MAO:396/19

Asian tausta

Lahden kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 11.4.2018 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Kerinkallion päiväkodin väliaikaisten tilojen tilaelementtitoimitusta ja vuokrausta koskevasta hankinnasta ajalle
1.11.2018–31.10.2022.

Lahden kaupungin Tilakeskuksen toimitilajohtaja on 7.5.2018 tekemällään päätöksellä § 11 keskeyttänyt hankintamenettelyn.

Lahden kaupungin Tilakeskuksen toimitilajohtaja on 21.6.2018 tekemällään suorahankintapäätöksellä § 21 valinnut Parmaco Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 1.627.470 euroa.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 31.7.2018.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus

Vaatimukset

Temporent Oy on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 150.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 9.200 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on tehnyt hankinnan suorahankintana kilpailuttamatta hankintaa hankintasäännösten edellyttämällä tavalla. Hankintasäännösten mukaiset edellytykset suorahankinnalle eivät ole täyttyneet asiassa.

Suorahankintapäätöksen 21.6.2018 mukaan hankinta on tullut toteuttaa 28.2.2019 mennessä. Valittaja olisi toteuttanut hankinnan suorahankintapäätöksen ja hankinnasta tehdyn vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti noin kolmessa kuukaudessa. Hankintayksiköllä olisi siten ollut aikaa kilpailuttaa hankinta uudelleen hankintasäännösten mukaisesti.

Alkuperäisen tarjouspyynnön mukaan hankinnan kohteen on tullut olla valmiina käyttöönotettavaksi viimeistään 19.10.2018 ja tilojen pinta-ala on ollut 1.520 neliömetriä, josta on saanut poiketa +/− 5 prosenttia. Tarjous on tullut tehdä tarjouslomakkeella ja siinä on tullut eritellä vuokran lisäksi erikseen pystytys- ja purkukustannukset kuljetuksineen.

Valittajan tarjouksen kokonaiskustannukset tarjouspyynnön mukaiselle tilakokonaisuudelle ovat olleet yhteensä 1.755.420 euroa 48 kuukauden vuokra-ajalla. Suorahankintapäätös on kuitenkin tehty 1.196 neliömetrin tiloista. Suorahankintapäätöksen mukaisella pinta-alaratkaisulla valittajan todennäköinen tarjoushinta olisi ollut 1.385.765 euroa. Päätöksen mukaan voittaneen tarjoajan toimituksen kokonaiskustannus on ollut 1.488.000 euroa 48 kuukauden vuokra-ajalta. Valittajan tarjoama hinta olisi siten ollut samalla vuokra-ajalla 102.204 euroa edullisempi kuin voittaneen tarjoajan tarjoushinta. Valittajalla olisi siten ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu, jos hankinta olisi kilpailutettu asianmukaisesti.

Myös toimitusajan pidentyminen lähes 2,5-kertaiseksi olisi tuonut lisäsäästöjä. Valittajan alkuperäinen tarjous on laadittu tarjouspyynnön mukaisesti siten, että tilat olisivat olleet käyttöönotettavissa 19.10.2018. Tämä aikataulu olisi merkinnyt sitä, että merkittävä osa töistä olisi tullut tehdä loma-aikana, mikä yhdessä kireän aikataulun kanssa on nostanut kustannuksia.

Kun otetaan huomioon alkuperäiseen tarjouspyyntöön tehdyt muutokset koskien toimitusajan merkittävää pidennystä ja toimituksen pinta-alan supistumista, kysymys on ollut uudesta hankinnasta, joka olisi tullut kilpailuttaa hankintasäännösten mukaisesti.

Vastine

Vaatimukset

Lahden kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.400 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten mukaisesti päättäessään hankkia Kerinkallion päiväkodin väliaikaiset tilat suorahankintana Parmaco Oy:ltä.

Suorahankintaa koskeva edellytys siitä, ettei avoimessa menettelyssä ole saatu soveltuvia tarjouksia, on täyttynyt asiassa. Alkuperäisen hankintailmoituksen perusteella on saatu vain yksi tarjous, joka on ollut valittajan tarjous. Kyseinen tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, koska se ei ole vastannut tarjouspyynnön edellytyksiä tilojen toiminnallisista vaatimuksista eikä pyydettyä hinnoittelun porrastusta.

Valittajan tarjoama tilatoimitus ei olisi soveltunut hankintayksikön käyttöön, koska runkosyvyydeltään 12,12 metriä leveä tilaratkaisu ei olisi täyttänyt hankinnalle asetettuja toiminnallisia vaatimuksia. Valittajan ei ole myöskään ollut mahdollista tehdä muutoksia runkosyvyyteen. Valittajan tarjoama tilatoimitus ei olisi tullut valituksi toiminnallisen soveltumattomuutensa vuoksi, vaikka hankinta olisi kilpailutettu uudelleen. Samasta syystä neuvottelumenettelyyn siirtyminen ei ole tullut kysymykseen.

