MAO:80/12
ASIAN TAUSTA
Espoon kaupunki on pyytänyt 27.10.2010 julkaistulla EU-hankintailmoituksella tarjouksia sähköisestä oppimisympäristöpalvelusta toistaiseksi voimassaolevalle sopimuskaudelle.
Espoon kaupungin sivistystoimenjohtaja on muutoksenhaun kohteena olevalla hankintapäätöksellään valinnut Fronter Oy:n tarjouksen.
Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan 428.900 euroa vuodessa.
Hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Sanoma Pro Oy (aikaisemmin WSOYpro Oy) on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on vaatinut toissijaisesti, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 15.772 eurolla korkoineen.
Perusteet
Hankintayksikkö on arvioinut voittaneen tarjoajan referenssit virheellisesti. Referenssien on edellytetty osoittavan hankinnan kohteen laatu ja laajuus huomioiden riittävää kokemusta. Referenssien on edellytetty kattavan kaikki keskeiset opetusaineet. Niiltä on myös edellytetty riittävää oppilasmäärää sekä sisältöjä peruskoulu- että lukioluokille. Voittaneella tarjoajalla ei ole ollut hankinnan laatu ja laajuus huomioon ottaen riittäviä referenssejä keskeisistä lukuaineista lukioluokille. Voittaneella tarjoajalla on ollut lukioluokille valmiina vain karttaohjelma ja matematiikan tutorointiohjelma.
Referenssien osalta ei ole ollut riittävää, että tarjoajalla on ollut kokemusta vain hankittavan kokonaisuuden järjestelmästä koostuvan palvelumuodon toteuttamisesta. Referenssien on tullut laajuudeltaan ja laadultaan vastata hankintayksikön edellytyksiä palvelukokonaisuudelle. Tarjoajalla olisi tullut olla kokemusta esimerkiksi Espoon kaupungin käytössä nykyisin olevan Opit-palvelun laajuisen sähköisen perussisältöpaketin toimittamisesta sisältöineen. Voittaneen tarjoajan referenssit ovat liittyneet pelkästään palvelumuotoon ja järjestelmän toimitukseen, eivätkä referenssit ole täyttäneet näin ollen tarjouspyynnön vaatimuksia.
Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut, että sen tarjous täyttää muun muassa kaikki digitaalisia oppimateriaaleja koskevat pakolliset toiminnalliset vaatimukset. Vaatimuksena on muun muassa ollut, että sisältökokonaisuudessa on tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin. Kuitenkin voittaneen tarjoajan tarjous on sisältänyt vain karttapalvelun ja matematiikan tutorointiohjelman.
Voittanut tarjoaja on myös tarjouksessaan ilmoittanut, että sillä on tarjouspyynnössä vaadituin tavoin sisällöt ”jo toteutettuna ominaisuutena”. Kuitenkin voittanut tarjoaja on tarjouksessaan ilmoittanut, vaikka sisältöjen on jo tullut olla valmiina sopimuskauden alkuun mennessä tai vaihtoehtoisesti ”jo toteutettu ominaisuus”, että tarvittavaa sisältöä valmistetaan vuoden kuluessa.
Tarjouspyynnön mukaan hankintayksikkö on hakenut vain yhtä kokonaisvaltaista palvelun toimittajaa. Voittaneen tarjoajan tarjouksen mukaan vastuullinen toimittaja järjestelmän osalta on Fronter Oy ja sisällön osalta Otava, joka myös on itsenäisesti ilmoittanut sitoutuvansa tarjouspyynnön vaatimuksiin. Voittaneen tarjoajan tarjous ei siten täytä tarjouspyynnön vaatimusta yhdestä kokonaisvaltaisesta ja -vastuullisesta palveluntoimittajasta eikä voittaneen tarjoajan tarjous näin ollen ole ollut tarjouspyynnön mukainen.
Tarjouspyynnössä on asetettu ehdottomaksi vaatimukseksi se, että tarjoajalla on sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin. Tarjousten kelpoisuusarvioinnissa on olennaista se, että tarjoukset täyttävät kelpoisuusehdot kelpoisuuden arviointihetkellä eikä tarjoajan tarjous voi päästä tarjousvertailuun, jos se ei täytä kelpoisuusvaatimuksia. Kuitenkin hankintayksikkö on katsonut voittaneen tarjoajan sitoutuneen tarjouksen kelpoisuusehtojen täyttämiseen vasta jälkikäteisesti tarjousvertailun suorittamisen ja hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Kelpoisuusvaatimuksena käytettyä seikkaa on siten käytetty myös osana tarjousten laatuvertailua. Menettely ei ole ollut omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua.
Tarjoajat eivät ole myöskään voineet arvioida sitä, mitä erityisiä lukuaineita tai kuinka paljon lukumääräisesti eri digitaalisia sisältöjä hankintayksikkö tulee laatuarvioinnissa ottamaan huomioon.
Kelpoisuusehdot täyttäville palvelun tarjoajille on järjestetty palvelun sisältöjen ja toiminnallisuuksien arviointitilaisuus tarjoajan tarjouksen esittelyn pohjalta. Hankintayksikkö ei voi kuitenkaan etukäteen, varsinkaan avoimessa menettelyssä, ilmoittaa arviointitilaisuudesta, jossa tarjoajat esittelevät tarjoustaan ja jonka pohjalta vaatimuksia arvioidaan. Menettely ei ole ollut hankintasäännösten mukaista. Kyseinen toiminta on mahdollistanut muun ohella tarjousten jälkikäteisen parantamisen. Hankintayksikkö on järjestänyt useita arviointitilaisuuksia, joissa on ollut paikalla eri henkilöitä, joista osa on ollut paikalla kaikissa tilaisuuksissa. Myös arviointitilaisuuksien sisällöt ovat eronneet toisistaan, kun hankintayksikkö on antanut tarjouspyynnöstä poikkeavia sisällöllisiä vaatimuksia eri tilaisuuksien esityksille.
