MAO:74/21
Asian tausta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 20.4.2020 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Kiskonjoen Kosken ja Hålldammin kalateiden rakentamisen sekä Kosken vanhan koskiuoman kalataloudellisen kunnostuksen rakennusurakasta.
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 28.5.2020 tekemällään päätöksellä keskeyttänyt hankintamenettelyn.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 265.000 euroa.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Digipiha Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.660 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksiköllä ei ole ollut todellista ja perusteltua syytä hankintamenettelyn keskeyttämiselle. Valituksenalaisesta päätöksestä ei ole käynyt ilmi, mitä puutteita tarjouspyynnössä on ollut.
Tarjoajilla on ollut mahdollisuus esittää hankintayksikölle kysymyksiä hankintamenettelyn aikana. Esitetyistä kysymyksistä ja niihin annetuista vastauksista on käynyt ilmi, että tarjoajat eivät ole hankintamenettelyn aikana havainneet sellaisia puutteita tai epäselvyyksiä, joiden takia tarjouspyyntöä olisi tullut muuttaa olennaisesti. Mahdolliset muutokset olisi ollut joka tapauksessa mahdollista käsitellä tarvittaessa valitun urakoitsijan kanssa.
Hankintayksikkö ei ole antanut valittajalle tiedoksi muiden tarjoajien tarjouksia tai niiden hintoja valittajan pyynnöstä huolimatta ja on näin toimiessaan menetellyt virheellisesti.
Vastine
Vaatimukset
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 12.451,15 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankinnan keskeyttämiselle on ollut todellinen ja perusteltu syy, joka on ilmoitettu valituksenalaisessa päätöksessä. Päätöksen mukaan tarjouspyynnössä on ollut merkittäviä työntulokseen vaikuttavia puutteita. Puutteet ovat olleet, että tarjouspyynnön liitteenä ollut suunnitelmaselostus on ollut puutteellinen ja lisäksi suunnitelmaselostuksessa kuvattu Kosken vanhan koskiuoman kunnostus tullaan mahdollisesti jättämään hankkeesta kokonaan pois.
Suunnitelmaselostuksen mukainen Kosken kalatien rakennussuunnitelma on ollut puutteellinen, koska suunnitelmaselostuksessa on ollut vain sen liitteenä ollut yleissuunnitelmatasoinen piirustus kalatien yläpään juoksutusrakenteesta. Suunnitelmaselostuksesta ovat puuttuneet siinä sinänsä mainitut tarkemmat rakennepiirustukset, joista olisi selvinnyt muun ohella rakennettavan juoksutusrakenteen raudoitussuunnitelma ja käytettävä betonilaatu, jotka olisivat vaikuttaneen muun ohella rakennusurakan toteuttamiseen ja hinnoitteluun. Suunnitelmaselostus on ollut epäselvä myös juoksutusrakenteiden säätörakenteiden ja kalalaskurin asentamisen osalta. Kalalaskuri on ollut tarkoitus toteuttaa erillisenä työnä, mutta tämä ei ole käynyt ilmi tarjouspyynnöstä.
Kosken vanhan koskiuoman kunnostus on osoittautunut ennakoitua huomattavasti vaikeammaksi, koska uoman pohjalla on ollut vanhan ruukkitoiminnan jäänteenä kuona-ainetta, jonka sisältämät haitta-aineet voivat vaikuttaa työn toteuttamiseen. On todennäköistä, ettei kunnostusta voida toteuttaa suunnitelmaselosteen mukaisesti, minkä vuoksi on mahdollista, että koskiuoman kunnostus tullaan jättämään hankkeesta kokonaan pois. Kyseinen muutos tulisi vaikuttamaan rakennusurakkaan ja sen hinnoitteluun.
Tarjouspyyntö on lisäksi ollut urakan hinnoittelun osalta epäselvä ja ristiriitainen. Urakkasopimuksen mukaan kysymys on ollut kokonaishintaperusteisesta kokonaisurakasta, joka ei ole sisältänyt yksikköhinnoiteltuja osia. Tarjouspyynnössä on kuitenkin pyydetty myös erinäisiä yksikköhintoja, jotka eivät ole vaikuttaneet tarjousten vertailuun.