Valittajan tarjoamat tilat eivät ole vastanneet tilojen toiminnallisuudelle asetettuja vaatimuksia seuraavista syistä. Ryhmätyötilojen sijoitus, koko ja määrä eivät ole vastanneet varhaiskasvatussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita. Pesutilat ovat olleet ahtaat ja epäkäytännölliset päiväkoti-ikäisille lapsille. WC-istuimien välille on tilaluettelossa määritelty jakoseinät, kun taas valittajan tarjouksessa on ollut ovelliset, erilliset tilat. WC-tilojen sijoittelu erilleen ei ole vastannut käyttötarpeita. Pesualtaat ovat sijainneet erillisessä WC-tilassa, mikä ei sovi päiväkoti-ikäisille lapsille. Liikuntaesteisille ei ole ollut rakennusmääräysten mukaista ja tilaluettelossa määriteltyä WC-tilaa. Naulakkotilat ovat olleet ahtaat ja epäkäytännölliset. Kuraeteistilat ovat olleet ahtaat ja niiden sijoitus erilleen on ollut epäkäytännöllinen. Henkilökunnan pukuhuonetila on ollut ahdas eikä sinne ole mahtunut kuin puolet tarvittavista pukukaapeista. Miesten pukuhuone on puuttunut kokonaan. Varastotilaa on ollut vain neliömetri ryhmää kohden, vaikka tilaluettelossa on määritelty, että varastotilaa tulee olla 2,25 neliömetriä ryhmää kohden. Pitkät ja kapeat käytävätilat olisivat tehneet liikkumisen eri ryhmien ja tilojen välillä sekä ruoan jakelun hankalaksi. Valittaja ei ole pystynyt tarjoamaan runkosyvyydeltään 12,12 metriä suurempaa elementtiä, mikä on rajoittanut toiminnallisuuden parantamista. Vain käytäviä ja rakennuksen pituutta kasvattamalla olisi saatu lisää tilaa, mutta tontille kulku ja sijoitus olisivat olleet ongelmallisia.

Edellä mainitut valittajan tarjouksesta ilmenneet puutteet osoittavat, ettei tarjousta olisi voitu hyväksyä ilman oleellisia muutoksia, joita tarjotun tilan runkosyvyys ei olisi kuitenkaan mahdollistanut. Valittaja ei ole siten tarjonnut hankintayksikön käyttöön soveltuvaa tilaratkaisua.

Valittajan väitteellä siitä, että siltä olisi kulunut hankinnan toteuttamiseen suorahankintapäätöksen ja hankinnasta tehdyn vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti vain noin kolme kuukautta, ei ole merkitystä asiassa, koska valittajan tarjoama tilatoimitus ei olisi soveltunut hankintayksikön käyttöön. Hankinnan keskeyttämisen jälkeen tilatoimitukselle varattava aika olisi muodostunut liian lyhyeksi, koska päiväkotirakennuksen käyttökielto on astunut voimaan 30.9.2018.

Suorahankinta on soveltunut tilaratkaisun hankkimiseen, koska neuvottelumenettelyyn siirtyminen on todettu tarpeettomaksi ja markkinatilanne on ollut tiedossa tarjousten osalta. Hankinnan voidaan myös katsoa olleen päiväkodin käyttökiellon vuoksi äärimmäisen kiireellinen. Suorahankinnan edellytykset ovat täyttyneet, eikä hankintaa ole ollut syytä viivästyttää enempää.

Alkuperäisen tarjouspyynnön ehtoja ei ole olennaisesti muutettu. Tarjouspyynnön mukaiset toiminnalliset vaatimukset ovat pysyneet samoina suorahankintavaiheessa. Valittajan laskelmat tarjoushinnasta ja toimitusajasta eivät ole asiassa merkityksellisiä, koska valittajan tarjoama tilatoimitus ei olisi soveltunut hankintayksikön käyttöön.

Hankinnan toimitusaikaa ei ole muutettu, vaan se on siirtynyt avoimen menettelyn keskeytyksen ja suorahankintaan siirtymiseen käytetyn ajan vuoksi.

Tilakokonaisuus on toteutunut hankintasopimuksen mukaisesti kahdessa erässä kahtena toisiinsa liittyvänä rakennusosana. Nämä ovat olleet huoneistoaloiltaan noin 1.044 neliömetriä ja 548 neliömetriä eli yhteensä noin 1.592 neliömetriä. Hankintasopimuksen mukainen huoneala on siten vastannut alkuperäisessä hankintailmoituksessa ilmoitettua.

