MAO:244/09

PÄÄTÖS, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Energiamarkkinavirasto (jäljempänä myös virasto) on 9.5.2008 antamassaan päätöksessä (Dnro 1144/730/2007) ilmoittanut tutkineensa Gasum Oy:n (jäljempänä myös Gasum) maakaasun myynnin hinnoitteluun liittyviä seikkoja maakaasumarkkinalain kannalta.

Energiamarkkinavirasto on muun ohella määritellyt maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat maakaasuerät ja -tuotteet sekä käsitellyt toimitusvelvollisen maakaasun myynnin hinnoittelun kohtuullisuutta harkittaessa sovellettavissa olevia arviointiperusteita ja tunnuslukuja. Virasto on todennut liikevoittoprosentin arvioinnin tarjoavan käyttökelpoisen lähestymistavan hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiin maakaasun myyntiliiketoiminnassa ja katsonut, että 2,5 prosentin suuruista liikevoittoprosenttitavoitetta voidaan tässä tapauksessa pitää kohtuullisuuden ylärajana.

Energiamarkkinavirasto on katsonut, että Gasumin toimitusvelvollisen maakaasun myynnin hinnoittelu ei ole vuosina 2006 ja 2007 ollut maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentissa edellytetyin tavoin kohtuullista.

Energiamarkkinavirasto on velvoittanut Gasumin muuttamaan toimitusvelvollisen maakaasun myynnin hinnoitteluaan 1.1.2008 alkaneesta tilikaudesta lähtien siten, että maakaasun myyntiliiketoiminnan vuotuisten liikevoittoprosenttien keskiarvo ei ylitä 2,5 prosenttia seuraavan kolmen vuoden tarkastelujaksolla (2008–2010). Gasum voi päätöksen mukaan edelleen vapaasti hinnoitella eri tuotteensa parhaan harkintansa mukaan, kunhan hinnoittelu on kokonaisuudessaan kohtuullista. Virasto on lisäksi velvoittanut Gasumin ilmoittamaan sille 1.10.2008 mennessä, miten Gasum aikoo muuttaa hinnoitteluaan annetun päätöksen mukaiseksi.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

VALITUS

Vaatimukset Gasum Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa Energiamarkkinaviraston 9.5.2008 antaman päätöksen kokonaisuudessaan lainvastaisena. Gasum Oy on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus palauttaa asian Energiamarkkinavirastolle uudelleen käsiteltäväksi korjausvelvoitteen perusteena olevan hinnoittelurikkomuksen täsmentämiseksi.

Perusteet Toimivalta

Energiamarkkinavirasto on ylittänyt päätöksessään toimivaltansa, minkä vuoksi Gasumille päätöksessä asetettu velvoite on lakiin perustumaton jo sellaisenaan eli riippumatta siitä, onko yhtiö rikkonut väitetyin tavoin liiketoiminnassaan maakaasumarkkinalain mukaisia velvollisuuksiaan.

Maakaasumarkkinalain nojalla annettava velvoitepäätös on voinut kohdistua vain lain 4 luvun 1 §:n 1 momentin noudattamiseen. Energiamarkkinavirastolla on maakaasutuotteiden hinnoittelun kohtuullisuusvalvonnassa tuotekohtaisiin hintoihin kohdistuva jälkikäteinen toimivalta. Virastolla on toimivalta arvioida eri kaasutuotteiden hintoja ja katteita, päättää eri tuotehintojen kohtuullisuudesta sekä kohdistaa hinnoittelun kohtuullisuutta koskeva velvoitepäätös jälkikäteen maakaasutoimijan tuotehintaan tai myyntiehtoihin, mutta sillä ei ole toimivaltaa säännellä koko yrityksen tai sen liiketoimintayksikön kirjanpidollista liikevoittoa.

Velvollisuus toimittaa maakaasua rinnastuu kilpailunrajoituslain nojalla määräävän markkina-aseman yritykselle tulevaan toimitusvelvollisuuteen eli velvollisuuteen olla pidättäytymättä asiakassuhteesta ilman perusteltua syytä. Maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 ja 2 § muodostavat hinnoittelun kohtuullisuutta ja sen arviointikriteerejä koskevan normatiivisen kokonaisuuden. Maakaasumarkkinalain 4 luvun 2 § edellyttää, etteivät tuotteiden myyntiehdot ja -hinnat saa olla kohtuuttomia eikä niihin myöskään saa sisältyä maakaasukaupan kilpailua rajoittavia ehtoja tai rajoituksia. Laintulkinnallinen lähtökohta on, että kohtuullisuutta on arvioitava toimitusvelvollisuuden alaisen energiatuotteen myyntiehtojen ja -hintojen perusteella. Lakia säädettäessä ei ole tarkoitettu asettaa maakaasun toimitusvelvollisuuteen ja kokonaisen liiketoiminnan kirjanpidollisen liikevoiton tasoon kohdistuvaa valvontaa, jossa eri tuotteiden myyntiehtojen sisältöön ja hintojen tasoon ei erikseen kiinnitetä huomiota.

Gasumilla on kolme energiatuotetta, jotka poikkeavat toisistaan hinnoittelunsa, toimitusehtojensa ja markkinalogiikkansa osalta. Maakaasumarkkinalain mainitun säännöksen sanamuodosta ja esitöistä ilmenee se vakiintunut ja myös kilpailuoikeudellinen periaate, jonka mukaan hinnoittelun kohtuullisuusarvioinnissa on aina kysymys tietyn markkinan tietyn tuotteen tai suoritteen hintojen arvioinnista. Virastolla ei ole siten ollut toimivaltaa maakaasun myyntiliiketoiminnan liikevoiton sääntelyyn ja valvontaan eikä varsinkaan etukäteisvalvontaan, mutta se on ottanut itselleen verkkoliiketoiminnan hintavalvontamekanismia muistuttavan toimivallan myös maakaasutuotteiden hintavalvonnassa ilman lainsäädännöstä saatavaa tukea.

Energiamarkkinavirastolla on toimivalta valvoa siirto- eli verkkoliiketoiminnan liikevoittoa lain nimenomaisen valtuutussäännöstön perusteella, mutta ei sellaisen puuttuessa toisen kirjanpidollisen liiketoimintayksikön liiketoimintaa asettamalla Gasumille velvoite ohjata maakaasumyyntiliiketoiminnan vuotuiset liikevoittoprosentit korkeintaan 2,5 prosentin tasolle etukäteen määrätylle kolmen vuoden tarkastelujaksolle.

Energiamarkkinaviraston päätös on vaikutuksiltaan epäselvä. Vaikka Gasum olisikin teoriatarkastelussa ylihinnoitellut, liikevoiton keskiarvokompensaatio poistanee päätöksen mukaan vahingon, vaikka se olisi kohdistunut tietyn tuotteen ostajaan tiettynä aikana. Ongelmaksi jää kuitenkin se, että jos eri tuotteita sisältävää liiketoimintaa ja sen liikevoittoa tarkastellaan ja säännellään kokonaisuutena, yhden tuotteen ylihinnoittelu kompensoituu alihinnoittelulla toisessa tuotteessa.

