MAO:280/13

ASIAN TAUSTA

Asikkalan kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on julkaissut 2.5.2012 avointa menettelyä koskevan EU-hankintailmoituksen Vääksyn koulun rakentamisesta.

Asikkalan kunnan tekninen lautakunta on 21.8.2012 § 86 valinnut Peab Oy:n Vääksyn koulun rakennus- ja pääurakoitsijaksi.

Rakennusliike Pakkanen Oy on tehnyt oikaisuvaatimuksen, jonka Asikkalan kunnan tekninen lautakunta on päätöksellään 9.10.2012 § 102 hylännyt. Markkinaoikeus on päätöksellään 9.11.2012 sallinut hankintapäätöksen täytäntöönpanon. Valittaja ei ole antamassaan lausumassa vastustanut hankintapäätöksen täytäntöönpanon sallimista. Hankintayksikkö on allekirjoittanut voittaneen tarjoajan kanssa urakkasopimuksen 21.11.2012.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on ollut 10.809.000 euroa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Rakennusliike Pakkanen Oy on vaatinut, että markkinaoikeus toteaa hankintamenettelyn virheelliseksi ja että hankintayksikkö velvoitetaan maksamaan sille hyvitysmaksuna 678.900 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.845 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Lopullinen piste-ero valituksi tulleen tarjoajan ja valittajan välillä on ollut 0,15 pistettä. Valittajan tarjous on ollut tarjouksista hinnaltaan halvin, 6.623.000 euroa. Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut hinnaltaan toiseksi halvin, 6.789.000 euroa.

Tarjouspyynnössä on mainittu erääksi laadulliseksi vertailuperusteeksi ”henkilöstö” 15 prosentin painoarvolla erittelemättä kuitenkaan tarkemmin tästä osa-alueesta annettavia vähimmäis- ja enimmäispisteitä sekä pisteytyksen perusteita yleensäkään. Näin ollen mainitut seikat eivät ole olleet tarjoajien tiedossa tarjouksia laadittaessa. Myöskään muiden vertailuperusteiden osalta pisteytyksen perusteet eivät ole olleet tarjoajien tiedossa tarjousten laatimishetkellä. Lisäksi tarjoajien on ollut mahdotonta myöhemmin hankintapäätöksenkään perusteella arvioida, mihin konkreettisiin tarjouksista ilmenneisiin seikkoihin tarjousten piste-erot ovat perustuneet.

Valittaja on tarjouspyynnössä esitetyn mukaisesti jättänyt tarjouksen liitteenä ”Työohjelma ja aikataulu” -asiakirjan, jossa on tehty selkoa rakennuskohteen aikataulusuunnittelusta ja -seurannasta sekä eritelty ne aikataulut, joiden mukaan rakennuskohteen aikataulusuunnittelua ja
–seurantaa hoidetaan.

Koska lopullinen piste-ero valittajan ja voittaneen tarjoajan välillä on ollut vain edellä mainittu 0,15 pistettä, on pisteytysero ”Työohjelma ja aikataulu” -asiakirjan osalta ollut valittajan kannalta ratkaiseva lopullisessa tarjousvertailussa. Myös vertailuperusteen ”henkilöstö” osalta pisteytysero on ollut valittajan kannalta merkityksellinen.

Lisäksi hankintayksikön menettely sen käyttäessä tarjousten vertailussa vertailuperusteen ”henkilöstö” osalta osaperusteita ”projektin vetäjä” ja ”työnjohto”, joita ei ole ilmoitettu tarjouspyynnössä, on vaarantanut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun.


Vastine

Vaatimukset

Asikkalan kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Hankintayksikkö on myös vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Rakennusliike Pakkanen Oy:n korvaamaan sille rakennushankkeen viivästymisestä mahdollisesti aiheutuvat kulut, muun muassa parkkitilojen vuokran jatkumisen ajalta noin 12.500 eurolla kuukaudessa. Lisäksi hankintayksikkö on vaatinut, että valittaja velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.655 eurolla.

Perusteet

Kysymyksessä on puretun homekoulun korvaava koulurakennus. Rakennuksen tulee valmistua syyslukukaudeksi 2014. Hankintayksikkö on anonut valtiolta avustusta hanketta varten. Tuen ehtona on rakennustöiden aloittaminen vuoden 2012 puolella.

Tekninen lautakunta on antanut vastineen valittajan tekemään hankintaoikaisuun ja tehnyt itseoikaisun, jossa hankintapäätöksen perusteluja on tarkennettu, mutta päätös on muutoin pysytetty voimassa. Uusitun pisteytystaulukon mukaan siinä esitetyt kirjalliset perustelut pisteytykselle on kirjattu alkuperäiseen pisteytystaulukkoon, mutta tilanpuutteesta johtuen suppeammassa muodossa.

