MAO:497/20

Kuluttaja-asiamies > MiGame Oy

ennakkoratkaisupyyntö - kuluttajasuoja

Diaarinumero: 2019/262
Antopäivä: 11.11.2020

Asia

Kuluttajansuoja-asia; Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukainen ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle

Oikeudenkäynnin kohde

1. Asiassa on arvioitavana se, onko MiGame Oy menetellyt tehtyyn kulutushyödykesopimukseen liittyvään puhelinasiointiin käytettävissä olevan maksullisen valtakunnallisen palvelunumeron ilmoittamisessa kuluttajia suojaavien säännösten vastaisesti ja onko menettelyn jatkaminen tai uudistaminen kiellettävä. Asiassa on erityisesti kysymys siitä, miten kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU 21 artiklaa on tulkittava useamman puhelinnumeron ilmoittamisen ja hyväksyttävän perushinnan osalta määriteltäessä sitä, miltä osin ja miten menettelyn jatkaminen tai uudistaminen on mahdollisesti kiellettävä.

Asian kannalta merkitykselliset tosiseikat

Asian tausta

2. MiGame Oy:n verkkosivustoilla latauskoodit.fi, migame.fi ja viihdemaa.fi, Facebook-sivuilla sekä kuluttajille lähetetyissä tehtyä kulutushyödykesopimusta koskevissa sähköpostiviesteissä on ainakin jonkin ajan ilmoitettu lisämaksullinen valtakunnallinen palvelunumero 0600 302 302, johon soittamisen hinnaksi on useimmissa tapauksissa ilmoitettu 1,98 euroa minuutilta.

3. Palvelunumeron ilmoittamisen lisäksi vuosina 2019 ja 2020 on joissakin tapauksissa ilmoitettu myös matkapuhelinnumero esimerkiksi seuraavalla tavalla: "Asiakaspalvelumme palvelee ensisijaisesti puhelimitse 24h puhelinpalvelussamme: 0600-302302 (1,98 eur / min). Jos kyselysi koskee jo tehtyä tilausta, voit olla yhteydessä myös maksuttomaan asiakaspalvelunumeroomme 045-[–] (ark. 11-17)." Tämä matkapuhelinnumero on ilmoitettu myös esimerkiksi verkkosivuston latauskoodit.fi toimitusehdoissa, kun verkkosivuston etusivulla ja yhteystiedoissa on ilmoitettu vain lisämaksullinen palvelunumero.

Asian käsittelystä markkinaoikeudessa

4. Kuluttaja-asiamies on 20.8.2019 vireille tulleella hakemuksellaan vaatinut markkinaoikeutta kieltämään MiGame Oy:tä sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa se kuluttajan kanssa tekemäänsä kulutushyödykesopimusta koskevaa puhelinasiointia varten verkkosivustoillaan latauskoodit.fi ja migame.fi, Facebook-sivuillaan, sähköpostivastauksissa tai muussa asiakasviestinnässä tarjoaa puhelinnumeroa, jonka käyttämisestä kuluttajalta peritään hänen liittymäsopimuksensa mukaisen hinnan ylittäviä kuluja tai kuluja, jotka ylittävät kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:ssä tarkoitetun laskennallisen perushinnan.

5. Kuluttaja-asiamiehen mukaan direktiivin 2011/83 21 artikla, ottaen huomioon unionin tuomioistuimen 13.9.2018 antama tuomio Starman (C 332/17, EU:C:2018:781), on esteenä sille, että elinkeinonharjoittaja voi asettaa saataville puhelinnumeron, johon soittamisesta veloitetaan tavanomaista hintaa korkeampi hinta, vaikka elinkeinonharjoittaja tarjoaisikin hinnaltaan kalliimman puhelinnumeron ohella kuluttajille ymmärrettävällä ja helposti löydettävissä olevalla tavalla myös puhelinnumeron, johon soittamisesta veloitetaan enintään perushintaa vastaava hinta.

6. Kuluttaja-asiamiehen mukaan lisäksi käytännössä kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:ssä säädetty laskennallinen perushinta ylittää kuluttajalle tosiasiassa aiheutuvat kustannukset soittamisesta normaaliin maantieteelliseen lanka- tai matkapuhelinlinjaan. Unionin tuomioistuimen 2.3.2017 antaman tuomion Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main (C-568/15, EU:C:2017:154) mukaan direktiivin 2011/83 21 artiklan perushinnan käsite on esteenä sille, että soitettaessa tehtyyn sopimukseen liittyvissä asioissa elinkeinonharjoittajan tarjoamaan asiakaspalvelupuhelinlinjaan tästä puhelusta voi kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:ssä säädetyn laskennallisen perushinnan perusteella aiheutua kuluttajalle suurempia kuluja kuin ne, joita kuluttajalle tosiasiassa aiheutuisi puhelusta normaaliin maantieteelliseen lanka- tai matkapuhelinlinjaan.

