MAO:267/13
ASIAN TAUSTA
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (jäljempänä myös hankintayksikkö) Tyks-Sapa –liikelaitoksen johtokunta on 11.12.2012 tekemällään hankintapäätöksellä § 110 päättänyt hankkia mikrobiologisia laboratoriotutkimuspalveluja ajalle 1.1.2013–31.12.2015 suorahankintana Turun yliopiston UTULabilta (jäljempänä myös UTULab).
Hankinnasta on julkaistu suorahankintaa koskeva ilmoitus 28.12.2012.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 4.000.000 euroa.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Fimlab Laboratoriot Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 3.432,07 eurolla ja omasta työstä koostuvat asianosaiskulut 1.600 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen.
Perusteet
Hankintayksikkö on julkaissut ilmoituksen mikrobiologisten tutkimuspalvelujen suorahankinnasta Turun yliopistolta. Hankintayksikön mukaan teknisten syiden vuoksi vain yksi tarjoaja pystyy toimittamaan hankinnan kohteena olevat palvelut. Myös valittaja tarjoaa hankinnan kohteena olevia palveluja ja oikein toteutetussa kilpailutuksessa valittajalla olisi ollut mahdollisuus saada oma tarjouksensa hyväksytyksi.
Hankintayksikkö on perustellut suorahankintaa muun muassa sillä, että merkittävä osa mikrobiologisista tutkimuksista liittyy akuutin infektion diagnostiikkaan, jolloin tutkimusvastaus vaikuttaa välittömästi potilasta koskeviin hoitopäätöksiin, potilaan sijoitteluun vuodeosastolla ja siihen liittyviin sairaalahygienisiin erityisratkaisuihin. Lisäksi perusteluiden mukaan spesifinen diagnoosi herkkyysmäärityksineen mahdollistaa oikean antibioottihoidon valinnan, mikä vähentää kuolleisuutta vakavia infektioita sairastavilla potilailla.
Mikrobiologinen laboratoriodiagnostiikka on tartuntatautilain perusteella luvanvaraista ja viranomaisen valvomaa toimintaa. Suorahankinnan perusteena mainittu vaatimus spesifisestä diagnoosista herkkyysmäärityksineen kuuluu valittajan ja luvanvaraisuudesta johtuen kaikkien muidenkin Suomessa toimivien mikrobiologisten laboratorioiden normaaliin toimintaan eikä tällä vaatimuksella voida perustella sitä, että vain yksi laboratorio voisi tuottaa hankinnan kohteena olevat palvelut.
Hankintayksikkö on perustellut suorahankintaa myös sillä, että myös muiden kuin vakavasti sairaiden kohdalla nopeasti saatu tutkimusvastaus on usein tärkeä, sillä se voi vaikuttaa ratkaisevasti muun muassa tarvittaviin eristystoimenpiteisiin ja vähentää sairaalainfektioiden leviämisen riskiä. Tätä väitettä ei kuitenkaan voi käyttää yleisluontoisesti perusteluna suorahankinnalle kaikkien suorahankintailmoituksen liitteissä mainittujen tutkimusten osalta. Hankintaan ei sisälly merkittävästi sellaisia tutkimuksia, joita erityisesti käytetään eristystoimenpiteitä tai sairaalainfektioita aiheuttavien mikrobien osoittamiseen. Lisäksi valittajan käsityksen mukaan hankintayksikkö suorittaa tällaiset tutkimukset pääosin omana toimintanaan.
Edellä mainittujen seikkojen lisäksi hankintayksikkö on perustellut suorahankintaa vedoten siihen, että nopeasti saatu tutkimusvastaus vähentää usein muiden tutkimusten tarvetta ja lyhentää hoitoaikoja. Hankintayksikkö on perustellut suorahankintaa muun muassa espanjalaisella tutkimusraportilla, joka kuitenkin käsittelee vain sellaisia mikrobiologiatutkimuksia, jotka hankintayksikkö tekee omana toimintanaan ja joita ei ole mainittu suorahankintailmoituksen liitteissä.
