MAO:631/18

Kanne

Vaatimukset

F-Safety Oy on vaatinut, että markkinaoikeus

1. vahvistaa, että Kuomiokoski Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti lähestyessään F-Safety Oy:n jälleenmyyjää tai jälleenmyyjiä väittäen, että F-Safety Oy:n Angry Birds -toppajalkineet loukkaavat Kuomiokoski Oy:n immateriaalioikeuksia

2. kieltää Kuomiokoski Oy:tä 200.000 euron sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta vaatimuskohdan 1 mukaista sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaista menettelyä tai muuta vastaavaa menettelyä

3. velvoittaa Kuomiokoski Oy:n 200.000 euron sakon uhalla kohtuullisessa määräajassa ryhtymään oikaisutoimeen eli ilmoittamaan F-Safety Oy:n jälleenmyyjille, että se on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti lähestyessään F-Safety Oy:n jälleenmyyjää tai jälleenmyyjiä ja että sen väitteet oikeudenloukkauksesta ovat olleet paikkansa pitämättömiä

4. määrää, että tätä asiaa koskeva markkinaoikeuden ratkaisu, jossa Kuomiokoski Oy:n on todettu menetelleen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti, julkaistaan Kuomiokoski Oy:n kustannuksella yhdessä Helsingin Sanomien sunnuntain numerossa sekä yhdessä Kauppalehden numerossa viimeistään kahden viikon kuluessa ratkaisun antamisesta lukien

5. velvoittaa Kuomiokoski Oy:n korvaamaan F-Safety Oy:lle korvauksena aiheutetusta vahingosta 242.160 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua markkinaoikeuden ratkaisun antamispäivästä lukien.

Lisäksi F-Safety Oy on vaatinut, että Kuomiokoski Oy velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut palkkion osalta 83.240 eurolla ja kulujen osalta 2.293,82 eurolla eli yhteensä 85.533,82 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

F-Safety Oy on syksyllä 2014 tuonut markkinoille lasten Angry Birds-jalkineet. Pian tämän jälkeen Kuomiokoski Oy on F-Safety Oy:lle asiamiehensä kautta lähettämässään 17.10.2014 päivätyssä kirjeessä väittänyt F-Safety Oy:n loukanneen Kuomiokoski Oy:n rekisteröityjä mallioikeuksia myymällä kyseisiä Angry Birds-jalkineita. Kirjeessä F-Safety Oy:lle on annettu määräaika tiettyjen ilmoitusten tekemiseen ja selvittelykulujen maksamiseen 23.10.2014 saakka.

F-Safety Oy:n toimitusjohtaja on 20.10.2014 lähettämällään sähköpostilla vastannut Kuomiokoski Oy:n asiamieheltä tulleeseen kirjeeseen ja pyytänyt lisätietoja asiasta. F-Safety Oy on ensimmäisessä vastauksessaan Kuomiokoski Oy:lle ilmoittanut aikovansa reagoida väitettyyn mallioikeuden loukkaukseen lopettaen tuotteiden maahantuonnin toistaiseksi ja on omalla riskillään päättänyt olla vetämättä tuotteita myynnistä tässä vaiheessa ennen kuin asiaa on tarkemmin selvitetty yhdessä jalkineiden valmistajan kanssa. Kuomiokoski Oy:n asiamies on vielä saman päivän aikana vastannut tähän viestiin ja toistanut aikaisemmat näkemykset sekä vedonnut Kuomiokoski Oy:n mallioikeuksien lisäksi myös sen tavaramerkkioikeuksiin.

Edellä todetun lisäksi Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja on 20.10.2014 ollut yhteydessä sekä sähköpostitse että puhelimitse ainakin yhteen F-Safety Oy:n jälleenmyyjään, eli Kokkolan Halpa-Halli Oy:öön (jäljempänä Halpa-Halli). Kuomiokoski Oy on väittänyt edellä mainittujen Angry Birds-jalkineiden loukkaavan sen mallioikeuksia ja pyytänyt Halpa-Hallia vetämään Kuomiokoski Oy:n rekisteröityjä mallioikeuksia loukkaavat jalkineet pois myynnistä. Kuomiokoski Oy:n yhteydenoton vuoksi Halpa-Halli on vetänyt Angry Birds-jalkineet pois myynnistä, jättänyt suunnitellut lisätilaukset tekemättä ja lisäksi kieltäytynyt myymästä myös muita F-Safety Oy:n tuotteita.

F-Safety Oy on myöhemmin kiistänyt mallioikeuden loukkauksen, mutta tästä huolimatta Kuomiokoski Oy on jatkanut loukkausväitteiden esittämistä. F-Safety Oy on joulukuussa 2014 nostamallaan kanteella saattanut asian markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Markkinaoikeus on 11.5.2016 antamallaan tuomiolla numero 259/16 vahvistanut, että mallioikeuden loukkausta ei ollut tapahtunut. Kuomiokoski Oy:n Halpa-Hallille ilmoittama käsitys mallioikeuden loukkauksesta on siten osoittautunut virheelliseksi.

Kuomiokoski Oy:n edellä mainittu yhteydenotto varhaisessa vaiheessa suoraan F-Safety Oy:n jälleenmyyjään Halpa-Halliin on ollut sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa. Loukkausta koskeva yhteydenotto ja arvion esittäminen loukkauksesta sekä siihen perustuvien vaatimusten esittäminen ei sinänsä ole sopimatonta. Loukkausta koskevan niin sanotun varoituskirjeen voi lähettää, vaikka loukkauksen toteutumisesta ei olisikaan vielä yhteydenoton hetkellä ollut varmaa tietoa. Tällaisen kirjeen lähettämistä ei sinänsä tee sopimattomaksi edes se, että loukkausväite myöhemmin osoittautuu vääräksi. Tämä tulee kuitenkin ottaa huomioon osana menettelyn sopimattomuutta koskevaa kokonaisarviointia.

Kuomiokoski Oy:n menettely on ollut sopimatonta ensinnäkin siksi, että F-Safety Oy:lle ei ole annettu kohtuullista aikaa reagoida väitteisiin mallioikeus- ja tavaramerkkiloukkauksista ennen yhteydenottoa jälleenmyyjään. Halpa-Hallin vedettyä Angry Birds-jalkineet pois myynnistä F-Safety Oy ei ole voinut itsenäisesti ratkaista, miten Kuomiokoski Oy:n esittämien loukkausväitteiden suhteen tulisi menetellä. Kuomiokoski Oy:n menettelyn sopimattomuutta osoittavat myös monet seikat Halpa-Hallille lähetetyn sähköpostiviestin sisällössä. Viestin sävy on sinänsä ollut suhteellisen neutraali ja asiallinen. Halpa-Halli on kuitenkin voinut saada Kuomiokoski Oy:n yhteydenotosta virheellisen kuvan loukkauksen toteutumisesta ja omasta asemastaan loukkaukseen osallisena.

Varoituskirjeen sanamuodon on oltava oikeassa suhteessa loukkauksen todennäköisyyteen. Kuomiokoski Oy on melko vahvoin ilmaisuin ilmoittanut käsityksenään, että sen mallioikeuksia oli loukattu. Loukkauksen käsillä olo ei kuitenkaan ole voinut tällöin olla objektiivisesti tarkastellen kovin todennäköistä ottaen huomioon Kuomiokoski Oy:n mallioikeuksien rekisteröintihistoria sekä F-Safety Oy:n tuotteiden ja Kuomiokoski Oy:n mallien eroavaisuudet. Kuomiokoski Oy oli hakenut mallisuojaa lukuisille jalkinemalleille, jotka poikkesivat vain vähän sekä toisistaan että aikaisemmista malleista. Näin ollen Kuomiokoski Oy on itsekin mieltänyt, että jalkineiden hyvin samanlaiset perusmuodot eivät saa aikaan samanlaista kokonaisvaikutelmaa, vaan hyvin pienet yksityiskohtien erot tekevät malleista kokonaisvaikutelmiltaan erilaiset. Kuomiokoski Oy:n mallien rekisteröintihistoria osoittaa, etteivät aikaisemmat mallirekisteröinnit riitä suojaamaan malleja, joissa on pieniä eroavaisuuksia yksityiskohtien osalta. Kun tuomioistuin ei ollut vahvistanut loukkauksen tapahtuneen, Kuomiokoski Oy:n olisi ollut perustellumpaa käyttää viestissään vähemmän vahvoja ilmaisuja loukkauksen todennäköisyydestä.

