MAO:500/11

ASIAN TAUSTA

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on pyytänyt EU-hankintailmoituksella ja tarjouspyynnöllä 10.2.2011 tarjouksia kuulokojeista ja korvakappaleista ajalle 1.6.2011–31.5.2013 sekä optiokausille 1.6.2013–31.5.2014 ja 1.6.2014–31.5.2015. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 3.750.000 euroa.

Hankintayksikkö on saanut 11 tarjousta. Hankintayksikkö on muutoksenhaun kohteena olevalla hankintapäätöksellään valinnut Kuulopiiri Oy:n, Oy Oticon Ab:n ja Widex Akustik Oy:n tarjoukset ja päättänyt jakaa hankinnan mainittujen toimittajien kesken tarjouspyynnössä määritetyllä tavalla. Tarjouspyynnön mukaan valittujen toimittajien kanssa tehdään puitesopimukset, joiden mukaisesti järjestelyssä mukana olevat tahot tekevät tilaukset oman tarpeensa perusteella.

Oy Kuulohansa Ab, Phonak Aktiebolag filial i Finland ja Kuulotekniikka Hakala Oy ovat tehneet hankintapäätöstä koskevan hankintaoikaisuvaatimuksen. Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallintokeskuksen hankintatoimiston materiaalipäällikkö on viranhaltijapäätöksellä 23.6.2011 (179/2011, dnro 156/2011) tehnyt hankintaoikaisun siten, että yksi Kuulopiiri Oy:n tarjoama kuulokoje on poistettu vertailusta tarjouspyynnön vastaisena ja tarjousten vertailussa käytetyt vertailuhinnat on päivitetty tätä muutosta vastaaviksi. Muilta osin oikaisuvaatimukset on hylätty ja hankintapäätös on pidetty voimassa.

Hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.


ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Oy Kuulohansa Ab, Phonak Aktiebolag filial i Finland, Kuulotekniikka Hakala Oy ja Oy Danalink Ab ovat vaatineet, että markkinaoikeus kumoaa hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä 150.000 euron sakon uhalla.

Valittajat ovat lisäksi vaatineet, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan valittajien arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut yhteensä 4.175,85 eurolla.

Perusteet

Tarjouspyyntö on ollut epäselvä tarjousvertailussa valintaperusteena käytetyn kokonaishinnan määräytymisen osalta. Kuulopiiri Oy:n ja Oy Oticon Ab:n hyväksytyt tarjoukset ovat lisäksi olleet tarjouspyynnön vastaisia ja ne olisi tullut sulkea pois tarjouskilpailusta.

Hankinta on jakautunut kuulokojeiden ja korvakappaleiden hankintaan siten, että tarjouksen on voinut jättää joko molempiin hankintaryhmiin tai vain toiseen niistä. Kuulokojeiden hankintaryhmä on edelleen jaettu kolmeen kojeluokkaan seuraavasti: luokkana 1 perustason kojeet, luokkana 2 keskitason kojeet ja luokkana 3 monipuoliset kojeet. Tarjouksessa on tullut tarjota sekä korvantauskojeita että korvakäytäväkojeita kaikissa kolmessa kojeluokassa.

Tarjouspyynnön mukaan parhaiden tarjousten valintaperusteena on ollut halvin kokonaishinta arvioitaessa kojeluokat yhtenä kokonaisuutena ja käyttäen vertailuhintana kussakin kojeluokassa siihen tarjottujen kojeiden keskiarvohintaa. Tarjoajien on ollut mahdotonta ymmärtää yksiselitteisellä tavalla, miten mainittu kokonaishinta tullaan laskemaan. Annetut tarjoukset eivät siten ole olleet yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia.

Tarjouspyyntöä koskevassa hankintayksikön 2.3.2011 päivätyssä lisäselvityskirjeessä on täsmennetty, että vertailussa keskihinnat painotetaan tarjouspyynnössä ilmoitetuilla kojeluokkien painoarvoilla, jotka ovat olleet seuraavat: 1. luokka 45 prosenttia, 2. luokka 40 prosenttia ja 3. luokka 15 prosenttia. Lisäksi on ilmoitettu, että korvantauskojeiden osuus kojeluokasta on 80 prosenttia ja korvakäytäväkojeiden 20 prosenttia. Tarjouspyynnössä ei kuitenkaan ole ilmoitettu sitä, mistä luvusta nämä prosenttiluvut tulisi laskea. Tarjouspyynnössä ei myöskään ole ilmoitettu sitä, käytetäänkö vertailussa edellä mainittujen painotusten lisäksi painotuksena kuulokojetyyppien osuutta kahden vuoden kokonaishankinta-arviosta.