Tutkimusten vastausnopeus olisi mahdollista ottaa huomioon kilpailutuksessa vähimmäisvaatimuksena tai pisteytettävänä vertailuperusteena. Vain vähäinen osa hankinnan kohteena olevista tutkimuksista on sellaisia, että kuljetusajalla tai -olosuhteilla voi olla oleellista merkitystä tutkimuksen laadun kannalta. Mikrobiologisille tutkimuksille tunnusomainen pääsääntöinen piirre on vähintään vuorokauden, mutta yleensä vähintään kahden vuorokauden, mittainen vastausviive näytteen ottamisesta lukien. Tästä syystä kuljetusnopeudella ei voida perustella kuvatun laajuista suorahankintaa. Myös muut alalla toimivat yritykset kykenevät tuottamaan valtaosan tutkimuksista vaatimusten mukaisesti.
Vastine
Vaatimukset
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.
Perusteet
Hankintayksikkö tekee merkittävimmän osan mikrobiologian alaan kuuluvista tutkimuksista omana tuotantonaan. Ulkopuolisilta palveluntuottajilta hankittavat mikrobiologian alan tutkimukset hankintakaudelle 1.1.2013–31.12.2015 on jaettu kahteen ryhmään, joista ensimmäiseen ryhmään kuuluvat tutkimukset on kilpailutettu avoimella menettelyllä. Valittaja, joka on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän sidosyksikkö, ei ole ollut tarjoajien joukossa niiden osalta.
Hankintayksikön tilanne on valtakunnallisesti poikkeuksellinen mikrobiologisten tutkimusten tuottamisen suhteen. Kaikissa muissa yliopistosairaaloissa kuin hankintayksikköön kuuluvassa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on yliopistojen mikrobiologian alan toiminta yhdistetty yliopistosairaalan toimintaan ja tässä asiassa suorahankinnan kohteena olevia vastaavat tutkimukset ovat niissä yliopistosairaaloiden laboratorioissa omaa toimintaa ja ne tuotetaan paikallisesti yliopistosairaalan välittömässä läheisyydessä. Hankintayksiköllä ei ole mahdollista käynnistää omaa tuotantoa tutkimusten osalta, koska oman tuotannon käynnistämistä varten ei olisi mahdollista rekrytoida osaajia valtakunnallisesti suppeasta asiantuntijoiden ryhmästä. Hankintayksikön käsityksen mukaan valtakunnallinen käytäntö osoittaa selvästi nopean toimitusajan merkityksen muutoksenhaun kohteena olevan suorahankintapäätöksen kattamien tutkimusten osalta.
Puheena olevan suorahankintapäätöksen oikeellisuuden kannalta erityistä merkitystä on näytteenotosta tutkimusvastaukseen kuluvalla ajalla. Näin ollen hankinnalle on asetettu potilaiden hyvän hoidon mahdollistamiseksi vähimmäisvaatimus, jonka voi täyttää ainoastaan sellainen tarjoaja, jolla on edellytykset suorittaa hankinnan kohteena olevat tutkimukset Turun yliopistollisen keskussairaalan välittömässä läheisyydessä. Tällaisia tarjoajia on vain yksi eli UTULab. Etäämmällä sijaitsevat laboratoriot eivät kykene samaan lopputulokseen, sillä näytteiden kuljetusmatkat pidentävät näytteenotosta tutkimusvastauksen toimittamiseen kuluvaa aikaa.
Merkitystä teknisen syyn olemassaoloa koskevassa arvioinnissa on nimenomaan hankinnan kohteena olevan palvelun lopputuloksella. Mikrobiologisissa tutkimuksissa vaikuttaa näytteenotosta vastauksen saamiseen kuluva aika ja vastauksen saamisen oikea-aikaisuus ratkaisevasti potilaita koskevien hoitopäätösten tekemiseen ja tätä kautta hoidon laatuun. Vastausviiveen vähäinenkin piteneminen heikentää potilaiden hoitoa ja voi yksittäisen potilaan kohdalla vaarantaa terveyden tai hengen. Hyvä potilashoito, virheellisten tai perustelemattomien diagnoosien välttäminen ja kuolleisuuden minimointi ovat kansanterveydellisiä perusteita, jotka ovat hyväksyttävä tekninen syy toteuttaa hankinta suorahankintana.