Tarjouspyyntö on siten ollut puutteellinen, eikä sen perusteella ole ollut mahdollista saada vertailukelpoisia tarjouksia. Hankinnan keskeyttäminen ei ole syrjinyt tarjoajia.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt muun ohella, että tarjouspyyntöaineistossa on esitetty riittävät tiedot juoksutusrakenteessa käytettävistä materiaalimääristä urakkalaskentaa varten. Betonilaadun merkitys hintoihin on ollut marginaalinen. Urakkaohjelmassa on kuvattu menettelytavat mahdollisten muutosten varalta. Myös kuona-aineiden olemassaolo ja pilaantuneen maa-aineksen käsittely on otettu huomioon tarjouspyynnössä. Urakassa on ollut tarkoitus tehdä kalalaskurille paikka valmiiksi. Tarjouspyynnön perusteella on ollut selvää, että vertailuperusteena on ollut urakan kokonaishinta.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on lisävastineessaan esittänyt muun ohella, että tarjouspyynnössä ei ole mainittu, että kilpailutettuun urakkaan olisi kuulunut vain kalalaskurin paikan tekeminen. Tarjouspyynnössä on mainittu ainoastaan, että kalaskuri toteutetaan erillisen suunnitelman mukaisesti. Hankintayksikkö on kilpailuttanut rakennusurakan olettaen, ettei kuonan sisältämien haitallisten aineiden vähäisellä määrällä ole vaikutusta urakkaan. Ennen hankinnan keskeyttämistä on kuitenkin käynyt ilmi, ettei kuonan sisältämistä haitallisista aineista ole ollut tietoa ja asiassa on tehtävä lisäselvityksiä. Hankintayksiköllä on ollut intressi pitää tarjoushinnat salassa ennen uuden tarjouskilpailun järjestämistä.
Valittaja on lisävastaselityksessään esittänyt muun ohella, että hankinnan kohde ei ole olennaisesti muuttunut samaa hankintaa koskevassa uudessakaan hankintamenettelyssä. Myös tarjouspyyntöaineisto on pysynyt valtaosin samana.
Hankintayksikkö on toisessa lisävastineessaan esittänyt muun ohella, että se on uudessa hankintamenettelyssä muuttanut hankinta-asiakirjoja useilta kohdin. Hankinta-asiakirjoihin tehdyt muutokset osoittavat, että nyt kysymyksessä olevan hankintamenettelyn keskeyttämisen syyt ovat olleet todellisia ja perusteltuja.
Hankintayksikkö on markkinaoikeuden tiedusteltua tarjousten salassapidon perusteista uuden hankintamenettelyn vaihe huomioon ottaen ilmoittanut, että tarjouksiin ei enää kohdistu hankintayksikön aiemmin esittämää salassapitoperustetta. Yksikköhinnat ovat edelleen salassa pidettäviä.
Valittaja on saatuaan tiedoksi tarjoukset yksikköhintoja lukuun ottamatta esittänyt muun ohella, että tarjoukset ovat olleet vertailukelpoisia ja ettei tarjouspyynnössä ole ollut tarjouslaskentaan vaikuttavia puutteita. Oikeussuojakeinojen käyttämisen intressi on ilmennyt valittajalle vasta tässä yhteydessä saatujen tarjoushintojen perusteella. Jos ne olisivat olleet jo alusta asti valittajan tiedossa, olisi valitusprosessi ollut luultavasti tarpeeton.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet
Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksiköllä ollut todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely ja ovatko hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevan päätöksen perustelut olleet hankintasäännösten mukaiset.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 99 §:n mukaan sen lisäksi, mitä lain I (1–31 §) ja IV (123–174 §) osassa säädetään hankintasopimuksista, tavara- ja palveluhankintoihin, suunnittelukilpailuihin sekä rakennusurakoihin, jotka ovat arvoltaan 26 §:ssä säädetyt EU-kynnysarvot alittavia, mutta vähintään 25 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa säädettyjen kansallisten kynnysarvojen suuruisia, sovelletaan lain 11 luvun (99–106 §) säännöksiä.
Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 123 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava.
Hankintalain 125 §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Pykälän 2 momentin mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 123 §:ssä.
Hankintalain esitöissä (HE 108/2016 vp s. 223) todetun mukaan lain 125 § on säilynyt muuttumattomana aiemmin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ään nähden. Säännöksen esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22) on puolestaan todettu, että hankintamenettelyn keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Hankintamenettelyn tulee pääsääntöisesti johtaa hankintasopimuksen tekemiseen eikä hankintamenettelyn aloittaminen ilman aikomusta tehdä hankintasopimusta esimerkiksi markkinatilanteen kartoittamiseksi ole hyväksyttävää.
Mainitun säännöksen esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22) on edelleen todettu, että hankintamenettelyn keskeyttämiseen on oikeuskäytännössä suhtauduttu suhteellisen sallivasti eikä säännöksellä ole ollut tarkoitus tiukentaa vallinnutta tulkintakäytäntöä. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella hankinnan kohteen tai hankinnan tarpeen muuttumista hankintamenettelyn aikana sekä tarjouspyynnön osoittautumista tulkinnanvaraiseksi tai virheelliseksi. Talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 48/2010 vp s. 4) on todettu, ettei hankintamenettelyn keskeyttäminen edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa.