Edellä mainittu tarjouspyyntöä selventävä kirje 2.3.2011 on lähetetty vain lisäselvitystä pyytäneille tarjoajille, minkä vuoksi tarjouspyyntö ei ole ollut sama kaikille tarjoajille. Hankintayksikön menettely on ollut epätasapuolista ja syrjivää.

Kuulopiiri Oy:n tarjous ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua pakollista vaatimusta kolmen kuulokojeen tarjoamisesta kojeluokassa 3. Yhtiön tarjoamat kuulokojemallit Bernafon NEO 400 CIC ja Bernafon Veras7 N eivät ole olleet uusimmalla 4.5.2011 julkaistulla kuulonhuollon teknologiatyöryhmän (jäljempänä myös KTTR) hyväksyttyjen kojeiden listalla, joten ne eivät ole olleet tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla KTTR-hyväksyttyjä. Edellä mainitussa lisäselvityskirjeessä annettua ilmoitusta, jonka mukaan ”kuulokojeen tulee olla ennen sopimuskauden alkua kuulonhuollon teknologiaryhmän luetteloon hyväksyttynä”, on tulkittava niin, ettei KTTR-hyväksyntää kojeelle ole voinut hakea jälkikäteen.

Bernafon Veras7 N -kojeen osalta on hankintayksikön mukaan saatu KTTR:n vahvistus sen listalla olosta 27.5.2011, mutta hankintayksikkö ei ole yksilöinyt vahvistuksen tiedoksisaantitapaa eikä esittänyt siitä todisteita. Vastoin Kuulopiiri Oy:n esittämää mainittu koje ei ole ollut KTTR-listalla 4.5.2011 eikä hankintayksikkö ei ole edes väittänyt, että koje olisi ollut listalla hankintapäätöstä tehtäessä. Oy Kuulohansa Ab on saanut sähköpostilla vahvistuksen siitä, ettei ennen 23.6.2011 ole pidetty sellaista KTTR:n kokousta, jossa olisi otettu uusia kojeita hyväksyttyjen listalle. Koska koje ei ole ollut listalla 1.6.2011, olisi se tullut poistaa tarjousvertailusta tarjouspyynnön vastaisena. KTTR:n vahvistus ei korjaa hankintayksikön virheellistä toimintaa. KTTR-hyväksynnän osoittavan listan muutos jälkikäteen on aiheuttanut tarjoajien epätasapuolisen kohtelun.

Bernafon NEO 400 CIC -kojeen osalta hankintayksikkö on 23.6.2011 tekemässään hankintaoikaisupäätöksessä todennut, ettei mainittu koje ole ollut KTTR-listalla ja että se on tämän vuoksi poistettava tarjousvertailusta.

Koska osatarjoukset eivät ole olleet sallittuja, Kuulopiiri Oy:n tarjous olisi tullut sulkea tarjousvertailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Oy Oticon Ab:n tarjous ei ole täyttänyt kojeluokkaan 3 tarjottaville laitteille tarjouspyynnössä asetettua vähimmäisvaatimusta 12 kanavasta. Yhtiön kojeluokkaan 3 tarjoamissa kuulokojemalleissa Vigo Pro BTE 13, Vigo Pro BTE Power, Vigo Pro RITE 312, Vigo Pro ITC ja Vigo Pro ITE on ollut vain kahdeksan kanavaa. Kojeissa on käytetty samaa kanavateknologiaa kuin muissa maahantuotavissa kuulokojeissa (kanavatonta tekniikkaa edustavia Bernafonin kojeita lukuun ottamatta) eikä niitä voida katsoa 12 itsenäisesti säädettävää kanavaa omaavia laitteita vastaaviksi kojeiksi, joissa mainittu vaatimus olisi toteutettu jollakin muulla tekniikalla.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että kuulokojeen kanavalla tarkoitetaan itsenäisesti säädettävää kanavaa. Nyt kysymyksessä olevalla toimialalla tällä tarkoitetaan sitä, kuinka monella kanavalla säätöjä voidaan sovitusohjelmaa käyttäen tehdä. Tarjouspyynnön mukaan tarjottavissa kojeissa tulee olla 12 kanavaa tai muulla tekniikalla toteutettu vastaava taajuuskäsittelymahdollisuus. Hankintayksikkö on esittänyt, että kyseisellä tarjouspyynnön muotoilulla on haluttu mahdollistaa muiden kuin 12-kanavaisten kojeiden hankinta. Hankintayksikön vaatimukset ovat olleet tältä osin keskenään ristiriitaiset, koska tarjouspyynnössä on ilmoitettu kanavalla tarkoitettavan itsenäisesti säädettävää kanavaa.

