MAO:58/10
Kilpailuvirasto > A-Tec Service Oy
- kilpailunrajoitusasia
- vertikaalinen kilpailunrajoitus
- määrähinnoittelu
- seuraamusmaksu
Dnro 92/06/KR
Antopäivä 29.1.2010
KILPAILUVIRASTON ESITYS
Vaatimus
Kilpailuvirasto on vaatinut, että markkinaoikeus määrää A-Tec Service Oy:lle kilpailunrajoituksista annetun lain (kilpailunrajoituslaki) 7 §:ssä tarkoitetun 120.000 euron suuruisen seuraamusmaksun (kilpailunrikkomismaksu).
Perusteet
Oy Tecalemit Ab on rikkonut 26.1.–30.4.2004 kilpailunrajoituslain (480/1992) 4 §:ssä ja 1.5.–23.8.2004 kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (318/2004) säädettyä määrähintakieltoa.
Oy Tecalemit Ab:n lakattua 31.12.2008 vastuu sille esitetystä seuraamusmaksusta on seuraannon myötä siirtynyt A-Tec Service Oy:lle (jäljempänä myös A–Tec Service), jolle lakanneen oikeushenkilön taloudellinen toiminta, johon kilpailurikkomus liittyy, on siirtynyt ja joka on jatkanut sitä.
Markkinatoimijoista
Oy Tecalemit Ab
Oy Tecalemit Ab (jäljempänä myös Tecalemit) oli Indutrade Oy:n tytäryhtiö, joka kuuluu ruotsalaiseen Indutrade AB -konserniin. Indutrade AB:n emoyhtiö on ruotsalainen sijoitusyhtiö Industrivärden AB. Konsernilla on toimintaa Suomen lisäksi Baltian maissa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Benelux-maissa, Saksassa ja Venäjällä. Koko konsernin liikevaihto on noin 350 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa on noin 1.400 työntekijää.
Tecalemit on ollut teknisen kaupan maahantuontiyhtiö. Yhtiö on tuonut maahan, varastoinut, markkinoinut ja huoltanut teknisiä laitteita ja komponentteja. Tuotteet ovat tulleet eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta valmistajilta. Tuotteita on käytetty muun muassa teollisuudessa sekä autonhuolto- ja kuljetusalalla. Tecalemitin liikevaihto Suomessa vuonna 2005 on ollut 42,8 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on ollut Suomessa 130 työntekijää. Tecalemitin korjaamolaitteita koskeva liikevaihto vuonna 2005 on ollut Suomessa noin 12 miljoonaa euroa. Tecalemitin arvonlisäveroton laskutus Pohjolan Laitehuollolle vuonna 2004 on ollut 124.200 euroa, josta varaosalaskutuksen arvo on ollut 56.100 euroa.
Tecalemitin markkinoimat tuotteet voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin: prosessiautomaation kenttälaitteet, ajoneuvojen huoltoon tarvittavat korjaamolaitteet, teollisiin kohteisiin tarkoitetut työympäristölaitteet, puhdistuslaitteet, hydrauliikka ja paineilma, metallin työstöön tarvittavat teollisuustarvikkeet sekä venttiilit ja instrumentointi.
Tecalemitin maahantuomiin ja asiakkaille myymiin korjaamolaitteisiin, työympäristölaitteisiin, puhdistuslaitteisiin sekä hydrauliikka- ja paineilmalaitteisiin on liittynyt Tecalemitin tarjoamaa huoltotoimintaa. Tecalemit on huoltanut vähäisessä määrin myös kilpailijoidensa myymiä laitteita. Suomen markkinoilla on noin 50–60 huoltoliikettä, jotka ovat pystyneet tarvittaessa huoltamaan Tecalemitin edustamia koneita ja laitteita.
Tecalemit on huoltanut myymänsä koneet ja laitteet pääasiassa itse. Oman huoltotoimintansa lisäksi Tecalemitilla on ollut huoltovaltuutussopimuksia myös itsenäisten niin sanottujen A-valtuutettujen huoltoyhtiöiden kanssa. A-valtuutetut huoltoliikkeet on nimetty alueille, joilla Tecalemitilla ei ole ollut omaa huoltotoimintaa tai joissa omaa organisaatiota ei ole ollut riittävästi. Tecalemitin mukaan sen valtuuttamille huoltoyhtiöille ei ole jaettu yksinoikeuteen perustuvia alueita.
A-valtuutetut huoltoliikkeet ovat voineet huoltaa Tecalemitin koneita ja laitteita kahdenlaisessa tilanteessa. A-valtuutetut ovat ensinnäkin voineet suorittaa huolto- ja asennustyön Tecalemitin toimeksiannosta. Tällöin huolto-, korjaus- ja asennuspalvelua tarvitseva asiakas on tilannut huollon Tecalemitiltä, ja Tecalemit on käyttänyt A-valtuutettuja huoltoliikkeitä huolto-, korjaus- ja asennustöiden varsinaisina tekijöinä. Huolto-, korjaus- tai asennustyötä koskeva sopimussuhde on tällöin kuitenkin ollut Tecalemitin ja asiakkaan välinen, vaikka Tecalemit on siirtänyt tilatun työn alihankintana A-valtuutetulle huoltoliikkeelle. Kilpailuviraston selvitys ei ole koskenut näitä Tecalemitin toimeksiantoon perustuvia huolto- ja asennustilanteita.
Kilpailuviraston selvitys on koskenut tilanteita, joissa A-valtuutettu huoltoliike on tehnyt huolto-, korjaus- tai asennustyön omaan lukuunsa itsenäisessä suhteessa asiakkaaseen. Huolto-, korjaus- tai asennustyötä koskeva sopimussuhde on tällöin ollut huoltoliikkeen ja asiakkaan välinen. Asiassa on kyse siitä, onko Tecalemit määrännyt hintatason, jolla nämä huollot tehdään.
Tecalemit on arvioinut markkinaosuudekseen korjaamolaitteissa 29 prosenttia, työympäristölaitteissa 9 prosenttia, puhdistuslaitteissa 10 prosenttia, hydrauliikassa ja paineilmassa 3 prosenttia, teollisuustarvikkeissa 3 prosenttia sekä venttiileissä ja instrumentoinnissa 3 prosenttia.
Tecalemitin mukaan laite- ja varaosamarkkinat ovat kansallisia markkinoita laajemmat. Asiakkaat eivät ole ostoissaan sidottuja Suomen rajoihin, vaan voivat helposti tehdä ostoja esimerkiksi Ruotsista tai Virosta. Kuljetuskustannukset eivät ole este. Näin ollen markkinoita ei ole syytä tarkastella laitetoimitusten tai varaosien osalta kansallisina, vaan laajempina.
Pohjolan Laitehuolto Oy:n mukaan Tecalemitin markkinaosuus korjaamolaitteiden, työympäristölaitteiden, puhdistuslaitteiden, hydrauliikan ja paineilman, teollisuustarvikkeiden sekä venttiileiden ja instrumentoinnin tuoteryhmissä on ollut Suomessa 35–55 prosenttia. Paikallisesti Tecalemitin markkinaosuus on voinut olla jopa 80–90 prosenttia.
Atoy Oy:n, Arpre Oy:n, Kärcher Oy:n, Ourex Oy:n, Suomen Työkalu Groupin ja Wihuri Oy Autolan antamien lausuntojen mukaan markkinat rajoittuvat Suomeen. Lausunnonantajat ovat arvioineet, että Tecalemitin markkinaosuus laitekaupassa on ollut 30–40 prosenttia.
Pohjolan Laitehuolto Oy
Pohjolan Laitehuolto Oy (jäljempänä myös Pohjolan Laitehuolto) toimii autokorjaamolaitteiden huolto- ja myyntiliikkeenä. Yrityksen erikoisosaamista ovat pakokaasu-analysaattoreiden määräaikaiskalibroinnit ja niihin liittyvät huolto- ja korjaustoimenpiteet, korjaamolaitteiden asennukset, huollot, korjaukset ja tarkastukset sekä sammutinlaitteiden myynti ja huolto.
Pohjolan Laitehuollon toimipaikat sijaitsevat Kempeleellä, Tuusulassa, Kuopiossa, Kemissä ja Rovaniemellä. Vuonna 2004 Pohjolan Laitehuollon liikevaihto on ollut noin 1,3 miljoonaa euroa ja yrityksellä on ollut keskimäärin 17 työntekijää.
Pohjolan Laitehuolto on toiminut Tecalemitin A-valtuutettuna huoltoyrityksenä 23.8.2004 saakka, jolloin Pohjolan Laitehuolto on irtisanonut sopimuksen ja yhteistyö on päättynyt välittömästi. Tecalemitin mukaan Pohjolan Laitehuollon syynä sopimuksen irtisanomiseen on ollut Tecalemitin oman huoltoverkoston perustaminen Oulun seudulle. Huoltoverkoston perustaminen on puolestaan johtunut siitä, ettei Tecalemit ole ollut tyytyväinen Pohjolan Laitehuollon työn laatuun.
Pohjolan Laitehuollolla on ollut kaksi A-valtuutukseen perustuvaa sopimusta Tecalemitin kanssa. Aikaisempi sopimus on tullut voimaan 1.5.1994. Jälkimmäinen sopimus on tullut voimaan 26.1.2004 ja päättynyt sopimuksen irtisanomiseen 23.8.2004.
Sopimusehto määrähinnoittelusta
Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon 26.1.2004 allekirjoittaman huoltovaltuutussopimuksen (Kilpailuviraston esityksen liitteenä 7) kohdan 15 mukaan ”valtuutettu ei kilpaile Tecalemitin kanssa vuosittain sovittujen tuotteiden asennus-, huolto- tai korjaustöiden hinnoissa eikä varaosahinnoissa. Yhteistyössä noudatetaan vuosittain sovittuja hinnastoja.”
Tecalemit on A-valtuutettujen kokouksissa vaatinut myös suullisesti, että varaosahinnoittelussa on noudatettava Tecalemitin antamia ohjehintoja. Pohjolan Laitehuoltoa on kielletty myös antamasta omasta katteestaan alennusta. Tecalemit on edellyttänyt Pohjolan Laitehuollolta huolto- ja varaosahinnastojen noudattamista usean vuoden ajan.
Pohjolan Laitehuollon Kilpailuvirastolle toimittamissa, vuosina 2004–2005 voimassa olleissa nostinasennusten perushintoja koskevissa hinnoittelutaulukoissa (Kilpailuviraston esityksen liitteenä 8) on määrätty erikseen nostinasennusten perushinnat töille, jotka Pohjolan Laitehuolto on tehnyt Tecalemitin toimeksiannosta asiakkaille, ja hinnat, joita Pohjolan Laitehuollon on tullut noudattaa myös huoltovaltuutussopimuksen ulkopuolisissa töissä. Lisäksi Pohjolan Laitehuollon Kilpailuvirastolle toimittamista Tecalemitin varaosatoimituslaskuista (Kilpailuviraston esityksen liitteenä 10) ilmenevät varaosien vähittäismyyntihinnat.
Annettujen huolto-/asennushintojen noudattamisvelvoitetta osoittavat myös Pohjolan Laitehuollon Kilpailuvirastolle toimittamat asiakaslaskut (Kilpailuviraston esityksen liitteenä 9).
Kilpailuoikeudellinen arviointi
Markkinat
Merkityksellisiin tuotemarkkinoihin kuuluvat kaikki tuotteet ja/tai palvelut, joita kuluttaja pitää keskenään vaihdettavissa tai korvattavissa olevina niiden ominaisuuksien, hintojen ja käyttötarkoituksen vuoksi. Merkitykselliset maantieteelliset markkinat muodostuvat alueesta, jolla asianomaiset yritykset ovat sitoutuneet tarjoamaan kyseisiä tavaroita ja palveluja, jolla kilpailuedellytykset ovat riittävän yhtenäiset ja joka voidaan erottaa vierekkäisistä maantieteellisistä alueista erityisesti kilpailuedellytysten huomattavan erilaisuuden perusteella.
Kilpailuvirasto on arvioinut alan yritysten ilmoittamien tietojen perusteella Tecalemitin markkinaosuudeksi 30–40 prosenttia huoltotoiminnassa ja Tecalemitin markkinaosuuden noudattelevan varaosien kaupassa huoltotoiminnan markkinaosuutta.
Kilpailuvirasto on katsonut, että huolto-, korjaus- ja asennustoiminta voi olla luonteeltaan paikallista tai alueellista. Asiakkaan näkökulmasta huolto tulee ensinnäkin kalliimmaksi matka-ajan ja matkakustannusten vuoksi, jos se joudutaan tilaamaan maantieteellisesti kaukaa. Koneita ja laitteita ei toisaalta voida yleensä siirtää huollettavaksi tiloista, joissa ne sijaitsevat ja ovat käytössä. Korjaamolaitteiden käytössä keskeinen vaatimus on laitteiden korkea käyttöaste, mikä puolestaan edellyttää huoltopalvelulta nopeutta.
Kilpailuvirasto on kiinnittänyt asian yhteydessä huomiota lisäksi siihen, että Tecalemitin koneille ja laitteille voivat tarjota huolto- ja asennuspalveluita lähinnä Tecalemit itse tai sen nimeämät A-valtuutetut huoltoliikkeet.
