MAO:268/13

ASIAN TAUSTA

Helsingin seurakuntayhtymä–Helsingfors kyrkliga samfällighet (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 27.3.2012 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Kirkko ja kaupunki -lehden kustantamista koskevasta hankinnasta ajalle 1.9.2012–31.12.2016. Tarjouskilpailussa on saatu kaksi tarjousta.

Helsingin seurakuntayhtymä?Helsingfors kyrkliga samfällighetin yhteinen kirkkoneuvosto on 7.6.2012 tekemällään hankintapäätöksellä § 38 valinnut Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaan ja Sanomapaino Oy:n muodostaman ryhmittymän tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 11.250.000?13.500.000 euroa.

Hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Suomen Lehtiyhtymä Oy, SLY-Kirkkolehdet Oy, SLY-Lehtipainot Oy ja SLY-Paikallislehdet Oy (jäljempänä myös valittaja) ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi yhtiöt ovat vaatineet, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan niiden arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 14.890 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjousten laadun vertailuperusteet ovat olleet yleisiä ja yksilöimättömiä ja siten hankintasäännösten vastaisia. Osa tarjousten vertailuperusteista on liittynyt enemmän tarjoajien soveltuvuuden kuin kokonaistaloudellisen edullisuuden selvittämiseen.

Tarjoajat eivät ole voineet etukäteen tietää, miten vertailuperustetta "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä" tullaan soveltamaan. Tarjoajat eivät ole voineet tietää kuinka pitkää kokemusta kustannuspäällikön kokemuksen vertailussa tullaan arvostamaan tai kuinka suurta alaisten määrää vertailussa tullaan arvostamaan. Lisäksi tämä vertailuperuste on liittynyt enemmän tarjoajien soveltuvuuden kuin kokonaistaloudellisen edullisuuden selvittämiseen. Tarjouspyynnössä mainitut kustannuspäällikön tehtävät ovat tässä hankinnassa olleet luonteeltaan lähinnä hallinnollisia tehtäviä. Kyse ei ole ollut sillä tavoin erityistä asiantuntemusta edellyttävästä työsuorituksesta, jolla olisi ollut liityntä hankinnan kohteeseen. Kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus on liittynyt paremminkin tarjoajien edellytyksiin toteuttaa hankinta.

Myös vertailuperuste "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen" on liittynyt lähinnä tarjoajien edellytyksiin toteuttaa hankinta. Hankintayksikkö on sekoittanut tältäkin osin tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteet hankintasäännösten vastaisesti.

Vertailuperuste "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" on ollut niin tulkinnanvarainen, yleinen ja yksilöimätön, että se on antanut hankintayksikölle lähes rajoittamattoman vallan tarjousten vertailussa. Hankintayksikkö on lisäkysymyksiin antamissaan vastauksissa ilmaissut arvostavansa toiminallisuutta. Tarjouspyynnössä, sen liitteissä tai tarkentaviin kysymyksiin annetuissa vastauksissa ei ole selostettu, mitä arvostettavalla toiminnallisuudella tarkoitetaan eikä miten se tullaan ottamaan huomioon tarjouksia vertailtaessa. Lisäksi tämä vertailuperuste on liittynyt enemmän tarjoajien soveltuvuuden kuin kokonaistaloudellisen edullisuuden selvittämiseen.

Vertailuperuste "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" on ollut niin tulkinnanvarainen, yleinen ja yksilöimätön, että se on antanut hankintayksikölle lähes rajoittamattoman vallan ottaa huomioon mitä tahansa koulutuksia, myös sellaisia, joilla ei ole ollut yhteyttä hankinnan kohteeseen.

Tarjouspyyntö on ollut epäselvä hinnanmuutosten ajankohdan ja perusteiden osalta. Tarjoushinnat eivät sen vuoksi ole olleet vertailukelpoisia. Tarjouspyyntö on mahdollistanut erilaisten hinnanmuutosmekanismien esittämisen. Kun tarjoajat ovat voineet muuttaa hintojaan vertailuun vaikuttavan hinnoittelukauden aikana toisistaan eroavina ajankohtina ja myös sisällöllisesti eri tavoin, vertailtavia tarjoushintoja ei voida pitää yhteismitallisina ja vertailukelpoisina.

Lisäksi tarjouspyyntö on ollut epäselvä energiankulutusta koskevan vertailuperusteen osalta. Tarjouspyynnössä ei ole yksilöity missä muodossa energiankulutus painoprosessissa tulee ilmoittaa. Tarjoukset ovat olleet tältä osin vertailukelvottomia.

Hankintayksikkö on tehnyt tarjousten vertailun virheellisesti.

Vertailuperusteiden "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä" ja "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" osalta tarjoajien saamien pisteiden väliset erot ovat olleet liian pieniä. Valittajalla ei ole ollut mahdollisuutta saavuttaa hintavertailussa enemmän pisteitä saanutta voittanutta tarjoajaa laatuvertailussa saamillaan pisteillä.

Vertailuperusteen "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" osalta hankintayksikkö on ottanut huomioon hankinnan kohteeseen liittymättömät hiljaisuuden retriitit ja voittaneen tarjoajan ilmoituksen mahdollisuudesta käyttää sen sopimuskumppanin kokemusta ja osaamista koulutuksessa.

Vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen" osalta hankintayksikkö ei ole noudattanut tarjouspyynnössä ilmoitettua vertailuperusteen alakohtien painotusta. Valittaja on liittänyt tarjoukseensa kuvauksen toimitusjärjestelmästään, jonka käytöstä sillä on ollut vuosien kokemus. Voittaneella tarjoajalla ei ole ollut lainkaan toimitusjärjestelmä. Voittaneen tarjoajan saamat 3 pistettä verrattuna valittajan saamiin 5 pisteeseen ovat olleet korkeammat kuin tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella on ollut perusteltua olettaa. Hankintayksikkö ei olisi saanut ottaa huomioon voittaneen tarjoajan lupausta hankkia toimitusjärjestelmä.

