MAO:628/16

ASIAN TAUSTA

Maanmittauslaitos (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 4.11.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta topografisten maastokarttojen painatuksen ja jälkikäsittelyn hankinnasta ajalle 1.1.2016–31.12.2016 sekä mahdolliselle optiokaudelle 1.1.2017–31.12.2017.

Maanmittauslaitoksen johtaja on 22.1.2016 tekemällään hankintapäätöksellä (diaarinumero MML 4543/02 02/2015) valinnut Karttakeskus Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 90.000–180.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu, eikä hankintapäätöstä ole pantu muutoinkaan täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Bookwell Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen.

Perusteet

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että alihankkijoiden käyttö on mahdollista vain jälkikäsittelytöiden osalta. Voittanut tarjoaja tekee myös painamisen alihankintana ulkomailla. Tämä ei ole tarjouspyynnön ehtojen ja ohjeistuksen mukaista.

Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, minkä johdosta hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta. Vaihtoehtoisesti tarjouspyynnön on katsottava olleen alihankkijoiden käytön osalta epäselvä.

Vastine

Vaatimukset

Maanmittauslaitos on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 400 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön vastainen.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että toimittaja voi käyttää alihankkijoita jälkikäsittelytöiden osalta ja että taitto voidaan teettä alihankkijalla. Tarjouspyynnössä ei ole ilmaistu asiaa siten, että ainoastaan näiden töiden osalta on ollut sallittua käyttää alihankkijoita. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään kielletty alihankinnan käyttämistä miltään osin. Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olleessa sopimusluonnoksessa on ilmoitettu, että toimittaja voi käyttää alihankkijoita.

Alihankinnan kieltäminen ei myöskään olisi hankintasäännösten mukaista.

Kuultavan lausunto

Karttakeskus Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on antanut vastaselityksen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Asian arviointi

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Maanmittauslaitoksen topografisten maastokarttojen painatuksen ja jälkikäsittelyn hankinnasta.

Tarjouspyynnön kohdassa "hankinnan kohde ja laajuus" on muun ohella ilmoitettu, että Maanmittauslaitos tilaa perus- ja maastokarttojen painatuksen sekä siihen liittyvät jälkikäsittelytyöt. Tarjouspyynnön mukaan jälkikäsittelyyn luetaan painettujen karttalehtien taitto, pakkaus sekä toimittaminen painoerä kerrallaan toimittajan kustannuksella tilaajan antamiin osoitteisiin Suomessa.

Tarjouspyynnön kohdassa "sopimusehdot ja oikeudet" on muun ohella ilmoitettu, että toimittaja voi käyttää alihankkijoita jälkikäsittelytöiden osalta. Alihankinnasta on lisäksi mainittu tarjouspyynnön liitteen A kohdassa "jälkikäsittelytyöt", jossa on ilmoitettu, että taitto voidaan tehdä alihankkijalla. Samassa tarjouspyynnön kohdassa on myös ilmoitettu, että kuljetuksissa voidaan käyttää alihankkijaa.

Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä D on ollut lomake, jossa tarjoajan on tullut ilmoittaa tarjouspyynnön vaatimusten täyttyminen. Kyseisessä lomakkeessa on ollut kohta, jossa tarjoajan on tullut ilmoittaa, mikäli tarjoaja käyttää jälkikäsittelytöissä alihankkijaa tai alihankkijoita.

Tarjouspyynnön liitteenä on myös ollut puitesopimusluonnos. Sopimusluonnoksen kohdan 8 mukaan toimittaja voi käyttää alihankkijoita.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä ei ole sinänsä nimenomaisesti kielletty alihankkijoiden käyttöä. Lisäksi edellä todetulla tavalla tarjouspyynnön liitteenä olleessa sopimusluonnoksessa on mainittu alihankkijoiden käytön olevan sallittua. Sanottujen seikkojen perusteella tarjoajille on voinut syntyä käsitys, että alihankkijoiden käyttäminen on sallittua hankinnassa kaikilta osin.

Toisaalta edellä selostetulla tavalla tarjouspyynnössä on erikseen nimenomaisesti ilmoitettu, että alihankkijoita voi käyttää jälkikäsittelytöiden osalta. Tämän lisäksi tarjouspyynnössä on pyydetty ilmoittamaan alihankkijat ainoastaan jälkikäsittelytöiden osalta ja mainittu erikseen liitteellä A tiettyjen jälkikäsittelyyn liittyvien töiden osalta, että näissä töissä voidaan käyttää alihankkijaa. Sanotun perusteella tarjouspyyntöasiakirjoja kokonaisuutena tarkasteltuna tarjoajille on voinut perustellusti syntyä myös käsitys, että alihankkijoita ei kysymyksessä olevassa hankinnassa ole voinut käyttää muutoin kuin jälkikäsittelytöiden osalta.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö on ollut tulkinnanvarainen sen osalta, kuinka laajasti alihankkijoita on ollut kysymyksessä olevassa hankinnassa sallittua käyttää. Mainitulta osin on ollut kyse tarjoajien ja tarjouksen laatimisen kannalta merkityksellisestä seikasta. Tarjouspyyntö ei siten ole ollut omiaan tuottamaan yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia eikä turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousten vertailussa.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintapäätöstä ole muutoinkaan pantu täytäntöön. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Koska jo hankintamenettelyä koskeva tarjouspyyntö on ollut hankintasäännösten vastainen, hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata vain siten, että hankinnasta järjestetään kokonaan uusi tarjouskilpailu.

Mikäli Maanmittauslaitos aikoo edelleen toteuttaa topografisten maastokarttojen painatuksen ja jälkikäsittelyn hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian näin päättyessä hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Maanmittauslaitoksen johtajan 22.1.2016 tekemän hankintapäätöksen (diaarinumero MML 4543/02 02/2015). Markkinaoikeus kieltää Maanmittauslaitosta tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 15.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus hylkää Maanmittauslaitoksen vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Reima Jussila ja Jukka Koivusalo.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.