MAO:236/12
ASIAN TAUSTA
Sotkamon kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on pyytänyt 22.8.2011 julkaistulla avointa menettelyä koskevalla kansallisella hankintailmoituksella tarjouksia kaavateiden ja pysäköintipaikkojen talvikunnossapidosta kunnan keskustaajamassa ajalle 1.10.2011–31.8.2018.
Sotkamon kunnan ympäristö- ja tekninen lautakunta on 21.9.2011 tekemällään päätöksellä § 126 valinnut Y:n tarjouksen. Lautakunta on 26.10.2011 tekemällään päätöksellä § 157 hylännyt X:n hankintaoikaisuvaatimuksen.
Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo on ollut 175.000–185.000 euroa.
Hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
X on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevat päätökset ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 269 eurolla korkoineen.
Perusteet
Valittajan tarjous on ollut hinnaltaan selvästi kahden muun tarjoajan tarjouksia edullisempi. Hinnan osalta valittaja on saanut 500 pistettä ja voittanut tarjoaja 335 pistettä ja kolmas tarjoaja 150 pistettä. Voittanut tarjoaja ja kolmas tarjoaja ovat saaneet kaluston osalta 200 pistettä ja valittaja ainoastaan 40 pistettä. Kokemuksen osalta kolmas tarjoaja on saanut 300 pistettä, voittanut tarjoaja 270 pistettä ja valittaja vain 60 pistettä. Voittanut tarjoaja on siten saanut kaluston ja kokemuksen osalta 470 pistettä, kolmas tarjoaja 500 pistettä ja valittaja ainoastaan 100 pistettä.
Hankintayksikkö ei ole perustellut tarjousvertailun pisteytystä. Pisteytys vaikuttaa mielivaltaiselta ja valittajaa syrjivältä.
Voittanut tarjoaja on aloittanut urakoinnin vuonna 2003 tai 2004 ja valittaja vuonna 1999. Valittajalla on siten voittanutta tarjoajaa pidempi kokemus urakoinnista. Ratkaisevaa ei voi olla se, että voittaneen tarjoajan tarjoama kone on uudempi, koska se on selvästi kevyempi ja huonommin varustettu kuin valittajan tarjoamat koneet. Valittajan yritys on huomattavasti suurempi kuin voittaneen tarjoajan yritys ja sillä on useita voimassa olevia sopimuksia suurten toimijoiden kanssa.
Hankintayksikkö ei ole perustellut tarjousvertailun pisteytystä, joten valitusaika päätöksistä on kuusi kuukautta.
Vastine
Sotkamon kunta on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää valituksen tutkimatta, koska muutoksenhakuaika on umpeutunut.
Tarjouspyynnön mukaan kaluston valinnassa on hinnan lisäksi tullut huomioida myös yrityksen kokemus kunnallisteknisissä töissä, yrityksen toiminta- ja laatusuunnitelma sekä kaluston soveltuvuus työhön. Tarjouksen vertailuperusteina on ollut tarjoushinta 50 prosentin, yrityksen laatutekijät 30 prosentin ja kaluston soveltuvuus työhön 20 prosentin painoarvolla.
Tarjoajille on etukäteen ilmoitettu, millä tavoin pisteytykseen vaikuttavat seikat on mahdollista osoittaa. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina on käytetty tarjouspyynnössä ilmoitettuja seikkoja. Tarjoajia on siten kohdeltu tasapuolisesti. Tarjouksien pisteytyksen laatineen työryhmän jäsenet tuntevat eri tarjoajat ja pisteytys on voitu tehdä tasapuolisesti.
Tarjousten pisteytys on perustunut tarjoajien hankintayksikön eri sektoreille suorittamiin aikaisempiin töihin. Valittajalla ei tarjouksen tekohetkellä ole ollut kaikkia koneita valmiiksi hankittuna, joten hankintayksiköllä on ollut puutteellinen tieto koneketjun sopivuudesta, koneiden iästä ja muista valittajan tarjouksen arviointiin tältä osin vaikuttavista tekijöistä. Voittaneen tarjoan tarjoamat koneet ovat olleet uusia ja voittaneen tarjoajan työntekijöillä on ollut riittävä kokemus kysymyksessä olevista tehtävistä. Valittajalla ei ole vastaavaa kokemusta kaavateiden hoidoista kuin voittaneella tarjoajalla. Lumenlastaus ja kuljetusurakka muodostavat pääosan hankittavasta palvelusta. Varsinainen auraus sen sijaan suoritetaan tuntityönä. Edellä sanotun perusteella valittaja on saanut sekä koneketjun että kokemuksen osalta 2 pistettä. Voittanut tarjoaja puolestaan on saanut koneketjun osalta 10 pistettä ja kokemuksen osalta 9 pistettä.