7. MiGame Oy on vastustanut hakemusta muun ohella sillä perusteella, että kiellon määrääminen on tarpeetonta, koska yhtiö on toteuttanut kaikki kuluttaja-asiamiehen pyytämät muutokset, eikä se jatka hakemuksessa kuvattua menettelyä.

Sovellettavat oikeusohjeet

Unionin oikeus ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

8. Direktiivin 2011/83 21 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos elinkeinonharjoittajalla on puhelinlinja, jonka välityksellä häneen saa puhelinyhteyden tehtyyn sopimukseen liittyvissä asioissa, yhteydenotosta elinkeinonharjoittajaan ei aiheudu kuluttajalle perushintaa suurempia kuluja. Direktiivin 4 artiklan perusteella ensiksi mainittu säännös on täysharmonisoiva.

9. Unionin tuomioistuin on tulkinnut direktiivin 2011/83 21 artiklan perushinnan käsitettä 2.3.2017 antamassaan tuomiossa Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main (C-568/15, EU:C:2017:154). Unionin tuomioistuimen mukaan perushinnan käsitteellä tarkoitetaan puhelun tavanomaista hintaa ilman lisäkuluja kuluttajalle (27 kohta), joten soitettaessa tehtyyn sopimukseen liittyvissä asioissa elinkeinonharjoittajan tarjoamaan asiakaspalvelupuhelinlinjaan tästä puhelusta ei saa aiheutua suurempia kuluja kuin ne, joita aiheutuu puhelusta normaaliin maantieteelliseen lanka- tai matkapuhelinlinjaan (32 kohta). Kyseisessä tuomiossa on myös todettu, että sellainen tulkinta perushinnan käsitteestä, jonka mukaan elinkeinonharjoittajilla olisi oikeus laskuttaa korkeampia hintoja kuin soitettaessa tavalliseen kiinteän puhelinverkon maantieteelliseen numeroon tai matkapuhelinverkon numeroon, saisi aikaan sen, että kuluttajat olisivat vähemmän halukkaita käyttämään asiakaspalvelupuhelinlinjaa saadakseen tehtyä sopimusta koskevia tietoja tai voidakseen vedota oikeuksiinsa erityisesti takuun tai sopimuksen peruuttamisen osalta (29 kohta).

10. Mainitussa asiassa julkisasiamies Szpunarin 10.11.2016 esittämässä ratkaisuehdotuksessa (EU:C:2016:863) on viitattu direktiiviä 2011/83 koskevaan komission oikeusasioiden pääosaston ohjeasiakirjaan, jonka 10 kohdassa on esitetty muun ohella, että perushintaa koskevan vaatimuksen noudattamiseksi elinkeinonharjoittajien olisi käytettävä puhelinnumeroina (maantieteellisten) lanka- tai matkapuhelinten standardinumeroita, joissa ei noudateta minkäänlaista erityishinnoittelua. Ei-maantieteelliset numerot, jotka yleensä sisältyvät sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien kiinteän kuukausihinnan kattamiin puhepaketteihin, sekä numerot, joista veloitetaan korkeintaan yhtä suuri hinta kuin maantieteellisten numeroiden puheluista, ovat myös esimerkkejä numeroista, joista veloitetaan perushinta (44 kohta).

11. Unionin tuomioistuin on tulkinnut mainittua säännöstä myös 13.9.2018 antamassaan tuomiossa Starman (C-332/17, EU:C:2018:721), jossa se on katsonut säännöksen olevan esteenä sille, että jos elinkeinonharjoittaja on antanut kaikkien asiakkaidensa käyttöön yhden tai useamman lyhytnumeron, joka on hinnaltaan perushintaa korkeampi, kyseisen elinkeinonharjoittajan kanssa sopimuksen tehneet kuluttajat maksavat perushintaa korkeamman hinnan, kun he ottavat mainittuun elinkeinonharjoittajaan yhteyttä puhelimitse sopimukseen liittyvissä asioissa (33 kohta).