Kilpailuvirasto on katsonut, että markkinoiden yksityiskohtaisempi määrittely, tuotekohtaisesti tai maantieteellisesti, ei kilpailunrajoituslain soveltumisen suhteen ole kuitenkaan tässä tapauksessa tarpeen jäljempänä todettavan kilpailunrajoituksen vakavan luonteen vuoksi.
Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan
Kilpailunrajoituslain 1 a §:n mukaan Euroopan yhteisön (jäljempänä myös EY) perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan säännöksiä on sovellettava aina, mikäli kilpailunrajoitus on omiaan vaikuttamaan Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Lisäksi perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 3 artiklan mukaan, jos jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista kilpailulainsäädäntöä perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksiin, yritysten yhteenliittymien päätöksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka saattavat vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, niiden on myös sovellettava perustamissopimuksen 81 artiklaa mainitunlaisiin sopimuksiin, päätöksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin.
Euroopan komission kauppavaikutusta koskevan tiedonannon (komission tiedonanto EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa tarkoitettua kauppaan kohdistuvan vaikutuksen käsitettä koskevista suuntaviivoista, EUVL 2004, C 101, s. 81) mukaan luonteeltaan paikalliset sopimukset eivät ole sinällään omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Kilpailuvirasto on katsonut, ettei Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välinen sopimus ole täyttänyt edellä mainittua niin sanottua kauppavaikutuskriteeriä. Kilpailuviraston saamien selvitysten perusteella on voitu todeta, että huolto-, korjaus- ja asennustoiminta, jota varaosamarkkinat täydentävät, on luonteeltaan paikallista tai korkeintaan alueellista. Asiassa tulee siten soveltaa kansallista kilpailunrajoituslakia.
Kilpailunrajoituslain säännösten rikkominen
Kilpailunrajoituslakia on muutettu 1.5.2004 lukien. Ennen lainmuutosta määrähinnoittelu on ollut kielletty kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) ja lainmuutoksen jälkeen kilpailunrajoituslain 4 §:n (318/2004) nojalla. Tecalemitin määrähinnoittelulauseke on ollut voimassa sekä kilpailunrajoituslain muutosta edeltäneellä että sen jälkeisellä ajalla. Tämän johdosta menettelyä on arvioitava erikseen ennen kilpailunrajoituslain muutosta ja sen jälkeen.
Ennen lainmuutosta voimassa olleen kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) mukaan elinkeinotoiminnassa ei ole saanut vaatia seuraavalta myyntiportaalta, että kotimaassa tarjottavien hyödykkeiden myynnissä tai vuokrauksessa ei ylitetä tai aliteta tiettyä hintaa, vastiketta tai sen määräytymisperustetta.
Kilpailuvirasto on katsonut, että Tecalemit on asettamallaan sopimusehdolla estänyt Pohjolan Laitehuoltohuollolta itsenäisen hinnanasetannan. Sopimusehdon mukaan Pohjolan Laitehuolto ei ole saanut kilpailla Tecalemitin kanssa koneiden ja laitteiden asennus-, huolto- tai korjaustöiden hinnoilla eikä varaosahinnoilla. Tämä on tarkoittanut sitä, ettei Pohjolan Laitehuolto ole saanut hinnoitella varaosia tai huolto-, korjaus- ja asennuspalveluita alle Tecalemitin hintatason ja että kyseessä on ollut kielletty määrähinnoittelu. Sopimusehto on sanamuotonsa mukaisesti rajoittanut Pohjolan Laitehuollon huolto- ja varaosahinnoittelua ja sopimusehto on koskenut myös niitä tilanteita, joissa Pohjolan Laitehuolto on huoltanut Tecalemitin myymiä koneita ja laitteita omaan lukuunsa Tecalemitin toimeksiantojen ulkopuolella. Tecalemitillä ei ole ollut menettelylleen poikkeuslupaa. Kilpailuvirasto on katsonut, että Tecalemit on ajalla 26.1.–30.4.2004 rikkonut kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) märähintakieltoa.
Kilpailunrajoituslain muutosten jälkeen kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (318/2004) on kielletty sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätökset sekä elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tarkoituksena on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu merkittävästi estyy, rajoittuu tai vääristyy.
Kiellettyjä ovat erityisesti sellaiset sopimukset, päätökset ja menettelytavat:
1) joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja;
2) joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa, markkinoita, teknistä kehitystä taikka investointeja;
3) joilla jaetaan markkinoita tai hankintalähteitä;
4) joiden mukaan eri kauppakumppaneiden samankaltaisiin suorituksiin sovelletaan erilaisia ehtoja siten, että kauppakumppanit asetetaan epäedulliseen kilpailuasemaan; tai
5) joiden mukaan sopimuksen syntymisen edellytykseksi asetetaan se, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen.
Säännöksessä sallitaan enimmäishinnoittelu, kunhan elinkeinonharjoittajalla on oikeus hinnan alittamiseen eikä annetuista hinnoista muodostu pysyviä markkinoita jäykistäviä hintoja.
Kilpailunrajoituslain 4 § (318/2004) perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohtaan ja sitä on tulkittava 81 artiklan soveltamiskäytännön mukaisesti.
Euroopan komission antamassa vertikaalisia sopimuksia koskevassa tiedonannossa (Suuntaviivat vertikaalisista rajoituksista, EYVL 2000, C 291, s. 1) on todettu, että ryhmäpoikkeusasetuksen (EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22.12.1999 annettu komission asetus (EY) N:o 2790/1999, EYVL 1999, L 336, s. 21) 4 artiklan a alakohdassa mainittu vakava rajoitus koskee jälleenmyyntihinnan määräämistä eli sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joiden suorana tai epäsuorana tarkoituksena on määrätä kiinteä jälleenmyyntihinta tai vähimmäisjälleenmyyntihinta taikka kiinteä hinta- tai vähimmäistaso, jota ostajan on noudatettava. Jos kyseessä ovat sopimusmääräykset tai yhdenmukaistetut menettelytavat, joissa selkeästi määrätään jälleenmyyntihinta, rajoitus on selvä. Koska kilpailunrajoituslain 4 §:ää (318/2004) sovelletaan yhdenmukaisesti 81 artiklan soveltamiskäytännön mukaisesti, komission tiedonannossa lausuttu pätee myös kilpailunrajoituslain 4 §:ää (318/2004) sovellettaessa.
Kilpailuvirasto on katsonut, että Tecalemit on asettamallaan sopimusehdolla estänyt Pohjolan Laitehuollolta itsenäisen hinnanasetannan myös kilpailunrajoituslain 4 §:n (318/2004) vastaisesti. Sopimusehdon mukaan Pohjolan Laitehuolto ei ole saanut kilpailla Tecalemitin kanssa koneiden ja laitteiden asennus-, huolto- tai korjaustöiden hinnoissa eikä varaosahinnoissa. Tämä on tarkoittanut sitä, ettei Pohjolan Laitehuolto ole saanut hinnoitella varaosia tai huolto- ja asennuspalveluita alle Tecalemitin hintatason ja että kyseessä on ollut kielletty määrähinnoittelu. Sopimusehto on sanamuotonsa mukaisesti rajoittanut Pohjolan Laitehuollon huolto- ja varaosahinnoittelua. Sopimusehto on koskenut myös niitä tilanteita, joissa Pohjolan Laitehuolto on huoltanut Tecalemitin myymiä koneita ja laitteita omaan lukuunsa Tecalemitin toimeksiantojen ulkopuolella. Tecalemit ei ole esittänyt menettelylleen kilpailunrajoituslain 5 §:ssä (318/2004) tarkoitettuja perusteita. Kilpailuvirasto on katsonut, että Tecalemit on ajalla 1.5.–23.8.2004 rikkonut kilpailunrajoituslain 4 §:n (318/2004) määrähintakieltoa.
Kilpailunrajoituksen merkittävyys
Kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (318/2004) on kielletty sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, jotka merkittävästi estävät, rajoittavat tai vääristävät kilpailua. Sopimusten lisäksi kielto koskee elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätöksiä ja elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistettuja menettelytapoja. Ennen lainmuutosta voimassa olleessa määrähinnoittelua koskeneessa 4 §:ssä (480/1992) määrähintojen asettaminen on ollut kiellettyä ilman merkittävyyskriteeriä.
Kilpailunrajoituslain 4 § (318/2004) vastaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohtaa. Kilpailuvirasto on antanut suuntaviivat kilpailunrajoituslain 4 §:n merkittävyyskriteerin ja 12 §:n tulkinnasta. Kilpailuvirasto tulkitsee kilpailunrajoituslain 4 §:n (318/2004) merkittävyyskriteeriä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön ja Euroopan komission ratkaisukäytännön mukaisesti ja käyttää tulkinta-apuna komission vähämerkityksisistä sopimuksista antamaa tiedonantoa (komission tiedonanto vähämerkityksisistä sopimuksista, jotka eivät Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoita tuntuvasti kilpailua (de minimis -sopimukset), EYVL 2001, C 368, s. 13).
Kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (318/2004) samoin kuin EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla kilpailunrajoituksella voidaan katsoa olevan vain vähämerkityksellinen vaikutus kilpailuun, jos kilpailevat yritykset ovat tehneet sopimuksen ja sopijapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus ei ylitä 10 prosenttia millään sopimuksen vaikutusalaan kuuluvilla merkityksellisillä markkinoilla. Kilpailevien yritysten väliset sopimukset viittaavat sopimuksiin, joiden sopijapuolet ovat tosiasiallisia tai mahdollisia kilpailijoita joillakin sopimuksen vaikutusalaan kuuluvilla markkinoilla. Jos sopimusta on vaikea luokitella joko kilpailevien yritysten väliseksi tai muiden kuin keskenään kilpailevien yritysten väliseksi, sovelletaan 10 prosentin markkinaosuusrajaa. Vaikka yhteenlaskettu markkinaosuus olisi 10 prosenttia tai vähemmän, kilpailijoiden väliset vakavimmat rajoitukset, kuten myyntihintojen sopiminen, tuotannon ja myynnin rajoittaminen sekä markkinoiden ja asiakkaiden jakaminen, ovat yleensä aina kiellettyjä.
Määrähinnoittelu on yksi vakavimmiksi katsotuista vertikaalisista rajoituksista. Määrähinnoittelua ei näin ollen voida pitää vähämerkityksisenä siten, että se jäisi kilpailunrajoituslain kieltojen ulkopuolelle. Näin ollen kilpailunrajoituslain 4 § (318/2004) soveltuu Tecalemitin toimeenpanemaan määrähinnoitteluun.
Kilpailunrajoituksen vaikutukset markkinoilla
Määrähinnoittelun kaltaisilla vakavilla kilpailunrajoituksilla oletetaan olevan kielteisiä vaikutuksia markkinoihin. Tämän vuoksi niiden todellisia vaikutuksia kilpailuun ja markkinoihin ei tarvitse analysoida sen toteamiseksi, että ne kuuluvat EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Edellä sanottu on erikseen vahvistettu myös komission antamassa vertikaalisia sopimuksia koskevassa tiedonannossa ”Suuntaviivat vertikaalisista rajoituksista” (EYVL 2000, C 291, s. 1), jossa on todettu, että ryhmäpoikkeusasetuksen (komission asetus (EY) N:o 2790/1999) 4 artiklassa lueteltujen sopimusten osalta, joiden tarkoituksena on kilpailun rajoittaminen, esimerkiksi komission ei kuitenkaan edellytetä arvioivan niiden todellisia vaikutuksia markkinoilla. Kilpailuvirasto on katsonut kilpailunrajoituksella kuitenkin olleen seuraavanlaisia vaikutuksia.
Tecalemitin markkinoimille koneille ja laitteille ovat voineet tarjota huolto- ja asennuspalveluita lähinnä Tecalemit itse tai sen nimeämät A-valtuutetut huoltoliikkeet. Tecalemit ja sen nimeämät A-valtuutetut huoltoliikkeet ovat siis keskenään kilpailevia elinkeinonharjoittajia Tecalemitin edustamien koneiden ja laitteiden asennus-, korjaus- ja huoltotöissä silloin, kun huoltoliikkeet tekevät niitä omaan lukuunsa. Tecalemitin määrähinnoittelulausekkeella on käytännössä estetty Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välinen hintakilpailu Pohjolan Laitehuollon toiminta-alueella. Samalla on tosiasiallisesti rajoitettu Tecalemitin laitteita ja koneita omistavien tahojen mahdollisuutta kilpailuttaa Pohjolan Laitehuollon ja Tecalemitin huolto-, korjaus- ja asennuspalveluita keskenään. Kilpailun rajoittuminen on koskenut huolto-, korjaus- ja asennustöiden ohella myös Tecalemitin koneiden ja laitteiden varaosia.
