MAO:195/19

Kanne

Vaatimukset

Mitos Oy on vaatinut, että markkinaoikeus

1. kieltää Pakkauspörssi Oy:tä käyttämästä Google-markkinoinnissaan sanaa "mitos" asiasanana Mitos Oy:n kanssa samaa tai samankaltaista toimintaa harjoittaessaan;

2. velvoittaa Pakkauspörssi Oy:n toiminimilain 23 §:n perusteella maksamaan oikeudenloukkauksesta kohtuullista hyvitystä 1.000 euroa viivästyskorkoineen haastehakemuksen tiedoksiantamisesta 22.11.2017 lukien.

Lisäksi Mitos Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Pakkauspörssi Oy:n korvaamaan Mitos Oy:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut yhteensä 9.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Mitos Oy ja Pakkauspörssi Oy ovat toistensa kilpailijoita. Mitos Oy valmistaa erikoispölynhallintatuotteita ja maahantuo muita rakennus- ja korjausrakentamisessa tarjottavia tuotteita. Pakkauspörssi Oy, aputoiminimeltään RS-Tarvike, on erikoistunut tarjoamaan rakentamisen ja remontoinnin suojaamiseen käytettäviä tuotteita.

Marraskuussa 2017 Mitos Oy havaitsi tehdessään Google-haun sanalla "mitos", että haun tuloksena oli paitsi linkki Mitos Oy:n verkkosivuille, myös Pakkauspörssi Oy:n mainos heti ensimmäisenä listauksessa. Kyseisessä mainoksessa oli sana "Mitos" ja linkit Pakkauspörssi Oy:n verkkosivuille. Käytännössä se, miksi mainos tuli näkyviin hakusanalla "mitos", johtuu ainoastaan siitä, että Pakkauspörssi Oy oli nimennyt sen asiasanaksi.

Mitos Oy otti välittömästi 8.11.2017 yhteyttä asianajotoimiston kautta Pakkauspörssi Oy:öön vaatien mainoksen poistamista, kohtuullista hyvitystä ja asianajokulujen korvaamista. Pakkauspörssi Oy kiisti kyseiset vaatimukset vedoten oikeuteen käyttää "ruotsalaisia yleissanoja" ja todeten käyttäneensä niitä "ruotsalaisuuden päivän kunniaksi".

Pakkauspörssi Oy:llä ei ole ruotsinkielisiä verkkosivuja ja sen kaikki verkkosivut ovat suomeksi.

Pakkauspörssi Oy on menettelyllään toiminimilain 3 §:n 1 momentin vastaisesti loukannut Mitos Oy:n oikeutta toiminimeensä. Mitos Oy:llä on oikeus saada toiminimensä oikeudettomasta käyttämisestä toiminimilain 23 §:n mukainen kohtuullinen hyvitys. Velvollisuus maksaa hyvitystä on tuottamuksesta riippumatonta.

Mitos Oy:lle on aiheutunut toiminimiloukkauksesta vahinkoa, jonka määrää on kylläkin saatu vähennettyä puuttumalla asiaan nopeasti. Kuluja on kuitenkin syntynyt heti asianajokustannusten muodossa.

Mitos Oy on laittanut kanteen vireille markkinaoikeudessa vasta sen jälkeen, kun Pakkauspörssi Oy on kiistänyt Mitos Oy:n vaatimukset, esittänyt oman vastavaatimuksensa kulujensa korvaamisesta ja osoittanut kaiken yhteydenpidon lakitoimistoonsa. Mitos Oy:llä ei ole voinut olla mitään mahdollisuutta tietää, millä kriteereillä Pakkauspörssi Oy on mainontaa harjoittanut ja onko sanan "mitos" käyttöä jatkettu vai ei. Mainontaa voidaan rajata päiväbudjetein, maantieteellisten alueiden, kellonaikojen ynnä muiden seikkojen perusteella ja laittaa tauolle ja käynnistää uudelleen täysin mainontaa harjoittavan tahon omien päätösten mukaan ja ulkopuolisten siitä tietämättä. Pakkauspörssi Oy ei ole ilmoittanut Mitos Oy:lle pidättyvänsä sanan "mitos" käytöstä markkinoinnissaan.