Kuultavan lausunto
Y on esittänyt, että tarjousvertailun pisteytys on suoritettu oikein. Valittajan esittämät väitteet Y:stä ja hänen yrityksestään ovat lähes kaikilta osin virheellisiä.
Vastaselitys
Valittaja on vastaselityksessään esittänyt, että hankintayksikkö on tarjousten vertailussa suosinut voittanutta tarjoajaa.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Valituksen tutkiminen
Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 87 §:n 1 momentin mukaan, jollei kyseisessä pykälässä toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.
Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia kaavateiden ja pysäköintipaikkojen talvikunnossapidosta kunnan keskustaajamassa Hankintailmoituksen mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Tarjouspyynnöstä on käynyt ilmi, että tarjouksen vertailuperusteet ovat olleet tarjoushinta 50 prosentin painoarvolla, yrityksen laatutekijät 30 prosentin painoarvolla ja kaluston soveltuvuus työhön 20 prosentin painoarvolla. Tarjouspyynnössä on todettu, että kaluston valinnassa ”huomioidaan hinnan lisäksi myös yrityksen kokemus kunnallisteknisissä töissä, yrityksen toiminta- ja laatusuunnitelma sekä kaluston soveltuvuus työhön”.
Hankintayksikkö on hankintapäätöksellään 21.9.2011 valinnut Y:n tarjouksen. Valittajan tehtyä sanottua päätöstä koskeneen oikaisuvaatimuksen, hankintayksikkö on tehnyt uuden hankintapäätöksen 26.10.2011, johon on liitetty ”Valintaperusteet” otsikoitu asiakirja. Kyseisessä liitteessä vertailuperusteen ”yrityksen laatutekijät” on ilmoitettu sisältävän alakohdat ”kuljettajan ammattitaito”, ”tehokkuus”, ”luotettavuus”, ”työn laatu” ja ”aikaisempi kokemus vastaavissa tehtävissä” ja vertailuperusteen ”kaluston sopivuus” puolestaan alakohdat ”kaluston sopivuus työn suorittamiseen”, ”kaluston ikä” ja ”koneketjun varmuus”.
Hankintalain 82 §:n 1 momentin mukaan hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on hankintalain nojalla oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on vasta 26.10.2011 tekemässään päätöksessä määrittänyt vertailuperusteen ”yrityksen laatutekijät” ja ”kaluston sopivuus” osalta edellä mainitut tarjousten vertailussa merkitykselliset seikat. Valittajalla ei siten vielä 21.9.2011 tehdyn hankintapäätöksen perusteella ole ollut tiedossa kyseisiä seikkoja, joiden vertailuun tehty hankintapäätös on perustunut.
Saadun selvityksen mukaan hankintayksikkö on lähettänyt 27.10.2011 valittajalle postitse 26.10.2011 tehdyn päätöksen perusteluineen ja valitusosoituksineen. Valittajan on siten katsottava saaneen tiedon päätöksestä 3.11.2011. Hankintalain 87 §:ssä säädetty 14 päivän määräaika valituksen tekemiselle on näin olleen päättynyt 17.11.2011. Kun valittajan valitus on saapunut markkinaoikeuteen 10.11.2011, estettä valituksen tutkimiselle ei ole.
Pääasian perustelut
Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Sekä kansallisia hankintoja koskevan hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan että EU-kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevan hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 69 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista
edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys. Hankintalain 41 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan puolestaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys.
