MAO:443/2025
Asian tausta
Puolustusvoimien logistiikkalaitos (jäljempänä myös hankintayksikkö) on Hansel Oy:n perustaman dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisessä kilpailutuksessa pyytänyt 21.2.2025 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia turvallisuusvalvontajärjestelmän toteutuksesta Lenel Onguard -tekniikalla vuosille 2025–2028 ja optiovuosille 2029 ja 2030.
Puolustusvoimien logistiikkalaitos on 1.4.2025 tekemällään hankintapäätöksellä BV7820 valinnut Lukkokeskus Konserni Oy:n tarjouksen.
Puolustusvoimien logistiikkalaitos on 30.4.2025 tekemällään päätöksellä BV9424 keskeyttänyt kysymyksessä olevan hankintamenettelyn.
Hankinnan arvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 10.000.000 euroa.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Lukkokeskus Konserni Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen hankintamenettelyn keskeyttämisestä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.500 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksikkö on toiminut julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti keskeyttäessään hankinnan.
Keskeytyspäätöksen lainmukaisuutta tulee tarkastella siitä näkökulmasta, olisiko tarjouspyyntö katsottu epäselväksi siinä tapauksessa, että hankintapäätöksestä olisi valitettu kyseisellä valitusperusteella. Muutoin hankintayksikkö voisi sisällyttää jokaiseen tarjouspyyntöön epäselvän seikan, johon asianosaiset eivät voisi tehokkaasti vedota valituksensa tueksi mutta jota hankintayksikkö voisi käyttää lainmukaisena keskeytysperusteena.
Tarjouspyynnön pisteytettävät laatukriteerit eivät ole olleet epäselviä. Tarjouspyyntö ja sen liiteasiakirjat kokonaisuutena johdonmukaisesti edellyttävät nimettävän henkilöstön täyttävän sertifikaatteja koskevat vaatimukset sopimuskauden aikana. Tarjouspyynnön ilmaisu ”voimassa oleva” on tarkoittanut sitä, että sertifikaattien tulee olla voimassa sopimuskauden ja palveluntuotannon ajan. Tarjouspyynnön sertifikaatteja koskevassa liitteessä on lisäksi todettu, että ennen sopimuksen allekirjoittamista eri tehtäviin nimettävien henkilöiden sertifikaatit voidaan tarkistaa.
Oikeuskäytännössä vakiintuneen tulkinnan mukaan on riittävää, että tarjoaja täyttää tarjouspyynnössä esitetyt ja tarjouksessa täyttyväksi ilmoitetut vähimmäis- ja laatuvaatimukset viimeistään sopimuskauden ja palveluntuotannon alkaessa. Tarjouspyynnössä ei ole vaadittu, että Lenel ‑sertifikaattien tulisi olla olemassa tarjousten jättöhetkellä. Tarjoajat ovat tarjouksen jättämällä sitoutuneet siihen, että niillä on tarjouksessa ilmoitetut resurssit käytössä palveluntuotannon alkaessa ja koko palveluntuotannon ajan.
Hankintamenettelyn keskeytystä koskeva päätös on perusteltava. Hankintayksikkö ei ole keskeytyspäätöksessään tarkentanut, miten tarjoajien erilaiset ilmoitukset nimettyjen henkilöiden Lenel-sertifikaateista osoittaisivat tarjouspyynnön olleen epäselvä. Pelkästään se seikka, että tarjoajat jättävät erilaisia tarjouksia, ei osoita tarjouspyynnön olevan epäselvä. Tarjouspyyntö on ollut selkeä ammattimaiselle tarjoajalle. Tarjouspyynnön laatuvaatimuksen kuvaus ja täyttöohje eivät ole olleet epäselviä.
Keskeytyspäätöksessä ei ole tarkemmin perusteltu kyseistä väitettyä epäselvyyttä. Mikäli tarjoaja jättää tarjouksessaan vastaamatta johonkin laatuvertailuperusteeseen liittyvään kohtaan, saa tarjoaja tästä kohdasta 0 laatuvertailupistettä. Muuta tulkintavaihtoehtoa ei ole.
