MAO:479/20


Asioiden tausta

Utajärven kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 25.2.2020 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta koulukuljetusten palveluhankinnasta kolmelle vuodelle ja yhdelle optiovuodelle.

Utajärven kunnanhallitus on 28.4.2020 tekemällään hankintapäätöksellä § 95 muun ohella valinnut hankinnan osa-alueen 3 osalta Repo Lines Oy:n tarjouksen.

Utajärven kunnanhallitus on 19.5.2020 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 119 poistanut osa-alueen 3 osalta 28.4.2020 tekemänsä hankintapäätöksen § 95 sekä ratkaissut asian osa-alueen 3 osalta uudelleen ja valinnut Suorsan Liikenne Ky:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 3.000.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu hankinnan osa-alueen 3 osalta.

Asioiden käsittely markkinaoikeudessa

Asia diaarinumero 2020/202

Valitus

Vaatimukset

Suorsan Liikenne Ky on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen hankinnan osa-alueen 3 osalta, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 54.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 550 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksikkö on tehnyt tarjousvertailun puutteellisesti hankinnan osa-alueeseen 3 sisältyneiden reittien 9 ja 10 osalta. Hankintayksikkö ei ole huomioinut sitä, että reitin 9 päivittäinen osuus on keskimäärin 540 kilometriä ja reitin 10 päivittäinen osuus on 30–35 kilometriä. Todellisten kustannusten muodostumiseen vaikuttaa siten yli 93 prosenttisesti reitin 9 osuus, mikä hankintayksikön olisi tullut huomioida tarjousten kokonaistaloudellisuutta arvioidessaan.

Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole siten ollut tarjouspyynnön ja hankintasäännösten edellyttämällä tavalla kokonaistaloudellisesti edullisin. Tosiasiassa valittaja on tehnyt kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen ja olisi tullut valituksi liikennöitsijäksi reiteille 9 ja 10, mikäli vertailu olisi tehty asianmukaisesti.

Vastine

Hankintayksikkö on vastineessaan ilmoittanut muun ohella, että Suorsan Liikenne Ky on 6.5.2020 tehnyt hankinnasta hankintaoikaisuvaatimuksen ja Utajärven kunnanhallitus on 19.5.2020 antanut päätöksen hankintaoikaisuun. Hankintayksikkö on toimittanut vastineensa liitteenä muun ohella kyseisen hankintaoikaisupäätöksen, josta ilmenee, että Utajärven kunnanhallitus on 19.5.2020 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 119 kumonnut 28.4.2020 tekemänsä hankintapäätöksen § 95 osa-alueen 3 osalta sekä ratkaissut asian osa-alueen 3 osalta uudelleen ja valinnut Suorsan Liikenne Ky:n tarjouksen.

Muut kirjelmät

Valittaja on ilmoittanut, että koska Repo-Lines Oy on valittanut markkinaoikeuteen Utajärven kunnanhallituksen 19.5.2020 tekemästä hankintaoikaisupäätöksestä § 95, on sillä edelleen tarve saada asiassa diaarinumero 2020/202 perusteltu ratkaisu.

Asia diaarinumero 2020/234

Valitus

Vaatimukset

Repo Lines Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintaoikaisupäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on vaatinut myös, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 575 km x 1,75 euroa päivältä siltä ajalta, kun valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu ja ajaa reittejä 9 ja 10.

Perustelut

Hankintayksikkö on tarjouspyynnössään ilmoittanut kohteiden 9 ja 10 hankittavan määrän olevan yksi kilometri. Hankintayksikön on tullut noudattaa tarjousvertailussaan tarjouspyynnössä ilmoittamiaan tietoja.

Tarjoajien tulee kyetä hankinta-asiakirjojen perusteella ymmärtämään seikat, joiden perusteella tarjouksia vertaillaan ja jotka vaikuttavat tarjousten laatimiseen. Tarjouspyynnön perusteella hintoja ei ole ilmoitettu suhteutettavan hankintamääriin tai suoritteisiin. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään ilmoitettu hankinnan osille painoarvoja, vaan reitit 9 ja 10 ovat olleet hintavertailussa samanarvoisia. Reittikuvauksissa annetut arvioidut kilometrimäärät on annettu tarjoajille tiedoksi kohteiden arviointia varten, eikä niillä ole ilmoitettu olevan merkitystä tarjousten vertailussa. Tarjouspyynnöstä on käynyt selkeästi ilmi, että tarjousten pisteytys tapahtuu ennalta ilmoitetun laskentakaavan mukaisesti reiteittäin annettujen yksikköhintojen perusteella ja että kunkin tarjoajan osa-aluekohtaiset kokonaispisteet muodostuvat reittikohtaisten pisteiden yhteismäärästä. Pisteytystapa ja ilmoitettu hankintamäärä ovat mahdollistaneet hinnan asettamisen toiselle reitille alemmaksi tai korkeammaksi kuin toiselle.