Hankintayksikön väite, jonka mukaan Vigo Pro -kojeissa on 15 itsenäisesti säädettävää kanavaa, on virheellinen. Hankintayksikön ja Oy Oticon Ab:n esiin tuomia 15 kontrollipolkua ja 31 signaalipolkua ei voida säätää itsenäisesti, joten niitä ei voida pitää tarjouspyynnössä tarkoitettuina kanavina. Oy Oticon Ab:n tuote-esitteissä ilmoitetaan Vigo Pro -tuoteperheen kojeissa olevan kahdeksan kanavaa.

Koska osatarjoukset eivät ole olleet sallittuja, Oy Oticon Ab:n tarjous olisi tullut sulkea tarjousvertailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Vastine

Hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Hankintayksikkö on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajat korvaamaan hankintayksikön arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Tarjouspyyntö ei ole ollut epäselvä eivätkä hyväksytyt tarjoukset ole olleet tarjouspyynnön vastaisia. Hankintamenettely ei ole ollut virheellinen.

Tarjouspyynnössä valintaperusteeksi ilmoitetun tarjouksen kokonaishinnan määräytyminen ei ole ollut mitenkään epäselvää. Tarjouspyynnön mukaan valintaperusteena on halvin kokonaishinta siten, että vertailuhintana kussakin kojeluokassa käytetään siihen tarjottujen kojeiden keskiarvohintaa. Vertailussa yksittäisen laitteen kohdalla on käytetty sitä kuulokojeen hintaa, jonka tarjoajat ovat antaneet lähtökohtanaan hankintayksikön sitoutuminen hankkimaan vuodessa 1.000–1.499 kojetta. Tarjouspyynnössä painoarvot on ilmoitettu prosenttilukuina kojeluokittain, minkä lisäksi jokainen kojeluokka on jaettu vielä erikseen kahteen osaan siten, että korvantauskojeiden osuus kojeluokasta on 80 prosenttia ja korvakäytäväkojeiden osuus 20 prosenttia. Mainitut prosenttiluvut on selkeästi ilmoitettu tarjouspyynnössä eikä keskiarvohintoja ole painotettu millään muilla perusteilla.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, miten tarjouspyyntöä koskevien lisäselvitysten pyytäminen tulee tehdä. Vastaus esitettyihin kysymyksiin on annettu 2.3.2011 päivätyllä lisäselvityskirjeellä samanaikaisesti kaikille yhteystietonsa lähettäneille tarjoajille riippumatta siitä, ovatko ne esittäneet kysymyksiä.

KTTR on kansallinen yliopistosairaaloiden kuulonhuollon asiantuntijoiden yhteistyöryhmä, jonka tarkoituksena on arvioida kuulokojeiden soveltuvuutta Suomen kuulonhuoltokäytäntöön ja antaa niistä lausuntoja. KTTR:n lista ei ole viranomaispäätöksen luonteinen eikä sillä ole itsenäistä oikeudellista merkitystä. Lista on luonteeltaan informatiivinen kooste asiantuntijatyöryhmän suorittamista käsittelyistä ja ilmoitus siitä, että listalla olevien laitteiden on niissä katsottu täyttävän NSH:n yhteispohjoismaiset laatuvaatimukset. Käytännössä työryhmä ei anna kielteisiä lausuntoja lakiin perustuvat vaatimukset täyttävistä kojeista, mutta voi kuitenkin antaa suosituksia niiden käytöstä. Alan yleisenä käytäntönä on, että valmistajat ja maahantuojat lähettävät kojeensa KTTR:n arvioitaviksi saadakseen lausunnon niiden soveltumisesta hyvin käytäntöön. Tarjouspyynnössä on painotettu nimenomaan tätä työryhmän hyväksyntää.

