MAO:522/2026

Lindström Oy > Etelä-Savon hyvinvointialue

julkinen hankinta – vertailuperusteiden asettaminen – tasapuolinen kohtelu

272/2026

28.10.2026

Hankinta-asiat

Asian tausta

Etelä-Savon hyvinvointialue (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 6.3.2026 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta tekstiilihuoltopalveluiden hankinnasta.

Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen, joista osa-alue 1 on koskenut Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun, Puumalan, Rantasalmen, Pieksämäen ja (mahdollisesti 1.1.2027 alkaen) Sulkavan henkilökunnan työvaatteiden, potilas- ja sairaalatekstiilien sekä siivoustekstiilien tekstiilihuoltopalveluita ajalle 1.1.2027–31.12.2031 ja mahdolliselle toistaiseksi jatkuvalle optiokaudelle. Hankinnan osa-alue 2 on koskenut optiota Savonlinnan, Enonkosken ja Nenonpellon henkilökunnan työvaatteiden, potilas- ja sairaalatekstiilien ja siivoustekstiilien tekstiilihuoltopalveluista.

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus on 11.5.2026 tekemällään hankintapäätöksellä § 103 valinnut Sakupe Oy:n tarjouksen hankinnan molempiin osa-alueisiin.

Hankinnan osa-alueen 1 ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 11.880.000 euroa ja osa-alueen 2 ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo 6.120.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus

Vaatimukset

Lindström Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä sakon uhalla jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön sakon uhalla korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun, määrää hankintayksikölle tehottomuusseuraamuksen tai lyhentää hankintasopimuksen sopimuskauden päättymään määräämänsä ajan kuluttua ja määrää hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksun. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 20.242,50 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksun määrällä viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti vertailuperusteita asettaessaan. Hankintayksikkö ei ole huomioinut laatuvertailussa hankinnan pääasiallista kohdetta. Hankinnassa on laadun osalta arvioitu vain hankintaan kuuluvien tavaroiden ominaisuuksia, vaikka hankinnan pääasiallinen kohde on koskenut palveluja. Tarjouskilpailu ei ole siten johtanut tosiasiassa kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valintaan, vertailuperusteet eivät ole liittyneet hankinnan pääasialliseen kohteeseen, eikä hankintayksikkö ole hyödyntänyt kilpailuolosuhteita hankintalainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Hankinnan myötä Sakupe Oy menettää sidosyksikköasemansa, mikä hankintayksikön on tullut ottaa huomioon vertailuperusteita asettaessaan. Sakupe Oy ei ylipäätään ole hankintayksikön sidosyksikkö. Hankintayksikkö ei käytä Sakupe Oy:öön tosiasiallista määräysvaltaa hankintasäännöksissä edellytetyllä tavalla. Lisäksi tarjouskilpailun voittamisen seurauksena Sakupe Oy:n muihin kuin määräysvaltaa käyttäviin hankintayksiköihin suuntautuva myynti ylittää hankintasäännöksissä säädetyn ylärajan, ja Sakupe Oy menettää sidosyksikköasemansa suhteessa kaikkiin omistaja-asiakkaisiinsa. Hankintayksikön tulisi säilyttääkseen Sakupe Oy:n sidosyksikköasema hankkia Sakupe Oy:n osakkeita siinä määrin, että osakeinvestointi muodostaisi hankintayksikölle merkittävän lisäkustannuksen, joka on suorassa yhteydessä nyt kyseessä olevaan hankintapäätökseen.

Sakupe Oy:n asema hankintayksikön omistamana yhtiönä on ollut omiaan vaarantamaan tasapuolisen kohtelun periaatteen toteutumisen, kun hankintayksikkö ei ole huomioinut sen valinnan tosiasiallisia kokonaiskustannuksia, kuten sidosyksikköaseman turvaamisesta aiheutuvia lisäkustannuksia, joita muiden tarjoajien valinta ei aiheuttaisi. Hankintayksikön menettely ei ole täyttänyt suhteellisuusperiaatteen vaatimuksia, eikä toteuttanut hankintasäännösten tavoitetta julkisten varojen tehokkaasta käytöstä. Hankinta ei ole johtanut kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen valintaan.

Vastine

Vaatimukset

Etelä-Savon hyvinvointialue on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.637,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti vertailuperusteita asettaessaan.