Hankintayksikkö on käyttänyt laadun arvioinnissa sisältöjen osalta seikkoja, jotka eivät ole käyneet ilmi voittaneen tarjoajan tarjouksesta. Voittanut tarjoaja on saanut laatupisteitä esimerkiksi siitä, miten hyvin sisällöt sopivat tutkivan ja yhteisöllisen verkko-oppimisen malliin ja miten hyvin valmiit sisällöt tukevat itse oppimista.
Referenssien käyttöasteen arvioinnissa olisi tullut ottaa huomioon, että voittanut tarjoaja on toimittanut vain oppimisympäristöjärjestelmiä ja että digitaalisia sisältöjä valmistetaan sopimuksen tekohetkeen mennessä tai vuoden kuluessa tästä. Käyttöaste ei tällöin kuvaa koko palvelukokonaisuuden käyttöastetta. Voittaneen tarjoajan ilmoittama käyttöaste on todellisuudessa vain sen järjestelmän käyttöaste eikä sillä ole mitään tekemistä tarjouspyynnössä vaaditun palvelukokonaisuuden kanssa.
Hankintayksikkö on antanut laatupisteitä ominaisuuksista, joiden se on vaatinut olevan valmiita vasta tarjousvertailun jälkeen eli sopimuksentekohetkellä. Tältä osin hankintayksikön menettely ei ole ollut omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua.
Valittaja on jättänyt hankintayksikölle kolme tarjousta, jotka ovat olleet identtisiä kaikilta muilta osin, paitsi sähköpostiratkaisun osalta. Hankintayksikkö on toimittanut lisävastineen yhteydessä ”tarjousten vertailuun osallistuneiden henkilöiden laatima alustava taulukko pisteytyksestä kaupungin sisäiseen käyttöön”-asiakirjan. Asiakirjasta käy ilmi, että identtisten tarjousten pisteytyksessä siltä osin kuin sähköpostiratkaisu ei ole ollut vaikutuksellinen, on kuitenkin eroja yksittäisen arvioitsijan kolmelle tarjoukselle antamissa pisteissä sekä arvioitsijoiden välillä. Tarjousten arvioitsijat ovat antaneet samoilla sanallisilla perusteluilla tarjouksille eri pisteitä. Tarjousten arviointi on perustunut arvioitsijoiden subjektiivisiin käsityksiin. Tarjousten arvioinnissa ei siten ole menetelty tasapuolisesti ja syrjimättömästi.
Vastine
Espoon kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla korkoineen.
Referenssikohteilla on haluttu varmistaa, että tarjoajilla on riittävästi kokemusta ja teknistä kykyä toimia kokonaisvaltaisena palvelutoimittajana. Keskeistä ei ole ollut valmiiden digitaalisten sisältöjen arviointi, sillä eri oppimisympäristöihin voidaan integroida erilaisia valmiita sisältöjä räätälöidysti kohteen mukaan. Merkitystä ei ole ollut sillä, millaisia sisältöjä kohteille on toimitettu vaan sillä, että tarjoajalla on ollut kokemusta kokonaisen oppimisympäristöpalvelun rakentamisesta ja toteuttamisesta. Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty selvitystä siitä, minkälaisia valmiita digitaalisia oppimateriaaleja referenssikohteille on tarjottu. Voittaneen tarjoajan referenssit ovat vastanneet laajuudeltaan ja laadultaan pyydettyjä ja osoittaneet, että voittaneella tarjoajalla on ollut riittävästi kokemusta kyseisestä palvelumuodosta. Referenssivaatimuksen tulkitseminen valittajan esittämällä tavalla rajoittaisi kilpailua ja saattaisi olla syrjivää.
Tarjouspyynnössä on vaadittu, että digitaalisessa sisältökokonaisuudessa on sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin. Tarjouspyynnössä on mainittu, että vaadittujen ominaisuuksien on täytyttävä sillä hetkellä kun hankintasopimus allekirjoitetaan. Sisältöjen ei ole tarvinnut olla vielä tarjousvaiheessa kokonaisuudessaan valmiita. Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan kuvannut erilaisia valmiita digitaalisia sisältöjä. Valmiita sisältöjä on otettu huomioon myös osana laatuarviointia. Voittaneen tarjoajan tarjouksesta on kokonaisuutena tarkastellen ilmennyt valmiit aineistot sekä tarjoajan sitoumus vaatimusten täyttymisestä siten, että hankintayksikkö on voinut arvioida voittaneen tarjoajan tarjouksen olevan tältä osin tarjouspyynnön mukainen.
Voittanut tarjoaja on sitoutunut kaikkiin tarjouspyynnön ehtoihin ja voittanut tarjoaja on kokonaisvastuullinen toimittaja. Tarjouspyynnössä ei ole kielletty turvautumasta myös toisen toimittajan resursseihin tai käyttämästä alihankkijoita. Näiden käytön kieltäminen ei ole myöskään Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti mahdollista. Voittaneen tarjoajan tarjoukseen sisältyvä viittaus alihankkijan materiaaliin ja sen sitoumukseen ei poista voittaneen tarjoajan asemaa kokonaisvastuullisena toimittajana.