Mainitun säännöksen esitöissä (HE 182/2010 vp s. 23) on vielä todettu, että päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi keskeyttämisratkaisuun vaikuttaneet seikat sellaisella tarkkuudella, että ehdokas tai tarjoaja voi päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko keskeyttämisessä noudatettu lain velvoitteita.
Hankintalain 154 §:n 4 momentin mukaan saman pykälän 1 momentissa tarkoitettu seuraamus voidaan määrätä vain, jos lainvastainen menettely on vaikuttanut hankintamenettelyn lopputulokseen tai asianosaisen asemaan hankintamenettelyssä.
Tarjouspyyntöasiakirjojen keskeinen sisältö
Tarjouspyynnön kohdassa II.2.4 ”Kuvaus hankinnasta” on todettu seuraavaa:
”Hankinta käsittää Kiskonjoen Kosken ja Hålldammin kalateiden rakentamisen sekä Kosken vanhan koskiuoman kalataloudellisen kunnostuksen. [– –] Hankintaa on tarkemmin kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa.”
Tarjouspyynnön liitteenä olleessa Kiskonjoen Kosken ja Hålldamin kalateiden sekä Kosken vanhan uoman kunnostuksen niin sanotussa suunnitelmaselostuksessa on kohdassa 4.6 ”Kosken kalatie” todettu seuraavaa:
”Kosken kalatie rakennetaan säännöstelypadon itäpuolelle piirustuksissa osoitettuun kohtaan. Kosken kalatien piirustukset ovat 01-01, 01-02, 02-01..03 ja 03-01 ja juoksutusrakenteen rakennepiirustukset.”
Suunnitelmaselostuksen kohdassa 4.6.1 ”Juoksutusrakenne ja kalatien yläpää” on todettu muun ohella seuraavaa:
”Kalatien yläpäähän asennetaan piirustusten mukainen betoninen juoksutusrakenne. Juoksutusrakenteeseen asennetaan ennen toteutusta määriteltävät ja erillisen suunnitelman mukaiset juoksutuksen säätörakenteet. Säätörakenteet voivat olla settejä, neuloja, luukku tai näiden yhdistelmä. Juoksutusrakenteeseen on valmiiksi suunniteltu 6,0 metriä leveä seteillä säädettävä kynnys, johon setit on tarkoitus kiinnittää pulteilla ja joita settejä ei käytetä aktiiviseen juoksutuksen säätelyyn. Aktiivisesti käytettävät säätörakenteet voidaan myös rakentaa automaattisiksi ja kaukokäytettäviksi.
Juoksutusrakenteeseen asennetaan erillisen suunnitelman mukaisesti myös kalalaskuri. [– –]”
Suunnitelmaselostuksen kohdassa 4.7 ”Vanha uoma” on todettu muun ohella seuraavaa:
”Vanhaan uomaan tehdään kalataloudellinen kunnostus kutu- ja poikastuotantoalueiden lisäämiseksi. [– –]
[– –]
Muualta uomasta poistetaan kuona-aines ja se korvataan olemassa olevalla kiviaineksella tai muualta tuodulla vastaavan kokoisella luonnonkivellä.”
Asian arviointi
Valituksenalaisen päätöksen mukaan hankintamenettely on keskeytetty, koska hankintayksikkö on havainnut tarjouspyynnössä merkittäviä työntulokseen vaikuttavia puutteita ja se julkaisee uuden tarjouspyynnön korjausten ja täydennysten jälkeen.
Hankintayksikkö on vasta markkinaoikeudessa esittänyt hankintamenettelyn keskeyttämisen perusteina muun ohella, että tarjouspyyntöön sisältynyt suunnitelmaselostus on ollut puutteellinen muun ohella sen vuoksi, että suunnitelmaselostuksessa kuvatun kalalaskurin asentaminen on ollut tarkoitus toteuttaa rakennusurakasta erillisenä työnä, mutta se ei ole käynyt tarjouspyynnöstä ilmi. Lisäksi hankintayksikön mukaan hankintaan sisältyneen Kosken vanhan koskiuoman kunnostuksen toteuttamisen tarkoituksenmukaisuus tarjouspyynnössä kuvatulla tavalla on muuttunut epävarmaksi ja sen osalta on tullut suorittaa lisäselvityksiä ennen rakennusurakan aloittamista.
Valittaja on esittänyt muun ohella, että tarjouspyynnössä on selvästi ilmoitettu kaikki tarvittavat laskentaperusteet, hankinnan laajuus on ollut tarjoajien tiedossa ja muutostarpeet ovat olleet tarjouspyynnön perusteella hankintayksikön tiedossa ja että näin ollen hankinnan keskeyttämiselle ei ole ollut todellista ja perusteltua syytä.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä.