Valittaja on spesifisen mikrobiologisen diagnoosin merkityksen osalta esittänyt virheellisesti, että nykytekniikalla tutkimusvastaus ei ole käytettävissä hoitoa aloitettaessa. Valtaosa suorahankintailmoituksen liitteessä 1 luetelluista tutkimuksista on antigeeni- ja nukleiinihappo-osoitustestejä, joiden osalta vastaukset voidaan saada parin tunnin tai ainakin saman työpäivän kuluessa. Vastaus on näin käytettävissä hoitopäätöstä tehtäessä. Virusinfektioissa spesifinen diagnoosi sinänsä riittää mahdollisen antimikrobihoidon valintaan. Bakteeri-infektioiden osalta mikrobiologisella diagnostiikalla on hoitoa ohjaava vaikutus erityisesti silloin, kun näytteessä todetaan taudinaiheuttaja, jota tavanomainen empiirinen antibioottihoito ei kata.
Turun yliopistollisen keskussairaalan asema yliopistosairaalana ja sen antamien hoitojen vaativuus asettavat erityisiä vaatimuksia diagnostiikan nopeudelle. Esimerkkinä voidaan todeta, että Turun yliopistollisen keskussairaalan hematologian osastolla on kantasolusiirtoyksikkö, joka on toinen Suomen kahdesta allogeenisia kantasolusiirtoja suorittavista keskuksista. Yksikkö tekee verestä tai luuytimestä kerättyjen kantasolujen siirtoja. Kantasolusiirtopotilailla on erittäin syvä immuunivajavuus ja voimakkaasti heikentynyt elimistön puolustuskyky. Hankintayksikön pyrkimyksenä on mahdollisimman nopea diagnostiikka mahdollisuuksien mukaan jopa potilaan vieressä toteutettuna, jolloin hoito voidaan aloittaa nopeasti. Toisin kuin valituksessa on esitetty, infektioepäilyissä nopea diagnoosi on erittäin tärkeä antimikrobihoidon suuntaamiseksi ja sairaalahygieniaan liittyvien eristystoimenpiteiden johdosta. Kantasolusiirtoyksikkö vaatii ehdottomasti diagnostiikan nopeutta, sillä pahimmillaan vastausten viipyminen esimerkiksi seuraavaan päivään voi johtaa potilaan menehtymiseen.
Suorahankintailmoituksen liitteessä 1 luetelluista yhteensä 49 tutkimusnimikkeestä 40 kohdistuu viruksiin eikä niihin tällöin liity antibioottiherkkyysmääritystä. Useita viruksia vastaan on kuitenkin käytettävissä mikrobilääkkeitä, joten nopea laboratoriodiagnostiikka on kliinisesti tärkeää. Liitteen 1 nimikkeistä yli puolet kohdistuu sellaisiin taudinaiheuttajiin, jotka erityisesti immuunipuutteisilla potilailla, mutta myös muilla, aiheuttavat sairaalainfektioita ja vaativat eristystoimenpiteitä. Lisäksi tällaisia tutkimuksia ovat liitteessä 2 mainitut ripulitutkimukset.
Vastausnopeus on oleellinen seikka useimpien suorahankittavien tutkimusten osalta. Vastausnopeus ei ole kriittinen kaikkien potilaiden osalta, mutta joidenkin osalta se saattaa olla potilaan ennusteen kannalta ratkaiseva. Koska näitä tilanteita on mahdotonta tietää ennalta eikä muutenkaan olisi järkevää hankkia samaa tutkimusta kahdesta eri paikasta, kaikki ne tutkimukset, joissa vastausnopeus on kriittinen jonkun potilaan kohdalla, on hankittava suorahankintana lähilaboratoriosta. Vastausnopeus olisi mahdollista huomioida vähimmäisvaatimuksena kilpailutuksessa, mutta käytännössä tämä johtaisi samaan lopputulokseen, jossa vain yksi toimittaja teknisistä syistä voisi toteuttaa hankinnan. Esimerkiksi vaatimus 24 tunnin enimmäistoimitusajasta sulkisi etäällä sijaitsevat laboratoriot automaattisesti kilpailutuksen ulkopuolelle. Ratkaisevaa on viive näytteen ottamisesta vastauksen antamiseen eikä pelkästään se aika, joka kuluu laboratoriotutkimuksen tekoon.