Kohteen vaiheittainen toteutus on liittynyt kohdetontilla olevan vanhan päiväkotirakennuksen purkamistarpeeseen, jotta laajennusosa voidaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti sijoittaa tontille. Koska tontilla oleva päiväkotirakennus on purettava lisärakennuksen tieltä, toimituksesta on sovittu optiona. Näin ollen lopullinen tilaratkaisukokonaisuus koostuu kahdessa osassa toimitettavista päiväkotitiloista, jotka muodostavat hankintakokonaisuuden, jossa huoneala vastaa alkuperäisessä hankintailmoituksessa pyydettyä.

Hankintamenettelyssä ei ole tapahtunut virhettä, eikä valittajalla olisi ollut todellista mahdollisuutta voittaa tarjouskilpailua.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että sen tarjous on täyttänyt tarjouspyynnön vähimmäisvaatimukset ja ollut tila- ja teknisten ratkaisujen osalta tarjouspyynnön mukainen. Tarjouksessa mainitut tilat olisivat olleet muunneltavissa hankintayksikön toiveiden mukaisiksi siinä ajassa, jonka hankintayksikkö on antanut Parmaco Oy:lle.

Hankintayksikkö on 22.5.2018 pidetyssä neuvottelussa pitänyt kiinni alkuperäisestä toimitusajasta. Hankintayksikön edustajat eivät ole myöskään esittäneet selkeitä muutosvaatimuksia tilaratkaisuihin.

Tarjouspyynnössä ei ole ollut elementtien runkosyvyyttä koskevaa vaatimusta. Valittajalta ei ole myöskään tiedusteltu runkosyvyydeltään 12,12 metriä suurempaa elementtiä.

Valittaja on vakuuttanut hankintayksikön edustajille 22.5.2018 pidetyssä neuvottelussa saavansa toimituksen valmiiksi alkuperäisen tarjouspyynnön edellyttämässä ajassa, jos päätös asiasta tehdään kesäkuun 2018 aikana. Jos tilaussopimus olisi tehty valittajan kanssa 30.11.2019 mennessä, valittaja olisi kyennyt toimittamaan väistötilat Parmaco Oy:lle varatussa ajassa 28.2.2018 mennessä.

Suorahankinnan edellytykset eivät ole täyttyneet esillä olevassa asiassa, koska valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Hankintayksikön vastineessaan mainitsemat puutteet, joiden perusteella valittajan tarjous ei olisi vastannut tilojen toiminnallisuudelle asetettuja vaatimuksia, ovat olleet vähäisiä ja muutettavissa neuvottelumenettelyssä. Alkuperäistä tarjouspyyntöä on myös muutettu olennaisesti, koska toimitusaika on pidentynyt lähes kaksinkertaiseksi, perustoimitus pienentynyt noin 30 prosenttia ja optio lisätty sopimuskokonaisuuteen.

Kilpailutuksen keskeyttämiselle ei ole ollut tarvetta. Hankinnan kohteen kokoisen päiväkodin väistötilojen toimitusaika on enintään kolme kuukautta toimitussopimuksen tekemisestä. Hankintayksiköllä olisi ollut riittävästi aikaa kilpailuttaa hankinta uudelleen.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

1 Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 1 §:n 1 momentin mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden 5 §:ssä tarkoitettujen hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa ja käyttöoikeussopimuksensa siten kuin mainitussa laissa säädetään.

Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 100 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on noudatettava hankinnan kilpailuttamisessa sellaista menettelyä, joka on 3 §:n 1 momentissa tarkoitettujen periaatteiden mukainen. Hankintayksikön on kuvattava käyttämänsä hankintamenettely hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Pykälän 2 momentin mukaan suorahankintoihin sovelletaan, mitä mainitun lain 40 ja 41 §:ssä säädetään.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan suorahankinnassa hankintayksikkö neuvottelee valitsemiensa toimittajien kanssa hankintasopimuksen ehdoista julkaisematta etukäteen hankintailmoitusta. Säännöstä koskevissa esitöissä (HE 108/2016 vp s. 133) on todettu, että koska suorahankinta on poikkeus yleiseen ja avoimeen kilpailuttamisvelvollisuuteen, sen käyttöedellytyksiä on tulkittava suppeasti.

Hankintalain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos avoimessa tai rajoitetussa menettelyssä ei ole saatu lainkaan osallistumishakemuksia tai tarjouksia taikka soveltuvia osallistumishakemuksia tai tarjouksia; lisäedellytyksenä on, että alkuperäisiä tarjouspyynnön ehtoja ei olennaisesti muuteta. Pykälän 3 momentin mukaan tarjousta ei pidetä 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna soveltuvana tarjouksena, jos se on hankintasopimuksen kannalta tarpeeton eikä ilmeisesti täytä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä määriteltyjä hankintayksikön tarpeita ja vaatimuksia ilman oleellisia muutoksia. Osallistumishakemusta ei pidetä soveltuvana, jos toimittaja on suljettava tai voidaan sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle 80 ja 81 §:n nojalla taikka jos se ei täytä hankintayksikön 83 §:n mukaisesti asettamia soveltuvuusvaatimuksia.