Valituksen kohteena olevassa velvoitepäätöksessä asetetaan aineellisoikeudellisen virheen korjaamisen sijasta käytännössä uusi ja lakiin perustumaton velvoite. Päätöksessä delegoidaan Gasumille virastolle itselleen nimenomaisesti kuuluva energiatuotteiden hinnoitteluvalvonta.

Päätöksen aineellinen sisältö

Energiamarkkinaviraston päätös on aineellisesti virheellinen ja lakiin perustumaton.

Gasum toimittaa maakaasua asiakkailleen maakaasuverkossa kolmena eri tavoin hinnoiteltuna energiatuotteena: peruskaasuna, lyhyen kaupan tuotteena (Gasum Plussa) ja lisäkaasuna (päivittäiskaasuna).

Peruskaasussa on kysymys pitkäaikaisten tehovarauksilla turvattujen perusenergiatoimitusten kaupasta. Tehovarauksiin perustuvassa pitkäaikaiskaupassa asiakas varaa vuosittain etukäteen tietyn kaasumäärän ja maksaa tilaamastaan tehosta kiinteän hintakomponentin muodostavan tehomaksun riippumatta siitä käyttääkö asiakas varaamaansa kaasutehoa. Tehovarauksiin perustuva energian toimitusmalli on alan vakiintunut tapa. Peruskaasussa Gasum on noudattanut kohtuulliseksi arvioimaansa 2,5 %:n katetta. Peruskaasun tarjonnan avulla jokaisella Gasumin verkkoon liittyneellä asiakkaalla on aina mahdollisuus saada maakaasua kohtuulliseen hintaan. Gasum on täyttänyt tällä tavoin toimiessaan maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla tulevat velvoitteet.

Lyhyen kaupan spot-tuote (Gasum Plussa) ei sisällä kiinteää tehovaraukseen perustuvaa prosentuaalista komponenttia ja se mahdollistaa kaasun ostamisen vuosittaisen varatun perustoimituksen lisäksi ad hoc-tarpeen perusteella. Asiakkaat ovat tietoisesti jättäneet osan tarvitsemastaan energiasta tilaamatta peruskaasun muodossa ja tämän ns. piikkienergiatarpeen he täyttävät joko maakaasulla tai muulla vaihtoehtoisella polttoaineella markkinaolosuhteista riippuen. Gasumin tytäryhtiö Kaasupörssi Oy ylläpitää markkinapaikkaa Gasumin lyhyen kaupan tuotteille ja maakaasumarkkinalaissa tarkoitetulle, Gasumin asiakkaiden keskinäiselle, jälkimarkkinakaupalle. Ilman Gasum Plussa- tuotetta Kaasupörssi Oy:n kautta vaihdettava volyymi ei riitä näiden kysyntäpiikkien tyydyttämiseen. Gasum Plussa -tuotteen hinnoittelu on perustunut markkinahintaan. Tätä tuotetta Gasum ei ole katsonut toimitusvelvollisuuden alaiseksi tuotteeksi, koska kyse on asiakkaan perustarpeen eli sidonnaisuuden ylimenevän piikkitarpeen täyttämisestä, johon asiakkaalla on muitakin vaihtoehtoja.

Lisäkaasu eli avoin toimitus eroaa juridisesti lyhyen aikavälin energiatuotteesta siinä, että lisäkaasusta on säädetty maakaasumarkkinalainsäädännössä. Avoin toimitus on lähtökohtaisesti osa tasehallintaa ja kauppojen selvitysmekanismia. Gasum on suljetussa verkkojärjestelmässämme sekä avoin toimittaja että verkonhaltija. Asiakkailla on tasevastuu. Näin ollen Gasumin asiakas on velvollinen tilaamaan sen kaasumäärän, jonka se arvionsa mukaan tulee vuoden aikana kuluttamaan. Käytännössä asiakkaat tilaavat peruskaasua vähemmän kuin todennäköinen kulutustarve on. Kun peruskaasu on kulutettu, osa asiakkaista jättäytyy lisäkaasun varaan, mikä on asiakkaalle vaivatonta. Lisäkaasu on ainoastaan marginaalisesti kalliimpaa kuin markkinoilta saatava Gasum Plussa.

Lisäkaasusta on muodostunut asiakkaiden kaasunhankinnan optimointikeino puhtaan tasehallinnan sijasta. Tilaamattomat käytetyt kaasumäärät todetaan jälkikäteen taseselvityksessä ja ne laskutetaan lisäkaasuna. Gasum on suhtautunut joustavasti asiakkaiden kulutuskäyttäytymiseen ja antanut asiakaskunnan käyttää lisäkaasua markkinakaasuna aina tarpeen mukaan. Lisäkaasulla on lisäksi verkon kaasutaseen ohjausfunktio, mikä osaltaan vaikeuttaa lisäkaasun kvalifiointia lain systematiikassa. Käyttäessään lisäkaasua velvollisuutensa mukaisesti hintaohjausvälineenä, Gasum toimii järjestelmävastuullisen siirtoverkonhaltijan ominaisuudessa.

Energiamarkkinavirasto on katsonut Gasumin kaikkien energiatuotteiden olevan toimitusvelvollisuuden alaisia ja tarkastellut siten perusteettomasti yhtenä kokonaisuutena sekä Gasumin toimitusvelvollisuuden alaista peruskaasutuotetta että asiakkaiden perustarpeen ylittävää energiantarvetta täyttäviä ja asiakkaiden vapaaehtoisesti hankkimia kahta muuta tuotetta, jotka Gasum on hinnoitellut markkinalähtöisesti.

Gasum ei ole Energiamarkkinaviraston kanssa asiallisesti eri mieltä toimitusvelvollisuutensa ja kohtuullisen hinnoittelun ulottumisesta jokaiseen maakaasuverkkoonsa liittyneeseen maakaasuasiakkaaseen. Gasum on myynyt näille asiakkailleen peruskaasua näiden tilaaman määrän, ja yhtiö on omaehtoisesti asettanut 2,5 prosentin suuruisen katetavoitteen tämän peruskaasutuotteensa hinnoittelussa. Gasumin asiakkaat saavat siten kaikissa olosuhteissa maakaasua peruskaasutuotteena kohtuulliseen hintaan.

Gasum on täyttänyt lain mukaisen toimitusvelvollisuutensa tarjoamalla asiakkailleen peruskaasua kunkin asiakkaan itse määrittämän ja tilaaman määrän mukaisesti. Yhtiöllä on oikeus tarjota asiakkailleen maakaasuverkkonsa välityksellä myös markkinalähtöisesti hinnoiteltuja ja ehdoiltaan erilaisia lisätuotteita. Näistä tuotteista saatavien katteiden huomioon ottaminen Energiamarkkinaviraston tekemin tavoin on perusteetonta.

Maakaasun myynnin jakautuessa tosiasiassa eri tuotteisiin, Energiamarkkinavirasto on joka tapauksessa laiminlyönyt analysoida hinnoittelun kohtuullisuutta tuotekohtaisesti ja eri tuotteiden välillä ilmenevät erot huomioon ottaen. Viraston päätöksessä on lainvastaisesti tarkasteltu kirjanpidollisen tulosyksikön liikevoittoa eli käytännössä yhtenä kokonaisuutena Gasumin kolmea eri markkinatuotetta.