Viiveiden erot samassa kaupungissa ja kauempana toimivan laboratorion välillä voivat olla huomattavia. Esimerkiksi vuonna 2010 hankintayksikkö on ostanut hepatiitti C -vasta-aineiden valmistustestit UTULabista. Keskimääräinen viive tutkimuspyynnön tekemisestä vastauksen saamiseen on tuolloin ollut 2,5 vuorokautta ja vaihteluväli 1–10 vuorokautta. Vuosina 2011–2012 hankintayksikkö on ostanut saman tutkimuksen toiselta laboratoriolta. Vuonna 2011 keskimääräinen viive on ollut 11 vuorokautta ja vaihteluväli 6–26 vuorokautta. Vuonna 2012 keskimääräinen viive on ollut 12 vuorokautta ja vaihteluväli 7–18 vuorokautta.
Hankintayksikkö on liittänyt vastineeseensa infektiotautien ylilääkärin lausunnon, jossa on esimerkein kuvattu tutkimusvastausten viiveestä potilaan ennusteelle ja hoitoprosessille sekä sen laadulle aiheutuvaa haittaa. Vastausviive voi kriittisissä tapauksissa huonontaa potilaan ennustetta ja aiheuttaa myös ylimääräisiä kustannuksia, jos siitä seuraa lisätutkimuksia tai ylimääräisiä hoitopäiviä spesifistä diagnoosia odotellessa. Lausunnon mukaan tutkimusvastauksen nopeus on yksi tärkeimmistä hoidon tasoon ja kustannuksiin vaikuttavista asioista.
Kuultavan lausunto
Turun yliopisto on esittänyt, että näytteen laadun takaamiseksi on erityisen tärkeää voida käsitellä näyte nopeasti. Näytteen nopea ja suora kuljetus tutkimuspaikkaan sekä tarvittaessa mahdollisuus näytteen ottoon useita kertoja vuorokaudessa mahdollistavat asetetut vaatimukset. Suorahankinnan kohteena olevat tutkimukset liittyvät usein potilasryhmiin, joiden kannalta on elintärkeää, että laboratoriotulokset saadaan nopeasti ilman kuljetuksiin kuluvaa aikaa. Näitä potilasryhmiä ovat esimerkiksi hematologisia kantasolusiirtoja saavat potilaat. Useat tutkimukset ovat myös sellaisia, ettei näyte kestä kuljetusta tai näytteen laatu heikkenee merkittävästi kuljetuksen aikana. Kaikki edellä mainitut syyt tukevat suorahankintamenettelyä.
Myös Tampereen yliopistollinen keskussairaala teettää kyseisen tyyppiset tutkimukset paikallisella laboratoriolla eli valittajalla. Vastaavat tutkimukset tehdään kaikissa Suomen suurissa sairaanhoitoyksiköissä paikallisissa laboratorioissa edellä mainituista syistä. Koska hankintayksiköllä ei ole valmiuksia tutkimusten tekemiseen omassa laboratoriossaan, tutkimukset on asianmukaista tehdä paikallisessa yliopiston laboratoriossa.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että nyt kyseessä olevassa asiassa ei ole merkitystä sillä, että valittaja ei ole jättänyt tarjousta hankintayksikön aiemmissa mikrobiologian alan hankintamenettelyissä.
UTULab osallistuu aktiivisesti laboratorioalan hankintoja koskeviin kilpailutuksiin ja tarjoaa muun muassa nyt kyseessä olevia tutkimuspalveluja ympäri maata. Se ei palveluntuottajana kyseenalaista tutkimusvastaustensa toimitusajan riittävyyttä, vaikka hankintayksikkö sijaitsisi hyvinkin etäällä Turusta.