Vastine

Vaatimukset

Utajärven kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.450 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksikön tarkoitus on ollut tarjouspyynnön ja hankintasäännösten mukaisesti valita reiteille 9 ja 10 kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Hankintayksikön alkuperäinen tarjousten vertailu on perustunut reittien 9 ja 10 osalta virheelliseen lain soveltamiseen.

Hankintayksikkö on tarjouksia vertaillessaan epähuomiossa jättänyt ottamatta huomioon sen, että reitin 9 päivittäinen kilometrimäärä on noin 360 kilometriä ja reitin 10 noin 35 kilometriä. Tarjousten vertailu on johtanut siihen lopputulokseen, että kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous ei ole tullut valituksi. Hankintayksikön 28.4.2020 tekemä hankintapäätös on siten ollut reittien 9 ja 10 osalta sekä tarjouspyynnön että hankintasäännösten vastainen.

Hankintayksikkö on Suorsan Liikenne Ky:n oikaisuvaatimuksen johdosta suorittanut tarjousten vertailun uudelleen siten, että vertailussa on otettu huomioon reitteihin 9 ja 10 sisältyvät kilometrit, jolloin vertailu on johtanut kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valintaan. Uudelleen suoritetussa vertailussa on vertailtu ajosuoritteita tarjouspyynnössä ilmoitettujen kilometrimäärien mukaisesti.

Valittajan väite siitä, että tarjousten vertailuperusteet eivät ole olleet selkeät, koska hintoja ei ole ilmoitettu suhteutettavan hankintamääriin tai suoritteisiin, on virheellinen. Tarjouspyynnöstä on käynyt selkeästi ilmi se, että reitin 9 jokainen osareitti on 40–60 kilometriä ja että reitti 10 on yhteensä vain 30–35 kilometriä. Reitin 10 päiväkohtainen kilometrimäärä 35 kilometriä on siten alle 10 prosenttia reitin 9 päiväkohtaisesta kilometrimäärästä 360 kilometriä. Valittajan olisi tullut huomioida tämä seikka tarjouksen antamisvaiheessa, koska sillä on ollut tiedossa se, että kilpailussa valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Useat muut tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoajat ovat ottaneet tarjouksissaan huomioon reittien 9 ja 10 kilometrimäärien olennaiset erot ja tarjonneet alempaa hintaa pidemmälle reitille.

Lisäksi valittajalla on ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä tarjouspyynnöstä ennen tarjouksen jättämistä, mikäli se on katsonut, että tarjousten vertailuperusteet eivät ole olleet selkeät.

Kuultavan lausunto

Suorsan Liikenne Ky on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 870 eurolla viivästyskorkoineen.

Tarjouspyynnön mukaan vertailuperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus ja pisteytys. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu hinnan pisteiden laskentakaava, joka on mahdollistanut reittikohtaisten pisteiden yhteismäärän huomioimisen. Tarjottavien reittien tiedot on selkeästi ilmoitettu tarjouspyynnössä ja niiden perusteella on ollut selvää, että reitti 9 kattaa olennaisesti pidemmän matkan kuin reitti 10. Reittiin 9 on kuulunut kymmenen osareittiä, joiden pituudet ovat olleet 40–60 kilometriä, ja reittiin 10 yksi 30–35 kilometrin pituinen reitti. Erikseen on tarjouspyynnössä kummankin reitin osalta mainittu, että kohteen hinta kysytään ja se vaikuttaa vertailuhintaan. Reitit 9 ja 10 on tullut tarjota yhdessä, mutta niille ei ole edellytetty asetettavan samaa hintaa.