Vastaus

Vaatimukset

Pakkauspörssi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää kanteen tutkimatta tai toissijaisesti hylkää sen.

Lisäksi Pakkauspörssi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Mitos Oy:n korvaamaan Pakkauspörssi Oy:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut yhteensä 8.572,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Kanne tulee ensisijaisesti jättää tutkimatta toiminimilain 27 §:n perusteella, koska väitettyyn toiminimioikeuden loukkaukseen ei liity epäselvyyttä.

Mitos Oy:ltä puuttuu myös oikeussuojan tarve, koska avainsanan "mitos" käyttö Pakkauspörssi Oy:n Google AdWords -kampanjan puitteissa oli ollut lakanneena jo 12 arkipäivän ajan kanteen nostamisen hetkellä 22.11.2017, eikä kanteella siten alkujaankaan voitu saavuttaa mitään oikeudellisesti merkityksellistä. Ainoaksi motiiviksi kanteen ajamiselle on jäänyt asianosaiskulut ja määrällisesti ylimitoitettu hyvitysvaatimus. Nämä seikat eivät muodosta hyväksyttävää oikeudellista intressiä kanteen ajamiseen ottaen erityisesti huomioon tapahtumien kulku ja Pakkauspörssi Oy:n valmius sopia asia.

Mitos Oy on ryhtynyt asiassa asiamiehensä kautta tarpeettomiin ja hätiköityihin toimiin, joista on saattanut aiheutua kuluja. Pakkauspörssi Oy:llä ei ole mitään vastuuta kyseisistä asiamieskuluista. Normaali ja asiallinen tapa lähestyä asiaa olisi ollut se, että kantajayhtiön edustaja olisi itse suoraan ilmoittanut näkemyksistään ja pyynnöistään vastaajalle, eikä olisi välittömästi laittanut asianajajaa asialle.

Joka tapauksessa kanne tulee hylätä, koska Mitos Oy ei ole saattanut kärsiä menettelystä vahinkoa toiminimilain 3 §:n 1 momentin mukaisesti.

On sinänsä riidatonta, että Pakkauspörssi Oy:n Google-markkinoinnissa on käytetty avainsanaa "mitos". Tämä sana on lisätty sen kampanjaan 7.11.2017 kello 15.55 ja poistettu kokonaisuudessaan jo 10.11.2017 kello 15.05. Sana "mitos" on siis esiintynyt viitatussa yhteydessä yhteensä hieman vajaan kolmen vuorokauden ajan. Kyseisenä aikana se on ilmaantunut 51 haun yhteydessä ja se on saanut kaksi klikkausta, joista mahdollisesti ainakin toinen on ollut Mitos Oy:n asiamiehen tekemä. Tosin sanoen kyseisen sanan käytöllä ei ole ollut minkäänlaista käytännön merkitystä tai vaikuttavuutta.

Pakkauspörssi Oy ei myöskään ole käyttänyt sanaa "mitos" toiminimilain 3 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin toiminimenä, eikä minään muunakaan tunnuksena. Lisäksi kysymyksessä ei ole sekoitettavuustilanne, koska hakutuloksista on ilmennyt selkeästi, että mainoksissa on ollut kysymys Pakkauspörssi Oy:n aputoiminimen RS-Tarvikkeen eikä Mitos Oy:n mainoksista ja koska Mitos Oy on ollut hakutuloksissa heti RS-Tarvikkeen mainoksen jälkeen ja vieläpä useampaan kertaan. Yhdellä silmäyksellä on siis ollut nähtävissä, että kysymys ei ole ollut samasta yrityksestä. Pakkauspörssi Oy:n toimipaikka sijaitsee Vantaalla, kun taas Mitos Oy:n toimipaikka on Kangasniemi. Yhtiöt eivät siten toimi samalla maantieteellisellä alueella.

Pakkauspörssi Oy:n mainokset eivät ole koskeneet tai liittyneet Mitos Oy:öön, vaan ne ovat koskeneet RS-Tarviketta ja sen tuotteita, eikä Pakkauspörssi Oy ole tarkoittanut tai vastaa siitä, että hakusana on tullut näkyviin varsinaisen mainoksen yhteydessä.