Hankintalain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi.

Hankintalain 104 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on pyydettävä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä toimittajia määräaikaan mennessä esittämään tarjouksensa. Tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava siten, että sen perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintailmoitusta, tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta määräajassa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään puutteellisia tai virheellisiä tietoja ja asiakirjoja.

2 Keskeinen tapahtumainkulku

Hankintayksikkö on ilmoittanut 11.4.2018 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Kerinkallion päiväkodin väliaikaisten tilojen elementtitoimitusta ja vuokrausta koskevasta hankinnasta.

Hankintayksikkö on 7.5.2018 tekemällään päätöksellä § 11 keskeyttänyt hankinnan. Keskeyttämistä koskevassa päätöksessä on todettu, että hankintayksikölle on toimitettu vain yksi tarjous, joka ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Päätöksessä on todettu muun ohella seuraavaa:

"Temporent Oy:n jättämä tarjous ei ole tarjouspyynnön mukainen, koska tarjouksen sisältö ei vastaa tilaajan tarjouspyynnössään asettamia tilojen toiminnallisuusvaatimuksia. Myös hintatarjous on puutteellinen siltä osin, että optiovuoden hinnoittelussa on pyydetty vuokran porrastusta alaspäin. Tarjouksessa on päinvastoin esitetty hinnankorotusta optiovuodelle. Lisäksi toimituksen kokonaishinnoittelu tilojen asennus- ja purkamiskustannuksineen ja vuokrapyyntöinen on kokemusperäisesti tarkastellen kohtuuttoman kallis."

Hankintayksikkö on ilmoittanut sen ja valittajan välisessä, 22.5.2018 pidetyssä neuvottelussa jatkavansa hankintaa suorahankintana.

Hankintayksikkö on 21.6.2018 tekemällään suorahankintapäätöksellä § 21 valinnut Parmaco Oy:n tarjouksen. Päätöksessä on todettu, että valittajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen, koska tarjouksen sisältö ei ole vastannut tilaajan tarjouspyynnössään asettamia tilojen toiminnallisia vaatimuksia eikä pyydettyä hinnoittelun porrastusta. Päätöksessä on lisäksi todettu muun ohella seuraavaa:

"Hankinnan keskeyttämistarve on vaikeuttanut tilantarpeen täyttämistä aikataulussaan entuudestaan. Väistötilojen tarve on nykyisen päiväkotirakennuksen tutkitun huonokuntoisuuden takia todettu kiireelliseksi. Tiloille on asetettu käyttökielto 1.10.2018 alkaen. Rakennuksen korjaaminen pitkäaikaiseen käyttöön olisi aikaa vievä ja teknisesti ja taloudellisesti kestämätön ratkaisu.

Väliaikaistilojen hankintaa on avoimen menettelyn keskeydyttyä valmisteltu suorahankintana neuvotellen tilojen toimittamisesta ja vuokraamisesta kahden tilaelementtitoimittajan kanssa. Loppukäyttäjän kanssa käytyjen keskustelujen ja niiden mukaisen arvion mukaan parhaiten tilojen toiminnalliset vaatimukset täyttää Parmaco Oy:n 20.6.2018 päivätty tarjous. Tarjous sisältää ensivaiheessa noin 1.196 kem² laajuiset päiväkotitilat toteutettuna kahteen kerrokseen ja option toisessa vaiheessa toteutettavasta lisärakennuksesta noin 639 kem² toteutettuna yhteen kerrokseen. Ensimmäisen rakennusvaiheen toimitus tapahtuu 28.2.2019 mennessä. Lisärakennusoption käyttäminen edellyttää tontilla nykyisin olevan huonokuntoisen päiväkotirakennuksen purkamista. Optio lisätilojen tilaamiseen on voimassa 31.1.2019 asti siten, että toimitus tapahtuu 31.8.2019 mennessä."

3 Suorahankinnan edellytysten täyttyminen

3.1 Asian arvioinnin lähtökohdat

Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksiköllä ollut peruste toteuttaa hankinta suorahankintana.

Hankintayksikkö on perustellut tekemäänsä suorahankintaa sillä, että aiemmassa avoimessa menettelyssä on saatu vain yksi tarjous, valittajan tarjous, joka ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Hankintayksikön mukaan valittajan tarjous on ollut hankintayksikön kannalta soveltumaton, koska se ei ole vastannut tarjouspyyntöä tilojen toiminnallisten vaatimusten eikä optiojakson hinnoittelun osalta. Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että hankinta on ollut päiväkodin käyttökiellon vuoksi äärimmäisen kiireellinen.

Valittaja on esittänyt, että sen tarjous on täyttänyt tarjouspyynnön vähimmäisvaatimukset ja ollut tila- ja teknisten ratkaisujen osalta tarjouspyynnön mukainen. Valittajan mukaan hankintayksiköllä olisi myös ollut riittävästi aikaa kilpailuttaa hankinta uudelleen.