Edellä todetulla tavalla Sotkamon kunta on pyytänyt tarjouksia kaavateiden ja pysäköintipaikkojen talvikunnossapidosta kunnan keskustaajamassa. Hankintailmoituksen mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu tarjouksen vertailuperusteiden osalta seuraavaa:
”Kaluston valinnassa huomioidaan hinnan lisäksi myös yrityksen kokemus kunnallisteknisissä töissä, yrityksen toiminta- ja laatusuunnitelma sekä kaluston soveltuvuus työhön. Painotusarvona on tarjoushinta 50 %, yrityksen laatutekijät 30 %, kaluston soveltuvuus työhön 20 %.”
Tarjoajan on tullut ilmoittaa tarjouspyynnön liitteenä olevassa tarjouslomakkeessa sinä yksilöidyt tiedot tarjotusta kalustosta ja kunkin tarjotun koneen omistaja ja kuljettaja. Hintatietojen osalta tarjouslomakkeessa on tullut ilmoittaa tarjotun pyöräkoneen tai traktorin ja Bobcatin tai vastaavan pientraktorin osalta tuntihinta (€/h) sekä tarjotun lumenlastauskoneen (lumilinko) osalta ”työtunti”. Lisäksi lomakkeessa on tullut ilmoittaa kuormahinta lomakkeessa tilavuuden perusteella määritellyille kuormille lumen ajosta kaduilta, torilta ja pysäköintipaikalta lumen kaatopaikalle (€/kuorma) sekä kertakorvaus kyseiselle palvelulle (€/kerta). Lomakkeessa on tullut ilmoittaa myös kuormahinta (€/kuorma) lomakkeessa tilavuuden perusteella määritellyille kuormille lumen ajosta varastokasoista lumen kaatopaikalle. Lomakkeessa on vielä tullut ilmoittaa ”Vaihtoehtona kertakorvaus aurauksesta” (€/kerta).
Hankintayksikön 26.10.2011 tekemästä hankintapäätökseen liitetystä ”Valintaperusteet”-asiakirjasta on pääteltävissä, että hankintayksikkö on vertaillut tarjouksia tarjouspyynnössä ilmoitetun vertailuperusteen ”yrityksen laatutekijät” osalta ottamalla huomioon seuraavia seikkoja: ”kuljettajan ammattitaito”, ”tehokkuus”, ”luotettavuus”, ”työn laatu” ja ”aikaisempi kokemus vastaavissa tehtävissä”. Vertailuperusteen ”kaluston soveltuvuus työhön” osalta hankintayksikkö on vertaillut tarjouksia ottamalla huomioon seuraavia seikkoja: ”kaluston sopivuus työn suorittamiseen”, ”kaluston ikä” ja ”koneketjun varmuus. Sanotusta päätöksestä ei ilmene, miten hankintayksikkö on vertaillut tarjouksia tarjouspyynnössä ilmoitetun vertailuperusteen tarjoushinnan osalta.
Myöskään hankintayksikön 21.9.2011 tekemästä hankintapäätöksestä ei käy ilmi, mihin tarjouspyynnössä edellytettyihin hintatietoihin tarjousten hintavertailu on perustunut.
Hankintalain esiöissäkin (HE 50/2006 vp) todetulla tavalla hankintayksiköllä on harkintavaltaa kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden määrittämisessä ja soveltamisessa. Hankintamenettelyn avoimuus ja tasapuolisuus edellyttävät kuitenkin sitä, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina tulee käyttää sellaisia seikkoja, joiden perusteella voidaan selvittää, mikä tarjouksista on taloudellisesti edullisin. Vertailuperusteiden tulee lisäksi liittyä hankinnan kohteeseen ja olla luonteeltaan syrjimättömiä. Vertailuperusteet eivät myöskään saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta tarjousten vertailun toteuttamisessa. Hankintayksikön on ilmoitettava käyttämänsä vertailuperusteet etukäteen tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa ja sen tulee soveltaa ennalta ilmoittamiaan vertailuperusteita hankintapäätöstä tehdessään. Tarjouksia on verrattava jokaista vertailuperustetta käyttäen ja hankintapäätöksessä on perusteltava perusteiden soveltaminen tarjoukseen.
Hankintayksikkö on edellä todetulla tavalla vasta jälkeenpäin määrittänyt vertailuperusteen ”yrityksen laatutekijät” ja ”kaluston soveltuvuus työhön” osalta tarjousten vertailussa huomioitavat seikat. Koska tarjousten valinnassa merkityksellisiä seikkoja ei ole ilmoitettu tarjouspyyntöasiakirjoissa, tarjoajat eivät ole olleet tietoisia niiden merkityksestä tarjouksen valinnassa eivätkä ole siten voineet ottaa sanottuja seikkoja huomioon tarjousta laatiessaan.