Sana "mitos" on ruotsia ja merkitsee mitoosia. Mitos Oy:llä ei ole mitään perusteita kieltää Pakkauspörssi Oy:tä tai ketään muutakaan yleisesti käyttämästä kyseistä sanaa. Kun sana "mitos" esiintyy myös samanlaisen toimialan muissa toiminimissä, se on omiaan supistamaan Mitos Oy:n toiminimen suojaa.

Hyvitysvaatimus on myös määrällisesti perusteeton ja joka tapauksessa selvästi ylimitoitettu ja tulee myös sen johdosta hylätä tai sitä tulee olennaisesti alentaa.

Riippumatta asian lopputuloksesta Mitos Oy:llä ei ole oikeutta korvaukseen oikeudenkäyntikuluistaan, sillä se on vallinneissa olosuhteissa käynnistänyt turhan oikeudenkäynnin. Lisäksi asian hoitamiseen liittyvä ajankäyttö on ollut ylimitoitettua 22,5 tuntia ylittävältä osalta.

Todistelu

Asiakirjatodistelu

Mitos Oy

1. Kuvakaappaus 8.11.2017 Google-hakutuloksesta hakusanalla "mitos"
2. Mitos Oy:n asiamiehen kirje 8.11.2017 Pakkauspörssi Oy:lle
3. Pakkauspörssi Oy:n vastaus 17.11.2017 Mitos Oy:n asiamiehelle
4. Fonecta Oy:n 13.11.2018 toimittama raportti saatteineen ja liitteineen

Pakkauspörssi Oy

1. Fonecta Asiakaspalvelun ilmoitus 17.11.2017
2. Tuloste Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä 29.1.2018
3. Asianosaisten asiamiesten välisiä sähköposteja 9.1.2018
4. Google Analytics -raportti

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian käsittely

1. Mitos Oy on kanteessaan väittänyt Pakkauspörssi Oy:n, jonka aputoiminimi on RS-Tarvike, loukanneen sen toiminimeä ja vaatinut toiminimilain mukaisia seuraamuksia. Asianosaiset ovat pyytäneet asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä, ja Mitos Oy on myös luopunut henkilötodistelustaan.

2. Asiassa on kysymys oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 4 §:n mukaisesta teollis- ja tekijänoikeudellisesta riita-asiasta, joka on säädetty markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaksi toiminimilain 28 §:n 1 momentissa. Ensiksi mainitun lain 4 luvun 17 §:n perusteella, ellei muuta ole säädetty, riita-asioiden käsittelyyn markkinaoikeudessa sovelletaan, mitä oikeudenkäymiskaaressa säädetään riita- ja hakemusasioiden käsittelystä käräjäoikeudessa.

3. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:n mukaan riitainen asia voidaan ratkaista yksin kirjallisen valmistelun perusteella, jos asia on laadultaan sellainen, ettei sen ratkaiseminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista eikä kukaan asianosaisista vastusta asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä.

4. Asiassa on vedottu näyttönä yksinomaan asiakirjatodisteisiin, eikä asiassa ole enää riitaista loukkaavaksi väitetyn menettelyn kesto. Asianosaisten markkinaoikeudessa vetoamat seikat huomioon ottaen asiassa on kysymys ensinnäkin oikeudellisesta arvioinnista koskien kanteen tutkimisen edellytyksiä, toiseksi niin ikään oikeudellisesta arvioinnista koskien loukkaavaksi väitettyä menettelyä ja kolmanneksi kohtuullisen hyvityksen määrästä. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että asia on ratkaistavissa markkinaoikeudessa asianosaisten pyynnön mukaisesti pääkäsittelyä toimittamatta.

Kanteen tutkiminen

5. Toiminimilain 27 § koskee edellytyksiä ajaa vahvistuskannetta, eikä Mitos Oy:n kanteessa kielto- ja hyvitysvaatimus huomioon ottaen ole kysymys sellaisesta. Näin ollen Mitos Oy:n kannetta ei ole edellytyksiä jättää tukimatta Pakkauspörssi Oy:n vaatimin tavoin ainakaan tämän lainkohdan perusteella.

6. Toiminimen loukkaus voidaan kieltään toiminimilain 18 §:n 2 momentin perusteella ja loukkaukseen perustuva kohtuullinen hyvitys määrätä toiminimilain 23 §:n perusteella loukatun vaatimuksesta.