Lausunto

Peab Oy on antamassaan lausunnossa vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.930 eurolla viivästyskorkoineen.

Valittajan tarjous ei ole sisältänyt tarjouspyynnössä ehdottomana vaatimuksena edellytettyä työohjelmaa ja aikataulua. Valittajan tarjous on sisältänyt ainoastaan puolen A4-sivun pituisen kuvauksen otsikolla ”Vääksyn koulun rakennusurakka, työohjelma ja aikataulu”, jossa on kerrottu muutamin hajanaisin huomautuksin, miten rakennuskohteen aikataulusuunnittelu ja -seuranta tultaisiin tekemään. Kuvaus ei ole sisältänyt lainkaan varsinaista aikataulua. Valittajan tarjous olisi tällä perusteella tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattomana. Joka tapauksen valittajan tarjouksen pisteytys on ollut vertailuperusteen ”työohjelma, aikataulu” osalta suorastaan anteliasta.

Vertailuperusteen ”henkilöstö” osalta tarjouksia on vertailtu tarjouspyynnössä selvästi ilmoitettujen seikkojen mukaisesti. Tämän vertailuperusteen osalta alakohtien keskinäisellä painotuksella ei ole ollut vaikutusta tarjouksen valintaan. Hankintapäätökseen on liitetty vertailutaulukko, josta käy ilmi kunkin tarjoajan saamat pisteet kunkin vertailuperusteen osalta. Jos alkuperäisen hankintapäätöksen perustelut olisivatkin olleet puutteellisia, tämä muodollinen virhe on korjattu hankintayksikön itseoikaisulla, jossa hankintapäätöksen perusteluja on tarkennettu sanallisesti.

Vastaselitys

Valittaja on toistanut sen, että virheetön hankintamenettely olisi merkinnyt ensinnäkin sitä, että tarjouspyyntö olisi laadittu vertailuperusteiden osalta julkisista hankinnoista annetun lain 40 §:ssä säädetyllä tavalla täsmällisesti. Hankintayksikkö on kuitenkin laatinut tarjouspyynnön laatuvaatimusten ja niiden pisteytyksen perusteiden osalta hyvin ylimalkaisesti ja epäselvästi.

Koska valittaja on toimittanut hankintayksikölle ”Työohjelma ja aikataulu” -liitteen tarjouspyynnössä vaaditulla tavalla, sen olisi tullut saada liitteen osalta vastaavat pisteet kuin mitä voittanut tarjoaja on saanut.

Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa täydentänyt hankintapäätöstä asiakirjalla ”Rakennusurakkatarjousten pisteytys, kirjalliset perustelut pisteytykselle”. Asiakirjassa hankintayksikkö on tehnyt selkoa siitä, miten eri tarjoajien tarjoukset on pisteytetty ja mistä piste-erot tarjoajien välillä ovat johtuneet. Hankintayksikkö on vielä esittänyt markkinaoikeudelle lisäselvityksen tarjousten pisteytykselle ja vertailuperusteille sekä yhteenvedon tarjoajien saamista pistemääristä alakohdittain. Hankintayksikön tällainen menettely on mahdollistanut jälkikäteisen puuttumisen tarjousten välisiin piste-eroihin ja vaarantanut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun.

Virheettömässä menettelyssä valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu ottaen huomioon valittajan ja voittaneen tarjoajan vähäinen piste-ero, valittajan tarjouksen halvempi hinta ja se, että vertailuperusteen ”työohjelma, aikataulu” osalta valittajan olisi tullut saada edellä todetuin tavoin vastaavat pisteet kuin voittaneen tarjoajan.

Hankintayksikön vaatima vahingonkorvaus ei kuulu niihin seuraamuksiin, joita markkinaoikeus voi asianosaiselle määrätä. Tämä vaatimus on ensisijaisesti jätettävä tutkimatta ja toissijaisesti hylättävä, koska asian käsittelystä markkinaoikeudessa ei enää saata aiheutua rakennushankkeen viivästymistä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Vaatimuksen tutkiminen

Asikkalan kunta on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sille rakennushankkeen viivästymisestä mahdollisesti aiheutuvat kulut, muun muassa parkkitilojen vuokran jatkumisen ajalta noin 12.500 eurolla kuukaudessa.

Markkinaoikeuslain 1 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi julkisista hankinnoista annetussa laissa (hankintalaki), vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetussa laissa sekä julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetussa laissa tai muussa laissa. Ottaen huomioon, että laissa ei ole säädetty markkinaoikeuden toimivallasta käsitellä hankintayksiköiden vahingonkorvausvaatimuksia, markkinaoikeus jättää Asikkalan kunnan tällaisen vaatimuksen tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Tarjouspyyntöä koskevat oikeusohjeet

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella ehdokkaiden ja tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita ehdokkaan tai tarjoajan on tätä varten toimitettava (kohta 6) ja tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys (kohta 7).

