MAO:349/13

ASIAN TAUSTA

Askolan kunnan (jäljempänä myös hankintayksikkö) tekniset palvelut on ilmoittanut 7.1.2013 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta pelastusaseman työmaavalvontaa ja rakennuttamiskonsultointia koskevasta palveluhankinnasta ajalle 1.2.2013–31.8.2014.

Askolan kunnan tekninen lautakunta on 11.2.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 15 hylännyt Kiema Management Oy:n tarjouksen ja valinnut UVM yhtiöt OY:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 65.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Kiema Management Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön korvaamaan valittajalle aiheutuneet tulonmenetykset sekä sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 1.240 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti hylätessään valittajan tarjouksen puuttuvan soveltuvuuden vuoksi. Hankintapäätöksen mukaan valittaja ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua vaatimusta, jonka mukaan tarjoajien on tullut olla merkittyinä ennakkoperintärekisteriin tarjouksen tekohetkellä.

Valittaja on ollut merkittynä ennakkoperintärekisteriin tarjouksen jättöpäivänä 24.1.2013. Valittaja on ilmoittanut tarjouksen liitteen 3 kohdassa 4.5 "Suoritusvastuu", että Kiema Management Oy on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Lisäksi tarjouksessa on mainittu, että yrityksellä on ollut sopimus yhteisöveron perinnän keskeyttämisestä ja ennakkoperintärekisteriin merkitsemisestä verohallinnon kanssa. Hankintayksikkö ei ole tarkastanut valittajan ilmoitusta ennakkoperintämerkinnästä tai pyytänyt valittajalta lisäselvitystä ennakkoperintärekisteriin kuulumisesta.

Hankintayksikkö ei ole hylännyt voittaneen tarjoajan tarjousta, vaikka voittanut tarjoaja ei ole tarjouspyynnössä vaaditulla tavalla toimittanut 24.1.2013 mennessä 30.6.2011 päättyneen tilikautensa tilinpäätösasiakirjoja kaupparekisteriin.

Tarjousvertailuun on hyväksytty tarjous sellaiselta tarjoajalta, jonka toiminta on kaupparekisteritietojen mukaan lakannut 31.10.2012. Tarjoaja on sulautunut toiseen yhtiöön tarjousten jättöpäivän jälkeen. Hankintapäätöksestä ei ole käynyt ilmi millä perusteella kyseisen tarjoajan tarjous on hyväksytty tarjousvertailuun tai tarjoajan tarjous on pisteytetty.

Vastine

Vaatimukset

Askolan kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.278,80 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on kohdellut tarjoajia tasapuolisesti. Valittajan tarjous on hylätty selkeästi tarjouspyynnön vastaisena.

Tarjouspyynnössä on edellytetty alle kaksi kuukautta vanhaa todistusta siitä, että yritys on ollut merkittynä ennakkoperintärekisteriin. Valittaja on tarjouksensa liitteenä toimittanut veroviranomaisen todistuksen, jonka mukaan valittaja ei ole ollut ennakkoperintärekisterissä. Valittaja ei ole tarjouksessaan kommentoinut asiakirjassa ollutta merkintää. Valittajan tarjouksessaan esittämää päinvastaista väitettä ennakkoperintärekisteriin merkitsemisestä ei ole katsottava riittäväksi.

Hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa voinut pyytää tarjoajilta lisäselvityksiä, jos tarjouksen liitteitä on puuttunut tai niistä on toimitettu liian vanhoja versioita. Täydennyspyyntö on toimitettu tasapuolisesti kaikille niille tarjoajille, joiden tarjousaineistossa on ollut mainittuja puutteita. Täydennyspyyntö on esitetty siinä käsittelyvaiheessa, kun kyseinen seikka on tarkastettu tarjouksista. Myös valittajalta on pyydetty täydennystä puuttuneen työehtosopimusselvityksen osalta.

Saatujen täydennysten jälkeen tarjousten käsittelyä on jatkettu. Valittajan toimittamasta veroviranomaisen todistuksesta on ilmennyt, ettei valittajaa ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, jolloin valittajan tarjous on todettu tarjouspyynnön vastaiseksi. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta tehdä uutta täydennyspyyntöä. Tarjoajia on kohdeltu tasapuolisesti.

Valittajan mukaan voittaneen tarjoajan tilikausi on päättynyt 30.6.2012. Voittaneen tarjoajan kaupparekisteriotteesta on kuitenkin ilmennyt, että tarjoajan tilikausi on päättynyt 31.12.2012.

Toisen tarjouskilpailuun osallistuneen tarjoajan toiminnan lakkaaminen ei ole liittynyt sen kelpoisuuteen tarjoajana. Tarjouksen liitteenä toimitettujen asiakirjojen perusteella tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen.

Valittajan esittämä tarjousten pisteytystä koskeva väite ei ole merkityksellinen, koska valittajan tarjous on hylätty tarjouspyynnön vastaisena. Näin ollen kyseistä seikkaa ei tule arvioida valittajan valituksen johdosta. Hankintayksikkö on vastineen antamisen yhteydessä kuitenkin päättänyt täydentää hankintapäätöksen tiedoksiantoa lähettämällä tarjoajille pisteytykseen liittyvää lisäselvitystä.