Hankintayksikkö on ottanut tarjousten vertailussa huomioon voittaneen tarjoajan laatuseminaarit kahden eri vertailuperusteen kohdalla. Voittaneelle tarjoajalle on annettu pisteitä laatuseminaareista sekä kehitysjärjestelmien että koulutusmahdollisuuksien monipuolisuuden osalta.

Hankintapäätöstä ei ole perusteltu hankintasäännösten edellyttämällä tavalla. Tarjousten ominaisuuksia, kuten tarjottuja järjestelmiä ja koulutuksia, on esitetty hankintapäätöksen liitteenä olevassa tarjousvertailutaulukossa, mutta niiden laadullista mittaamista ja keskinäistä paremmuutta ei ole perusteltu muuten kuin yleisellä tasolla.

Vastine

Vaatimukset

Helsingin seurakuntayhtymä?Helsingfors kyrkliga samfällighet on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla.

Perusteet

Tarjousten vertailussa käytetyt laadulliset vertailuperusteet ovat olleet hankintasäännösten mukaisia. Tarjouspyyntö ja sitä koskeviin kysymyksiin annetut vastaukset ovat olleet riittävän selkeitä. Tarjoajat ovat voineet antaa vertailukelpoisia tarjouksia.

Vertailuperuste "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä" on ollut hankintasäännösten mukainen. Hankintayksikön kannalta kustannuspäällikön koulutuksella ja kokemuksella on keskeinen merkitys. Kustannuspäällikön tehtävänä on kehittää lehteä. Hän on keskeinen toimija kustantajan ja julkaisijan välisessä yhteistyössä, toimituksen työn järjestelyissä sekä lehden kehittämisessä.

Tarjousten vertailussa kustannuspäällikön koulutus ja kokemus ovat muodostaneet kokonaisuuden. Kummankin tarjoajan nimeämillä kustannuspäälliköillä on ollut pitkä kokemus lehti- ja kustannusalan tehtävistä. Valittajan tarjous on tältä osin arvioitu paremmaksi sen nimittämän kustannuspäällikön monipuolisemman, laajemman ja pidemmän alan kokemuksen ja alaisten suuremman määrän perusteella.

Ohjelmistot ovat olennainen osa lehden toimittamisessa ja teossa. Vertailuperuste "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen" on kuulunut olennaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteisiin.

Vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" osalta hankintayksikkö on tarjoajien esittämiin lisäkysymyksiin antamissaan vastauksissa ilmaissut arvostavansa toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella hankintayksikkö on tarkoittanut lehden toimituksen töiden sujumista hyvin ja joustavasti.

Vertailuperusteen "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" osalta hankintayksikkö on tarjoajien esittämiin lisäkysymyksiin antamissaan vastauksissa ilmoittanut, että hankintayksikkö arvostaa koulutuksen määrää ja monipuolisuutta ja että koulutuksen määrä vaikuttaa pisteisiin korottavasti. Koska Kirkko ja kaupunki on seurakuntalehti, retriitit on voitu lukea seurakuntalehden toimittajien työhön liittyväksi koulutukseksi ja myös ammatillista osaamista kehittäväksi koulutukseksi. Voittaneen tarjoajan tarjoamilla laatuseminaareilla on ollut useammanlainen funktio. Toisaalta ne ovat osa toimittajien koulutusta ja toisaalta niissä käsitellään lehden kehittämistä. Tästä syystä ne on voitu ottaa huomioon myös sekä vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" että vertailuperusteen "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" arvioimisessa.

Lehden painotyön ympäristöystävällisyyttä koskevan vertailuperusteen alakohdassa "energiankulutus painoprosessissa" on jäänyt ilmoittamatta, miten energiankulutus tulee ilmoittaa. Kohdasta saatavilla pisteillä ei olisi ollut olennaista vaikutusta tarjoajien kokonaispisteisiin ja piste-eroihin. Hankintayksikkö on jättänyt kohdan tästä syystä pisteyttämättä. Tämä ei ole sellainen olennainen puute tai virhe, jonka vuoksi hankintapäätös tulisi kumota.

Tarjouspyynnössä tarjoajia on pyydetty ilmoittamaan vertailuhintana yhden vuoden aikana ilmestyvien lehtien hinta. Hinnan ilmoittamista on vielä täsmennetty tarjoajien tekemiin kysymyksiin annetuissa vastauksissa.

Tarjousten vertailu on tehty hankintasäännösten mukaisesti. Kaikki vertailuperusteet on pisteytetty tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Hankintapäätös on ollut riittävästi perusteltu.


Kuultavien lausunnot

Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa

Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.810,76 eurolla viivästyskorkoineen.

Kaikki tarjouspyynnössä esitetyt kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet ovat liittyneet hankinnan kohteeseen. Hankintayksikön tarjoajien lisäkysymyksiin antamat vastaukset ovat selventäneet vertailuperusteita ja vertailutapaa. Vertailuperusteet on asetettu hankintasäännösten mukaisesti ja tarjoukset ovat olleet vertailukelpoisia. Hankintapäätöksen perusteluista on selvästi käynyt ilmi mitkä seikat tarjouksissa ovat olleet erilaisia.

Sanoma News Oy (aiemmin Sanomapaino Oy)

Sanoma News Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää valituksen tutkimatta ja toissijaisesti hylkää valituksen.

Valittajan markkinaoikeudelle 4.7.2012 toimittama valitus on saapunut markkinaoikeuteen valitusajan päättymisen jälkeen.