LAUSUNTO

Vaatimus Energiamarkkinavirasto on vaatinut, että Gasum Oy:n valitus hylätään perusteettomana.

Perusteet Toimivalta

Gasumin harjoittama toimitusvelvollinen maakaasun myynti on lakisääteinen monopoli, sillä yhtiö on ainoa maakaasun tukkumyyjä Suomessa. Maakaasun tukkumyynti on kokonaisuudessaan toimitusvelvollista myyntiä. Valituksenalainen päätös koskee vain toimitusvelvollisen maakaasun hinnoittelun kohtuullisuutta eikä siinä puututa siirtoliiketoimintaan tai järjestelmävastuuseen kuuluviin asioihin.

Energiamarkkinavirastolle on jätetty laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuutta koskevan arviointimenetelmän valinnassa. Maakaasumarkkinalaissa tai sen esitöissä ei ole esitetty vaatimusta yksityiskohtaisesta yksittäisten tariffien valvonnasta eikä Gasumin yksittäisten tuotteiden tariffien jälkikäteisestä hyväksymisestä. Yksittäisten tuotteiden tariffien hyväksyminen johtaisi viranomaisen hyvin voimakkaaseen puuttumiseen yrityksen operatiiviseen toimintaan.

Sähköverkkoliiketoiminnan valvonta on ennen vuonna 2004 toteutettua sähkömarkkinalain muutosta myös perustunut jälkikäteiseen valvontaan. Hinnoittelun kohtuullisuutta on silloinkin voitu arvioida verkkoliiketoiminnan kokonaisuuden ja kokonaistuoton perusteella ilman, että oikeuskäytännössä olisi nähty tarvetta tuotekohtaiseen tai tariffipohjaiseen tarkasteluun.

Energiamarkkinavirasto ei ole siten ylittänyt toimivaltaansa arvioidessaan Gasumin maakaasun myynnin hinnoittelua kokonaisuutena tai määrätessään korjaavia toimenpiteitä eikä asian käsittelyssä muutoinkaan.

Päätöksen aineellinen sisältö

Maakaasumarkkinalain säännöksissä ei ole perustetta jättää huomattavaa osaa Gasumin maakaasukaupan liikevoiton tuottavista eristä kokonaisuudessaan valvonnan ulkopuolelle. Gasum on sinänsä myöntänyt epäsuorasti ylihinnoittelunsa jo peruskaasunkin osalta. Gasumin peruskaasusopimusten liikevoittoprosentit ovatkin tosiasiassa ylittäneet vuosina 2006 ja 2007 selvästi yhtiön peruskaasun osalta kohtuullisena pitämän liikevoittoprosentin raja-arvon 2,5.

Virasto on arvioidessaan toimitusvelvollisen maakaasun myynnin kohtuullisuutta käyttänyt mittarina vuotuista liikevoittoprosenttia, johon oli käytännössä päädytty myös laadituissa asiantuntijaselvityksissä. Gasum on esittänyt hinnoittelun tason vaihtelevan yksittäisten vuosien välillä huomattavasti ulkoisista tekijöistä johtuen. Päätöksen kolmen vuoden tarkastelujakso korjaavien toimenpiteiden suorittamiseen ei ole merkinnyt etukäteisen valvontamallin käyttämistä, ja se on valittu helpottamaan Gasumia sen muuttaessa hinnoitteluaan.

Valituksenalainen päätös ei ole heikentänyt Gasumin kannustimia maakaasumarkkinoiden eikä erilaisten tuotteiden kehittämiseen tai tuotteiden joustavuuteen. Gasum voi edelleen kehittää tuotteitaan ja niiden hinnoittelua ainoana rajoitteenaan toimitusvelvolliselle myynnille päätöksessä asetettu liikevoittoprosentin raja-arvo.

VASTASELITYS Gasum on lausunut vastaselityksessään muun ohella seuraavaa.

Energiamarkkinavirastolla ei ole ollut toimivaltaa määritellä Gasumin kohtuullista liikevoittoa täsmentämättä päätöksessään millä perusteella kukin kysymyksessä oleva tuote on ollut ylihinnoiteltu. Vaikka Gasumin kaikki tuotteet olisivat maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisalan piirissä, kunkin tuotteen asiakkaat olisi tullut identifioida ja kohdentaa aiheutuneet kustannukset asiakaskohtaisesti. Viraston olisi tullut ainakin eriyttää lisäkaasun verkoston ohjausvälineenä synnyttämät tasekaasutulot maakaasun myynnistä syntyneistä tuloista.

Maakaasutuotteiden myyntihintojen kohtuullisuusvaatimus maakaasumarkkinalaissa on samansisältöinen kuin määräävän markkina-aseman yrityksellä kilpailunrajoituksista annetun lain perusteella.

Maakaasun myynti ei ole lakisääteistä monopolitoimintaa, eikä maakaasun myynnin ole sillä perusteella oltava tiukemmin säänneltyä liiketoimintaa, kuin mitä kilpailluilla markkinoilla toimivilta yrityksiltä vaaditaan.

LISÄKIRJELMÄT
Gasum on toimittanut lisäselvityksenä asiassa Pöyry Energy Oy:ltä tilaamansa 26.1.2009 päivätyn selvityksen ”Kuvaus Suomen maakaasumarkkinoiden ja osapuolten toiminnasta”.

Energiamarkkinavirasto on antanut lausuman Gasumin toimittamasta lisäselvityksestä.

VÄLITOIMI

Täytäntöönpanon väliaikaista kieltämistä koskeva ratkaisu

Markkinaoikeus on 27.6.2008 hylännyt Gasumin vaatimuksen Energiamarkkinaviraston päätöksen täytäntöönpanon väliaikaisesta kieltämisestä.

Gasum on valittanut edellä mainitusta markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 20.11.2008 hylännyt Gasumin valituksen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Maakaasumarkkinalain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 134/1999 vp) on todettu, että maakaasumarkkinalailla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/30/EY maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä. Maakaasun sisämarkkinoita koskevia yhteisiä sääntöjä on uudistettu voimassa olevalla direktiivillä 2003/55/EY. Sekä aikaisempi että voimassa oleva direktiivi sallivat Suomelle väliaikaisia poikkeuksia. Niin kauan kuin Suomesta ei ole maakaasuputkiyhteyttä toiseen EU-valtioon ja Suomessa toimii vain yksi maakaasuntoimittaja, Suomi ei ole velvollinen avaamaan maakaasumarkkinoita kokonaisuudessaan kilpailulle mainitussa direktiivissä säädetyin tavoin. Käynnissä olevan siirtymäkauden aikana kilpailun piirissä ovat ainoastaan niin sanotut jälkimarkkinat, joilla jälkimarkkinaosapuolet voivat myydä Gasumilta hankkimaansa maakaasua. Gasum toimii verkonhaltijana ja maakaasun tukkumyyjänä, mutta Gasum ei ole jälkimarkkinakaupan osapuolena.