Tarjouspyyntö on mahdollistanut 19.5.2020 tehdyn korjatun tarjousvertailun, jossa on huomioitu tarjouspyynnön mukaiset kilometrit reittien 9 ja 10 osalta. Reittien painoarvoja ei ole tarvinnut eritellä, sillä tarjouspyynnöstä on suoraan ilmennyt reittien epäsuhtainen kilometrimäärä. Kumpaakin reittiä on tarkasteltu erikseen ja niiden yhteiskustannukset on huomioitu vertailussa. Alkuperäinen laskentatapa on ollut virheellinen, eikä se ole johtanut tarjouspyynnön mukaisen kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valintaan. Tosiasiallisten kustannusten selvittämiseksi on 19.5.2020 tehty vertailu ollut välttämätön.

Mikäli markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnössä ilmoitetut vertailuperusteet eivät ole mahdollistaneet 19.5.2020 tehtyä pisteytystä, jossa on huomioitu reittien 9 ja 10 kilometrimäärät ja laskettu reittien kustannukset saaduilla tarjoushinnoilla, ei valittajaa olisi kuitenkaan voitu valita reittien 9 ja 10 liikennöitsijäksi. Sen tarjous ei ole ollut kokonaistaloudellisesti edullisin, eikä sen valintaan reittien liikennöitsijäksi ole ollut muutakaan syytä. Valittajalla ei ole ollut todellista mahdollisuutta voittaa tarjouskilpailussa, vaikka tarjouspyyntö olisi laadittu toisin. Suorsan Liikenne Ky:n tarjous on ollut selvästi kokonaistaloudellisesti edullisin. Repo Lines Oy:n vahvistaminen liikennöitsijäksi johtaisi hankintasäännösten vastaiseen lopputulokseen.

Jokaisen tarjoajan on tullut perehtyä tarjoukseen huolellisesti. Tarjouslaskennassa kaikille tarjoajille on ollut olennainen merkitys sillä, montako kilometriä reiteillä 9 ja 10 tulee ajettavaksi, ja mikä on tarjoajan kannalta kokonaistuotto tarjotulla hinnalla. Alalla ammattimaisesti toimivalta tarjoajalta voidaan edellyttää tarjouslaskennan perusosaamista eli määrän ja yksikköhinnan huomioimista laskennassa. Se on tarjouslaskennan perusedellytys ja samalla menetelmällä myös hankintayksikön on tullut laskea tarjousten edullisuus vertaillessaan niitä. Tämä on kuulunut hankintayksikön harkintavaltaan. Reiteille on tarjouspyynnön perusteella voitu tarjota erisuuruiset yksikköveloitukset, mikä on edellyttänytkin hankintayksiköltä tarkempaa vertailua, jotta tosiasiallinen edullisuus on voitu selvittää.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että hankintayksiköllä ei ole ollut perusteita käyttää 19.5.2020 tehtyä pisteytystä, jossa se on huomioinut reittien 9 ja 10 kilometrimäärät, sillä tarjouspyynnössä on selkeästi ilmoitettu hankittavan määrän olevan yksi kilometri eikä siinä ole ollut mainintaa reittien tosiasiassa vaihtelevien ja suuntaa antavien kilometrimäärien huomioimisesta pisteytyksessä. Hankintayksikkö vastaa tekemästään tarjouskilpailusta, ja hankintayksikön olisi tullut laatia tarjouspyyntö huolellisemmin, mikäli se olisi halunnut käyttää 19.5.2020 käyttöönottamaansa pisteytystä. Hankintayksikkö ei ole toiminut syrjimättömästi muuttaessaan pisteytystään Suorsan Liikenne Ky:n oikaisuvaatimuksen perusteella.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut asiassa diaarinumero 2020/202

Suorsan Liikenne Ky on vaatinut muun ohella, että hankintayksikön 28.4.2020 tekemä hankintapäätös § 95 kumotaan hankinnan osa-alueen 3 osalta.

Markkinaoikeus toteaa, että Suorsan Liikenne Ky:llä on tehdessään valituksen markkinaoikeuteen ollut tarve saattaa asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi ja saada asiassa perusteltu ratkaisu.