Valitus on perusteeton ja tehty ilmeisessä tarkoituksessa saada valittajan voimassa olevan väliaikainen hankintasopimus jatkumaan. Tarjouspyyntö on ollut huolellisesti laadittu. Hankintayksikön suorittama tarjousten vertailu ja hankintapäätöksen perustelut ovat olleet hankintasäännösten mukaisia.

Vastaselitys

Hankinnan pääasiallisena kohteena ovat olleet Kirkko ja kaupunki -lehden painotekniset työt, toimituksen fasilitointi sekä lehden jakeluun liittyvät tehtävät, ei osallistuminen lehden sisällön tuottamiseen. Vaikka kustannuspäällikön tehtävänä onkin huolehtia myös toimituksen työnjohdosta, palkanmaksusta ja muista vastaavista tarjouspyynnössä mainituista tehtävistä, kyseiset tehtävät eivät edellytä erityistä hankintasäännöksissä tarkoitettua ammatillista osaamista. Lehden sisältöä koskevat tehtävät kuuluvat hankintayksikön palveluksessa olevalle päätoimittajalle. Kustannuspäällikön kokemus ja pätevyys ei ole liittynyt hankinnan kohteeseen.

Hankintayksikön vastineen perusteella on käynyt ilmi, että hankintayksikkö on hankintasäännösten vastaisesti ottanut tarjousten vertailussa huomioon aikaisempia kokemuksiaan tarjoajien toimitusjärjestelmistä ja ohjelmistoista.

Vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" osalta hankintayksikön tarkennukset siitä, että kyse on toiminnallisuuden ja sen arvioimisesta, sujuvatko lehden toimituksen työt sujuvasti ja joutuisasti tarjotuilla järjestelmillä, tuella ja menetelmillä, eivät ole tarkentaneet vertailuperusteen sisältöä.

Hankintayksikkö on koulutustapahtumien vertailussa ottanut laatuseminaareista huomioon sellaisia seikkoja, joita ei ole mainittu voittaneen tarjoajan tarjousasiakirjoissa. Koulutusmahdollisuuksien vertailussa on myös saatettu ottaa huomioon sellaista voittaneen tarjoajan kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden osaamista, joka ei ole liittynyt hankinnan kohteeseen, esimerkiksi lehden sähköiseen sisällöntuottamiseen kuuluvaa osaamista.

Valitus on toimitettu markkinaoikeudelle määräajan kuluessa.


MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 87 §:n 1 momentin mukaan, jollei mainitussa pykälässä toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Hankintalain 75 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön tekemä päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje on annettava tiedoksi kirjallisesti niille, joita asia koskee. Pykälän 2 momentin mukaan päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje voidaan antaa tiedoksi myös tavallisena kirjeenä siten kuin hallintolaissa säädetään. Ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Asiassa saadun selvityksen mukaan hankintayksikön 7.6.2012 tekemä hankintapäätös valitusosoituksineen on annettu valittajalle tiedoksi 14.6.2012 lähetetyllä kirjeellä. Hankintalain 87 §:n 1 momentissa säädetty 14 päivän määräaika valituksen tekemiselle markkinaoikeuteen on siten päättynyt 5.7.2013. Valitus on saapunut markkinaoikeuteen 4.7.2013 eli määräajassa. Estettä valituksen tutkimiselle ei siten ole.

Pääasiaratkaisun perustelut

1. Sovellettavat säännökset

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 52 §:n mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin.

Hankintalain 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.

2. Tarjouspyyntö ja vertailuperusteiden asettaminen

Hankintayksikkö on pyytänyt 27.3.2012 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia Kirkko ja kaupunki -lehden kustantamisesta. Kirkko ja kaupunki on Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenlehti, jonka levikki on noin 198.000 kappaletta. Lehti ilmestyy 48 kertaa vuodessa.

Tarjouspyynnön mukaan hankintayksikkö on lehden julkaisija, joka määrittelee lehden linjan ja asettaa sille päätoimittajan. Lehden toimituksen seitsemän työntekijää siirtyvät tarjouskilpailun perusteella valittavan kustantajan palvelukseen. Hankinnan kohteena olevaan palveluun on sisältynyt lehden toimitustyö, kuvankäsittely, taittotyöt, painatus, jakelu ja ilmoitusmyynti.

Tarjouspyynnön kohdassa "Tarjouksen ehdottomat vaatimukset" on kerrottu vaatimukset tarjoukselle lehden rakenteen, lehden ilmestymisaikataulun, painamisen ja jakelun, toimituksen, taiton ja sivunvalmistuksen, ilmoitusten, verkkoversion, toimitukselle annettavan tuen ja kustannuspäällikön nimeämisen sekä hinnoittelun osalta.
Tarjouspyynnön kohdassa "Tarjoajaa koskevat kelpoisuusvaatimukset" on ilmoitettu muun ohella, että tarjoajalla on oltava riittävät taloudelliset ja tekniset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Nämä tarjoajien soveltuvuudelle asetetut vaatimukset on yksilöity tarjouspyynnön liitteessä 2.
Tarjouspyynnön kohdassa "Tarjousvertailut" valintaperusteeksi on ilmoitettu kokonaistaloudellinen edullisuus ja sen vertailuperusteiksi hinta 60 prosentin painoarvolla ja laatu 40 prosentin painoarvolla.

2.1. Hinta

Valittaja on esittänyt, että tarjouspyyntö on ollut epäselvä hinnanmuutosten ajankohdan ja perusteiden osalta. Tarjoushinnat eivät valittajan mukaan tämän vuoksi ole olleet vertailukelpoisia.

