MAO:819/17

Hakemus

Warner Bros. Entertainment Inc. (jäljempänä myös hakija) on 30.5.2017 markkinaoikeuteen saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että markkinaoikeus määrää DNA Oyj:n antamaan käyttäjien yhteystiedot sille kuuluvista, hakemuksen liitteestä ilmenevistä teleliittymistä liitteessä mainittuina aikoina (tämän päätöksen liite).

Käyttäjän yhteystiedoilla tarkoitetaan kaikkea sitä tietoa, mitä DNA Oyj:llä on liittymän käyttäjästä ja tilaajasta. Hakemus koskee tietojen luovuttamista vain siltä osin, kuin DNA Oyj säilyttää tietoja tietoyhteiskuntakaaren 137 §:n nojalla. Hakija ei vaadi luovutettavaksi niitä tietoja, joita säilytetään yksinomaan tietoyhteiskuntakaaren 157 §:ssä säädetyn säilytysvelvollisuuden perusteella.

Warner Bros. Entertainment Inc. on 13.12.2017 lausumassaan toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus vahvistaa, että hakemuksen kohteena olevista teleliittymistä on tekijänoikeuslain 60 a §:ssä tarkoitetulla tavalla tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatettu yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta ja että sillä on ollut oikeus saada DNA Oyj:ltä hakemuksessa vaaditulla tavalla yhteystiedot kyseisistä liittymistä.

Warner Bros. Entertainment Inc. lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus määrää oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 ja 11 §:n nojalla liikesalaisuuksia sisältävänä salassa pidettäväksi sen asiakirjatodisteen 2 (Assignment agreement, NS Pictures Inc. / Warner Bros. Entertainment Inc., 25.7.2016) salassa pidettäväksi 25 vuodeksi, koska asiakirja on pitkäaikaiseksi tarkoitettu sopimus ja se vastaa vastaavan ajan voimassa olleita muita sopimuksia ja vastaavan sisältöistä sopimusta on käytetty jo yli kymmenen vuotta. Warner Bros. Entertainment Inc. on niin ikään vaatinut sen asiakirjatodisteiden 9 (Expert Report on the Functionality of selected functions of Network Data Broker version 1.51 as part of the NARS Software), 10 (NARS-valvontaohjelmiston lokitiedosto havaituista parvista) ja 11 (Tecxipio, File Sharing Trendlines: Number of Daily File Sharers Monitored, 11.12.2017) edellä mainittujen säännösten perusteella salassa pidettäväksi 10 vuoden ajaksi.

Warner Bros. Entertainment Inc. on myös 30.5.2017 pyytänyt hakemukselta pikaista käsittelyä. Haettavat tiedot ovat DNA Oyj:n ilmoituksen perusteella tallennusaikansa loppupäässä ja poistumassa järjestelmästä asteittain 1.8.2017 alkaen. Hakijalla olisi mahdollisuus pyytää turvaamistoimen määräämistä, mutta se ei kuitenkaan ole tarpeen tilanteessa, mikäli hakemus käsitellään kiireellisenä.

Tekijänoikeuden loukkauksen kohteena ovat olleet elokuvateokset televisiosarjasta Supernatural. Hakija on saanut maailmanlaajuiset tekijänoikeudet teoksiin.

Hakija on havainnut, että hakemuksen liitteessä yksilöidyistä internetliittymistä on ilman sen lupaa saatettu yleisön saataviin BitTorrent-vertaisverkossa elokuvateoksia, joiden tekijänoikeudet kuuluvat sille. Liittymistä on saatettu yleisön saataviin tekijänoikeuksien suojan kannalta merkittävissä määrin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman hakijan suostumusta loukaten näin sen tekijänoikeutta.

Edellä mainituilla sekä hakemuksesta 30.5.2017, sen täydennyksestä 30.6.2017 ja lausumasta 13.11.2017 tarkemmin ilmenevillä perusteilla DNA Oyj on määrättävä antamaan hakemuksessa tarkoitetut yhteystiedot.