Voittaneen tarjoajan tarjoukselle on annettu pisteitä siitä, miten hyvin sisällöt sopivat tutkivan ja yhteisöllisen verkko-oppimisen malliin ja miten hyvin valmiit mallit tukevat itse oppimista. Laatuvertailu on tämän perusteen osalta suoritettu siten, että hankintayksikkö on järjestänyt tarjoajille tilaisuuden, jossa tarjoajat ovat esitelleet valmiita digitaalisia sisältöjään. Hankintayksikön arviointiryhmä on arvioinut tilaisuuden perusteella kunkin tarjoajan esittämiä sisältökokonaisuuksia tarjouspyynnön mukaisella tavalla. Kyseisessä arviointitilaisuudessa voittanut tarjoaja on esitellyt tarjouksessaan mainitsemia digitaalisia sisältökokonaisuuksia ja laatuarviointi on tehty niiden perusteella. Arvioidut kokonaisuudet ovat olleet valmiita ja niitä on ollut riittävästi tasapuolisen ja syrjimättömän vertailun tekemiseen. Arvioinnissa ei ole käytetty seikkoja, jotka eivät olisi ilmenneet tarjouksesta.
Arviointitilaisuudessa ei ole ollut kyse tarjousten parantamisesta vaan tilaisuus on ollut osa laatuvertailua, josta on ilmoitettu tarjouspyynnössä. Tilaisuus on järjestetty kaikille tarjoajille samansisältöisenä. Tilaisuudessa on arvioitu tarjoajan jo kirjallisessa tarjouksessaan esittämiä sisältöjä eikä tarjouksen parantaminen ole ollut mahdollista.
Vakiintuneesti tarjousten arvioinnissa on hyväksytty myös avoimessa menettelyssä laaja keinovalikoima, kuten haastattelut ja koekäytöt. Valittajan väite siitä, että tarjousten arvioinnin tulisi perustua ainoastaan kirjalliseen materiaaliin, ei perustu hankintasäännöksiin. Kaikki arviointitilaisuuksiin kutsutut ovat saaneet samat tarjouspyynnön mukaiset lähtötiedot. Arviointitilaisuuksia on ollut kaksi ja ne ovat olleet samansisältöisiä. Tilaisuuksissa on arvioitu vain niitä laadullisia seikkoja, joita tarjouspyynnössä oli esitetty tilaisuudessa arvioitaviksi. Kukin arvioitsija täytti arvioinnin ainoastaan yhden tilaisuuden pohjalta ja arvioi kaikki kyseisen tilaisuuden tarjoajat. Arvioinnin ovat tehneet samat henkilöt.
Tarjouspyynnössä on vaadittu ehdottomana edellytyksenä, että sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia on keskeisiin lukuaineisiin. Vertailussa on puolestaan otettu huomioon se, missä ajassa järjestelmässä on sähköisiä tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin noin yhdeksi tunniksi viikossa. Tarjouspyynnössä on näin ollen erotettu se, mitä on vaadittu ehdottomana edellytyksenä, ja se, mitä on käytetty vertailussa. Tarjouspyyntö ei ole tältä osin ollut epäselvä.
Vertailuperusteen ”Digitaalisessa sisältökokonaisuudessa on sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia kuhunkin keskeiseen lukuaineeseen noin yhdeksi tunniksi viikoksi” osalta tarjoajat ovat voineet ilmoittaa, että kyseinen ominaisuus täyttyy jo perusjärjestelmässä tai että toimittaja sitoutuu toimittamaan ominaisuuden 12 kuukauden sisällä sopimuksen solmimisesta, jolloin siitä on saanut vähemmän vertailupisteitä. Voittanut tarjoaja on selkeästi sitoutunut tarjouksessaan täyttämään vaaditun ominaisuuden 12 kuukauden kuluessa ja on saanut tästä tarjouspyynnön mukaisen määrän pisteitä.
Hankintayksiköllä ei ole ollut syytä epäillä voittaneen tarjoajan ilmoitusta siitä, että keskeisiin oppiaineisiin on valmiina digitaalisia sisältöjä, kun sopimus allekirjoitetaan. Voittanut tarjoaja on sitoutunut vaadittujen seikkojen täyttymiseen tarjouksessaan. Keskeisten lukuaineiden käsite on alalla ammattimaisesti toimivien tarjoajien keskuudessa vakiintunut.
Hankintayksikkö ei ole pisteyttänyt ominaisuuksia, joiden se on edellyttänyt olevan valmiita ennen hankintasopimuksen tekemistä. Tarjouspyynnön liitteessä on kuvattu, miten digitaalisia sisältöjä käytetään osana pedagogisen käytettävyyden arviointia. Tässä yhteydessä on arvioitu muun muassa niiden integroitumista alustaan, hakutoimintoja, pedagogisia lähtökohtia ja integroitumista opettajien tuottamiin kokonaisuuksiin. Arvioinnissa on ollut merkitystä ennen kaikkea digitaalisten sisältöjen ja itse oppimisalustan integroinnissa, eikä arviointi ole perustunut pelkästään itse valmiiseen digitaaliseen sisältöön. Näin samoista sisällöistä voi saada eri määrän pisteitä oppimisympäristöstä riippuen.
Digitaalisten sisältöjen ei ole tarvinnut olla valmiina kokonaisuudessaan tarjousten vertailussa, eikä sillä ole tarjousten vertailtavuuden kannalta merkitystä. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään missään kohdin tätä edellytetty eikä tarjoaja ole voinut tätä perustellusti olettaa.