Hankinnan kohde on molemmissa osa-alueissa sisältänyt sekä palvelu- että tavarahankintoja. Osa-aluekohtainen tarjousvertailu on perustunut pääosin hintaan. Tarjousvertailussa huomioitujen hintojen on tullut sisältää tekstiilien pesu- ja huoltopalveluiden, kuten vuokrauksen, pesun, korjauksen, viimeistelyn ja muun huollon hinnat. Vertailuperusteet ovat liittyneet sekä sopimuksen perusteella hankittaviin tekstiilihuoltopalveluihin että tavarahankintana hankittaviin vuokrattaviin tekstiileihin. Palveluita koskevat laadulliset vaatimukset on puolestaan huomioitu hankinnan kohdetta koskevien vähimmäisvaatimusten ja niitä turvaavien sopimusehtojen kautta.

Hankintayksikkö on hyödyntänyt kilpailuolosuhteita hankintasäännösten edellyttämällä tavalla kannaltaan parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi ja käyttänyt vertailuperusteita, joiden perusteella hankintayksikkö on voinut selvittää, mikä tarjouksista on kokonaistaloudellisesti edullisin. Hankinnan kohteena olevat tekstiilihuoltopalvelut ovat vakiintuneita ja standardoituneita, markkinoilla yleisesti saatavia ja teknisesti suhteellisen yhdenmukaisesti tuotettavia palveluita. Hankintayksikkö on tarpeensa mukaan arvioinut, että henkilöstön päivittäiseen käyttöön tulevien tekstiilien laadullinen vertailu on ollut sille olennainen hankinnan kohteeseen liittyvä tekijä.

Tässä hankinnassa ei ole ollut kyse sidosyksikköhankinnasta, eikä valittajan esittämillä, sidosyksikköhankintoja koskevilla oikeusohjeilla tai oikeuskäytännöllä ole esillä olevassa asiassa merkitystä. Hankintasäännöksissä ei ole kielletty hankintayksikön osittain omistaman yhtiön osallistumista osaomistajansa järjestämään, hankintasäännösten mukaisesti toteutettuun tarjouskilpailuun. Hankintayksikkö on kohdellut osin omistamaansa Sakupe Oy:tä tarjouskilpailussa samalla tavoin kuin muita tarjoajia.

Hankintayksikkö ei ole hankintapäätöksen tekohetkellä myöntänyt, eikä se ole suunnitellutkaan myöntävänsä valitulle toimittajalle minkäänlaista taloudellista tukea tai muuta vastikkeetonta rahasuoritusta, jonka vaikutukset olisi tullut huomioida tarjousten vertailussa. Sillä, että hankintayksikkö on voittaneen toimittajan osaomistaja, ei ole ollut vaikutuksia Sakupe Oy:n tarjoushintaan.

Valittajan väitteet hankintayksikön omistusosuuden kasvattamisen välttämättömyydestä ja omistusosuuden kasvattamiseen liittyvien seurausten huomioimisesta nyt kyseessä olevan hankinnan kokonaistaloudellisen edullisuuden arvioinnissa ovat hypoteettisia. Hankinta on toteutettu hankintasäännösten mukaisesti avoimella menettelyllä, eikä hankintayksikkö ole tehnyt tai edes suunnitellut tekevänsä hankintapäätöksen tekohetkeen mennessä mitään sellaisia valituksessa esiin nostettuja toimia, jotka hankintayksikön olisi tullut valittajan väitteiden mukaisesti huomioida arvioidessaan Sakupe Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellista edullisuutta.

Kuultavan lausunto

Sakupe Oy on asiassa antamassaan lausunnossa vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.792,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Hankintayksikkö on asettanut tarjousten vertailuperusteet hankintasäännösten mukaisesti. Nyt kysymys ei ole sidosyksikköhankinnasta, vaan hankintasäännösten mukaan kilpailutetusta hankinnasta. Näin ollen väitteet, jotka liittyvät sidosyksikköhankintoihin, ulosmyyntirajoihin tai Sakupe Oy:n sidosyksikköasemaan, eivät ole merkityksellisiä asian ratkaisemisen kannalta.

Tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, ettei tarjoajaa suljeta kilpailutuksesta sen omistuspohjan tai oikeudellisen muodon perusteella, ellei poissulkemiselle ole hankintasäännöksissä säädettyä perustetta.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että hinta ja laatu ovat olleet toisistaan erillisiä ja itsenäisiä vertailuperusteita, eikä palvelun sisältyminen hintavertailuun poista sitä ongelmaa, että hankinnan pääasiallisena kohteena ollutta palvelua ei ole vertailtu laadun osalta. Palveluiden laadulle ei muutoinkaan ole asetettu tarjouspyyntöasiakirjoissa kovin yksityiskohtaisia tai korkeita laadullisia vaatimuksia. Vähimmäisvaatimusten asettamisella ei voida korjata sitä, että hankintayksikkö ei ole kohdistanut laatuvertailua lainkaan hankinnan pääasialliseen kohteeseen eli palveluun.