Maakaasun myynti ei ole Suomessa luvanvaraista toimintaa, mutta maakaasun jälkimarkkinoilla voivat maakaasumarkkinalain 2 luvun 3 §:ssä säädettyjen kriteerien mukaisesti toimia vain merkittävät vähittäismyyjät ja loppukäyttäjät. Jälkimarkkinapaikkaa ylläpitää Gasumin tytäryhtiö Kaasupörssi Oy (jäljempänä Kaasupörssi).

Asiassa on Gasumin valituksen perusteella ratkaistavana Energiamarkkinaviraston toimivalta kysymyksessä olevan velvoitepäätöksen osalta ylipäänsä sekä viraston päätöksessään asettamien velvoitteiden aineellinen sisältö. Kysymys on toisin sanoen siitä, onko Energiamarkkinavirasto voinut velvoittaa Gasumin muuttamaan maakaasun myynnin hinnoitteluaan päätöksestä ilmenevällä tavalla.

Valvontaviranomaisen toimivalta

Gasum on valituksessaan esittänyt, ettei Energiamarkkinavirastolla ole ollut toimivaltaa säännellä päätöksessään tuotekohtaisen hinnoittelun tai myyntiehtojen sijasta ainoastaan yhtiön kirjanpidollista liikevoittoa kokonaisuutena asetetulla kolmen vuoden tarkastelujaksolla.

Maakaasumarkkinalain 7 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa maakaasumarkkinalain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista.

Mainitun luvun 2 §:n 1 momentin mukaan jos joku rikkoo tai laiminlyö tässä laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä säädettyjä velvoitteitaan, valvontaviranomaisen on velvoitettava hänet korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä. Velvoitepäätöksessä voidaan määrätä, millä tavoin virhe tai laiminlyönti tulee korjata sekä palauttamaan asiakkaalle virheellisesti peritty maksu.

Hallituksen esityksessä laiksi maakaasumarkkinalain muuttamisesta (128/2004 vp s. 13) on todettu, että lain 7 luvun 2 §:ssä säädettäisiin valvontaviranomaisina toimivien maakaasumarkkinaviranomaisen sekä kauppa- ja teollisuusministeriön jälkikäteisestä valvontatoimivallasta. Viranomaisten valvontatoimivalta olisi jälkikäteistä, ellei toimivaltaa erikseen ole säädetty muualla laissa etukäteiseksi.

Maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan maakaasuverkossa määräävässä markkina-asemassa olevan maakaasun myyjän on toimitettava maakaasua kohtuulliseen hintaan verkkoon liittyneen asiakkaan sitä pyytäessä, jos asiakkaalla ei ole muita taloudellisesti kilpailukykyisiä vaihtoehtoja maakaasun hankkimiseksi maakaasuverkon kautta (toimitusvelvollisuus).

Markkinaoikeus toteaa, että maakaasumarkkinalaissa tai lain esitöissä ei ole säädetty siitä, miten valvontaviranomaisena toimivan Energiamarkkinaviraston tulee havaitsemassaan maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n säännöksen rikkomistapauksessa velvoittaa valvottava korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä. Tältä osin säännöksessä voidaan katsoa jätetyn valvontaviranomaiselle varsin paljon harkintavaltaa. Laissa ei sen esitöidenkään perusteella ole tarkoitettu rajoittaa viraston velvoitepäätöksen ajallista ulottuvuutta siten, ettei valvottavan jo toteuttaman hinnoitteluvirheen korjaaminen olisi mahdollista tulevaan hinnoitteluun puuttumalla.

Markkinaoikeus katsoo, että maakaasumarkkinalain 7 luvun 2 §:ssä on kysymys valvontaviranomaisen velvoitepäätöksen sisällön osalta joustavasta normista, joka ei ole luonut Energiamarkkinavirastolle estettä arvioida jälkikäteen Gasumin myyntitoiminnan kohtuullisen hinnoittelun toteutumista tai ulottaa korjaavia toimenpiteitä koskevaa ratkaisuaan päätöksestä ilmenevällä tavalla usean vuoden tarkastelujaksolle. Valituksenalainen päätös ei näin ollen ole viraston toimivallan ylittävällä tavalla lainvastainen Gasumin valituksessaan esittämällä tavalla.

Energiamarkkinaviraston päätöstä ja siinä Gasumille asetettuja velvoitteita onkin seuraavaksi tarkasteltava kokonaisuutena sen arvioimiseksi, onko Gasum rikkonut tai laiminlyönyt maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:ssä säädettyä toimitusvelvollisuuttaan ja onko Energiamarkkinavirasto ylittänyt harkintavaltansa hinnoittelua koskevassa arvioinnissaan ja päätöksellään asettamansa velvoitteen määrittelemisessä.

Maakaasumarkkinalaissa säädetty toimitusvelvollisuus

Hallituksen esityksen 134/1999 vp yleisperusteluissa on todettu, että ehdotetussa laissa markkinaolosuhteisiin vaikuttava sääntely kohdistuisi erityisesti verkkotoimintaan. Kuitenkin sellaiselle myyjälle, joka on asiakkaisiinsa nähden määräävässä markkina-asemassa, ehdotetaan säädettäväksi velvoite toimittaa maakaasua kohtuulliseen hintaan maakaasun käyttäjille. Toimitusvelvollisuutta voidaan perustella asiakkaan maakaasun käyttämiseksi tekemillä investoinneilla sekä mittavilla lisäkustannuksilla, jotka asiakkaalle aiheutuisivat siirtymisestä, mikäli se ylipäänsä olisi mahdollista, käyttämään korvaavia energialähteitä. Toimitusvelvollisuutta ei olisi niiden asiakkaiden osalta, jotka voivat tosiasiallisesti kilpailuttaa maakaasun myyjiä.

Maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:ää koskevien esitöiden mukaan määräävässä markkina-asemassa maakaasuverkossa oleva maakaasun myyjä olisi pykälässä tarkoitetun mukaisesti toimitusvelvollinen. Maakaasuverkolla tarkoitetaan sen verkonhaltijan maakaasuverkkoa, johon asiakas on liittynyt. Tarkoituksena on, että kullakin maakaasun käyttäjällä olisi yksi toimitusvelvollinen maakaasun myyjä, jollei käyttäjällä ole taloudellisesti kilpailukykyisiä maakaasun hankintavaihtoehtoja. Lain 10 luvun 1 §:ssä määriteltynä siirtymäaikana maakaasun käyttäjät eivät täysimääräisesti voi kilpailuttaa maakaasun myyjiä ja kuuluvat siksi käytännössä kaikki toimitusvelvollisuuden piiriin. Lisäksi maakaasuverkossa saattaa olla alueita, joita ei jostain teknisestä tai muusta syystä voida avata kilpailulle. Kun maakaasun tarjonta monipuolistuu, toimitusvelvollisuuden piirissä olevien asiakkaiden määrä vähenee. Kyseessä on siten järjestely, joka takaa siirtymäkauden hallitun ja erityisesti pienten asiakkaiden aseman turvaavan kehityksen. Niiden maakaasun käyttäjien osalta, joilla on tosiasiallinen mahdollisuus ostaa maakaasua useammalta eri myyjältä, ei ole tarpeen säilyttää toimitusvelvollisuutta. Tosiasiallinen mahdollisuus katsotaan olevan silloin, kun maakaasun käyttäjä on kytkeytyneenä sellaiseen maakaasuverkkoon, jossa toisistaan riippumattomat myyjät tarjoavat maakaasua kyseiselle kuluttajaryhmälle (HE 134/1999 vp).