Hankintalain 52 §:n mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.

Viimeksi mainitun säännöksen esitöiden mukaan (HE 50/2006 vp s. 95) tarjoajien ominaisuuksien ja soveltuvuuden arvioinnin erottaminen hankinnan kohteeseen liittyvien tekijöiden eli tarjousten sisällön arvioinnista lisää hankintamenettelyn puolueettomuutta, läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä parantaa tarjoajien oikeusturvaa. Hankintayksikön on esitöiden mukaan ilmoitettava etukäteen ehdokkailta tai tarjoajilta edellytettävät vähimmäisvaatimukset sekä arvioitava niiden täyttymistä erillisessä hankintamenettelyn vaiheessa.



Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutusaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Viimeksi mainitun pykälän esitöiden (HE 50/2006 vp s. 105–106) mukaan kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettaminen on hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksilölle rajoittamatonta valinnanvapautta. Esitöissä on myös todettu, että vertailuperusteina ei tule käyttää sellaisia perusteita, jotka liittyvät ehdokkaiden tai tarjoajien ominaisuuksiin. Ehdokkaiden ja tarjoajien ominaisuuksien arvioinnissa ja tarjousten arvioinnissa käytettävät perusteet tulee myös erottaa toisistaan.

Asian arviointi

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee tarjouspyynnössä muun ohessa tarjousten valintaan vaikuttavat seikat. Tarjouskilpailun avoimuuden ja siihen osallistuvien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi mainitut seikat tulee kuitenkin kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa, ja että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Hankintalain 52 §:stä ilmenevä hankintamenettelyn kaksivaiheisuus puolestaan edellyttää, että tarjoajien soveltuvuuden arvioinnissa ja tarjousten vertailussa käytettävät seikat on erotettu toisistaan riittävän selkeästi.

Tarjouspyynnön kohdassa 4 Tarjousten käsittely on mainittu, että urakkatarjouksista hyväksytään tilaajalle kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous ja että vertailuperusteet painotuksineen ovat seuraavat: ”tarjoushinta” 70 prosentin osuudella, ”henkilöstö” 15 prosentin osuudella, ”laatusuunnitelma, projektin hoitotapa, projektisuunnitelma” 10 prosentin osuudella ja ”työohjelma, aikataulu” 5 prosentin osuudella.

Tarjouspyynnön kohdassa 6 Tarjouksen antaminen on tuotu esiin, että tarjoajien tulee olla minimivaatimuksina suorituskykyisiä taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa, teknisten edellytystensä ja ammatillisen pätevyytensä puolesta. Mainitussa kohdassa on tämän jälkeen muun ohella lueteltu, mitä tarjouksen tulee sisältää. Tässä kohdassa on luettelo niistä asiakirjoista, joita tarjoajien tulee esittää taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa osoittamiseksi, sekä vastaavasti luettelo niistä asiakirjoista, jotka tarjoajan tulee toimittaa teknisen suorituskykynsä ja ammatillisen pätevyytensä osoittamiseksi. Viimeksi mainittu luettelo on seuraava: 5) Selvitys projektinvetäjän ja muun työnjohdon ammattitaidosta, koulutuksesta ja työkokemuksesta,
6) Luettelo henkilöstön tärkeimmistä viimeisen viiden vuoden aikana toteuttamista vastaavista tai muista julkisista korjaushankkeista niiden suuruusluokkaa kuvaavine laajuus- ja kustannustietoineen (referenssiluettelon pituus enintään yksi sivu), 7) Kuvaus projektinhoitotavasta, projektisuunnitelmasta ja laatujärjestelmästä sekä 8) Työohjelma ja aikataulu.

Tarjouspyynnössä on edellä mainitun tavoin asetettu yhdeksi tarjousten vertailuperusteeksi ”henkilöstö” ilmoittamatta kuitenkaan nimenomaisesti, mihin henkilöstöä koskeviin seikkoihin tarjousten vertailussa tullaan kiinnittämään huomiota. Lisäksi tarjoajia on edellä kuvatuin tavoin pyydetty toimittamaan vähimmäisvaatimuksiin liittyen selvitys projektinvetäjän ja muun työnjohdon ammattitaidosta, koulutuksesta ja työkokemuksesta sekä referenssiluettelo. Mainittuja henkilöstöä koskevia seikkoja on pidettävä ennen muuta tarjoajan soveltuvuutta koskevina perusteina eikä tarjousten vertailuperusteina. Tähän nähden henkilöstöön liittyvää yksilöimätöntä perustetta ei olisi tullut esittää myös tarjousten vertailuperusteena.