Hankintamenettelystä valituksen tehnyt tarjoaja on ollut hankintayksikön nykyinen palveluntuottaja, ja sillä on ollut taloudellinen intressi valituksen tekemiseen pelkästään uuden hankintasopimuksen aloituksen viivästyttämiseksi.
Hankintayksikkö on aiheuttanut menettelyllään valittajalle merkittävän vahingon, mikä on otettava huomioon hankintayksikön perusteetonta keskeytyspäätöstä arvioitaessa. Hankintayksikön keskeytyspäätös on vaikuttanut valittajaan syrjivästi.
Vastine
Vaatimukset
Puolustusvoimien logistiikkalaitos on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.800 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksikkö on keskeyttänyt hankintamenettelyn pisteytettäviin laatuvaatimuksiin liittyvien epäselvyyksien sekä tarjouspyynnön turvallisuusvaatimuksiin liittyvien epäselvyyksien ja ristiriitaisuuksien vuoksi.
Valittajan hankintamenettelyn keskeyttämisen hyväksyttävyyden edellytyksiksi kuvaama arviointitapa ei perustu julkisia hankintoja koskeviin oikeusohjeisiin tai oikeuskäytäntöön. Hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä, joka voi johtua myös hankintayksiköstä johtuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä.
Tarjouspyynnön mukaisesti turvallisuusvaatimusten täyttyminen on ollut edellytys hankintasopimuksen allekirjoittamiselle. Hankintayksikkö on tarjouspyynnön turvallisuusvaatimusten osalta asettanut aikataulultaan ristiriitaisia vaatimuksia, mistä johtuen tarjoaja ei ole varmuudella voinut tietää, milloin turvallisuusvaatimusten on tullut täyttyä ja milloin ne tullaan todentamaan.
Keskeytyspäätöksessä todetusti turvallisuusvaatimuksiin liittyvät auditoinnit, turvallisuusselvitykset ja turvallisuussopimuksen sopimusvalmistelut voivat viedä useita kuukausia. Ottaen huomioon edellä mainittu vaatimus, tarjousten jättämisen määräaika 21.3.2025 ja hankintapäätöksen ajankohta 1.4.2025 sekä pelkästään viranomaismenettelyyn kuluva aika turvallisuusvaatimusten täyttymisen todentamiseksi, on tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevassa sopimuksessa ilmoitettu sopimuskauden alkamisajankohta 7.4.2025 ollut lähes mahdoton tarjoajalle, joka ei täytä vaatimuksia jo tarjousten jättöhetkellä. Hankintapäätöksessä 1.4.2025 on sittemmin ilmoitettu sopimuskauden alkavan 15.4.2025, mikä ei muuta aikataulun epärealistisuutta.
Hankintayksikkö on keskeytyspäätöksessä todennut hankintapäätöksestä tehdyn valituksen osoittavan, että tarjoajat ovat olleet eri käsityksessä laatupisteiden saamisen edellytyksenä olevien vaatimusten täyttymisen todentamishetkestä eli siitä, onko niiden tullut täyttyä jo tarjousten jättämisen hetkellä vai vasta sopimuskauden alkaessa. Laatuvaatimuksen kuvauksen ja ohjeen epäselvyys on seurausta tarjouspyynnön liitteen 4 ”Lenel-sertifikaatit” täyttöohjeen sisällöstä. Kohdassa on muun ohella todettu, että ennen sopimuksen allekirjoittamista eri tehtäviin nimettävien henkilöiden sertifikaatit voidaan tarkistaa.
