MAO:524/13
ASIAN TAUSTA
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 11.12.2012 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta hallinnon ja talouden tarkastuspalveluita koskevasta hankinnasta ajalle 2013–2016 ja mahdolliselle kahden vuoden optiokaudelle.
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto on 8.5.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 12 sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena ja valinnut KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:n tarjouksen.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 55.000 euroa.
Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 91.140 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 3.139 eurolla.
Perusteet
Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta sillä perusteella, ettei valittaja ole liittänyt tarjoukseensa todistusta vastuuvakuutuksesta eivätkä sen tarjouksessaan ilmoittamat yksikköhinnat ole vastanneet kokonaishintaa.
Valittaja on ilmoittanut tarjouksessaan, että sillä on jatkuvasti voimassa oleva tilintarkastajien vastuuvakuutus. Tarjouksesta on siten käynyt ilmi tarjouspyynnössä vaadittu tieto. Hankintayksikkö on voinut myös vaivatta tarkistaa asian vakuutusyhtiöstä tai pyytää valittajaa tarvittaessa lähettämään todistuksen. Tarjouspyynnössä on yksityiskohtaisesti ja tyhjentävästi lueteltu tarjoukseen vaaditut liitteet, joiden joukossa ei ole mainittu vakuutustodistusta. Tarjouspyyntö on ollut tältä osin epäselvä.
Hankintapäätöksessä on myös viitattu siihen, etteivät valittajan tarjouslomakkeessa esitetyt yksikköhinnat täsmää kokonaishintaan. Tarjouspyynnön hintoja koskeva liitelomake on tältä osin ollut siinä määrin epäselvä ja harhaanjohtava, että valittaja on ilmoittanut tarjouksessaan vain vuotuisen kokonaishinnan. Halutun ajanjakson kokonaishinta on kuitenkin ollut laskettavissa tarjouksessa ilmoitettujen tietojen perustella. Tarjouspyynnön ristiriitaisuudet ovat aiheuttaneet sekaannuksen hintatietojen ilmoittamisessa, mikä on johtunut tarjouspyynnön virheestä.
Vastine
Vaatimukset
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 7.240 eurolla viivästys-korkoineen.
Perusteet
Valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen. Hankintayksiköllä on ollut oikeus ja velvollisuus sulkea valittajan tarjous tarjouskilpailusta.
Tarjouspyynnön kohdassa 11 "Tarjouksen sisältöä ja esittämistä koskevat vaatimukset" on ensin erikseen ilmoitettu tiedot, joiden osalta on riittänyt, että ne käyvät ilmi tarjouksesta. Tämän jälkeen on ilmoitettu tarjouksen liitteet. Vastuuvakuutustodistusta koskeva vaatimus on todettu tämän jälkeen. Tarjouspyynnössä ei siten ole tarkoitettu, että pelkkä tieto vastuuvakuutuksen olemassaolosta olisi riittävä etenkään, kun pelkkä tieto vakuutuksen olemassaolosta ei riitä kertomaan vakuutuksen riittävyydestä kyseiseen hankintaan. Hankintayksikön on siten ollut mahdotonta todeta, onko tarjoajalla ollut riittävät edellytykset hankinnan toteuttamiseen näkemättä kyseistä todistusta. Myös jo edellä mainitun tarjouspyynnön kohdan otsikointi tarjouksen sisältö-vaatimuksista ilmaisee sen, että tarjoukseen on tullut sisällyttää vastuuvakuutusta koskeva selvitys.
Tarjouspyyntö ei ole ollut mainitulta osin epäselvä, kun otetaan huomioon, että kaksi muuta tarjoajaa ovat esittäneet vastuuvakuutusta koskevan todistuksen tarjouksen liitteenä. Vastuu tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta ja vaadittujen selvitysten toimittamisesta on tarjoajalla. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta pyytää selvitystä puuttuvista selvityksistä. Hankintayksiköllä on ollut oikeus sulkea valittajan tarjous tarjouskilpailusta puuttuvan vastuuvakuutus-todistuksen perusteella, sillä kyseisen vakuutuksen puuttumisella on ollut merkitys hankintayksikön sopimusoikeudelliseen asemaan.
Valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen myös hinnan ilmoittamisen osalta. Tarjoajan esittämä kokonaishinta ei ole vastannut tarjouksessa esitettyjä vuosihintoja. Hankintayksikölle ei siten ole selvinnyt, mikä tarjoajan tarjouksessa esitetyistä hinnoista on ollut oikea ja mikä väärä. Valittajan tarjous ei ole ollut vertailukelpoinen. Tarjouspyyntö on ollut tältä osin riittävän selvä. Hankintayksikkö ei ole vastuussa siitä, että tarjoajan tarjous on mahdollisesti perustunut tarjoajan erehdykseen. Kaksi muuta tarjoajaa ovat ilmoittaneet hinnan tarjouspyynnön mukaisesti.