Kuulopiiri Oy:n tarjoukseen liittyvä KTTR-hyväksyntää koskeva valittajan väite on virheellinen myös ajankohdan osalta. Tarjouspyynnössä ja sen täsmennyksenä annetussa lisäselvityskirjeessä ehdottomaksi edellytykseksi on ilmoitettu, että kuulokojeen tulee olla KTTR:n ylläpitämään luetteloon hyväksyttynä ennen sopimuskauden alkua. Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen on saatu vahvistus, että Kuulopiiri Oy:n tarjoama kuulokojemalli Bernafon NEO 400 CIC ei ole ollut 1.6.2011 mennessä mainitulla listalla, minkä vuoksi se on hankintaoikaisuna poistettu tarjousvertailusta. Sen sijaan kuulokojemallista Bernafon Veras7 N on 27.5.2011 saatu KTTR:n vahvistus kojeen listalla olosta. Kuulopiiri Oy:n tarjous on edellä mainitusta yhden kojeen poistamisesta huolimatta täyttänyt kaikki tarjouspyynnön ehdottomat vaatimukset.

Oy Oticon Ab:n tarjoukseen liittyvä kanavavaatimusta koskeva valittajan väite on myös virheellinen. Tarjouspyynnön mukaan kojeluokassa 3 vaatimuksena on ollut, että kojeessa on vähintään 12 kanavaa tai muulla tekniikalla toteutettu vastaava taajuuskäsittelymahdollisuus. Tämän vaatimuksen muotoilulla on nimenomaisesti tarkoitettu mahdollistaa myös muiden kuin 12-kanavaisten kojeiden hankinta niin, että erilaista toteutusteknologiaa käyttävät kojeet saadaan rinnakkain vertailtaviksi. Vaaditun käyttötarkoituksen kannalta kanavien tai säätimien määrä on merkityksetön, jos laitteessa on muutoin riittävät taajuuskäsittelymahdollisuudet. Tämän mukaisesti kokonaan kanavattomalla teknologialla toteutettu Kuulopiiri Oy:n Bernafon Veras -tuoteperhe on hyväksytty tarjousvertailuun. Myös Oy Oticon Ab:n tarjoamien Vigo Pro -tuoteperheen laitteiden osalta vaatimus täyttyy, koska niissä on 15 itsenäisesti säädettävää kanavaa, minkä lisäksi ohjelmoija voi vaikuttaa itse manuaalisesti kahdeksaan sovituskaistaan sovitusohjelman säätimiä säätämällä. Mainittujen kojeiden signaalinkäsittelyssä hyödynnetään kokonaisuudessaan informaatiota, jota saadaan 31 taajuuskaistalta. Signaalinkäsittelyn ohjaus itsessään tapahtuu edellä tarkoitetuilla 15 kanavalla, vaikka sovitusohjelmassa säätimiä on vain kahdeksan. Sairaanhoitopiirin kuulokeskuksen asiantuntijalääkärin käsityksen mukaan näiden Vigo Pro -tuoteperheen kojeiden taajuuskäsittelymahdollisuus on siten vähintään vastaava kuin kojeissa, joissa on 12 kanavaa. Oy Oticon Ab on tarjouksessaan ilmoittanut taajuuskäsittelymahdollisuuksia koskevan vaatimuksen täyttyvän, mihin ilmoitukseen hankintayksiköllä on ollut oikeus luottaa. Hankintayksikkö ei ole edellyttänyt ehdottomana vaatimuksena 12 kanavaa, joten Oy Oticon Ab:n tarjoamat kojeet eivät ole olleet tarjouspyynnön vastaisia.

Kuultavien lausunnot

Kuulopiiri Oy on esittänyt, että KTTR on hyväksynyt kuulokojemallin Bernafon Veras7 N kokouksessaan toukokuussa 2010. Ilmeisesti inhimillisen erehdyksen vuoksi tätä kojetta ei ollut merkitty hyväksyttyjen kojeiden listalle, minkä virheen KTTR on uusimmalla listallaan korjannut. Yhtiön tarjous on täyttänyt tarjouspyynnössä asetetut pakolliset vaatimukset huolimatta yhden kojeen hylkäämisestä puuttuneen hyväksynnän vuoksi.