Tarjouspyynnön kohdan "Tarjousvertailut" hintavertailua koskevan alakohdan mukaan tarjousvertailussa käytettävä hinta on ollut yhden vuoden aikana ilmestyvien lehtien hinta. Hankintayksikkö on tarjoajien kysymysten johdosta antamaansa vastaukseen koonnut tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetut tiedot siitä, että vertailuhinta on vuoden hinta 198.000 kappaleen painosmäärälle 48 kertaa vuodessa ilmestyvälle lehdelle laskettuna siten, että sivumäärä on kymmenessä numerossa 32 sivua, kolmessakymmenessäkahdessa numerossa 24 sivua, kahdessa numerossa 16 sivua ja neljässä numerossa 12 sivua. Hankintayksikkö on lisäksi vastauksessaan täsmentänyt, että vertailuhinta sisältää tuhannen kappaleen nippujakelun noin 30 osoitteeseen Helsingissä eikä vertailuhinta sisällä ulkomaan postituksia ja muita erikseen hinnoiteltavia ryhmiä.

Vertailuhinta on tullut ilmoittaa tarjouspyynnön liitteenä ollutta hinnoittelulomaketta käyttäen seuraavasti:

"Vertailuhinta (alv 0 %):_____________€"

Hankintapäätöksestä ja tarjoajien tarjousten hinnoittelulomakkeista käy ilmi, että hankintayksikkö on tehnyt tarjousten hintavertailun tarjoajien hinnoittelulomakkeissaan edellä mainitussa kohdassa ilmoittaman vertailuhinnan perusteella. Tarjouslomakkeen hinnanmuutosten ajankohtaa ja perusteita koskevilla osilla ei näin ollen ole ollut merkitystä tarjousten hintavertailussa. Markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyyntö hintaa koskevan vertailuperusteen osalta ole ollut valittajan esittämillä perusteilla hankintasäännösten vastainen.


2.2. Laatu

Tarjouspyynnön kohdassa "Taulukko 1. Tarjousten laatupisteytys" on ilmoitettu laadun vertailuperusteet ja niiden painotukset seuraavasti:

1. Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä; 10 pistettä
2. Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen; 10 pistettä
3. Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät; 10 pistettä
4. Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä; 5 pistettä
5. Kirkko ja kaupunki -lehden painotyön painomateriaalin ympäristöystävällisyys, kemikaalien ja materiaalien ympäristöystävällisyys, jätteenkäsittelyn ympäristöystävällisyys, energiankulutus painoprosessissa; 5 pistettä.

Taulukossa 1 on ilmoitettu mitä tietoja tarjoukseen on tullut liittää kunkin vertailuperusteen osalta.

Kohdassa "Tarjousvertailut" laatuvertailua koskevassa osuudessa on lisäksi kerrottu seuraavaa:

"Hankintayksikölle on tärkeätä palvelun eli lehden toimitustyön, kuvan ja sivun valmistuksen, painamisen ja jakelun toimitusvarmuus ja laatu, tuotteen ympäristöystävällisyys sekä lehden ulkoasu.

Palveluntuottaja hoitaa lehden toimituksellisen työn ja koostaa lehden. Kysymyksessä on painosmäärältään Suomen suurin seurakuntalehti, mikä tuo haasteita lehden toimittamiselle, painamiselle ja jakelulle. Lehden toimittamisen, painatuksen ja jakelun tulee toimia ongelmattomasti. Hankintayksikölle on tärkeätä lehden kustantamiskokemus sekä pätevyys ja kyvykkyys lehden tekemiseen. Kustantajan toimintatavoilla ja laadunvarmistusjärjestelmillä on suuri merkitys palvelun tuottamisen laadun kannalta. Hankintayksikkö haluaa myös jatkuvasti kehittää lehteä ja kouluttaa toimitusta. Hankintayksikkö haluaa huolehtia henkilöstön jatkuvasta ammatillisen pätevyyden ylläpidosta sekä kehittämisestä. Tästä syystä palveluntuottajalla tulee olla tarjota toimitukselle henkilöstön kehittämis- ja koulutustilaisuuksia. Hankintayksikölle on tärkeää palveluntuottajan tietopääoma, joka sopimuksenmukaisessa yhteistyössä välittyy Kirkko ja kaupunki -lehden toimitukselle, joka hankinnan yhteydessä siirtyy sopimuskaudeksi palveluntuottajan palvelukseen. Hankintayksikön palveluksessa olevan lehden päätoimittajan ja lehden kustantajan sekä toimituksen välisen vuorovaikutuksen tulee olla tiivistä. Hankintayksikön tavoitteena on sopimussuhteessa saada aikaan lisäarvoa esimerkiksi toiminnan tehostamisen ja kehittämisen myötä. Kehittämisen osana voi olla käytössä palautejärjestelmä. Toimituksella tulee olla käytössään nopea ICT-tuki toimitustyön sujuvuuden varmistamiseksi. Lehden toimittamisen, taittamisen, painamisen ja jakelun sujuvuudella sekä tarjotulla toimitusjärjestelmällä on hankintayksikölle toiminnallista ja taloudellista merkitystä."

Lisäksi hankintayksikkö on tarjoajien tekemiin tarkentaviin kysymyksiin antamissaan vastauksissa selventänyt vertailuperusteiden arviointiin vaikuttavia seikkoja. Kysymykset ja vastaukset -asiakirja on toimitettu kaikille tarjoajille ja se on julkaistu hankintayksikön internetsivuilla

Valittaja on esittänyt, että vertailuperusteet "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä", "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen" ja "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" ovat liittyneet enemmän tarjoajien soveltuvuuden kuin kokonaistaloudellisen edullisuuden selvittämiseen.