Valituksen ollessa vireillä markkinaoikeudessa asiantila on kuitenkin muuttunut hankintayksikön tehtyä 19.5.2020 hankintaoikaisupäätöksen, jolla se on poistanut 28.4.2020 tekemänsä hankintapäätöksen valituksessa kysymyksessä olevan osa-alueen 3 osalta. Edellä mainittu on tarkoittanut sitä, ettei hankintaa enää toteuteta osa-alueen 3 osalta 28.4.2020 tehdyn hankintapäätöksen perusteella. Suorsan Liikenne Ky:llä ei siten ole enää oikeussuojansa kannalta oikeudellista intressiä saada asiassa markkinaoikeuden aineellista ratkaisua siitä, onko hankintayksikkö menetellyt 28.4.2020 tehdyn hankintapäätöksen § 95 osalta Suorsan Liikenne Ky:n esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Markkinaoikeus ei voi enää myöskään määrätä kyseisen päätöksen osalta hankintayksikölle julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (jäljempänä hankintalaki) säädettyä seuraamusta. Suorsan Liikenne Ky on saanut lausua Repo Lines Oy:n valituksessa esitetyistä vaatimuksista ja niiden perusteluista, ja sen näkemykset kyseessä olevan hankinnan toteutuksesta on otettu huomioon kyseisen valituksen tutkimisen yhteydessä. Näin ollen asian käsittely raukeaa pääasian osalta markkinaoikeuden asiassa 2020/202.

Perustelut asiassa diaarinumero 2020/234

Sovellettavat oikeusohjeet

Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 68 §:n 9 kohdan mukaan tarjouspyynnössä, hankintailmoituksessa, ehdokkaille osoitetussa kutsussa tai niiden liitteissä on oltava kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteet ja niiden suhteellinen painotus, kohtuullinen vaihteluväli tai poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 93 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras.

Hankintalain 93 §:n 4 momentin mukaan hankintayksikön on ilmoitettava käyttämänsä kokonaistaloudellisen edullisuuden peruste tai hinta-laatusuhteen mukaiset vertailuperusteet hankintailmoituksessa, tarjouspyynnössä tai neuvottelukutsussa.

Viimeksi mainittuun säännökseen liittyen lain esitöissä (HE 108/2016 vp s. 202) on todettu, että hankintayksikkö ei saa kesken tarjouskilpailun tai tarjousten vertailuvaiheessa lisätä, poistaa tai muuttaa etukäteen asettamiaan vertailuperusteita, niiden osatekijöitä ja painotuksia.

Asian arviointi

Asiassa on valittajan markkinaoikeudessa esittämän johdosta kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt 19.5.2020 tehdyn hankintaoikaisupäätöksen § 119 osalta hankintasäännösten vastaisesti, kun se on suorittanut tarjousvertailun osa-alueen 3 osalta uudelleen ottamalla huomioon reittien 9 ja 10 osalta kyseisillä reiteillä ajettavat päivittäiset kilometrit.

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Utajärven kunnan sivistystoimen oppilaiden koulukuljetuksista. Hankinta on jaettu kolmeen osa-alueeseen.

Tarjouspyynnön mukaan osa-alueen 3 hankinnan kohteena on ollut koulukuljetukset kohteisiin 9 ja 10. Tarjousten kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valintaperusteena on ollut halvin hinta. Tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" on ilmoitettu kohteiden 9 ja 10 osalta vertailun perustuvan osa-alueen kohteiden 9 ja 10 yhteishintaan. Kyseisten kohteiden osalta hankittava määrä on tarjouspyynnön mukaan ollut yksi kilometri ja tarjoajan on tullut ilmoittaa tarjouksessaan euromääräinen kilometrihinta.

Reitin 9 osalta edellä mainitussa tarjouspyynnön kohdassa on esitetty seuraavaa:

"Hankittava määrä: 1 km € / km

Paluukyydit klo 12, 13 ja 14 (0-6 lk)

Kuljetettavia oppilaita em. aikana yhteensä n. 80. Yhtä aikaa samaan suuntaan lähteviä oppilaita 8-18, kukin reitti 40–60 km. Autojen tarve 4–6 tarkentuu lukujärjestyksen valmistuttua, jolloin myös reitit ja aikataulut määräytyvät. Reitit suuntautuvat Naamalle, Ahmakselle, Rokualle, Alakylään, Sotkalle, Sangille, Juorkunaan, Särkijärvelle, Kormuun ja Murtoon. Reittejä yhdistellään oppilasmäärän ja aikataulun sallimissa rajoissa. Taksi 1+8, pikkubussi, mahdollisesti 1 taksi 1+4, euroa/km."