Kansallinen oikeus

12. Kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 14 §:llä (1211/2013) on pantu kansallisesti täytäntöön direktiivin 2011/83 21 artikla. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää tekemäänsä kulutushyödykesopimusta koskevassa puhelinasioinnissa palvelua, jonka käyttämisestä kuluttajalta peritään hänen liittymäsopimuksensa mukaisen hinnan ylittäviä kuluja tai kuluja, jotka ylittävät liittymäsopimuksen mukaista hintaa vastaavan laskennallisen perushinnan. Pykälän 2 momentin mukaan laskennallinen perushinta on teleyritysten vähimmäishinnoitteluun ja markkinaosuuksiin perustuva hinta lisättynä 20 prosentilla. Viestintävirasto, nykyisin Liikenne- ja viestintävirasto, laskee ja julkaisee laskennallisen perushinnan vuosittain. Perushinnan laskentatavasta ja julkaisemisesta säädetään tarkemmin oikeusministeriön asetuksella. Pykälän 3 momentin mukaan, jos elinkeinonharjoittaja rikkoo, mitä mainitussa pykälässä säädetään, kuluttajalla on oikeus saada elinkeinonharjoittajalta korvaus 1 momentissa tarkoitetun enimmäishinnan ylittäneistä puhelinkuluistaan.

13. Kulutushyödykesopimusta koskevasta puhelinasioinnista perittävästä perushinnasta annetun oikeusministeriön asetuksen (109/2014) 1 §:n mukaan kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:ssä tarkoitettua laskennallista perushintaa laskiessaan Viestintäviraston, nykyisin Liikenne- ja viestintäviraston, on otettava huomioon ne matkaviestinverkon liittymämäärien perusteella markkinaosuudeltaan suurimmat teleyritykset, joiden yhteenlaskettu markkinaosuus on vähintään 95 prosenttia. Näiden yritysten osalta sen tulee laskea minuuttiperusteisesti veloitettavien matkapuhelumaksujen hinnastojen mukaisten vähimmäishintojen keskiarvo ottamalla huomioon kunkin yrityksen markkinaosuus.

14. Liikenne- ja viestintäviraston 19.6.2019 ja 6.5.2020 ilmoittama laskennallinen perushinta on ollut 0,084 euroa minuutilta.

15. Kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:n esitöissä (HE 157/2013 vp s. 28) on todettu seuraavaa: "Asianmukaisena olisi siis pidettävä ensinnäkin puhelinpalvelua, johon soittamisesta kuluttaja maksaa operaattorinsa kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella määräytyvän hinnan. Selvää on, että puhelut voisivat olla myös kokonaan maksuttomia kuluttajalle. Myös niin sanottujen yritysnumeroiden käyttö sopimusasiakkaille tarkoitettuna numerona olisi sallittua edellyttäen, että kyseiseen numeroon soittamisesta kuluttajalta perittävä hinta ei ylitä kuluttajan liittymäsopimuksen mukaista hintaa taikka, jos hinnoitteluperuste on muu kuin liittymäsopimuksen mukainen hinta, liittymäsopimuksen mukaista hintaa vastaavaa laskennallista perushintaa. Lisämaksullisten palvelunumeroiden käyttö sopimusasiakkaille tarkoitettuna numerona olisi sitä vastoin kiellettyä."

16. Mainituissa esitöissä (s. 28) on todettu myös seuraavaa: "Säännös ei vaikuta elinkeinonharjoittajien oikeuteen veloittaa perushintaa suurempia kuluja kuluttajien muista yhteydenotoista, kuten puhelinyhteydenotosta sopimuksen tekemiseksi taikka yhteydenotosta, joka ei liity aiemmin tehtyyn sopimukseen, vaan jonka aiheena on esimerkiksi myymälän aukioloaikoja koskeva tiedustelu. Epäselvyyksien välttämiseksi elinkeinonharjoittajan tulisi kuitenkin selkeästi ilmoittaa esimerkiksi verkkosivustollaan, mikä on tehtyä sopimusta koskevalle asioinnille tarkoitettu numero ja mikä puolestaan johonkin muuhun tarkoitukseen tarkoitettu numero."

17. Kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:n soveltamisesta ei tiettävästi ole kansallista oikeuskäytäntöä.