Tarjouspyynnön kohdan "Tarjouksen ehdottomat vaatimukset" alakohdassa 7 "Toimitukselle annettava tuki ja kustannuspäällikön nimeäminen" tarjoajia on pyydetty ilmoittamaan, kuka kustantajan edustaja toimii lehden kustannuspäällikkönä, toimituksen esimiehenä palvelussuhdeasioissa ja yhdyshenkilönä julkaisijaan, sekä se, mikä on hänen pätevyytensä ja kokemuksensa kustannusalalla ja esimiestehtävissä. Kohdassa on ilmoitettu, että kustannuspäällikkö vastaa siitä, että lehden rahaliikenne, ilmoitusmyynti, sivunvalmistus, painatus, jakelu sekä toimituksen palvelussuhteeseen liittyvät asiat toimivat häiriöttä. Lisäkysymyksiin antamissaan vastauksissa hankintayksikkö on selventänyt, että tehtävään tulee nimetä yksi henkilö, joka vastaa kaikista edellä mainituista tehtävistä.

Tarjouspyynnön liitteessä 2 ilmoitetuissa tarjoajan soveltuvuudelle asetetuissa vaatimuksissa ei ole asetettu kustannuspäällikön pätevyyteen ja kokemukseen liittyviä vähimmäisvaatimuksia. Liitteen 2 kohdassa 2.3 "Tekninen suorituskyky ja ammatillinen pätevyys" tarjoajan soveltuvuudelle on asetettu seuraava vähimmäisvaatimus: "Tarjoajalla tulee olla vähintään kolme (3) referenssiä painosmäärältään yli 10 000 kappaleen viikoittain ilmestyvän lehden kustantamisesta. Referensseiksi hyväksytään palvelut, jotka on toimitettu tarjouspyynnön päiväyksestä lasketun edeltäneiden kolmen vuoden aikana."

Tarjouspyynnössä ei ole asetettu ehdottomia vaatimuksia koskien tarjoajan työvälineitä, kalustoa ja teknisiä välineitä.

Tarjouspyynnön laadun vertailuperusteita ja niiden pisteytystä koskevassa taulukossa 1 vertailuperusteen "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä" osalta tarjoajia on pyydetty liittämään tarjoukseensa tiedot kustannuspäällikön koulutuksesta, kokemuksesta henkilötyövuosina, alaisten määrästä sekä hänen tuottamiensa lehtien lukumäärästä, ilmestymistiheydestä ja monipuolisuudesta.

Vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen" osalta tarjoajia on pyydetty liittämään tarjoukseensa kuvaus toimituksen käyttöön tarjottavasta toimitusjärjestelmästä sekä kustantajan kokemus sen käytöstä, muista toimituksen käytössä olevista ohjelmistoista ja kustantajan kokemuksesta niiden käytöstä, ICT-tuesta ja tuen vasteajasta.

Vertailuperusteesta "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" tarjoajia on pyydetty liittämään tarjoukseensa kuvaus tarjottavasta palaute- ja kehittämisjärjestelmästä, tarjotusta journalistisesta tuesta, tarjotusta kuvanvalmistusmenetelmästä ja sivunvalmistusmenetelmästä.

Hankintalain 62 §:n esitöiden mukaan (HE 50/2006 vp s. 106) tarjouksen vertailuperusteena ei tule käyttää sellaisia perusteita, jotka liittyvät ehdokkaiden tai tarjoajien ominaisuuksiin. Ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arviointi on tehtävä 52 §:n mukaisesti ennen tarjousten arviointia ja se tulee erottaa tarjousten arvioinnista.

Tarjoajan soveltuvuuteen liittyviä tekijöitä ei siis lähtökohtaisesti tule käyttää tarjousten vertailussa. Kun kysymyksessä kuitenkin on palveluhankinta markkinaoikeus katsoo, että henkilön osaamista ei aina voida erottaa palvelun sisällöstä, joten tällaista osaamista voidaan tietyin edellytyksin ottaa huomioon vielä vertailuvaiheessa.

Huomioon ottaen hankinnan kohteena olevien palveluiden sisällön ja tarjouspyynnössä hankinnan kohteesta kerrotut muut seikat, markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevassa hankinnassa kustannuspäällikön henkilökohtainen kokemus ja osaaminen, palveluntarjoajan käytössä olevat järjestelmät, ohjelmistot, menetelmät, palaute- ja kehittämisjärjestelmät sekä journalistinen ja tekninen tuki ovat voineet vaikuttaa palvelun toteuttamisen tehokkuuteen ja laatuun. Tarjouspyynnön perusteella on ollut selvää, että näistä seikoista pyydettyjä selvityksiä tullaan käyttämään tarjousten vertailussa.

Tarjoajan tekniselle suorituskyvylle ja ammatilliselle pätevyydelle asetettu referenssejä koskeva soveltuvuusvaatimus on liittynyt tarjoajayritykseen. Vertailuperuste "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä" on sen sijaan liittynyt palvelun tuottamiseen osallistuvan kustannuspäällikön henkilökohtaiseen kokemukseen.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnössä ei ole hankintasäännösten vastaisesti asetettu päällekkäisiä perusteita tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten laadun vertailemiselle. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi on siten riittävällä tavalla eroteltu tarjousten vertailusta.

Lisäksi valittaja on esittänyt, että vertailuperusteet "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä", "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" ja "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" olleet yleisiä ja yksilöimättömiä ja siten hankintasäännösten vastaisia.

Hankintalain 62 §:n esitöiden mukaan (HE 50/2006 vp s. 105) kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettaminen on hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta.