Asiassa ei ole kyse siitä, että hankintayksikön osittain omistama yhtiö ei saisi osallistua osaomistajan tarjouskilpailuun. Koska hankintayksikkö hyvin todennäköisesti joutuu kuitenkin hankkimaan Sakupe Oy:n osakkeita suurella investoinnilla säilyttääkseen sen sidosyksikköaseman, hankinnan tosiasiallinen kokonaiskustannus muodostuu merkittävästi Sakupe Oy:n tarjoushintaa korkeammaksi.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö ja valittaja ovat antaneet oikeudenkäyntikuluja koskevat lausumat.

Kuultava on antamassaan lisälausunnossa esittänyt muun ohella, että palvelukuvauksessa on asetettu laajat vaatimukset palvelun laadulle. Kuultava on hankintayksikön sidosyksikkö, eikä sen myynti hankintayksilölle ole siten hankintasäännöksissä tarkoitettua ulosmyyntiä.

Valittaja on lisälausumassaan muun ohella paljoksunut hankintayksikön ja kuultavan oikeudenkäyntikuluja määrältään sillä perusteella, että vaaditut oikeudenkäyntikulut ovat ilmeisen suuret suhteessa asian laatuun ja laajuuteen sekä hankintayksiköltä ja kuultavalta kohtuudella edellytettävissä olevaan työmäärään.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet

Asiassa on valituksessa esitetyn johdosta ensin arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti vertailuperusteita asettaessaan. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti jättäessään huomioimatta osaomistamansa Sakupe Oy:n aseman vertailuperusteita asettaessaan tai tarjouksia käsitellessään.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 2 momentin (1397/2016) mukaan hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti olemassa olevat kilpailuolosuhteet hyväksi käyttäen ja ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen.

Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Pykälän 2 momentin mukaan, jos tarjouskilpailussa ehdokkaana tai tarjoajana on hankintayksikön organisaatioon kuuluva yksikkö, hankintayksikön omistama yhteisö tai laitos taikka toinen hankintayksikkö, sitä on kohdeltava samalla tavoin kuin muita ehdokkaita ja tarjoajia.

Hankintalain 93 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras.

Pykälän 5 momentin mukaan vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen lain 94 §:n mukaisesti, ne eivät saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta ja niiden on oltava syrjimättömiä ja varmistettava todellisen kilpailun mahdollisuus. Hankintayksikön on asetettava vertailuperusteet siten, että tarjoaja pystyy todentamaan niihin perustuvat tiedot tarjousten vertailua varten. Epäselvissä tapauksissa hankintayksikön on tosiasiallisesti tarkistettava tarjoajien antamien tietojen ja näytön paikkansapitävyys.

Hankintalain 94 §:n mukaan hinta-laatusuhteen vertailuperuste liittyy hankinnan kohteeseen, jos se liittyy kyseisen sopimuksen perusteella toimitettaviin rakennusurakoihin, tavarahankintoihin tai palveluihin liittyvään sopimukseen miltä tahansa osin ja missä tahansa niiden elinkaaren vaiheessa. Tätä sovelletaan myös tilanteisiin, joissa vertailuperusteina mainitut tekijät eivät kuulu hankinnan kohteeseen sen fyysisenä osana.

Hankintalain 97 §:n mukaan, jos tarjoajana on hankintayksikön omaan organisaatioon kuuluva yksikkö taikka, jos tarjoaja on saanut tai on saamassa hankintayksiköltä tarjoushintaan vaikuttavaa taloudellista tukea, hankintayksikön tulee tarjousten vertailussa ottaa huomioon edellä mainittu taloudellinen tuki ja muut sille aiheutuvat todelliset tarjoushintaan vaikuttavat seikat.

Hankinta-asiakirjat olennaisilta osin

Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia tekstiilihuoltopalveluista ja niihin liittyvästä logistiikasta. Hankinta on jaettu edellä asian taustassa tarkemmin kuvatuin tavoin kahteen osa-alueeseen. Tarjouspyynnössä on todettu kummankin osa-alueen tekstiilien olevan potilasvaatteita, liinavaatteita, henkilökunnan työvaatteita ja siivoustekstiileitä. Kokonaisuus on sisältänyt pesulapalvelun tuottajan omistamat vuokratekstiilit, tilaajan omistamia tekstiilejä, pesulapalvelut ja toimitukset käyttöpaikkoihin.