Kuultavan lausunto
KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.
Valittajan vastaselitys
Valittajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön vastainen eikä puutteellinen. Valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut kaikki tarjouspyynnössä vaaditut, tilintarkastajan valinnan kannalta tarpeelliset tiedot, joiden perusteella tarjoukset ovat olleet vertailukelpoisia.
Se seikka, että vastuuvakuutusasia on todettu tarjouspyynnössä liiteluettelon jälkeen, ei tarkoita että vakuutustodistuksesta on vaadittu erillistä todistusta liitettäväksi tarjouksen yhteyteen. Asiat on jo tarjouspyynnössä mainittu eri otsikoiden alla, eikä mitään vaatimusta todistuksen toimittamisesta ole vastuuvakuutuskohdassa mainittu.
Valittaja on tarjouksensa liitteessä 1 ilmoittanut selkeästi pyydetyt yksikköhinnat ja vuosihinnat vuosille 2013–2016 sekä optiovuosille 2017–2018. Näiden perusteella on ollut selvää, miten tarjouksen kokonaishinta määräytyy. Valittaja on ilmoittanut muun hinnoittelun lomakkeessa loogisesti, ja niiden tietojen perusteella on ollut yksiselitteisesti pääteltävissä, että vain kokonaishinta on kirjattu lomakkeen viimeiselle riville virheellisesti. Kun liitteen muilla summariveillä on pyydetty ilmoittamaan vuosihinnat, sen viimeisellä summarivillä onkin muista poiketen pyydetty ilmoittamaan kuuden vuoden hinta, mikä on ollut omiaan harhauttamaan tarjoajaa. Tarjouspyynnössä ei ole ollut tarkkoja ohjeita hinnoittelun ilmoittamisesta. Epäselvyyttä on lisännyt myös se, että tarjouspyynnön kohdan 11 vaatimuksissa on pyydetty ilmoittamaan valtuustokauden kokonaishinta. Valittajan tarjouksessaan ilmoittamilla tiedoilla on ollut mahdollista suorittaa tarjousten tasapuolinen vertailu.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Oikeusohjeet
Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava ehdokkaiden tai tarjoajien taloudellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita ehdokkaan tai tarjoajan on tätä varten toimitettava.
Asian arviointi
Valittaja on valituksessaan esittänyt, että hankintayksikkö on sulkenut valittajan tarjouksen virheellisesti tarjouskilpailusta sillä perusteella, että valittaja ei ole liittänyt tarjoukseensa todistusta vastuuvakuutuksesta eivätkä sen tarjouksessa ilmoittamat yksikköhinnat ole vastanneet kokonaishintaa.
Vastuuvakuutusta koskevan todistuksen puuttuminen
Tarjouspyynnön kohdan 11 "Tarjouksen sisältöä ja esittämistä koskevat vaatimukset" alaotsikon "Tarjouksesta tulee käydä ilmi seuraavat tiedot" alla on ilmoitettu tiedot, joiden on tullut ilmetä tarjouksesta. Näitä tietoja ovat muun ohella olleet valtuuston toimikautta vastaavien vuosien tarkastuksen kokonaishinta, laskutuksessa sovellettava tarkastuspäivän hinta, lisätarkastuspäivän hinta sekä tilintarkastajien pätevyyttä ja kokemusta koskevat tiedot. Tarjouspyynnön puheena olevassa kohdassa 11 on tämän jälkeen ilmoitettu alaotsikon "Tarjouksen liitteet" alla tarjouksen liitteet, joita ovat muun ohella olleet tilinpäätösasiakirjat, selvitys työhön osallistuvien henkilöiden pätevyydestä, verovelka-todistus sekä ilmoitettu tarjouspyynnön liitteenä olevan hintatietoja koskeva taulukko, joka on tullut palauttaa tarjouksen mukana.
Edellä mainitussa samassa tarjouspyynnön kohdassa 11 on edelleen seuraavalla sivulla oman alaotsikon "Vakuutukset" alla esitetty omassa kappaleessa seuraavaa:
"Palveluntuottajalla on oltava toimintaansa varten vastuuvakuutus, jonka tulee olla riittävä suhteessa palvelun tuottamiseen liittyviin riskeihin ja palvelusta maksettavaan korvaukseen. Vastuuvakuutuksen tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan."
Valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut, että yhtiöllä on "jatkuvasti voimassa oleva tilintarkastajien vastuuvakuutus (Pohjola, 1 milj.€)".
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on oikeus harkintavaltansa rajoissa määritellä tarjouspyynnössä hankinnan kohde ja tarjoukselle asetettavat vaatimukset, kunhan hankintayksikön menettely ei vaaranna tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Tarjoaja kantaa vastaavasti vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön vaatimusten mukainen.