Suorahankintaa on perusteltu sillä, että hankintayksiköllä ei työvoiman rajallisesta saatavuudesta johtuen ole mahdollista tuottaa palveluja omana toimintanaan ja että sen tilanne olisi tältä osin valtakunnallisesti poikkeuksellinen. Tämä ei pidä paikkaansa, koska Turun yliopistollisella keskussairaalalla on sama vastuu lakisääteisistä velvoitteistaan kuin kaikilla yliopistosairaaloilla, eikä se ole peruste sivuuttaa kilpailuttamisvelvollisuus.
Tampereen yliopistollinen keskussairaala ei ole milloinkaan tukeutunut paikallisten yhteistyötahojen tuottamiin maksupalveluihin potilaidensa hoidon kannalta kriittisen tärkeiden kiireellisten tutkimuspalveluiden tuottamiseksi, vaan on päinvastoin kehittänyt omaa laboratoriotoimintaansa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vuonna 2011 tekemä ratkaisu tuottaa laboratoriopalvelunsa omistamassaan ja sidosyksikkönään toimivassa yhtiössä perustuu siihen ajatukseen, että yhtiömuotoisesti organisoitu laboratorio voi palvella jopa useita sairaanhoitopiirejä ja keskussairaaloita kustannustehokkaasti ja riittävällä toimitusvarmuudella sekä -nopeudella.
Kaikkien kyseessä olevien tutkimusten tuottajan ei ole lainkaan välttämätöntä sijaita hankintayksikön läheisyydessä. Esimerkiksi Oulun yliopistollista sairaalaa ja sen ohella neljää Pohjois-Suomen sairaanhoitopiiriä palveleva Nordlab-liikelaitos suorittaa vain osan kyseessä olevista tutkimuksista omana toimintanaan Oulussa ja hankkii vakiintuneesti merkittävän osan kyseisistä tutkimuksista kilpailuttamalla.
Tarjoajan läheinen sijainti hankintayksikköön nähden on syrjivä peruste. Käytännössä suorahankintojen tekeminen myös estää Turun yliopiston kanssa kilpailevan toiminnan aloittamisen Turun seudulla. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on yksityistä liiketoimintaa, joka tarjoaa vaihtoehdon paikallisen julkisen terveydenhuollon laboratoriotoiminnalle, mutta Turun seudulla vastaavaa toimintaa ei ole päässyt kehittymään.
Käytännössä suorahankintaa on perusteltu vain vasteajalla. Kullekin yksittäiselle tutkimusnimikkeelle voidaan asettaa vasteaikavaatimus ja tällä tavoin käsitellä erikseen tutkimukset, joihin tarvitaan vastaus saman työpäivän kuluessa niistä tutkimuksista, joiden tuloksen valmistuminen kestää aina vähintään 1–2 vuorokautta. Hankintayksikkö on yhdistänyt samaan hankintakokonaisuuteen myös sellaisia immunologisia tutkimuksia, joita ei voida rinnastaa mikrobilääkehoitoa ohjaaviin tai eristystoimenpiteitä edellyttäviin infektiotutkimuksiin ja joiden osalta hankintayksikön esittämät lääketieteelliset perusteet ovat virheellisiä.
Esimerkiksi liitteessä 2 mainittujen immunologisten sairauksien kuten vaskuliittien diagnostiikassa käytettäviä tutkimuksia tuottaa maassa vain muutama laboratorio siitä huolimatta, että potilaiden hoito tapahtuu 21 keskussairaalassa ympäri maata. Sekä UTULab että valittaja tuottavat muun muassa näitä tutkimuksia useille keskussairaaloille. Lisäksi esimerkiksi liitteen 3 tutkimuksista volyymiltaan suurimpiin tutkimuksiin kuuluva geenitutkimus 3075 Ly-HLAB27 ei aiheuta kuljetuksen suhteen minkäänlaisia erityisjärjestelyjä, joten liitteen otsikointi ja suorahankinnan peruste on suoranaisesti virheellinen. Edelleen esimerkkinä voidaan mainita, että liitteen 1 otsikossa mainitut luuydinsiirtopotilaiden erityistarpeet voidaan kilpailutuksessa ottaa huomioon asettamalla näille näytetutkimuksilla tämän potilasryhmän hoidon edellyttämä vasteaikavaatimus.