18. Kesäkuussa 2020 on annettu hallituksen esitys (HE 98/2020 vp) muun ohella kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:n muuttamiseksi ja laskennallista perushintaa koskevien säännösten kumoamiseksi. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää tekemäänsä kulutushyödykesopimusta koskevassa puhelinasioinnissa palvelua, jonka käyttämisestä kuluttajalta peritään hänen liittymäsopimuksensa mukaisen hinnan ylittäviä kuluja. Tämä vastaa nykyisen pykälän 1 momentin ensimmäistä vaihtoehtoa. Lainmuutoksen on esitetty tulevan sovellettavaksi 21.12.2022 lukien. Mahdollinen lainmuutos ei vaikuta vireillä olevaan oikeudenkäyntiin. Ehdotettu säännös näyttäisi myös mahdollistavan sen, että elinkeinonharjoittajat voisivat edelleen käyttää puhelinasioinnissa myös muita kuin kuluttajalle maksuttomia numeroita tai maantieteellisiä lanka- tai matkapuhelinten standardinumeroita.

19. Kuluttajansuojalain 2 luvun 16 §:n (561/2008) 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajaa voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta mainitun luvun säännösten tai niiden nojalla annettujen säännösten vastaista menettelyä taikka uudistamasta sellaista tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

Ennakkoratkaisupyynnön tarve

20. Markkinaoikeudessa on ratkaistavana kysymys kiellon määräämisestä kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:n vastaisesta menettelystä. Elinkeinonharjoittajaa voidaan kieltää jatkamasta tai uudistamasta lainvastaista menettelyä, vaikka kyseinen menettely olisikin jo lopetettu.

21. Mahdollisessa kiellossa tulee määriteltäväksi kielletty menettely. Kuluttajansuojalain 2 luvun 14 § ja sen esityöt vaikuttavat olevan useamman puhelinnumeron ilmoittamisen ja kuluttajalle sopimusasioinnista aiheutuvien kustannusten määrän osalta ristiriidassa direktiivin 2011/83 21 artiklan ja sitä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Tämä mahdollinen ristiriita antaa aiheen pyytää ennakkoratkaisua kyseisen säännöksen tulkinnasta.

22. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, voiko elinkeinonharjoittaja direktiivin 2011/83 21 artiklan mukaisesti joissakin olosuhteissa ja jollakin tavalla ilmoittaa kuluttajille sekä perushintaisen puhelinnumeron että perushinnan ylittävän palvelunumeron esimerkiksi siinä tarkoituksessa, että perushintaista puhelinnumeroa käytettäisiin direktiivin 21 artiklan mukaiseen sopimusasiointiin ja perushinnan ylittävää palvelunumeroa käytettäisiin muuhun, esimerkiksi sopimuksentekoa edeltävään asiointiin, jota kyseinen säännös ei koske.

23. Unionin tuomioistuimen 13.9.2018 antamassaan tuomiossa Starman (C-332/17, EU:C:2018:721) esittämä tulkinta voisi käytännössä johtaa siihen, että elinkeinonharjoittaja ei voisi missään olosuhteissa tai millään tavalla ilmoittaa perushintaisen puhelinnumeron ohella perushinnan ylittävää puhelinnumeroa, koska perushinnan ylittävän puhelinnumeron ilmoittaminen voisi johtaa siihen, että kuluttaja saattaisi käyttää sitä 21 artiklan mukaiseen sopimusasiointiin ja siten joutua maksamaan puhelusta perushinnan ylittäviä kustannuksia. Säännöksen äärimmäinen tulkinta saattaisi tarkoittaa sitä, että elinkeinonharjoittajat eivät voisi käyttää tai ainakaan julkaista esimerkiksi puhelinluetteloissa tai internetsivuillaan mitään muita kuin kuluttajille maksuttomia numeroita tai maantieteellisten lanka- tai matkapuhelinten standardinumeroita. Jos erilaisten puhelinnumeroiden ilmoittaminen voisi olla 21 artiklan mukaista, unionin tuomioistuimen tulisi täsmentää tämän edellytyksiä. Nyt esillä olevassa asiassa kysymys on erityisesti siitä, onko arvioinnissa merkitystä esimerkiksi perushintaisen puhelinnumeron helpolla löydettävyydellä, puhelinnumeroiden käyttötarkoitusten riittävän selkeällä ilmaisemisella ja puhelinnumeroiden asiakaspalvelun tavoitettavuuden tai palvelutason olennaisilla eroilla.

