä syystä sopimusehtolain soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvana.

5. Sopimusehtolain 1 §:n 4 momentin mukaan tätä lakia sovellettaessa elinkeinonharjoittajana pidetään myös maksuehtolain 2 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, kun se hankkii tavaroita tai palveluja kaupallisin toimin. Maksuehtolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella hankintayksiköitä ovat muun muassa kuntayhtymien viranomaiset, kuten HUS. Näin ollen on selvää, että HUS hankintayksikkönä on sopimusehtolaissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja.

6. Asianosaisten välillä ei ole erimielisyyttä siitä, että nyt kysymyksessä olevan asian kannalta merkityksellinen JYSE 2014 Palvelut -ehtojen kohta 10.4 on seuraava: "Jos tilaaja ei maksa laskua viimeistään eräpäivänä, palveluntuottajalla on oikeus periä viivästyskorkoa korkolain (633/1982) mukaisesti sekä kohtuulliset perintäkulut." Markkinaoikeus toteaa, että mainittu ehtojen kohta on pysynyt samansisältöisenä kyseisten ehtojen päivitysversioissa (8/2016 ja 4/2017).

7. Asianosaisten välillä ei ole erimielisyyttä myöskään siitä, että osa HUS:n Bookyn sille osoittamiin laskuihin perustuvista suorituksista on saapunut Bookyn tilille vasta eräpäivän jälkeen. Bookyn mukaan näissä tilanteissa HUS:n suoritus on viivästynyt ja, mikäli Booky ei tällöin ole oikeutettu viivästyskorkoon, HUS:n käyttämä sopimusehto tai soveltama sopimuskäytäntö on tehoton ja joka tapauksessa kohtuuton.

8. HUS on puolestaan esittänyt, että suoritus ei ole viivästynyt, jos se on maksettu viimeistään eräpäivänä. HUS:n mukaan tämä on ollut asianosaisten välinen sopimusehdon mukainen kauppatapa, eikä Booky ole tiettävästi reklamoinut kauppatavasta ennen kuin vuoden 2018 lopussa. Booky ei ole kiistänyt HUS:n viimeksi mainittua väitettä.

9. Kieltovaatimuksen sanamuodon mukaan kyseisessä vaatimuksessa ei ole kysymys perintäkuluista. Näin ollen markkinaoikeuden ei myöskään ole syytä niistä lausua.

2. Sopimusehdon ja -käytännön tehottomuus

10. Booky on esittänyt, että HUS:n käyttämä sopimusehto tai soveltama sopimuskäytäntö on maksuehtolain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tehoton ja että asiassa ei ole merkitystä maksupalvelulain 82 §:stä ilmenevällä tahdonvaltaisuudella, koska tätä kansallista säännöstä tulee tulkita siten, että maksuviivästysdirektiivin tarkoitus saavutetaan. Keskeisenä tulkintaohjeena on Euroopan unionin tuomioistuimen 3.4.2008 asiassa C-306/06 antaman tuomion (01051 Telecom, EU:C:2008:187) ratkaisuosa, jota vastaa myöhemmän maksuviivästysdirektiivin johdanto-osan perustelukappaleessa 17 todettu. Bookyn mukaan kyseinen tarkoitus on se, että elinkeinonharjoittajien välisissä kaupallisissa toimissa velallisen vastuulla on huolehtia siitä, että maksun määrä on velkojan käytettävissä eräpäivänä, ja mikäli näin ei ole, maksu on viivästynyt ja velkoja on oikeutettu viivästyskorkoon.

11. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella HUS:n suoritusten kirjautuminen Bookyn tilille eräpäivän jälkeen ei ole johtunut Bookyn tai myöskään maksunsaajan eli Bookyn käyttämän pankin menettelystä.

12. Sitä vastoin, kun HUS on maksanut puheena olevia laskuja eräpäivänä, maksujen kirjautuminen vasta sen jälkeisinä päivinä Bookyn pankin tilille ja sen jälkeen Bookyn tilille on todennäköisesti johtunut siitä, että maksupalvelulain 47 §:n mukaan maksajan palveluntarjoajan on maksettava rahamäärä maksunsaajan palveluntarjoajan tilille viimeistään maksutoimeksiannon vastaanottamista seuraavana työpäivänä tai, jos maksutapahtuma on käynnistetty paperilla, vastaanottamista seuraavana toisena työpäivänä.

13. HUS on pitänyt sopimuksenmukaisena sitä, että sen suoritus Bookylle on ollut oikea-aikainen eräpäivänä maksettuna riippumatta siitä, milloin maksu on kirjautunut Bookyn tilille. Tästä on seurannut, että HUS on pitänyt sopimuksenmukaisena myös sitä, että Bookylla ei ole ollut oikeutta viivästyskorkoon, vaikka HUS:n eräpäivänä maksama suoritus on kirjautunut Bookyn tilille vasta eräpäivän jälkeen.