Gasum on esittänyt, että ainoastaan peruskaasun eli pitkäaikaisten tehovarauksilla turvattujen perusenergiatoimitusten kaupassa on kysymys maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen toimitusvelvollisuuden piiriin kuuluvasta maakaasun myynnistä. Sen sijaan lyhyen kaupan tuotteet ja lisäkaasu eivät Gasumin mukaan kuulu toimitusvelvollisuuden piiriin. Lisäkaasun osalta Gasum on esittänyt, että lisäkaasu tasekaasuna kuuluu maakaasumarkkinalain 2 ja 3 lukujen soveltamisalaan. Ohjausfunktiota palvelevassa tasekaasussa ei ole kysymys maakaasun myynnistä asiakkaille vaan Suomen maakaasuverkoston saattamisesta tasapainotilaan siten, ettei maakaasun käyttö ylitä maakaasuntoimittajan kanssa sovittuja hankintavolyymirajoja.

Valituksenalaisen päätöksen perustelujen mukaan maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin sanamuodon ja kyseisen lainkohdan esitöiden perusteella on selvää, että toimitusvelvollinen myynti koskee maakaasuverkon kautta myytävää maakaasua kunkin verkonhaltijan verkossa. Energiamarkkinavirasto ei ole pitänyt maakaasumarkkinalain mukaisena Gasumin esittämää tarkastelutapaa, jossa sen maakaasun myynti jaetaan pitkäaikaiseen ja lyhytaikaiseen kauppaan, joista jälkimmäisen osalta relevantit tuotemarkkinat olisivat maakaasumarkkinoita laajemmat polttoaineiden markkinat. Energiamarkkinavirasto on arvioidessaan Gasumin maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua määräävää markkina-asemaa ottanut huomioon ainoastaan Gasumin omassa siirtoverkossaan kohtaaman muiden maakaasun myyjien aiheuttaman kilpailupaineen määrän.

Lisäkaasun osalta Energiamarkkinavirasto on lausunnossaan todennut, että valituksenalainen päätös koskee vain toimitusvelvollisen maakaasun hinnoittelun kohtuullisuutta eikä siinä puututa siirtoliiketoimintaan tai järjestelmävastuuseen kuuluviin asioihin. Energiamarkkinavirastolla ei ole ollut päätöstä valmistellessaan syytä epäillä, ettei Gasum olisi noudattanut siirtoliiketoiminnan ja järjestelmävastuuseen liittyvää eriyttämisvelvoitettaan. Tasevastuuta hoitavan yksikön eriyttäminen maakaasun hankintaa ja myyntiä hoitavista toimintayksiköistä edellyttää viraston mukaan, että kyseinen taseyksikkö hankkii tarvitsemansa maakaasun ostamalla sen maakaasun myyjältä kuten Gasumin maakaasun myyntiliiketoiminnalta. Tällöin tasevastuun hoitamiseen liittyvät kustannukset ja tuotot tulee kirjata järjestelmävastuun hoitoon, joista säädetään maakaasumarkkinalain 2 ja 3 luvuissa, ja taseyksikön ostama maakaasu tulee kirjata puolestaan maakaasun hankinta- ja myyntitoimintaa harjoittavalle yhtiölle eli tässä tapauksessa Gasumin myyntiliiketoimintaan.

Maakaasumarkkinalain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan maakaasualan yrityksen on eriytettävä maakaasuverkkotoiminta ja maakaasun myynti- ja varastointitoiminta toisistaan sekä maakaasualaan kuulumattomista liiketoiminnoista. Markkinaoikeus toteaa asiassa esitetyn, että maakaasumarkkinalain systematiikassa lisäkaasu eli avoin toimitus on lähtökohtaisesti osa tasehallintaa ja kauppojen selvitysmekanismia. Gasum on kuitenkin tältä osin esittänyt, että sen asiakkaat tilaavat peruskaasua vähemmän kuin todennäköisesti tulevat tarvitsemaan ja kun tilattu peruskaasu on kulutettu, osa asiakkaista jättäytyy lisätoimituksen varaan.

Gasumille myönnetyssä maakaasuverkkolupaa koskevassa päätöksessä 21.8.2001 (Dnro 59/711/2001) on ehtoina esitetty, että järjestelmävastaavan tulee organisoida järjestelmävastuuseen kuuluvat tehtävät siten, että maakaasukaupan esteet ovat mahdollisimman vähäiset. Siirtojärjestelmän tasevastuun ja maakaasukauppojen selvityksen hoitamiseen kuuluvien tehtävien suorittaminen tulee järjestää joko maakaasun hankintaa ja myyntiä hoitavista toimintayksiköistä erillisen toimintayksikön tai järjestelmävastaavan kokonaan omistaman yhtiön tehtäväksi.

Markkinaoikeus katsoo asiassa osoitetun, että lisäkaasusta on muodostunut ainakin osalle Gasumin asiakkaita tapa optimoida maakaasuostojensa ajoitusta, mikä vaikeuttaa lisäkaasun selkeää kvalifiointia maakaasumarkkinalaissa tarkoitetuksi tasevastuun hoitamiseen kuuluvaksi eräksi. Gasumille myönnetyn maakaasuverkkoluvan ehdot ja lisäkaasun käytöstä maakaasun myyntitoiminnassa esitetty selvitys eivät kuitenkaan anna aihetta arvioida lisäkaasun kuulumista toimitusvelvollisuuden piiriin eri tavalla kuin Energiamarkkinavirasto on valituksenalaisessa päätöksessään tehnyt.

Edellä on todettu, että maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan toimitusvelvollisuus koskee maakaasuverkossa määräävässä markkina-asemassa olevaa maakaasun myyjää, jos verkkoon liittyneellä asiakkaalla ei ole muita taloudellisesti kilpailukykyisiä vaihtoehtoja maakaasun hankkimiseksi maakaasuverkon kautta. Asiassa on selvitetty, että maakaasun maahantuonnista ja tukkumyynnistä Suomessa vastaa yksinomaan Gasum. Käynnissä olevan siirtymäkauden aikana maakaasuverkossa tapahtuvan usean eri myyjän välisen kilpailun piirissä ovat saadun selvityksen mukaan ainoastaan niin sanotut jälkimarkkinat, joilla jälkimarkkinaosapuolet voivat myydä Gasumilta hankkimaansa maakaasua.

Gasumin toimittamassa Pöyry Energy Oy:n 26.1.2009 päivätyssä selvityksessä on kuvattu kaasunhankinnan keskimääräistä jakautumista Suomessa vuoden 2006 alusta lähtien. Selvityksessä on todettu, että peruskaasun osuus maakaasun kokonaiskulutuksesta on ollut Suomessa viime vuosina keskimäärin 92 %, lisäkaasun osuus 5 %, Gasum Plussan osuus 2 % ja jälkimarkkinakaasun osuus alle 1 %.