Reitin 10 osalta edellä mainitussa tarjouspyynnön kohdassa on esitetty seuraavaa:

"Hankittava määrä: 1 km € / km

Aamukuljetus kirkonkylällä (Utajärven koulu).

Reitin pituus 30–35 km, euroa/km."

Utajärven kunnanhallituksen 28.4.2020 tekemän hankintapäätöksen § 95 liitteenä olleen tarjousten vertailutaulukon mukaan tarjoajat ovat ilmoittaneet euromääräisen kilometrihinnan kohteissa 9 ja 10 kuten tarjouspyynnössä on edellytetty. Tarjousvertailu on suoritettu kunkin tarjoajan reitille 9 ja 10 tarjoamien kilometrihintojen yhteishinnan mukaan.

Utajärven kunnanhallitus on 19.5.2020 tekemässään hankintaoikaisupäätöksessä § 119 esittänyt, että sen 28.4.2020 tekemä päätös reittien 9 ja 10 osalta ei ole ollut kokonaistaloudellisesti edullisin sekä todennut muun ohella seuraavaa:

"Hankintayksikkö on arvioinut kilometrimäärät reiteille 9 ja 10 tämänhetkisten koulukyytien mukaan. Reitillä 9 ajetaan n. 360 kilometriä ja reitillä 10 puolestaan n. 35 kilometriä. Hankintayksikkö on suorittanut tarjousvertailun uudestaan reittien 9 ja 10 osalta. Tarjousvertailussa on huomioitu kyseisillä reiteillä ajettavat päivittäiset kilometrit.

[- -]

Tarkoituksena on ollut vertailla ajosuoritteita annettujen kilometrihintojen mukaan, jolloin tarjoajien tasavertainen kohtelu toteutuu sekä kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valinta, siten kuin hankintasäännöksissä on edellytetty, täyttyy. Kunnanhallituksen 28.4.2020 § 95 tehdyssä päätöksessä reittien 9 ja 10 keskinäinen ajosuoritteellinen painotus on jäänyt puutteelliseksi."

Utajärven kunnanhallituksen 19.5.2020 tekemän hankintaoikaisupäätöksen § 119 liitteenä olleessa tarjousten vertailutaulukossa reitin 9 osalta on esitetty hankittavaksi määräksi 360 kilometriä ja reitin 10 osalta 35 kilometriä. Hankintayksikkö on kyseisessä tarjousvertailussa laskenut kullekin tarjoajalle uuden vertailuhinnan reiteille 9 ja 10 kertomalla edellä mainitut hankittavat määrät kunkin tarjoajan aiemmin reiteille 9 ja 10 tarjoamilla euromääräisillä kilometrihinnoilla.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä tarjouspyynnössä kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet. Hankintamenettelyn avoimuus ja tasapuolisuus kuitenkin edellyttävät, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimus edellyttää niin ikään, että hankintayksikkö vertailee tarjouksia ainoastaan tarjouspyynnössä etukäteen ilmoittamillaan vertailuperusteilla.

Kuten edellä on todettu, hankintayksikkö on tarjouspyynnössään muun ohella pyytänyt tarjoajilta kohteiden 9 ja 10 osalta euromääräisen kilometrihinnan ja ilmoittanut hankittavan määrän olevan kyseisissä kohteissa yksi kilometri. Tarjoajat ovat antaneet tarjouksensa tarjouspyynnön vaatimusten mukaan. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole ollut mainintaa siitä, että kohteiden 9 ja 10 osalta tarjousvertailussa tultaisiin ottamaan huomioon kyseisiin kohteisiin sisältyneillä reiteillä ajettavat päivittäiset ajokilometrit. Hankintayksikkö on vasta vertaillessaan tarjouksia uudelleen painottanut tarjottuja hintoja reiteillä 9 ja 10 ajettavien päivittäisten kilometrien mukaan.

Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä oleva vertailuperuste on ilmoitettu tarjouspyynnössä täsmällisesti. Vertailuperusteen osalta tarjouspyynnössä on selvästi ilmoitettu, mitä tietoja tarjoajien tulee tarjousten arviointia varten ilmoittaa ja miten osa-alueen vertailuhinta tulee muodostumaan. Tarjouspyynnössä on myös tuotu esiin reittejä 9 ja 10 koskevia tietoja, jotka tarjoaja on voinut ottaa tarjouksessaan huomioon. Näillä tiedoilla ei kuitenkaan ole esitetty olevan merkitystä vertailuhinnan muodostumiseen.

Suoritetun vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö on soveltanut tarjousvertailussaan sellaisia perusteita, jotka eivät ole perustuneet tarjouspyyntöön. Tarjousten vertailuun sovelletut perusteet eivät siten ole olleet kaikilta osin tarjoajien tiedossa eivätkä kohtuudella ennakoitavissa tarjouksia laadittaessa.

Ottaen huomioon edellä selostetut tarjouspyynnöstä ja tarjousten vertailua koskevista asiakirjoista ilmenevät seikat markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti soveltaessaan tarjousten uudelleen vertailussa sellaisia vertailuperusteita, joita ei ole esitetty tarjouspyynnössä. Hankintayksikön menettely ei ole ollut omiaan turvaamaan avoimuutta ja tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousvertailussa.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen asiassa diaarinumero 2020/234

Hankintasopimusta hankinnan osa-alueen 3 osalta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintaoikaisupäätöstä ole muutoinkaan pantu täytäntöön. Näin ollen valituksenalainen hankintaoikaisupäätös voidaan hankinnan osa-alueen 3 osalta hankintalain 154 §:n 1 momentin nojalla kumota siltä osin kuin se koskee tarjousvertailua ja tarjoajan valintaa, ja sen täytäntöönpano tältä osin kieltää.

Hankintalain 161 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon.

Hyvitysmaksun määrääminen ei tule hankintalain 155 §:n 1 momentin nojalla toissijaisena seuraamuksena tämän hankintamenettelyn osalta kysymykseen.

Ottaen huomioon, että hankintayksikkö on 19.5.2020 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 119 poistanut 28.4.2020 tekemänsä hankintapäätöksen 95 § ja markkinaoikeus on tällä päätöksellä kumonnut edellä mainitun hankintaoikaisupäätöksen siltä osin kuin se koskee tarjousvertailua ja tarjoajan valintaa, on Utajärven kunnan, mikäli se aikoo edelleen toteuttaa koulukuljetusten osa-alueen 3 kohteiden 9 ja 10 hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, vertailtava tarjoukset uudelleen ja tehtävä uusi perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan viimeksi mainitun lain 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Hankintayksikkö on markkinaoikeuden asiassa diaarinumero 2020/202 poistanut valituksenalaisen hankintapäätöksen vasta sen jälkeen, kun valittaja on tehnyt valituksen markkinaoikeuteen. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintapäätöksen poistaminen on perustunut osin niihin seikkoihin, joihin valittaja on vaatimustensa tueksi markkinaoikeudessa vedonnut. Kun markkinaoikeus on kuitenkin edellä todennut hankintaoikaisupäätöksen perustuneen hankintasäännösten vastaiseen menettelyyn, ei ole kohtuutonta, että valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Vastaavasti hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Markkinaoikeuden asiassa diaarinumero 2020/234 annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen hankintayksikkö ja kuultava saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Asian käsittely raukeaa pääasian osalta asiassa diaarinumero 2020/202.

Markkinaoikeus kumoaa asiassa diaarinumero 2020/234 Utajärven kunnanhallituksen 19.5.2020 tekemän hankintaoikaisupäätöksen § 119 siltä osin kuin se koskee tarjousvertailua ja tarjoajan valintaa hankinnan osa-alueen 3 osalta. Markkinaoikeus kieltää Utajärven kuntaa mainituilta osin tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 100.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus hylkää valituksen muilta osin asiassa diaarinumero 2020/234.

Markkinaoikeus hylkää Suorsan Liikenne Ky:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta asiassa diaarinumero 2020/202.

Markkinaoikeus hylkää Utajärven kunnan vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta asiassa diaarinumero 2020/234.

Markkinaoikeus hylkää Suorsan Liikenne Ky:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta asiassa diaarinumero 2020/234.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 § nojalla päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Ville Parkkari, Esko Pakka ja Jenni Poropudas.

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.