Tarjouspyyntöaineiston mukaan Kosken kalatien juoksutusrakenteeseen rakennettavan kalalaskurin rakentaminen on kuulunut erillisen suunnitelman mukaan nyt kilpailutuksen kohteena olleeseen kokonaishintana hinnoiteltuun rakennusurakkaan. Hankintayksikön esittämän mukaan kalalaskurin toteuttaminen ei kuitenkaan ole kuulunut kilpailutettavaan urakkaan, vaan se on ollut tarkoitus toteuttaa tästä rakennusurakasta erillisenä työnä.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä käytetty ilmaisu kalalaskurin rakentaminen ”erillisen suunnitelman mukaan” viittaa siihen, että sen rakentaminen kuuluisi urakkaan. Hankintayksikön mukaan kalalaskurin rakentaminen ei ole kuitenkaan kuulunut rakennusurakkaan, minkä johdosta tarjouspyyntö on ollut tältä osin joko tulkinnanvarainen tai virheellinen.
Markkinaoikeus toteaa lisäksi, että hankintayksikön esittämän perusteella se on havainnut tarpeen suorittaa lisäselvityksiä Kosken vanhan koskiuoman kunnostuksen osalta, josta syystä urakan mahdollinen toteutuminen ja toteutustapa on muuttunut epävarmaksi.
Hankintayksikkö on 12.10.2020 julkaisemallaan kansallisella hankintailmoituksella aloittanut keskeyttämästään hankinnasta uuden hankintamenettelyn. Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö on ottanut hankinnan tarpeessa tapahtuneen muutoksen tältä osin huomioon uuden hankintamenettelyn tarjouspyynnössä, kun Kosken vanhan koskiuoman kunnostusta koskeva hankinnan osa on siirtynyt yksikköhintaperusteella toteutettavaksi optioksi.
Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksiköllä on ollut hankintalain 125 §:n 1 momentissa tarkoitetut todelliset ja perustellut syyt hankintamenettelyn keskeyttämiseen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole myöskään perusteita katsoa, että hankintayksikkö olisi hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyt valittajaa tai muita tarjouskilpailuun osallistuneita tarjoajia kohtaan syrjivästi tai muutoin epätasapuolisesti. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua muista hankintayksikön esittämistä perusteista hankintamenettelyn keskeyttämiselle.
Markkinaoikeus toteaa kuitenkin, että valituksenalaisessa päätöksessä esitetyn perusteella tarjoajat eivät ole voineet tietää, mihin tarjouspyynnössä ilmenneisiin konkreettisiin puutteisiin hankintamenettelyn keskeyttäminen on perustunut. Näin ollen hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti valituksenalaista päätöstä perustellessaan.
Markkinaoikeus on hankintayksikön markkinaoikeudessa esittämän perusteella edellä katsonut, että hankintayksiköllä on ollut todelliset ja perustellut syyt keskeyttää hankintamenettely. Siten hankintayksikön lainvastainen menettely päätöksen perustelemisessa ei ole tässä tapauksessa vaikuttanut hankintamenettelyn lopputulokseen taikka valittajan asemaan hankintamenettelyssä. Asiassa ei näin ollen ole todetusta virheestä huolimatta hankintalain 154 §:n 4 momentin perusteella edellytyksiä hankintalain 154 §:n 1 momentissa säädettyjen seuraamusten määräämiseksi.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintamenettelyn keskeyttäessään sillä tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, että hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määrääminen tulisi harkittavaksi. Valitus on näin ollen pääasian osalta hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan viimeksi mainitun lain 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Päätöstä hankintamenettelyn keskeyttämisestä ei ole edellä todetuin tavoin perusteltu hankintasäännösten edellyttämällä tavalla, minkä vuoksi valittajalla ei ole ollut mahdollisuutta asianmukaisesti arvioida valituksenalaisen päätöksen oikeellisuutta ja valitustarvettaan. Lisäksi hankintayksikkö ei ole antanut valittajalle ennen valitusajan umpeutumista hankintamenettelyn asianosaisena sen pyynnöstä huolimatta tietoa hankintamenettelyssä annettujen tarjousten kokonaishinnoista, eikä valittaja ole siten saanut tietoonsa sen tarjouksen sijoittumista tarjouskilpailussa. Nämä seikat huomioon ottaen valittajalla on ollut perusteltu syy saattaa hankintamenettelyn lainmukaisuus markkinaoikeuden tutkittavaksi. Todettuun nähden olisi asiassa annetusta ratkaisusta huolimatta kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi itse vastaamaan kokonaan oikeudenkäyntikuluistaan.
Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Vastaavasti hankintayksikkö saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen pääasian osalta.
Markkinaoikeus velvoittaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen korvaamaan Digipiha Oy:n oikeudenkäyntikulut 3.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Markkinaoikeus hylkää Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Pekka Savola ja Esko Pakka.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.