MAO:323/12
ASIAN TAUSTA
Pohjois-Pohjanmaan liitto (jäljempänä myös hankintayksikkö) on pyytänyt 4.1.2012 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella tarjouksia rakennetun kulttuuriperinnön kohteiden kartoittamisesta, arvottamisesta ja inventoinnista Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus on muutoksenhaun kohteena olevalla hankintapäätöksellään valinnut AIRIX Ympäristö Oy:n tarjouksen.
Markkinaoikeus on 20.3.2012 antamallaan päätöksellä kieltänyt hankintayksikköä väliaikaisesti tekemästä muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen perusteella hankintasopimusta tai panemasta sanottua päätöstä muutoinkaan täytäntöön.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 107.800 euroa.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.200 eurolla korkoineen.
Perusteet
Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen, koska tarjouksen kokonaishinta ei ole sisältänyt tarjouspyynnössä edellytettyä tietoaineiston tallentamista Kioski-tietokantaan. Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan selvästi rajannut kyseisen tehtävän oman työnsä ulkopuolelle. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut useassa kohdassa tarjoustaan, että aineiston tallentamisesta kyseiseen tietokantaan sovitaan tilaajan kanssa erikseen ja että kuntien yhteyshenkilöt ja hankintayksikn osoittama muu henkilökunta voisi myös osallistua tallentamistyöhön. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa esitetty väite siitä, että aineiston tallentamiseen kuluvan työajan arviointi on mahdotonta, ei pidä paikkansa. Voittanut tarjoaja olisi voinut toimia kuten valittaja ja tutustua aineistoon etukäteen hankintayksiköltä saatujen selailutunnusten avulla. Hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta.
Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti myös tarjousten vertailun ja pisteytyksen osalta. Hankintayksikön ei olisi tullut ensinnäkään antaa voittaneelle tarjoajalle työsuunnitelman laadun ja siihen liittyvän raportoinnin osalta täysiä pisteitä, koska tarjous ei ole sisältänyt tietojen tallentamista Kioski-tietokantaan. Toiseksi pisteytys on ollut virheellinen siltä osin kuin hankintayksikkö on antanut niin voittaneelle kuin tarjouskilpailussa toiseksi tulleelle tarjoajalle sekä valittajalle tarjottujen henkilöiden osaamisen ja kokemuksen osalta saman verran pisteitä, vaikka valittajan työhön tarjoamat henkilöt ovat olleet selvästi kyseisten tarjoajien henkilökuntaa kokeneempia ja osaavampia. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa nimetyillä henkilöillä ei ole ollut vastaavaa koulutusta, tietämystä, kokemusta ja asiantuntijaosaamista rakennetun kulttuuriympäristön tutkimisesta, arvottamisesta ja raportoinnista kuin valittajan tarjoamilla henkilöillä. Voittaneen tarjoajan työntekijät ovat taustaltaan kaavoittajia eivätkä arvottavien selvitysten tekijöitä. Tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan työhön tarjoama henkilökunta on puolestaan koostunut suurelta osin nimeämättömistä opiskelijoista, joilla ei ole voinut mitenkään olla vastaavaa koulutusta, tietämystä, kokemusta ja asiantuntijaosaamista hankinnan kohteena olevista töistä kuin valittajalla. Toiseksi tulleen tarjoajan tarjouksessa ei ole myöskään esitetty työnsuorittajia tai ohjaavan henkilökunnan työmäärää eikä tarjoukseen ole liitetty kuin yhden henkilön ansioluettelo.
Lisäksi asiassa on huomattava, että tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan tarjous olisi tullut hylätä kilpailua vääristävänä, koska kyse on ollut yhteiskunnallisesta toimijasta, joka saa tilansa, laitteensa ja suuren osan kustannuksistaan yhteiskunnalta. Kyseinen tarjoaja olisi teetättänyt työn opiskelijoilla maksamatta heille tästä palkkaa.
Vastine
Hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.
