MAO:134/13
ASIAN TAUSTA
Järvenpään kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 18.9.2012 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta asumisen tukipalveluiden hankinnasta ajalle 1.1.2013–31.12.2014 ja kahdelle mahdolliselle yhden vuoden pituiselle optiokaudelle.
Järvenpään kaupungin terveyspalveluiden ja aikuissosiaalityön palvelualueen aikuissosiaalityön johtaja on 1.11.2012 tekemällään hankintapäätöksellä § 10 valinnut ASPA Palvelut Oy:n tarjouksen.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 280.000 euroa.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Uudenmaan Tukitupa Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 25.000 euroa.
Perusteet
Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole vastannut tarjouspyyntöä tarjouksen liitteiden osalta ja olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta.
Tarjouspyynnön mukaan tarjousten liitteenä on tullut toimittaa tarjoajan toimintakertomukset vuosilta 2010 ja 2011. Voittanut tarjoaja ei ole toimittanut kyseisiä asiakirjoja tarjouksensa liitteenä. Asiakirjat eivät ole sisältyneet voittaneen tarjoajan tarjousasiakirjoihin, kun valittajan edustaja on 8.11.2012 käynyt hankintayksikössä tutustumassa niihin.
Vastine
Vaatimukset
Järvenpään kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen.
Perusteet
Voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouksensa liitteinä toimintakertomuksensa vuosilta 2010 ja 2011. Arvioidessaan tarjoajien soveltuvuutta hankintayksikkö on katsonut, että voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouspyynnössä luetellut soveltuvuutta osoittaneet asiakirjat.
Valittajan edustajan käydessä hankintayksikössä 8.11.2012 edellä mainitut toimintakertomukset ovat olleet erillään voittaneen tarjoajan muista tarjousasiakirjoista. Asiaa ei ole voitu tällöin selvittää, koska tarjousvertailun ja hankintapäätöksen tehnyt viranhaltija ei ole ollut paikalla. Asiakirjat on toimitettu valittajalle sähköpostiviestin liitteenä 15.11.2012.
Tarjouspyynnössä on joka tapauksessa todettu, että hankintayksikkö on voinut tarkistaa tarjoajan taloustiedot yleisistä tietolähteistä. Vaikka voittanut tarjoaja ei olisi toimittanut toimintakertomuksiaan tarjouksen liitteinä, hankintayksikkö olisi voinut hankkia ne esimerkiksi asiakastieto.fi -sivustolta.
Hankintayksikkö on voittaneen tarjoajan osalta pystynyt käytettävissä olleen aineiston perusteella riittävästi arvioimaan taloudellista asemaa koskevien soveltuvuusvaatimusten täyttymistä. Hankintayksikkö on arvioinnissaan tullut siihen tulokseen, että vaatimukset täyttyvät.
Kuultavan lausunto
ASPA Palvelut Oy on esittänyt, että se on toimittanut hankintayksikölle kaikki tarjouspyynnössä vaaditut asiakirjat. Hankintayksiköllä on ollut käytössään yhtiön tilinpäätöstiedot vuosilta 2010 ja 2011.
Vastaselitys
Valittaja on antanut vastaselityksen.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Suullisen käsittelyn toimittaminen
Valittaja on pyytänyt markkinaoikeutta arvioimaan, onko suullisen käsittelyn toimittaminen asiassa tarpeen. Valittaja on lisäksi pyytänyt, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön esittämään muistitikun, jolle tallennettuina voittanut tarjoaja on toimittanut tarjousasiakirjansa hankintayksikölle.
Valittaja on esittänyt, että henkilötodistelulla ja muistitikun sisältöä tarkastelemalla voitaisiin arvioida, ovatko toimintakertomukset olleet voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteinä.
Hallintolainkäyttölain 33 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Pykälän 2 momentin mukaan valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat.
Hankintayksikkö on toimittanut markkinaoikeudelle tarjoukset liitteineen. Voittaneen tarjoajan toimintakertomukset ovat olleet mukana kyseisessä aineistossa. Ottaen lisäksi huomioon mitä jäljempänä on lausuttu perusteluina pääasiaratkaisulle markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevaan asiaan liittyvät tosiseikat ovat tulleet kirjallisessa menettelyssä riittävästi selvitetyiksi. Tästä syystä suullinen käsittely on hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeetonta.
Näin ollen markkinaoikeus hylkää Uudenmaan Tukitupa Oy:n pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta sekä voittaneen tarjouksen sisältämän muistitikun esittämisestä.
Perustelut
Oikeusohjeet
Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 69 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava ehdokkaiden tai tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita ehdokkaan tai tarjoajan on tätä varten toimitettava.
Hankintalain 69 §:n 4 momentin mukaan ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arvioimiseksi vaadittavien selvitysten osalta voidaan noudattaa soveltuvin osin, mitä lain 55–59 §:ssä säädetään.
Hankintalain 71 §:n 1 momentin mukaan ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus on arvioitava kaikissa hankintamenettelyissä ennalta ilmoitettuja, tarjoajien taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn tai ammatilliseen pätevyyteen liittyviä taikka muita objektiivisia ja syrjimättömiä perusteita noudattaen. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouskilpailusta tulee sulkea pois ehdokas tai tarjoaja, jolla ei ole teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi. Ehdokkaiden tai tarjoajien sulkemisessa tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan noudattaa soveltuvin osin myös, mitä ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arvioinnista 52–59 §:ssä säädetään.