Hakija pitää DNA Oyj:n 7.12.2017 lausuman perusteella todennäköisenä, että tietoja ei enää ole luovutettavissa. Käsillä olevan hakemuksen käsittely on markkinaoikeuden vakiintuneesta oikeuskäytännöstä poikkeamisen seurauksena viivästynyt. Hakija on tehnyt hakemuksen riittävän ajoissa, jotta tiedot olisivat luovutettavissa markkinaoikeuden ratkaistaessa asia normaalin käsittelyajan sisällä. Jotta hakijalle ei koidu vastaavalla tavalla oikeudenmenetyksiä myös tulevissa hakemuksissa, hakijan on saatava vahvistus sille, miten tekijänoikeuslain 60 a §:ssä säädettyä merkittävyyskynnystä tulkitaan. Hakijalla on näin ollen asiassa oikeussuojan tarve, vaikka tietoja ei olisikaan luovutettavissa. Markkinaoikeuden on siten ratkaistava asia ja hyväksyttävä hakemus.

Mikäli markkinaoikeus katsoo, ettei se voi velvoittaa sellaisten tietojen luovuttamiseen, jotka DNA Oyj:n ilmoituksen mukaan eivät enää ole luovutettavissa, markkinaoikeuden on ratkaistava asia vahvistustuomiolla. Osapuolten oikeudenhoidon kannalta on perusteltua, että osapuolten oikeuksiin ja velvollisuuksiin saadaan selvyys. Markkinaoikeuden on vahvistettava, että hakemuksen kohteena olevien teleliittymien osalta kynnys on ylittynyt. Tätä on myös DNA Oyj esittänyt.

Asiaan osallisen lausuma

DNA Oyj on 13.12.2017 lausumassaan vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen ja vahvistaa, että hakijalla ei ole ollut oikeutta saada siltä hakemuksessa vaaditulla tavalla yhteystietoja hakemuksen kohteena olevista teleliittymistä, koska tekijänoikeuslain 60 a §:ää ei voida unionin oikeuden vastaisena soveltaa tai hakija ei ole osoittanut, että kyseisistä liittymistä olisi tekijänoikeuslain 60 a §:ssä tarkoitetulla tavalla tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatettu yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta.

Hakija ei ole täydennyksen jälkeenkään esittänyt vaatimustensa tueksi riittävää selvitystä siitä, että hakemuksessa yksilöidyistä IP-osoitteista olisi tekijänoikeuslain 60 a §:ssä tarkoitetulla tavalla saatettu yleisön saataviin tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävissä määrin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta. Hakijan itse laatimia Excel-taulukoita ei voida pitää luotettavana näyttönä väitetystä tekijänoikeuden loukkauksista. Näillä ja DNA Oyj:n 7.12.2017 lausumasta tarkemmin ilmenevillä perusteilla tietojen luovuttamiselle ei ole perusteita.

Molemmilla osapuolilla on intressi saada asia ratkaistuksi huolimatta siitä, että hakemuksessa luovutettavaksi vaadittuja tietoja ei enää ole saatavilla. Käsillä olevilla kysymyksillä on olennainen merkitys myös lukuisten muiden markkinaoikeudessa vireillä olevien ja mahdollisesti vastaisuudessa vireille tulevien vastaavien tapausten kannalta. Hakemuksen käsittelyn pitkittyminen on puolestaan johtunut pitkälti osapuolten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista seikoista. Näissä olosuhteissa olisi kohtuutonta, jos osapuolten asian ajamiseksi tekemät toimenpiteet kävisivät hyödyttömiksi sen vuoksi, että tietoja ei ole enää saatavilla.

Huomionarvoista on, että korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:85 katsonut olevan tarpeen lausua tietoyhteiskuntakaaren 157 §:n soveltamisedellytyksistä ja määrätä DNA Oyj luovuttamaan muut kuin säännöksen perusteella säilyttämänsä tiedot siitä huolimatta, että ratkaisun antamishetkellä mitään tietoja ei enää ole ollut saatavilla.