Kioski-tietokanta on hankintayksikön hallinnoima, maakunnassa yleisesti käytössä oleva kulttuuriympäristön sähköisen inventoinnin tietokanta ja ohjelma, jonka käyttäjiä ovat muun muassa alueviranomaiset, kunnat ja konsulttitoimistot. Voittanut tarjoaja on käyttänyt kyseistä ohjelmaa, ja inventointimenetelmä on sille tuttu muun muassa käyttäjille järjestettyjen koulutustilaisuuksien ansiosta. Lisäksi Kioski-inventointijärjestelmän selaajatunnukset ovat olleet voittaneen tarjoajan tarjouksessa mainitun keskeisen työntekijän käytössä, ja useat tarjouksessa mainituista henkilöistä ovat osallistuneet Kioski-koulutukseen.
Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tulkinnanvarainen siltä osin, onko siihen sisältynyt aineiston tallentamista Kioski-tietokantaan. Hankintayksikkö on tarjousten avaamisen jälkeen tiedustellut asiaa voittaneelta tarjoajalta, ja koska aineiston tallentaminen on sisältynyt tarjoukseen, voittaneen tarjoajan tarjousta on voitu pitää kokonaishintaisena ja siten tarjouspyynnön mukaisena.
Tarjousten vertailu ja pisteytys on suoritettu oikein ja tasapuolisesti henkilökunnan osaamisen ja kokemuksen osalta. Hankintayksikkö on arvioinut niin voittaneen kuin tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan sekä valittajan yhtä vahvoiksi toimijoiksi tältä osin ja antanut siten kaikille saman verran pisteitä.
Valittajalla on ollut runsaasti kulttuuriympäristöprojekteja ja yli kymmenen vuoden verran kokemusta pääasiassa rakennuskohtaisista rakennushistoriallisista selvityksistä ja inventoinneista. Valittajalla on ollut myös jonkin verran paikallistuntemusta Oulusta. Voittaneella tarjoajalla on ollut 20 vuoden verran kokemusta kaavoitustyöstä Pohjois-Pohjanmaalla ja runsaasti kulttuuriympäristöprojekteja. Lisäksi voittaneen tarjoajan viidellä arkkitehdillä on ollut vaadittavaa rakennusperinnön erityisosaamista sekä hyvä paikallistuntemus.
Tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan työryhmä on koostunut alan parhaista asiantuntijoista, ja esimerkiksi projektin vastuuhenkilöksi nimetty professori on alansa johtavia asiantuntijoita Suomessa. Lisäksi kyseisen tarjoajan yhdellä nimetyllä arkkitehdillä on ollut erittäin pitkä, valtakunnallisesti tunnustettu kokemus rakennussuojelun tutkimuksesta, inventoinneista, arvottamisesta ja käytännön suunnittelutyöstä. Lisäksi kyseisen tarjoajan työryhmään on kuulunut modernin rakennusperinnön kiistattomia huippuosaajia. Kyseisen tarjoajan tarjouksessa on esitetty niin työn tekemiseen osallistuvan neljän arkkitehdin työkokemus ja osaaminen sekä osuus hankkeen toteutuksesta kuin vastuuhenkilön ansioluettelo.
Hankintasäännökset mahdollistavat julkisen toimijan osallistumisen tarjouskilpailuun. Tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan tarjous on ollut hinnoittelultaan markkinahintainen ja samoin perustein laskettu kuin yksityistenkin toimijoiden tarjoukset. Opiskelijoiden osallistumista työhön ei ole kielletty, ja myös valittajan tarjous on sisältänyt nimeämättömän opiskelijatyöpanoksen käyttämistä. Toiseksi tulleen tarjoajan tarjousasiakirjoista ei ole käynyt ilmi mitään sellaista, minkä perusteella tarjous olisi tullut hylätä kilpailua vääristävänä.
Kuultavan lausunto
AIRIX Ympäristö Oy on vaatinut, että mikäli hanke peruuntuu ja markkinaoikeus hylkää valituksen, markkinaoikeus velvoittaa valittajan maksamaan sille vahingonkorvauksena 38.000 euroa.