Asiassa on valituksen johdosta ensin arvioitava, onko valittajan tarjous ollut hankintayksikön esittämällä tavalla tarjouspyynnön vastainen ja sen jälkeen arvioitava, onko hankintayksikkö voinut toteuttaa hankinnan suorahankintana sillä perusteella, että valittajan tarjous ei ole ollut hankintalain 40 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla soveltuva. Tämän jälkeen asiassa on mahdollisesti vielä arvioitava, onko hankintayksikkö voinut toteuttaa hankinnan suorahankintana hankintalain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi.

3.2 Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden arviointia

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjous ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja tilojen toiminnallisia vaatimuksia elementtien runkosyvyyden, ryhmätyötilojen sijoittelun, koon ja määrän, WC- ja pesutilojen pinta-alan ja sijoittelun sekä pesualtaiden sijoittelun, pukuhuoneiden pinta-alan ja pukukaappien määrän, naulakkotilojen ja varastojen pinta-alan sekä kuraeteisten pinta-alan ja sijoittelun osalta. Hankintayksikön mukaan valittajan tarjous ei ole myöskään täyttänyt tarjouspyynnön vaatimuksia optiojakson hinnoittelusta.

3.2.1 Elementtien runkosyvyys

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjoama 12,12 metriä leveä tilaratkaisu ei ole täyttänyt hankinnalle asetettuja toiminnallisia vaatimuksia. Hankintayksikön mukaan pitkät ja kapeat käytävätilat olisivat tehneet liikkumisen eri ryhmien ja tilojen välillä sekä ruoan jakelun hankalaksi.

Valittajan mukaan tarjouspyynnössä ei ole esitetty elementtien runkosyvyyttä koskevaa vaatimusta.

Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouspyynnöllä tarjouksia tilaelementtien toimituksesta pystytys- ja purkutöineen sekä tilojen vuokraamisesta tilaajan käyttöön tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Tarjouspyynnön liitteenä olleen teknisen erittelyn mukaan rakennuksen on tullut olla tilaohjelman ja päiväkotikonseptiluonnoksen mukainen. Teknisestä erittelystä käy ilmi, että tilojen järjestys voi olla myös konseptista poikkeava, mutta kaikki esitetyt toiminnot pitää voida osoittaa tarjotusta ratkaisusta. Lisäksi teknisessä erittelyssä on todettu, että luonnosten mukaisten tilojen pinta-alat ovat ohjeellisia ja ne voivat poiketa jonkin verran, mikäli toiminnallisuus säilyy.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön liitteenä olleessa tilaohjelmassa ja päiväkotikonseptiluonnoksessa on ilmoitettu eri tilojen pinta-aloja, mutta tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole esitetty elementtien runkosyvyyttä koskevaa vaatimusta. Valittajan tarjousta ei ole siten pidettävä elementtien runkosyvyyden osalta tarjouspyynnön vastaisena.

3.2.2 Ryhmätyötilat

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjouksessa ryhmätyötilojen sijoittelu, koko ja määrä eivät ole vastanneet varhaiskasvatussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole ollut täsmällisiä vaatimuksia ryhmätyötilojen sijoittelulle. Tarjouspyynnön liitteenä olleesta teknisestä erittelystä käy ilmi, että tilojen järjestys on voinut olla myös päiväkotikonseptiluonnoksesta poikkeava, mikäli kaikki toiminnot sisältyvät tarjottuun tilaratkaisuun. Valittajan tarjousta ei ole siten pidettävä ryhmätilojen sijoittelun osalta tarjouspyynnön vastaisena.

Hankintayksikkö ei ole tarkemmin esittänyt, miltä osin valittajan tarjoamat ryhmätilat eivät olisi vastanneet tarjouspyynnön vaatimuksia niiden koon ja määrän osalta. Valittajan tarjousta ei voida pitää ryhmätyötilojen osalta tarjouspyynnön vastaisena sillä hankintayksikön esittämällä perusteella, että valittajan tarjoamat ryhmätyötilat eivät olisi vastanneet varhaiskasvatussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita.

3.2.3 WC- ja pesutilat sekä pesualtaat

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjoamat pesutilat ovat olleet ahtaat ja epäkäytännölliset päiväkoti-ikäisille lapsille. Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että valittajan tarjouksessa on tarjottu WC-istuimille ovellisia, erillisiä tiloja, vaikka tilaohjelmassa WC-istuimien välille on määritelty jakoseinät. Hankintayksikön mukaan myöskään WC-tilojen sijoittelu erilleen ei ole vastannut käyttötarpeita. Hankintayksikkö on vielä esittänyt, että valittajan tarjoamat pesualtaat ovat sijainneet erillisessä WC-tilassa, mikä ei ole toimiva ratkaisu päiväkoti-ikäisille lapsille. Edelleen hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjoamasta tilaratkaisusta on puuttunut liikuntaesteisten WC-tila.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen teknisen erittelyn kohdassa "Kotipesien, ryhmätilojen sekä yleisten tilojen varusteet ja kalusteet" on todettu, että WC- ja pesutilojen on vastattava kunkin ikäryhmän käyttötarpeita. Tarjouspyynnössä ei ole kuitenkaan tarkemmin määritelty eri ikäryhmien mukaisia vaatimuksia pesutiloille. Valittajan tarjousta ei ole siten pidettävä pesutilojen osalta tarjouspyynnön vastaisena.