Hankintasopimuksen allekirjoittaminen on edellytys sille, että sopimuskausi voi alkaa. Ottaen huomioon kilpailutuksen aikataulu ja tarjouspyynnön ja sen liitteen sopimuksen mukainen sopimuskauden alkamisajankohta 7.4.2025, on ilmoitus sertifikaattien mahdollisesta tarkistamisesta ennen sopimuksen allekirjoittamista aiheuttanut epäselvyyttä ja tulkinnallisuutta laatupisteiden saamisen edellytyksenä olevien vaatimusten todentamisen ajankohdasta. Hankintapäätöksestä tehty valitus on kohdistunut nimenomaisesti siihen, onko laatupisteiden saamisen edellytyksenä olevien Lenel-sertifikaattien täytynyt olla voimassa jo tarjousten jättämisen hetkellä vai vasta myöhemmin. Tästä syystä valitus on osoittanut laatuvaatimuksen epäselvyyden ja tulkinnallisuuden.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että hankintamenettelyn keskeyttämisen todellinen syy on ollut saada hankittua turvallisuusjärjestelmän toteutus aikaisemmalta toimittajalta. Hankintamenettelyn keskeyttäminen on kohdellut tarjoajia syrjivästi.
Pelkästään se, että hankintapäätöksestä on tehty valitus markkinaoikeuteen tarjouspyynnön epäselvyyden perusteella, ei osoita laatuvaatimuksen epäselvyyttä tai tulkinnanvaraisuutta eikä tarkoita sitä, että tarjouspyyntö olisi ollut epäselvä.
Se, että tarjouspyynnössä on asetettu hankintasopimuksen allekirjoittamisen edellytykseksi turvallisuusvaatimusten täyttyminen, ja että turvallisuusvaatimuksiin liittyvä menettely voi viedä aikaa, ei tee tarjouspyynnöstä epäselvää ja ristiriitaista, vaikka sopimuskauden alkamispäivä viivästyisikin suunnitellusta. Ammattimaiselle tarjoajalle on selvää, että turvallisuusvaatimuksiin liittyvät auditoinnit, selvitykset ja muut toimet suoritetaan hankintapäätöksen tiedoksiannon jälkeen mutta ennen sopimuskauden ja palveluntuotannon aloittamista, joten epäselvyyttä ei ole vallinnut myöskään siitä, milloin turvallisuusvaatimusten täyttäminen todennetaan. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettu sopimuksen alkamispäivä ei ole hankintayksikköä eikä tarjoajaa sitova, mikäli sopimuksen alkamista joudutaan siirtämään perustellusta syystä.
Sekä hankintayksikölle että ammattimaiselle tarjoajalle on ollut selvää, että hankintasopimusta ei tulla allekirjoittamaan tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetussa alustavassa enintään 2–3 viikon aikataulussa tarjousten jättöpäivästä laskien, mikäli kilpailutuksen voittaa sellainen tarjoaja, jonka tulee käydä läpi turvallisuusvaatimusten todentamismenettely kokonaisuudessaan.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on toimittanut kuluerittelyn.
Valittaja on kiistänyt hankintayksikön kuluvaatimuksen perusteeltaan sekä määrältään siltä osin kuin kuluvaatimus ylittää 720 euroa. Hankintayksikön tuntihinta on kohtuuton ottaen huomioon, että kysymys on hankintayksikön palveluksessa olevan virkamiehen tekemästä työstä. Hankintayksikön mahdollisesti saaman oikeudenkäyntikulukorvauksen tulee vastata asiaan käsittelyyn kuluneen työn ja ajan kustannusta hankintayksikölle.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja sovellettavat oikeusohjeet
Asiassa on arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti keskeyttäessään hankintamenettelyn.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 67 §:n mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 125 §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä.
Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin esitöissä (HE 182/2010 vp s. 23) on vielä todettu, että päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi keskeyttämisratkaisuun vaikuttaneet seikat sellaisella tarkkuudella, että ehdokas tai tarjoaja voi päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko keskeyttämisessä noudatettu lain velvoitteita.
Hankintamenettely ja sen keskeyttäminen keskeisiltä osin
Hankintayksikkö on pyytänyt 21.2.2025 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia turvallisuusvalvontajärjestelmän toteutuksesta Lenel Onguard -tekniikalla. Hankintayksikkö on saanut tarjousten jättämisen määräpäivään 21.3.2025 mennessä kuusi tarjousta, joista se on 1.4.2025 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Lukkokeskus Konserni Oy:n tarjouksen.