Kuultavan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen ja siitä on voitu osoittaa kokonaishinta, joka on sisältänyt tarjouspyynnön ja kuultavan laatiman työohjelman mukaisten tehtävien suorittamisen.
Nyt kysymyksessä oleva hankinta on niin sanottu ranskalainen urakka, jossa työn tekemiseen varattu budjetti on ilmoitettu ja jossa tarjoajan esittämä työohjelma voi sisältää tarkennuksia töiden toteutukseen ja suorituslaajuuteen. Tällaisen urakan tarkoituksena ei ole ohjata tarjoajia vaan antaa tarjoajille mahdollisuus laatia suunnitelmat tilaajan tavoitteiden mukaisesti parhaaksi katsomallaan tavalla. Valittaja ei ole täysin ymmärtänyt ranskalaisen urakan suomia mahdollisuuksia.
Koska tarjouspyynnössä ei ole yksiselitteisesti edellytetty työn sisältävän aineiston tallentamista Kioski-tietokantaan, kuultava on voinut olettaa, että tietojen tallentamisesta ja työnjaosta voidaan myös aineiston suuri määrä huomioon ottaen sopia erikseen. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään määritelty tallennettavan aineiston määrää tai tarkkaa työnjakoa konsultin, kuntien yhteyshenkilöiden ja tilaajan välillä. Kuultava ei ole kieltäytynyt aineiston tallentamisesta, vaan se on ainoastaan tarjouspyynnön tulkinnanvaraisuudesta johtuen esittänyt, että työnjaosta sovitaan erikseen, kun aineiston määrä ja menetelmät ovat selvillä. Joka tapauksessa kuultava tulee organisoimaan ja hoitamaan työn siten, että aineisto voidaan tallentaa tarjotun kokonaishinnan puitteissa. Hankintayksikön tehtävänä on päättää, haluaako se käyttää raportointitapana inventointikertomusta vai Kioski-tietokantaan tallentamista, jotka molemmat raportointitavat ovat kuultavan tarjouksen perusteella mahdollisia.
Se, että valittaja on tulkinnut tarjouspyyntöä tältä osin eri tavalla, osoittaa, että tarjouspyyntö on ollut tulkinnanvarainen, minkä vuoksi hankintayksiköllä ei ole ollut oikeutta sulkea kuultavan tarjousta tarjouskilpailusta. Tarjouspyynnössä on myös ilmoitettu, että aineistoa kootaan yhteistyössä tilaajan kanssa, minkä perusteella kuultava on voinut olettaa, että kuntien yhdyshenkilöt avustavat tietojen hankkimisessa, kokoamisessa ja järjestämisessä. Siten sitä, että kuultava on esittänyt oman suoritustapansa Kioski-tietokannan täydentämisestä, on pidettävä tarjouspyynnön mukaisena.
Kuultava on esittänyt hankkeeseen työryhmän, jolla on vahva paikallistuntemus alueen kulttuuriympäristöstä ja rakennusperintö-kohteista. Kuultava on tarjouksessaan tuonut laajasti esille asiantuntemustaan, osaamistaan ja referenssejään. Hankintayksikön suorittama tarjousten vertailu ja pisteytys on ollut oikea.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan mukaan hankintayksikön tehtävänä on päättää, mikä raportointitapa, inventointikertomus vai Kioski-tietokantaan tallentaminen, on hankkeen kannalta tärkeämpää. Tarjouspyynnössä on edellytetty molempien työsuoritusten tekemistä täysimääräisesti, minkä vuoksi valittaja on varannut näihin töihin runsaasti resursseja ja työtunteja. Koska tietoaineiston tallentaminen Kioski-tietokantaan ei ole sisältynyt voittaneen tarjoajan tarjoukseen, hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea kyseinen tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.
Tarjousten vertailua ei ole suoritettu objektiivisesti eikä se ole perustunut tarjousasiakirjoissa esitettyihin seikkoihin.
Tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan tarjous on perustunut opiskelijoilla teetettäviin ilmaisiin opintosuoritustöihin. Kyseisen tarjoajan ilmoittamalla tuntihinnalla ei pystytä kattamaan kaikkia hankintaan liittyviä kuluja. Sinällään opiskelijatyövoiman käyttö ei ole kiellettyä, mutta siitä tulisi maksaa alan suositusten mukaista palkkaa.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen
AIRIX Ympäristö Oy:n valittajaan kohdistama korvausvaatimus koskee yhtiölle väitetyksi aiheutuvan vahingon korvaamista. Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 107 §:n 3 momentin mukaan vahingonkorvausta koskevissa asioissa toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukainen alioikeus. AIRIX Ympäristö Oy:n vahingonkorvausvaatimus on näin ollen jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.
Pääasiaratkaisun perustelut
Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Tarjouspyyntö
Pohjois-Pohjanmaan liitto on pyytänyt kysymyksessä olevalla tarjouspyynnöllä tarjouksia maakunnallisesti merkittävien rakennetun kulttuuriperinnön kohteiden kartoittamisesta, arvottamisesta ja inventoinnista Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.
Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankinnan kohteena oleva työ sisältää seuraavat tehtävät:
– aiheeseen liittyvän aineiston kokoaminen osaksi yhteistyössä tilaajan kanssa; olemassa on ainakin voimassa olevaa maakuntakaavaa varten koottu inventointiaineisto (julkaistu 1993), Kioski-järjestelmässä oleva aineisto sekä alustava kartoitus kuntien laatimista selvityksistä ja kaavoitustyön yhteydessä tekemistä inventoinneista;
– maakunnallisesti merkittävien kohteiden valintakriteerien muodostaminen;
– uudistetussa valtakunnallisessa inventoinnissa poispudonneiden (RKY 93 -> RKY 09) pohjoispohjalaisten kohteiden kartoitus ja maakunnallisen merkittävyyden arviointi; muutoksiin liittyvien karttarajausten tarkastelu on tehty tilaajan toimesta;
– muiden maakunnallisesti merkittävien kohteiden kartoitus sisältäen jo tiedossa olevat ja inventoidut kohteet sekä inventointia vaativat kohteet;
– esitys potentiaalisista maakunnallisesti merkittävistä rakennetun kulttuuriperinnön kohteista;
– esitys maakuntaa ilmentävistä rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyvistä erityisteemoista, niitä koskevista pilottikohteista sekä ohjausryhmän kanssa valittujen kohteiden tarkempi käsittely, inventointi ja analysointi;
– esitys modernin rakennusperinnön kohteista, koskien lähinnä Oulun kaupunkia, sekä ohjausryhmän kanssa valittujen kohteiden käsittely, inventointi ja analysointi;
– raportointi sisältäen kartta-aineiston paikkatietona, valokuvia maakunnallisesti merkittävistä kohteista sekä tietoaineiston tallettamisen Kioski-tietokantaan (määrittää raportointitason); aineisto tulee toimittaa myös sähköisenä versiona levykkeellä.
Tarjouspyynnössä on lisäksi ilmoitettu hankinnasta seuraavaa:
”Työ laaditaan kiinteässä yhteistyössä hankkeen ohjausryhmän kanssa etenkin valinta- ja arvottamiskriteerien sekä kohteiden valinnan osalta. Myös alueen kuntia pyydetään nimeämään yhteyshenkilö. Työn etenemistä tulee esitellä ohjausryhmän kokouksissa noin 7–8 kertaa. Lisäksi ennen työn aloittamista pidetään tilaajan kanssa aloituspalaveri. Lopullinen maakunnallisesti merkittävien kohteiden arvioitu lukumäärä tulee olemaan samaa luokkaa kuin mitä kohteita on tällä hetkell. Selaajatunnukset Kioski-tietokantaan saa tarjouksen pyytäjältä. Työn tulee olla valmis viimeistään kesäkuussa 2013.”
Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjouksen tulee sisältää työsuunnitelma, josta käy ilmi arvio käytettävästä työajasta, työhön käytettävät resurssit, kokonaishinta sisältäen myös matkustuskulut sekä aihepiiriin liittyvät referenssit, joihin tarjoaja haluaa viitata.