Lisäksi kun varoituskirje kohdistetaan tuotteen jälleenmyyjään tai muuhun osapuoleen, joka ei ole loukkauksen varsinainen alullepanija, tulisi vaatimusten sisältää objektiivisesti perusteltu kuvaus tapahtuneesta. Kuomiokoski Oy:n Halpa-Hallille lähettämässä sähköpostiviestissä on tämän sijaan esitetty ainoastaan Kuomiokoski Oy:n oma subjektiivinen näkemys. Viestin sävyyn on syytä kiinnittää huomiota erityisesti silloin, kun oikeudenhaltijalla on vahva markkina-asema. Kuomiokoski Oy on lasten talvijalkineiden osalta markkinajohtaja Suomessa ja Halpa-Hallille tärkeä liikekumppani. Kuomiokoski Oy:n olisi tullut ymmärtää, miten jälleenmyyjä reagoi markkinajohtaja-asemassa olevalta yritykseltä tulleeseen yhteydenottoon. Halpa-Hallin ei voida olettaa olevan jälleenmyyjänä samassa määrin tietoinen asiaa koskevasta lainsäädännöstä kuin maahantuojan tai valmistajan. Asiassa ei tästä syystä edes ole merkitystä sillä, onko Halpa-Hallia vaadittu vai pyydetty vetämään loukkaaviksi väitetyt tuotteet myynnistä, vaikkakin Kuomiokoski Oy:n Halpa-Hallille esittämä jalkineiden myynnin lopettamista koskeva pyyntö on ollut sävyltään melko ehdoton. Kuomiokoski Oy:n on täytynyt ymmärtää olevan todennäköistä, että Halpa-Halli sen yhteydenoton jälkeen joka tapauksessa pidättäytyy ottamasta myyntiin ja myymästä F-Safety Oy:n jalkineita.

F-Safety Oy:llä ei ole täsmällistä tietoa Kuomiokoski Oy:n ja Halpa-Hallin edustajien välillä käydystä puhelinkeskustelusta ja sen sävystä. Halpa-Hallin nopea reaktio huomioon ottaen F-Safety Oy pitää todennäköisenä ja uskottavana, että puhelinkeskustelun sävy on ollut uhkaava ja Halpa-Halli on voinut saada siitä virheellisen kuvan omasta osallisuudestaan loukkaukseen. Joka tapauksessa jo edellä mainitun sähköpostiviestin lähettäminen on ollut sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

Asiassa on erittäin painavia syitä sopimattomalla menettelyllä aiheutetun taloudellisen vahingon korvaamiseen. Halpa-Hallille osoitetun yhteydenoton nimenomaisena tarkoituksena on ollut saada Kuomiokoski Oy:n jalkineiden kanssa kilpailevien jalkineiden myynti lakkaamaan. Myynnin tyrehtyminen puolestaan on ollut omiaan aiheuttamaan taloudellisia menetyksiä F-Safety Oy:lle.

Hyvän liiketavan kannalta olisi ollut asianmukaista kohdistaa varoitustoimet jalkineiden ensisijaiseen liikkeellelaskijaan eli F-Safety Oy:öön ja varata tälle kohtuullinen tilaisuus reagoida väitteeseen oikeudenloukkauksesta. F-Safety Oy:llä olisi tällöin ollut mahdollisuus itsenäisesti omalla riskillään arvioida, jatketaanko jalkineiden valmistusta, maahantuontia, myyntiä ja markkinointia mahdollisesta loukkauksesta aiheutuvan vahingonkorvausvelvollisuuden uhalla. F-Safety Oy olisi voinut myös arvioida, mihin toimenpiteisiin väite mallioikeuden loukkauksesta antaa aihetta suhteessa jälleenmyyjiin. Kun jalkineiden myynti on lakannut jälleenmyyjän tekemällä päätöksellä, F-Safety Oy ei ole voinut samalla tavoin itsenäisesti ratkaista, miten väitetyn mallioikeusloukkauksen suhteen olisi tullut menetellä. Kuomiokoski Oy:n yhteydenotto Halpa-Halliin on merkinnyt myös sitä, että Halpa-Halli ei ole enää suostunut ottamaan valikoimiinsa mitään F-Safety Oy:n tuotteita. Siten vahinko ei koske pelkästään Angry Birds-jalkineita.

Kuomiokoski Oy:n sopimattoman menettelyn johdosta korvattaviksi vaadittavien vahinkojen kokonaismäärä on 242.160 euroa, mikä koostuu 142.560 euron menetetystä myyntikatteesta, 50.000 euron markkinahäiriövahingosta ja 49.600 euron hukkaan menneistä kustannuksista.

Menetetty myyntikate on ollut 7,92 euroa jalkineparilta, mikä on laskettu siten, että jalkineparin arvonlisäverottomasta myyntihinnasta on vähennetty vastaava sisäänostohinta. F-Safety Oy:n Angry Birds-jalkineiden myynti Halpa-Hallille kausina 2014–2015 ja 2015–2016 on jäänyt yhteensä ainakin 18.000 jalkineparia alle budjetoidun määrän, joten menetetty myyntikate on ollut yhteensä 142.560 euroa.

Kuomiokoski Oy:n menettely on ajoittunut juuri talvikauden 2014–2015 talvijalkinesesongin alkuun. Markkinaoikeuden ratkaisu on taas annettu vasta myöhään keväällä 2016. Ennakkotilaukset, myynti ja markkinointi talvikaudelle 2016–2017 olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin keväällä 2016. Näin ollen Kuomiokoski Oy:n menettely on syy-yhteydessä loppuvuoden 2014 ja vuosien 2015 sekä 2016 myynnin romahtamiseen. Lisäksi keväällä 2016 lanseerattu Angry Birds-elokuva olisi vuosina 2016 ja 2017 erittäin todennäköisesti lisännyt Angry Birds-jalkineiden myyntiä edeltävien vuosien myyntiin verrattuna. Vahingon määrää arvioitaessa tulee ottaa huomioon, että elokuvan tuoma markkinointietu on jäänyt saamatta Kuomiokoski Oy:n menettelystä johtuen.

F-Safety Oy:lle on myös aiheutunut vahinkoa yhteensä 49.600 euroa myymättä jääneisiin jalkineisiin kohdistuneista Angry Birds lisenssimaksuista, jotka ovat menneet hukkaan Kuomiokoski Oy:n menettelyn johdosta. Muut F-Safety Oy:n kärsimät vahingot, kuten goodwill-arvon vähentyminen, maineen kärsiminen vähittäismyyjien keskuudessa, menekin vähentyminen, asiakassuhteiden häiriintyminen ja uusien sopimussuhteiden syntymisen vaikeutuminen tulee korvata markkinahäiriövahinkona. F-Safety Oy:lle on aiheutunut tällaista vahinkoa siitä, että liikesuhde Halpa-Halliin on katkennut kokonaan useiden vuosien ajaksi Kuomiokoski Oy:n menettelyn johdosta eikä Angry Birds-jalkineita ole saatu myyntiin muihin vähittäistavarakaupan ketjuihin, joiden kanssa oli jo käyty keskusteluja myynnistä. Markkinahäiriövahingon tarkan määrän näyttäminen on tyypillisesti vaikeaa, joten määrä jää tuomioistuimen arvioitavaksi. Kohtuullisena korvauksena markkinahäiriövahingoista tässä tapauksessa voidaan kuitenkin pitää 50.000 euroa.

Kuomiokoski Oy:n sopimattoman menettelyn jatkaminen ja uudistaminen tulee kieltää 200.000 euron sakon uhalla. Kielto tulee pääsääntöisesti määrätä silloin, kun toteutunut menettely katsotaan lainvastaiseksi. Kiellon määräämiselle ei ole estettä, vaikka sopimatonta menettelyä ei olisi toistettu. Näin ollen kiellon määräämisen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko Kuomiokoski Oy toistanut menettelynsä syksyn 2014 jälkeen. Asiassa ei ole erityisiä syitä olla asettamatta uhkasakkoa kiellon tehosteeksi.