Tarjouspyynnössä hankinnan voimassaoloajaksi on ilmoitettu 7.4.2025–31.12.2028. Tarjouspyynnön liitteenä olleessa sopimusluonnoksessa sopimuskausi on määritelty samalla tavoin. Hankintapäätöksessä 1.4.2025 on todettu, että hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosaiset ovat saaneet hankintapäätöksen perusteluineen ja valitusosoituksineen tiedoksi.
Tarjouspyynnön yhteisiä tietoja ja kriteerejä koskevassa kohdassa on edellytetty, että tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättämällä tarjouspyynnön liitteenä oleviin sopimusehtoihin sellaisenaan. Tarjoajan on tullut samalla vakuuttaa, että sopimusehtoihin ei ole tehty mitään varaumia ja että tarjoukseen ei ole sisällytetty tarjoajan omia sopimusehtoja.
Tarjouspyynnön kohdassa ”Muut ehdot” on edellytetty tarjoajaa sitoutumaan turvallisuusselvityksiin, vaitiolovakuutuksiin, ja turvallisuussopimukseen, ellei toimittajalla ole Puolustusvoimien kanssa voimassa olevaa turvallisuussopimusta. Tarjouspyynnön hankintamenettelyn lisätietoja koskevassa kohdassa on todettu, että sopimusmalli on tarjouspyynnön liitteenä ja että sopimusehdot ovat ehdottomia.
Tarjouspyynnön liitteenä olleessa sopimusluonnoksessa on kohdassa 14 edellytetty, että toimittaja noudattaa tarjouspyynnön liitettä ”Turvallisuuskartoitus ja sitoutuminen turvallisuusvaatimuksiin” ja että toimittajan kanssa solmitaan turvallisuussopimus, jonka on oltava voimassa ennen kuin tuotteita ja palveluita voidaan tilata. Tarjouspyynnön liitteessä 2. ”Turvallisuuskartoitus ja sitoutuminen turvallisuusvaatimuksiin” on muun ohella todettu, että tarjoajan turvallisuusjärjestelyiden ja -menettelyiden (henkilöstö, tilat ja tietojärjestelmät) tulee täyttää TL IV käyttö rajoitettu vaatimukset ennen kaupallisen sopimuksen allekirjoitusta ja toiminnan aloittamista.
Tarjouspyynnön laatua koskevassa kohdassa on todettu, että kilpailutuksesta saa laatupisteitä eri tasoisista Lenel-sertifikaateista ja että tarjoajan on huomioitava, että jos pyydettyjä tietoja on jätetty pois, ei poisjätettyjä kohtia voida arvioida. Jos poisjättö kohdistuu arvioitavaan ominaisuuteen, saa tarjoaja siltä osin nolla pistettä. Sopimukselle nimettävien teknisen projektipäällikön ja teknisen pääsuunnittelijan osaamisen vertailusta on molemmista voinut saada viisi pistettä voimassa olevan Lenel-Expert -sertifikaatin perusteella. Sopimukselle nimettävien suunnittelijoiden osaamisesta on voinut saada pisteitä suunnittelijoiden Expert ja/tai Professional -sertifikaattien lukumäärän perusteella ja sopimukselle nimettävien asentajien osaamisesta asentajien Associate-sertifikaattien lukumäärän perusteella.
Tarjouspyynnön edellä mainitun kohdan mukaan tarjoajien on tullut täyttää tarjouspyynnön liite 4 ”Lenel-sertifikaatit” samalla liitteellä olevien ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Nimettävien teknisen projektipäällikön ja teknisen pääsuunnittelijan osalta on tullut ilmoittaa, onko henkilöillä voimassa oleva Lenel-Expert -sertifikaatti ja suunnittelijoiden ja asentajien osalta on tullut ilmoittaa eri sertifikaattien määrät. Kyseisen liitteen mukaan eri tehtäviin nimettävien henkilöt eivät saa olla samoja ja ennen sopimuksen allekirjoittamista eri tehtäviin nimettyjen henkilöiden sertifikaatit voidaan tarkistaa.