Tarjouspyynnöstä on käynyt ilmi, että tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka vertailuperusteita ovat olleet työsuunnitelman laatu (menetelmät, resurssit, aikataulu, raportointi) painoarvolla 3, osaaminen ja kokemus (erityisesti rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyvä osaaminen ja kokemus, yleispiirteisen kaavoitustason inventoinnit, modernin rakennusperinnön tietämys ja osaaminen) painoarvolla 3 sekä hinta painoarvolla 1.
Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjouksen jatkotarkastelun ehtona on, että se on hinnaltaan sovitettavissa hankkeen talousarvioon, ja että työn tekemiseen on varattu enintään 140.000 euroa sisältäen arvonlisäveron.
Voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus
Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta, koska tarjoukseen ja sen kokonaishintaan ei ole sisältynyt tarjouspyynnössä edellytettyä tietoaineiston tallentamista Kioski-tietokantaan.
Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Tarjouspyynnössä on ilmoitettava muun ohella hankinnan kohde ja tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä on ilmoitettava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjouksen tekemisessä.
Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen arvioinnissa käytettävien vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja mahdollistaa tarjousten puolueeton arviointi.
Tarjousten vertailussa tarjoajien tasapuolinen kohtelu voi toteutua ainoastaan, mikäli tarjoukset ovat hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaisesti keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankintayksikkö on tämän vuoksi velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen, mikäli tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun tarjousten vertailussa hankintalain 2 §:n 1 momentin vastaisesti.
Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksensa kohdassa ”Arvio käytettävästä työajasta ja tehtävien jaosta velotusryhmittäin ja henkilöittäin”, että ”aineiston täydentämisestä ja tallentamisesta Kioski-tietokantaan sovitaan tilaajan kanssa aloituspalaverissa, koska siihen menevän työajan arviointi on tässä vaiheessa mahdotonta, kun ei ole tiedossa paljonko tietoa on jo tallennettu”. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksensa veloitusperusteita koskevassa kohdassa, että sen hintaan sisältyy rakennetun kulttuuriperinnön kartoitus ja inventointi, kohteiden arvotus, enintään yhdeksän kokousta Oulussa sekä tarjouksessa mainitut erityiset korvaukset ja kulut, joita ovat olleet kilometrikorvaukset, majoitus ja päiväraha.
Voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä olevassa työohjelmassa on sen raportointia koskevassa kohdassa ilmoitettu, että tietoaineiston tallentamisesta Kioski-tietokantaan sovitaan erikseen. Lisäksi kyseisessä kohdassa on todettu seuraavaa:
”Koska meillä ei ole tiedossa kuinka kattavasti olevat kohteet on kirjattu Kioski-tietokantaan, esitämme että tarvittaessa tallentamiseen osallistuvat myös kuntien yhteyshenkilöt tai tilaajan osoittama muu henkilöstö. Työn aloituspalaverissa sovitaan tarkemmin työjaosta ja arvioidaan, kuinka paljon konsultin aikaa on käytettävissä tähän tallentamistyöhön. Jo olevien, noin 1200 kohteen tiedostoihin tutustuminen ja tarkistaminen veisi runsaasti aikaa.”
Markkinaoikeus toteaa, että hankintamenettelyn lähtökohtana on tarjousten lopullisuus. Tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, ettei yhdellekään tarjoajista anneta mahdollisuutta parantaa tarjoustaan. Hankintayksikön velvollisuutena on toisaalta saattaa saamansa tarjoukset tarvittaessa vertailukelpoisiksi, jotta tarjousten vertailukelvottomuus ei vaarantaisi tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousvertailussa. Tarjousten täsmennyttäminen ei kuitenkaan saa vaarantaa tarjoajien tasapuolista kohtelua. Tarjousten täsmennyttäminen voi olla perusteltua lähinnä silloin, kun tarjousten vertailukelvottomuus on seurausta tarjouspyynnön epäselvyydestä. Tilaisuus tarjousten täsmentämiseen on tällöin varattava kaikille tarjoajille.
Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnöstä on selvästi ilmennyt, että tarjouspyynnön työtehtäväluettelossa mainittu tietoaineiston tallentaminen Kioski-tietokantaan on kuulunut hankinnan kohteena oleviin töihin. Asiassa ei ole ilmennyt, että tarjouspyyntö olisi ollut hankinnan kohteesta annettujen tietojen osalta sillä tavoin puutteellinen tai tulkinnanvarainen, että tarjoajien ei olisi ollut mahdollista antaa tarjouspyynnön perusteella yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Tarjouspyynnöstä on myös yksiselitteisesti ilmennyt, että tarjoajan on tullut tarjouksessaan ilmoittaa hankinnan kohteena olevan palvelun kokonaishinta.
Annetun tarjouksen jälkikäteinen tarkentaminen ja sen yksityiskohtien muuttaminen ei edellä todetun mukaisesti ole lähtökohtaisesti sallittua. Esitetyn selvityksen mukaan hankintayksikkö on kuitenkin tarjousten jättämiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen pyytänyt voittanutta tarjoajaa täsmentämään tarjouksensa sisältöä siltä osin, onko siihen sisältynyt aineiston tallentamista Kioski-tietokantaan. Hankintayksikkö on ilmoittanut syyksi menettelylleen sen, että se on pitänyt tarjousta sanotulta osin tulkinnanvaraisena.
Markkinaoikeus katsoo, ettei voittaneen tarjoajan alkuperäisen tarjouksen perusteella voida todeta, että tietoaineiston tallentaminen Kioski-tietokantaan olisi sisältynyt tarjoukseen. Voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä olleessa työohjelmassa on päinvastoin ilmoitettu, että tietoaineiston tallentamisesta Kioski-tietokantaan sovitaan erikseen. Lisäksi voittanut tarjoaja on vastoin tarjouspyynnössä esitettyä hankinnan kuvausta esittänyt tarjouksessaan, että tietoaineiston tallentamiseen osallistuisivat tarvittaessa myös kuntien yhteyshenkilöt tai tilaajan osoittama muu henkilöstö.
Tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön mukainen. Voittaneen tarjoajan tarjous on edellä lausutun perusteella ollut tarjouspyynnön vastainen sen vuoksi, ettei se ole sisältänyt aineiston tallentamista Kioski-tietokantaan. Koska kysymys on ollut tarjouksen sisältöön ja vertailukelpoisuuteen vaikuttavasta seikasta eikä tarjouspyyntö ole ollut sanotulta osin epäselvä, hankintayksikön olisi tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena antamatta voittaneelle tarjoajalle mahdollisuutta täsmentää ja täten parantaa tarjoustaan tarjouskilpailun lopputulokseen vaikuttavalla tavalla.
Valittajan muut väitteet
Koska voittaneen tarjoajan tarjous on tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena, hankintayksikön tulee tehdä uusi tarjousvertailu ja uusi asianmukaisesti perusteltu hankintapäätös. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua voittaneen tarjoajan tarjoukseen kohdistuneista väitteistä enemmälti.
Valittaja on lisäksi esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti tarjousten vertailun ja pisteytyksen osalta ja että tarjouskilpailussa toiseksi tulleen tarjoajan tarjous olisi tullut sulkea kilpailua vääristävänä tarjouskilpailusta, koska sen osalta on kysymys yhteiskunnallisesta toimijasta, jonka tarjous perustuu opiskelijoilla teetettäviin ilmaisiin opintosuoritustöihin. Valittaja on vielä esittänyt, että kyseisen tarjoajan ilmoittamalla tuntihinnalla ei pystyttäisi kattamaan kaikkia hankintaan liittyviä kuluja.
Hankintalain 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.
Hankintalain 73 §:n 2 momenttia koskevien lain esitöiden
(HE 190/2009 vp s. 47) mukaan tarjousvertailun osalta perustelut tulee esittää sellaisella tarkkuudella, että tarjoajalle käy ilmi oman tarjouksen sijoittuminen tarjouskilpailussa suhteessa muihin tarjouksiin. Tarjousvertailusta tulee selkeästi ilmetä kaikkien tarjousten osalta, miten niitä on arvioitu kunkin vertailuperusteen osalta. Tarjousvertailusta tulee esimerkiksi käydä ilmi, mihin konkreettisiin tarjouksista ilmenneisiin seikkoihin vertailu on kunkin vertailuperusteen osalta perustunut ja mihin tarjousten piste-erot perustuvat.
