MAO:701/14

Kuluttaja-asiamies > Vipster Oy

kuluttajasuojalain vastainen menettely - luoton korkokatto

Diaarinumero: 2014/504
Antopäivä: 16.10.2014

HAKEMUS

Vaatimukset

Kuluttaja-asiamies on vaatinut, että markkinaoikeus 100.000 euron sakon uhalla kieltää Vipster Oy:tä tarjoamasta alle 2.000 euron suuruisia vakuudellisia luottoja sellaisin ehdoin, että kuluttajien kanssa tehtävien luottosopimusten todellinen vuosikorko ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitetun enimmäismäärän, johon luetaan mukaan myös maksullisesta takauksesta aiheutuvat kustannukset.

Perusteet

Vipster Oy tarjoaa kuluttajille pienluottoja, joiden määrä on enimmillään 1.000 euroa. Luoton saaminen edellyttää takausta. Takaukseksi voidaan hyväksyä luotonhakijan esittämä henkilötakaaja tai Vipster Oy:n yhteistyökumppanin myöntämä maksullinen takaus. Kuluttajan valitessa vaihtoehdon, jossa ei ole takaajaa, Vipster Oy:n palvelu tarjoaa automaattisesti maksullista takausta.

Vipster Oy:n myöntämän pienluoton vuotuinen nimelliskorko ilman takauksen kustannusta on 50 prosenttia. Maksullisen takauksen kustannus on 16,43–36,35 prosenttia myönnetyn luoton määrästä ja vaihtelee myönnetyn luoton pääomasta ja maksuajasta riippuen. Esimerkiksi yhdessä erässä maksettavan 250 euron suuruisen luoton todellinen vuosikorko, oletuksella että takauksesta veloitetaan esimerkiksi 20 prosenttia luoton määrästä, on 1.242 prosenttia.

Maksullisen takauksen kustannukset tulee ottaa kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n perusteella huomioon todellisen vuosikoron laskennassa ja näin ollen sallitun, kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen enimmäiskoron arvioinnissa. Maksullinen takaus on luoton välttämätön kustannus kaikissa niissä tapauksissa, joissa kuluttaja luoton saadakseen ottaa maksullisen takauksen. Näin ollen yhdessä takauksesta perittävän kustannuksen kanssa luoton todellinen vuosikorko ylittää kuluttajansuojalaissa säädetyn enimmäiskoron, joka saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko (1.1.–30.6.2014 välisenä aikana 0,5 prosenttia) lisättynä 50 prosenttiyksiköllä eli 50,5 prosenttia. Kuluttajaluoton tarjoaminen sellaisilla ehdoilla, että laissa säädetty enimmäiskorko ylittyy, on kuluttajansuojalaissa kiellettyä kohtuuttoman sopimusehdon käyttämistä.

Vipster Oy:n ilmoituksen mukaan maksullinen takaus on ollut mukana suurimmassa osassa myönnettyjä luottoja, eikä henkilötakausta ole juurikaan käytetty.

Luotonhakijalle annettu mahdollisuus esittää vakuudeksi itse hankkimaansa henkilötakaajaa ei vaikuta Vipster Oy:n tarjoaman luottomuodon lainmukaisuuden arviointiin, koska sellaisten luotonhakijoiden kannalta, jotka eivät henkilötakaajavaihtoehtoa halua tai voi valita, maksullinen takaus on luotonsaannin välttämätön edellytys, jolloin sen kustannus täytyy ottaa huomioon luoton todellisessa vuosikorossa. Mikäli kuluttaja ei valitse maksullista takausta, 50 prosentin korkoinen kulutusluotto myönnetään heikommin ehdoin, koska tällöin luotto edellyttää luotonhakijan lisäksi myös luotonhakijan esittämän henkilötakaajan sitoutumista luoton takaisinmaksuun. Merkitystä ei ole sillä, periikö kustannuksen luotonantaja itse vai joku kolmas taho.