Pohjolan Laitehuollon toimipaikat ovat sijainneet Kempeleellä, Tuusulassa, Kuopiossa, Kemissä ja Rovaniemellä. Sopimusehto on estänyt Pohjolan Laitehuollon ja Tecalemitin välisen kilpailun ainakin näillä paikkakunnilla. Pohjolan Laitehuolto olisi ilman Tecalemitin painostusta voinut kaikilla näillä paikkakunnilla ryhtyä kilpailemaan Tecalemitin kanssa huoltopalveluiden ja varaosien hinnoittelussa, mikä oli kuitenkin Teacelemitin asettamalla sopimusehdolla estetty. Pohjolan Laitehuollon toiminta-alue on ollut varsin laaja eikä myöskään se puolla kilpailunrajoituksen vähämerkityksellisyyttä. Kilpailuvirasto on katsonut, että sopimukseen kirjattua määrähinnoittelulauseketta ei voida myöskään markkinavaikutuksiltaan pitää vähämerkityksellisenä.
Seuraamusmaksu
Tecalemit on rikkonut 26.1.–30.4.2004 kilpailunrajoituslain (480/1992) 4 §:ssä ja 1.5.–23.8.2004 kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (318/2004) säädettyä määrähintakieltoa. Vakavana rajoituksena pidettävään määrähinnoitteluun syyllistymistä ei voida pitää vähäisenä menettelynä eikä seuraamusmaksun esittämistä voida pitää perusteettomana.
Kilpailunrajoituslain 7 §:n 1 momentin (318/2004) mukaan elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo 4 tai 6 §:n tai EY:n perustamissopimuksen 81 tai 82 artiklan säännöksiä, määrätään seuraamusmaksu, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kannalta muutoin pidetä perusteettomana. Seuraamusmaksun määrää Kilpailuviraston esityksestä markkinaoikeus. Siltä osin kuin rikkomus koskee 1.5.2004 edeltävää ajanjaksoa, seuraamusmaksun suuruus määräytyy kilpailunrajoituslain 8 §:n (480/1992) perusteella.
Markkinaoikeus on päätöksessään 19.12.2007 nro 441/2007 katsonut, että kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momenttia (480/1992) sovellettaessa on lähtökohtana pidettävä seuraamusmaksun määräämistä lain säännöksiä rikkoneelle oikeushenkilölle, mikäli tämä on seuraamusmaksua määrättäessä olemassa. Lain 8 §:n 1 momentin (480/1992) sanamuodon mukaan seuraamusmaksun määräämistä ei ole kuitenkaan rajoitettu siihen oikeushenkilöön, joka tosiasiallisesti on rikkonut lainkohdassa mainittuja säännöksiä. Kilpailurikkomuksista määrättävän seuraamusmaksun tehokas soveltaminen edellyttää, etteivät niihin osallistuneet voi esimerkiksi yhtiöoikeudellisin järjestelyin vapautua vastuusta.
Tecalemit on jakautumissuunnitelman mukaisesti siirtänyt asennus-, huolto-, varaosa- ja kunnossapitopalveluliiketoimintansa A-Tec Service Oy:lle. Indutrade Oy, joka on omistanut 100 prosenttia Tecalemitin osakekannasta, omistaa kokonaan myös A-Tec Service Oy:n osakekannan. Tecalemitin lakattua 31.12.2008 on vastuu sille esitetystä seuraamusmaksusta siirtynyt seuraannon myötä A-Tec Service Oy:lle, jolle lakanneen oikeushenkilön taloudellinen toiminta, johon kilpailurikkomus liittyy, on siirtynyt ja joka on jatkanut sitä.
Seuraamusmaksun määrääminen kielletyistä kilpailunrajoituksista on laissa omaksuttu pääsääntö. Tästä syystä Kilpailuvirasto voi jättää seuraamusmaksuesityksen tekemättä lähinnä tapauksissa, joissa on lain aikaisemman soveltamiskäytännön perusteella ilmeisen selvää, ettei seuraamusmaksua tultaisi määräämään. Seuraamusmaksua määrättäessä on otettava huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus sekä sen kestoaika. Kilpailuvirasto on katsonut, että määrähinnoittelussa on jo luonteeltaan kyse sellaisesta pitkään laissa kiellettynä olleesta kilpailunrajoituksesta, ettei seuraamusmaksuesityksestä luopumiselle ole perusteita.
Rikkomuksen kestäessä seuraamusmaksusäännöksen sisältö on muuttunut. Seuraamusmaksusäännöksen, joka on ollut voimassa 30.4.2004 asti, mukaan maksun suuruus on viidestä tuhannesta markasta neljään miljoonaan markkaan. Jos kilpailunrajoitus ja olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua, mainittu määrä saadaan ylittää. Maksu saa kuitenkin olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta. Seuraamusmaksun suuruus 1.5.2004 alkaen saa olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n (318/2004) mukaan, jos elinkeinonharjoittaja avustaa Kilpailuvirastoa kielletyn kilpailunrajoituksen selvittämisessä, sille määrättävää seuraamusmaksua voidaan alentaa tai seuraamusmaksu voidaan jättää määräämättä. Seuraamusmaksun alentaminen tai määräämättä jättäminen on mahdollista vain, jos elinkeinonharjoittaja on avustanut merkittävästi kilpailunrajoituksen selvittämisessä. Yrityksen on oma-aloitteisesti toimitettava Kilpailuvirastolle tietoja, joita Kilpailuvirastolla ei ole tai joita sen voi olla vaikea hankkia.
Tecalemit on toimittanut Kilpailuvirastolle vastineita ja suullisesti antanut asiasta selvitystä siinä määrin, kuin Kilpailuvirasto on yhtiöltä vastineita tai selvitystä pyytänyt. Määrähinnoittelulauseke on ollut Kilpailuviraston tiedossa jo ennen Tecalemitin Kilpailuvirastolle toimittamia vastineita ja selvityksiä. Kilpailuvirasto kiinnittää tältä osin huomiota myös siihen, että Tecalemit on ilmoittanut aluksi sopimusehdon kirjatun sopimukseen epähuomiossa. Sittemmin yhtiö on kuitenkin myöntänyt, että sopimusehto on liitetty sopimukseen tarkoituksellisesti, koska sopimusehdolla oli pyritty estämään ylihinnoittelu. Kilpailuvirasto on katsonut, että Tecalemit ei ole avustanut Kilpailuvirastoa kilpailunrajoituslain 8 §:ssä (318/2004) tarkoitetulla tavalla.
Esittämänsä seuraamusmaksun suuruutta arvioidessaan Kilpailuvirasto on ottanut yhtäältä huomioon kilpailunrajoituksen suhteellisen lyhytaikaisen keston ja Tecalemitin kilpailunrajoituslain 7 §:ssä (318/2004) tarkoitetun liikevaihdon. Toisaalta Kilpailuvirasto on ottanut huomioon rajoituksen vakavan luonteen ja sen, että sopimusehdolla on estetty Pohjolan Laitehuoltoa kilpailemasta Tecalemitin kanssa useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Määrähintakiellon rikkomista on pidettävä myös periaatteellisesti erityisen kielteisenä, koska kysymyksessä on kilpailunrajoitus, joka on jo pitkään ollut kielletty ja jonka oikeudenvastaisuudesta Tecalemitin olisi pitänyt olla tietoinen. Kilpailuvirasto on esittänyt seuraamusmaksun suuruudeksi 120.000 euroa.
VASTINE
Vaatimukset
A-Tec Service Oy (aiemmin Oy Tecalemit Ab) on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti hylkää Kilpailuviraston esityksen ja jättää seuraamusmaksun määräämättä tai toissijaisesti määrää seuraamusmaksun olennaisesti Kilpailuviraston esittämää pienempänä.
Perusteet
Oy Tecalemit Ab
Oy Tecalemit Ab:n varat ja velat ovat siirtyneet selvitysmenettelyttä 26.5.2008 allekirjoitetun jakautumissuunnitelman mukaisesti viidelle eri osakeyhtiölle, mistä syystä Oy Tecalemit Ab on lakannut 31.12.2008 ja poistettu kaupparekisteristä kyseisenä päivänä. Indutrade Oy omistaa 100 prosenttia kunkin uuden yhtiön osakekannasta. Kilpailuviraston esityksessä käsitelty Oy Tecalemit Ab:n asennus-, huolto-, varaosa- ja kunnossapitopalveluliiketoiminta on siirtynyt jakautumisen yhteydessä A-Tec Service Oy:lle, joka on merkitty kaupparekisteriin 31.12.2008.
Tecalemitin liikevaihto vuonna 2008 on ollut 56,7 miljoonaa euroa ja laitehuolto- ja varaosaosaston (nykyinen A-Tec Service) liikevaihto alle 4 miljoonaa euroa.
Kilpailuviraston esityksessä mainituista Tecalemitin tuoteryhmistä tämän tapauksen kannalta relevantti tuoteryhmä on korjaamolaitteet.
Korjaamolaitteet on tuotekonsepti, johon on sisältynyt ajoneuvojen huoltoon tarvittavia varusteita kuten autonostimet, voitelulaitteet, testaus- ja pyöränhuoltolaitteet, ilmastoinnin huoltolaitteet, maalauskammiot ja -laitteet, moottorin puhdistustuotteet, nestevuotojen tarkastustuotteet ja käyttöturvallisuustuotteet. Lisäksi yksikkö on tarjonnut käyttöturvallisuustieto-, kenttämyynti- ja projektipalveluja. Myynti on tapahtunut pääsääntöisesti suoraan käyttäjille.
Tecalemitin markkinaosuus korjaamolaitesektorilla Suomessa on ollut noin 29 prosenttia.
Tecalemitin toimintaan korjaamolaitteiden osalta on liittynyt huoltotoimintaa, jota yritys on hoitanut pääsääntöisesti itse. Tecalemit on kuitenkin nimittänyt joitakin niin sanottuja A-valtuutettuja huoltajia, jotka ovat toimineet sekä Tecalemitin alihankkijoina että huoltopalveluiden ”jälleenmyyjinä”. A-valtuutetut ovat tehneet Tecalemitin puolesta muun muassa takuukorjauksia. A-valtuutetuilla on ollut oikeus käyttää toiminnassaan Tecalemitin tavaramerkkejä. Tecalemit ja osin myös Tecalemitin edustamat laitevalmistajat ovat järjestäneet huoltoliikkeille koulutusta.
Sopimusehto määrähinnoittelusta
Tecalemitin Pohjolan Laitehuollon kanssa 26.1.2004 solmima huoltovaltuutussopimus on ollut ainoa sopimus, joka on sisältänyt Kilpailuviraston esityksessä mainitun kilpailua rajoittavan ehdon. Tätä ehtoa tai vastaavaa ehtoa ei ole ollut Tecalemitin aiemmassa, 1.5.1994 päivätyssä sopimuksessa eikä myöskään muiden huoltovaltuutettujen sopimuksissa.
Kyseisellä ehdolla on pyritty estämään ylihinnoitteluun ryhtyminen silloin, kun Pohjolan Laitehuolto toimi Tecalemitin asennus-, huolto- tai korjauspalveluiden tai varaosien jälleenmyyjänä. Ehto on kuitenkin epähuomiossa tullut kirjoitettua siihen muotoon, että sanamuotonsa mukaisesti se vaikuttaa laajemmalta, kuin mikä ehdon tarkoitus tosiasiassa on ollut.
Kilpailuviraston näyttö ei osoita, että ehtoa olisi sovellettu käytännössä tai että ehdolla olisi ollut käytännön vaikutuksia kilpailuun Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välisessä suhteessa.
Tecalemit ei ole missään vaiheessa ohjeistanut Pohjolan Laitehuoltoa, ettei esimerkiksi omasta katteesta saisi antaa alennusta.
Kilpailuviraston esityksen liitteenä 8 olevat nostinasennusten perushintoja koskevat hinnoittelutaulukot ovat sisältäneet ne hinnat, joita on sovellettu Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välisessä alihankintasuhteessa, eikä taulukoiden osalta ole lainkaan kyse Pohjolan Laitehuollon toiminnasta jälleenmyyjänä. Kyse on siis Tecalemitin ostohinnoista huoltovaltuutetuilta, ei huoltovaltuutettujen myyntihinnoista. Yhteenvetodokumentista ilmenee, millä hinnalla Tecalemit on ostanut alihankintapalveluita kultakin huoltovaltuutetulta yritykseltä ja millä hinnalla Tecalemit on itse myynyt palvelua asiakkaalle. Huoltovaltuutettujen omia jälleenmyyntihintoja asiakkaille Tecalemit ei ole kontrolloinut. Tecalemit on laatinut kullekin huoltovaltuutetulle erikseen kyseistä yritystä koskevan hinnoittelulistan. Alihankkijan ja päämiehen välillä on välttämätöntä sopia palvelusta ja varaosien hinnoista.
Pohjolan Laitehuolto on hinnoitellut huoltopalvelunsa alle Tecalemitin loppuasiakashintatason ja siten toiminut hintakilpailussa Tecalemitin kanssa. Tämän osoittaa myös Kilpailuviraston esityksen liitteenä oleva aineisto. Esimerkiksi Kilpailuviraston esityksen liitteessä 9 oleva lasku 20041039 osoittaa, että Pohjolan Laitehuolto on hinnoitellut itsenäisen myyntinsä asiakkaalle samalle tasolle, kuin millä se on myynyt Tecalemitille alihankintapalveluja huoltovaltuutussopimuksen nojalla. Laskulla 20041032 puolestaan ei ole mitään tekemistä Tecalemitin kanssa. Käytännössä Tecalemitin loppuasiakashinta ei ole ohjannut huoltovaltuutettujen kuten Pohjolan Laitehuollon hinnoittelua.