Asiassa esitetyn selvityksen perusteella muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen liitteenä on ollut tarjousten pisteytystaulukko, mutta ei vertailun sanallisia perusteluja, jota koskeva asiakirja on saadun selvityksen mukaan ollut vain hankintayksikön sisäisessä käytössä.
Markkinaoikeus kiinnittää hankintayksikön huomion siihen, että hankintapäätöksen perustelemisen kannalta ei ole hankintalain 73 §:ssä tarkoitetulla tavalla riittävää, että hankintapäätösasiakirjoista ilmenee yksinomaan tarjousten pisteytys ilman, että hankintapäätöksen yhteydessä esitetään riittävät sanalliset perustelut tarjousten vertailulle ja suoritetulle pisteytykselle. Hankintayksikön tulee tehdä tarjousten vertailu etukäteen ilmoitettujen seikkojen perusteella ja tarjoajia kohtaan tasapuolisesti. Hankintayksikkö on oikeutettu ottamaan huomioon tarjousten vertailussa vain tarjoajien tarjouksissaan esittämät tiedot.
Siltä osin kuin valittaja on esittänyt väitteitä suoritetussa tarjousten pisteytyksessä toiseksi eniten pisteitä saaneesta Oulun yliopiston Arkkitehtuurin osastosta, markkinaoikeus toteaa, että hankintasäännökset eivät estä yliopistojen ja niiden laitosten tai osastojen osallistumista julkisia hankintoja koskeviin tarjouskilpailuihin. Asian tässä vaiheessa ei ole muutoinkaan ilmennyt, että mainitun tarjoajan osallistuminen kysymyksessä olevaan tarjouskilpailuun olisi syrjinyt muita tarjoajia. Hankintayksiköllä ei ole hankintalain 63 §:n nojalla velvollisuutta hylätä tarjousta, vaan sillä on harkintavaltaa sen suhteen, pitääkö se tarjoushintaa poikkeuksellisen alhaisena ja hylkääkö se tarjouksen tällä perusteella.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalain 94 §:n 1 momentissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.
Seuraamusten määrääminen
Markkinaoikeus on 20.3.2012 antamallaan päätöksellä kieltänyt hankintayksikköä väliaikaisesti tekemästä muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen perusteella hankintasopimusta tai panemasta sanottua päätöstä muutoinkaan täytäntöön siihen saakka, kunnes markkinaoikeus on ratkaissut asian tai asiassa toisin määrätään. Hankintapäätös voidaan näin ollen kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.
Mikäli Pohjois-Pohjanmaan liitto aikoo edelleen toteuttaa rakennetun kulttuuriperinnön kohteiden kartoittamista, arvottamista ja inventointia Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa koskevan hankinnan julkisena hankintana kysymyksessä olevan tarjouspyynnön perusteella, sen tulee tehdä uusi tarjousvertailu ja uusi asianmukaisesti perusteltu hankintapäätös, jossa otetaan huomioon edellä tässä päätöksessä mainitut seikat.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.
Lopputulos
Markkinaoikeus jättää AIRIX Ympäristö Oy:n vahingonkorvaus-vaatimuksen tutkimatta.
Markkinaoikeus kumoaa Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen 20.2.2012 tekemän hankintapäätöksen (§ 34). Markkinaoikeus kieltää Pohjois-Pohjanmaan liittoa tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 15.000 euron sakon uhalla.
Edellä määrätty kielto korvaa markkinaoikeuden 20.3.2012 määräämän väliaikaisen kiellon, joka raukeaa.
Markkinaoikeus velvoittaa Pohjois-Pohjanmaan liiton korvaamaan Archtours Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Nina Korjus, Pasi Yli-Ikkelä ja Anita Linnakangas.