Hankinnan kohteena ovat olleet kaikki Kirkko ja kaupunki -lehden tekemiseen ja jakeluun liittyvät tehtävät, lukuun ottamatta julkaisijalle ja päätoimittajalle kuuluvia tehtäviä ja vastuita. Molemmat tarjoajat ovat aikaisemminkin toimineet hankintayksikön palveluntarjoajina. Tarjoajat ovat näin ollen entuudestaan tunteneet hankinnan kohteen ja yhteistyö hankintayksikön kanssa on ollut tarjoajille tuttua. Edellä mainitun lisäksi huomioon ottaen tarjouspyynnössä hankinnan kohteesta ja tarjousten laatuarvioinnista kerrotut seikat, pyydetyt tiedot sekä hankintayksikön tarjoajien esittämiin lisäkysymyksiin antamat vastaukset, markkinaoikeus katsoo, että vertailuperusteet "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä", "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" ja "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" on ilmaistu riittävän selvästi ja ymmärrettävästi siten, että alalla ammattimaisesti toimivat yritykset ovat voineet tavanomaisella osaamisellaan ymmärtää, mitä seikkoja hankintayksikkö tulee näiden vertailuperusteiden osalta arviomaan. Sanotut vertailuperusteet ovat liittyneet hankinnan kohteeseen ja hankintayksikkö on niiden avulla voinut selvittää, mikä tarjouksista on kokonaistaloudellisesti edullisin. Vertailuperusteet ovat lisäksi olleet objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne ole antaneet hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta.

Näillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteita asettaessaan.

3. Tarjousvertailu ja hankintapäätöksen perusteleminen

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt tarjouksia vertaillessaan hankintasäännösten vastaisesti.

Tarjouspyynnön kohdan "Tarjousvertailut" laatuarviointia koskevassa osuudessa on kerrottu seuraavaa:

"Laatuarviointi tehdään Taulukossa 1. esitettyjen vertailuperusteiden ja painotusten mukaan. Laadun arvioinnissa tarjoukset vertaillaan toisiinsa nähden vertailuperusteittain tehtävässä vertailussa. Taulukon vertailuperusteet 1?5 koostuvat pääsääntöisesti useammasta kohdasta, joiden painotus jakaantuu kunkin vertailuperusteen kohdalla tasan. Laatuarvioinnissa pisteitä vähennetään vertailemalla tarjouksessa esitettyä selvitystä/kuvausta parhaimmaksi arvioituun. Kussakin vertailuperusteessa parhaaksi arvioitu tarjous saa kyseisestä vertailuperusteesta täydet pisteet."

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailussa sen suhteen, miten se pisteyttää tarjoukset, kunhan vertailu tapahtuu etukäteen ilmoitettujen vertailuperusteiden ja niiden painoarvojen perusteella ja tarjouksissa ilmoitettuihin tietoihin perustuen tarjoajien kannalta tasapuolisesti.

Vertailuperusteesta "Tarjoajan nimeämän kustannuspäällikön pätevyys ja kokemus kustannusalalla ja esimiestehtävissä" on voinut saada 10 vertailupistettä. Valittajan suhteutetut pisteet tästä vertailukohdasta ovat olleet 10 pistettä ja voittaneen tarjoajan 8,2 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluiden mukaan voittaneen tarjoajan kustannuspäälliköllä on ollut alalle sopivampi pohjakoulutus. Valittajan kustannuspäälliköllä taas on ollut pidempi ja monipuolisempi kokemus lehtialalta ja esimiestehtävistä. Pisteytystaulukosta on ilmennyt voittaneen tarjoajan saaneen nimeämänsä kustannuspäällikön koulutuksen osalta 2 pistettä (yhteiskuntatieteen kandidaatti), kokemuksesta 2 pistettä (yli 20 vuotta), alaisten määrästä 1,5 pistettä (25 henkilöä) ja kustannuspäällikön vastuulla olevien lehtien lukumäärästä, ilmestymistiheydestä ja monipuolisuudesta 1,5 pistettä (noin 40 lehteä, joista muutama ilmestyy viikoittain, muut harvemmin). Valittajan vastaavat pisteet ovat olleet 1 piste (farmaseutti), 2,5 pistettä (yli 30 vuotta), 2,5 pistettä (170 henkilöä) ja 2,5 pistettä (16 lehteä, joista jotkut ilmestyvät päivittäin, jotkut viikoittain). Pisteytystaulukosta on ilmennyt, että kutakin vertailuperusteen osatekijää on pisteytyksessä painotettu tarjouspyynnössä ilmoitettujen painoarvojen mukaisesti. Pisteytystaulukkoon koottujen vertailussa todettujen eroavaisuuksien lisäksi hankintapäätöksessä on myös sanallisesti kuvattu ne kustannuspäälliköiden koulutuksen ja kokemuksen eroavaisuudet, joihin annetut pisteet ovat perustuneet. Hankintayksikkö on valittajan oikaisuvaatimuksen johdosta 13.9.2012 tekemässään hankintaoikaisupäätöksessä esittänyt täydentäviä perusteluita, jotka ovat tukeneet pisteytystä. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt tarjoajia kohtaan syrjivästi tai epätasapuolisesti, kun se on harkintavaltansa perusteella pisteyttänyt tarjoukset edellä kuvatulla tavalla.

Vertailuperusteesta "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava toimitusjärjestelmä ja ohjelmistot, kustantajan kokemus niiden käytöstä sekä tekninen tuki vasteaikoineen" on voinut saada 10 vertailupistettä. Valittajan suhteutetut pisteet tästä vertailukohdasta ovat olleet 10 pistettä ja voittaneen tarjoajan 7 pistettä. Pisteytystaulukosta on ilmennyt voittaneen tarjoajan saaneen toimitusjärjestelmän ja ohjelmistojen osalta 3 pistettä ja ICT-tuen osalta 4 pistettä. Valittajan vastaavat pisteet ovat olleet 5 pistettä ja 5 pistettä. Voittaneella tarjoajalla ei ole varsinaista toimitusjärjestelmää mutta sen tarjous on sisältänyt lupauksen tarvittavien ohjelmistojen hankinnasta. Valittajalla on ollut käytössä Doris-toimitusjärjestelmä ja pitkä kokemus sen käytöstä. Muiden varsinaisessa toimitus- ja taittotyöskentelyssä käytettävien ohjelmistojen on todettu vastaavan toisiaan. Pisteytystaulukossa on yksilöity kummankin tarjoajan ohjelmistot, valittajan kytössä oleva toimitusjärjestelmä ja voittaneen tarjoajan ilmoitus tarvittavien ohjelmistojen hankkimisesta. Hankintapäätöksessä on sanallisesti selvitetty mihin konkreettisiin seikkoihin pisteytyksen erot ovat perustuneet.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei tarjoajalta voida edellyttää, että tällä täytyisi jo tarjouksentekohetkellä olla käytettävissään kaikki hankinnan toteuttamisessa tarvittavat resurssit. Riittävää on, että hankintayksikkö on voinut luotettavalla todennäköisyydellä arvioida, että voittaneella tarjoajalla sopimuksen täyttämisen alkaessa on käytössään tarvittavat resurssit. Näin ollen ja asiassa tarjotuista järjestelmistä ja ohjelmistoista esitetyn selvityksen perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt tarjoajia kohtaan syrjivästi tai epätasapuolisesti arvioidessaan, ettei tarjouksissa, toimitusjärjestelmän käyttökokemusta lukuun ottamatta, ole ollut eroja.