7. Mitos Oy:n asiamies on toimittanut Pakkauspörssi Oy:lle 8.11.2017 päivätyn kirjeen, jossa on katsottu Pakkauspörssi Oy:n menettelyn loukkaavan Mitos Oy:n oikeutta omaan toiminimeensä. Tämän jälkeen kirjeessä on ensinnäkin vaadittu loukkaavan menettelyn lopettamista ja lisäksi kohtuullisena hyvityksenä yhteensä 1.000 euroa ja asianajokulujen korvauksena 500 euroa. Lisäksi kirjeessä on pyydetty kirjallista vastausta viimeistään 17.11.2017, ja todettu, ellei asiassa päästä pikaisesti sovintoon, että asiassa tullaan ryhtymään oikeudellisiin toimenpiteisiin.

8. Pakkauspörssi Oy:n toimitusjohtaja on vastannut edellä todettuun kirjeeseen 17.11.2017. Vastauksessa on kiistetty Mitos Oy:n vaatimukset ja ilmoitettu vaatimus kulujen veloittamisesta. Vastauksen mukaan Pakkauspörssi Oy ei ole käyttänyt Mitos Oy:tä markkinoinnissaan vaan se on ruotsalaisuuden päivän kunniaksi käyttänyt ruotsalalaisia yleissanoja, muun ohessa mitos, mutta ei Mitos Oy.

9. Mitos Oy on nostanut asiassa kanteen 22.11.2017.

10. Asiassa on oikeudenkäynnin kuluessa käynyt riidattomaksi, että Pakkauspörssi Oy on käyttänyt Google-markkinoinnissaan sanaa "mitos" Google AdWords -avainsanana ajalla 7.–10.11.2017.

11. Pakkauspörssi Oy on kiistänyt kanteen muun ohessa sillä perusteella, ettei sen menettely ole ollut oikeudellisesti arvioituna sellaista, että siinä olisi ollut kysymys toiminimen loukkauksesta.

12. Ottaen huomioon asianosaisten oikeudellinen erimielisyys siitä, onko Pakkauspörssi Oy loukannut menettelyllään Mitos Oy:n toiminimeä, Mitos Oy:n kannetta ei ole edellytyksiä jättää tutkimatta Pakkauspörssi Oy:n vaatimin tavoin myöskään oikeussuojan tarpeen puuttumisen perusteella.

Loukkauksen arviointi

13. Asiassa on siis riidatonta, että Pakkauspörssi Oy on käyttänyt Google-markkinoinnissaan sanaa "mitos" Google AdWords -avainsanana ajalla 7.–10.11.2017. Edelleen asiassa on riidatonta asianosaisten tosiasiallisesti harjoittaman toiminnan samuus tai samankaltaisuus. Asiassa esitetyn perusteella on myös selvää, että RS-Tarvike on Pakkauspörssi Oy:n aputoiminimi.

14. Mitos Oy:n esittämästä selvityksestä (Mitos Oy:n asiakirjatodiste 1) on ilmennyt, että internetin käyttäjän syötettyä Google-hakukenttään sanan "mitos" ensimmäiseksi hakutulokseksi on tullut mainos "Mitos - RS-Tarvike - rstarvike.fi" ja siihen liittyen internetosoite "www.rstarvike.fi/tuotteet" ja muun ohessa nimi "Pakkauspörssi Oy".

15. Toiminimilain 3 §:n 1 momentin mukaan yksinoikeus rekisteröityyn toiminimeen sisältää sen, että toinen elinkeinonharjoittaja ei saa tässä maassa käyttää sellaiseen toiminimeen sekoitettavissa olevaa toiminimeä, ellei näytetä, että toiminimen haltija ei saata kärsiä siitä vahinkoa.

16. Kuten edellä on käynyt ilmi, Mitos Oy:n toiminimi, tosin pienellä kirjoitettuna ja ilman Oy-päätettä, on ollut avainsanana Pakkauspörssi Oy:n Google AdWords -markkinoinnissa siten, että toiminimi muodossa "Mitos" on tullut näkyviin myös itse mainoksessa. Markkinaoikeus katsoo siten olevan selvää, että toiminimilain 3 §:n 1 momentissa asetettu sekoitettavuusedellytys täyttyy.

