MAO:473/11

ASIAN TAUSTA

Sotkamon kunnan kehitysyhtiö Snowpolis Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on pyytänyt kansallisella hankintailmoituksella tarjouksia hiilijalanjäljen laskennasta.

Snowpolis Oy:n toimitusjohtaja on muutoksenhaun kohteena olevalla hankintapäätöksellään valinnut palvelun toteuttajaksi Gaia Consulting Oy:n.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on ollut 20.000-80.000 euroa.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.


ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Benviroc Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa hankintayksikön hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan maksamaan valittajalle hyvitysmaksuna 3.537 euroa korkoineen. Lisäksi valittaja on vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla korkoineen.

Perusteet

Valittaja on suljettu tarjouskilpailusta perusteettomasti. Kirjallisessa hankintapäätöksessä ei ole hylkäystä perusteltu lainkaan. Valittajan tiedusteltua asiaa puhelimitse hankintayksikkö on ilmoittanut suullisesti hylkäämiseen perusteluksi puutteet hintaerittelyssä. Tarjouskilpailuun liittyen on ollut mahdollisuus kysyä lisätietoja. Valittaja on kysynyt 28.9.2010 sähköpostitse riittäkö hinnan erittelyksi kululuokkien mukainen erittely. Hankintayksikön 14.10.2010 sähköpostitse antaman vastauksen mukaan mainitunlainen erittely on riittävä. Valittajan hintaerittely on siten ollut pyydetyn mukainen. Valittaja oli asiasta erikseen kysynyt ja toiminut täsmällisesti annettujen ohjeiden mukaan.

Tarjoajia ei ole kohdeltu tasapuolisesti. Hankintayksikkö on pyytänyt lisätietoja hintaerittelyyn osalta tarjoajista. Valittajalta tällaista ei ole kuitenkaan pyydetty.

Lisäksi hankintayksikkö on pyytänyt osalta tarjoajista lisätietoja laskennan lähtötietojen keruuseen. Tarjouspyynnössä on sanottu, että hankintayksikkö kerää lähtötiedot ja valittaja ilmoitti tarjouksessaan selvästi, että tarjouspyynnön mukaisesti tilaaja kerää lähtötiedot.

Virheettömässä menettelyssä valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu. Se on tarjonnut kokeneita kansainvälisen tason asiantuntijoita, yksityiskohtaisen työsuunnitelman ja kattavat referenssit. Valittajan tarjous on ollut merkittävästi halvempi kuin voittaneen tarjojan.

Vastine

Snowpolis Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 4.480 eurolla korkoineen.

Valittajan tarjous on hylätty tarjouspyynnön vastaisena, koska tarjouksessa ei ole ilmoitettu hintoja tarjouspyynnössä vaaditun erittelyn mukaisesti. Hankintayksikkö on vaatinut, että tarjoajat ilmoittavat tarjouksissaan tehtäväkohtaiset erillishinnat kululuokittain. Koska valittaja ei ole näin tarjouksessaan tehnyt, valittajan tarjous ei ole ollut vertailukelpoinen muihin tarjouksiin nähden. Hankintayksikön velvollisuus on ollut sulkea tarjouspyynnön vastainen tarjous tarjouskilpailusta.

Hankintayksikön edustaja on vastannut valittajan esittämään kysymykseen, että hinnan erittelyksi riittää kululuokkien mukainen erittely. Tässä yhteydessä vastaukseen on jäänyt kirjoittamatta se tarjouspyynnön perusteella selvä asia, että hinnat olisi tullut ilmoittaa tarjouspyynnössä olleen tehtäväerittelyn mukaisesti. Tämä on kuitenkin käynyt selville myös muiden tarjoajien kysymyksiin annetuista vastauksista, jotka kaikki on toimitettu valittajalle.

Eräiltä tarjoajilta pyydetyt tarkennukset ovat johtuneet tarjoajien erillishintojen ja kokonaishintojen ristiriidoista, jotka ovat olleet seurausta ilmeisistä laskuvirheistä. Nämä tarjoajat ovat kuitenkin ilmoittaneet tarjoushintansa vaaditun erittelyn mukaisesti. Kyse on ollut vain tarjouksissa olleiden vähäisten virheiden oikaisemisesta ja vertailukelpoisuuden varmistamisesta.

Laskennan lähtötietojen keräämisen osalta on joiltakin tarjoajista pyydetty lisätietoja, koska osa oli tarjoutunut keräämään niitä itse ja osa edellytti tilaajalta sellaisia lähtötietoja, joita ei käytännössä ollut mahdollista saada.

Edellä mainittujen tarkentavien tietojen kysyminen ei ole vaarantanut tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua, vaan se on ollut välttämätöntä tarjousten yhteismitalliseksi ja vertailukelpoiseksi saamiseksi.