Asiassa tulee lausua tekijänoikeuslain 60 a §:n soveltamisedellytyksistä, vaikka tietoja ei enää ole saatavilla. Joka tapauksessa markkinaoikeuden tulee ratkaista asia osapuolten esittämien vahvistusvaatimusten osalta.

ASIAKIRJATODISTELU

Warner Bros. Entertainment Inc.


1. Ote NARS-valvontaohjelman lokitiedostosta
2. Assignment agreement, NS Pictures Inc. / Warner Bros. Entertainment Inc., 25.7.2016 (salassa pidettävä)
3. Otteet Yhdysvaltojen tekijänoikeusrekisteristä televisiosarjaa Supernatural koskien
4. Laajennettu ote NARS-valvontaohjelman lokitiedostosta
5. Tecxipio GmbH:n laatima tilasto BitTorrentin kokonaiskäyttöasteesta Suomessa 17.7.2012–1.6.2017
6. Televisiosarjan Supernatural tuotantokausien 9–12 levynkannet
7. Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajan vastine 28.4.2015 Effi-verkkosivulla
8. Tekijänoikeusbarometri 2017
9. Expert Report on the Functionality of selected functions of Network Data Broker version 1.51 as part of the NARS Software (salassa pidettävä)
10. NARS-valvontaohjelmiston lokitiedosto havaituista parvista (salassa pidettävä)
11. Tecxipio, File Sharing Trendlines: Number of Daily File Sharers Monitored, 11.12.2017 (salassa pidettävä)

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Salassapitomääräys

Warner Bros. Entertainment Inc.:n vaatimuksesta, jota DNA Oyj ei ole vastustanut, markkinaoikeus määrää oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 ja 11 §:n nojalla liikesalaisuuksia sisältävänä salassa pidettäväksi sen asiakirjatodisteet 2 (Assignment agreement, NS Pictures Inc. / Warner Bros. Entertainment Inc., 25.7.2016), 9 (Expert Report on the Functionality of selected functions of Network Data Broker version 1.51 as part of the NARS Software), 10 (NARS-valvontaohjelmiston lokitiedosto havaituista parvista) ja 11 (Tecxipio, File Sharing Trendlines: Number of Daily File Sharers Monitored, 11.12.2017).

Markkinaoikeus katsoo, ettei asiakirjatodisteen 2 osalta sen luonne ja sisältö huomioon ottaen salassa pitämiselle 25 vuoden ajaksi ole perusteita. Markkinaoikeus määrää edellä mainitut asiakirjat pidettäväksi salassa 10 vuotta asian vireille tulosta lukien eli 30.5.2027 saakka.

Pääasiaratkaisun perustelut

Tekijänoikeuslain 60 a §:n 1 momentin mukaan tekijällä tai hänen edustajallaan on oikeus tuomioistuimen määräyksellä salassapitosäännösten estämättä yksittäistapauksessa saada lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjältä taikka muulta välittäjänä toimivalta palvelun tarjoajalta yhteystiedot sellaisesta teleliittymästä, josta tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta. Tiedot tulee antaa ilman aiheetonta viivytystä. Tietojen luovuttamista koskevan asian käsittelyssä noudatetaan oikeudenkäymiskaaren 8 lukua. Tuomioistuin voi määrätä yhteystietojen turvaamisesta noudattaen oikeudenkäymiskaaren 7 lukua.

Hakemuksen liitteestä ilmenee, että havainnot, jonka osalta hakija on pyytänyt DNA Oyj:tä antamaan teleliittymää koskevat yhteystiedot, ovat olleet ajalta 1.2.2017–2.4.2017. DNA Oyj on ilmoittanut tietojen käsittelyajaksi sen omaa tarvetta varten kuusi kuukautta ja todennut, ettei tietoja ole enää saatavissa. Markkinaoikeus toteaa, että DNA Oyj on teleoperaattorina oikeutettu säilyttämään teleliittymää koskevia välitystietoja omaa käyttöään varten tietoyhteiskuntakaaren 17 luvussa säädetyllä tavalla sekä velvollinen luovuttamaan muun ohessa edellä mainittuja tietoja viranomaisille tietoyhteiskuntakaaren 19 luvussa säädetyin edellytyksin. Näin ollen markkinaoikeus katsoo asiaan osallisen lausuman perusteella selvitetyksi, että välttämättömiä tietoja hakemuksen kohteena olevia havaintoja vastaavien teleliittymien yksilöimiseksi ei ole enää saatavissa eikä hakemuksen kohteena olevia yhteystietoja ole siten luovutettavissa hakijalle.