Sähköisen oppimisympäristön sisältö on alati muutoksessa sisällön kehittyessä ja päivittyessä, eikä kaikkia opetussisältöjä ole perusteltua käydä läpi tarjousten arvioinnissa. Hankinnassa ei ole vertailtu sellaista sisältöä tai ominaisuutta, jonka olisi tullut olla valmiina vasta myöhemmin. Mikäli jotain sisältöä tai ominaisuutta ei olisi pystytty arvioimaan esitetyn materiaalin perusteella, olisi tarjoaja saanut siitä tarjouspyynnössä ilmoitetulla tavalla nolla pistettä.
Referenssien käyttöasteella ja sen kehittymisellä on verrattu tarjoajan järjestelmän käyttöä ja sen kehitystä. Merkitystä tällä mittarilla on ollut käyttöönottoprojektin ja kokonaispalvelun käyttöönoton onnistumisen kannalta, ei yksittäisten ominaisuuksien arvioinnin näkökulmasta.
Kaikkien tarjousten arviointiin ovat arviointitilaisuuksissa osallistuneet samat henkilöt. Hankintayksikön toimittamaan muistioon on kirjattu alustava tarjousten arviointi eikä lopullinen laatuarviointi, eikä pisteytyksen yksityiskohtia tule arvioida alustavan muistion perusteella. Alustavan muistion laatimisen jälkeen arviointia on vielä käyty arviointiryhmän toimesta läpi ja tarjousten lopullinen arviointi on esitetty hankintapäätöksen yhteydessä. Muistion pisteytys ja perustelut ovat ainoastaan suuntaa antavia ja joiltain osin ne ovat erilaiset kuin lopullisessa hankintapäätöksessä.
Lopullinen laatuarviointi on esitetty hankintapäätöksen yhteydessä eikä valittaja ole esittänyt erityisiä väitteitä tämän pisteytyksen virheellisyydestä, syrjivyydestä tai puutteellisuudesta.
Kuultavan lausunto
Fronter Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 13.690 eurolla korkoineen.
Voittanut tarjoaja on esittänyt tarjouksessaan tarjouspyynnön mukaiset sähköisen oppimisympäristön toimittamista koskevat referenssit. Tarjouspyynnössä ei edellytetty selvitystä siitä, minkälaisia valmiita sähköisiä oppimismateriaaleja referenssikohteille on tarjottu.
Tarjouspyynnössä ei ole tarjoajan kelpoisuuteen liittyviltä referensseiltä edellytetty sitä, että aineistoa tulisi olla kaikille keskeisille opetusaineille. Kyseinen aineistoa koskeva edellytys on liittynyt toimitukselle asetettuihin toiminnallisiin vaatimuksiin, ja tähän edellytykseen ovat liittyneet myös vaatimukset siitä, että sisältöjä tulee olla kaikille luokka-asteille. Käyttöastetta koskeva edellytys on liittynyt sitä koskevaan vertailuperusteeseen.
Tarjouspyynnön mukaan digitaalisessa sisältökokonaisuudessa on tullut olla sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin. Kyseinen vaatimus on ollut pakollinen siten, että vaatimuksen on tullut täyttyä sopimuksen voimaantullessa. Vaatimuksen ei ole tarvinnut täyttyä jo tarjousten jättämisen aikaan. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksessaan täyttävänsä tarjouspyynnössä esitetyn pakottavan vaatimuksen sopimuksen voimaantuloon mennessä. Tämä on käynyt ilmi myös muualta tarjouksen tekstistä.
Voittaneen tarjoajan laatuvertailusta saamat pisteet ovat perustuneet tarjouspyyntöön sekä voittaneen tarjoajan tarjoukseen. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu käytettävyyttä arvioitavan digitaalisten sisältöjen sekä oppimisympäristöalustan ja sen toiminnallisten komponenttien perusteella. Edelleen arvioinnissa on ilmoitettu kiinnitettävän huomiota siihen, miten hyvin sisällöt sopivat tutkivan ja yhteisöllisen verkko-oppimisen malliin ja miten hyvin valmiit digitaaliset sisällöt tukevat itseoppimista. Voittanut tarjoaja on kuvannut kyseiset seikat tarjouksessaan sekä esitellyt ominaisuudet arviointitilaisuudessa.
Voittaneen tarjoajan tarjouksessa esitetty vuotta koskeva maininta liittyy tarjouspyynnössä esitettyyn viikkotuntimäärää koskevaan toiminnalliseen vertailuperusteeseen. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut toteuttavansa kyseisen toiminnallisen ominaisuuden vuoden sisällä, mikä seikka on myös pisteytetty tarjouspyynnössä ilmoitetulla tavalla.
Tarjouspyynnössä ei ole kielletty alihankkijoiden käyttämistä. Voittanut tarjoaja vastaa vastuullisena toimittajana hankintayksikölle tarjouspyynnön ehtojen täyttymisestä.
Laista, oikeuskäytännöstä tai oikeuskirjallisuudesta ei löydy estettä kirjallisen tarjouksen esittelylle myös suullisesti tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti avoimessa menettelyssä. Arviointitilaisuus ja siinä sovellettavat arviointipisteet on ilmoitettu jo tarjouspyynnössä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Tarjouspyyntö
Valittaja on esittänyt tarjouspyynnön olleen epäselvä, koska tarjousten vähimmäisvaatimusten arvioinnissa sekä tarjousten laatuvertailussa on käytetty samaa ominaisuutta siitä, onko tarjoajalla sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin.
Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 52 §:n mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.
Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin.
Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp s. 106) on todettu, että tarjouksen vertailuperusteina ei tule käyttää sellaisia perusteita, jotka liittyvät ehdokkaiden tai tarjoajien ominaisuuksiin. Ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arviointi on tehtävä 52 §:n mukaisesti ennen tarjousten arviointia ja se tulee erottaa tarjousten arvioinnista. Tarjousten vertailuun tulisi ottaa vain sellaisten tarjoajien tarjoukset, joilla voidaan katsoa olevan edellytykset hankinnan toteuttamiseksi. Ehdokkaiden ja tarjoajien ominaisuuksien arvioinnissa ja tarjousten arvioinnissa käytettävät perusteet tulisi myös erottaa toisistaan.
Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoajien ja tarjottavien tuotteiden tulee täyttää tarjouspyynnön liitteissä 2 ja 2.1 asetetut kelpoisuusehdot. Tarjouspyynnön liitteessä 2 on listattu tarjoajien kelpoisuutta koskevat ehdot sekä tarjottavalle palvelulle asetetut vaatimukset. Tarjouspyynnön liitteellä 2 on tullut ilmoittaa tarjoajan taloudelliseen ja rahoitukselliseen soveltuvuuteen sekä tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvien tietojen lisäksi muun ohella se, täyttääkö tarjoaja liitteessä 2.1 kuvatut palvelun toimituksen tekniset vaatimukset ja tietoturvavaatimukset. Kyseisessä liitteessä 2.1 on eritelty osioittain palvelun toiminnalliset vaatimukset, toiminnalliset vertailuperusteet, tekniset vaatimukset ja tietoturvavaatimukset. Kussakin osiossa on ilmoitettu, ovatko vaatimukset palvelulle asetettuja pakollisia vaatimuksia, joiden on tullut täyttyä sopimuksen voimaantullessa, vai tullaanko ominaisuuksia käyttämään vertailuperusteena. Vertailuperusteiden osalta on tullut ilmoittaa, onko kyseessä jo toteutettu ominaisuus, onko toimittaja sitoutunut toteuttamaan ominaisuuden seuraavan 12 kuukauden aikana sopimuksen tekemisestä lukien, vai eikö vertailuperusteen kohta täyty lainkaan.
Tarjouspyynnön liitteessä 3 tarjouksen valintaperusteeksi on ilmoitettu kokonaistaloudellinen edullisuus. Laadun vertailuperusteiksi on ilmoitettu tarjouspyynnön liitteen 2.1 mukaiset (pisteytettävät) toiminnalliset vertailuperusteet, kehittämisprojektisuunnitelma (tehtävät, aikataulutus, resursointi ja hallinnointi), käyttöönottoprojektisuunnitelma ja käyttöaste, kukin 10 pisteen arvolla, sekä käytettävyys, josta arvioidaan arviointitilaisuuden yhteydessä digitaaliset sisällöt sekä oppimisympäristöalusta ja sen toiminnalliset komponentit 20 pisteen arvolla.
Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella tarjoajille on tullut olla selvää, mitä seikkoja hankintayksikkö tulee käyttämään tarjoajien soveltuvuuden arvioinnissa ja mitkä seikat ovat toisaalta palvelulle asetettuja teknisiä vähimmäisvaatimuksia ja mitkä ovat vertailuperusteita.
Tarjouspyynnön liitteessä 2.1 on esitetty digitaalisia oppimateriaaleja koskevana yhtenä pakollisena vaatimuksena se, että digitaalisessa sisältökokonaisuudessa on sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin.
Toiminnallisten vertailuperusteiden yhdeksi ominaisuudeksi on liitteestä 2.1 ilmenevin tavoin ilmoitettu se, onko digitaalisessa sisältökokonaisuudessa sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia kuhunkin keskeiseen lukuaineeseen noin yhdeksi tunniksi viikossa. Ominaisuudesta on liitteestä 3 ilmenevin tavoin ilmoitettu annettavan 3 pistettä, mikäli ominaisuus on toteutettu jo perusjärjestelmässä; 1 piste, mikäli toimittaja on sitoutunut toteuttamaan ominaisuuden seuraavan 12 kuukauden aikana sopimuksen solmimisesta lukien, ja 0 pistettä, mikäli ominaisuutta ei ole toteutettu järjestelmään eikä ominaisuutta voida toteuttaa myöskään käyttöönoton aikana.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä on asetettu vähimmäisvaatimus, jonka mukaan tarjoajalla tulee ylipäänsä olla digitaalisia oppimateriaaleja keskeisiin lukuaineisiin sopimuksen voimaantullessa. Tarjousten vertailussa lisäpisteitä tuovana seikkana on puolestaan ilmoitettu käytettävän sitä, millä aikataululla tarjoajalla on digitaalisia oppimateriaaleja kuhunkin keskeiseen lukuaineeseen noin yhdeksi tunniksi viikossa. Markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden arvioinnissa ja tarjouksen vertailussa ole ilmoitettu käytettävän samaa seikkaa ja ettei tarjouspyyntö tältä osin ole ollut valittajan esittämällä tavalla epäselvä.
Valittaja on lisäksi esittänyt, että tarjouspyynnöstä ei ole käynyt ilmi, mitä lukuaineita tai paljonko eri digitaalisia sisältöjä suullisesti järjestettävässä tarjousten esittelytilaisuudessa tullaan ottamaan huomioon, ja että tarjouspyyntö on siten tältä osin ollut hankintasäännösten vastainen.