Vertailuperusteen ”työohjelma, aikataulu” osalta tarjouspyynnössä ei ole mainittu, millä tarkkuudella työohjelma on tullut laatia ja mitä sen on tullut pitää sisällään. Tarjouspyyntöasiakirjoista ei myöskään käy ilmi, miten aikataulu on tullut laatia. Sama koskee tarjouspyyntöä myös siltä osin kuin siinä on liittyen tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen edellytetty toimittamaan ”Työohjelma ja aikataulu”.

Tarjouspyynnön liitteessä 3 ”Rakentamisen johtaminen” on kohdassa 6 ”Aikatauluasiat” mainittu, että työmaan johtovelvollisuuksista vastaava laatii yhdessä sivu-urakoitsijoiden kanssa työaikataulun YSE 5 §:n mukaisesti ja hyväksyttää sen tilaajalla. Rakentamisen aikainen suunnitelma-aikataulu laaditaan työmaan johtovelvollisuuksista vastaavan urakoitsijan johdolla yhteistyössä tilaajan, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden kesken. Asiakirjassa on mainittu myös, että aikataulut laaditaan rakennustöiden edistymisen mukaisesti siten, että urakoitsijoille jää riittävä aika hankintojen ja valmistelevien toimenpiteiden suorittamiseen. Aikataulujen laadinnan periaatteet ja niissä esitettävät erityiset kohdat sovitaan aikatauluja laadittaessa.

Tarjouspyynnössä on edellä kuvatuin tavoin sekoitettu toisiinsa työohjelman ja aikataulun osalta tarjoajien soveltuvuutta koskevat perusteet ja tarjousten vertailuperusteet. Lisäksi vertailuperuste ”työohjelma, aikataulu” on ollut yksilöimätön. Myös käytännössä tarjoukset ovat näiltä osin poikenneet toisistaan, kun tarjouksissa on esitetty yksityiskohtaisia aikatauluja ja yleisluoteisia kuvauksia niistä, mikä saattaa olla seurausta tarjouspyynnön mainitusta yksilöimättömyydestä. Lisäksi tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt maininnat aikatauluista ovat olleet ristiriitaisia, kun niissä on esitetty, että aikataulu laaditaan ainakin osittain myöhemmin ja joiltakin osin muiden tahojen kanssa yhdessä.

Mainituista syistä tarjouspyyntö ei ole ollut valittajan esittämin tavoin omiaan johtamaan vertailukelpoisten tarjousten antamiseen.

Johtopäätös

Edellä olevilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalain 94 §:n 1 momentissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Kun jo tarjouspyyntö on ollut edellä mainituin perustein virheellinen ja kun otetaan huomioon jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu, asiassa ei ole tarpeen lausua muista asiassa esitetyistä hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimus on jo tehty. Lisäksi, kun valittaja ei muuta vaadi, ainoana hankintalain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetuista seuraamuksista voi enää tulla kysymykseen hyvitysmaksun määrääminen.

Hankintalain 94 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan markkinaoikeus voi määrätä hankintayksikön maksamaan hyvitysmaksun asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

Hankintalain esitöissä (HE 190/2009 vp s. 69) on tuotu esiin hyvitysmaksun määräämisen edellytyksenä olevan, että hankintamenettelyssä on tapahtunut virhe ja että ilman tätä virhettä valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus päästä hankinnan toimittajaksi. Jotta hyvitysmaksu voidaan määrätä, molempien edellytysten tulee täyttyä. Valittajan on osoitettava, että sillä olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu.

Virheettömässä menettelyssä hankintayksikkö olisi ensiksikin esittänyt tarjoajien soveltuvuutta koskevat perusteet erillään tarjousten vertailuperusteista. Virheettömässä menettelyssä hankintayksikkö olisi myös yksilöinyt riittävästi tarjousten vertailussa käytettävät perusteet. Kun näin ei ole tapahtunut, ei voida tietää, millaisia tarjouksia hankintayksikkö olisi tällöin saanut, eikä myöskään sitä, miten se olisi saamiaan tarjouksia arvioinut. Mainitut seikat huomioon ottaen ja, kun hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan pisteet ovat olleet 9,10, valittajan 8,95 sekä kahden seuraavan tarjoajan 8,78 ja 8,34, asiassa ei ole mahdollista riittävällä varmuudella todeta, että valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Valittajan hyvitysmaksun määräämistä koskeva vaatimus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Hankintamenettely on ollut yllä kuvatuin tavoin virheellistä. Sen vuoksi olisi asian lopputuloksesta huolimatta kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla 2.500 eurolla. Sitä vastoin hankintayksikön ja kuultavan valittajaan kohdistamat vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta on hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää hankintayksikön vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta.

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Asikkalan kunnan korvaamaan Rakennusliike Pakkanen Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n
1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää Asikkalan kunnan ja Peab Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.


MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund ja Sami Myöhänen.


HUOMAA:
Päätösten lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.