Hankintayksikkö on 30.4.2025 tekemällään päätöksellä keskeyttänyt hankintamenettelyn perustellen päätöstä muun ohella seuraavasti:
”Tarjouspyynnön epäselvyys ja ristiriitaisuudet
Laatupisteet tarjousten vertailussa
[– –]
Laatuvaatimuksen kuvaus ja täyttöohje ovat keskenään osin ristiriitaisia. Lisäksi tarjouspyynnön laatukriteerit-kohdassa on ilmoitettu tietojen poisjättämisen vaikutuksista pisteytykseen, että ”jos pyydettyjä tietojaon jätetty pois, ei poisjätettyjä kohtia voida arvioida”, ja edelleen, ”jos poisjättö kohdistuu arvioitavaan ominaisuuteen, saa tarjoaja siltä osin nolla (0) pistettä”. Mainitut seikat ovat tehneet kyseisestä tarjouspyynnön kohdasta epäselvän.
Osa kilpailutukseen osallistuneista tarjoajista on ymmärtänyt laatupisteiden saamisen edellytyksenä olevan sertifikaatti-vaatimuksen siten, että sertifikaattien olisi tullut olla voimassa jo tarjouksen jättöhetkellä, vaikka lupia ja resursseja koskevien vaatimusten on täytyttävä pääsääntöisesti vasta sopimuskauden alkaessa. Vain hankinnan laatuun liittyvistä erityisistä syistä hankinnan vaatimien lupien ja resurssien voitaisiin vaatia olevan käytettävissä ennen sopimuskauden alkua esimerkiksi tarjousten jättämisen määräaikaan mennessä. Tässä hankinnassa hankintayksikkö ei ole vaatinut erityiseen syyhyn vedoten laatuvaatimusten täyttymistä jo tarjouksen jättämisen hetkellä.
Hankintayksikkö toteaa kuitenkin, että kilpailutuksesta tehty valitus ja tarjoajien erilaiset ilmoitukset nimettyjen henkilöiden Lenel-sertifikaateista osoittavat tarjouspyynnön olleen objektiivisesti epäselvä ja tulkinnallinen: Tarjoajat ovat olleet eri käsityksessä laatupisteiden saamisen edellytyksenä olevien vaatimusten täyttymisen todentamishetkestä -onko niiden tullut täyttyä jo tarjousten jättämisen hetkellä vai vasta sopimuskauden alkaessa.
Epäselvyyden poistaminen ei ole jälkikäteen mahdollista muutoin kuin keskeyttämällä hankinta ja järjestämällä uusi kilpailutus korjatuin vaatimuksin.
1. Turvallisuuskartoitukset ja sitoutuminen turvallisuusvaatimuksiin
Tarjouspyynnön kohdan ”Muut ehdot” alakohdan 1 mukaan toimittajan on täytynyt sitoutua turvallisuusselvityksiin, vaitiolovakuutuksiin ja turvallisuussopimukseen, ellei toimittajalla ole Puolustusvoimien kanssa olemassa olevaa turvallisuussopimusta. Tarjoajan on lisäksi täytynyt täyttää ja allekirjoittaa liite 2 ”Turvallisuuskartoitus ja sitoutuminen turvallisuusvaatimuksiin.
[– –]
Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olevan sopimuksen (”Sopimus”) Luvun 14 ”Tietosuoja, tietoturvallisuus, varautuminen ja salassapito” alakohdan ”Tietoturvallisuus” mukaan turvallisuussopimuksen on oltava voimassa ennen kuin sopimuksella voidaan tilata tuotteita ja palveluita.
Tarjouspyynnöllä asetettu turvallisuusjärjestelyjen ja -menettelyiden täyttymistä koskeva vaatimus ja Sopimuksen yllä mainittu ehto tarkoittavat sitä, että turvallisuuskartoitukset ja turvallisuusvaatimukset on täytyttävät ja turvallisuuden järjestelyjä ja -menettelyjä koskeva Puolustusvoimien ja tarjoajan välinen turvallisuussopimus on oltava voimassa ennen kuin hankintasopimus voidaan allekirjoittaa ja sopimuskausi voi alkaa.