Tarjouspyynnön liitteen 3 kohdassa ”Käytettävyys” on ilmoitettu, että käytettävyyden arvioinnin osalta järjestetään arviointitilaisuus, jossa palvelun sisällöt ja toiminnallisuudet arvioidaan tarjoajan esittelyn pohjalta pedagogisen käytettävyyden kannalta osa-alueilla digitaaliset sisällöt ja oppimisympäristöalusta ja sen toiminnalliset komponentit. Digitaalisten sisältöjen osalta arvioinnissa on ilmoitettu kiinnitettävän huomiota seuraaviin seikkoihin:
– miten sisällöt on integroitu alustaan, niiden käytettävyyteen osana alustaa sekä hakutoimintojen helppokäyttöisyyteen ja monipuolisuuteen;
– millaisille pedagogisille lähtökohdille tarjoajan sisällöt rakentuvat;
– miten hyvin sisällöt sopivat tutkivan ja yhteisöllisen verkko-oppimisen malliin;
– miten hyvin valmiit digitaaliset sisällöt tukevat itseoppimista;
– miten hyvin valmiit sisällöt ovat integroitavissa opettajien tuottamiin omiin sisältökokonaisuuksiin;
– miten hyvin oppimisympäristöalusta mahdollistaa opettajien ja oppilaiden sisältöjen tuottamisen, julkaisemisen ja jakamisen.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä on yksityiskohtaisesti kerrottu, mihin seikkoihin digitaalisten sisältöjen arvioinnissa tullaan kiinnittämään huomiota. Tarjousvertailussa huomioitavat seikat ovat olleet tarjoajien tiedossa heidän jättäessään tarjouksia. Tarjoajat ovat voineet tarjouspyynnön perusteella esittää parhaaksi katsomansa kaltaisen selvityksen. Markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyyntö tältäkään osin ole ollut hankintasäännösten vastainen.
Voittaneen tarjoajan soveltuvuus
Valittajan mukaan voittaneen tarjoajan referenssit eivät ole olleet vaaditun kaltaisia, koska voittaneella tarjoajalla ei ole ollut referenssejä keskeisistä lukuaineista lukioluokille.
Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.
Hankinnan kohteena on ollut sähköinen oppimisympäristö, millä on tarjouspyynnön mukaan tarkoitettu palvelukokonaisuutta, joka sisältää sähköisen oppimisympäristön eri komponentteineen, digitaalisen sisältökokonaisuuden, asiakas- ja tukipalvelun, jatkuvan kehittämistoiminnan sekä palvelun käyttöä tukevan täydennyskoulutuksen.
Tarjouspyynnön liitteessä 2 on ilmoitettu tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvänä kelpoisuusehtona, että tarjoajalla on hankinnan kohteen laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävästi kokemusta palvelumuodosta. Riittävänä kokemuksena on ilmoitettu pidettävän vähintään kolmea referenssiä viimeisen kolmen vuoden ajalta. Tarjoajan on tullut liittää tarjoukseensa referenssiluettelo, lyhyt kuvaus kolmesta referenssikohteesta ja niissä toteutetuista käyttöönottoprojekteista. Tarjoajan on lisäksi tullut liittää tarjoukseensa lyhyt kuvaus tärkeimmistä nyt kysymyksessä olevaa hankintaa koskevista toimituksista vastaanottajatietoineen viimeksi kuluneilta kolmelta vuodelta.
Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole edellytetty referenssien osalta, että tarjoajalla tulisi olla kokemusta keskeisten lukuaineiden oppimateriaalien sisällön tuottamisesta. Referenssien osalta tarjouspyynnössä ei myöskään ole ylipäänsä edellytetty selvitystä siitä, minkälaisia sisältöjä tarjoaja on aikaisemmin toimittanut.
Voittaneen tarjoajan tarjouksesta käy ilmi, että se on toimittanut referenssitiedot tarjouspyynnössä edellytetysti. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut arvioida voittaneen tarjoajan referenssitietojen olevan tarjouspyynnön vaatimusten mukaiset. Markkinaoikeus katsoo näin ollen, ettei hankintayksikön voida todeta menetelleen virheellisesti, kun se ei ole sulkenut voittanutta tarjoajaa tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden perusteella.
Voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus
Valittaja on esittänyt voittaneen tarjoajan tarjouksen olleen tarjouspyynnön vastainen, koska voittaneella tarjoajalla ei ole ollut tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin ja koska sisältöjä ei ole ollut toteutettuna ominaisuutena valmiina. Valittajan mukaan voittanut tarjoaja ei myöskään ole ollut tarjouspyynnössä tarkoitettu kokonaisvaltainen palveluntoimittaja, koska voittanut tarjoaja on esittänyt käyttävänsä sisällön tuottamisessa alihankkijaa.
Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa palvelun olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.
Tarjouspyynnön liitteessä 2.1 on todettu toiminnallisista vaatimuksista digitaalisten oppimateriaalien osalta muun ohella, että opetushallituksen linjaukset vuodelle 2015 edellyttävät, että valtaosa oppimateriaaleista on digitaalisia. Toiminnallisena vaatimuksena on edellytetty, että oppimisympäristöpalvelu sisältää keskeiset oppiaineet kattavan opetussuunnitelmaan perustuvan digitaalisen sisältökokonaisuuden. Toiminnallisena vaatimuksena on myös edellytetty, että digitaalisessa sisältökokonaisuudessa on sähköisiä tehtäviä ja tehtäväkokonaisuuksia keskeisiin lukuaineisiin. Kyseisten vaatimusten on tullut täyttyä sopimuksen voimaantullessa.
Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksessaan täyttävänsä edellä mainitut vaatimukset. Tarjouksen kohdassa 3.1 ”Valmiit sisällöt” on esitelty valmiita Kustannusosakeyhtiö Otavan digitaalisia oppimateriaaleja, jotka ovat koostuneet neljästä kokonaisuudesta peruskouluille, sekä Kustannusosakeyhtiö Otavan toimittamia digitaalisia sisältötuotteita lukioille. Tarjouksessa on todettu, että tarjoajan alihankkija sitoutuu myös tuottamaan uutta sisältöä lukion tarpeisiin vaatimusmäärittelyssä, tarjouspyyntöasiakirjoissa ja tarjouksessa kuvatulla tavalla. Kohdassa on vielä todettu, että digitaalisia sisältöjä on keskeisiin oppiaineisiin ja että alihankkijan sisältöjä tuotetaan ja kehitetään lisää hankintayksikön kanssa muodostettavassa hanketyöryhmässä.
Edellä sanotun perusteella markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut arvioida voittaneen tarjoajan tarjouksen täyttävän tarjouspyynnön vaatimukset sisällön osalta.
Tarjouspyynnön kohdassa ”Hankinnan kohde ja kuvaus” on esitetty, että hankintayksikkö hakee vain yhtä kokonaisvaltaista palveluntoimittajaa ja että tarjoajan on tarjouksessaan tarjottava koko palvelukokonaisuutta. Edelleen tarjouspyynnön kohdasta ”Tarjouksen laatiminen” ilmenevin tavoin tarjouksessa on tullut esittää tarjoaja ja mahdolliset alihankkijat.
Voittanut tarjoaja on jättänyt tarjouksensa yksin omissa nimissään. Tarjouksessa on myös ilmoitettu, että voittanut tarjoaja käyttää kahta alihankkijaa, joista toista digitaalisten sisältöjen tuottamiseen. Alihankkijoiden käyttämisen ei voida katsoa merkitsevän sitä, ettei voittanut tarjoaja olisi sitoutunut toimittamaan ja vastaamaan tarjouspyynnön mukaisen palvelukokonaisuuden tuottamisesta tarjouspyynnössä tarkoitettuna kokonaisvaltaisena palveluntuottajana. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikön voida katsoa menetelleen tältäkään osin virheellisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen mukaan tarjousten vertailuun.
Tarjousten arviointitilaisuudet
Valittaja on esittänyt hankintayksikön menetelleen virheellisesti ja hankintalain vastaisesti järjestäessään tarjousten suullisia arviointitilaisuuksia. Valittajan mukaan arviointitilaisuuksien sisällöt ovat poikenneet toisistaan osallistuvien henkilöiden vaihduttua ja tilaisuuksissa on annettu tarjouspyynnöstä poikkeavia sisällöllisiä vaatimuksia esityksille.
Tarjouksia arvioidaan lähtökohtaisesti määräaikaan toimitettujen kirjallisten tarjousten perusteella. Hankintalainsäädännössä ei ole kuitenkaan kielletty sitä, ettei kirjallisia tarjouksia voitaisi esitellä hankintayksikölle suullisesti ja ettei tarjousten vertailua voitaisi joltakin osin toteuttaa myös tällaisten tilaisuuksien perusteella. Hankintayksikön on kuitenkin kaikissa hankintamenettelyn vaiheissa kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Tarjouspyynnön liitteen 3 kohdassa ”Käytettävyys” on ilmoitettu, että tarjoajille järjestetään palvelun sisältöjen ja toiminnallisuuksien arviointitilaisuus, jossa sisällöt ja toiminnallisuudet arvioidaan tarjoajan esittelyn pohjalta pedagogisen käytettävyyden kannalta. Kohdassa on edelleen lueteltu, mihin seikkoihin arvioinnissa tullaan kiinnittämään huomiota digitaalisten sisältöjen sekä oppimisympäristöalustan ja sen toiminnallisten komponenttien osalta.
Asiassa saadun selvityksen mukaan kaikille tarjoajille on järjestetty kaksi samanlaista tilaisuutta tarjoustensa esittelylle kyseiseen vertailuperusteeseen liittyen. Hankintayksikön mukaan tarjoajat ovat saaneet esittelytilaisuuksiin samanlaiset tarjouspyynnön mukaiset lähtötiedot, arviointitilaisuudet ovat olleet samansisältöisiä ja tilaisuuksissa on arvioitu ainoastaan niitä seikkoja, joita tarjouspyynnössä on ilmoitettu arvioitavan.
Menettelystä on ilmoitettu tarjouspyynnössä ja samalla tarjoajille on annettu yksityiskohtainen selvitys siitä, mihin seikkoihin suullisesti järjestettävissä arviointitilaisuuksissa tullaan kiinnittämään huomiota. Asiassa ei ole käynyt ilmi, että valittajalle järjestetty tilaisuus ei olisi ollut yhtäläinen muille tarjoajille järjestettyjen tilaisuuksien kanssa tai että tilaisuuksissa olisi esitetty tarjoajille tarjouspyynnöstä poikkeavia erisisältöisiä vaatimuksia. Asiassa esitetystä selvityksestä ei myöskään ole ilmennyt, että tarjoajille olisi annettu mahdollisuus parantaa tarjoustaan tai että vertailussa olisi otettu huomioon muita kuin tarjouspyynnössä vertailtavaksi ilmoitettuja tekijöitä.
Edellä sanotun perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikön menettely arviointitilaisuuksien osalta ole ollut epätasapuolista tai syrjivää eikä hankintayksikkö siten ole tältä osin menetellyt valittajan esittämällä tavalla hankintasäännösten vastaisesti.
Tarjousten vertailu
Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin.
Valittaja on esittänyt hankintayksikön menetelleen virheellisesti, kun voittaneelle tarjoajalle on annettu sisällön arvioinnissa pisteitä siitä, miten hyvin sisällöt sopivat tutkivan ja yhteisöllisen verkko-oppimisen malliin ja miten hyvin valmiit sisällöt tukevat itse oppimista, vaikka kyseiset seikat eivät ole käyneet ilmi voittaneen tarjoajan tarjouksesta.