Korkokattosääntelyn voimaantulon jälkeenkin on ilmeistä, että näitä luottomarkkinoiden kalleimpia luottoja hakevat vain kaikkein heikoimmassa asemassa ja rahaa mahdollisimman nopeasti haluavat kuluttajat, joilla ei ole mahdollisuutta halvempiin luottoihin ja joilla on harvoin esittää omaa henkilötakaajaa luottoon. Tosiasiallisesti maksullinen takaus on ollut lähes poikkeuksetta luotonhakijalle luotonsaannin välttämätön edellytys.

Maksullisen takauksen kustannus tulee ottaa huomioon kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n perusteella todellista vuosikorkoa laskettaessa, ja kyseessä oleva kustannus yhdessä muiden luottokustannusten kanssa ei saa johtaa siihen, että luoton todellinen vuosikorko ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen sallitun vuosikoron. Vipster Oy:n käyttöönottamassa maksullisessa takauksessa on siten kysymys kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen korkokattosäännöksen vastaisesta menettelystä luotonannossa. Kyseinen korkokattosäännös menettäisi merkityksensä, jos asiaa tulkittaisiin toisin.

VASTAUS

Vaatimukset

Vipster Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen kiellon määräämisestä. Joka tapauksessa vaadittu kielto on liian laaja ja uhkasakon määrääminen on tarpeetonta.

Perusteet

Vipster Oy ei tarjoa alle 2.000 euron suuruisia vakuudellisia luottoja sellaisin ehdoin, että kuluttajien kanssa tehtävien luottosopimusten todellinen vuosikorko ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitetun enimmäismäärän. Vipster Oy:n yhteistyökumppanin tarjoaman maksullisen takauksen kustannuksia ei tule ottaa huomioon kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitetun todellisen vuosikoron laskemisessa.

Vipster Oy:n palvelun osalta luotonantajalla ei ole tiedossa kaikkia niitä kustannuksia, joita takauksen hankkimisesta kussakin tapauksessa aiheutuu. Luotonhakija voi hankkia henkilötakauksen tai vaihtoehtoisesti ottaa takauksen takauspalveluyritykseltä. Viime mainitun osalta takauskustannus on Vipster Oy:n tiedossa, mutta tällöinkin kustannuksen määrittelee ja sen päättää sekä määrää itsenäisesti kyseessä olevan takauksen antaja. Sen sijaan Vipster Oy:n tiedossa ei ole, aiheutuuko luotonhakijalle mahdollisesti kustannuksia henkilötakauksen hankkimisesta ja kuinka paljon kustannuksia aiheutuu. Näin ollen kysymyksessä ei ole luotonantajan tiedossa oleva kustannus, joka tulisi ottaa huomioon todellisen vuosikoron laskennassa.

Vipster Oy:n tarjoamissa luotoissa maksullinen takaus ei ole luoton myöntämisen edellytyksenä. Luoton myöntämisen edellytys on, että kuluttaja ylipäätään hankkii luotolle takauksen. Vipster Oy:n palvelussa takauksen hankkimiselle on kaksi sisällöltään erilaista, kuluttajan vapaasti valittavaa vaihtoehtoa. Näin ollen maksullisen takauksen osalta ei voida puhua pakollisesta lisäpalvelusta eikä ehdottomasta edellytyksestä. Asian tulkintaan ja arviointiin ei voi vaikuttaa se seikka, kuinka paljon maksullista takauspalvelua käytetään suhteessa luotonhakijoiden hankkimiin henkilötakauksiin.

Luotto myös myönnetään samoin ehdoin riippumatta siitä, kumman takausvaihtoehdon kuluttaja valitsee. Vipster Oy ei millään tavalla edellytä tai oleta, että kuluttaja luottoa hakiessaan käyttäisi Vipster Oy:n yhteistyökumppanin tarjoamaa maksullista takauspalvelua, vaan henkilötakauksen ottaminen annetaan kuluttajalle täysin tasa-arvoisena ja yhtäläisenä vaihtoehtona kuluttajan hakiessa luottoa. Luotosta perittävä korko on kaikille asiakkaille sama takauksen laadusta riippumatta. Sillä ei myöskään ole merkitystä, miten luotonottajaa palvelusta laskutetaan.