Hankintayksikkö on asettanut kilpailutukselle tiukan aikataulun. Hankintailmoitus on julkaistu 21.2.2025, tarjousten jättämisen määräaika on ollut 21.3.2025 ja sopimuskauden on tarjouspyynnön ja Sopimuksen mukaan tullut alkaa 7.4.2025. Tarkemmin seuraavassa luvussa 3 kuvatulla tavalla, Hankintayksikön turvallisuusvaatimuksia koskevissa vaatimuksissa suhteessa kilpailutuksen aikatauluun on ristiriitaisuuksia.
2. Vaatimusten täyttymisen todentaminen ja sopimuskausi
Hankintayksikkö on ilmoittanut tarjouspyynnössä hankinnan voimassaoloajaksi ilman optiokausia 7.4.2025–31.12.2028, ja lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olevassa Sopimuksessa on sopimuskaudeksi merkitty sama ajanjakso 7.4.2025–31.12.2028 (luvussa 3).
Tarjouspyynnön kohdassa ”Hankintamenettelyä koskevat lisätiedot” todetaan, että tarjouspyynnön liitteenä olevan sopimusmallin sopimusehdot ovat ehdottomia.
Tarjouksen jättämällä tarjoaja on sitoutunut Sopimukseen tarjouspyynnön kohdan ”Yhteiset kriteerit/tiedot” alakohdan 2 mukaisesti (minimivaatimuksena tarjoajalta on vaadittu ”Kyllä” -valintaa):
[– –]
Sopimuskausi on tarjouspyynnön ja Sopimuksen ehtojen perusteella ilmoitettu alkavaksi 7.4.2025. Turvallisuusvaatimuksia koskevien ehtojen mukaan, kaupallista sopimusta ei voi allekirjoittaa eikä toimintaa aloittaa, ennen kuin tarjoajan turvallisuusjärjestelyt ja -menettelyt täyttävät TL IV käyttö rajoitettu vaatimukset.
Turvallisuusvaatimuksiin liittyvät auditoinnit, turvallisuusselvitykset ja turvallisuussopimuksen sopimusvalmistelut voivat viedä useita kuukausia syistä, jotka voivat johtua yksin viranomaismenettelyistä ja niiden vaatimasta ajasta.
Hankintailmoitus on julkaistu 21.2.2025, tarjouksen jättämisen määräaika on ollut 21.3.2025, hankintapäätös on tehty 1.4.2025 ja sopimuskauden on ilmoitettu alkavan 7.4.2025. Hankintayksikkö ei ole ottanut huomioon turvallisuusvaatimuksia hankinnan toteuttamisen aikataulussa, ja tarjoajalle on voinut olla epäselvää, tuleeko turvallisuusvaatimusten täyttyä jo 7.4.2025 mennessä vai vasta myöhemmin.
Tarjouspyynnöllä asetettujen vaatimusten todentamisen ajankohta on edellä mainitusta syystä epäselvä myös turvallisuusvaatimusten täyttymisen osalta.”
Asian arviointi
Markkinaoikeus toteaa, että hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa (ks. TaVM 48/2010 vp s. 4). Hankintamenettelyn keskeyttäminen vasta hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ei ole hankintasäännösten vastaista tai tarjouskilpailun voittanutta tarjoajaa syrjivää, mikäli hankinnan keskeyttämiseen on ollut todellinen ja perusteltu syy. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua muun ohella hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella epäonnistunutta tarjouspyyntöä. (ks. myös HE 108/2016 vp
s. 223 ja HE 182/2010 vp s. 22).