Tarjousvertailussa tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu voi toteutua ainoastaan, jos tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että sisällöltään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan että hankintayksikkö on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi velvollinen sulkemaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen tarjouskilpailusta silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa.
Hankinnan kohde huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa puitteissa voinut sinänsä asettaa edellä mainitun tarjouspyynnössä esitetyn vastuuvakuutusta koskevan vaatimuksen.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on edellä todetulla tavalla kuitenkin ainoastaan edellytetty, että tarjoajalla on toimintaansa varten vastuuvakuutus, jonka on tullut olla riittävä suhteessa palvelun tuottamiseen liittyviin riskeihin ja palvelusta maksettavaan korvaukseen ja jonka on tullut olla voimassa koko sopimuskauden ajan. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei sen sijaan ole vaadittu tarjoajaa toimittamaan tarjouksensa liitteenä vastuuvakuutustodistusta tai muutoinkaan vaadittu tarjoajaa toimittamaan selvitys vastuuvakuutusta koskevan vaatimuksen täyttymisen osoittamiseksi.
Edellä lausuttu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on mainitussa suhteessa menetellyt hankinnassaan virheellisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta sen perusteella, ettei valittajan tarjoukseen ole liitetty todistusta vastuuvakuutuksesta.
Tarjoushinnan ilmoittaminen
Tarjouspyynnön edellä mainitussa kohdassa 11 "Tarjouksen sisältöä ja esittämistä koskevat vaatimukset" on edellä todetulla tavalla ilmoitettu, että tarjouksesta tulee muun ohella käydä ilmi "valtuuston toimikautta vastaavien vuosien tarkastuksen kokonaishinta sisältäen matka- ja muut kustannukset (alv 0 %)".
Tarjouspyynnön liitteenä 1 on ollut tilintarkastuksen hintaa ja päiviä koskeva taulukko, joka tarjouksen tekijän on tullut täyttää ja palauttaa se tarjouksen mukana hankintayksikölle. Taulukossa tarjoajaa on muun ohella pyydetty ilmoittamaan tilintarkastuksen yksikkö- ja vuosihinnat vuosille 2013–2016 sekä optiovuosille 2017–2018 muodossa "á hinta / päivä" sekä kokonaishinta muodossa "Kokonaishinta, euroa / vuosi". Lisäksi mainitun liitelomakkeen viimeisellä rivillä on ollut kohta: "Tarjouksen kokonaishinta v. 2013–2018", missä tarjoajaa on pyydetty ilmoittamaan sanottu tarjouksen kokonaishinta kyseisille vuosille.
Hankintayksiköllä on edellä todetulla tavalla oikeus harkintavaltansa rajoissa määritellä tarjouspyynnössä hankinnan kohde ja tarjoukselle asetettavat vaatimukset, kunhan hankintayksikön menettely ei vaaranna tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua.
Hankintalaissa säädellyn hankintamenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja että tarjousta arvioidaan siitä ilmenevien tietojen perusteella.
Edelleen edellä todetulla tavalla oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että sisällöltään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan että hankintayksikkö on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi velvollinen sulkemaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen tarjouskilpailusta silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa.
Asiassa esitetyn selvityksen mukaan valittaja on täyttänyt tarjouksensa liitteenä olleen edellä mainitun liitelomakkeen hintatiedot siinä erittelyn mukaisesti, mutta on tarjouslomakkeen viimeisellä rivillä olleen tarjouksen kokonaishintaa koskevan kohdan osalta esittänyt pyydettyjen vuosien 2013–2018 kokonaishintana vain yhden varsinaisen hankintakauden vuosihinnan sekä yhden optiovuoden vuosihinnan perusteella yhteenlasketun hinnan sen sijaan, että tarjouksessa olisi ilmoitettu tarjouspyyntöasiakirjoissa pyydetty vuosien 2013–2018 kokonaishinta.
Edellä hintalomakkeen sisällöstä selostettu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että lomakkeessa esitetty vaatimus tarjouksen vuosien 2013–2018 kokonaishinnan ilmoittamisesta on ollut yksiselitteinen ja selvä.
Valittaja ei edellä todetulla tavalla ole tarjouksessaan ilmoittanut sanottua kokonaishintaa pyydetyllä tavalla. Valittajan tarjous ei siten ole ollut tältä osin tarjoushinnan ilmoittamisen osalta tarjouspyynnön mukainen.
Edellä lausuttu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankinnassaan virheellisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla valittajan valitus on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikön edellä todettu osaksi virheellinen menettely hankinnassa huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että asiassa ei valituksen hylkäämisestä huolimatta ole kohtuutonta, että myös hankintayksikkö joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus hylkää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Ari Wirén ja Olli Wikberg.
HUOMAA
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.