MAO:63/19

Kiinteistö Oy Kärrykartano - kiinteistönhoidon palvelut

julkinen hankinta - myöhästynyt valitus - tutkimatta jättäminen

Diaarinumero: 2018/239
Antopäivä: 11.2.2019

ASIAN TAUSTA

Kiinteistö Oy Kärrykartano Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 13.2.2018 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta kiinteistönhoidon palvelujen hankinnasta ajalle 1.5.2018–30.10.2018. Hankintailmoituksen mukaan hankinta on koskenut vihertöitä ja piha-alueiden puhtaanapitoa.

Kiinteistö Oy Kärrykartanon hallitus on 28.3.2018 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut E-P:n Kiinteistöässät Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ylittänyt julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 25 §:n mukaisen kansallisen kynnysarvon.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 30.4.2018.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Kiinteistöpalvelu Komiat Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 13.734,73 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittaja on suljettu tarjouskilpailusta sillä perusteella, että valittajaa ei ole merkitty kaupparekisteriin. Valittajan tarjouksessa on kuitenkin ilmoitettu, että kaupparekisteri-ilmoitus on jätetty, ja valittaja on merkitty kaupparekisteriin ennen hankintapäätöksen tekemistä. Rekisteröimättömyydellä ei ole myöskään merkitystä, koska toimintaa voi harjoittaa esimerkiksi perustettu mutta rekisteröimätön osakeyhtiö. Menettely on siten ollut virheellistä.

Myös hankinnassa asetettu liikevaihtovaatimus on ollut hankintasäännösten vastainen. Liikevaihdolla ei ole merkitystä hankinnan kohteen kannalta. Liikevaihtovaatimusta ei ole myöskään suhteutettu hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen.

Valittaja on täyttänyt hankintasäännösten vastaista liikevaihtovaatimusta lukuun ottamatta kaikki asetetut vähimmäisehdot ja sen tarjous on ollut hinnaltaan halvin.

Hankintayksikkö ei ole toimittanut päätöstä ja valitusosoitusta valittajalle hankintasäännöksissä edellytetyllä tavalla.

Hankintayksikkö on vasta 16.5.2018 valittajan asiamiehen erikseen pyytäessä suostunut toimittamaan päätöksen ja valitusosoituksen asiamiehelle.

Sen sijaan valittajayhtiölle ei ole edelleenkään toimitettu hankintapäätöstä ja valitusosoitusta.

Hankintayksikön tekemä hankintapäätös on lisäksi ollut olennaisesti puutteellinen. Hankintayksikkö on lisäksi tehnyt hankintasopimuksen voittaneen tarjoajan kanssa noudattamatta odotusaikaa.

Edellä mainitun johdosta 30 päivän valitusaika on alkanut kulua 17.5.2018. Valitus on lähetetty markkinaoikeudelle 14.6.2018.

Vastine

Vaatimukset

Kiinteistö Oy Kärrykartano on vaatinut, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta tai hylkää valituksen.

Perusteet

Valitus ei ole saapunut markkinaoikeuteen 14 päivän kuluessa siitä, kun valittaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä.

Hankintapäätöksen tiedoksiannossa on menetelty ensin virheellisesti. Tarjoajille on annettu 29.3.2018 tieto tarjoajan valinnasta, mutta tässä vaiheessa päätökseen on jäänyt liittämättä vertailutaulukot ja valitusosoitus. Valittajan asiamies on 9.5.2018 toimittanut päämiehensä edustajana hankintayksikölle sähköpostiviestin, jossa on pyydetty päätösasiakirjoja valitusosoituksin. Tässä vaiheessa hankintayksikkö on huomannut menetelleensä virheellisesti hankintapäätöksen tiedoksiannossa. Hankintayksikkö on 16.5.2018 toimittanut valitusosoitukset ja vertailutaulukot valittajan asiamiehelle sekä tarjouksen tehneille yrityksille.

Valittaja ei ole täyttänyt soveltuvuusvaatimuksia ja sen johdosta se on tullut sulkea tarjouskilpailusta.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on markkinaoikeuden lausumapyynnön johdosta antanut lisäselvityksen hankintapäätöksen tiedoksiannosta valittajalle.

Valittaja ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausumaa hankintayksikön antamasta lisäselvityksestä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 127 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön tekemä päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje on annettava tiedoksi kirjallisesti niille, joita asia koskee. Päätös edellä mainittuine asiakirjoineen annetaan tiedoksi käyttäen ehdokkaan ja tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa. Käytettäessä sähköistä yhteystietoa ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon päivänä, jona asiaa koskeva sähköinen asiakirja on viestin vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että sähköistä viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa hankintayksikön on merkittävä viestiinsä erikseen tieto viestin lähettämispäivästä.

Hankintalain 129 §:n 1 momentin mukaan EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sekä kansallisen kynnysarvon ylittävässä liitteen E palveluhankinnassa tai käyttöoikeussopimuksessa voidaan tehdä sopimus aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi (odotusaika).