Hankintayksikkö on vastineessaan esittänyt, että liitteen 1 nimikkeistä yli puolet kohdistuu sellaisiin taudinaiheuttajiin, jotka aiheuttavat sairaalainfektioita ja vaativat eristystoimenpiteitä. Hankintayksikön vastineessaan esimerkkeinä mainitsemat leukemia- ja immuunimuutospotilaat ovat lääketieteellisesti erityinen ryhmä, mutta heitä koskevat näytteet määrältään marginaalinen osa laboratorion näytemateriaalista. Yhden erityisryhmän tarpeiden perusteella ei voi perusteella koko kyseessä olevan tutkimusvalikoiman ja -määrän suorahankintaa.
Hankintayksikön vastineessaan esittämä vertailu eri laboratorioiden viiveistä ei ole relevantti, koska hankintayksikkö voi kilpailutuksessa asettaa kullekin tutkimukselle vähimmäisvaatimuksena potilaiden hoidon edellyttämän vasteajan.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on esittänyt, että vain Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin alueella kliininen mikrobiologia on käytännössä jakautunut kahteen yksikköön, joista toinen toimii sairaanhoitopiirin organisaatiossa ja toinen yliopiston organisaatiossa. Valittaja ei ole pystynyt kiistämään sitä, että hankintayksikön osalta tilanne nimenomaan kliinisen mikrobiologian alalla poikkeaa selvästi tilanteesta muissa yliopistosairaaloissa, joissa kliininen mikrobiologia toimii yhdessä yksikössä joko suoraan kuntayhtymän organisaatiossa tai kuntayhtymän konserniin kuuluvassa osakeyhtiössä. Kliininen mikrobiologia on niin pieni erikoisala, että hankintayksikkö ei lyhyellä aikavälillä pystyisi rekrytoimaan tai kouluttamaan sellaista määrää erityisosaajia, joilla se pystyisi huolehtimaan hankinnan kohteena olevien tutkimusten suorittamisesta. Muissa yliopistosairaan-hoitopiireissä vastaavaa suorahankintaa ei tule tehtäväksi, koska niissä tarvittava tuotantokapasiteetti löytyy omasta konsernista. Tämä osoittaa selkeästi vastausajan merkityksen.
Hankintayksiköllä olevien tietojen mukaan pitää paikkansa, että Turun yliopisto myy palvelujaan myös kauempana sijaitseville sairaaloille. Tällöin ostaja on hyväksynyt etäisyydestä aiheutuvat vastausviiveet eikä ole myyjäosapuolen tehtävä kyseenalaistaa toimitusajan riittävyyttä. Potilasaines vaikuttaa ratkaisevasti hoitavien lääkärien palvelulle asetettaviin vaatimuksiin, eikä Turun yliopistollisen keskussairaalan tilanne ole verrattavissa keskussairaaloiden eikä edes Oulun yliopistollisen keskussairaalan tilanteeseen. Se, että laboratoriotutkimuksia myydään hyvinkin kaukana oleviin sairaaloihin, ei osoita, että käytäntö olisi lääketieteellisesti suositeltava.
Sairaalakohtaisen laboratorion toimintamalli ei ole vanhentunut, vaan päinvastoin yhä suurempi osa kiireellisestä diagnostiikasta pyritään tekemään paikallisesti ja lisääntyvästi jopa itse hoitoyksiköissä.
Nyt kyseessä olevassa tapauksessa hankinnassa ei ole kyse toimittajan sijainnista, vaan tutkimustulosten vastausviiveestä. Vasteajalla on oleellista merkitystä otettaessa huomioon potilasaines, jonka hoidossa tutkimustulokset tarvitaan nopeasti. Vaskuliittien diagnostiikka on kiireellistä, koska osa vaskuliiteista on henkeä uhkaavia. Etenkin epäiltäessä vaskuliittia, johon liittyy nopeasti etenevä munuaisvaurio, potilas tulee lähettää erityistason hoitoon, jossa diagnoosin varmistuttua aloitetaan välittömästi voimakkaat hoitotoimenpiteet pysyvien elinvaurioiden estämiseksi. Taudin ennuste on sitä parempi, mitä nopeammin diagnoosi ja hoito saadaan järjestymään.