Tarjouspyynnön liitteenä olleessa tilaohjelmassa on todettu, että WC-istuimet tulee tarjota jakoseinillä ja ovilla. Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta käy ilmi, että valittajan tarjoama tilaratkaisu on sisältänyt erilliset, ovelliset WC-tilat. Valittajan tarjous ei ole siten WC-tilojen jakoseinien osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole ollut täsmällisiä vaatimuksia WC-tilojen sijoittelulle. Tarjouspyynnön liitteenä olleesta teknisestä erittelystä käy ilmi, että tilojen järjestys on voinut olla myös päiväkotikonseptiluonnoksesta poikkeava, mikäli kaikki toiminnot sisältyvät tarjottuun tilaratkaisuun. Valittajan tarjousta ei ole siten pidettävä WC-tilojen sijoittelun osalta tarjouspyynnön vastaisena.

Tarjouspyynnön liitteenä olleessa teknisessä erittelyssä on todettu muun ohella, että jokaisessa ryhmätilassa tulee olla käsienpesualtaat. Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta ilmenee, että valittajan tarjoamassa tilaratkaisussa kaikissa ryhmätiloissa ei ole ollut käsienpesualtaita. Valittajan tarjous ei ole siten pesualtaiden osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

Tarjouspyynnön liitteenä olleessa tilaohjelmassa on edellytetty, että tarjottavassa tilaratkaisussa tulee olla sekä ensimmäisessä että toisessa kerroksessa WC-tila liikuntaesteisille.

Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta ilmenee, että valittajan tarjoama tilaratkaisu on sisältänyt ainoastaan ensimmäisessä kerroksessa WC-tilan liikuntaesteisille. Valittajan tarjous ei ole siten liikuntaesteisten WC-tilan osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

3.2.4 Pukuhuoneet ja pukukaapit

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjoamat henkilökunnan pukuhuonetilat ovat olleet ahtaat eikä niihin ole mahtunut kuin puolet tarjouspyynnössä edellytetyistä 30 pukukaapista. Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että valittajan tarjoamasta tilaratkaisusta on puuttunut miesten pukuhuone.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen tilaohjelman mukaan naisten pukuhuoneen pinta-alan on tullut olla 15 neliömetriä. Tarjouspyynnössä puolestaan on todettu, että tarjotut pinta-alat voivat poiketa +/− 5 prosenttia tilaohjelmassa esitetystä, mikäli toiminnallisuus säilyy.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen teknisen erittelyn kohdassa "Sosiaalitilan varusteet ja kalusteet (30 henkilöä)" on todettu seuraavaa:

"Tilavaraus pukukaapeille (kaapit tilaajan hankintana). Henkilökuntaa on yhteensä n. 30 työntekijää."

Tarjouspyynnön liitteenä olleen tilaohjelman mukaan naisten pukuhuoneessa on tullut olla 30 säilytyslokeroa.

Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta käy ilmi, että valittajan tarjoamassa tilaratkaisussa naisten pukuhuone on ollut pinta-alaltaan 10,5 neliömetriä. Pukuhuoneen pinta-ala on siten tarjouspyynnön vastaisesti poikennut yli 5 prosenttia tilaohjelmassa ilmoitetusta pinta-alasta. Lisäksi valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta ilmenee, että valittajan tarjoamassa tilaratkaisussa naisten pukuhuoneessa on ollut ainoastaan 15 pukukaappia. Valittajan tarjous ei ole siten naisten pukuhuoneen pinta-alan ja pukukaappien määrän osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

Tarjouspyynnön liitteenä olleessa tilaohjelmassa on edellytetty, että tarjottavassa tilaratkaisussa tulee olla miesten pukuhuone.

Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta ilmenee, että valittajan tarjoama tilaratkaisu ei ole sisältänyt miesten pukuhuonetta. Valittajan tarjous ei ole siten miesten pukuhuoneen osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia

3.2.5 Naulakkotilat, kuraeteiset ja varastot

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjoamat naulakkotilat ja kuraeteistilat ovat olleet ahtaat ja epäkäytännölliset. Hankintayksikön mukaan kuraeteisten sijoitus erilleen on ollut epäkäytännöllinen. Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että valittajan tarjoamat ryhmäkohtaiset varastot eivät ole pinta-alaltaan vastanneet tarjouspyynnössä vaadittua.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole esitetty erikseen naulakkotilojen kokoa koskevaa vaatimusta. Tarjouspyynnön liitteenä olleessa tilaohjelmassa on kuitenkin ilmoitettu vaate-eteisten pinta-aloiksi 19,5–36,5 neliömetriä. Tarjouspyynnössä on todettu edellä mainituin tavoin, että tarjotut pinta-alat voivat poiketa +/− 5 prosenttia tilaohjelmassa esitetystä, mikäli toiminnallisuus säilyy.

Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta käy ilmi, että valittajan tarjoamassa tilaratkaisussa vaate-eteisten pinta-ala on ollut 12 neliömetriä. Vaate-eteisten pinta-ala on siten tarjouspyynnön vastaisesti poikennut yli 5 prosenttia tilaohjelmassa ilmoitetusta pinta-alasta. Näin ollen valittajan tarjous ei ole vaate-eteisten pinta-alan osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen teknisen erittelyn mukaan kuraeteisissä on tullut olla kuivaustilaa vastaavalle lapsimäärälle ja tilaohjelmassa kuraeteisten pinta-alaksi on ilmoitettu 23 neliömetriä.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole ollut täsmällisiä vaatimuksia kuraeteisten sijoittelulle. Tarjouspyynnön liitteenä olleesta teknisestä erittelystä käy ilmi, että tilojen järjestys on voinut olla myös päiväkotikonseptiluonnoksesta poikkeava, mikäli kaikki toiminnot sisältyvät tarjottuun tilaratkaisuun. Valittajan tarjousta ei ole siten pidettävä kuraeteisten sijoittelun osalta tarjouspyynnön vastaisena.

Valittajan tarjouksen liitteenä olleesta pohjapiirroksesta käy kuitenkin ilmi, että valittajan tarjoamassa tilaratkaisussa kuraeteiset ovat olleet pinta-alaltaan 12 neliömetriä ja ne ovat siten tarjouspyynnön vastaisesti poikenneet yli 5 prosenttia tarjouspyynnössä edellytetystä pinta-alasta. Näin ollen valittajan tarjous ei ole kuraeteisten pinta-alan osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen tilaohjelman mukaan ryhmäkohtaisten varastojen pinta-alan on tullut olla 5,5 neliömetriä. Valittajan tarjoamassa tilaratkaisussa varastojen pinta-alat ovat olleet 1–2,5 neliömetriä ja ne ovat siten poikenneet yli 5 prosenttia tarjouspyynnössä edellytetystä pinta-alasta. Näin ollen valittajan tarjous ei ole varastojen pinta-alan osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

3.2.6 Optiojakson hinnoittelu

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjous on ollut hinnoittelun osalta tarjouspyynnön vastainen, koska se ei ole vastannut tarjouspyynnössä pyydettyä hinnoittelun porrastusta.

Tarjouspyynnön mukaan tarjoukset vuokrahintoineen on tullut antaa tarjouspyynnön liitteenä olevalla tarjouslomakkeella. Tarjoajien on tullut tarjouslomakkeen kohdassa 1 "Vuokrauskohteen hinnoittelu" ilmoittaa muun ohella kiinteät, porrastetusti alenevat vuokrahinnat kuukautta kohti ensimmäiseltä 48 kuukauden jaksolta ja toiselta 12 kuukauden optiojaksolta. Vuokran määrän on siten tullut laskea 12 kuukauden optiojakson osalta.

Valittaja on ilmoittanut tarjouslomakkeella, että vuokralainen suorittaa vuokrauskohteesta vuokranantajalle vuokraa kuukausittain ensimmäiseltä 48 kuukauden jaksolta 19.060 euroa ja toiselta 12 kuukauden optiojaksolta 21.025 euroa. Valittajan tarjouksessa vuokran määrä ei ole siten alentunut tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla optiojakson osalta. Näin ollen valittajan tarjous ei ole hinnoittelun porrastuksen osalta vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

3.3 Valittajan tarjouksen soveltuvuus

Markkinaoikeus on edellä katsonut, että valittajan tarjous ei ole kaikilta osin vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia WC-tilojen jakoseinien, pesualtaiden, liikuntaesteisten WC-tilan, naisten pukuhuoneen ja pukukaappien, miesten pukuhuoneen, vaate-eteisten, kuraeteisten ja varastojen osalta. Lisäksi markkinaoikeus on edellä katsonut, että valittajan tarjous ei ole vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia optiojakson hinnoittelun osalta.

Markkinaoikeus toteaa, että pelkästään tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuus ei sellaisenaan osoita, ettei tarjous olisi ollut hankintalain 40 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla soveltuva. Hankintalain 40 §:ää koskevissa esitöissä (HE 108/2016 vp s. 133–134) on todettu, että tarjous ei ole soveltuva esimerkiksi silloin, kun se ei lainkaan vastaa hankintayksikön tarvetta eikä hankinnan kohdetta. Kyseessä tulee näin ollen olla merkittävästi hankinta-asiakirjojen vastainen tarjous, joka rinnastuu siihen, että tarjousta ei ole lähetetty lainkaan.