Kilpailuviraston esityksen liitteessä 8 oleva ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Pohjolan Laitehuolto” -taulukko on laadittu vuoden 2004 alkukuukausina ensisijaisesti Tecalemitin sisäiseen käyttöön Pohjolan Laitehuollon kanssa käytäviä hintaneuvotteluja varten. Ostohintaneuvottelut on käyty vuosittain alkuvuonna siten, että uudet ostohinnat olisivat voimassa 1.5.2004 alkaen.
Edellä mainitun taulukon loppukäyttäjähinta-sarakkeeseen Tecalemit on kerännyt ostohintaneuvottelujen tueksi tiedot Pohjolan Laitehuollon käyttämistä vähittäismyyntihinnoista, jotka ovat olleet vapaasti saatavilla Pohjolan Laitehuollon hinnastoista. Taulukko on ylipäänsäkin laadittu ensisijaisesti Tecalemitin omaa käyttöä varten valmistauduttaessa neuvotteluun ja sen avulla on pyritty helpottamaan laskujen tarkistusta. Mainitusta taulukosta ilmenee, että Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välillä on ollut hintakilpailua, eikä Tecalemit ole käytännössä ohjeistanut Pohjolan Laitehuollon vähittäishintoja.
Edellä mainitut hintaneuvottelut ovat liittyneet vain tilanteeseen, jossa huoltoliikkeet ovat toimineet Tecalemitin alihankkijoina. A-huoltovaltuutettujen omia, julkisesti saatavilla olleita, historiallisia hinnastoja on kuitenkin käytetty yhtenä taustatietona neuvoteltaessa A-huoltovaltuutettujen alihankintahinnoista eli Tecalemitin ostohinnoista. Alihankintahinnoista on pyritty sopimaan seuraavalle kaudelle, mutta merkittävimmistä alihankintana toteutettavista asennuskokonaisuuksista on sovittu kulloinkin erikseen.
Edellä mainitussa ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Pohjolan Laitehuolto” -taulukossa olevaan asennusaika-sarakkeeseen merkitty aika on ollut arvio ajasta, joka kuhunkin työhön kuluu, eikä ole tarkoittanut aikaa, joka kyseisestä työstä tulisi veloittaa.
Kilpailuviraston esityksen liitteessä 8 ensimmäisenä oleva ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 30.3-31.12.2004 A-Huoltoliikkeet” -taulukko on ensisijaisesti Tecalemitin sisäiseen käyttöön laadittu asiakirja, johon on koottu julkisista lähteistä Tecalemitin ja muiden A-huoltovaltuutettujen voimassa olleet loppukäyttäjähinnat. Asiakirjalla ei ole millään tavalla pyritty ohjeistamaan A-huoltovaltuutettujen hinnoittelua, eikä asiakirja ole näyttöä kilpailua rajoittavasta toiminnasta.
Kilpailuviraston esityksen liitteessä 3 oleva A-Huoltajakokouksen pöytäkirja 12.12.2000 ei ole näyttöä siitä, että Tecalemit olisi pyrkinyt määräämään A-huoltajien käyttämiä vähittäishintoja itsenäisessä huoltoliiketoiminnassa. Pöytäkirja koskee eri liiketoimintaa ja ajallisesti eri aikaa, kuin mistä Kilpailuviraston esityksessä on kyse.
Kilpailuvirasto ei ole esittänyt mitään näyttöä siitä, että Tecalemit olisi käytännössä edellyttänyt varaosien osalta Pohjolan Laitehuollon käyttävän loppuasiakasmyynnissään Tecalemitin loppuasiakashintoja.
Kilpailuviraston esityksen liitteenä 10 olevat laskut ovat Tecalemitin Pohjolan Laitehuollolle myymistä varaosista lähettämiä laskuja eivätkä ne ole osoitus minkään kilpailunrajoituksen olemassaolosta.
Tecalemit ei ole millään tavoin valvonut sopimusehdon käytännön toteutumista eikä hyötynyt sopimusehdosta.
Kilpailuoikeudellinen arviointi
Kilpailunrajoituslain säännösten rikkominen
Kysymyksessä olevan sopimusehdon tarkoituksena tai vaikutuksena ei ole ollut määrähinnasta sopiminen. Sopimusehtoa tarkasteltaessa tulisi ottaa huomioon sen kaupallinen tarkoitus eli ylihinnoittelun estäminen. Ehtoa tulisi käsitellä sen ration mukaan ensisijaisesti enimmäishinnoittelua koskevana ehtona.
Enimmäishinnan asettaminen on Suomessa ollut mahdollista 1.5.2004 alkaen, jolloin Suomen kilpailulainsäädännön uudistus on tullut voimaan. Samalla ovat tulleet kansallisesti sovellettaviksi muun muassa vertikaalisia sopimuksia koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen (EY) N:o 2790/1999 periaatteet. Kyseinen ryhmäpoikkeusasetus sallii enimmäishinnan asettamisen. Asetuksen mukaan määrähintakielto ei estä toimittajan mahdollisuutta asettaa enimmäismyyntihintaa tai suositella myyntihintaa edellyttäen, että nämä eivät johda kiinteään tai vähimmäismyyntihintaan jonkin osapuolen käyttämän painostuksen tai tarjoamien kannustimien vuoksi.
EY:n kilpailuoikeudessa kyseinen ryhmäpoikkeusasetus on ollut voimassa jo 1.1.2000 alkaen ja sen periaatteet olisi tullut ottaa huomioon jo Suomessa ennen 1.5.2004 sovelletun kilpailunrajoituslain tulkinnassa.
Sopimusta, joka on ollut voimassa sekä ennen 1.5.2004 että tämän jälkeen, tulee arvioida niin sanotun lievemmän lain periaatteen mukaisesti. Suomen kilpailunrajoituslain uudistuksen yhteydessä 1.5.2004 enimmäishinnoittelukielto on poistettu laista. Nykyisin enimmäishinnoittelu on automaattisesti sallittua, kun tavarantoimittajan markkinaosuus ei ylitä 30 prosenttia. Jos tavarantoimittajan markkinaosuus ylittää 30 prosenttia, kukin tapaus tulee tutkia erikseen. Silloin, kun edellä mainittu markkinaosuus ylittyy, komissio pitää vertikaalisista rajoituksista antamiensa suuntaviivojen (EYVL 2000, C 291, s. 1) mukaan enimmäishinnoitteluun liittyvänä riskinä lähinnä sitä, että enimmäishinnoista saattaa muodostua kiinteä hinta tai että ohjevähittäishinnat voivat helpottaa yritysten välistä kilpailunvastaista yhteistyötä. Kummastakaan mainitusta tilanteesta ei ole kysymys nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa. Tecalemit ei ole antanut kiinteää vähittäishintaa, jota Pohjolan Laitehuollon olisi tullut noudattaa.
Kilpailunrajoituslain esitöissä (KM 1991:15) on edellytetty, että rikosoikeudellisia periaatteita noudatetaan kilpailunrajoitusasioissa. Rikosoikeudellisen niin sanotun lievemmän lain periaatteen mukaan rikoksesta ei voida syyttää, mikäli teko ei enää syyttämishetkellä voimassaolevan lainsäädännön nojalla ole rikos. Myös kilpailuoikeudessa sanktiot voivat olla merkittäviä, joten tältä osin analogia on perusteltu.
Kilpailunrajoituksen vaikutukset markkinoilla
Kilpailuviraston arvio Tecalemitin markkinaosuudesta huoltotoiminnassa ja varaosien kaupassa on liian korkea. Tilastojen puuttuessa on henkilöstömäärien perusteella laskettu oikeampi taso Tecalemitin markkinaosuudelle puheena olevien laitteiden huollossa noin 15 prosenttia. Huoltotoiminnan markkinat muodostuvat valtaosin työstä. Varaosien liikevaihto on noin 10 prosenttia huoltotoiminnan liikevaihdosta.
Lisäksi valtaosan Tecalemit-laitteiden huollosta ovat tehneet muut huoltoliikkeet kuin A-valtuutetut tai Tecalemit itse. Alalla toimii noin 50–60 huoltoliikettä, joilta huoltoa voidaan hankkia ja joille Tecalemit on myös myynyt varaosia. Tecalemitin laitteet eivät ole olleet kilpailijoiden laitteisiin verrattuna monimutkaisempia vaan samat huoltoliikkeet ovat voineet huoltaa useiden eri toimittajien laitteita. Asiakas tilaa asennukset, korjaukset ja huollot oman valintansa mukaan. Tecalemitin markkinaosuus laitekaupassa on ollut suhteessa suurempi kuin huollossa.
Pohjolan Laitehuollon toiminta on tosiasiassa ollut sopimusaikana olennaisesti suppeampaa kuin mitä Kilpailuviraston esityksessä on väitetty. Pohjolan Laitehuollolla on sopimusaikana ollut toimintaa kolmella paikkakunnalla: Kempele, Kuopio ja Rovaniemi. Kuopion toimipisteen toiminta on ollut varsin pientä, koska siellä on toiminut vain yksi huoltomies. Yrityksen koko henkilöstömäärä vuonna 2004 on ollut 16 henkilöä. Pohjolan Laitehuollon toiminta Tuusulassa ja Kemissä on alkanut vasta Pohjolan Laitehuollon jo irtisanottua Tecalemitin kanssa tehdyn sopimuksen. Pohjois-Suomessa on Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon lisäksi toiminut ainakin viisi muuta huoltoliikettä.
Seuraamusmaksu
Kilpailunrajoituslain 7 §:n (318/2004) mukaan seuraamusmaksu saa olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.
Kilpailunrajoituslaki ei mahdollista sitä, että seuraamusmaksu suhteutettaisiin koko konsernin liikevaihtoon. Elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan yhtä yritystä. Kilpailunrajoituslaissa ei myöskään ole perustetta suhteuttaa seuraamusmaksua muuhun kuin nimenomaan kyseisen yhtiön omaan liikevaihtoon.
A-Tec Service Oy on uusi yhtiö, jolla ei ole ennen vuotta 2009 ollut lainkaan liikevaihtoa ja jolla ei ole vahvistettua tilinpäätöstä. A-Tec Servicen arvion mukaan sen liikevaihdon suuruusluokka vuonna 2009 on ollut 3–4 miljoonaa euroa.
Kilpailuviraston esittämä seuraamusmaksu on joka tapauksessa kohtuuttoman suuri suhteutettuna kilpailunrajoituksen soveltamisaikaan, laajuuteen ja markkinavaikutuksiin sekä aikaisempaan oikeuskäytäntöön vertikaalisissa kilpailunrajoituksissa.
Kilpailuviraston esitys seuraamusmaksun määräämiseksi on myös hallintolain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen vastainen. Kilpailuvirasto ei nimittäin ole 6.6.2008 asiassa Dnro 139/61/2006 antamassaan ratkaisussa esittänyt seuraamusmaksua, vaikka Kilpailuvirasto on katsonut tutkimuksen kohteena olleen yrityksen syyllistyneen olennaisesti vakavampaan rikkomukseen, kuin millaiseen Kilpailuvirasto on katsonut Tecalemitin syyllistyneen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.
Tässä tapauksessa on kysymyksessä väärään sanamuotoon laadittu ehto, joka on sisältynyt vain yhteen, hyvin lyhyen ajan voimassa olleeseen sopimukseen. Seuraamusmaksuesitys on perustunut Kilpailuviraston virheelliseen käsitykseen Pohjolan Laitehuollon toiminnan maantieteellisestä laajuudesta. Kilpailu markkinoilla ei ole ehdon johdosta vääristynyt tai uhannut vääristyä. Tecalemit ei ole valvonut ehdon noudattamista eikä ole taloudellisesti hyötynyt kyseisestä ehdosta.
Tecalemit on pyrkinyt myötävaikuttamaan asian selvittämistä Kilpailuvirastossa ja toimittanut Kilpailuvirastolle mittavia selvityksiä kilpailunrajoituslain 8 §:ssä (318/2004) tarkoitetulla tavalla. Tecalemit ei ole väittänyt, että kysymyksessä oleva sopimusehto sinänsä olisi ollut sopimuksessa epähuomiossa. Epähuomio on kohdistunut siihen, ettei ehdon kilpailunrajoituslain vastaisuutta ollut tunnistettu.
Asian ollessa vireillä Kilpailuvirastossa on Kauppalehdessä julkaistu artikkeli, josta syntyneestä osittain virheellisestä negatiivisesta julkisuudesta on aiheutunut Tecalemitille vahinkoa menetettynä voittona noin 200.000 euroa, mikä tulee ottaa huomioon seuraamusmaksun määräämistä ja suuruutta harkittaessa.
POHJOLAN LAITEHUOLTO OY:N LAUSUNTO
Pohjolan Laitehuolto Oy on lausunut, että Tecalemitin käyttämä sopimusehto on rajoittanut kilpailua. Sopimusehto on vaikeuttanut Pohjolan Laitehuollon liiketoimintaa ja aiheuttanut taloudellista vahinkoa Pohjolan Laitehuollon toiminnalle ja asiakkaille.