17. Asiassa on lisäksi arvioitava sitä, onko käsillä ollut sekoitettavissa olevan toiminimen käyttö lain tarkoittamin tavoin. Toiminimilain esitöiden (HE 238/1978 vp s. 18) mukaan sekoitettavissa olevan toiminimen käytön kieltäminen tarkoittaa toiminimien käyttämistä yritystunnuksena. Oikeuskirjallisuudessa (Castrén: Toiminimi, 2008, s. 74–75) esitetyn mukaan yksinoikeuteen sisältyvä käyttö käsittää jokaisen tehtävän, joka toiminimellä saattaa olla haltijansa elinkeinotoiminnassa. Toiminimeä voidaan käyttää muun ohessa mainostarkoituksessa kirjepapereissa, esitteissä, ilmoituksissa ja luetteloissa. Muutkin kuin toiminimen haltija ovat oikeutettuja viittaamaan toiminimeen silloin, kun kysymys on toiminimen haltijan identifioinnista kaupallisissa tiedoksiannoissa.

18. Tavaramerkin osalta kysymys käytöstä elinkeinotoiminnassa on ollut esillä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (erityisesti tuomio 23.3.2010, Google France ja Google, C-236/08–C-238/08, EU:C:2010:159 ja tuomio 22.9.2011, Interflora ja Interflora British Unit, C-323/09, EU:C:2011:604). Tuomioistuimen mukaan indeksointipalvelua ostava ja toisen tavaramerkin avainsanaksi valitseva mainostaja käyttää merkkiä elinkeinotoiminnassa, koska mainostajan näkökulmasta tavaramerkin kanssa samanlaisen avainsanan valinnalla pyritään siihen, että hakutuloksena esitetään mainoslinkki sivustolle, jolla mainostaja pitää kaupan tavaroitaan tai palvelujaan, ja tällä valinnalla on tämä vaikutus. Koska avainsanaksi valittu merkki on keino, jota käytetään tämän mainoksen esittämisen aikaansaamiseksi, on tuomioistuimen mukaan kiistatonta, että mainostaja käyttää sitä kaupallisessa toiminnassaan eikä yksityisesti.

19. Markkinaoikeus katsoo, että Pakkauspörssi Oy:n edellä todetussa menettelyssä käyttää avainsanaa "mitos" on ollut kysymys toiminimilain 3 §:n 1 momentissa tarkoitetusta käytöstä.

20. Seuraavaksi asiassa on arvioitava toiminimilain 3 §:n 1 momentissa asetetun vahinkoedellytyksen täyttymistä.

21. Osaltaan johtoa tähän arviointiin voi saada unionin tuomioistuimen edellä mainituista ratkaisusta. Niissä on todettu tavaramerkin haltijan kielto-oikeuden syntyvän tilanteessa, jossa internetin keskivertokäyttäjä ei voi mainoksen perusteella saada selville tai voi vain hankalasti saada selville, ovatko mainoksessa tarkoitetut tavarat tai palvelut peräisin tavaramerkin haltijalta tai tähän taloudellisesti sidoksissa olevasta yrityksestä vai kolmannelta.

22. On selvää, että internetin keskivertokäyttäjä on tietoinen siitä, että Google-haussa voi luonnollisten hakutulosten lisäksi tulla mainoksia siten, että mainokset ovat haussa ylimpänä esillä. Käyttäjältä voidaan siten edellyttää jossakin määrin tarkkaavaisuutta sen suhteen, mikä tavaroita tai palveluja tarjoava taho kunkin hakutuloksen takana on.

23. Nyt tulos haulle "mitos" on ilmennyt mainoksena, jossa avainsanan mukainen osaltaan Mitos Oy:öön viittaava teksti "Mitos - RS-Tarvike - rstarvike.fi" on ollut lihavoituna ja tämän jälkeen on ilmennyt internetosoite "www.rstarvike.fi/tuotteet". Ottaen huomioon sanan "Mitos" esiintyminen mainoksessa esitettyjen muiden sanojen yhteydessä internetin keskivertokäyttäjä on hyvinkin voinut erehtyä luulemaan edellä todettua mainosta Mitos Oy:n mainokseksi ja tästä johtuen harhautua tavaroita tai palveluja tarjoavan tahon alkuperästä. Tätä arviota ei muuta se, että edellä todetussa mainoksessa on esiintynyt myös nimi Pakkauspörssi Oy tai se, että useat seuraavat tulokset haulle "mitos" ovat koskeneet Mitos Oy:tä.