Oy Oticon Ab on esittänyt, että sen tarjoamat Vigo Pro -tuoteperheen kojeet ovat täyttäneet tarjouspyynnön vaatimuksen vähintään 12 kanavasta. Mainituissa kojeissa signaalin prosessointi jakaantuu kontrollipolkuun ja signaalipolkuun. Kaikissa kojeissa kontrollipolussa on 15 ja signaalipolussa 31 itsenäisesti säädettävää kanavaa, joita kaikkia kuulokojeet säätävät erikseen itsenäisesti. Valittajien tarkoittamat tuote-esitteiden kohdat ovat koskeneet erillisessä sovitusohjelmistossa olevien manuaalisten säätimien määrää, mikä on täysin eri asia kuin itse kuulokojeen kanavamäärä. Joka tapauksessa kojeet täyttävät vaatimuksen 12 kanavaa vastaavasta taajuuskäsittelymahdollisuudesta, koska signaalin ulostuloa kojeesta pystytään säätämään eri taajuusalueilla tarkemmin kuin 12-kanavaisessa laitteessa. Valittajien tältä osin esittämät väitteet ovat yksilöimättömiä ja perustelemattomia. Sama koskee väitteitä vertailuhintojen laskennassa käytetyistä muista kuin tarjouspyynnössä ilmoitetuista painotuksista.

Widex Akustik Oy ei ole käyttänyt sille varattua mahdollisuutta lausunnon antamiseen.


MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Tarjouspyyntö

Valittajat ovat esittäneet, että tarjouspyyntö on ollut epäselvä tarjousvertailussa valintaperusteena käytetyn kokonaishinnan määräytymisen osalta.

Hankintalain 40 §:n mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Tarjouspyynnön hankinnan arvoa koskevan kohdan mukaan hankinnan arvo kahden vuoden ajalta on yhteensä noin 2.500.000 euroa ja optiokauden ajalta saman verran. ”Kokonaishankinta-arvio” kahden vuoden osalta on noin 8.000 kuulokojetta, joista korvakäytäväkojeita on noin 13 prosenttia ja korvantauskojeita noin 87 prosenttia.

Tarjouspyynnön tuotevalikoimaa koskevan kohdan mukaan hankittavat kuulokojeet on niiden teknisten ominaisuuksien perusteella jaettu kolmeen luokkaan, joiden suhteellinen osuus hankinnasta on ilmoitettu seuraavasti:
Luokka 1, perustason kojeet:
”45 % hankinnan piiriin kuuluvista kojeista, joista korvantauskojeiden osuus 80 %, korvakäytäväkojeiden osuus 20 %.”
Luokka 2, keskitason kojeet:
”40 % hankinnan piiriin kuuluvista kojeista, joista korvantauskojeiden osuus 80 %, korvakäytäväkojeiden osuus 20 %.”
Luokka 3, monipuoliset kojeet:
”15 % hankinnan piiriin kuuluvista kojeista, joista korvantauskojeiden osuus 80 %, korvakäytäväkojeiden osuus 20 %.”

Tarjouspyynnön hintaa koskevan kohdan mukaan korvantauskojeita tulee tarjota vähintään kolme ja enintään viisi kojemallia. Korvakäytäväkojeita tulee tarjota vähintään kaksi ja enintään viisi kojemallia.

Tarjouspyynnön liitteenä ollut Excel-tiedosto on tullut täyttää muuttamatta sen muotoilua ja liittää tarjoukseen. Tiedoston kojeluokittaisissa taulukoissa on ollut rivit eri kojemalleille. Sarakkeena on muiden ohella ollut otsikolla ”Kuulokojeen hinta, kun sitoudutaan vuodessa hankkimaan, eur” hintasarake, joka on jakautunut kolmeen alasarakkeeseen seuraavasti: ”500–999 kpl”, ”1.000–1.499 kpl” ja ”1.500 tai enemmän kpl”.