24. Toinen ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, onko direktiivin 21 artiklaa tulkittava unionin tuomioistuimen 2.3.2017 antaman tuomion Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main (C 568/15, EU:C:2017:154) 27, 29 ja 32 kohdan perusteella siten, että elinkeinonharjoittaja ei voi tarjota sopimusasiointiin – tai ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettavasta vastauksesta riippuen mahdollisesti muutenkaan – muita kuin maantieteellisten lanka- tai matkapuhelinten standardinumeroita tai kuluttajille maksuttomia puhelinnumeroita. Sopimusasiointipuhelusta mihin tahansa muuhun puhelinnumeroon voisi nimittäin aiheutua kuluttajalle lisäkustannuksia, jos kuluttajan puhelinliittymäsopimuksessa on sovittu puhepaketista, joka sisältää kiinteään kuukausihintaan rajoittamattoman tai jonkin tietyn määrän puheluita kyseisiin standardinumeroihin, mutta ei muihin puhelinnumeroihin. Koska elinkeinonharjoittaja ei voi tietää, millaisia kustannuksia kullekin kuluttajalle soittamisesta kyseisiin standardinumeroihin aiheutuu, elinkeinonharjoittaja ei voisi ainakin joillekin kuluttajille aiheutuvien lisäkustannusten vuoksi siten tarjota käytettäväksi muunlaisia puhelinnumeroita. Tämän tulkinnan kanssa olisi ristiriidassa se, jos elinkeinonharjoittaja voisi tarjota käytettäväksi puhelinnumeroa, johon soittamisesta aiheutuisi kuluttajalle esimerkiksi kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:ssä säädetyn laskennallisen perushinnan mukaisia tai kuluttajan liittymäsopimuksen mukaisia kustannuksia, jos liittymäsopimuksen perusteella aiheutuvat kustannukset olisivat suuremmat kuin tosiasialliset standardinumeroon soittamisesta aiheutuvat kustannukset. Kyseisessä tuomiossa ei kuitenkaan otettu nimenomaisesti kantaa siihen, miten perushinnan käsitettä tulisi arvioida silloin, kun kuluttajilla on käytössään kiinteähintaisia puhepaketteja, joiden ehtojen puitteissa kuluttaja voi soittaa ilman lisäkustannuksia vain tietynlaisiin puhelinnumeroihin.

25. Edellä todetun perusteella vireillä olevassa asiassa perustellun ratkaisun antaminen edellyttää direktiivin 2011/83 21 artiklan tulkintaa ja asiassa on siten tarpeen pyytää ennakkoratkaisu unionin tuomioistuimelta.

Ennakkoratkaisukysymykset

26. Markkinaoikeus on, varattuaan asianosaisille tilaisuuden lausua ennakkoratkaisupyynnön tekemisestä, päättänyt lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun seuraavista kysymyksistä:

1. Onko kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU 21 artiklan ensimmäistä kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että elinkeinonharjoittaja voi asettaa korkeintaan perushintaisen puhelinnumeron lisäksi saataville puhelinnumeron, jota kuluttaja saattaa käyttää tehtyyn sopimukseen liittyvissä asioissa ja johon soittamisesta veloitetaan perushintaa korkeampi hinta, ja jos perushinnan ylittävän puhelinnumeron ilmoittaminen voi olla joillakin edellytyksillä 21 artiklan mukaista, onko arvioinnissa merkitystä esimerkiksi perushintaisen puhelinnumeron helpolla löydettävyydellä, puhelinnumeroiden käyttötarkoitusten riittävän selkeällä ilmaisemisella ja puhelinnumeroiden asiakaspalvelun tavoitettavuuden tai palvelutason olennaisilla eroilla?

2. Onko direktiivin 2011/83 21 artiklassa tarkoitettua perushinnan käsitettä tulkittava siten, että elinkeinonharjoittaja voi tarjota tehtyyn sopimukseen liittyvissä asioissa asiakaspalvelupuhelinlinjana käytettäväksi vain maantieteellisen lanka- tai matkapuhelimen standardinumeroa tai kuluttajalle maksutonta puhelinnumeroa, ja jos elinkeinonharjoittaja voi tarjota muunlaisen puhelinnumeron, millaisia kustannuksia siihen soittamisesta voi liittymäsopimuksessaan puhepaketin hankkineille kuluttajille korkeintaan aiheutua?

27. Saatuaan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun markkinaoikeus antaa lopullisen päätöksensä asiassa.

Muutoksenhaku

28. Tähän välipäätökseen ei saa hakea muutosta erikseen valittamalla.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Jaakko Ritvala ja Pekka Savola.

 
Julkaistu 17.11.2020