Suorahankinnan piirissä on tutkimuksia, joista valtaosa tehdään nimenomaan hematologisille potilaille: P-EBVNh 92 %, S-AspeAg 92 %, P-CMVNh 84 % ja AdenNhO 79 %. Atk-teknisesti ja logistiikan kannalta ei ole mahdollista lähettää tietyn potilasryhmän näytteitä toiseen laboratorioon kuin muiden potilaiden näytteitä aiheuttamatta selkeää vaaraa näytteiden kulkuun liittyvistä virheistä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Suorahankinnan edellytykset
Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n
1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 27 §:n 2 kohdan mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan muun ohella, jos teknisestä, taiteellisesta tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan.
Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp s. 77) on viimeksi mainitun pykälän osalta todettu, että teknisenä seikkana kyseeseen voi tulla esimerkiksi poikkeuksellinen uusi tekninen ratkaisu tai hankinnan kohteen edellyttämä tietty käsityötaito, jota hankinnan toteuttaminen edellyttää. Hankintayksikön tulee kuitenkin pystyä osoittamaan, ettei ole olemassa vastaavaa tuotetta tai palvelua, jolla sama lopputulos voidaan saavuttaa.
Esitöissä (HE 50/2006 vp s. 76) on lisäksi todettu, että laissa esitetyt suorahankinnan edellytykset ovat tyhjentäviä. Koska suorahankinta on poikkeus yleiseen kilpailuttamisvelvollisuuteen, sen käyttöedellytyksiä on tulkittava suppeasti.
Asiassa on kyse mikrobiologisten laboratoriotutkimuspalvelujen hankinnasta. Hankinnan kohteena olevat tutkimukset on lueteltu suorahankintaa koskevan ilmoituksen liitteissä 1–3. Liitteessä 1 on lueteltu yhteensä 48 tutkimusta ja se on otsikoitu seuraavasti: "Luuydinsiirtopotilaiden ja muiden vakavasti immuunipuutteisten potilaiden hoidossa tarvittavia tutkimuksia". Liitteessä 2 on lueteltu yhteensä 19 tutkimusta ja se on otsikoitu seuraavasti: "Tutkimuksia, jotka ovat aina tai joillakin potilasryhmillä kiireisiä ja/tai niiden tuloksella on olennainen vaikutus potilaan hoidon järjestämiseen ja/tai olennainen epidemiologinen tai sairaalahygieninen merkitys. Vastauksen viivästyminen hidastaa hoitopäätöksiä ja johtaa lisäkustannuksiin." Suorahankintaa koskevan ilmoituksen mukaan liitteissä 1 ja 2 lueteltujen tutkimusten kohdalla vastausnopeus on erityisen tärkeää. Liitteessä 3 on lueteltu yhteensä 31 tutkimusta ja se on otsikoitu seuraavasti: "Tutkimuksia, joiden kohdalla näyte kestää huonosti kuljetusta ja/tai kuljettaminen edellyttää työlästä esivalmistelua tai kuljetuksen erikoisjärjestelyjä." Suorahankintaa koskevassa ilmoituksessa on todettu näiden tutkimusten osalta, että kuljetusajan piteneminen heikentää näytteen laatua ja sen myötä tuloksen luotettavuutta.