Kuultavan lausunto

UVM yhtiöt OY on esittänyt, että kaupparekisteriotteen mukaisesti sen tilikausi on päättynyt 31.12.2012 eikä 30.6.2012, niin kuin valittaja virheellisesti väittää.

Vastaselitys

Valittaja on toimittanut tarjouksensa liitteenä todistuksen siitä, että se on merkitty takaisin ennakkoperintärekisteriin 24.1.2013 ja verovelkatodistuksen siitä, että sillä on voimassaoleva jäännösveron perintäkeskeytys, mikä on mainittu myös tarjouksessa. Hankintayksikkö vetoaa vastineessaan verovelkatodistuksen liitteeseen, jossa on vanha tieto ennakkoperintärekisterimerkinnästä.

Hankintayksikkö on ottanut valittajan tarjouksen vertailuun muiden tarjousten kanssa mutta hylännyt sen lisäselvityspyyntönsä jälkeen. Lisäksi hankintayksikkö on täydentänyt jälkikäteen tarjousvertailuja, joihin valittaja ei ota nyt kantaa.

Muut kirjelmät

Valittaja ja kuultava ovat antaneet lisäkirjelmät.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen

Valittajan hankintayksikköön kohdistamaa vaatimusta menetettyjen tulojen korvaamisesta on pidettävä vahingonkorvausvaatimuksena. Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 107 §:n 3 momentin mukaan vahingonkorvausta koskevissa asioissa toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukainen alioikeus. Valittajan vahingonkorvausvaatimus on näin ollen jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Tarjouspyynnön kohdan 11 "Tarjouksen liitteet" mukaan tarjoajan on tullut toimittaa tarjouksen liitteenä muun muassa todistus siitä, että yritys on merkitty ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Tarjoajan on myös tullut liittää tarjoukseensa kaupparekisterin otteen, josta selviää muun ohella onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaiselle. Tarjouspyynnön mukaan mainitut asiakirjat eivät ole saaneet olla kahta kuukautta vanhempia. Liiteasiakirjoja on voinut tarjouspyynnön mukaan osin korvata voimassaolevilla tilaajavastuu.fi -sivuston tiedoilla.

Hankintapäätöksen mukaan valittajan tarjous on hylätty "tarjousten vertailun yhteydessä havaitun tarjouspyynnöstä poikkeavuuden takia". Hankintapäätöksen liitteessä on, viitaten edellä mainittuun tarjouspyynnön vaatimukseen, todettu, että valittajan tarjoukseensa liittämästä verovelkatodistuksesta käy ilmi, ettei valittajaa ole merkitty ennakkoperintärekisteriin ja että tarjous on tästä syystä hylätty tarjouspyynnön vastaisena.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön mukainen. Jos tarjous ei vastaa tarjouspyynnön vaatimuksia tai ehtoja, hankintayksikön on pääsääntöisesti suljettava tarjous tarjouskilpailusta. Hankintasäännösten mukaan hankintayksiköllä on kuitenkin harkintavaltaa tilanteessa, jossa tarjoajan esittämät selvitykset soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttymisestä ovat olleet puutteelliset. Hankintayksikön on tällöinkin meneteltävä tarjoajia kohtaan tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Valittaja ei ole tarjouksensa liitteenä toimittanut tarjouspyynnössä edellytettyä erillistä todistusta siitä, että se on ollut merkittynä ennakkoperintärekisteriin. Valittajan tarjouksesta ei ole myöskään ilmennyt, että todistus olisi korvattu tilaajavastuu.fi -sivuston tiedoilla. Valittaja on sinänsä tarjouksensa kohdassa 4.5 "Suoritusvastuu" esittänyt, että se on merkitty kyseiseen rekisteriin. Toisaalta tarjouksen liitteenä toimitetussa verohallinnon 24.1.2013 päivätyssä verovelkatodistuksessa on ollut merkintä, jonka mukaan valittajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin.

Kun valittaja ei ole toimittanut tarjouksensa liitteenä todistusta ennakkoperintärekisteriin kuulumisesta tai viitannut tilaajavastuu.fi -sivustolta ilmenevään tietoon, valittajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Hankintayksikkö ei siten ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta. Valittajan myöhemmin vasta markkinaoikeudelle esittämällä rekisteritietojaan koskevalla selvityksellä ei ole tämän kysymyksen arvioinnin kannalta merkitystä.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä on toimitettu tarjouspyynnössä edellytetyt todistukset sekä 22.1.2013 tulostettu kaupparekisterin ote, jonka mukaan voittaneen tarjoajan tilikautta 1.6.2010–30.6.2011 koskevat tilinpäätösasiakirjat on 5.3.2012 rekisteröity kaupparekisteriin. Voittaneen tarjoajan tarjoukseensa liittämä kaupparekisterin ote on näin ollen ollut tarjouspyynnön ehtojen mukainen.

Hankintayksikkö ei siten ole sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta kohdellut tarjoajia epätasapuolisesti tai syrjivästi.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti sulkiessaan valittajan tarjouskilpailusta. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää Kiema Management Oy:n vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta.

Markkinaoikeus hylkää valituksen muilta osin.

Markkinaoikeus velvoittaa Kiema Management Oy:n korvaamaan Askolan kunnan oikeudenkäyntikulut 1.278,80 eurolla.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Reima Jussila ja Tomi Rantasaari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.