Tarjousten vertailussa ei ole sinänsä kiellettyä ottaa huomioon hankintayksikön aikaisempia kokemuksia tarjoajasta. Aikaisempien myönteisten kokemusten huomioon ottaminen ei kuitenkaan ole tarjoajien kannalta tasapuolista eikä hyväksyttävää, jos hankintayksiköllä ei ole kokemuksia kaikista tarjoajista.

Hankintaoikaisupäätöksen toimitusjärjestelmiä ja ohjelmistoja koskevien seuraavien lausumien: "Lehtiyhtymän Doris-toimitusjärjestelmä on tullut tutuksi Kirkko ja kaupunki -lehden toimittajille kuluvan vuoden aikana, jonka he ovat olleet Lehtiyhtymän palveluksessa ja käyttäneet ko. järjestelmää" ja "Kirkko ja kaupunki -lehteä ovat kustantaneet sekä Lehtiyhtymä että Kotimaa. Niiden nyt tarjoamat ohjelmistot ovat olleet ko. kustantajilla käytössä jo aikaisemmin, ja hankintayksikön ja toimituksen näkökulmasta ne ovat toiminnallisuudeltaan vastaavat eikä niiden välillä ole olennaista eroa" perusteella ei myöskään voida katsoa valittajan esittämin tavoin, että hankintayksikkö olisi tarjoajia kannalta epätasapuolisesti ottanut huomioon aikaisempia kokemuksiaan tarjoajista tai tältä osin muutoin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti.

Tarjousten vertailua koskevan asiakirjan perusteella hankintayksikkö ei ole arvioinut kyseisen vertailuperusteen osatekijöitä toisistaan poikkeavin painotuksin. Toimitusjärjestelmästä ja ohjelmistoista on voinut saada enintään 5 pistettä. Ottaen huomioon, että tarjousten ainut eroavaisuus järjestelmien ja ohjelmistojen osalta on ollut kokemus toimitusjärjestelmän käytöstä, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se on harkintavaltansa perusteella antanut voittaneen tarjoajan tarjoukselle vain 2 pistettä vähemmän kuin valittajan tarjoukselle.

Valittajan mukaan hankintayksikkö on toiminut virheellisesti myös siltä osin kuin se on huomioinut voittaneen tarjoajan tarjoamat laatuseminaarit sekä vertailuperusteen "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" että vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" arvioinnissa.

Hankintayksikkö on esittänyt näiden vertailuperusteiden osalta, että voittaneen tarjoajan tarjoamilla laatuseminaareilla on ollut hankintayksikölle sekä hankittavan palvelun kehittämisjärjestelmään että henkilöstön koulutukseen liittyvä funktio. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa puitteissa voinut ottaa huomioon laatuseminaarit sekä osana vertailuperusteen "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" että vertailuperusteen "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" arviointia.

Vertailuperusteesta "Hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseksi tarjottava palautejärjestelmä, kehittämisjärjestelmä, journalistinen tuki sekä kuvan- ja sivunvalmistusmenetelmät" on voinut saada 10 vertailupistettä. Valittajan suhteutetut pisteet tästä vertailukohdasta ovat olleet 7,6 pistettä ja voittaneen tarjoajan 10 pistettä. Pisteytystaulukosta on ilmennyt voittaneen tarjoajan saaneen palautejärjestelmän osalta 2,5 pistettä, kehittämisjärjestelmästä 2 pistettä, journalistisesta tuesta 2 pistettä sekä kuvan- ja sivunvalmistusjärjestelmästä 2 pistettä. Valittajan vastaavat pisteet ovat olleet 1,5 pistettä, 1,5 pistettä, 1 piste ja 2,5 pistettä. Hankintapäätöksessä ja tarjousten vertailuasiakirjassa on luetteloitu kyseisen vertailuperusteen arvioinnissa huomioon otetut seikat ja ilmoitettu niiden pisteytys. Hankintaoikaisupäätöksessään hankintayksikkö on esittänyt täydentäviä perusteluita, jotka ovat tukeneet pisteytystä. Voittaneen tarjouksen esittely toimitukselle tarjottavasta tuesta ja lehden kehittämisestä on ollut monipuolisempaa ja sen tarjous on sisältänyt sekä määrällisesti että laadullisesti paremman kehittämisjärjestelmän ja journalistisen tuen. Markkinaoikeus katsoo valittajan ja voittaneen tarjoajan tarjouksissaan palautejärjestelmistään, kehittämisjärjestelmistään ja journalistisesta tuesta ilmoittamiensa tietojen perusteella, ettei hankintayksikkö ole menetellyt tarjoajia kohtaan syrjivästi tai epätasapuolisesti, kun se on harkintavaltansa perusteella pisteyttänyt tarjoukset edellä kuvatulla tavalla.