Markkinaoikeus katsoo asiassa selvitetyksi, että jälkimarkkinakaasun merkitys on vähäinen arvioitaessa yhtäältä sitä, onko Gasum maakaasuverkossa maakaasumarkkinalain tarkoittamassa määräävässä markkina-asemassa ja toisaalta sitä, onko Gasumin asiakkaalla taloudellisesti kilpailukykyisiä maakaasun hankintavaihtoehtoja maakaasuverkon kautta. Arvioitaessa Gasumin toimitusvelvollisuuden laajuutta maakaasuverkossa ei maakaasumarkkinalain ja sen esitöiden valossa voida antaa merkitystä myöskään sille seikalle, että useilla Gasumin maakaasuasiakkailla on käytännössä ainakin osin mahdollisuus korvata energiantarvettaan muilla energianlähteillä.

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että Gasumin maakaasuverkossaan myymät maakaasutuotteet ovat kuuluneet kokonaisuudessaan maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen toimitusvelvollisuuden piiriin.

Toimitusvelvollisen maakaasun kohtuullinen hinnoittelu

Hallituksen esityksen (134/1999 vp) perustelujen mukaan määräävässä markkina-asemassa oleva maakaasun myyjä ei saa soveltaa kohtuutonta hinnoittelua. Maakaasun hinnoittelun on oltava toimitusvelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille kohtuullista, eli maakaasun hinnan tulee vastata mahdollisimman pitkälle näiden käyttäjien aiheuttamia kustannuksia. Kohtuulliseen hintaan sisältyy myyjän voittomarginaali, joka ei saa olla kohtuuttoman suuri toiminnan riskitasoon suhteutettuna. Myyjän asettaman hinnan voidaan katsoa olevan kohtuuton, jos se ei perustu suoritteen tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Tämän vuoksi määräävässä asemassa olevan yrityksen on kiinnitettävä huomiota myös toimintansa tehokkuuteen, koska tehottomuudesta ja sitä kautta hintojen kohtuuttomuudesta kärsivät juuri määräävässä asemassa olevan yrityksen tarjonnasta riippuvaiset asiakkaat.

Perustuslakivaliokunta on maakaasumarkkinalain muuttamista koskevassa eduskuntakäsittelyssä (PeVL 37/2004 vp) todennut arvioineensa aikaisemminkin ehdotuksia, joissa muun ohella sähkö-, maakaasu- ja teleyritysten omistajille on asetettu omaisuuden käyttöön kohdistuvia velvollisuuksia tai rajoituksia kilpailuedellytysten luomiseksi tai turvaamiseksi. Valiokunta on mainitun lausunnon mukaan näissä yhteyksissä lähtenyt vakiintuneesti siitä, että velvoitteet ja rajoitukset ovat kulloinkin kysymyksessä olevan omaisuuden erityisluonne huomioon ottaen perustuslainmukaisia, jos ne perustuvat lain täsmällisiin säännöksiin ja ovat omistajan kannalta kohtuullisia.

Gasum on esittänyt, että kun maakaasumarkkinalaki asettaa kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksen, tulee valvontaviranomaisen täsmentää, millä perusteella ja minkä tuotteen osalta kohtuullinen hinta on ylitetty.

Energiamarkkinavirasto on puolestaan lausunut, että Gasumin hinnoittelun kohtuullisuutta tulee arvioida tarkastelemalla toimitusvelvollisen maakaasun myynnin liikevoittoa eli käyttämällä liikevoittoprosenttia. Valituksenalaisen päätöksen perustelujen mukaan maakaasun myyntiliiketoimintaan sitoutunut pääoma ei ole ollut kovin merkittävä, jolloin liiketoiminnan kannattavuuden arviointi pääoman tuottoasteen perusteella on hankalaa. Tyypillisesti tämäntyyppisten ns. trading-toimintojen kannattavuutta arvioidaankin liikevoiton perusteella, joka suhteutetaan liikevaihtoon.

Markkinaoikeus toteaa, että Energiamarkkinaviraston päätöstä ei ole perusteltu maakaasun myynnin kohtuullisen hinnoittelun määrittämisen osalta siltä kannalta, millaisia kustannuksia kysymyksessä olevan suoritteen tuottaminen tai Gasumin maakaasun ostajat yhtiölle aiheuttavat. Kysymyksessä olevassa ratkaisussa Gasumin myyntitoiminnan hinnoittelun kustannusvastaavuuden tarkastelu olisi saattanut olla valittajan kannalta perusteltua. Gasum ei ole toisaalta esittänyt selvitystä siitä, että sen myymän maakaasun käyttäjien sille aiheuttamat tai toimitusajankohdasta riippuvat kustannukset vaihtelisivat keskenään hinnoittelun arviointiin merkityksellisellä tavalla.

Hallituksen esityksen (134/1999 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että kilpailun piirissä olevien asiakkaiden osalta maakaasun myyjällä olisi oikeus tapauskohtaiseen hinnoitteluun. Tällöinkin myyjän hinnoittelun tulee kuitenkin olla kustannusvastaavaa. Markkinaoikeus katsoo, että Gasum ei kohtaa toimitusvelvollisen maakaasun myynnissään sanottua tapauskohtaiseen hinnoitteluun oikeuttavaa kilpailua Suomessa. Maakaasumarkkinalaki tai sen esityöt eivät näin ollen edellytä sitä, että Energiamarkkinaviraston olisi tullut valituksenalaisessa päätöksessään tarkastella Gasumin myyntitoiminnan hinnoittelua asiakaskohtaisella tarkkuudella.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään 29.11.2005 taltionumero 3191 arvioinut muun ohella Lahti Energia Oy:n soveltamaa erilaista hinnoittelua eri jakeluverkoissa. Korkein hallinto-oikeus on mainitussa päätöksessään katsonut, ettei maakaasuenergian erilainen hinnoittelu eri verkkojen osalta ole maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin vastaista edellyttäen, että erilaiset hinnat perustuvat suoritteen tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Lahti Energia Oy oli mainitussa asiassa vedonnut siihen, että se hankkii maakaasua jakeluverkkonsa eri alueille hintatasoltaan erilaisilla hankintasopimuksilla. Energiamarkkinavirasto ei ollut kysymyksessä olleessa päätöksessään arvioinut Lahti Energia Oy:n myymän maakaasuenergian hinnoittelun kohtuullisuutta. Sanotusta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta ei siten voida tehdä sitä Gasumin markkinaoikeudessa esittämää johtopäätöstä, että toimitusvelvollisen maakaasun myynnin hinnoittelun kohtuullisuutta koskevan arvioinnin on välttämättä tapahduttava suoritteen tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten perusteella.

Markkinaoikeus katsoo, että Gasumin maakaasun myyntitoiminnan olosuhteissa Energiamarkkinaviraston on ollut perusteltua arvioida toimitusvelvollisen maakaasun myynnin kohtuullista hinnoittelua vertaamalla Gasumin liikevoittotasoa ulkomaisten maakaasuyhtiöiden liikevoittotasoon, kuten Gasumin ja Energiamarkkinaviraston teettämissä asiantuntijaselvityksissä on tehtykin.