Tarjouspyynnön ”sopimuksen tekemisen perusteita” koskevan kohdan mukaan ”tarjousvertailuun siirtyvät vain ne tarjoukset ja/tai tarjousrivit, joiden kohdalla täyttyvät kaikki tarjouspyynnön ehdottomat vaatimukset”. Lisäksi tarjouspyynnössä on ilmoitettu seuraavaa: ”Ehdottomat vaatimukset täyttävistä tarjouksista tullaan valitsemaan 3–4 kokonaistoimittajaa siten, että kaikki luokat arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Valintaperusteena on halvin kokonaishinta siten, että vertailuhintana kussakin luokassa käytetään siihen tarjottujen kojeiden keskiarvohintaa. Vertailuhintana tullaan käyttämään: Kuulokojeen hinta (eur), kun sitoudutaan vuodessa hankkimaan 1.000–1.499 kpl kojeita.”

Hankintapäätöksessä on tarjousten vertailuperusteista ilmoitettu seuraavaa: ”Ehdottomat vaatimukset täyttävistä kuulokojeiden tarjouksista valittiin kolme (3) kokonaistoimittajaa siten, että kaikki luokat arvioitiin yhtenä kokonaisuutena. Valintaperusteena oli halvin kokonaishinta siten, että vertailuhintana kussakin luokassa käytettiin siihen tarjottujen kojeiden keskiarvohintaa. Vertailuhintana käytettiin tarjouspyynnön mukaisesti hintaluokkaa 1.000–1.499 kpl kojeita / vuosi.”

Tarjouspyynnössä on edellä esitetyn mukaisesti ilmoitettu se taulukkomuotoisen hintaliitteen sarake, johon merkittyä euromääräistä hintaa käyttäen tarjousten vertailu tullaan suorittamaan. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu myös kunkin kojeluokan osalta se, miten hintaliitteen eri riveille merkityt lukumäärältään rajoitetut tuotteet painotetaan niiden tyypin mukaan kyseisen kojeluokan keskiarvohintaa laskettaessa. Tarjouspyynnössä on lisäksi ilmoitettu se, miten kojeluokittaiset keskiarvohinnat painotetaan laskettaessa kaikki kojeluokat kattava ja vertailuhintana käytettävä kokonaishinta. Markkinaoikeus pitää edellä esitettyä laskentamallia yksiselitteisenä ja katsoo näin ollen, ettei tarjouspyyntö ole ollut epäselvä tarjousten vertailuhinnan määrittämistavan osalta.

Markkinaoikeus katsoo lisäksi, että kun hankintayksikkö on ilmoituksensa mukaan lähettänyt lisäselvityskirjeen 2.3.2011 kaikille sähköpostiosoitteensa tätä varten antaneille tarjoajille ja kun asiassa esitetyn selvityksen perusteella se ei ole sisältänyt tarjousten vertailuhinnan määrittämistavan osalta sellaista uutta tietoa, joka olisi voinut vaikuttaa tarjouksen antamiseen, mainittu lisäselvityskirje ei anna aihetta arvioida tarjouspyynnön sisältöä toisin.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt virheellisesti tarjousten vertailuperusteet määrittäessään.

Kuulopiiri Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Valittajat ovat esittäneet Kuulopiiri Oy:n tarjouksen olleen tarjouspyynnön vastainen, koska tarjottu Bernafon Veras7 N -koje ei ole ollut kuulonhuollon teknologiatyöryhmän hyväksyttyjen kojeiden listalla sopimuskauden alkaessa 1.6.2011.

Tarjouspyynnön tuotevalikoimaa koskevan kohdan mukaan ”kuulokojeen tulee olla kuulonhuollon teknologiatyöryhmän ylläpitämään luetteloon hyväksyttynä ja siten täyttää NSH:n yhteispohjoismaiset laatuvaatimukset”.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan KTTR on hyväksynyt Bernafon Veras7 N -kojeen samassa kokouksessa kuin muutkin Veras7-tuoteperheen kojeet. Mainittu laite on kuitenkin erehdyksessä jäänyt merkitsemättä hyväksyttyjen kojeiden luetteloon heti mainitun kokouksen jälkeen. KTTR-luetteloon Veras7 N -kojeen rekisteröintipäiväksi on merkitty 31.5.2010.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnössä on edellytetty kuulonhuollon teknologiatyöryhmän hyväksyntää osoituksena tiettyjen laatuvaatimusten täyttymisestä. Bernafon Veras7 N -kojeella on ollut tämä hyväksyntä tarjousta annettaessa ja hankintapäätöstä tehtäessä. Markkinaoikeus katsoo näin ollen, ettei Kuulopiiri Oy:n tarjous ole ollut tarjouspyynnön vastainen ja ettei hankintayksikkö ole toiminut virheellisesti sen tarjousvertailuun hyväksyessään.