Tarjouspyynnön kohdassa ”Päätöksenteon perusteet” on todettu seuraavaa:

”Hankintapäätös tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinta-laatusuhteeltaan paras.

Molemmilla osa-alueilla maksimipisteet on 100 pistettä, mistä hinnan painoarvo on 70 % maksimipisteistä. Laadun painoarvo on 30 % maksimipisteistä.

Tarjouksen vertailussa käytetty kokonaishinta muodostuu osa-alueen kohteiden (Henkilökunnan työvaatteet, Potilas- ja sairaalatekstiilit ja Siivoustekstiilit) yhteenlasketuista kokonaishinnoista. Hinta pisteytetään kaavalla: (pienin annettu arvo/tarjottu arvo) * maksimipisteet 70 pistettä.

Tarjouksen saamat laatupisteet lasketaan yhteen tarjouspyynnön liitteellä kuvatun mukaisesti ja skaalataan painoarvoon 30 % maksimipisteistä. Osa-alueella eniten laatupisteitä saanut tarjoaja saa 30 laatupistettä ja muut siihen suhteutettuna kaavalla: (tarjouksen laatupisteet/suurin laatupistemäärä) * laadun maksimipistemäärä 30 pistettä.

Osa-alueelle valituksi tulee toimittaja, jonka tarjous saa eniten pisteitä hinta-laatuvertailussa.”

Tarjouspyynnön osa-aluekohtaisten liitteiden ”Laatupisteytys osa-alue 1” ja ”Laatupisteytys osa-alue 2” mukaan laatupisteytys on tehty arvioimalla toimittajan toimittamia näytekappaleita.

Tarjousten liitteenä olleissa henkilökunnan työvaatteita, potilas- ja sairaalatekstiilejä sekä siivoustekstiilejä koskevissa taulukoissa on esitetty kussakin kyseisen kohteen eri tekstiilit ja niiden arvioidut pesukertamäärät vuodessa. Tarjoajien on tullut ilmoittaa taulukkoon hinta pesukertaa kohden.

Tarjouspyynnön liitteissä ”Palvelukuvaus osa-alue 1” ja ”Palvelukuvaus osa-alue 2” on kohdassa 3.8 ”Hinnoittelu” on esitetty seuraavaa:

”Tarjouksessa on annettava hinnat kaikille tarjouspyynnössä luetelluille tekstiileille. Hinta lasketaan uusien tekstiilien mukaisesti. Tekstiilikohtaiset hinnat sisältävät tekstiilin vuokrauksen, pesun, korjauksen, viimeistelyn, huollon ja kuljetuksen. Hintaan sisältyvät myös kuljetuksessa käytetyt apuvälineet, kuten esim. rullakot, rullakkohuput ja pyykkipussit, säkit, vaaterekit, henkaritelineet ja henkarit sekä seurantalaitteet ja kuljetukset toimipaikkojen sisällä.

Tekstiilit ovat kappalehinnoiteltuja ns. pesukertahinnoitteluperusteella, sisältäen edellä mainitut tehtävät sekä hankintakustannukset.

[– –]

Tarjotut yksikköhinnat sisältävät kaikki hankinnan toteuttamiseen liittyvät kustannukset, kuten:

-tekstiilien vuokraus-, pesu- ja huoltopalvelut
-nouto- ja toimituskulut
-palveluun tarvittavat tarvikkeet ja välineet
-mahdolliset vuokra- tai kiertotekstiilikustannukset
-raportointiin ja asiakaspalveluun liittyvät kulut
-kaikki muut palvelun tuottamiseen liittyvät välittömät kustannukset
-koekäytöt”

Hankintayksikkö on 11.5.2026 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Sakupe Oy:n tarjouksen.