Tarjouspyynnössä on edellä todetulla tavalla ilmoitettu, että laatuvertailussa saa pisteitä eri tasoisista Lenel-sertifikaateista. Tähän liittyen tarjoajien on tullut ilmoittaa, onko nimetyillä teknisellä projektipäälliköllä ja teknisellä pääsuunnittelijalla voimassa olevat Lenel-Expert -sertifioinnit. Sertifiointien voimassaoloa koskevaa vaatimusta ei ole esitetty suunnittelijoille ja asentajille. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevassa päätöksessä onkin todettu, että se on saanut tarjoajilta erilaisia ilmoituksia nimettyjen henkilöiden Lenel‑sertifikaateista.
Markkinaoikeus toteaa, että edellä kuvattu tarjouspyynnön ristiriita sekä tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettu sopimuskauden alkamispäivämäärä suhteessa tarjousten jättämisen määräpäivään ovat olleet omiaan aiheuttamaan tulkinnanvaraisuutta sen suhteen, voivatko tarjoajat ilmoittaa sertifiointien vertailussa huomioon otettavaksi myös sellaisia sertifiointeja, jotka eivät ole olleet voimassa vielä tarjousten jättämisen hetkellä, vaan jotka tarjoaja hankkii sopimuskauden alkuun mennessä.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettu sopimuskauden alkamispäivämäärä suhteessa tarjousten jättämisen määräpäivään on samoin voinut aiheuttaa epätietoisuutta sen suhteen, tuleeko turvallisuusvaatimusten täyttyä jo tarjouspyynnössä mainittuun sopimuskauden alkuun mennessä.
Markkinaoikeus katsoo edellä todetun perusteella, että hankintayksiköllä on ollut hankintalain 125 §:n
1 momentissa tarkoitettu todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiseen sen vuoksi, että hankintayksikkö on havainnut tarjouspyynnön tulkinnanvaraiseksi ja ristiriitaiseksi. Asiassa ei ole ilmennyt, että hankintayksikkö olisi menetellyt hankintamenettelyn keskeyttäessään valittajaa tai muita tarjoajia kohtaan syrjivästi tai muutoin epätasapuolisesti.
Markkinaoikeus katsoo myös, että hankintayksikkö on keskeyttämispäätöksessään esittänyt syyt, joiden nojalla tarjoajat ovat voineet arvioida hankintamenettelyn keskeyttämisen lainmukaisuutta. Päätös on näin ollen ollut hankintalain 125 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla perusteltu.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintamenettelyn keskeyttäessään valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 97 §:n 2 momentin mukaan korvausta voidaan suorittaa myös oikeudenkäynnin osapuolelle oikeudenkäynnistä aiheutuneesta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä. Säännöksen esitöiden (HE 29/2018 vp s. 171 ja 172) mukaan ehdotettu pykälä vastaa sisällöltään pääosin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n
1 momenttia.
Markkinaoikeus toteaa, että korvattavina kuluina on vakiintuneesti pidetty myös niitä kohtuullisia kuluja, jotka aiheutuvat hankintayksikön yksinomaan omana työnä tehdystä puhevallan käyttämisestä markkinaoikeudessa. Korvaus oikeudenkäynnin osapuolelle aiheutuneesta työstä ei ole korvaus suoranaisesta taloudellisesta menetyksestä vaan korvaus tämän erityisosaamiseen liittyvästä merkittävästä työpanoksesta oikeudenkäyntiin liittyen (ks. esim. oikeudenkäymiskaaren 21 luvun muuttamista koskeva HE 107/1998 vp s. 19). Korvausta siitä määrättäessä voidaan kiinnittää huomiota muun ohella siihen, mitä työstä olisi ulkopuoliselle jouduttu maksamaan.
Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön organisaatioon kuuluvan hankintaoikeudellista osaamista omaavan juristin työstä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ovat korvattavia kuluja ja että hankintayksikön nyt käyttämää tuntihintaa on esillä olevassa asiassa pidettävä kohtuullisena.
Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Lukkokeskus Konserni Oy:n korvaamaan Puolustusvoimain logistiikkalaitoksen oikeudenkäyntikulut 1.800 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Saija Laitinen ja Suvi Karlén-Savolainen.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.