Koska maksullisen takauspalvelun ostaminen ei ole luoton myöntämisen edellytys eikä vaikuta miltään osin luoton ehtoihin, ei takauspalvelusta aiheutuvia kustannuksia tule ottaa huomioon todellisen vuosikoron laskemisessa. Siten Vipster Oy:n menettely ei ole kuluttajansuojalain vastaista, eikä Vipster Oy käytä kuluttajan kannalta kohtuuttomia sopimusehtoja.

Joka tapauksessa kiellon määrääminen vaaditussa muodossa rajoittaisi Vipster Oy:n toimintaedellytyksiä enemmän kuin mistä Vipster Oy:n menettelyssä on ollut kysymys ja mitä on tarkoitettu vaatia. Tällainen kielto koskisi esimerkiksi kolmannen osapuolen takauksia, jotka eivät ole luotonantajan tiedossa. Uhkasakon määrääminen on tarpeetonta, koska hakemuksen perustana oleva palvelu ei ole enää markkinoilla.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Vipster Oy on tarjonnut kuluttajille pienluottoja, joiden määrä on ollut enimmillään 1.000 euroa. Luoton saaminen on edellyttänyt takausta. Takaukseksi on voitu hyväksyä luotonhakijan esittämä henkilötakaaja tai Vipster Oy:n yhteistyökumppanin myöntämä maksullinen takaus. Asiassa on riidatonta, että kuluttajan valitessa vaihtoehdon, jossa hänellä ei ole ollut henkilötakaajaa, Vipster Oy:n palvelu on tarjonnut automaattisesti maksullista takausta.

2. Vipster Oy:n myöntämän pienluoton vuotuinen nimelliskorko ilman takauksen kustannusta on ollut 50 prosenttia. Asiassa on riidatonta, että maksullisen takauksen kustannus on ollut 16,43–36,35 prosenttia myönnetyn luoton määrästä ja vaihdellut myönnetyn luoton pääomasta ja maksuajasta riippuen. Mikäli maksullisen takauksen kustannukset otetaan huomioon osana luottokustannuksia, kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitettu korkokatto on ylittynyt.

3. Asiassa on ensiksi ratkaistava, onko kuluttaja-asiamiehen hakemuksen perustana olevaa maksullista takausta, jollaista Vipster Oy:n palvelu on tarjonnut, pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettuna luottokustannuksiin luettavana lisäpalveluna, joka otetaan huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa.

Oikeusohjeet

4. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan mainitussa luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.

5. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momenttia koskevien esitöiden (HE 24/2010 vp s. 28) mukaan luottokustannuksiin luetaan mukaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Kyse voi olla siis joko siitä, että luoton saisi vain epäedullisemmin ehdoin ilman lisäpalvelua, tai siitä, että sitä ei ylipäänsä saisi ilman tarjottua lisäpalvelua. Yleisenä edellytyksenä kustannusten huomioon ottamiselle on, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. Sitä, milloin luottokustannukset ovat olleet luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää.

6. Edellä mainitulla säännöksellä on pantu täytäntöön kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (EUVL L 133, s. 66; kulutusluottodirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna, 3 artiklan g kohta. Tältä osin kulutusluottodirektiivi on täysharmonisoiva. Edellä mainitun kohdan mukaan "kuluttajalle aiheutuvilla luoton kokonaiskustannuksilla" tarkoitetaan kaikkia kustannuksia, mukaan luettuina korko, palkkiot, verot ja muunlaiset maksut, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta; näihin kustannuksiin kuuluvat myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, erityisesti vakuutusmaksut, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin.

7. Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappaleessa on muun muassa todettu, että luotonantajan todellista tietoa kustannuksista olisi arvioitava objektiivisesti ottaen huomioon huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimukset. Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 22 kappaleesta käy ilmi, että luotonantajan on oletettava tuntevan kuluttajalle joko itse tai kolmannen osapuolen puolesta tarjoamansa lisäpalvelujen kustannukset, jollei niiden hinta määräydy kuluttajan erityisominaisuuksien tai tilanteen perusteella.

8. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan todellisella vuosikorolla tarkoitetaan 7 luvussa korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen. Määritelmä perustuu kulutusluottodirektiivin 3 artiklan i kohtaan.

9. Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaan, jos luoton määrä tai luottoraja on alle 2.000 euroa, luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko on 1.1.–30.6.2014 välisenä aikana ollut 0,5 prosenttia. Näin ollen todellinen vuosikorko on saanut olla enintään 50,5 prosenttia.

Asian arviointi

10. Markkinaoikeus toteaa, että jotta nyt kysymyksessä olevan maksullisen takauksen voidaan katsoa olevan kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu lisäpalvelu, jonka kustannukset on otettava huomioon osana luottokustannuksia ja todellisen vuosikoron laskennassa, sen on täytettävä seuraavat edellytykset: maksullisen takauksen on ylipäänsä oltava säännöksessä tarkoitettu lisäpalvelu, maksullisen takauksen kustannusten on oltava luotonantajan tiedossa ja maksullista takausta koskevan sopimuksen tekemisen on oltava edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.

11. Markkinaoikeus katsoo ensinnäkin, että nyt kysymyksessä oleva maksullinen takaus on edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettu lisäpalvelu, eikä Vipster Oy ole edes muuta väittänyt. Kysymyksessä on muu maksu, joka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä. Myös Euroopan komission todellisen vuosikoron laskemisesta laatimissa suuntaviivoissa (Commission Staff Working Document – Guidelines on the application of Directive 2008/48/EC (Consumer Credit Directive) in relation to costs and the Annual Percentage Rate of charge, SWD(2012) 128 final, 8.5.2012), joihin kuluttaja-asiamies on viitannut, on todettu lisäpalveluista, että ne viittaavat palveluihin, jotka ovat luottosopimuksen lisänä tai täydennyksenä. Esimerkkeinä on mainittu muun ohella erilaiset vakuutussopimukset, jotka voivat sisältää takauksen tai vakuuden. Suuntaviivojen mukaan, koska kulutusluottodirektiivissä ei ole rajoitettu eri lisäpalvelutyyppejä, ei suuntaviivojen lista ole tyhjentävä.

12. Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 22 kappaleen mukaisesti luotonantajan on oletettava tuntevan kuluttajalle joko itse tai kolmannen osapuolen puolesta tarjoamansa lisäpalvelujen kustannukset, jollei niiden hinta määräydy kuluttajan erityisominaisuuksien tai tilanteen perusteella. Tässä tapauksessa takaushinta määräytyy suoraan lainasumman ja laina-ajan perusteella. Kuten edellä mainituissa komission suuntaviivoissakin on todettu, merkitystä ei ole sillä, periikö kustannukset luotonantaja itse vai joku kolmas taho. On selvää, että Vipster Oy on ollut tietoinen maksullisen takauksen kustannuksista.

13. Edellä mainituissa komission suuntaviivoissa on todettu, ettei lisäpalveluja voida pitää pakollisina silloin, kun kuluttaja voi luottosopimuksen aikana millä hetkellä hyvänsä valita luotonantajan tuotteiden joukosta mahdollisuuden pitää sama luotto mutta ilman mitään lisäpalveluja ja kun kuluttaja voi milloin tahansa luopua lisäpalveluista ja lakata maksamasta niiden kuluja ilman, että tällä luopumisella on mitään kustannus- tai muuta vaikutusta luoton ehtoihin. Markkinaoikeus toteaa, ettei nyt ole kysymys tällaisesta tilanteesta. Markkinaoikeus katsoo, että puheena olevan luoton saaminen markkinoiduin ehdoin ja ilman henkilötakaajaa edellyttää maksullista takausta koskevan sopimuksen tekemistä. Tähän arviointiin ei vaikuta se, että Vipster Oy tarjoaa myös henkilövakuudellista luottoa.