Asian arviointi

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden määrittämisessä. Vertailuperusteina tulee kuitenkin käyttää sellaisia seikkoja, joiden perusteella voidaan selvittää, mikä tarjouksista on kokonaistaloudellisesti edullisin. Hankintamenettelyn avoimuus edellyttää, että vertailuperusteet on ilmoitettava tarjouspyynnössä riittävän täsmällisesti ja asetettava siten, etteivät ne anna hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta tarjousvertailun toteuttamisessa. Vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja olla luonteeltaan syrjimättömiä.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on myös harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee vertailuperusteiden vertailutavan ja mitä seikkoja se haluaa vertailussa painottaa. Hankintasäännöksissä ei ole säännelty sitä, miten ja missä määrin hankinnan eri kohteita tulisi parasta hinta-laatusuhdetta käytettäessä huomioida yhtäältä hintaa ja toisaalta laatua koskevissa vertailuperusteissa. Nyt esillä olevassa hankinnassa, joka on sisältänyt sekä työvaatteiden, potilas- ja sairaalatekstiilien ja siivoustekstiilien vuokraamisen hankintayksikön käyttöön että kyseisten tekstiilien huoltoon liittyviä palveluja, hankintayksikkö on esittämänsä mukaan valinnut vertailla hankintaan sisältyvät palvelut yksin hintavertailun kautta. Tarjouspyynnön mukaan hankintaan liittyvien palvelujen hinta on tullut sisällyttää tekstiilien pesukertakohtaiseen hintaan, mitä kautta muodostuneen vertailuhinnan osuus on puolestaan ollut 70 prosenttia mahdollisista kokonaispisteistä. Tähän nähden kysymyksessä ei ole ollut tilanne, jossa hankinnan merkittävänä kohteena oleva palvelu ei olisi lainkaan, tai se olisi vain vähäisiltä osin ollut osana tarjousvertailua. Hankintayksikön asettamien hinta-laatusuhteen vertailuperusteiden perusteella ei ole siten ilmennyt aihetta todeta, ettei hankintayksikkö olisi hankintaan sisältyvien palveluiden osalta lainkaan hyödyntänyt olemassa olevia kilpailuolosuhteita.

Markkinaoikeus toteaa lisäksi olevan selvää, että hintaa koskeva hinta-laatusuhteen vertailuperuste, joka on edellä todetuin tavoin sisältänyt myös hankinnan kohteena olleet palvelut, on liittynyt hankinnan kohteeseen hankintalain 94 §:ssä edellytetyllä tavalla ja sen avulla on voitu selvittää, mikä tarjouksista on hinta-laatusuhteeltaan edullisin. Hankintayksikön ei siten voida katsoa menetelleen hankintasäännösten vastaisesti huomioidessaan hankinnan eri osia asettamissaan vertailuperusteissa.

Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti jättäessään huomioimatta osaomistamansa Sakupe Oy:n aseman vertailuperusteita asettaessaan tai tarjouksia käsitellessään.

Hankintalain 15 §:n 1 momentin mukaan hankintalakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Markkinaoikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa ei ole kysymys hankinnasta, jonka hankintayksikkö olisi hankintalain 15 §:n nojalla jättänyt kilpailuttamatta. Lisäksi hankintasäännöksillä ei ensinnäkään puututa hankintayksiköiden lähtökohtiin niiden valitessaan tapaansa organisoida toimintansa (ks. esim. Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio 11.1.2005, Stadt Halle and RPL Lochau, C-26/03, EU:C:2005:5, kohta 48). Nyt kyseessä olevan hankintamenettelyn jälkeisillä mahdollisilla hankintayksikön toiminnan organisoimiseen liittyvillä toimilla, joiden toteutumisen todennäköisyys tai yhteys nyt kyseessä olevaan hankintaan on asiassa esitetyn selvityksen valossa jäänyt täysin avoimeksi, ei voida katsoa olevan myöskään merkitystä arvioitaessa vertailuperusteiden asettamisen lainmukaisuutta esillä olevan hankinnan kannalta. Edelleen asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole ilmennyt aihetta todeta, että hankintayksikkö olisi hankintalain 3 §:n 2 momentin vastaisesti kohdellut osin omistamaansa Sakupe Oy:tä eri tavoin kuin muita tarjoajia tai että hankintayksikkö olisi antanut Sakupe Oy:lle tarjoushintaan vaikuttavaa taloudellista tukea, joka olisi tullut huomioida tarjousvertailussa hankintalain 97 §:n mukaisesti. Hankintayksikön ei näin ollen ole syytä tältäkään osin katsoa menetelleen virheellisesti tarjousten vertailuperusteita asettaessaan tai tarjouksia käsitellessään.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Markkinaoikeus toteaa, että asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavan oikeudenkäyntikulut, jotka ovat asian laatuun ja laajuuteen nähden kohtuulliset. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Lindström Oy:n korvaamaan Etelä-Savon hyvinvointialueen oikeudenkäyntikulut 4.637,50 eurolla sekä Sakupe Oy:n oikeudenkäyntikulut 4.792,50 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

 

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Markus Ukkola, Esko Pakka ja Suvi Karlén-Savolainen.

 

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.