Hankintalain 147 §:ssä säädetään hankinta-asioissa noudatettavista muutoksenhakuajoista. Pykälän 1 momentin mukaan valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen, jollei jäljempänä toisin säädetä. Pykälän 2 momentin mukaan, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen mainitun lain 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen. Lain 147 §:n 3 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Hankintalain 147 §:ää koskevien esitöiden (HE 108/2016 vp s. 239) mukaan pykälä vastaa pääosin aiemmin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007, vanha hankintalaki) 87 §:ssä säädettyä. Vanhan hankintalain 87 §:n esitöistä (HE 190/2009 vp s. 61) ilmenee pääsääntönä olevan se, valitus tulee tehdä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Vanhan hankintalain 87 §:n 3 momentin, joka on ollut samansisältöinen kuin edellä selostettu hankintalain 147 §:n 3 momentti, osalta edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 190/2009 vp s. 61) on todettu muun ohella, että lainkohdassa säädetään muutoksenhaun enimmäismääräajasta. Mainittua hallituksen esitystä koskevassa talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 2/2010 vp s. 8) on kyseisen lainkohdan osalta todettu muun ohella, että tarkoituksena on, että sääntely vastaa jo vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaisesti vähäinen puute hankintapäätöksessä tai valitusosoituksessa ei ole oikeuttanut 14 päivää pidempään muutoksenhakuaikaan. Tämän selventämiseksi talousvaliokunta on esittänyt säännöstä hallituksen esityksessä ehdotettuun nähden täsmennettäväksi sisällyttämällä siihen hankintapäätöksen ja valitusosoituksen puutteellisuuden olennaisuutta koskeva edellytys. Mietinnön mukaan muutoksenhaun määräajan pidentäminen 14 päivästä 6 kuukauteen on mahdollista vain tilanteissa, joissa hankintapäätöksen tai valitusosoituksen puutteellisuus vaikuttaa muutoksenhakijan mahdollisuuksiin arvioida oikeussuojan tarvettaan.

Asian arviointi ja johtopäätös

Hankintapäätös on tehty 28.3.2018. Asiassa saadun selvityksen perusteella hankintayksikkö on toimittanut valittajalle tiedon valitusta tarjoajasta 29.3.2018 lähetetyllä sähköpostiviestillä. Mainittu sähköpostiviesti ei ole sisältänyt varsinaista hankintapäätöstä perusteluineen eikä valitusosoitusta.

Asiassa saadun selvityksen mukaan hankintayksikkö on 16.5.2018 toimittanut valittajan asiamiehelle tämän pyynnöstä sähköpostitse hankintapäätöksen liitteineen sekä valitusosoituksen markkinaoikeuteen. Tämän lisäksi hankintayksikkö on antanut markkinaoikeudelle selvityksen, josta on todettavissa, että hankintayksikkö on toimittanut mainittuna päivänä samansisältöisen sähköpostiviestin myös valittajan tarjouksessaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Valittaja on itsekin ilmoittanut saaneensa hankintapäätöksen tiedoksi 16.5.2018. Valittajan on siten katsottava saaneen tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen mainittuna päivänä.

Mainitusta valittajalle toimitetusta hankintapäätöksestä liiteasiakirjoineen on muun ohella ilmennyt tarjousten vertailu sekä se, millä perusteella valittaja on suljettu tarjouskilpailusta. Markkinaoikeus katsoo, että valittaja on sille toimitetun hankintapäätöksen ja tarjousvertailuasiakirjan perusteella saanut riittävät tiedot hankintayksikön ratkaisusta sen arvioimiseksi, vaatiiko valittajan oikeuksien turvaaminen asian saattamista markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Valittajalle on hankintapäätöksen ja tarjousvertailuasiakirjan tiedoksiannon yhteydessä toimitettu myös lainmukainen valitusosoitus markkinaoikeuteen. Hankintapäätöksessä ja tarjousvertailuasiakirjassa tai valitusosoituksessa ei edellä todetun perusteella ole ollut sellaista puutteellisuutta, joka olisi vaikuttanut valittajan mahdollisuuksiin arvioida oikeussuojan tarvettaan.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintapäätös tai valitusosoitus ole ollut hankintalain 147 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisesti puutteellinen ja että määräaika valituksen tekemiselle on alkanut kulua siitä, kun valittaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen eli 16.5.2018.

Asiassa on kysymys kansallisen kynnysarvon ylittävästä, mutta EU-kynnysarvon alittavasta palveluhankinnasta. Kysymyksessä olevaan hankintaan ei näin ollen tule sovellettavaksi odotusaikaa koskevat hankintalain säännökset. Asiaan ei siten sovellu myöskään hankintalain 147 §:n 2 momentissa tarkoitettu 30 päivän valitusaika tietyissä tilanteissa, joissa odotusaikaa ei ole noudatettu. Valitusaika on näin ollen ollut 147 §:n 1 momentissa tarkoitetun pääsäännön mukainen 14 päivää siitä, kun valittaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Hankintalain 147 §:n 1 momentin mukainen 14 päivän määräaikaa valituksen tekemiselle markkinaoikeuteen on siten päättynyt 30.5.2018. Koska valitus markkinaoikeudelle on tehty vasta 19.6.2018, se on jätettävä myöhässä saapuneena tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta.

Markkinaoikeus hylkää Kiinteistöpalvelu Komiat Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Riikka Innanen ja Jukka Koivusalo.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

 
Julkaistu 19.2.2019