Asiassa on tarpeen velvoittaa Kuomiokoski Oy ryhtymään kannevaatimuksen 3 mukaiseen oikaisutoimeen. Kuomiokoski Oy:n menettelystä on aiheutunut ja aiheutuu edelleen F-Safety Oy:lle haittaa, kun sen liikesuhteet jälleenmyyjiin ovat katkenneet ja myynti on tyrehtynyt. F-Safety Oy ei ole voinut jatkaa hyvin alkanutta Angry Birds-lisenssiyhteistyötä. F-Safety Oy on joutunut lopettamaan keskustelut kaupan keskusliikkeiden kanssa tuotteidensa saamiseksi myyntiin esimerkiksi marketeissa. Myynnin tyrehtyminen on aiheuttanut myös taloudellisia ongelmia, mikä puolestaan on heikentänyt esimerkiksi luotonsaantia.

Kieltoa koskevassa asiassa markkinaoikeus voi aina kantajan niin vaatiessa määrätä kieltoratkaisun julkaistavaksi sanoma- tai aikakauslehdessä. Mahdollisuus määrätä kannevaatimuksen 4 mukaisesti ratkaisu julkaistavaksi sanoma- tai aikakausilehdessä ei ole riippuvainen samoista edellytyksistä kuin velvoittaminen kannevaatimuksen 3 mukaiseen oikaisutoimeen.

F-Safety Oy:llä on asiassa edelleen oikeussuojan tarve vahvistus-, kielto- ja oikaisutoimivaatimuksien osalta eikä F-Safety Oy ole muutoinkaan menettänyt kanneoikeuttaan asiassa. Tässä asiassa on eri oikeustosiseikasto kuin markkinaoikeuden aikaisemmin ratkaisemassa asiassa eikä aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutus ulotu tähän asiaan.

Vastaus

Vaatimukset

Kuomiokoski Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää tutkimatta ja toissijaisesti hylkää kannevaatimukset 1–4 ja muilta osin hylkää kanteen. Lisäksi Kuomiokoski Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa F-Safety Oy:n korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut palkkion osalta 29.735 eurolla ja kulujen osalta 72,80 eurolla eli yhteensä 29.807,80 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Kuomiokoski Oy:llä on ollut mallioikeuksien haltijana perusteltu syy lähestyä mahdollisia oikeudenloukkaajia ilmaistakseen perustellun käsityksensä mahdollisesta loukkauksesta ja puolustaakseen näin omia immateriaalioikeuksiaan. F-Safety Oy:n lisäksi Kuomiokoski Oy on ollut yhteydessä ainoastaan yhteen muuhun yritykseen eli jälleenmyyjänä toimineeseen Halpa-Halliin.

Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajan Halpa-Hallille lähettämässä sähköpostiviestissä on ilmaistu Kuomiokoski Oy:n katsovan, että Angry Birds -jalkineet loukkaavat Kuomiokoski Oy:n rekisteröityjä mallioikeuksia. Lisäksi viestissä ilmoitetun mukaan Kuomiokoski Oy oli lähestynyt jalkineiden maahantuojaa F-Safety Oy:tä ja selvitteli asiaa parhaillaan. Samalla Halpa-Hallia pyydettiin lopettamaan kyseisten jalkineiden myynti toistaiseksi. Edellä todetun lisäksi Kuomiokoski Oy ei ole esittänyt Halpa-Hallille mitään muuta sähköpostiviestissä tai myöskään puhelinkeskustelussa Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajan ja Halpa-Hallin edustajan välillä.

Jälleenmyyjään kohdistuneiden yhteydenottojen sisällössä tai tavassa ei ole ollut mitään sopimatonta. Niissä ei ole esitetty yhtäkään totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa väitettä eikä mitään uhkausta seuraamuksista tai muusta vastaavasta. On täysin tavanomaista ja itsestään selvää, että mahdollisia oikeudenloukkaajia voidaan lähestyä jo siinä vaiheessa, kun loukkauskysymyksestä ei ole olemassa tuomioistuimen ratkaisua.

Nyt esillä olevassa tapauksessa Kuomiokoski Oy:n käsitys mahdollisesta loukkauksesta on ollut perusteltu, kun F-Safety Oy:n jalkineet ovat olleet kokonaisvaikutelmaltaan täysin samanlaisia kuin Kuomiokoski Oy:n vetoamat mallit. F-Safety Oy:n loukkauksen käsillä oloa vastaan esittämät väitteet ovat pääosin koskeneet Kuomiokoski Oy:n omia aiempia muita mallioikeuksia ja niiden pätevyyttä. F-Safety Oy ei kuitenkaan ole esittänyt niitä koskevia mitätöintivaatimuksia. Vaikka markkinaoikeus on myöhemmin päätynyt katsomaan, että kysymyksessä ei ole ollut mallioikeuden loukkaus, tämä ei merkitse yhteydenoton jälleenmyyjään eli Halpa-Halliin sopimattomuutta.

Halpa-Halli on osaltaan voinut selvitellä asiaa ja tiedustella maahantuojan eli F-Safety Oy:n näkemystä Kuomiokoski Oy:n väitteisiin, kuten asiassa onkin tapahtunut. Kuomiokoski Oy:n yhteydenoton jälkeen Halpa-Halli ei halunnut pitää kiistanalaisia Angry Birds-jalkineita myynnissä, mutta Halpa-Hallin edustaja ilmoitti Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajalle, että myymättä olevat ja varastoon hankitut jalkineet ovat ongelma. Tällöin Halpa-Hallin ja Kuomiokoski Oy:n kesken sovittiin, että Halpa-Halli saa myydä kaikki kaupoissa myynnissä jo olleet jalkineet ja lisäksi Kuomiokoski Oy lunastaa varastossa olleet kappaleet Halpa-Hallilta. Näin on myös menetelty.

Vahingonkorvausvaatimus on perusteeton, koska Kuomiokoski Oy ei ole menetellyt sopimattomasti ja hyvän tavan vastaisesti. Vaikka menettely olisikin ollut sopimatonta, asiassa ei olisi sellaisia erittäin painavia syitä, jotka lain mukaan ovat vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksenä.

Väitetyn sopimattoman menettelyn eli Angry Birds-jalkineita koskeneen Halpa-Halliin kohdistuneen yhteydenoton ja väitettyjen vahinkojen välillä ei myöskään ole syy-yhteyttä. Halpa-Halli tekee omat päätöksensä omista kaupallisista suhteistaan ja hankintalähteistään täysin itsenäisesti. Asiassa ei myöskään ole esitetty selvitystä siitä, että F-Safety Oy olisi pyrkinyt vaikuttamaan väittämiensä ongelmien poistamiseksi. F-Safety Oy on itse myötävaikuttanut mahdollisiin vahinkoihinsa.

Jos Angry Birds-jalkineiden myynti on laskenut, tämä ei johdu miltään osin Kuomiokoski Oy:n toimista, vaan siitä, että Angry Birds-brändillä myydyt tuotteet eivät ole houkutelleet asiakkaita. Brändin arvo ja houkuttavuus ovat alentuneet voimakkaasti erityisesti oheistuotteiden eli niin sanotun merchandising-toiminnan osalta jo silloin, kun Kuomiokoski Oy on ollut yhteydessä Halpa-Halliin. Brändin arvon alentuminen on jatkunut sen jälkeenkin. Vuosien 2015 ja 2016 myyntiin on oletettavasti vaikuttanut myös se, että F-Safety Oy:n asiakaskuntaan on kuulunut myös Suomen itärajan läheisyydessä olevia myymälöitä, joissa suurin asiakasryhmä ovat venäläiset kuluttajat. Kuomiokoski Oy:n myynti laski merkittävästi kyseisinä vuosina Euroopan unionin talouspakotteiden ja Venäjän ruplan kurssiromahduksen sekä niistä seuranneen taloustilanteen heikkenemisen vuoksi.

Sikäli kuin vahingonkorvausvaatimus kattaa menetetyksi väitetyn myynnin myös talvikaudelta 2014–2015, mitään vahinkoa ei ole voinut aiheutua, koska Halpa-Halli oli ostanut F-Safety Oy:ltä Angry Birds-jalkineet jo ennen Kuomiokoski Oy:n yhteydenottoa. Vahinkoa ei ole voinut syntyä siitäkään syystä, että Halpa-Halli edellä todetuin tavoin möi kaikki kaupoissa olleet Angry Birds-jalkineet ja lisäksi Kuomiokoski Oy lunasti itselleen loput varastossa olleet kappaleet. F-Safety Oy on saanut pitää myyntikatteensa eikä se ole menettänyt myyntiä.