Markkinaoikeus toteaa, että asiassa ei ole tullut esille eikä ole edes väitetty, että teknisistä syistä vain yksi toimittaja pystyisi toteuttamaan suorahankinnan kohteena olevia mikrobiologisia laboratoriotutkimuspalveluja sinänsä. Siten kyseisiä palveluja koskevan suorahankinnan edellytyksiä arvioitaessa kysymys on asianosaisten ja kuultavan markkinaoikeudessa esittämän perusteella pääosin siitä ajasta, joka kuluu näytteenotosta tutkimustuloksen toimittamiseen. Hankintayksikkö on esittnyt, että ainoastaan UTULab pystyy toimittamaan tutkimustulokset potilaiden hoidon kannalta riittävän nopeasti siitä syystä, että UTULab sijaitsee Turun yliopistollisen keskussairaalan välittömässä läheisyydessä. Liitteessä 3 lueteltujen tutkimusten osalta hankintayksikkö on myös esittänyt, että tietyt näytteet kestävät huonosti säilytystä ja kuljetusta ja niiden kuljettaminen on hankalaa, mitkä seikat puoltavat suorahankintaa UTULabilta.
Edellä todetun mukaisesti näyttövelvollisuus suorahankinnan edellytysten toteutumisesta kuuluu hankintayksikölle. Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö ei ole määrittänyt yhdellekään suorahankinnan kohteena olevista tutkimuksista vastausaikaa, jonka kuluessa tutkimustulokset tulisi toimittaa. Hankintayksikkö ei ole määrittänyt liitteessä 3 lueteltujen tutkimusten osalta muitakaan olosuhteita, joilla olisi merkitystä sen kannalta, että näytteiden laatu ei olennaisesti vaarantuisi. Näin ollen asiassa ei ole olemassa edellytyksiä arvioida sitä, pystyykö vain yksi toimittaja toteuttamaan tutkimukset hankintayksikön esittämällä tavalla. Hankintayksikkö ei ole myöskään näyttänyt, että muut toimittajat kuin UTULab eivät voisi sijoittautua sellaiselle etäisyydelle Turun yliopistollisesta keskussairaalasta, että tutkimustulokset olisi mahdollista toimittaa ennen muuta riittävän nopeasti tai että muut toimittajat eivät muilla keinoin pystyisi toimittamaan tutkimustuloksia ennen muuta riittävän nopeasti.
Edellä todetuin perustein hankintayksikkö ei ole esittänyt selvitystä siitä, että teknisestä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa nyt kysymyksessä olevan hankinnan hankintalain 27 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että suorahankinnan tekemiselle säädetyt edellytykset eivät ole nyt esillä olevassa asiassa täyttyneet ja hankintayksikön olisi tullut siten kilpailuttaa hankinta hankintasäännöksissä edellytetyllä tavalla.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.
Seuraamusten määrääminen
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdan nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää. Lisäksi mikäli Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä aikoo edelleen toteuttaa mikrobiologisten laboratoriotutkimuspalvelujen hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään vaatimansa oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen lähtökohtaisesti velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Valittajalla ei arvonlisäverolain 36 ja 102 §:ssä säädetty huomioon ottaen ole oikeutta vähentää hankinnan kohteena koskevaan liiketoimintaan liittyvästä oikeudenkäynnistä aiheutuneisiin kuluihin sisältyvää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan. Korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista ei siten ole vähennettävä niihin sisältyvää arvonlisäveroa.
Sen sijaan asianosaiskulut on tarkoitettu korvattavaksi vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Kun asiassa ei ole voitu todeta, että Fimlab Laboratoriot Oy:lle olisi aiheutunut oikeudenkäynnistä tavanomaisesta poikkeavia erityisiä kuluja, on vaatimus asianosaiskulujen korvaamisesta hylättävä.
Lopputulos
Markkinaoikeus kumoaa Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Tyks-Sapa –liikelaitoksen johtokunnan 11.12.2012 tekemän hankintapäätöksen § 110. Markkinaoikeus kieltää Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymää tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 400.000 euron sakon uhalla.
Markkinaoikeus velvoittaa Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän korvaamaan Fimlab Laboratoriot Oy:n oikeudenkäyntikulut 3.432,07 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.
Markkinaoikeus hylkää Fimlab Laboratoriot Oy:n vaatimuksen asianosaiskulujensa korvaamisesta.
Markkinaoikeus hylkää Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Sami Myöhänen ja Markus Mattila.
HUOMAA:
Päätöksestä on valitettu. Asia on ratkaistu KHO 1.11.2013 taltionumero 3484.