Valittajalla ei olisi ollut mahdollisuutta voittaa tarjouskilpailua, vaikka sen tarjousta ei oltaisi hylätty. Hankintayksikkö on suorittanut vertailun jälkikäteen voittaneen tarjoajan ja valittajan välillä. Suurin ero näiden kahden välillä olisi vertailussa syntynyt palvelun sisällön, kokemuksen, toteutussuunnitelman, toimitusajan ja referenssien osalta, joilla on ollut yhteensä 40 prosentin painoarvo pisteytyksessä. Kokonaishinnassa ollut ero ei olisi kompensoinut näiden osa-aluiden puutteita, joten valittaja ei olisi voinut voittaa tarjouskilpailua.

Kuultavan lausunto

Gaia Consulting Oy ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta lausunnon antamiseen.

Vastaselitys

Benviroc Oy ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.


MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia.

Tarjouspyyntö ja siihen tehdyt tarkennukset

Tarjouspyynnössä on kohdassa ”2. Hankinnan kohde ja sisältö” ilmoitettu hankinnan kohteeksi hiilijalanjäljen laskenta eri toiminnoille Vuokatin matkailualueella. Työn tehtäväkohtaiseksi sisällöksi on edelleen ilmoitettu hiilijalanjäljen laskentamenetelmien kehittäminen ja varsinainen laskentatyö tarjouspyynnössä eritellylle viidelle toiminnolle. Mainitun lisäksi tarjouspyynnössä työn sisällöksi on ilmoitettu toimijoiden valmennus, jonka tarkoituksena on kehittää toimintasuunnitelma hiilijalanjäljen pienentämiseksi, sekä pyydetty tuntityötarjousta muista aiheeseen liittyvistä asiantuntijapalveluista.

Tarjouspyynnössä on kohdassa ”5. Hinnat” ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

”Tarjouksessa tulee ilmoittaa kohdan 2. eritellyt arvonlisäverottomat kiinteät erillishinnat laskentamenetelmän kehittämiselle (mikäli tarjoajalla ei ole valmista mallia) ja varsinaiselle hiilijalanjäljen laskennalle, kokonaissumma ja arvonlisäveroprosentti. Edellä mainittujen hintojen tulee sisältää kaikki kustannukset kuten matka-, päiväraha-, materiaali-, tila-, kone-, laite-, ym. kustannukset eriteltynä. Muulla tavoin ilmoitettua hintaa ei oteta huomioon.”

Edelleen tarjouspyynnössä on kohdassa ”8. Tarjouksen sisältö” ilmoitettu muun ohella, että tarjouksen tulee sisältää tiedot tarjouksen varsinaisesta sisällöstä erillishintoineen ja kokonaishinta (+ alv %) sekä laskutettavien erien määrä. Tarjouspyynnössä tarjouksen valintaperusteeksi on ilmoitettu kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka yhdeksi vertailuperusteeksi on ilmoitettu palvelun kokonaishinta 30 prosentin painoarvolla.

Tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset on voinut esittää tarjouspyynnössä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Valittaja on esittänyt hankintayksikölle kysymyksen tarjouksen hinnoittelusta muun ohella seuraavasti:

”2) Työajan kustannukset: tarjouspyynnön mukaisesti ”tarjoajan tulee ilmoittaa kohdan 2. eritellyt arvonlisäverottomat kiinteät erillishinnat laskentamenetelmän kehittämisille ja varsinaiselle hiilijalanjäljen laskennalle”. Lisäksi työaikaa tarvitaan valmennuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Onko tarjouksessa eriteltävä erikseen kaikkien näiden tehtävien hinta, vai riittääkö hinnan erittely kululuokkien mukaan (työaika, matka, päiväraha jne.)?”

Hankintayksikkö on vastannut kysymykseen ilmoittamalla, että hinnan erittelyksi riittää kululuokkien mukainen erittely.

Hankintayksikkö on markkinaoikeudelle esittänyt, että tässä yhteydessä vastaukseen on jäänyt kirjoittamatta se tarjouspyynnön perusteella selvä asia, että hinnat on ilmoitettava tarjouspyynnössä ilmoitetun erittelyn mukaisesti. Tämä on kuitenkin käynyt ilmi muiden tarjoajien kysymyksiin annetuista vastauksista, jotka kaikki on toimitettu valittajalle.