Pohjolan Laitehuolto on pitänyt Kilpailuviraston esittämää seuraamusmaksua liian pienenä, kun otetaan huomioon kilpailunrajoituksen vakavuus ja maantieteellinen laajuus.
KILPAILUVIRASTON VASTASELITYS
Kilpailuvirasto on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää A-Tec Service Oy:n vaatimukset, ja lausunut muun ohella seuraavan.
Kilpailuoikeudellinen arviointi
Kilpailunrajoituslain säännösten rikkominen
Sopimuksen sanamuoto ”valtuutettu ei kilpaile Tecalemitin kanssa” on tarkoittanut yksiselitteisesti sitä, ettei Pohjolan Laitehuolto ole saanut poiketa Tecalemitin antamista hinnoista ylös- eikä alaspäin. Näin ollen kyse on ollut määrähinnoittelusta. Lisäksi sopimuksen kohdassa 18 on todettu, että ”Sopimus voidaan purkaa päättyväksi heti, jos sopimusehtoja on rikottu.”
Tecalemit on myöntänyt edellä mainitun sopimusehdon olemassaolon ja todennut, että sopimusehto on rajoittanut Pohjolan Laitehuollon huolto- ja varaosahinnoittelua. Tecalemit on todennut 8.11.2004 päivätyssä selvityksessään muun ohella, että ”Pohjolan Laitehuolto on toimenpidepyynnössään todennut, että Tecalemit on vaatinut noudattamaan Tecalemitin antamia varaosien hintoja silloinkin, kun kysymyksessä on huoltotoiminta tai muuten ulosmyynti ilman, että kysymyksessä olisi Tecalemitin toimeksianto. Pitää paikkansa, että sopimukseen on valitettavasti jäänyt tätä tarkoittava ehto. Ehdolla on sopimustasolla pyritty estämään hintakilpailuun ryhtyminen silloin, kun Pohjolan Laitehuolto toimi Tecalemitin huoltopalveluiden jälleenmyyjänä.”
Käytännössä aitoa kilpailua syntyy vain silloin, kun yritys voi poiketa ylemmän jakeluportaan antamista hinnoista ja ennen kaikkea alittaa annetut hinnat. Mikäli yritys asettaa hintansa kilpailijoidensa hintojen yläpuolelle, on selvää, että asiakas valitsee tuolloin sellaisen yrityksen, joka tarjoaa samaa tai vastaavaa hyödykettä edullisempaan hintaan. Tecalemitin hinnoittelua koskeva ehto on näin ollen estänyt yritysten välisen hintakilpailun. Ehdon hintakilpailua rajoittavaa tarkoitusta todentaa myös se, ettei vastaavaa ehtoa ole ollut aikaisemmassa osapuolten välisessä huoltosopimuksessa.
Kyse ei ole ollut vain enimmäishinnan asettamisesta vaan määrähinnoittelusta. Määrähinnoittelua koskeva kielto on ollut voimassa Suomen kilpailunrajoituslaissa sekä kilpailunrajoituslain muutosta edeltäneellä että sen jälkeisellä ajalla. Määrähinnoittelu on ollut kiellettyä myös EY-oikeudessa koko rajoituksen voimassaolon ajan. Lisäksi on huomattava, että vaikka enimmäishinnoittelusta on tullut lähtökohtaisesti sallittua kilpailunrajoituslain muutoksen myötä, sopimuksen tekohetkellä enimmäishinnan asettaminen on ollut kiellettyä.
Nostinasennusten perusasennushintoja koskevissa hinnoittelutaulukoissa (Kilpailuviraston esityksen liitteenä 8) annettuja loppukäyttäjähintoja on tullut soveltaa huoltovaltuutussopimuksen ulkopuolisissa töissä. Kilpailuviraston esityksen liitteenä 9 olevat asiakaslaskut ovat esimerkkejä tällaisista töistä, joissa on käytetty Tecalemitin edellyttämiä hinnoittelutaulukoista ilmeneviä hintoja. Esimerkiksi asiakaslaskussa 20041039 laskun summa 935,00 muodostuu hinnoittelutaulukon mukaisista loppukäyttäjähinnoista. ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Tecalemit Servicen teiltä tilaamien asennusten kiinteät ostohinnat” -taulukossa olevat hinnat vastaavat ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Pohjolan Laitehuolto” -taulukossa sarakkeiden ”Tec ostohinta Mobil” ja ”Tec ostohinta Muut” hintoja. Viimeksi mainittuja hintoja on käytetty Tecalemitin Pohjolan Laitehuollolta tilaamissa töissä.
Esityksen liitteessä 8 ensimmäisenä olevaan ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 30.3-31.12.2004 A-Huoltoliikkeet” -taulukkoon on koottu Tecalemitin ja kaikkien muiden A-huoltovaltuutettujen loppukäyttäjähinnat. Esityksen liitteenä 9 olleessa asiakaslaskussa 20041032 käytetty työveloituksen tuntihinta 45,20 euroa löytyy mainitun taulukon kohdasta ”Pohjolan Laitehuolto 2004”. Pohjolan Laitehuolto on käyttänyt sille määrättyjä hintoja, eikä Tecalemitin omista töistään laskuttamia hintoja (59,62 euroa).
Pohjolan Laitehuollon tehdessä alihankintana huoltovaltuutus-sopimuksen puitteissa töitä Tecalemitin asiakkaille laskutus on tapahtunut Tecalemitin ja työn tilanneen asiakkaan välillä. Tecalemitin on täytynyt tietää laskuttamansa hinta tarkasti. Sen sijaan Pohjolan Laitehuollon toimiessa huoltovaltuutussopimuksen ulkopuolella Tecalemitilla on ollut erityinen kiinnostus seurata Pohjolan Laitehuollon laskutusta, koska Tecalemit on määrännyt kyseiset hinnat.
Pohjolan Laitehuolto ei ole laskuttanut asiakasta silloin, kun kyse on ollut Tecalemitin toimeksiannosta, vaan on antanut asiakkaalle vain työraportin, jossa on ilmoitettu tehdyt työtunnit ja suoritetun työn kohde. Hintoja työraportissa ei ole ollut. Tämä osoittaa, että Tecalemitin toimeksiannosta tehdyissä töissä ei ole tarvittu hinnoittelutaulukoissa annettuja loppukäyttäjähintoja.
Hintakilpailun rajoittamista tulevaisuuteen nähden osoittaa myös Tecalemitin 12.12.2000 laatima A-huoltajakokouksen pöytäkirjassa (Kilpailuviraston esityksen liitteessä 3) oleva toteamus ”Pelisäännöistä todettiin, että öljy-yhtiö sopimuksia tulee ehdottomasti kunnioittaa. Lisäksi sovittiin, että ei kilpailla keskenään, korjaamolaitemyyjät, jälleenmyyjät ja A-huoltajat.”
Kilpailunrajoituksen vaikutukset markkinoilla
Tecalemit on asettamallaan sopimusehdolla estänyt Pohjolan Laitehuollolta itsenäisen hinnoittelun silloin, kun Pohjolan Laitehuolto on huoltanut omaan lukuunsa Tecalemitin myymiä koneita ja laitteita.
Tecalemit ei omalta osaltaan voi vedota kilpailunrajoituksen keston lyhytaikaisuuteen yhtiön vastuuta pienentävänä tekijänä, kun se ei itse ole myötävaikuttanut rajoituksen päättymiseen. Määrähinnoittelua koskeva sopimusehto lakkasi olemasta voimassa 23.8.2004 ainoastaan sen vuoksi, että Pohjolan Laitehuolto sanoi yksipuolisesti sopimuksensa irti. Kilpailuvirasto on myös jo ottanut huomioon rajoituksen suhteellisen lyhytaikaisen keston seuraamusmaksuesityksessään.
Tecalemitin markkinoimat laitteet ovat teknisesti monimutkaisia ja niiden huollossa tarvitaan nimenomaan Tecalemitin laitteisiin liittyvää tietotaitoa. Tecalemit on yliarvioinut huoltoon kykenevien yritysten määrän sekä aliarvioinut oman markkinaosuutensa huoltotoiminnassa.
Pohjolan Laitehuollolla on ollut huoltotoimintaa Kempeleen, Kuopion ja Rovaniemen lisäksi myös muualla Pohjois-Suomessa, koska yritys on ollut ainoa A-valtuutettu kyseessä olevalla alueella.
Seuraamusmaksu
Esitetty seuraamusmaksu on Tecalemitin Suomen liikevaihdosta vain noin 0,3 prosenttia ja koko konsernin liikevaihdosta noin 0,03 prosenttia.
Määrähintakiellon rikkominen on periaatteellisesti erityisen moitittavaa. Määrähinnoittelukielto on ollut voimassa jo vuodesta 1964 alkaen, ja Tecalemitin olisi merkittävänä yrityksenä pitänyt olla tietoinen toimintansa lainvastaisuudesta. Tecalemitin menettelyn moitittavuutta ei vähennä myöskään se, että yhtiö selittää asettaneensa vain enimmäishintaa koskevan ehdon. Ehdon asettamishetkellä voimassa olleen kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) sanamuoto on yksiselitteisesti kieltänyt myös ylimmän hinnan asettamisen.
Tecalemitin syyllisyyttä kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (480/1992) ja 4 §:ssä (318/2004) tarkoitetun määrähintakiellon rikkomiseen ei vähennä se, että toisessa määrähinnoittelua koskevassa tapauksessa Kilpailuvirasto on kilpailunrajoituslain 12 §:n mukaisen toimivaltansa nojalla päätynyt poistamaan tapauksen käsittelystään. Kilpailunrajoituslain 12 § ei ole säännös, johon osapuolet voisivat tehokkaasti vedota halutessaan Kilpailuviraston poistavan tapauksen käsittelystä.
Kilpailuviraston seuraamusmaksuesitys käsiteltävänä olevassa asiassa, kuten muissakin sen käsittelemissä asioissa, on perustunut kokonaisarvioon ja -harkintaan. Tässä asiassa on seuraamusmaksuesityksen tekovaiheessa muiden seikkojen ohella otettu huomioon tarve saada ennakkoratkaisu määrähinnoittelun rangaistavuudesta.
Lisäksi esitystä tehtäessä on otettu huomioon erityisesti asiakirjanäytön laatu sekä määrähinnoittelun toteutuminen käytännössä. Kilpailuvirastolla on tässä asiassa selkeä kirjallinen näyttö määrähinnoittelulausekkeen sisältävästä sopimuksesta. Tämän lisäksi Tecalemitin laatimat nostinasennusten perushintoja koskevat taulukot sekä Pohjolan Laitehuollon asiakaslasku ovat näyttöä siitä, että määrähinnoittelu on pantu täytäntöön. Merkitystä Kilpailuviraston arviossa on ollut myös sillä, että Tecalemit on toiminut sekä laitteiden myyjänä ja maahantuojana että niiden huoltajana. Täten Tecalemit ja Pohjolan Laitehuolto ovat olleet kilpailijoita Tecalemitin myymien laitteiden asennus-, huolto- ja korjaustöissä. Arviossaan Kilpailuvirasto on lisäksi ottanut huomioon, että Tecalemitin määrähinnoittelu on kohdistunut maantieteellisesti huomattavalle alueelle, sillä Pohjolan Laitehuollolla on ollut toimintaa usealla merkittävällä talousalueella Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Se, että Tecalemit on myöntänyt, että Pohjolan Laitehuollon kanssa 26.1.2004 tehdyssä sopimuksessa on ollut hintakilpailua rajoittava ehto, ei vaikuta Tecalemitin esittämin tavoin seuraamusmaksun tasoa alentavasti.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT
Asian arvioinnin lähtökohdista
Kilpailuvirasto on esittänyt, että markkinaoikeus määrää A-Tec Servicelle 120.000 euron suuruisen kilpailunrikkomismaksun kilpailunrajoituslaissa säädetyn määrähintakiellon rikkomisesta, johon Tecalemit on Kilpailuviraston esityksen mukaan syyllistynyt ajalla 26.1.–23.8.2004.
A-Tec Service on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti hylkää Kilpailuviraston esityksen tai toissijaisesti määrää kilpailunrikkomismaksun Kilpailuviraston esittämää pienempänä.
Asiassa on selvitetty, että Pohjolan Laitehuolto on Tecalemitin kanssa 1.5.1994 ja 26.1.2004 solmimiensa kirjallisten huoltovaltuutussopimusten perusteella toiminut Tecalemitin huoltovaltuutettuna tehtävinään sopimuksissa määriteltyjen Tecalemitin maahantuomien laitteiden huolto, korjaus, asennus ja varaosapalvelu. Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon 26.1.2004 allekirjoittamassa huoltovaltuutussopimuksessa on ollut muun ohella seuraavat sopimusehdot:
”15. Kilpailu Tecalemitin kanssa
Valtuutettu ei kilpaile Tecalemitin kanssa vuosittain sovittujen tuotteiden asennus-, huolto- tai korjaustöiden hinnoissa eikä varaosahinnoissa. Yhteistyössä noudatetaan vuosittain sovittuja hinnastoja liite nro 1.”