Tarjouspyynnöstä ei ole käynyt ilmi, millä tavoin tarjouspyynnössä pyydetyt lukuisat hintatiedot on ollut tarkoitus ottaa huomioon hintavertailussa. Tarjoajat eivät siten ole voineet tarjouspyynnön perusteella tietää, mitkä tarjouslomakkeessa ilmoitettavaksi pyydetyt hintatiedot tulevat vaikuttamaan tarjoushinnan osalta tehtävään tarjousten vertailuun. Tarjouspyyntö ei näin ollen ole tältäkään osin ollut omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua.
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalain 94 §:ssä säädettyjen seuraamusten määräämistä.
Kun otetaan huomioon edellä hankintamenettelyn virheellisyydestä ja jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu, asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.
Seuraamusten määrääminen
Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankintasopimusta ei ole tehty. Näin ollen kaavateiden ja pysäköintipaikkojen talvikunnossapitoa koskevat muutoksenhaun kohteena olevat päätökset voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin mukaisesti kumota ja niiden täytäntöönpano kieltää.
Mikäli hankintayksikkö aikoo edelleenkin toteuttaa hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.
Hankintayksikön on lisäksi otettava huomioon seuraavan.
Asiassa saadun selvityksen mukaan hankintayksikkö on pyytänyt samanaikaisesti tarjouksia kaavateiden ja kevyen liikenteen väylien talvikunnossapidosta Hirvenniemi–Vuokatti-alueelle sekä kaavateiden ja pysäköintipaikkojen talvikunnossapidosta kunnan keskustaajamassa julkaisemalla kummankin alueen hankinnasta erillisen kansallisen hankintailmoituksen.
Hankintalain 17 §:n 1 momentin mukaan hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa perusteena on käytettävä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Pykälän 3 momentin mukaan, jos hankinta toteutetaan samanaikaisesti erillisinä osina, kaikkien vastaavien osien ennakoitu kokonaisarvo on otettava huomioon hankintasopimuksen ennakoitua arvoa laskettaessa. Jos osien yhteenlaskettu arvo ylittää lain 16 §:ssä tarkoitetun EU-kynnysarvon, jokaisen osan hankinnassa on noudatettava EU-kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskevia säännöksiä siten kuin lain 4 luvussa säädetään. Pykälän 5 momentin mukaan ennakoidun arvon on pädettävä silloin, kun hankintayksikkö toimittaa hankintailmoituksen julkaistavaksi tai muuten aloittaa hankintamenettelyn. Hankintalain 20 §:n mukaan hankintaa ei saa jakaa eriin, osittaa tai laskea poikkeuksellisin menetelmin lain säännösten soveltamisen välttämiseksi.
Hankinnasta, johon on sovellettava hankintalain EU-kynnysarvot ylittäviä liitteen A mukaisia ensisijaisia palveluhankintoja koskevia säännöksiä, on julkaistava hankintalain 35 §:ssä ja hankinta-asetuksen 3 luvussa tarkoitettu EU-hankintailmoitus.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Valittaja on liiketoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen ja sillä on oikeus vähentää oikeudenkäyntikuluihinsa sisältyvä arvonlisävero omassa verotuksessaan. Tämän vuoksi korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista on vähennettävä niihin sisällytetty arvonlisävero.
Lopputulos
Markkinaoikeus kumoaa Sotkamon kunnan ympäristö- ja teknisen lautakunnan kunnan keskustaajaman kaavateiden ja pysäköintipaikkojen talvikunnossapitoa koskevat päätökset 21.9.2011 § 126 ja 26.10.2011 § 157.
Markkinaoikeus kieltää Sotkamon kuntaa tekemästä hankintasopimusta sanottujen päätösten perusteella tai panemasta niitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 15.000 euron sakon uhalla.
Markkinaoikeus velvoittaa Sotkamon kunnan korvaamaan X:n oikeudenkäyntikulut 219 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Anne Ekblom-Wörlund, Matti Vedenkannas ja Saija Laitinen.