Hankintapäätöksen mukaan kaikki tarjoajat ovat saaneet kahdeksan pistettä ominaisuuksien vertailusta sen osalta, millaisille pedagogisille lähtökohdille sisällöt rakentuvat ja miten hyvin sisällöt sopivat tutkivan ja yhteisöllisen verkko-oppimisen malliin. Pisteytystä on perusteltu sillä, että kaikkien tarjoajien oppimisympäristöt tukevat tutkivaa ja yhteisöllistä oppimista hyvin.
Sen osalta, miten hyvin valmiit digitaaliset sisällöt tukevat itseoppimista, sekä valittaja että voittanut tarjoaja ovat saaneet kahdeksan pistettä. Voittaneen tarjoajan pistetystä on perusteltu sillä, että oppimisympäristöön integroidut sisällöt koostuvat opetus-, kokeilu- ja tutkimus- sekä harjoitteluosuuksista ja että sisällöt tukevat itseoppimista hyvin.
Valittajan esittämät käytettävyyden arvioinnissa huomioon otettavat vertailutekijät on edellä kerrotusti ilmoitettu arvioitavan tarjoajien pitämien suullisten esittelytilaisuuksien pohjalta. Kaikkien kyseisten vertailutekijöiden arvioinnissa huomioon otettavien seikkojen ei näin ollen lähtökohtaisesti ole tarvinnutkaan sellaisenaan ilmetä tarjouksesta. Voittaneen tarjoajan tarjouksesta käy kuitenkin ilmi, että siinä on selostettu digitaalisia sisältöjä, sisältöjen oppimismenetelmiä sekä digitaalisten oppimateriaalien pedagogisia tavoitteita. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole tältä osin menetellyt tarjousten vertailussa valittajan esittämällä tavalla hankintasäännösten vastaisesti.
Edelleen valittajan mukaan käyttöasteen arvioinnissa olisi tullut ottaa huomioon se seikka, ettei voittaneen tarjoajan käyttöaste kuvaa koko palvelukokonaisuuden käyttöastetta. Voittanut tarjoaja on toimittanut vain oppimisympäristöjärjestelmiä ja digitaalisia sisältöjä valmistetaan vasta sopimuksen tekohetkeen mennessä tai sen jälkeen.
Käyttöasteen vertailusta on tarjouspyynnön liitteen 3 kohdassa ”Käyttöaste” todettu seuraavaa:
”Palveluntarjoajalla on kuvaus kolmen referenssin oppimisympäristöpalvelun käyttöasteen kehittymisestä prosentuaalisena käyttöasteena kuukausittain (kuinka monta eri käyttäjää kuukausittain kaikista mahdollisista käyttäjistä = järjestelmää aktiivisesti käyttävät (kirjautunut järjestelmään vähintään kerran kuukauden aikana) käyttäjät jaettuna kaikki järjestelmään annetut käyttäjätunnukset) kahdelta käyttöönottoa seuraavalta 12 kuukaudelta (yhteensä 24 kuukautta) yhdenkestoiselta ajanjaksolta.”
Kuukausittaisista käyttöasteista on edelleen ilmoitettu laskettavan käyttöasteen keskiarvo, jonka perusteella käyttöasteet on ollut tarkoitus pisteyttää tarjouspyynnössä tarkemmin kerrotusti.
Markkinaoikeus toteaa, että käyttöasteen vertailussa on tarjouspyynnön mukaan tullut ottaa huomioon ilmoitettujen kolmen referenssikohteen käyttöasteet. Tarjouspyynnössä ei ole tältä osin edellytetty, että referenssikohteiden tulisi sisällöllisesti olla samanlaisia kuin nyt kysymyksessä oleva palvelukokonaisuus. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole tältä osin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti.
Valittaja on edelleen esittänyt hankintayksikön menetelleen virheellisesti antaessaan laatupisteitä ominaisuuksista, jotka tulevat olemaan valmiita vasta sopimuksentekohetkellä eikä vertailuhetkellä. Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjoajan sitovissa tarjouksissaan ilmoittamiin tietoihin. Hankintayksikkö ei siten ole ylittänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa eikä menetellyt hankintasäännösten vastaisesti pisteyttäessään tarjoukset sen perusteella, mihin tarjoajat ovat tarjouksissaan sitoutuneet.
Valittaja on vielä esittänyt hankintayksikön menetelleen virheellisesti, kun valittajan kolme eri tarjousta ovat saaneet ”Tarjousten vertailuun osallistuneiden henkilöiden laatima alustava taulukko pisteytyksestä kaupungin sisäiseen käyttöön”-nimisen asiakirjan mukaan erilaisia pisteitä tarjousten samanlaisista osista.
Asiassa saadun selvityksen mukaan kyseinen asiakirja on ollut hankintayksikön sisäinen muistio, johon on kirjattu eri henkilöiden alustava tarjousten arviointi. Asiakirjan pisteytys ei ole ollut hankintayksikön hankintapäätöksen mukainen lopullinen pisteytys. Valittaja ei ole tältä osin edes esittänyt väitteitä lopullisen pisteytyksen virheellisyydestä. Markkinaoikeus katsoo näin ollen, ettei hankintayksikön voida tältäkään osin todeta menetelleen virheellisesti.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut ja kuultavan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Sanoma Pro Oy:n korvaamaan Espoon kaupungin oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla viivästyskorkoineen ja Fronter Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Nina Korjus, Matti Vedenkannas ja Tapio Erme.