14. Maksuehtolain 1 §:n 1 momentin mukaan kyseistä lakia sovelletaan maksuihin, jotka elinkeinonharjoittajan tai hankintayksikön on suoritettava elinkeinonharjoittajalle vastikkeena tavarasta tai palvelusta.

15. Maksuehtolain esitöiden (HE 57/2012 vp s. 1 ja 5) mukaan maksuehtolailla on pantu täytäntöön kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta 16.2.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/7/EU (jäljempänä maksuviivästysdirektiivi), joka on luonteeltaan minimidirektiivi. Mainitun direktiivin 12 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai saattaa voimaan säännöksiä, jotka ovat velkojalle edullisempia kuin tämän direktiivin noudattamiseksi on tarpeen.

16. Maksuehtolain 8 §:n 1 momentin mukaan sopimusehto, jonka mukaan velkojalla ei ole oikeutta viivästyskorkoon, on tehoton. Jo edellä todetuin tavoin maksuehtolain 1 §:n 2 momentin mukaan sopimusehdoista säädetty koskee myös sopimuskäytäntöjä. Maksuehtolain 8 §:n 1 momentin esitöissä (HE 57/2012 vp s. 27) on todettu, että 1 momentilla pannaan täytäntöön maksuviivästysdirektiivin 7 artiklan 2 kohta ja että säännös koskee vain sopimusehtoa, jonka mukaan viivästyskorkoa ei voida lainkaan periä.

17. Maksuviivästysdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan ratkaistaessa muun ohessa sitä, onko viivästyskorkoa koskeva sopimusehto selvästi kohtuuton tai menettely selvästi sopimaton velkojaa kohtaan, otetaan huomioon kaikki tapausta koskevat seikat, mukaan lukien esimerkiksi selvä poikkeaminen hyvästä liiketavasta kunniallisen ja vilpittömän menettelyn vaatimuksen vastaisesti. Vastaavanlainen kokonaisarviointi ei tule tehtäväksi saman artiklan 2 kohdan mukaisessa tilanteessa, koska kyseisen kohdan mukaan sopimusehto tai menettely, jonka mukaan viivästyskorkoa ei voida periä, on 1 kohtaa sovellettaessa katsottava selvästi kohtuuttomaksi tai sopimattomaksi. Puheena olevan artiklan 3 kohta ei koske viivästyskorkoa.

18. Kyseisen direktiivin johdanto-osan perustelukappaleen 12 mukaan maksuviivästys on sopimusrikkomus, joka on tehty velallisen kannalta taloudellisesti houkuttelevaksi useimmissa jäsenvaltioissa alhaisen tai puuttuvan viivästyskoron ja/tai hitaan perintämenettelyn vuoksi. Päättäväinen siirtyminen täsmälliseen maksukulttuuriin, jossa koronperintäoikeuden poissulkeminen olisi aina katsottava olevan selvästi kohtuuton sopimusehto tai selvästi sopimaton menettely, on tarpeen tämän suuntauksen muuttamiseksi ja viivästysten ehkäisemiseksi. Tällaiseen suunnanmuutokseen olisi kuuluttava myös nimenomaisten säännösten säätäminen maksuajoista ja aiheutuneiden kulujen korvaamisesta velkojille sekä muun muassa se, että perintäkulujen korvaamisoikeuden poissulkeminen olisi oletettava olevan selvästi kohtuutonta tai sopimatonta

19. Edelleen kyseisen direktiivin johdanto-osan perustelukappaleessa 28 on todettu, että tällä direktiivillä olisi estettävä sopimusvapauden väärinkäyttö velkojan vahingoksi. Tällaisena väärinkäyttönä voidaan pitää sitä, että maksupäivää tai -aikaa, viivästyskorkoa tai perintäkulujen korvaamista koskeva sopimusehto tai menettely ei ole perusteltu velalliselle myönnettyjen ehtojen johdosta tai sen pääasiallisena tarkoituksena on parantaa velallisen maksuvalmiutta velkojan kustannuksella. Tutkijoiden laatiman yhteisen viitekehysluonnoksen mukaisesti velkojan kannalta kohtuuttomina tai sopimattomina olisi pidettävä kaikkia sopimusehtoja tai menettelyjä, jotka poikkeavat selvästi hyvästä liiketavasta ja ovat kunniallisen ja vilpittömän menettelyn vaatimuksen (good faith and fair dealing) vastaisia. Etenkin koronperintäoikeuden täydellistä poissulkemista olisi aina pidettävä selvästi kohtuuttomana tai sopimattomana, kun taas perintäkulujen korvaamisoikeuden poissulkemisen olisi oletettava olevan selvästi kohtuutonta tai sopimatonta. Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa kansallisiin säännöksiin, jotka liittyvät sopimusten tekotapaan tai joilla säännellään velalliselle kohtuuttomien sopimusehtojen pätevyyttä.