24. Toiminimilain 3 §:n 1 momentin esitöissä (HE 238/1978 vp s. 19) on todettu, että rekisteröidyn toiminimen haltijan suoja on hyvin vahva ja että hän ei ristiriitatilanteessa ole velvollinen esittämään näyttöä siitä, että toinen toiminimi aiheuttaa hänelle vahinkoa. Säännöksen sanamuodon mukaan viimeksi mainitun toiminimen haltijan on voitava osoittaa, ettei hänen käyttämänsä toiminimi saata nyt eikä vastaisuudessakaan aiheuttaa vahinkoa edelliselle. Todistustaakka on tarkoituksella säädetty raskaaksi. Esitöissä on todettu lisäksi, että sekoitettavissa olevan toiminimen aiheuttaman vahingon ei tarvitse olla välittömästi rahassa mitattavissa ja että myös muu sekoitettavuudesta aiheutuva taloudellinen haitta on otettava säännöstä sovellettaessa huomioon. Edellä todetun perusteella vahinkoedellytyksen täyttymisen osalta on vielä arvioitava, onko Pakkauspörssi Oy, jolla on mainitusta vahinkokysymyksestä todistustaakka, osoittanut, ettei Mitos Oy saata kärsiä yllä todetusta toiminimen käytöstä vahinkoa.

25. Oikeuskirjallisuudessa (em. Castrén s. 78) esitetyn perusteella vahingolla ymmärretään jokaista haittaa, jonka joku kärsii oikeushyödykkeittensä suhteen. Toiminimilain 3 §:n 1 momentin mukaisissa tilanteissakin vahingon käsite on vastaavan laajuinen. Haittaa on esimerkiksi aiheutettu jo sillä, että loukatun toiminimen haltijan on ollut pakko ryhtyä kustannuksia vaativiin toimenpiteisiin odotettavissa olevan sekoitettavuudesta johtuvan vahingon torjumiseksi.

26. Pakkauspörssi Oy on vedonnut asiassa siihen, että avainsana "mitos" on esiintynyt sen Google-markkinoinnissa vain vajaan kolmen vuorokauden ajan. Pakkauspörssi Oy:n mukaan kyseisenä aikana sana "mitos" on ilmaantunut 51 haun yhteydessä ja saanut kaksi klikkausta.

27. Markkinaoikeus toteaa, että Pakkauspörssi Oy, jolla on siis vahinkokysymyksestä todistustaakka, ei ole osoittanut, että Mitos Oy ei saata kärsiä vahinkoa avainsanan "mitos" käytöstä. Päinvastoin, edellä kohdassa 26 todetusta Pakkauspörssi Oy:n esittämästä ilmenee pikemminkin se, että Mitos Oy:lle on voinut aiheutua vahinkoa Pakkauspörssi Oy:n menettelystä, kun sana "mitos" on tosiasiallisesti esiintynyt Google-hakutuloksissa ja kun se on myös saanut klikkauksia. Ottaen huomioon Pakkauspörssi Oy:n edellä todetun menettelyn ja sen seuraukset sekä tähän oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, markkinaoikeus katsoo, että Pakkauspörssi Oy:n menettelystä on aiheutunut toiminimilain 3 §:n 1 momentin vahinkoedellytyksen täyttymisen edellyttämää vahinkoa Mitos Oy:lle. Sanottua osoittaa osaltaan myös Mitos Oy:n asiakirjatodiste 2, jonka perusteella Mitos Oy on ryhtynyt kustannuksia vaativiin toimenpiteisiin odotettavissa olevan sekoitettavuudesta johtuvan vahingon torjumiseksi palkatessaan asiamiehen vaatimaan toiminimen loukkauksen lopettamista.