Joka tapauksessa F-Safety Oy:n vaatimuksen mukainen menetetty myyntikate ei voi mitenkään olla todellinen saamatta jäänyt voitto. Vaatteiden ja jalkineiden tukkukaupassa mediaaninen nettotuottoprosentti on ollut 2,7–4,0 prosenttia kysymyksessä olevina vuosina. Vain F-Safety Oy:n kirjanpitoon perustuva liikevoiton menetys, jossa ovat vähennettyinä kaikki asiaan liittyvät kustannukset, voisi olla korvattavaa vahinkoa. Vaatimus perustuu yksinomaan myynti- ja ostohintojen väliseen erotukseen, kun siinä olisi tullut ottaa huomioon myös maahantuonnista ja myynnistä aiheutuvat kiinteät sekä muuttuvat kustannukset.

Angry Birds-tavaramerkin käyttöoikeudesta maksetut lisenssimaksut eivät ole menneet F-Safety Oy:n väittämin tavoin hukkaan. Koska F-Safety Oy on valmistuttanut, tilannut ja tuonut maahan jalkineita, joissa on ollut Angry Birds-hahmoja ja -tunnuksia, se on ollut velvollinen maksamaan lisenssimaksut kyseisten oikeuksien haltijalle.

Markkinahäiriövahinkoon perustuva vaatimus on täysin perustelematon ja yksilöimätön. Jos F-Safety Oy:llä olisi jäänyt saamatta Angry Birds-jalkineiden myyntiä muille liikkeille kuin Halpa-Hallille, sillä ei olisi minkäänlaista yhtymäkohtaa kanteen perusteiksi esitettyihin seikkoihin.

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin perustetut vahvistus- ja kieltovaatimukset sekä oikaisutoimivaatimukset tulee ensisijaisesti jättää tutkimatta tai toissijaisesti hylätä. F-Safety Oy on näiltä osin menettänyt kanneoikeutensa. Lisäksi F-Safety Oy:llä ei myöskään ole niiden osalta oikeussuojan tarvetta enää tässä vaiheessa ja yhteydessä.

Markkinaoikeus on antanut tuomion mallioikeuksia koskevassa riita-asiassa jo 11.5.2016. Tuomio on lainvoimainen. F-Safety Oy olisi voinut ja sen olisi myös tullut esittää sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin perustetut vaatimuksensa kyseisen asian yhteydessä. F-Safety Oy on tässä aikaisemmassa asiassa esittänyt mallioikeudellisen vahvistuskanteensa oikeudellisen intressin perustuvan F-Safety Oy:n kirjeenvaihtoon Kuomiokoski Oy:n ja Halpa-Hallin kanssa. Tämän ensimmäisen kanteensa yhteydessä F-Safety Oy:n olisi tullut esittää kaikki samaan asiakokonaisuuteen ja oikeustosiseikastoon liittyvät vaatimukset, jotka tulevat aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutuksen piiriin. Mallioikeudelliset kysymykset eivät ole olleet sellaisessa sitovan esikysymyksen asemassa nyt esitettyihin vaatimuksiin, että ennen näiden vaatimusten esittämistä olisi ollut syytä odottaa ratkaisua mallioikeuden loukkausasiassa. Mallioikeudellisten kysymysten käsittely ei ole myöskään ollut tarpeen vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn kannalta.

Lisäksi vaatimusten perusteena olevasta yhteydenotosta Halpa-Halliin oli kulunut nyt esillä olevan asian vireille tuloon mennessä jo yli kolme vuotta. Asiassa ei ole edes väitetty, että Kuomiokoski Oy olisi menetellyt vahvistus- ja kieltovaatimuksissa sekä oikaisutoimia koskevissa vaatimuksissa tarkoitetulla tavalla enää syksyn 2014 jälkeen. F-Safety Oy:tä avustanut asiamies on julkaissut aikaisemmassa asiassa annettua tuomiota koskeneen tiedotteen heti tuomion antamisen jälkeen.

Todistelu

Asiakirjatodistelu

F-Safety Oy

1. Kuomiokoski Oy:n asiamiehen 17.10.2014 päivätty varoituskirje F-Safety Oy:lle
2. F-Safety Oy:n toimitusjohtajan sähköpostivastaus 18.10.2014 Kuomiokoski Oy:n asiamiehen varoituskirjeeseen
3. Kuomiokoski Oy:n asiamiehen sähköpostivastaus 20.10.2014 F-Safety Oy:n toimitusjohtajan sähköpostiviestiin
4. Halpa-Hallin edustajan sähköpostiviesti F-Safety Oy:n toimitusjohtajalle 20.10.2014
5. F-Safety Oy:n toimitusjohtajan sähköpostiviesti lainopillisille neuvonantajilleen 20.10.2014
6. F-Safety Oy:n asiamiehen ilmoitus Kuomiokoski Oy:n asiamiehelle 20.10.2014
7. F-Safety Oy:n asiamiesten 30.10.2014 päivätty kirje Kuomiokoski Oy:lle
8. Kuomiokoski Oy:n asiamiehen 11.11.2014 päivätty kirje F-Safety Oy:n asiamiehille
9. Todisteesta on luovuttu
10. Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajan sähköpostikirje 20.10.2014 Halpa-Hallin edustajalle (sama kuin Kuomiokoski Oy:n asiakirjatodiste 2)
11. Seuraavat F-Safety Oy:n haastehakemukseen liitetyt todisteet ja liite markkinaoikeuden asiassa dnro 2014/969 (markkinaoikeuden 11.5.2016 antama tuomio numero 259/16):
a) K1 ja K2: kuvat F-Safety Oy:n tuotteista
b) K7–K9: rekisteriotteet Kuomiokoski Oy:n mallioikeusrekisteröinneistä
c) K11: Tulosteet Patentti- ja rekisterihallituksen mallioikeustietokannasta koskien Kuomiokoski Oy:n mallirekisteröintejä ja rekisteröintihakemuksia
d) Liite 2: Patentti- ja rekisterihallituksen päätös koskien mallin rekisteröintihakemusta numero M19990028
12. F-Safety Oy:n 2.9.2015 markkinaoikeuden asiassa dnro 2014/969 (markkinaoikeuden 11.5.2016 antama tuomio numero 259/16) antamaan lausumaan liitetyt todisteet K12–K15: Kuomiokoski Oy:n mallirekisteröintejä koskevat rekisteriotteet
13. F-Safety Oy:n 25.11.2013 päivätty lasku numero 4404 Halpa-Hallille
14. F-Safety Oy:n 19.9.2013 päivätty lasku numero 4340 Halpa-Hallille
15. F-Safety Oy:n 19.9.2013 päivätty lasku numero 4338 Halpa-Hallille
16. F-Safety Oy:n 14.8.2013 päivätty lasku numero 4280 Halpa-Hallille
17. F-Safety Oy:n 3.9.2014 päivätty lasku numero 4690 Halpa-Hallille
18. F-Safety Oy:n 23.9.2014 päivätty lasku numero 4723 Halpa-Hallille
19. F-Safety Oy:n 14.8.2014 päivätty lasku numero 4667 Halpa-Hallille
20. F-Safety Oy:n 26.5.2014 päivätty lasku numero 4621 Halpa-Hallille
21. F-Safety Oy:n 7.3.2014 päivätty lasku numero 4481 Halpa-Hallille
22. Todisteesta on luovuttu
23. Angry Birds-toppajalkineita koskeva F-Safety Oy:n tilaus valmistajalta 15.9.2014
24. Laskukopiot F-Safety Oy:n Rovio Entertainment Oy:lle maksamista lisenssimaksuista 7.7.2014, 25.2.2015 ja 12.5.2015
25. F-Safety Oy:n Halpa-Hallille tekemä hyvitys 9.8.2016
26. Sähköpostiviestit Halpa-Hallin edustajan ja F-Safety Oy:n toimitusjohtajan välillä 24.2.2014 ja 5.3.2014
27. F-Safety Oy:n sähköpostiviesti Halpa-Hallin edustajalle 6.10.2014
28. Sähköpostikirjeenvaihto F-Safety Oy:n toimitusjohtajan ja Halpa-Hallin edustajan välillä 20.10.2014
29. F-Safety Oy:n toimitusjohtajan ja Halpa-Hallin edustajan sähköpostikirjeenvaihto 7.11.2014 ja 13.11.2014
30. Halpa-Hallin edustajan sähköpostiviesti F-Safety Oy:n toimitusjohtajalle 3.9.2015
31. F-Safety Oy:n toimitusjohtajan sähköpostiviesti Halpa-Hallin edustajalle 7.12.2015
32. Helsingin Sanomien 17.8.2018 julkaistu artikkeli "Peliyhtiö Rovion tulos heikkeni – Angry Birds 2-pelin myynti kasvoi kuitenkin reippaasti"
33. Helsingin Sanomien 17.5.2018 julkaistu artikkeli "Rovion kannattavuus parani selvästi – Angry Birds 2 teki liikevaihtoennätyksen"
34. Helsingin käräjäoikeuden 18.6.1999 antama tuomio numero 13998 asiassa 98/7480