Oy Oticon Ab:n tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Valittajat ovat esittäneet Oy Oticon Ab:n tarjouksen olleen tarjouspyynnön vastainen, koska kojeluokkaan 3 tarjotut Vigo Pro -tuoteperheen kuulokojeet eivät ole täyttäneet tarjouspyynnössä asetettua vähimmäisvaatimusta 12 kanavasta tai muulla tekniikalla toteutetusta vastaavasta taajuuskäsittelymahdollisuudesta.

Tarjouspyynnön tuotevalikoimaa koskevassa kohdassa on kojeluokkaan 3 tarjottavien laitteiden ”pakolliseksi ominaisuudeksi” ilmoitettu ”vähintään 12 kanavaa tai muulla tekniikalla toteutettu vastaava taajuuskäsittelymahdollisuus”.

Tarjouspyynnön liitteenä ollut Excel-tiedosto on tullut täyttää muuttamatta sen muotoilua ja liittää tarjoukseen. Tiedoston kojeluokittaisissa taulukoissa on ollut rivit kojemalleille sekä muiden ohella sarakkeet otsikoilla ”Vähintään 12 kanavaa”, ”Signaalinkäsittelyssä käynnissä useita rinnakkaisia puheen selventämiseen ja hälyn vaimentamiseen tähtääviä laskennallisia prosesseja” sekä ”Tilanneohjelmien lukumäärä, kpl”.

Oy Oticon Ab:n tarjouksen liitteenä olleessa Excel-tiedostossa on kaikkien kojeluokkaan 3 tarjottujen Vigo Pro -tuoteperheen kuulokojeiden osalta ilmoitettu kanavien lukumäärää koskevassa sarakkeessa ”Kyllä”, signaalinkäsittelyä koskevassa sarakkeessa ”Kyllä” ja tilanneohjelmien lukumäärää koskevassa sarakkeessa ”4”. Tarjouksen liitteessä ”Oticon Kuulokojeiden luokitus ja lisäominaisuudet” on edellä tarkoitettujen kojeiden osalta ilmoitettu tarjouspyynnössä esitettyjen pakollisten vaatimusten täyttyvän kanavien lukumäärän osalta seuraavasti: ”Kaikissa kojeissa on vähintään 12 kanavaa tai muulla tekniikalla toteutettu taajuuskäsittelymahdollisuus”.

Valittajien markkinaoikeudelle toimittamissa Oy Oticon Ab:n tuote-esitteissä ilmoitetaan Vigo Pro -tuoteperheen kojeissa olevan kahdeksan kanavaa.

Markkinaoikeus katsoo hankintayksikön pyytäneen tarjouksia erilaisilla tekniikoilla toteutetuista ja siten myös eri tavoin käytettävistä kuulokojeista, joissa signaalin taajuuskäsittelymahdollisuudet vastaavat vähintään 12-kanavaisen laitteen yleensä tarjoamia mahdollisuuksia. Oy Oticon Ab on tarjouksessaan ilmoittanut tarjoamiensa tuotteiden täyttävän tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset nimenomaisesti myös signaalin taajuuskäsittelymahdollisuuksien osalta. Asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene, että Vigo Pro -tuoteperheen kojeiden taajuuskäsittelymahdollisuudet eivät olisi täyttäneet tarjottaville laitteille asetettua vähimmäisvaatimusta tai että hankintayksiköllä olisi ollut perusteltu syy epäillä mainittujen tuotteiden vaatimustenmukaisuutta tältä osin. Ottaen lisäksi huomioon hankintayksikölle kuuluvan oikeuden luottaa tarjouksissa annettujen tietojen oikeellisuuteen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole toiminut virheellisesti hyväksyessään Oy Oticon Ab:n tarjouksen tarjousvertailuun.

Johtopäätös

Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittajat saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittajat on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Oy Kuulohansa Ab:n, Phonak Aktiebolag filial i Finlandin, Kuulotekniikka Hakala Oy:n ja Oy Danalink Ab:n korvaamaan Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.


MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Ville Parkkari, Johanna Lähde ja Tapio Erme.