28. Asiassa on vielä lopuksi arvioitava toiminimilain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua käyttöä alueelliselta kannalta. Säännöksessä mainittu rajoitus mahdollistaa esimerkiksi elinkeinonharjoittajan toiminnan alueellisen laajuuden ja kohderyhmän huomioon ottamisen yksinoikeuden laajuutta arvioitaessa (HE 238/1978 vp s. 18–19). Nyt asianosaiset ovat toistensa kilpailijoita riippumatta siitä, että Pakkauspörssi Oy:n vetoamin tavoin niiden toimipaikat sijaitsevat eri paikkakunnilla. Näin ollen Mitos Oy:n yksinoikeuden laajuus toiminimeensä kattaa myös nyt arvioitavana olevan sen kilpailija Pakkauspörssi Oy:n menettelyn.

29. Edellä todetuilla perusteilla Pakkauspörssi Oy on loukannut Mitos Oy:n oikeutta sen toiminimeen.

Hyvitys

30. Toiminimilain 23 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja, jonka elinkeinotoiminnassa on tahallisesti tai huolimattomuudesta loukattu toisen oikeutta toiminimeen, on velvollinen suorittamaan loukatulle kohtuullisen hyvityksen toiminimen käyttämisestä sekä korvaamaan loukkauksesta aiheutuneen vahingon. Jos huolimattomuus on vain lievää, voidaan korvausta vahingosta sovitella. Pykälän 2 momentin mukaan, jos huolimattomuuttakaan ei ole, loukkaaja on velvollinen suorittamaan kohtuullisen hyvityksen toiminimen käyttämisestä.

31. Toiminimilain edellä todetun hyvityssäännöksen esitöiden (HE 26/2006 vp s. 25) mukaan toiminimen loukkauksen erityisluonteesta johtuen kohtuullisen hyvityksen määrittämisessä ei aina ole mahdollista ottaa hyvityksen määrittämisen perustaksi tavanomaista käyttökorvausta eli osapuolten välillä neuvoteltua lisenssimaksua. Jos esimerkkejä käyttökorvauksen tasosta ei ole saatavilla, hyvityksen määrää arvioitaessa on otettava huomioon sellaisia seikkoja, joiden perusteella käyttökorvaus yleensä määritellään, kuten käytön kesto ja laajuus.

32. Ottaen huomioon loukkauksen varsin lyhyen keston markkinaoikeus arvioi kohtuulliseksi hyvitykseksi Mitos Oy:n toiminimen käyttämisestä 300 euroa.

Oikeudenkäyntikulut

33. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

34. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

35. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta, taikka muutoin tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin, hän on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden ole aihetta määrätä, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

36. Pakkauspörssi Oy on markkinaoikeudessa johdonmukaisesti alusta alkaen vastustanut kannetta myös aineellisilla perusteilla. Markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole kysymys oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tarpeettomasta oikeudenkäynnistä eikä asiassa ole ilmennyt muutakaan perustetta sille, että asianosaiset olisi määrättävä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

37. Mitos Oy:n kieltovaatimus on hyväksytty ja sen hyvitysvaatimuksen hyväksymättä jäänyt osa on koskenut ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Lisäksi kun Mitos Oy:n asiamiehen ajankäyttö 30 tuntia asian hoitamiseen liittyen ei ole ollut ylimitoitettu Pakkauspörssi Oy:n kanteen vastustamiselle esittämiin useisiin perusteisiin nähden, Pakkauspörssi Oy on velvoitettava korvaamaan Mitos Oy:n oikeudenkäyntikulut vaaditun määräisinä eli kulujen osalta 2.000 eurolla ja palkkion osalta 7.500 eurolla eli yhteensä 9.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Tuomiolauselma

Markkinaoikeus

1. kieltää Pakkauspörssi Oy:tä käyttämästä Google-markkinoinnissaan sanaa "mitos" asiasanana Mitos Oy:n kanssa samaa tai samankaltaista toimintaa harjoittaessaan;

2. velvoittaa Pakkauspörssi Oy:n maksamaan oikeudenloukkauksesta Mitos Oy:lle kohtuullista hyvitystä 300 euroa viivästyskorkoineen korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 22.11.2017 lukien.

Markkinaoikeus velvoittaa Pakkauspörssi Oy:n korvaamaan Mitos Oy:n oikeudenkäyntikulut yhteensä 9.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden ratkaisun antamisesta.

Muutoksenhaku

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 24.6.2019.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Jari Tiainen.

Lainvoimaisuus

Lainvoimainen.