Kuomiokoski Oy

1. Sähköposti 20.10.2014 ja kirje 30.10.2014 F-Safety Oy:n asiamiehiltä Kuomiokoski Oy:n asiamiehelle
2. Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajan sähköpostikirje 20.10.2014 Halpa-Hallin edustajalle (sama kuin F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 10)
3. Asianajotoimisto Heinonen & Co Oy:n verkkosivuilla 2.6.2016 julkaistu tiedote F-Safety Oy:n voitosta mallioikeusasiassa (markkinaoikeuden 11.5.2016 antama tuomio numero 259/16 asiassa dnro 2014/969)
4. Halpa-Hallin yhteydenotto F-Safety Oy:öön 20.10.2014
5. Kauppalehden 11.9.2017 julkaistu artikkeli "Angry Birds-tilpehööri tuli tiensä päähän – edes elokuva ei pelastanut myyntejä"
6. Balance Consultingin 14.8.2018 päivätty tilasto vaatteiden ja jalkineiden tukkukauppa -toimialan taloudellisista tunnusluvuista
7. Suomen Yrittäjien 19.8.2014 julkaistu tiedote "Ministeriö kaipaa yrittäjiltä tietoa pakotteiden vaikutuksista yritysten toimintaan"
8. Wikipedia-artikkeli "Ukrainan kriisistä johtuvat pakotteet", viimeksi muutettu 9.6.2018

Henkilötodistelu

F-Safety Oy

1. F-Safety Oy:n toimitusjohtaja JA, todistelutarkoituksessa

Kuomiokoski Oy

1. Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja AP, todistelutarkoituksessa

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

1 Asioiden käsitteleminen samassa oikeudenkäynnissä

1. Markkinaoikeus on valmistelun kuluessa oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 6 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla päättänyt käsitellä nyt kysymyksessä olevan markkinaoikeudellisen asian (dnro 2018/70) ja teollisoikeudellisen riita-asian (dnro 2018/71) samassa oikeudenkäynnissä.

2 Kannevaatimusten 1–4 tutkiminen

2. Kuomiokoski Oy on vaatinut, että kannevaatimukset 1–4 tulee jättää tutkimatta ensinnäkin sillä perusteella, että markkinaoikeuden aikaisemmin mallioikeudellisessa riita-asiassa 11.5.2016 antaman tuomion numero 259/16 oikeusvoimavaikutus estää näiden kannevaatimusten tutkimisen. Kuomiokoski Oy:n mukaan kannevaatimukset 1–4 perustuvat samaan asiakokonaisuuteen ja oikeustosiseikastoon kuin edellä mainittu aikaisempi riita-asia, jonka yhteydessä vaatimukset olisi tullut esittää. F-Safety Oy on mainitussa aikaisemmassa asiassa esittänyt mallioikeudellisen vahvistuskanteensa oikeudellisen intressin perustuvan F-Safety Oy:n kirjeenvaihtoon Kuomiokoski Oy:n ja Halpa-Hallin kanssa.

3. Oikeusvoimasta eli tuomion sitovasta vaikutuksesta ei ole laissa säännöksiä. Oikeusvoiman negatiivisella vaikutuksella on kuitenkin vakiintuneesti tarkoitettu sitä, että lainvoimaisella tuomiolla ratkaistussa asiassa nostettua uutta, samaan perusteeseen nojautuvaa ja samaa oikeusseuraamusta koskevaa kannetta ei voida tutkia, kuten korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2013:72 on todettu (kohta 10).

4. Markkinaoikeus toteaa olevan selvää, että edellä mainitussa aikaisemmassa asiassa, jossa on ollut kysymys mallioikeuden loukkausta koskevasta negatiivisesta vahvistuskanteesta, ja nyt esillä olevassa asiassa F-Safety Oy:n esittämät vaatimukset koskevat eri oikeusseuraamuksia eikä Kuomiokoski Oy ole edes muuta väittänyt.

5. Aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutus saattaa toisaalta estää myös sellaisen kanteen tutkimisen, joka nojautuu samaan perusteeseen kuin aikaisempi tuomio, mutta koskee siitä poikkeavaa oikeusseuraamusta. Edellä todetun korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan (kohta 12) erityisesti lainkäytön taloudellisuus ja tehokkuus puoltavat sitä, että samoihin oikeustosiseikkoihin perustuvat vaatimukset esitetään, tutkitaan ja ratkaistaan samassa oikeudenkäynnissä. Myöskään vastaajan kannalta ei ole kohtuullista, että pääosin samoihin seikkoihin ja samaan todisteluun perustuvia vaatimuksia käsitellään ilman pätevää syytä peräkkäisissä oikeudenkäynneissä. Tällaisen menettelyn salliminen olisi omiaan heikentämään myös yleistä oikeusvarmuutta.

6. Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitussa aikaisemmassa asiassa markkinaoikeuden arvioitavana on ollut osittain sama tapahtumainkulku eli kieltokirjeiden lähettäminen ja yhteydenotto jälleenmyyjään kuin nyt esillä olevassa asiassa. Aikaisemmassa asiassa tämä osittain sama tapahtumainkulku ei kuitenkaan ole osaksikaan ollut markkinaoikeuden arvioinnin kohteena pääasian eli mallioikeuden loukkausta koskevan negatiivisen vahvistuskanteen osalta. Markkinaoikeuden arviointi on aikaisemmassa asiassa koskenut kanteen tutkimisen edellytyksiä koskevia kysymyksiä Kuomiokoski Oy:n muun ohessa väitettyä, että F-Safety Oy:llä ei olisi ollut mallioikeuslain 41 §:n 2 momentissa tarkoitettua kanneoikeutta asiassa. Lisäksi arviointi on tuolloin koskenut Kuomiokoski Oy:n väitettä siitä, että F-Safety Oy:n kanne olisi ollut ennenaikainen. Sen sijaan aikaisemmassa asiassa markkinaoikeuden arvioitavaksi ei ole tullut tässä asiassa esillä oleva kysymys siitä, onko kieltokirjeen lähettäminen ja muu yhteydenotto jälleenmyyjään ollut sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa. Kieltokirjeet ja yhteydenotto jälleenmyyjään eivät ole muutoinkaan olleet aikaisemmassa tuomiossa markkinaoikeuden aineellisoikeudellisen arvioinnin kohteina. Vielä on syytä todeta, että aikaisemmassa asiassa kanteen tutkimisen edellytysten osalta on ollut kysymys pääosin F-Safety Oy:lle lähetetyistä kieltokirjeistä, kun taas nyt kysymyksessä olevassa asiassa arvioinnin kohteena on yksinomaan jälleenmyyjälle osoitettu kieltokirje ja muu yhteydenotto siihen. Edellä todettu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että nyt esillä olevassa asiassa F-Safety Oy:n kanne nojautuu eri perusteisiin kuin markkinaoikeuden 11.5.2016 antamalla tuomiolla numero 259/16 ratkaistussa aikaisemmassa asiassa.

7. Koska edellä todetuin tavoin F-Safety Oy:n vaatimukset nyt esillä olevassa asiassa koskevat eri oikeusseuraamuksia ja nojautuvat eri perusteisiin kuin edellä mainitussa aikaisemmassa asiassa, niissä on kysymys eri asioista eikä aikaisemman tuomion oikeusvoima estä kannevaatimusten 1–4 tutkimista.