”18. Sopimuksen voimassaoloaika
(– –)
Sopimus voidaan purkaa päättyväksi heti, jos sopimusehtoja on rikottu.
(– –)”
Lisäksi asiassa on selvitetty, että Pohjolan Laitehuolto on irtisanonut edellä mainitun sopimuksen 23.8.2004 ja että sopimukseen perustunut yhteistyö on päättynyt välittömästi.
Oikeudellinen arviointi
Kilpailuviraston esitys koskee ajanjaksoa 26.1.–23.8.2004. Kilpailunrajoituslakia on muutettu 1.5.2004 alkaen voimaantulleella lailla 318/2004 muun ohella siten, että määrähinnoittelua koskeva lain 4 § (480/1992) on ollut voimassa 30.4.2004 asti ja lain 4 § (318/2004) puolestaan 1.5.2004 alkaen.
Esityksessä kuvattua menettelyä on siten arvioitava oikeudellisesti ajanjaksolla 26.1.–30.4.2004 voimassa olleen kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) ja ajanjaksolla 1.5.–23.8.2004 kilpailunrajoituslain 4 §:n (318/2004) nojalla.
Sovellettavat säännökset
Kilpailunrajoituslain 4 § (480/1992)
Kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa vaatia seuraavalta myyntiportaalta, että kotimaassa tarjottavien hyödykkeiden myynnissä tai vuokrauksessa ei ylitetä tai aliteta tiettyä hintaa, vastiketta tai sen määräytymisperustetta.
Kilpailunrajoituslain esitöissä (HE 162/1991 vp s. 9) on todettu, että lain 4 § sisältää niin sanottua määrähintakieltoa koskevan säännöksen. Esitöiden mukaan ehdotus vastaa asialliselta sisällöltään tuolloin voimassa olleen lain määrähintakieltoa muutoin paitsi, että säännöksellä kiellettäisiin sekä alimman että myös ylimmän hinnan noudattamisen vaatiminen seuraavalta myyntiportaalta. Määrähintakiellon tarkoituksena on esitöissä todetun mukaan turvata elinkeinonharjoittajan oikeus hintakilpailuun niin, ettei edellinen tuotanto- tai jakeluporras aseta sille esteitä. Elinkeinonharjoittajan tulee jokaisessa jakeluportaassa saada määrätä itsenäisesti omat hintansa omien kustannustensa ja kilpailutilanteensa pohjalta. Jos edellinen myyntiporras määrää seuraavan myyntiportaan alimman tai ylimmän myyntihinnan, jälleenmyyjän vapaus päättää omista myyntihinnoistaan ja -ehdoistaan estyy. Minkään hyödykkeen myynnissä ei ole olemassa vain yhtä oikeaa hintaa suhteessa hyödykkeen laatuun tai sen myyntiin liittyviin palveluihin. Korkeimman mahdollisimman hinnan asettamiskielto vastaa myös EY:n oikeuskäytäntöä, jossa sekä alimman että ylimmän hinnan määrääminen seuraavalle myyntiportaalle on kielletty.
Kilpailunrajoituslain 4 § (318/2004)
Kilpailunrajoituslain 4 §:n 1 momentin (318/2004) mukaan sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätökset sekä elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tarkoituksena on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu merkittävästi estyy, rajoittuu tai vääristyy, ovat kiellettyjä. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan kiellettyjä ovat erityisesti sellaiset sopimukset, päätökset ja menettelytavat, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja.
Kilpailunrajoituslain esitöissä (HE 11/2004 vp s. 31) on todettu, että lain 4 §:ssä säädetään merkittävästi kilpailua estävien, rajoittavien tai vääristävien sopimusten, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätösten sekä elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistettujen menettelytapojen kiellosta. Esitöiden mukaan lain 4 § perustuu EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohtaan ja sitä on tulkittava 81 artiklan soveltamiskäytännön mukaisesti.
Lain esitöiden mukaan 4 § sisältää tuolloin voimassa olleen kilpailunrajoituslain 4 §:n mukaisen määrähintojen asettamiskiellon, lukuun ottamatta mahdollisuutta asettaa enimmäismyyntihinta tai suositella myyntihintaa. Myös enimmäishintojen asettaminen ja hintasuositukset ovat kuitenkin kiellettyjä, jos ne johtavat kiinteään hintaan tai vähimmäismyyntihintaan esimerkiksi jonkin osapuolen käyttämän painostuksen tai tarjoamien kannustimien vuoksi. Vähimmäismyyntihintojen asettaminen on edelleen kiellettyä. (HE 11/2004 vp s. 31)
Euroopan komission antaman vertikaalisia sopimuksia koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen (EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22.12.1999 annettu komission asetus (EY) N:o 2790/1999, EYVL 1999, L 336, s. 21) 2 artiklan 1 kohdan mukaan perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta asetuksessa säädetyin edellytyksin sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joihin sitoutuneet kaksi tai useampaa yritystä toimivat sopimuksen kannalta eri tuotanto- tai jakeluportailla ja jotka koskevat osapuolille asetettuja tiettyjen tavaroiden ja palvelujen ostoon, myyntiin ja jälleenmyyntiin sovellettavia ehtoja (vertikaaliset sopimukset). Ryhmäpoikkeusasetuksen 4 artiklan a alakohdan mukaan 2 artiklassa säädettyä poikkeusta ei kuitenkaan sovelleta vertikaalisiin sopimuksiin, joilla suoraan tai välillisesti, yksinään tai yhdistettyinä muihin osapuolten määräysvallassa oleviin tekijöihin, pyritään rajoittamaan ostajan mahdollisuutta asettaa oma jälleenmyyntihinta rajoittamatta toimittajan mahdollisuutta asettaa enimmäismyyntihinta tai suositella myyntihintaa, edellyttäen, että nämä eivät johda kiinteään tai vähimmäismyyntihintaan jonkin osapuolen käyttämän painostuksen tai tarjoamien kannustimien vuoksi.
Euroopan komission antamassa vertikaalisia sopimuksia koskevassa tiedonannossa (Suuntaviivat vertikaalisista rajoituksista, EYVL 2000, C 291, s. 1) on todettu, että ryhmäpoikkeusasetuksen 4 artiklan a alakohdassa mainittu vakava rajoitus koskee jälleenmyyntihinnan määräämistä eli sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joiden suorana tai epäsuorana tarkoituksena on määrätä kiinteä jälleenmyyntihinta tai vähimmäisjälleenmyyntihinta taikka kiinteä hinta- tai vähimmäistaso, jota ostajan on noudatettava.
Edelleen kilpailunrajoituslain esitöissä on mainittu, että lain 4 §:ssä kielletään sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätökset sekä elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tarkoituksena tai seurauksena on merkittävä kilpailun estyminen, rajoittuminen tai vääristyminen. Sopimuksella, päätöksellä tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla tulee siten olla merkittävä kilpailua estävä, rajoittava tai väristävä vaikutus lain 2 §:n 4 momentin mukaisesti Suomessa tai suomalaiseen asiakaspiiriin, jotta se tulisi 4 §:n kiellon piiriin. (HE 11/2004 vp s. 31)
Vähämerkityksellisyysarvioinnin osalta kilpailunrajoituslain esitöissä on viitattu Euroopan komission soveltamaan merkityksellisten markkinoiden markkinaosuusrajoihin pohjautuvaan arviointiin. Esitöiden mukaan kyseisten markkinaosuusrajojen alle jäävistä kilpailunrajoituksista vähämerkityksellisinä ei kuitenkaan voida pitää vakavimpia kilpailunrajoituksia. Sellaisten elinkeinonharjoittajien välillä, jotka eivät kilpaile keskenään, ja sopimuksen tarkoituksessa eri tuotanto- tai jakeluportaalla toimivien kilpailijoiden välillä vakavimpina kilpailunrajoituksina pidetään muun ohella vähimmäismyyntihinnan asettamista. (HE 11/2004 vp s. 31–32)
Hallituksen esityksessä HE 11/2004 vp viitatut Euroopan komission soveltamat markkinaosuusrajat on määritelty komission vähämerkityksisistä sopimuksista antamassa tiedonannossa (komission tiedonanto vähämerkityksisistä sopimuksista, jotka eivät Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoita tuntuvasti kilpailua (de minimis -sopimukset), EYVL 2001, C 368, s. 13). Tiedonannon mukaan siinä mainittujen markkinaosuusrajojen alle jäävistä kilpailunrajoituksista vähämerkityksisinä ei kuitenkaan voida pitää sellaisten yritysten, jotka eivät kilpaile keskenään, siten kuin ne on määritelty tiedonannon 7 kohdassa, välisissä sopimuksissa esimerkiksi rajoituksia, joilla suoraan tai välillisesti, yksinään tai yhdistettyinä muihin osapuolten määräysvallassa oleviin tekijöihin, pyritään rajoittamaan ostajan mahdollisuutta asettaa oma jälleenmyyntihinta rajoittamatta toimittajan mahdollisuutta asettaa enimmäismyyntihinta tai suositella myyntihintaa, edellyttäen, että nämä eivät johda kiinteään tai vähimmäismyyntihintaan jonkin osapuolen käyttämän painostuksen tai tarjoamien kannustimien vuoksi (tiedonannon 11 kohta, 2 a alakohta).
Lain esitöissä on vielä lausuttu, että sopimuksen, päätöksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan tarkoituksena voidaan katsoa olevan merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua erityisesti silloin, kun kyseessä on jokin esitöissä mainituista vakavimmista kilpailunrajoituksista. Tämä ei edellytä, että kilpailunrajoituksen osapuolilla olisi ollut nimenomainen tavoite rajoittaa kilpailua. Kun kyseessä on jokin vakavimmista kilpailunrajoituksista, ei kilpailua estävien, rajoittavien tai vääristävien vaikutusten osalta tarvita erillistä näyttöä. (HE 11/2004 vp s. 32)
Menettelyn oikeudellinen arviointi
Tecalemit on tuonut maahan, varastoinut, markkinoinut ja huoltanut teknisiä laitteita ja komponentteja, muun muassa korjaamolaitteita. Tecalemitin lisäksi myös sen valtuuttamat itsenäiset huoltoliikkeet ovat huoltaneet, korjanneet ja asentaneet sen maahantuomia ja myymiä laitteita.
Tecalemit on 26.1.2004 allekirjoitetussa huoltovaltuutussopimuksessa valtuuttanut Pohjolan Laitehuollon huoltamaan, korjaamaan ja asentamaan Tecalemitin maahantuomia laitteita sekä varastoimaan ja myymään näiden varaosia. Asiassa esitetyn mukaan Pohjolan Laitehuolto on huoltovaltuutussopimuksen nojalla voinut tehdä kysymyksessä olevien laitteiden asennus-, huolto- ja korjaustöitä sekä myydä varaosia joko Tecalemitin toimeksiannosta, jolloin sopimussuhde on ollut Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välinen, tai jälleenmyyjänä omaan lukuunsa, jolloin sopimussuhde on ollut Pohjolan Laitehuollon ja asiakkaan välinen. Tecalemit on siten laitteiden ja varaosien maahantuojana ja myyjänä toiminut laitteiden asennus-, huolto- ja korjaustöitä tehneeseen ja varaosia myyneeseen Pohjolan Laitehuoltoon nähden ylemmällä myyntiportaalla. Tecalemit ja Pohjolan Laitehuolto ovat sopimuksen kattamassa toiminnassa olleet kilpailevia elinkeinonharjoittajia.
Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välinen huoltovaltuutussopimus on asiassa esitetyn mukaan ollut voimassa 26.1.–23.8.2004. Huoltovaltuutussopimuksessa olleen sopimusehdon mukaan Pohjolan Laitehuolto ei kilpaile Tecalemitin kanssa vuosittain sovittujen tuotteiden asennus-, huolto- tai korjaustöiden hinnoissa eikä varaosahinnoissa.
Kysymyksessä olevalla sopimusehdolla Pohjolan Laitehuollolle on asetettu velvollisuus olla kilpailematta Tecalemitin kanssa huoltovaltuutussopimuksen kattamien töiden ja varaosien hinnoissa. Sopimusehdolla on siten suljettu kokonaan pois Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välinen hintakilpailu huoltovaltuutussopimuksen kattamien töiden ja varaosien osalta. Sopimusehdon on katsottava tarkoittavan, että Pohjolan Laitehuollon on tullut kysymyksessä olevien töiden ja varaosien hintojen osalta noudattaa huoltovaltuutussopimuksen perusteella määräytyviä hintoja.
Sopimusehdosta ei sen sijaan voida sen sanamuodon perusteella eikä sopimusta kokonaisuutena tarkastellen muutoinkaan tehdä sitä A-Tec Servicen väittämää johtopäätöstä, että kysymyksessä olisi ollut pelkästään ylihinnoittelun estäminen eli enimmäishinnan asettaminen.