Voittaneen tarjoajan tarjous
Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia asumisen tukipalvelujen järjestämisestä siten, että palvelun tarkoituksena on ollut tuottaa asiakkaille heidän tarvitsemiaan henkilökohtaisen tuen palveluita.
Valittajan mukaan tarjoaja ei ole tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla toimittanut tarjouksensa liitteinä toimintakertomuksiaan vuosilta 2010 ja 2011.
Tarjouspyynnön kohdan 7 ”Tarjouksen laatiminen” mukaan ”Tarjoajaa koskevat vaatimukset sekä tarjoajilta edellytetyt selvitykset on esitetty tarjouksen liitteenä 1 olevalla lomakkeella, joka on tullut palauttaa hankintayksikölle täytettynä tarjouksen mukana.
Tarjouspyynnön liitteenä 1 olevan lomakkeen ”Tarjoajaa koskevat soveltuvuusvaatimukset” kohdassa ”Luottotiedot ja taloudellinen tilanne” on edellytetty, että tarjoajan taloudelliset edellytykset ovat hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät ja todettu tältä osin seuraavaa: ”Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella. Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, ett se luottokelpoisuusluokituksessa (ns. rating) on vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1–3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava.
SELVITYKSET LIITTEEKSI:
– Vahvistetut tilinpäätösasiakirjat kahdelta edelliseltä tilikaudelta (tuloslaskelma, tase liitetietoineen, toimintakertomus)
– Selvitykset / todistukset vakavaraisuudesta, luottokelpoisuudesta ja maksukyvystä, esim. Suomen Asiakastieto Oy:n tai D&B Finland Oy:n tai vastaava raportti, joka sisältää tarjoajan riskiluokituksen.
– Hankintayksikkö voi tarkistaa tarjoajan taloustietoja tietolähteistä.”
Lisäksi edellä mainitussa kohdassa on muun muassa todettu, että luottotietoja ja taloudellista tilannetta koskevat selvitykset tulee esittää tarjouksen liitteenä ”Luottotiedot”.
Hankintayksikkö on toimittanut markkinaoikeudelle voittaneen tarjoajan 15.10.2012 päivätyn tarjouksen liitteineen. Tarjouksen saatteen mukaan tarjousasiakirjoihin on kuulunut liitteet 1–8, joista liitteenä 6 on ollut ”Luottotiedot”. Voittaneen tarjoajan toimintakertomukset tilikausilta 2010 ja 2011 ovat sisältyneet markkinaoikeudelle toimitettuun aineistoon ja hankintayksikön ilmoituksen mukaan voittanut tarjoaja on toimittanut ne tarjouksensa liitteinä. Myös voittanut tarjoaja on antamassaan lausunnossa ilmoittanut liittäneensä toimintakertomukset tarjousasiakirjoihin.
Voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteeseen 6 on sisältynyt voittanutta tarjoajaa koskeva Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa –raportti, josta ovat ilmenneet muun muassa yhtiön luottoluokitus 15.10.2012 sekä yhtiön tilinpäätöstiedot 31.12. päättyneiltä tilikausilta 2008–2011. Raportin mukaan yrityksen luottoluokitus 15.10.2012 on ollut erinomainen AAA. Luottoluokituksen lisäksi raportissa on arvioitu voittaneen tarjoajan kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta. Kannattavuuden osalta raportissa on todettu, että yrityksen käyttökate- ja liikevoittoprosentit sekä sijoitetun pääoman tuottoprosentit ovat toimialaan suhteutettuna erittäin hyvät. Raportin mukaan yrityksen perinteinen maksuvalmius current ratiolla mitattuna on hyvä ja vakavaraisuus omavaraisuusasteella mitattuna erittäin hyvä.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo, että hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät taloudelliset edellytykset ovat täyttyneet. Hankintayksikön on kuitenkin suljettava tarjouskilpailusta sellaiset tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia soveltuvuutta koskevia ehdottomia vähimmäisvaatimuksia.
Hankintalain 56 §:n, joka koskee ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuutta koskevia vaatimuksia ja selvityksiä, esitöissä (HE 50/2006 vp s. 101) todetaan hankintayksiköllä olevan oikeus sulkea tarjouskilpailusta tarjous, jossa ei ole vaadittuja selvityksiä. Esitöissä todetaan edelleen muun muassa, että pienten puutteellisuuksien vuoksi tarjousten sulkeminen tarjouskilpailusta saattaa olla kohtuuton seuraamus rikkomuksen vakavuuteen nähden. Tällaisissa tilanteissa hankintayksikön tulisi pyytää tarjoajaa täydentämään tai täsmentämään antamiaan selvityksiä tai asiakirjoja.
Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksiköllä on ollut käytössään riittävät tiedot tarjouspyynnön liitteessä 1 todettujen taloudellisten edellytysten arvioimiseksi voittaneen tarjoajan osalta. Hankintayksikkö on kyennyt harkintavaltansa rajoissa arvioimaan voittaneen tarjoajan vakavaraisuutta, maksukykyisyyttä, kannattavuutta ja luottokelpoisuutta ja toteamaan, että voittaneella tarjoajalla on ollut vaadittavat taloudelliset edellytykset toteuttaa hankinta.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Uudenmaan Tukitupa Oy:n korvaamaan Järvenpään kaupungin oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola ja markkinaoikeustuomarit Jaakko Ritvala ja Markus Mattila.
HUOMAA:
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.