Asiassa annetun selvityksen mukaan hankintayksikölle on esitetty myös kysymys, jossa on muun ohella kysytty hinnoittelusta seuraavaa:

”Tarjouspyynnössä sanotaan, että tulee ilmoittaa erillishinnat laskentamenetelmien kehittämiselle ja varsinaiselle hiilijalanjäljen laskennalle, ja lisäksi että em. hintojen tulee sisältää kaikki kustannukset – matka, päiväraha, ym. kustannukset eriteltynä. Tarkoittaako tämä sitä, että kullekin tehtäväkohdalle on ilmoitettava ensinnäkin kaksi hintaa a) kehittämiskustannukset b) laskentakustannukset? Ja pitääkö tämän lisäksi laatia tehtäväkohtaiset budjetit, joista käy ilmi, mistä ko. kustannukset koostuvat..”_ _ ”Vai riittääkö hintojen ilmoittamisessa yksi (vai kaksi)? kohdat a ja b, edellä) könttäsumma per tehtäväkohta. ”

Hankintayksikkö on vastannut kysymykseen seuraavasti: ”tarkoituksena olisi, että a) kehittämisen ja b) laskennan kustannukset olisivat erikseen ja kumpikin sisältäisi kaikki kustannukset (työ, matka ym.) (voimme hyväksyä könttäsumman). Jos tarjoajalla on esimerkiksi laskentamallit valmiina niin kehittämiskustannuksiahan ei silloin yritykselle enää tule.”

Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Valittajan mukaan hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti sulkiessaan sen tarjouksen hintaerittelyn puutteiden vuoksi tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta. Lisäksi valittaja on esittänyt, että poissulkemisen perusteet eivät ole käyneet ilmi hankintapäätöksestä.

Valittajan ja kolmen muun tarjoajan tarjoukset on hankintapäätöksellä 17.11.2010 suljettu tarjouspyynnön vastaisina tarjouskilpailusta. Hankintapäätöksessä ei ole hankintasäännösten edellyttämällä tavalla tarjoajakohtaisesti perusteltu, miksi tarjoukset on suljettu tarjouskilpailusta. Valittajan osalta peruste poissulkemiseen on ilmennyt vasta valittajan hankintaoikaisua koskevaan vaatimukseen 12.1.2011 annetusta päätöksestä, jossa on ilmoitettu, että valittajan tarjous on hinnoittelun erittelyn osalta ollut tarjouspyynnön vastainen.

Tarjousten vertailussa tarjoajien tasapuolinen kohtelu voi toteutua ainoastaan, mikäli tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankintayksikkö on tämän vuoksi velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen, mikäli tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun tarjousten vertailussa julkisista hankinnoista annetun lain 2 §:n 1 momentin vastaisesti.

Tarjoaja vastaa tarjouksensa tarjouspyynnön mukaisuudesta. Toisaalta hankintayksikön on laadittava tarjouspyyntö niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Hankintayksikkö vastaa myös tarjouspyyntöön antamistaan tarkennuksista. Vastuu mahdollisista tarjouspyynnön ja sen tarkennusten epäselvyyksistä ja tulkinnanvaraisuuksista on lähtökohtaisesti hankintayksiköllä.

Tarjouskilpailussa on saatu 12 tarjousta. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan valittajan tarjouksen lisäksi myös muita tarjouksia on suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyyntöön nähden virheellisen hintaerittelyn vuoksi.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnön perusteella on voinut ymmärtää, että tarjoushinnat on annettava tarjouspyynnön mukaisille toiminnoille eriteltyinä. Hankintamenettelyn aikana hankintayksikkö on kuitenkin hinnoittelun erittelyä koskevaan nimenomaiseen kysymykseen antamassaan vastauksessa edellä todetulla tavalla ilmoittanut, että kululuokkakohtainen erittely on riittävä. Toiseen hinnoittelua koskevaan kysymykseen antamassaan vastauksessa hankintayksikkö ei ole myöskään nimenomaisesti ilmoittanut, että kullekin toiminnolle on annettava eritelty hinta, vaan vastauksessa on viitattu kehittämisen ja laskennan kustannusten erittelyyn.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö ja hankintayksikön siihen hankintamenettelyn aikana antamat tarkennukset eivät ole olleet tarjousten antamista varten riittävän yksiselitteisiä sen suhteen, miten hinnat on tarjouksessa eriteltävä. Näin ollen tarjouspyyntö siihen tarjousaikana annettujen tarkennusten seurauksena ei ole hinnan ilmoittamisen osalta ollut omiaan tuottamaan keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalain 94 §:ssä säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei ole vielä tehty. Hankintapäätös voidaan näin ollen kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Koska jo hankintamenettelyä koskevat tarjouspyyntöasiakirjat ovat olleet hankintasäännösten vastaisia, hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata vain järjestämällä hankinnasta kokonaan uusi tarjouskilpailu.

Mikäli Snowpolis Oy aikoo edelleen toteuttaa hiilijalanjäljen laskentaa koskevan hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja edellä mainitut oikeusohjeet huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Snowpolis Oy:n toimitusjohtajan 17.11.2010 tekemän hankintapäätöksen. Markkinaoikeus kieltää Snowpolis Oy:tä tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 5.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa Snowpolis Oy:n korvaamaan Benviroc Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää Snowpolis Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.


MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.


Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Anne Ekblom-Wörlund ja Johanna Lähde.