Lisäksi Kilpailuvirasto on esittänyt huoltovaltuutussopimuksen perusteella määräytyvistä hinnoista selvityksenä Tecalemitin laatimia hinnastoja. ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Pohjolan Laitehuolto” -niminen hinnasto (Kilpailuviraston esityksen liitteessä 7) on sisältänyt sekä Pohjolan Laitehuollon jälleenmyyjänä omaan lukuunsa loppuasiakkailtaan veloittamat asennushinnat että ne hinnat, joilla Tecalemit on ostanut työt sen ja Pohjolan Laitehuollon välisessä alihankintasuhteessa. Ensiksi mainituilla loppuasiakashinnoilla ei kuitenkaan ole katsottava olevan minkäänlaista merkitystä alihankintasuhteessa. Markkinaoikeus ei näin ollen pidä uskottavana, että kysymyksessä oleva hinnasto olisi koskenut vain Tecalemitin ja Pohjolan Laitehuollon välistä alihankintasuhdetta tai olisi ollut tarkoitettu vain Tecalemitin sisäiseen käyttöön alihankintahintaneuvotteluja varten, etenkään kun asiakirjoista ilmenee, että tällainen alihankintasuhteessa käytettävät Tecalemitin ostohinnat sisältävä hinnasto on laadittu erikseen (”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Tecalemit Servicen teiltä tilaamien asennusten kiinteät ostohinnat”).
Ottaen lisäksi huomioon huoltovaltuutussopimuksessa olleen Pohjolan Laitehuollolle asetetun hintakilpailukiellon markkinaoikeus ei myöskään pidä uskottavana, että Pohjolan Laitehuollon kysymyksessä olevasta hinnastosta ilmenevät loppukäyttäjähinnat olisi kerätty julkisista lähteistä, vaan katsoo sitä vastoin, että kyseiset hinnat ovat olleet Tecalemitin huoltovaltuutussopimuksen sopimusehdon perusteella asettamia loppukäyttäjähintoja, joita Pohjolan Laitehuollon on tullut noudattaa.
Kilpailuviraston esittämästä kahdesta Pohjolan Laitehuollon laskusta ilmenee, että se on noudattanut sille ”Nostinasennusten perusasennushinnasto 1.5.2004 - 1.5.2005 Pohjolan Laitehuolto” -hinnastossa määrättyjä hintoja.
Asian kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa merkitystä ei ole annettava sille, onko hintakilpailukieltoa koskeva sopimusehto mahdollisesti muotoiltu toisin kuin on ollut tarkoitus, eikä sille, onko Tecalemitin osoitettu edellyttäneen tai valvoneen ehdon soveltamista käytännössä. Sopimusehtoa ei myöskään ole rajoitettu koskemaan vain Tecalemitin toimeksiannosta tehtäviä töitä varaosineen, vaan se on kattanut myös Pohjolan Laitehuollon asiakkailleen jälleenmyyjänä omaan lukuunsa tekemät työt ja myymät varaosat.
Lisäksi hintakilpailukieltoa koskevan sopimusehdon merkitystä on korostanut se, että huoltovaltuutussopimuksessa olleen sopimuslausekkeen mukaan sopimus on voitu purkaa päättyväksi heti, jos sopimusehtoja on rikottu. Näin ollen Pohjolan Laitehuollon on tullut noudattaa huoltovaltuutussopimuksessa ollutta hintakilpailukieltoa sen uhalla, että Tecalemit voi muussa tapauksessa purkaa sopimuksen.
Markkinaoikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että hintakilpailukieltoa koskevalla sopimusehdolla on rajoitettu Pohjolan Laitehuollon vapautta määrätä itsenäisesti sopimuksen kattamien laitteiden huolto-, korjaus- ja asennustöistä sekä varaosista niiden jälleenmyyjänä omaan lukuunsa kolmansilta veloittamansa hinta. Tecalemit on huoltovaltuutussopimuksessa asettamillaan ehdoilla kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (480/1992) tarkoitetulla tavalla vaatinut, että Pohjolan Laitehuolto noudattaa Tecalemitin sille asettamia laitteiden huolto-, korjaus- ja asennustöiden sekä varaosien hintoja. Kysymyksessä on näin ollen ollut mainittujen töiden ja varaosien kiinteän hinnan asettamisen käsittänyt määrähinnoittelu, jolla on määrätty Pohjolan Laitehuollon mainituista töistä ja varaosista perimät hinnat.
Määrähinnoittelu on vakavimpia vertikaalisia kilpailunrajoituksia. Kiinteän hinnan asettamisen käsittävä määrähinnoittelu on ollut kielletty sekä kilpailunrajoituslain 4 §:n (480/1992) että kilpailunrajoituslain 4 §:n 2 momentin 1 kohdan (318/2004) nojalla eli koko nyt tarkasteltavana olevan ajanjakson.
Määrähinnoittelulla katsotaan luonteensa vuoksi olevan kilpailunvastainen tarkoitus. Kun kyseessä on jokin vakavimmista kilpailunrajoituksista, sopimuksen tarkoituksena voidaan katsoa olevan merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua. Kysymyksessä olevaa määrähinnoittelua ei tästä syystä myöskään voida pitää vähämerkityksisenä siten, että kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (318/2004) säädetty edellytys kilpailun merkittävästä estymisestä, rajoittumisesta tai vääristymisestä ei täyttyisi.
Kun kyseessä on jokin vakavimmista kilpailunrajoituksista, jolla katsotaan olevan kilpailunvastainen tarkoitus, ei asiassa ole tarpeen erikseen osoittaa kilpailua estäviä, rajoittavia tai vääristäviä vaikutuksia.
Johtopäätös
Markkinaoikeus katsoo edellä esitetyn perusteella, että Tecalemit on ajanjaksolla 26.1.–30.4.2004 rikkonut kilpailunrajoituslain 4 §:ssä (480/1992) säädettyä määrähintakieltoa ja ajanjaksolla 1.5.–23.8.2004 kilpailunrajoituslain 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa (318/2004) säädettyä myyntihintojen vahvistamiskieltoa.
Seuraamusmaksua koskeva arviointi
Seuraamusmaksuarvioinnin lähtökohdista
Kilpailunrajoituslain seuraamusmaksun määräämistä koskevaa 8 §:n (480/1992) säännöstä on muutettu 1.5.2004 alkaen (318/2004), ja seuraamusmaksun määräämisestä säädetään nykyisin lain 7 §:ssä (318/2004). Lisäksi 1.5.2004 voimaan tulleessa kilpailunrajoituslain 8 §:ssä (318/2004) säädetään seuraamusmaksun alentamisesta.
Kilpailunrajoituslain 30.4.2004 asti voimassa olleen 8 §:n 1 momentin (480/1992) mukaan elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo lain 4–7 §:n säännöksiä, määrätään seuraamusmaksu (kilpailunrikkomismaksu), jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kannalta muutoin pidetä perusteettomana.
Kilpailunrajoituslain esitöissä (HE 162/1991 vp s. 12) on lain 8 §:n 1 momentin säännöksestä todettu, että vähäisenä voitaisiin pitää esimerkiksi alueellisesti tai ajallisesti rajoittunutta toimintaa tai toimintaa, jonka taloudelliset vaikutukset ovat vähäisiä.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentissa (480/1992) on puolestaan säädetty, että seuraamusmaksua määrättäessä on otettava huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus sekä sen kestoaika. Maksun suuruus on viidestä tuhannesta markasta neljään miljoonaan markkaan. Jos kilpailunrajoitus ja olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua, mainittu määrä saadaan ylittää. Maksu saa kuitenkin olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momenttia (480/1992) on 1.5.2004 alkaen muutettu siten, että tuolloin voimaan tulleen 7 §:n 1 momentin (318/2004) mukaan seuraamusmaksu määrätään lain 4 tai 6 §:n (318/2004) tai EY:n perustamissopimuksen 81 tai 82 artiklan säännösten rikkomisesta.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin (480/1992) säännöstä puolestaan on muutettu siten, että kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentin (318/2004) mukaan maksu saa olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta. Kilpailunrajoituslain esitöissä (HE 11/2004 vp s. 35) on tältä osin todettu, että voimassa olleen lain mukaisesta kaksiportaisesta määrän sääntelystä ehdotetaan luovuttavaksi samaan tapaan kuin EY:n kilpailusääntöjen täytäntöönpanoasetuksenkin osalta. Muutoksella on ollut tarkoitus yhdenmukaistaa kansallista sanktiotasoa EY-sääntelyn kanssa.
Seuraamusmaksun määrääminen A-Tec Servicelle Tecalemitin menettelystä
Tecalemitin on edellä todettu rikkoneen kilpailunrajoituslakia ajanjaksolla 26.1.–23.8.2004. Kilpailuvirasto on 17.3.2006 markkinaoikeudelle tekemässään seuraamusmaksuesityksessä esittänyt, että Tecalemitille määrätään tästä menettelystään kilpailunrikkomismaksu.
A-Tec Service on 2.4.2009 ilmoittanut markkinaoikeudelle, että Tecalemitin varat ja velat ovat siirtyneet selvitysmenettelyttä 26.5.2008 allekirjoitetun jakautumissuunnitelman mukaisesti viidelle eri osakeyhtiölle, mistä syystä Tecalemit on lakannut 31.12.2008 ja poistettu kaupparekisteristä. Indutrade Oy omistaa 100 prosenttia kunkin uuden yhtiön osakekannasta. Kilpailuviraston esityksessä käsitelty Tecalemitin asennus-, huolto-, varaosa- ja kunnossapitopalveluliiketoiminta on siirtynyt jakautumisen yhteydessä A-Tec Servicelle, joka on merkitty kaupparekisteriin 31.12.2008.
Kilpailuvirasto on A-Tec Servicen ilmoituksen johdosta esittänyt, että kilpailunrikkomismaksu Tecalemitin menettelystä määrätään A-Tec Servicelle.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentin (480/1992) sanamuodon mukaan seuraamusmaksu (kilpailunrikkomismaksu) määrätään elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo lain 4–7 §:n (480/1992) säännöksiä, ja lain 7 §:n 1 momentin (318/2004) sanamuodon mukaan vastaavasti elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo lain 4 tai 6 §:n (318/2004) tai Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 tai 82 artiklan säännöksiä.
Oikeuskäytännössä on katsottu, että kilpailunrajoituslain 8 §:ää (480/1992) ei voida tulkita niin, että seuraamusmaksun määrääminen jollekin muulle kuin juuri sille oikeussubjektille, jonka on todettu rikkoneen lain asianomaisia säännöksiä, ei olisi mahdollista tilanteessa, jossa säännöksiä rikkonutta oikeussubjektia ei enää ole olemassa.
Lisäksi oikeuskäytännön mukaan oikeudellinen arviointi perustuu keskeisesti järjestelyjen taloudelliseen sisältöön eikä pelkästään oikeudelliseen muotoon ja elinkeinonharjoittajan käsitteen keskeisenä sisältönä on taloudellisen toiminnan harjoittaminen. Kilpailuoikeudellisen valvonta- ja seuraamusjärjestelmän toimivuuden sekä kilpailunrajoituslain 1 §:ssä asetetun terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaamistavoitteen kannalta olisi haitallista, jos yhtiöt voisivat erilaisin vapaaehtoisin järjestelyin vapautua kilpailuoikeudellisesta vastuustaan.
Oikeuskäytännössä on vielä todettu, että taloudellisen seuraannon periaate, jossa seuraamus kilpailunrajoituksesta voidaan määrätä muullekin toimijalle kuin varsinaisesti rikkomukseen syyllistyneelle, on olennainen ja yleisesti tunnustettu osa yleiseurooppalaista kilpailuoikeutta. Myös kotimaisessa oikeuskäytännössä seuraamusmaksu on määrätty yhtiölle toisen yhtiön menettelystä jo kilpailuneuvoston Finnpap-päätöksellä 6.6.1997 (D:no 21/359/95). Näin ollen seuraamusmaksun määrämisen jollekin muulle taholle kuin juuri sille oikeussubjektille, jonka on todettu syyllistyneen rikkomukseen, ei voida katsoa olevan vastoin legaliteetti- tai ennustettavuusperiaatetta. (KHO 2009:83)
Markkinaoikeus katsoo, että kilpailunrajoituslain 7 §:ää (318/2004) on edellä tarkoitetuilta osin tulkittava samalla tavalla kuin kilpailunrajoituslain 8 §:ää (480/1992).
Tecalemitin asennus-, huolto-, varaosa- ja kunnossapitopalveluliiketoiminta on Kilpailuviraston seuraamusmaksuesityksen tekemisen jälkeen Tecalemitin omalla päätöksellä jakautumissuunnitelman mukaisesti siirretty A-Tec Servicelle ja Tecalemit on lakannut 31.12.2008. Indutrade Oy, joka on omistanut 100 prosenttia Tecalemitin osakekannasta, omistaa kokonaan myös A-Tec Servicen osakekannan. Tecalemitin eli lakanneen oikeushenkilön se taloudellinen toiminta, johon kilpailurikkomus liittyy, on siirtynyt A-Tec Servicelle, joka on jatkanut sitä.