Energiamarkkinavirasto on päätöksessään viitannut tältä osin kahteen asiantuntijaselvitykseen, jotka ovat Gasumin ruotsalaiselta KPMG Corporate Finance -yhtiöltä tilaama selvitys ja viraston FIM Corporate Finance Oy:ltä tilaama selvitys maakaasun myynnin kohtuullisesta tuottomarginaalista.

Markkinaoikeus toteaa, että Gasumin toimeksiannosta 20.9.2005 laaditussa selvityksessä KPMG Corporate Finance on käyttänyt vertailuyritysaineistona muun muassa eurooppalaisilla maakaasumarkkinoilla myyjinä toimivia yhtiöitä ja katsonut, että kyseisten maakaasuyhtiöiden käyttökateprosentti on ollut useimmiten kahden ja kolmen välillä.

KPMG Corporate Finance on tullut Gasumin maakaasun myynnin kohtuullista liikevoittotasoa arvioidessaan siihen johtopäätökseen, että Gasumin osalta kysymyksessä oleva käyttökate tulisi olla välillä 1–2,5 prosenttia riippuen yhtiön sopimusportfolion riskitasosta. Niin kauan kuin Gasum on pääosin riippuvainen yhdestä toimittajasta sekä hankinta- ja myyntisopimusten välillä vallitsee epätasapaino esitetyn haarukan yläpäässä olevat kannattavuustasot olisivat oikeutettuja.

FIM Corporate Finance Oy:n 17.3.2006 päivätyn lausunnon mukaan selvitystyön tavoitteena on ollut löytää mittari / mittaristo, jonka avulla Gasum Oy:n maakaasun myyntiliiketoiminnan kohtuullisuutta voidaan arvioida. Kyseisessä lausunnossa liikevoittoprosenttia on pidetty parhaana vertailuyritysaineistosta laskettavana kohtuullisen kannattavuustason mittarina. Lausunnossa on kohtuullisen liikevoittoprosentin valinnassa painotettu vertailuyritysaineiston alasegmenttiä ”Kaasun tukkumyyjät” ja Pohjois-Amerikkaa, joka on markkinana kaasunmyynnin osalta Eurooppaa kilpaillumpi ja kuvastaa siten paremmin sitä kohtuullista tuottotasoa, joka on kilpailullisella markkinalla energian tukkumyyntitoiminnassa perustellusti ylläpidettävissä.

FIM Corporate Finance Oy on päätynyt suosittelemaan maakaasun myyntiliiketoimintaan mallia, jolla myyntiliiketoiminnan kannattavuus liikevoittoprosentilla mitattuna on keskimäärin 1,5 prosenttia. Mainitulla liikevoittoprosentilla Gasumin kokonaispääoman tuotto vastaa lausunnon mukaan painotettujen vertailuryhmien kokonaispääoman tuottotasoa.

Kolmantena asiaan liittyvänä selvityksenä on valituksenalaisessa päätöksessä otettu huomioon lisäksi LTT-Tutkimus Oy:n 22.2.2006 päivätty muistio maakaasun myyntihinnan kohtuullisuuden arvioinnista. Markkinaoikeus toteaa muistiossa esitettävän päätökseen kirjatun lisäksi muun muassa, että Gasumin myymän maakaasun hinnan kohtuullisuuden arvioimisen tilinpäätösperusteisella kustannusanalyysillä olevan tässä yhteydessä empiirisesti haastavaa, ja todennäköisesti johtavan tulkinnanvaraisuuksiin hintakomponenttien asetannassa. Lisäksi kustannusperusteisella analyysillä on LTT-Tutkimus Oy:n mukaan erittäin vaikeata muodostaa arviota siitä, onko mahdollinen ylihinnoittelu hyväksyttävyyden rajoissa.

Valituksenalaisessa päätöksessä on tältä osin asiantuntijaselvityksiin viitaten johtopäätöksenä todettu, että kilpailtujen markkinoiden puolella toimivien vertailuyritysten liikevoittoprosentit ovat olleet hyvin alhaisia.

Markkinaoikeus toteaa, että Energiamarkkinavirasto ei ole sinänsä päätöksessään tarkemmin yksilöinyt, mitä markkinoita se on tarkastelussaan päätynyt pitämään kilpailtuina. Toisaalta on otettava huomioon KPMG Corporate Financen selvityksessä eurooppalaisten maakaasumarkkinoiden vertailuyritysten osalta esiin tuotu seikka, että on vaikeaa ylipäänsä löytää riittävästi puhtaasti maakaasun myyntitoimintaan rajoittuvaa taloudellista informaatiota.

Markkinaoikeus katsoo, että edellä mainitut asianosaisten teettämät selvitykset eivät yksiselitteisesti kerro siitä, että kilpailtujen markkinoiden maakaasun myyntitoimintaan keskittyneiden vertailuyritysten liikevoittoprosentit olisivat poikkeuksetta hyvin alhaisella tai keskenään samalla tasolla.

Esitetyistä selvityksistä kuitenkin ilmenee, että Pohjois-Amerikan ilmeisesti Eurooppaa kovemmin kilpailluilla maakaasumarkkinoilla maakaasun myyntitoimintaa harjoittavien yritysten liikevoittoprosentti on tyypillisesti liikkunut yhden ja kahden prosentin tuntumassa, kun puolestaan eurooppalaisilla maakaasumarkkinoilla maakaasun myyntiyhtiöiden liikevoittoprosentti on ollut keskimäärin hieman edellä mainittua liikevoittotasoa korkeampi.

Asiantuntijaselvitykset eri maantieteellisillä markkina-alueilla toteutuneista liikevoittoprosenteista eivät markkinaoikeuden näkemyksen mukaan voi antaa selkeää vastausta siihen, mikä on maakaasun myynnin osalta kohtuullisen hinnoittelun taso Suomen markkinoilla. Energiamarkkinaviraston päätöksessään viittaamat selvitykset kuitenkin tukevat selvästi sitä, että maakaasun myyntitoiminnan liikevoittoprosentti soveltuu hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiin.

Gasumin vuosina 2006 ja 2007 noudattaman maakaasun hinnoittelun tuotekohtaisten katteiden erot kertovat osaltaan siitä, että yhtiö on ilmeisesti voinut peruskaasutoimituksia lukuun ottamatta noudattaa erilaista hinnoittelupolitiikkaa eri markkinatilanteissa. Näin ollen voidaan sinänsä todeta, ettei myyntitoiminnan keskimääräisestä liikevoitosta ole yksin muodostettavissa kokonaiskuvaa Gasumin noudattamista eri tuotteiden hinnoittelutavoista.

Energiamarkkinavirasto on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että Gasumin myymien maakaasutuotteiden keskimääräinen vajaan viiden prosentin liikevoittotaso vuosina 2006 ja 2007 on ollut kohtuuton. Energiamarkkinavirasto on lisäksi katsonut Gasumin myyntiliiketoiminnan riskitason olevan matala asiakkaiden sitoutuessa etukäteen vastaanottamaan tietyn määrän kaasua, johon myös Gasumin hankintasopimuksessa määritelty toimituksen alaraja perustuu.