8. Kuomiokoski Oy on vaatinut kannevaatimusten 1–4 tutkimatta jättämistä myös sillä perusteella, että F-Safety Oy:llä ei niiden osalta ole oikeussuojan tarvetta enää tässä vaiheessa ja yhteydessä, koska asiassa ei ole edes väitetty, että Kuomiokoski Oy olisi menetellyt vaatimuksissa tarkoitetulla tavalla enää syksyn 2014 jälkeen. Markkinaoikeus toteaa, että vahingonkorvausta koskevan kannevaatimuksen 5 ratkaiseminen edellyttää sen selvittämistä, onko Kuomiokoski Oy menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti kannevaatimuksessa 1 tarkoitetulla tavalla. Kannevaatimuksessa 1 on näin ollen kysymys sellaisesta ennakkoluonteisesta kysymyksestä, jonka osalta F-Safety Oy:llä on oikeussuojan tarve (ks. Jokela, Oikeudenkäynti II. 2012, s. 255). Kannevaatimusten 2–4 osalta markkinaoikeus katsoo, että Kuomiokoski Oy:n esittämä peruste tutkimatta jättämistä koskevalle vaatimukselle liittyy kieltoa ja oikaisutoimia koskevien kannevaatimusten aineellisoikeudelliseen hyväksyttävyyteen eikä niinkään siihen, onko F-Safety Oy:llä niiden osalta oikeussuojan tarve eli hyväksyttävä oikeudellinen intressi saada nämä vaatimukset tutkituiksi. Kuomiokoski Oy:n esittämä peruste ei näin ollen saattaisi johtaa kannevaatimusten 2–4 tutkimatta jättämiseen vaan hylkäämiseen (ks. Lappalainen, Siviiliprosessioikeus II. 2001, s. 16).

9. Edellä todetuin perustein Kuomiokoski Oy:n vaatimus kannevaatimusten 1–4 tutkimatta jättämisestä ei saata menestyä myöskään puuttuvan oikeussuojan tarpeen perusteella. F-Safety Oy:n kanne on tutkittava kokonaisuudessaan ja Kuomiokoski Oy:n väite oikeussuojan tarpeen puuttumisesta tulee tässä asiassa tarvittaessa arvioitavaksi myöhemmin.

3 Asian tausta

10. F-Safety Oy on vuonna 2014 tuonut markkinoille valmistuttamansa ja maahantuomansa lasten Angry Birds -toppajalkineet. Pian tämän jälkeen Kuomiokoski Oy:n asiamiehenä toiminut asianajaja on 17.10.2014 lähettänyt F-Safety Oy:lle sähköpostikirjeen (F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 1), jossa Kuomiokoski Oy on ilmoittanut näkemyksensä olevan, että Classic , Stella- ja Go -mallistojen Angry Birds-toppajalkineet loukkaavat sen mallioikeuksia. Tältä osin on erikseen viitattu Kuomiokoski Oy:n kansalliseen mallirekisteröintiin numero 22325, josta on ollut ote kirjeen liitteenä. Kirjeessä on kehotettu F-Safety Oy:tä lopettamaan sanottujen jalkineiden maahantuonti, myynti ja markkinointi sekä lisäksi vetämään jalkineet pois markkinoilta ja hävittämään ne. Kirjeessä on vaadittu tietoja jalkineiden kokonaismäärästä ja myynnistä sekä korvausta asian selvittelykuluista. Kuomiokoski Oy on ilmoittanut harkitsevansa oikeudellisiin toimenpiteisiin ryhtymistä, jos se ei saisi F-Safety Oy:ltä vaadittua tietoja ja maksusuoritusta 23.10.2014 mennessä.

11. F-Safety Oy:n toimitusjohtaja on vastannut Kuomiokoski Oy:n kirjeeseen sähköpostitse seuraavana päivänä 18.10.2014. F-Safety Oy:n toimitusjohtaja on vastauksessaan (F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 2) ilmoittanut olevansa matkoilla 28.10.2014 asti ja ottavansa kantaa asiaan sen jälkeen, kun F-Safety Oy on ollut yhteydessä jalkineiden puolalaiseen valmistajaan. Vastauksessa on pyydetty lisätietoja mallioikeudesta, mutta samalla ilmoitettu Angry Birds-toppajalkineiden eroja mallirekisteröintiin nähden. Vastauksessa on vielä ilmoitettu, että kysymyksessä olevia toppajalkineita ei poisteta myynnistä Suomen markkinoilla, mutta maahantuonnista pidättäydytään asian selviämiseen saakka. Kuomiokoski Oy:n asiamies on 20.10.2014 vastannut F-Safety Oy:n toimitusjohtajan viestiin ja ilmoittanut, että Kuomiokoski Oy pysyy vaatimuksissaan (F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 3).

12. Myöhemmin saman päivän aikana 20.10.2014 Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja on ollut asian johdosta sähköpostitse yhteydessä F-Safety Oy:n jälleenmyyjään eli Halpa-Halliin. Kyseinen sähköpostikirje (F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 10), jonka otsikko on ollut "Kuoman jäljitelmät", on kuulunut seuraavasti: "Olemme havainneet, että myytte Angry Birds-lasten jalkineita. Katsomme, että kyseiset jalkineet (mallit Angry Birds Classic, Stella ja GO) loukkaavat yhtiömme rekisteröityjä mallioikeuksia (mm. malli rek.nro 22325). Olemme lähestyneet asian johdosta myös jalkineiden maahantuojaa Fin Kenkätukku/F-Safety Oy:tä, ja selvittelemme asiaa parhaillaan. Pyydämme, että lopetatte toistaiseksi kyseisen jalkineen myynnin". Kuomiokoski Oy:n ja Halpa-Hallin edustajien välillä on 20.10.2014 myös käyty asiasta puhelinkeskustelu. Tämän keskustelun tarkempi sisältö ei ole asiassa riidatonta.

13. F-Safety Oy on asiamiestensä välityksellä 30.10.2014 vastannut Kuomiokoski Oy:n 17.10.2014 lähettämään sähköpostikirjeeseen. F-Safety Oy on vastauksessaan (F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 7) kiistänyt Kuomiokoski Oy:n väitteet ja vaatimukset kaikilta osin. Lisäksi F-Safety Oy on ilmoittanut ryhtyvänsä tarvittaessa oikeudellisiin toimenpiteisiin jälleenmyyjiin kohdistuneiden yhteydenottojen johdosta. Kuomiokoski Oy on 11.11.2014 ilmoittanut pysyvänsä vaatimuksissaan (F-Safety Oy:n asiakirjatodiste 8), minkä jälkeen F-Safety Oy on nostanut Kuomiokoski Oy:tä vastaan markkinaoikeudessa mallioikeutta koskevan negatiivisen vahvistuskanteen, jolla F-Safety Oy on muun ohella vaatinut vahvistettavaksi mallioikeuslain 41 §:n mukaisesti, että Kuomiokoski Oy:n tietyt kansalliset mallioikeudet ja yhteisömallioikeudet eivät ole esteenä F-Safety Oy:n liiketoiminnalle valmistaa, valmistuttaa, myydä ja markkinoida sekä muutoin käyttää Angry Birds Classic-, Go- ja Stella-mallistojen toppajalkineita, joissa on Angry Birds-kuviointi. Markkinaoikeus on 11.5.2016 antamallaan tuomiolla numero 259/16 hyväksynyt kyseisen vahvistuskanteen. Markkinaoikeus on katsonut, että asiaan perehtynyt käyttäjä saa Angry Birds-toppajalkineista erilaisen kokonaisvaikutelman kuin Kuomiokoski Oy:n eräästä kansallisesta mallirekisteröinnistä ja asiantunteva käyttäjä saa kyseisistä toppajalkineista erilaisen yleisvaikutelman kuin Kuomiokoski Oy:n eräästä yhteisömallirekisteröinnistä.

14. Halpa-Halli on asiassa esitetyn todistelun mukaan lopettanut Angry Birds-toppajalkineiden myynnin sen jälkeen, kun Kuomiokoski Oy on ottanut siihen yhteyttä 20.10.2014, eikä myyntiä ole jatkettu edes markkinaoikeuden 11.5.2016 antaman tuomion numero 259/16 lainvoimaistumisen jälkeen.

4 Sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa koskeva arviointi

15. F-Safety Oy on perustanut vaatimuksensa asiassa väitteelle siitä, että Kuomiokoski Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 ja 2 §:n vastaisesti lähestyessään F-Safety Oy:n jälleenmyyjänä toiminutta Halpa-Hallia väittäen, että F-Safety Oy:n valmistuttamat ja maahantuomat Angry Birds-toppajalkineet loukkaavat Kuomiokoski Oy:n mallioikeuksia.

16. Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä. Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa. Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa myöskään käyttää asiaan kuulumattomia seikkoja sisältävää eikä esitystavaltaan tai muodoltaan sopimatonta ilmaisua, joka on omiaan vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.