20. Maksuehtolain 8 §:n 1 momentti koskee säännöksen esityötkin huomioon ottaen vain sopimusehtoa, jonka mukaan viivästyskorkoa ei voida lainkaan periä. Lisäksi kun otetaan huomioon edellä todettu maksuviivästysdirektiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohdan sääntely sekä kyseisen direktiivin johdanto-osassa esitetty siitä, että koronperintäoikeuden poissulkeminen olisi aina katsottava olevan selvästi kohtuuton sopimusehto tai selvästi sopimaton menettely (perustelukappale 12) taikka etenkin koronperintäoikeuden täydellistä poissulkemista olisi aina pidettävä selvästi kohtuuttomana tai sopimattomana (perustelukappale 28), markkinaoikeus katsoo, ettei maksuehtolain 8 §:n 1 momentin edellä todettu soveltamislaajuus ole ristiriidassa maksuviivästysdirektiivin kanssa.

21. Edellä kohdassa 6 kuvattu asianosaisten välinen sopimusehto ja sitä vastaava edellä kohdassa 13 kuvattu niiden välinen sopimuskäytäntö ei merkitse sitä, että Bookylla ei olisi oikeutta viivästyskorkoon lainkaan eli että koronperintäoikeus olisi täydellisesti poissuljettu. Näin ollen asianosaisten välinen sopimusehto ja -käytäntö ei ole Bookyn väittämin tavoin maksuehtolain 8 §:n 1 momentin perusteella tehoton.

3. Sopimusehdon ja -käytännön kohtuuttomuus

22. Kun asianosaisten välinen sopimusehto ja -käytäntö ei siis ole tehoton, asiassa on vielä arvioitava sen kohtuuttomuutta sopimusehtolain mukaan ja ottaen huomioon maksuviivästysdirektiivissä säädetty.

23. Sopimusehtolain 1 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa ei saa käyttää ehtoa tai soveltaa käytäntöä, joka on sopimuksissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta laissa tarkoitetulla tavalla kohtuuton. Lain esitöistä (HE 39/1993 vp s. 8) käy ilmi, että kohtuuttomuuden arviointi perustuu kokonaisarviointiin.

24. Maksuviivästysdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan ratkaistaessa muun ohessa sitä, onko viivästyskorkoa koskeva sopimusehto selvästi kohtuuton tai menettely selvästi sopimaton velkojaa kohtaan, otetaan huomioon kaikki tapausta koskevat seikat, mukaan lukien esimerkiksi selvä poikkeaminen hyvästä liiketavasta kunniallisen ja vilpittömän menettelyn vaatimuksen vastaisesti. Kuten edellä kohdassa 17 on todettu, tältä osin kysymys on kokonaisarvioinnista.

25. Maksuehtolain esitöissä (HE 57/2012 vp s. 7) liittyen maksuviivästysdirektiivin 3 artiklaan, joka sisältää määräyksiä maksuajoista ja maksuviivästyksen seuraamuksista, on viitattu maksupalvelulakiin. Maksupalvelulain 82 §:n mukaan maksajan katsotaan täyttäneen suoritusvelvollisuutensa maksunsaajalle silloin, kun maksu sitoo 81 §:n nojalla sivullisia, jollei toisin säädetä tai maksajan ja maksunsaajan välisestä sopimuksesta tai omaksumasta käytännöstä taikka kauppatavasta tai muusta tavasta, jota on pidettävä maksajaa ja maksunsaajaa sitovana, johdu muuta.

26. Maksupalvelulain 81 §:n 1 momentin mukaan maksu sitoo maksajan velkojia ja muita sivullisia, kun maksunsaajan palveluntarjoaja on saanut tarvittavat tiedot maksutapahtuman rahamäärän maksamiseksi maksunsaajan maksutilille ja 1) maksutapahtuman rahamäärä on maksettu maksunsaajan palveluntarjoajan tilille tai 2) maksunsaajan palveluntarjoajan asettamat maksutapahtuman katetta koskevat ehdot ovat muutoin täyttyneet. Pykälän 2 momentin mukaan maksu sitoo sivullisia kuitenkin aina, kun maksutapahtuman rahamäärä on maksettu maksunsaajan maksutilille.