Valittaja on lisäksi esittänyt, että vertailuperusteen "Toimitukselle tarjottavien koulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" osalta hankintayksikkö ei olisi saanut huomioida voittaneen tarjoajan tarjoamaa Hiljaisuuden retriitit -koulutusta eikä Sanoma News Oy:n tarjoamaa toimituksellista ja koulutuksellista osaamista, joka on perustunut voittaneen tarjoajan ja Sanoma News Oy:n väliseen aiesopimukseen.

Vertailuperusteesta "Toimitukselle tarjottavien koulutus-mahdollisuuksien monipuolisuus ja määrä" on voinut saada 5 vertailupistettä. Valittajan suhteutetut pisteet tästä vertailukohdasta ovat olleet 3 pistettä ja voittaneen tarjoajan 5 pistettä. Tarjouspyynnön laadun vertailuperusteita koskevassa kohdassa hankintayksikkö on ilmoittanut, että se haluaa huolehtia henkilöstön jatkuvasta ammatillisen pätevyyden ylläpidosta ja kehittämisestä ja että palveluntarjoajan tulee tarjota toimitukselle henkilöstön kehittämis- ja koulutustilaisuuksia. Tarjoajien tarkentaviin lisäkysymyksiin antamissaan vastauksissa hankintayksikkö on ilmoittanut, että hankintayksikkö arvostaa koulutuksen määrää ja monipuolisuutta ja, että koulutuksen määrä vaikuttaa pisteisiin korottavasti. Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjoamat koulutusmahdollisuudet ovat olleet määrällisesti ja monipuolisuudeltaan laadukkaammat kuin valittajan tarjoamat. Hankintayksikkö on hankintaoikaisupätöksessään selvittänyt, että Kirkko ja kaupunki on seurakuntalehti ja tästä syystä retriitit ovat seurakuntalehden toimittajan koulutusta ja ammatillista osaamista kehittäviä koulutuksia. Hankintaoikaisupäätöksen mukaan Sanoma News Oy:n kokemus ja koulutus eivät ole vaikuttaneet tästä vertailuperusteesta voittaneelle tarjoajalle annettuihin pisteisiin.

Markkinaoikeus on tarjousten sisällön perusteella voinut todeta, että valittajan koulutusmahdollisuuksien esittely ei ole ollut yhtä yksityiskohtaista ja monipuolista kuin voittaneella tarjoajalla. Voittaneen tarjoajan tarjoukseen on sisältynyt 12 toimittajien koulutuspäivää ja vastaavasti valittajan tarjoukseen 2?5 päivää. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole tullut ilmi, että hankintayksikkö olisi ottanut koulutusmahdollisuuksien vertailussa huomioon hankinnan kohteeseen liittymättömiä seikkoja. Näillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt tarjoajia kohtaan syrjivästi tai epätasapuolisesti, kun se on harkintavaltansa perusteella arvioinut voittaneen tarjoajan tältä osin 2 pistettä valittajan tarjousta paremmaksi.

Lehden painotyön ympäristöystävällisyyttä koskevan vertailuperusteen alakohdan "energiankulutus painoprosessissa" osalta hankintapäätöksessä on todettu seuraavaa: "Energiankulutuksen osalta tarjoukset eivät ole vertailukelpoisia, koska toinen on laskenut nimenomaan Kirkko ja kaupunki -lehden painotyön energiankulutuksen kokonaissummana, toinen yleisen energiankulutuksen painotöissä kilogrammaa kohti. Näin ollen energiankulutusta ei ole otettu huomioon pisteytyksessä."

Valittaja on saanut vertailuperusteen "Kirkko ja kaupunki -lehden painotyön painomateriaalin ympäristöystävällisyys, kemikaalien ja materiaalien ympäristöystävällisyys, jätteenkäsittelyn ympäristöystävällisyys, energiankulutus painoprosessissa" osalta viisi pistettä, mikä on ollut kyseisen vertailuperusteen osalta enimmäispistemäärä. Ottaen vielä huomioon vertailuperusteen alakohdasta "energiankulutus painoprosessissa" saatavilla olleiden enimmäispisteiden määrän, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön menettely ei ole vaarantanut tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousten vertailussa.

Vaikka hankintapäätöksen perustelut ovat tarjousten laatuvertailun osalta olleet suhteellisen niukat, markkinaoikeus katsoo, että niistä on kuitenkin riittävällä tarkkuudella ilmennyt, miten tarjousten vertailu on suoritettu ja millä perusteilla hankintayksikkö on pisteyttänyt tarjoukset. Hankintaoikaisupäätöksessä esitetyt lisäperustelut ovat tukeneet ja täydentäneet hankintapäätöksessä tarjousten pisteytykselle ja tarjousten keskinäisen paremmuuden vertailulle esitettyjä perusteluja.

Näillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on sillä tarjousten vertailussa olevan harkintavallan huomioon ottaen voinut pisteyttää tarjoukset tarjousten vertailutaulukosta ilmenevällä tavalla ja valita voittaneen tarjoajan tarjouksen.

4. Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä ja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Markkinaoikeus on hankintayksikön oikeudenkäyntikulujen kohtuullista määrää harkitessaan ottanut huomioon hankintayksikölle markkinaoikeudessa aiheutuneen työn määrän.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Suomen Lehtiyhtymä Oy:n, SLY-Kirkkolehdet Oy:n, SLY-Lehtipainot Oy:n ja SLY-Paikallislehdet Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Helsingin seurakuntayhtymä?Helsingfors kyrkliga samfällighetin oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla ja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaan oikeudenkäyntikulut 2.810,76 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.


MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Nina Korjus ja Kristiina Kemetter.


HUOMAA:
Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 13.7.2015 taltionumero 1997.