17. Mallioikeus merkitsee mallioikeuslain 5 a §:n perusteella sanotussa laissa säädetyin poikkeuksin, ettei muu kuin mallioikeuden haltija ilman tämän lupaa saa käyttää hyväkseen mallia. Mallin hyväksikäyttämistä on muun muassa mallin mukaisen tai sen sisältävän tuotteen valmistaminen, tarjoaminen, markkinoille saattaminen, käyttäminen, maahantuonti, maastavienti taikka varastoiminen näihin tarkoituksiin. Vastaavasti rekisteröidyn yhteisömallin haltijalleen tuottamasta yksinoikeudesta mallin käyttöön ja oikeudesta estää kolmatta osapuolta käyttämästä sitä ilman haltijan lupaa on säädetty yhteisömallista 12.12.2001 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 6/2002 (jäljempänä yhteisömalliasetus) 19 artiklan 1 kohdassa.

18. Oikeuskäytännössä korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2005:105 on arvioitu kysymystä siitä, onko sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa ollut mallioikeuden haltijan kilpailevan tuotteen jälleenmyyjille lähettämä kirje, jossa väitettiin kilpailevan tuotteen loukkaavan mallioikeutta ja kiellettiin mallioikeutta loukkaava toiminta. Menettelyn sopimattomuutta koskevassa arvioinnissa on kyseisen ratkaisun mukaan muun ohella otettava huomioon, onko yhteydenoton tarkoitus muu kuin suojatun oikeuden puolustaminen, käytetäänkö kirjeessä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia ilmaisuja, onko se esitystavaltaan tai muutoin sopimaton tai hyvän tavan vastainen tai onko se lähetetty sellaisille tahoille, että se sopimattomaksi katsottavalla tavalla vaikuttaa hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka on omiaan vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa (kohta 10).

19. F-Safety Oy:n mukaan asiassa on ollut sopimatonta menettelyä Kuomiokoski Oy:n 20.10.2014 Halpa-Hallille lähettämä edellä kuvattu sähköpostikirje ja samana päivänä käyty puhelinkeskustelu Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajan ja Halpa-Hallin edustajan välillä. Asiassa ei ole sen sijaan väitetty, että Kuomiokoski Oy:n yhteydenotot F-Safety Oy:öön olisivat olleet sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa. Näin ollen yhteydenotoilla F-Safety Oy:öön on merkitystä asiassa vain Halpa-Halliin kohdistuneiden yhteydenottojen sopimattomuuden arvioinnin kannalta.

20. Edellä mainitun puhelinkeskustelun osalta markkinaoikeus toteaa aluksi, että asiassa ei ole kuultu todistajana A:a, jonka on esitetty osallistuneen kyseiseen puhelinkeskusteluun Halpa-Hallin puolelta. Asiassa todistelutarkoituksessa kuultu Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja AP on kertonut, että A soitti hänelle 20.10.2014 saatuaan edellä mainitun samana päivänä lähetetyn sähköpostikirjeen. Todistelutarkoituksessa kuultu F-Safety Oy:n toimitusjohtaja JA on puolestaan kertonut kuulleensa A:lta, että Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja AP olisi kyseisessä puhelinkeskustelussa uhannut Halpa-Hallia, minkä AP on kuitenkin kiistänyt. Koska asiassa ei ole esitetty muuta välitöntä näyttöä puhelinkeskustelun sisällöstä kuin AP:n kertomus, markkinaoikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että puhelinkeskustelu olisi osaltaan ollut sopimatonta menettelyä. Näin ollen asiaa on enemmälti arvioitava yksinomaan edellä mainitun sähköpostikirjeen pohjalta.

21. F-Safety Oy:n mukaan Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtajan 20.10.2014 lähettämä sähköpostikirje Angry Birds -toppajalkineiden jälleenmyyjä Halpa-Hallille on ollut sopimatonta menettelyä ensinnäkin siitä syystä, että se on lähetetty jälleenmyyjälle tilanteessa, jossa F-Safety Oy:lle 17.10.2014 lähetetyssä sähköpostikirjeessä varattu vastausaika 23.10.2014 mennessä on ollut vielä kesken. Hyvän liiketavan mukaista olisi ollut varata F-Safety Oy:lle kohtuullinen aika reagoida oikeudenloukkausta koskevaan väitteeseen ennen yhteydenottoa jälleenmyyjään. Lisäksi F-Safety Oy:n mukaan Halpa-Halli on sille lähetetyn sähköpostikirjeen sinänsä suhteellisen neutraalista ja asiallisesta sävystä huolimatta voinut saada Kuomiokoski Oy:n yhteydenotosta virheellisen kuvan loukkauksen toteutumisesta ja omasta asemastaan loukkaukseen osallisena, kun otetaan huomioon loukkauksen todennäköisyyteen nähden melko vahvasti ilmaistu käsitys mallioikeuden loukkauksesta, jalkineiden myynnin lopettamista koskeva sävyltään melko ehdoton kielto ja vielä Kuomiokoski Oy:n vahva asema lasten talvijalkineiden markkinoilla.

22. Edellä mainitun korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2005:105 mukaan mallioikeuden haltijan oikeus ryhtyä toimenpiteisiin ei voi rajoittua pelkästään tilanteisiin, joissa loukkaus on etukäteen selvä. Sallittua on, että epäiltyyn loukkaajaan otetaan yhteyttä jo siinä vaiheessa, kun loukkauksen toteutumisesta ei vielä ole varmaa tietoa. Olosuhteista riippuen voi olla tarpeen tiedottaa loukkausepäilystä paitsi loukkaavan tuotteen valmistajalle myös esimerkiksi niille, jotka tarjoavat tuotetta myytäväksi tai pitävät sitä kaupan. Lähtökohtaisesti ei siten ole sopimatonta lähettää asianmukaisille tahoille tiedotuksen luonteista kirjettä, josta selvästi ilmenee, että loukkauksen tapahtuminen on lähettäjän oma arvio tilanteesta, tai jossa lähettäjä ilmoittaa aikovansa nostaa kanteen. Näin ollen se, että mallioikeuden haltijan ilmoittama käsitys loukkauksen tapahtumisesta myöhemmin osoittautuu vääräksi, ei yksinään merkitse, että kirjeen lähettäminen sinänsä olisi ollut sopimatonta menettelyä (kohta 10).

23. Markkinaoikeus toteaa, että loukkausväitteen osoittautuminen myöhemmin vääräksi voidaan kuitenkin osaltaan ottaa huomioon arvioitaessa menettelyn sopimattomuutta. Hyvän liiketavan mukaista voi olla myös tiedotuksen luonteisen kirjeen lähettäminen jälleenmyyjälle loukkaavan tuotteen ensisijaisen liikkeellelaskijan lisäksi tai sijaan. Tällöin on kuitenkin noudatettava suurempaa varovaisuutta kuin lähetettäessä kirje ensisijaiselle liikkeeseenlaskijalle, jotta menettelyn ei katsottaisi olevan sopimatonta.

24. Edellä mainitussa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä on myös tuotu esiin olevan hyvän liiketavan mukaista, että mallioikeuden haltija ennen oikeudellisiin toimenpiteisiin ryhtymistä varaa vastapuolelle kohtuullisen ajan ottaa kantaa oikeudenhaltijan esittämiin käsityksiin ja vaatimuksiin (kohta 9). Kuten edellä on todettu, nyt esillä olevassa asiassa väitetty sopimaton menettely ei koske yhteydenottoja F-Safety Oy:öön eikä näin ollen suoranaisesti myöskään F-Safety Oy:lle varattua vastausaikaa. Markkinaoikeus katsoo, että arvioitaessa Kuomiokoski Oy:n menettelyn sopimattomuutta F-Safety Oy:n kannalta tässä arvioinnissa voidaan kuitenkin yhtenä osatekijänä ottaa huomioon se, että Kuomiokoski Oy on ottanut yhteyttä Halpa-Halliin 20.10.2014 eli jo kolme päivää sen jälkeen, kun se on lähettänyt asiaa koskevan ja vastausajan sisältäneen sähköpostikirjeen F-Safety Oy:lle 17.10.2014.