Ottaen huomioon Gasumin maakaasun myyntitoiminnasta ja ulkomaisten maakaasuyrityksien myyntitoiminnan kannattavuudesta esitetyn ja muun saadun selvityksen, markkinaoikeus katsoo, että Energiamarkkinavirasto on voinut perustellusti valita toimitusvelvollisen maakaasun myynnin kohtuullisen hinnoittelun arviointiperusteeksi myyntitoiminnan liikevoittoprosentin ja päätyä suorittamassaan arvioinnissa siihen, että Gasumin maakaasun myyntitoiminnan tuotto vuosina 2006 ja 2007 on ollut kohtuuton.

Markkinaoikeus toteaa, että vaikka Energiamarkkinavirasto on valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevillä perusteilla katsonut 2,5 prosentin liikevoittotason olevan kohtuullisuuden ylärajan, virasto ei ole tosiasiallisesti asettamassaan velvoitteessa suoraan puuttunut Gasumin vuosien 2006 ja 2007 mainittuun ylärajaan nähden lähes kaksinkertaiseen liikevoittoon.

Gasumin liikevoiton kertyminen eri vuodenaikoina ja erilaisissa markkinatilanteissa jakautuu selvitetysti kalenterivuosittain sekä tuotteittain hyvin epätasaisesti. Kohtuullista hinnoittelua koskevaa päätöstä tehtäessä Energiamarkkinaviraston on lisäksi tullut ottaa huomioon se seikka, että lisäkaasun hinnan on oltava poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa myös kysyntää rajoittava tekijä. Markkinaoikeus katsoo tällä perusteella, että lisäkaasun hinnoittelun hetkellistä kohtuuttomuutta on vaikea määrittää eikä sen kohtuulliselle hinnalle ole siten perusteltua asettaa tarkkaa ylärajaa edes pidemmälle tarkastelujaksolle.

Gasumin on mahdollista myydä Kaasupörssissä toimitusehdoiltaan ja hinnaltaan toisistaan poikkeavia tuotteita. Markkinaoikeus katsoo, että Kaasupörssin kautta myytävien lyhyen kaupan tuotteiden enimmäishinnan tai -liikevoittoprosentin asettaminen olisi Gasumin liiketoimintamahdollisuuksien rajoittamista tarkoittavana toimenpiteenä tästäkin syystä ongelmallista.

Punnittuaan asianosaisten toisiinsa nähden vastakkaisia näkemyksiä Energiamarkkinaviraston suorittaman kohtuullisen hinnoittelun valvonnasta ja viraston päätöksessään asettamasta velvoitteesta, markkinaoikeus katsoo, ettei maakaasumarkkinalain 4 luvun 1 §:ssä säädetty sinänsä tulkinnanvarainen velvoite maakaasun toimittamisesta kohtuulliseen hintaan merkitse sitä, että Energiamarkkinaviraston tulisi suorittaa toimitusvelvollisuuden piirissä olevan maakaasun myynnin osalta tuotekohtaista hinnoitteluvalvontaa. Energiamarkkinaviraston päätöksessään Gasumin vuosien 2006 ja 2007 maakaasun myynnin kohtuuttoman hinnoittelun korjaavana toimenpiteenä asettama velvoite myyntiliiketoiminnan tulevista keskimääräisistä liikevoittoprosenteista on ollut Gasumille määritetyn kohtuullisen liikevoittotason ylärajan osalta ja tuotekohtaisen hinnoitteluvapauden säilyttävänä ratkaisuna kohtuullinen.

Asiassa tulee vielä arvioida sitä, onko Energiamarkkinavirasto voinut asettaa liikevoittotason vuosittaista keskiarvoa koskevan velvoitteen kolmen vuoden ajanjaksolle.

Markkinaoikeus katsoo, että Gasumin kannalta kolmen vuoden tarkastelujaksolla tapahtuva kohtuuttoman hinnoittelun korjaamista tarkoittava velvoite on arvioitava lähtökohtaisesti helpommin toteutettavaksi kuin välittömiä toimenpiteitä edellyttävä velvoite.

Gasumin eri tuotteiden myynnin ja hinnoittelumahdollisuuksien on selvitetty poikkeavan olennaisesti toisistaan. Tulevaisuuteen kohdistuvalla tarkastelujaksolla toteutettavat korjaavat toimenpiteet voivat tämän vuoksi olla Gasumille käytännössä ongelmallisia panna täytäntöön. Kun kysymyksessä olevalla velvoitepäätöksellä puututaan melko voimakkaasti Gasumin maakaasun myyntitoiminnan aiemmin toteutuneeseen liikevoiton tasoon, päätöksen aiheuttama muutostarve voi periaatteessa olla tavanomaisilla liiketoiminnallisilla ratkaisuilla vaikeasti toteutettavissa. Lisäksi Energiamarkkinaviraston 9.6.2008 antama päätös korjata liikevoittotasoa vuosina 2008–2010 on merkinnyt taannehtivasti voimaan tullutta velvoitetta.

Gasum on vastaselityksessään tarkastellut maakaasun myyntiliiketoimintansa liikevoittoprosentin kehittymistä vuoden 2008 osalta ja todennut maakaasun kulutukseen ja kulutusprofiiliin vaikuttavia tekijöitä olevan muun ohella ilman- ja lämpötilan vaihtelut sekä yleinen taloudellinen suhdanne. Gasumin esittämät kausiluontoiset hinnoittelua koskevat poikkeukselliset tekijät huomioon ottaen korjaavan velvoitteen asettaminen pitemmälle ajanjaksolle on perusteltua. Asiassa esitetty Gasumin maakaasun myyntitoiminnan liikevoiton kehittymisestä esitetty selvitys tukee markkinaoikeuden käsitystä siitä, että Gasumille asetettu vuosien 2008–2010 keskimääräistä liikevoittotasoa koskeva velvoite ei ole ollut yhtiön kannalta kohtuuton. Taannehtivasta voimaantulostaan huolimatta päätös on jättänyt Gasumille riittävän ajanjakson sopeuttaa maakaasun myyntitoimintansa liikevoitto kohtuulliselle tasolle.

Näillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei Energiamarkkinavirasto ole ylittänyt maakaasumarkkinalain nojalla sille kuuluvaa harkintavaltaa velvoittaessaan valituksen kohteena olevassa päätöksessään Gasumin muuttamaan toimitusvelvollisen maakaasun myynnin hinnoitteluaan 1.1.2008 alkavasta tilikaudesta lähtien ja asettaessaan maakaasun myyntiliiketoiminnan vuotuisten liikevoittoprosenttien keskiarvolle 2,5 prosentin enimmäisrajan tarkastelujaksolle 2008–2010.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Markkinaoikeus hylkää Gasum Oy:n valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kimmo Mikkola, Jaakko Ritvala ja Nora Steiner-Forsberg sekä asiantuntijajäsen Erkki Lakervi.