14. Edellä todetun mukaisesti tässä asiassa kysymyksessä olevan maksullisen takauksen kustannukset on otettava huomioon osana luottokustannuksia. Näin ollen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitettu korkokatto ylittyy. Vipster Oy on siten rikkonut mainittua säännöstä ja käyttänyt kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

Kiellon määrääminen ja uhkasakon asettaminen

15. Kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n mukaan luotonantajaa ja luotonvälittäjää, joka rikkoo mainitun luvun säännöksiä, voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kiellon määräämisestä ja sen tehostamisesta uhkasakolla säädetään 3 luvussa.

16. Kuluttajansuojalain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajaa voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta 1 §:n 1 momentin vastaisen sopimusehdon käyttämistä taikka uudistamasta sellaisen tai siihen rinnastettavan sopimusehdon käyttämistä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

17. Vipster Oy on ilmoittanut lopettaneensa hakemuksessa tarkoitetun menettelyn markkinaoikeuden 16.6.2014 määräämän väliaikaisen kiellon jälkeen. Kuten markkinaoikeuden päätöksissä on vakiintuneesti katsottu, kieltovaatimuksissa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan jo toteuttaman menettelyn lainmukaisuuden arvioinnin ja lainvastaiseen menettelyyn perustuvan markkinaoikeudellisen kiellon määräämisen kannalta ei merkitystä ole sillä, miten elinkeinonharjoittaja on sittemmin mahdollisesti muuttanut aiemmin toteuttamaansa menettelyä.

18. Kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:stä ja 3 luvun 2 §:n 1 momentista seuraa, että elinkeinonharjoittajaa, joka on menetellyt kuluttajansuojalain 7 ja 3 luvun säännösten vastaisesti, voidaan kieltää jatkamasta tai uudistamasta tällaista menettelyä. Kun elinkeinonharjoittajan jo toteuttama menettely katsotaan lainvastaiseksi, tulee siten pääsääntöisesti määrättäväksi myös sanottu kielto. Edellä kuluttajansuojalain vastaiseksi katsottua Vipster Oy:n menettelyä ei ole pidettävä siten vähämerkityksellisenä, että kiellon määrääminen olisi tästä syystä kuluttajansuojan kannalta tarpeetonta.

19. Vipster Oy:tä on siten kiellettävä jatkamasta tai uudistamasta edellä kuluttajansuojalain vastaiseksi todettua menettelyä. Jotta asiassa annettava kielto vastaisi mainittua menettelyä eikä ulottuisi myös mahdollisesti laillisiin menettelytapoihin, kielto on muotoiltava siten kuin päätöslauselmasta käy ilmi.

20. Edellä lausutun mukaisesti markkinaoikeuden on tehostettava asiassa annettavaa kieltoa uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Vaikka Vipster Oy on ilmoittanut luopuneensa puheena olevan ehdon käyttämisestä, lainvastaisen menettelyn luonne kuitenkin puoltaa uhkasakon asettamista. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, että uhkasakko on asetettava vaaditun 100.000 euron määräisenä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus kieltää Vipster Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajille tarjotaan alle 2.000 euron suuruisia vakuudellisia luottoja sellaisin ehdoin, että kuluttajien kanssa tehtävien luottosopimusten todellinen vuosikorko ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitetun enimmäismäärän, johon luetaan myös luotonantajan tiedossa olevat maksullisesta takauksesta aiheutuvat kustannukset.

Kieltoa on noudatettava heti nyt asetetun 100.000 sakon uhalla.

Hakemus hylätään enemmälti.

Markkinaoikeuden 16.6.2014 määräämä väliaikainen kielto raukeaa.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 15.12.2014.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Nina Korjus ja Sami Myöhänen.

HUOMAA

Lainvoimainen.

 
Julkaistu 20.10.2014