Edellä todetut tarjouksen soveltuvuuden arvioinnin lähtökohdat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei valittajan tarjousta ole pidettävä niin merkittävällä tavalla tarjouspyynnön vastaisena, että valittajan tarjousta ei olisi pidettävä hankintalain 40 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla soveltuvana. Näin ollen hankintalain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaiset suorahankinnan edellytykset eivät ole täyttyneet asiassa.

3.4 Suorahankinta äärimmäisen kiireen johdosta

Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että hankinnan voidaan katsoa olleen päiväkodin käyttökiellon vuoksi äärimmäisen kiireellinen.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintailmoitus on julkaistu 11.4.2018 ja tarjoukset on tullut jättää 27.4.2018 mennessä. Tarjouspyynnön mukaan vuokrauskohteen on tullut olla valmis käyttöönotettavaksi viimeistään 19.10.2018. Hankinta on sittemmin keskeytetty 7.5.2018 tehdyllä päätöksellä.

Hankintayksikön 21.6.2018 tekemässä suorahankintapäätöksessä on todettu, että väistötilojen tarve on päiväkotirakennuksen tutkitun huonokuntoisuuden vuoksi kiireellinen ja että tiloille on asetettu käyttökielto 1.10.2018 alkaen. Suorahankintapäätöksessä ensimmäisen rakennusvaiheen toimitusaikaa on kuitenkin pidennetty 28.2.2019 asti ja toisen vaiheen lisärakennusoption toimitusaikaa 31.8.2019 asti.

Kun otetaan huomioon, että suorahankinta voi edellä todetulla tavalla tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti ja että sen edellytyksiä on tulkittava suppeasti, markkinaoikeus katsoo edellä esitetyn perusteella, ettei hankintayksikkö ole osoittanut käsillä olleen sellaista hankintayksiköstä riippumatonta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutunutta äärimmäistä kiirettä, jonka perusteella hankinta olisi voitu tehdä suorahankintana. Edellytykset suorahankinnan tekemiselle eivät ole siten täyttyneet asiassa.

4 Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimus on allekirjoitettu 31.7.2018.

Hankintalain 154 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan markkinaoikeus voi määrätä hankintayksikön maksamaan hyvitysmaksun asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

Hankintalain 155 §:n 1 momentin mukaan hyvitysmaksua määrättäessä otetaan huomioon hankintayksikön virheen tai laiminlyönnin laatu, valituksen kohteena olevan hankinnan tai käyttöoikeussopimuksen arvo ja valittajalle aiheutuneet kustannukset ja vahinko. Pykälän 2 momentin mukaan hyvitysmaksun määrä ei saa ilman erityistä syytä ylittää kymmentä prosenttia hankintasopimuksen arvosta.

Hyvitysmaksun määräämisen edellytyksiä tulee arvioida sen perusteella, millaiseksi tarjouskilpailu ja valittajan asema siinä olisi muodostunut virheettömässä menettelyssä.

Virheettömässä menettelyssä hankintayksikkö olisi kilpailuttanut hankinnan uudelleen. Kyseisen hankintamenettelyn virheen luonteen vuoksi virheettömän menettelyn lopputuloksen arvioimiseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä, kuten kuinka monta ja minkälaisia tarjouksia hankintayksikkö olisi tällöin saanut. Asiassa ei siten ole riittävän luotettavasti todettavissa, että valittajalla olisi virheettömässä hankintamenettelyssä ollut hankintalain 154 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu. Hyvitysmaksun määräämisen edellytykset eivät näin ollen täyty ja hyvitysmaksua koskeva vaatimus on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Hankintalain 149 §:n 3 momentin perusteella vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta ratkaistaessa hankintayksikköön sovelletaan, mitä edellä mainituissa hallintolainkäyttölain säännöksissä säädetään viranomaisesta tai muusta julkisesta osapuolesta.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen pääasian osalta.

Markkinaoikeus velvoittaa Lahden kaupungin korvaamaan Temporent Oy:n oikeudenkäyntikulut 9.200 eurolla.

Markkinaoikeus hylkää Lahden kaupungin vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Kuitenkin päätökseen, jolla markkinaoikeus on määrännyt hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksun, saa hakea muutosta valituslupaa pyytämättä valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Markkinaoikeuden päätös hyvitysmaksun, tehottomuusseuraamuksen, seuraamusmaksun ja sopimuskauden lyhentämisen määräämisestä voidaan kuitenkin panna täytäntöön vasta, kun päätös on lainvoimainen.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund ja
Riikka Innanen sekä asessori Anu Pitkänen.

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.