25. Kuomiokoski Oy:n ottaessa 20.10.2014 yhteyttä Halpa-Halliin Kuomiokoski Oy:n F-Safety Oy:lle 17.10.2014 lähettämässä sähköpostikirjeessä varattu vastausaika on ollut yhä kesken. Tämä on merkinnyt sitä, että F-Safety Oy:llä on ollut varsin lyhyt aika reagoida mallioikeusloukkausta koskeviin väitteisiin ja selvittää asiaa ennen kuin Kuomiokoski Oy on ollut yhteydessä F-Safety Oy:n jälleenmyyjään. Yksin tämä seikka ei kuitenkaan tee Kuomiokoski Oy:n menettelystä sopimatonta ottaen huomioon sen toimitusjohtajan Halpa-Hallille lähettämästä sähköpostikirjeestä jäljempänä todetut seikat ja lisäksi se, että F-Safety Oy on 18.10.2014 alustavasti vastannut sille lähetettyyn sähköpostikirjeeseen ja ottanut siinä esitettyihin väitteisiin ja vaatimuksiin kantaa jo ennen kyseisessä kirjeessä varatun vastausajan päättymistä ja niin ikään ennen Kuomiokoski Oy:n yhteydenottoa jälleenmyyjä Halpa-Halliin.

26. Kuomiokoski Oy on edellä todetuin tavoin ollut yhteydessä Halpa-Halliin vasta sen jälkeen, kun se on ensin ollut yhteydessä F-Safety Oy:öön asianajajansa välityksellä. Kuomiokoski Oy:llä on siten ollut tiedossaan asianajajan arvio mallioikeutensa loukkauksesta ottaessaan yhteyttä Halpa-Halliin. Edellä todetuin tavoin Kuomiokoski Oy:n menettelyä ei tee sopimattomaksi se, että markkinaoikeus on myöhemmin päätynyt loukkausta koskevan arvioinnin osalta erisuuntaiseen johtopäätökseen kuin minkä Kuomiokoski Oy on esittänyt yhteydenotossaan Halpa-Hallille. Markkinaoikeuden 11.5.2016 antamassa tuomiossa numero 259/16 on katsottu, että Angry Birds -toppajalkineissa on useita samanlaisia piirteitä kuin Kuomiokoski Oy:n malleissa. Tähän nähden Kuomiokoski Oy:n Halpa-Hallille esittämän alustavan arvion loukkauksen osalta ei voi katsoa olleen selvästi perusteeton. Tällaisessa mallioikeudellisesti haastavassa arviointitilanteessa Kuomiokoski Oy on asiaa jälkeenpäin tarkasteltunakin voinut luottaa asiamiehenään toimineen asianajajan arvioon asiasta ja toimia sen pohjalta. Tältä osin ei ole merkitystä F-Safety Oy:n asiakirjatodisteena 34 olevalla aikaisemmalla tuomiolla, joka on koskenut Kuomiokoski Oy:n eri mallioikeuksia ja jalkineita kuin mistä nyt esillä olevassa asiayhteydessä on kysymys. Edellä todetuilla perusteilla asiassa ei voida katsoa, että Kuomiokoski Oy:n Halpa-Halliin kohdistuneella yhteydenotolla olisi ollut muuta tarkoitusta kuin suojatun oikeuden puolustaminen. Kuomiokoski Oy:n yhteydenotolla Halpa-Halliin on siten ollut hyväksyttävä tarkoitus.

27. Kuomiokoski Oy on Halpa-Hallille 20.10.2014 lähettämässään sähköpostikirjeessä siis ilmoittanut katsovansa, että Angry Birds-jalkineet loukkaavat sen rekisteröityjä mallioikeuksia. Kirjeen on lähettänyt Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja, joka ei ole asiantuntija mallioikeuden loukkausta koskevassa oikeudellisessa arvioinnissa. Lisäksi kirjeessä on ilmoitettu, että Kuomiokoski Oy on ollut yhteydessä myös maahantuoja F-Safety Oy:öön ja että Kuomiokoski Oy selvittelee asiaa parhaillaan. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kirjeessä on riittävällä tavalla käynyt ilmi, että väite mallioikeuden loukkauksesta perustuu alustavaan käsitykseen asiasta, eikä kirje ole ollut omiaan synnyttämään käsitystä siitä, että mallioikeuden loukkaus olisi kiistaton.

28. Kuomiokoski Oy:n Halpa-Hallille lähettämä sähköpostikirje on ollut sävyltään varsin neutraali, kuten myös F-Safety Oy on todennut. Kirje ei ole ollut käskevä, vaan Kuomiokoski Oy on pyytänyt, että Halpa-Halli lopettaa tiettyjen Angry Birds-jalkinemallien myynnin toistaiseksi. Kun kirjeessä on samassa yhteydessä vielä todettu, että Kuomiokoski Oy on ollut yhteydessä myös F-Safety Oy:öön ja että Kuomiokoski Oy selvittelee asiaa parhaillaan, markkinaoikeuden arvion mukaan tämä on ollut ymmärrettävissä siten, että pyyntö lopettaa myynti toistaiseksi on liittynyt tähän selvittelyyn. Kirjeessä ei ole uhattu Halpa-Hallia minkäänlaisilla oikeudellisilla toimenpiteillä tai seuraamuksilla siinä tapauksessa, että pyyntöön ei suostuta. Kirjeessä ei myöskään ole asetettu tai varattu minkäänlaista vastausaikaa tai ylipäätänsä edellytetty vastausta. Kaikkinensa kirje on ollut sisällöltään ja sävyltään tiedotuksen luonteinen.

29. Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja AP:n kertomuksen mukaan Kuomiokoski Oy:n osuus on ollut alle 10 prosenttia lasten talvijalkineiden markkinoista ja 1–2 prosenttia koko jalkinemarkkinoista Suomessa. AP:n mukaan Kuomiokoski Oy on ainoa kotimainen lasten talvijalkineiden valmistaja, mutta markkinoilla on useita ulkomaisia kilpailijoita. Lasten talvijalkineiden myynti tapahtuu pääasiassa marketeissa. Suurilla market-ketjuilla on myös omia tuotemerkkejä. F-Safety Oy ei ole kiistänyt AP:n kertomusta näiltä osin. F-Safety Oy:n toimitusjohtaja JA:n kertomuksen mukaan Halpa-Hallilla on Suomessa noin 40 myymälää ja ketjun liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Kysymyksessä on siten varsin suuri myymäläketju. Markkinaoikeus katsoo, että Kuomiokoski Oy ei ole ollut sellaisessa markkina-asemassa suhteessa Halpa-Halliin, että tällä markkina-asemalla olisi asiassa erityistä merkitystä arvioitaessa Kuomiokoski Oy:n sähköpostikirjeen vaikutusta Halpa-Halliin ja kyseisen kirjeen sopimattomuutta.

30. Edellä todetuin perustein Kuomiokoski Oy:n 20.10.2014 Halpa-Hallille lähettämää sähköpostikirjettä kokonaisuutena arvioiden markkinaoikeus katsoo, että kyseinen tiedotuksen luonteinen yhteydenotto Angry Birds-toppajalkineiden jälleenmyyjänä toimineeseen Halpa-Halliin ei ole ollut F-Safety Oy:n kannalta sopimatonta menettelyä huolimatta siitä, että kirjeessä esitetty alustava arvio mallioikeuksien loukkauksesta on myöhemmin osoittautunut virheelliseksi ja että kirje jälleenmyyjälle on lähetetty jo siinä suhteellisen aikaisessa vaiheessa, kun Kuomiokoski Oy:n kyseisten toppajalkineiden valmistuttaja ja maahantuoja F-Safety Oy:lle varaama vastausaika sille lähetettyyn sähköpostikirjeeseen on ollut vielä kesken. F-Safety Oy:n kanne on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

31. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

32. F-Safety Oy on hävinnyt asian, joten se on velvollinen korvaamaan Kuomiokoski Oy:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

33. Kuomiokoski Oy on vaatinut, että F-Safety Oy velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut palkkion osalta 29.735 eurolla ja kulujen osalta 72,80 eurolla eli yhteensä 29.807,80 eurolla viivästyskorkoineen. F-Safety Oy ei ole kiistänyt vaatimusta määrältään.

34. F-Safety Oy on näin ollen velvoitettava korvaamaan Kuomiokoski Oy:n oikeudenkäyntikulut vaaditun määräisinä.

Tuomiolauselma

F-Safety Oy:n kanne hylätään.

Markkinaoikeus velvoittaa F-Safety Oy:n suorittamaan oikeudenkäyntikulujen korvauksena Kuomiokoski Oy:lle yhteensä 29.807,80 euroa viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut markkinaoikeuden ratkaisun antamisesta.

Muutoksenhaku

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 18.2.2019.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Markus Mattila.

Lainvoimaisuus

Lainvoimainen