27. Maksuehtolain esitöissä (HE 57/2012 vp s. 7) esitetyn mukaan edellä todetuista maksupalvelulain säännöksistä seuraa, että tilisiirtona tai suoraveloituksena suoritettua maksua on tietyin edellytyksin pidettävä oikeassa ajassa tehtynä, vaikka sen rahamäärää ei ole kirjattu eräpäivänä maksunsaajan tilille, vaan vasta hänen pankkinsa tilille. Asialla on kuitenkin käytännössä erittäin vähäinen merkitys ottaen huomioon, että maksupalvelulain 49 §:n mukaan maksunsaajan palveluntarjoajan on maksettava maksutapahtuman rahamäärä maksunsaajan maksutilille välittömästi saatuaan sen tililleen. Jos maksunsaajan pankki viivyttelee maksutapahtuman rahamäärän siirtämisessä maksunsaajan tilille, kyseessä on maksuviivästysdirektiivissä tarkoitettu tilanne, jossa velallinen ei ole vastuussa viivästyksestä. Tämä ilmenee myös Euroopan unionin tuomioistuimen 3.4.2008 asiassa C-306/06 antamasta tuomiosta (01051 Telecom, EU:C:2008:187). Siten esitöiden mukaan maksupalvelulakia ei ole tarpeen muuttaa maksuviivästysdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan vuoksi.

28. Maksupalvelulain 82 §:n esitöiden (HE 169/2009 vp s. 88 ja 89) mukaan velkojan saatava on pääsäännön mukaan maksettu, kun tilisiirron tai suoraveloituksen varat on maksettu velkojan edustajana toimivalle palveluntarjoajalle edelleen maksettavaksi velkojan maksutilille. Pykälä on tahdonvaltainen. Esitöissä esitetyn perusteella kyseistä pykälää ei sovelleta esimerkiksi silloin, jos maksajan ja maksunsaajan omaksumasta käytännöstä tai kauppatavasta tai muusta tavasta, jota on pidettävä osapuolia sitovana, johtuu muuta. Kiinteissä liikesuhteissa osapuolten välille saattaa vakiintua maksuun liittyvissä kysymyksissä määrätynlainen käytäntö, jonka perusteella heidän katsotaan tarkoittaneen poiketa pykälässä ilmaistusta säännöstä. Jos osapuoli haluaa muuttaa aikaisempaa käytäntöä, muutoksesta tulee sopia toisen osapuolen kanssa.

29. Kuten maksuehtolain ja maksupalvelulain esitöissäkin on esitetty maksupalvelulain 82 §:n mukaisen pääsäännön mukaan maksun oikea-aikaisuus edellyttää sitä, että maksu on kirjautunut eräpäivänä maksunsaajan tilille. Kyseisen pykälän mukaan osapuolet voivat kuitenkin sopia toisin.

30. Maksupalvelulain 82 §:n tahdonvaltaisuus huomioon ottaen asiassa on siten arvioitava asianosaisten välisen sopimusehdon ja -käytännön kohtuuttomuutta ja sopimusehtolain mukaisuutta.

31. Maksuviivästysdirektiivin säätämisen taustalla on ollut direktiivin johdanto-osassa esitetty huoli ennen muuta huomattavien maksuviivästysten esiintymisestä, eikä maksujen oikea-aikaisuudesta muutaman päivän aikajänteellä.

32. Kun otetaan huomioon JYSE 2014 Palvelut -ehtojen edellä kohdassa 4 todettu syntytausta, riidanalaista sopimusehtoa ja -käytäntöä vastaavan käytännön vakiintuneisuus Suomessa ja se, että tällaisen sopimuksellisen asiantilan taloudellinen merkitys eli viivästyskoron saamatta jääminen tyypillisesti yhdeltä tai korkeintaan muutamalta päivältä on velan määrään suhteutettuna varsin vähäinen, markkinaoikeus katsoo, ettei puheena oleva sopimusehto ja -käytäntö ole käsillä olevassa asiassa kieltovaatimuksen perusteella kysymyksessä olevan viivästyskoron osalta kohtuuton sopimusehtolaissa tarkoitetulla tavalla, kun arvioinnissa otetaan huomioon myös maksuviivästysdirektiivin 7 artiklan 1 kohdassa esitetyt arviointiperusteet.

33. Edellä todettu ei merkitse sitä, että HUS:n maksuaika muodostuisi pidemmäksi kuin mitä maksuehtolain 4 §:ssä ja maksuviivästysdirektiivin 4 artiklassa on säädetty.

4. Johtopäätös

34. Edellä todettu huomioon ottaen Bookyn hakemus on hylättävä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus hylkää Booky.fi Oy:n hakemuksen.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 17.8.2020.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit

Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Ville Parkkari.

LAINVOIMAISUUS

Ei lainvoimainen

 
Julkaistu 29.6.2020