Osapuolet ovat yhteisesti esittäneet, että markkinaoikeuden tulisi joka tapauksessa arvioida tekijänoikeuslain 60 a §:ssä säädettyjä edellytyksiä ja vahvistaa olisiko säännöksen perusteella tietoja tullut luovuttaa. Tämän johdosta markkinaoikeus toteaa seuraavan.

Tekijänoikeuslain 60 a §:ssä tarkoitetussa määräyksessä on kysymys yhtäältä teleoperaattoriin kohdistuvan täytäntöönpanokelpoisen suoritusvelvollisuuden vahvistamisesta, joka on luonteeltaan rinnastettavissa suoritustuomioon, ja toisaalta hakijan oikeudesta saada tiedot. Suoritusvelvollisuuden vahvistamista koskeva vaatimus on hylättävä, jos yksikin velvollisuuden määräämisen edellytys jää täyttymättä. Tuomioistuimen suoritusvelvollisuuden määräämistä koskevaan ratkaisuun ei voi hakea muutosta yksin perusteluiden osalta. Kun edellä todetusti tietoja ei ole saatavissa ja luovutettavissa, ei velvoittavaa määräystä voi antaa eikä hakemuksen hylkäävää ratkaisua ole tarkoituksenmukaista perustella enemmälti. Asiaa ei anna aihetta arvioida toisin korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2017:85, kun otetaan muun ohessa huomioon siinä käsillä ollut muutoksenhakuasetelma ja osittain lainvoimaiseksi tullut markkinaoikeuden ratkaisu.

Markkinaoikeus toteaa vielä, että tekijänoikeuslain 60 a §:ssä tarkoitetut hakemusasiat ovat erityisluonteensa vuoksi rajattu säännöksessä tarkoitetun määräyksen antamiseen tai antamatta jättämiseen. Oikeuskirjallisuudesta ilmenee vahvistustuomion antamisen osalta (Frände, ym., Prosessioikeus, 2017, s. 513), että vahvistusintressin tulee olla sillä tavalla ajankohtainen, että asianosaiselle olisi jo annettavissa lopullista oikeussuojaa. Oikeussuhteen olemassaoloa tai ei-olemassaoloa ei voida vaatia vahvistettavaksi ennen kuin itse vahvistusintressi on käynyt lopulliseksi.

Käsillä olevassa suoritusvelvollisuutta koskevassa hakemusasiassa ei ole edellytyksiä tutkia esitettyjä vahvistusvaatimuksia. Lisäksi kun yhtäältä hakemuksen kohteena olevia tietoja ei ole enää saatavissa, osapuolilla ei ole tässä asiassa tarvittavaa vahvistusintressiä, eikä toisaalta vahvistusintressiä ole tai se ei ole käynyt lopulliseksi muiden mahdollisten tekijänoikeuslain 60 a §:ään perustuvien asioiden osalta. Asiaa ei anna aihetta arvioida toisin se, että osapuolten esittämän mukaan heillä on tämän asian lopputuloksesta riippumaton yleinen oikeudellinen intressi saada tulkinta tekijänoikeuslain 60 a §:n soveltamisesta.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus jättää tutkimatta Warner Bros. Entertainment Inc.:n ja DNA Oyj:n vahvistusvaatimukset.

Markkinaoikeus hylkää hakemuksen muilta osin.

MUUTOKSENHAKU

Tähän ratkaisuun saa hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 19.2.2018.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit

Reima Jussila, Ville Parkkari ja Pekka Savola.

LAINVOIMAINEN

Lainvoimainen