Markkinaoikeus katsoo, että kun otetaan huomioon kysymyksessä olevan taloudellisen toiminnan siirtäminen ja sen jatkaminen yhtiöoikeudellisista järjestelyistä huolimatta sekä lisäksi järjestelyihin osallistuneiden yhtiöiden rakenteellinen yhteys ja erityisesti se, että kilpailunrajoitukseen osallistunut oikeushenkilö on lakannut olemasta omassa päätösvallassaan olleella yhtiöjärjestelyjä koskevalla valinnalla, A-Tec Servicelle voidaan kilpailunrajoituslain 8 §:n (480/1992) ja 7 §:n (318/2004) nojalla määrätä seuraamusmaksu Tecalemitin menettelystä.
Seuraamusmaksun määrääminen
Seuraamusmaksun määräämisessä huomioon otettavasta liikevaihdosta
Kilpailunrajoituslain 30.4.2004 asti voimassa olleessa 8 §:n 2 momentissa (480/1992) on säädetty seuraamusmaksun määrästä kaksiportaisesti. Lainkohdan mukaan seuraamusmaksun suuruus on viidestä tuhannesta markasta neljään miljoonaan markkaan (niin sanottu normaaliasteikko). Jos kilpailunrajoitus ja olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua, mainittu määrä saadaan ylittää. Seuraamusmaksu saa kuitenkin olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.
Oikeuskäytännössä on katsottu, että kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentissa (480/1992) säädetyn niin sanotun normaaliasteikon puitteissa seuraamusmaksu voidaan määrätä elinkeinonharjoittajalle tämän edellisen vuoden liikevaihdosta riippumatta (KHO 2009:83).
Kilpailuvirasto on tässä asiassa esittänyt edellä mainitun niin sanotun normaaliasteikon puitteissa olevaa 120.000 euron suuruista seuraamusmaksua, joka siten oikeuskäytännön mukaan voitaisiin kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin (480/1992) nojalla määrätä A-Tec Servicelle tämän edellisen vuoden liikevaihdosta riippumatta.
Kilpailunrajoituslain 1.5.2004 voimaan tulleessa 7 §:n 2 momentissa (318/2004) ei kuitenkaan enää säädetä niin sanotusta normaaliasteikosta, vaan säännöksen mukaan seuraamusmaksu saa olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.
A-Tec Service on huomauttanut, että se on uusi yhtiö, jolla ei ole ollut lainkaan kilpailunrajoituslain 7 §:ssä 2 momentissa (318/2004) edellytettyä omaa liikevaihtoa ennen vuotta 2009 ja jolla ei ole vahvistettua tilinpäätöstä.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin (480/1992) säännöstä koskevassa oikeuskäytännössä on katsottu, että siinä mainittuna seuraamusmaksun enimmäismäärään vaikuttavana edellisen vuoden liikevaihtona on ensisijaisesti pidettävä seuraamusmaksun ensi asteena määräävän markkinaoikeuden päätöstä edeltävän vuoden liikevaihtoa (KHO 2009:83).
Markkinaoikeus katsoo, että myös kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momenttia (318/2004) on kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momenttia (480/1992) koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen lähtökohtaisesti tulkittava niin, että siinä mainittuna seuraamusmaksun enimmäismäärään vaikuttavana edellisen vuoden liikevaihtona on ensisijaisesti pidettävä seuraamusmaksun ensi asteena määräävän markkinaoikeuden päätöstä edeltävän vuoden liikevaihtoa.
Kilpailunrajoituslaista tai sen esitöistä ei ilmene, miten seuraamusmaksun enimmäismäärä määräytyy sellaisessa tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittajan tilinpäätöstä markkinaoikeuden päätöstä edeltävältä vuodelta ei ole markkinaoikeuden päätöstä annettaessa vahvistettu.
Oikeuskäytännössä on seuraamusmaksun enimmäismäärää koskevan kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin (480/1992) säännöksen tulkinnassa otettu huomioon säännöksen säätämisen taustalla olleen neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus, EYVL 1962, 13, s. 204, Suomenkielinen erityispainos, Alue 8, Nide 1, s. 8, jäljempänä asetus N:o 17) 15 artiklan 2 kohta ja sitä koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö.
Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä on muun ohella katsottu, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn liikevaihdosta laskettavan enimmäismäärän tarkoituksena on estää se, että komission määräämät sakot olisivat suhteettomia kyseessä olevan yrityksen kokoon nähden. Tästä seuraa, että käsitteen ”edellinen tilikausi” määrittämiseksi komission on kussakin yksittäistapauksessa ja asiayhteyden sekä asetuksella N:o 17 käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän tavoitteet huomioon ottaen arvioitava kyseessä olevalle yritykselle tavoiteltua vaikutusta erityisesti sen liikevaihdon perusteella, joka kuvastaa yrityksen tosiasiallista taloudellista tilannetta aikana, jona rikkomiseen on syyllistytty. Näin ollen silloin, kun kyseessä olevalla yrityksellä ei ole ollut lainkaan liikevaihtoa komission päätöksen tekemistä edeltäneenä tilikautena, komissiolla on oikeus tukeutua toiseen tilikauteen, jotta se voi arvioida oikein tämän yrityksen taloudelliset resurssit ja varmistaa sakon riittävän varoittavan vaikutuksen (asia C-76/06 P, Britannia Alloys & Chemicals vastaan komissio, tuomio 7.6.2007, Kok. 2007, s. I-4405, 24, 25 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa tuomiossaan todennut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen edellä viitatuissa oikeudellisissa puitteissa katsoneen valituksenalaisen tuomion 38 ja 48 kohdassa, että sakon enimmäismäärän laskeminen edellyttää sen lisäksi, että komissiolla on tiedossaan päätöksen tekoajankohtaa edeltäneen viimeisen tilikauden liikevaihto, sitä, että nämä tiedot koskevat normaalin taloudellisen toiminnan täyttä tilikautta 12 kuukauden ajalta. Edelleen yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lisäksi palauttanut mieliin valituksenalaisen tuomion 39 ja 49 kohdassa joukon erityistilanteita sen selittämiseksi, että komissiolla on oltava oikeus käyttää normaalin toiminnan täyden tilikauden liikevaihtoa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan soveltamiseksi. (tuomio asiassa C-76/06 P, 26 ja 27 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on edellä viitattujen erityistilanteiden osalta valituksenalaisessa tuomiossaan muun ohella todennut esimerkiksi, että jos tilikausi on päättynyt ennen päätöksen tekemistä, mutta kyseisen yrityksen vuotuista tilinpäätöstä ei ole vielä tehty tai vielä ilmoitettu komissiolle, sillä on oikeus ja jopa velvollisuus käyttää aikaisemman tilikauden liikevaihtoa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan soveltamiseksi. (asia T-33/02, Britannia Alloys & Chemicals vastaan komissio, tuomio 29.11.2005, Kok. 2005, s. II-4973, 39 kohta)
Kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentin (318/2004) säätämisen taustalla on asetuksen N:o 17 korvannut perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1). Tämän asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa on säädetty sen mukaisesti määrättävän sakon 10 prosentin enimmäismäärän määräytyvän asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan säännöstä vastaavasti edellisen tilikauden kokonaisliikevaihdosta.
Markkinaoikeus katsoo, että myös kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentissa (318/2004) säädetyn seuraamusmaksun enimmäismäärään vaikuttavan edellisen vuoden liikevaihdon käsitteen määrittämisessä voidaan käyttää tulkinta-apuna edellä mainittua yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytäntöä.
Kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentissa (318/2004) mainittuna seuraamusmaksun enimmäismäärään vaikuttavana edellisen vuoden liikevaihtona on edellä todetusti ensisijaisesti pidettävä seuraamusmaksun ensi asteena määräävän markkinaoikeuden päätöstä edeltävän vuoden liikevaihtoa.
Markkinaoikeus katsoo kuitenkin ottaen huomioon myös yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytännöstä ilmenevän, että tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittajan liikevaihtotietoja markkinaoikeuden päätöstä edeltävältä vuodelta ei ole saatavilla, kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentissa (318/2004) mainittuna seuraamusmaksun enimmäismäärään vaikuttavana edellisen vuoden liikevaihtona voidaan pitää sitä aikaisemman vuoden liikevaihtoa.
Asiassa esitetyn mukaan Kilpailuviraston esityksessä tarkoitettu Tecalemitin asennus-, huolto-, varaosa- ja kunnossapitopalveluliiketoiminta on Tecalemitin 26.5.2008 hyväksymän jakautumissuunnitelman mukaisesti siirtynyt Tecalemitin jakautumisen yhteydessä A-Tec Servicelle, joka on merkitty kaupparekisteriin 31.12.2008 ja joka on jatkanut mainittua liiketoimintaa. Tecalemit on lakannut 31.12.2008. Vuonna 2008 Tecalemitin liikevaihto on ollut 56,7 miljoonaa euroa ja Tecalemitin laitehuolto- ja varaosaosaston (nykyinen A-Tec Service) liikevaihto alle 4 miljoonaa euroa. A-Tec Service on harjoittanut sille siirrettyä liiketoimintaa vuoden 2009 ja harjoittaa sitä edelleen. A-Tec Servicen arvion mukaan sen liikevaihdon suuruusluokka vuonna 2009 on ollut 3–4 miljoonaa euroa. A-Tec Servicen vahvistettuja tilinpäätöstietoja vuodelta 2009 ei kuitenkaan vielä ole saatavilla. Kilpailuviraston esittämä tai jäljempänä määrättävä seuraamusmaksu eivät ylitä 10 prosenttia mistään edellä mainitusta liikevaihdosta.
Markkinaoikeus katsoo edellä lausutun perusteella, ettei asiassa ole estettä määrätä A-Tec Servicelle seuraamusmaksua myöskään kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentin (318/2004) nojalla sillä A-Tec Servicen vetoamalla perusteella, ettei sen vuotta 2009 koskevia vahvistettuja liikevaihtotietoja ole vielä saatavilla eikä sillä ole yhtiönä ollut omaa liikevaihtoa ennen vuotta 2009.
Seuraamusmaksu
Sekä 30.4.2004 asti voimassa olleen kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentin (480/1992) että 1.5.2004 alkaen voimassa olleen kilpailunrajoituslain 7 §:n 1 momentin (318/2004) mukaan seuraamusmaksu määrätään, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kannalta muutoin pidetä perusteettomana. Pääsääntönä kilpailunrajoituslaissa on siten, että lainvastaiseen menettelyyn syyllistyneelle määrätään maksettavaksi seuraamusmaksu.
Määrähinnoittelu on luonteeltaan eräs vakavimmiksi katsottuja vertikaalisia kilpailunrajoituksia. Kysymyksessä oleva kielletty määrähinnoittelu on kattanut joitakin alueita Suomessa ja kestänyt noin seitsemän kuukautta.
Markkinaoikeus katsoo, ettei kysymyksessä olevaa vakavaksi kilpailunrajoitukseksi katsottavaa menettelyä ole sen alueellisesta rajoittuneisuudesta ja suhteellisen lyhyestä ajallisesta kestosta huolimatta pidettävä kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentissa (480/1992) eikä 7 §:n 1 momentissa (318/2004) tarkoitetulla tavalla vähäisenä, eikä seuraamusmaksun määräämistä kilpailun turvaamisen kannalta ole muutoinkaan pidettävä perusteettomana. Asiaa eivät tältä osin anna aihetta arvioida toisin myöskään Kilpailuviraston muissa asioissa tekemiin kokonaisarviointeihin perustuvat päätökset olla niissä esittämättä seuraamusmaksun määräämistä.
Kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin (480/1992) ja kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 momentin (318/2004) mukaan seuraamusmaksua määrättäessä on otettava huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus sekä sen kestoaika.
Seuraamusmaksun määräämistä koskevassa oikeuskäytännössä huomiota on menettelyn keston ja laajuuden sekä sen moitittavuuden ja vahingollisuuden ohella kiinnitetty myös kilpailunrajoitukseen syyllistyneiden yritysten liikevaihtoon.
Tecalemitin määrähinnoittelun käsittänyt menettely on ollut luonteeltaan vakavana pidettävä kilpailunrajoitus. Se on toisaalta kuitenkin kohdistunut vain yhteen Tecalemitin sopimuskumppaniin ja ollut sekä alueellisesti rajoittunut että kestänyt suhteellisen lyhyen ajan. Kilpailunrajoituksesta tosiasiallisesti aiheutuneista vahingollisista vaikutuksista tai sillä saavutetusta taloudellisesta hyödystä ei myöskään ole esitetty selvitystä. Tecalemitin laitehuolto- ja varaosaosaston (nykyinen A-Tec Service) liikevaihto vuonna 2004 on ollut noin 2,2 miljoonaa euroa.
Asiassa ei ole esitetty perusteita alentaa seuraamusmaksua kilpailunrajoituslain 8 §:n (318/2004) nojalla eikä silläkään perusteella, että Tecalemitille olisi aiheutunut voiton menetystä kielteisen julkisuuden perusteella.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus harkitsee A-Tec Service Oy:lle määrättävän seuraamusmaksun eli kilpailunrikkomismaksun määräksi 80.000 euroa.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Markkinaoikeus määrää A-Tec Service Oy:n maksamaan valtiolle kilpailunrikkomismaksuna 80.000 euroa.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n 2 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kimmo Mikkola, Maarit Lindroos-Kokkonen ja Jaakko Ritvala sekä asiantuntijajäsen Matti J. Sillanpää.