MAO:749/16
PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN
Patentti ja rekisterihallituksen päätös 27.5.2015 (liitteenä)
ASIAN TAUSTA
Ahlstrom Machinery Oy on 20.2.1998 hakenut patenttia keksinnölle nimeltä "Menetelmä saostumien muodostumisen estämiseksi mustalipeähaihduttimissa".
Patentti- ja rekisterihallitus on 15.10.2012 myöntänyt edellä mainitulle keksinnölle patentin numerolla FI 123039.
Metso Paper Sweden AB on tehnyt Patentti- ja rekisterihallitukselle väitteen edellä mainittua patenttia vastaan ja vaatinut, että patentti kumotaan kokonaisuudessaan.
Patentti- ja rekisterihallitus on 27.5.2015 antamallaan päätöksellä pysyttänyt patentin numero FI 123039 voimassa.
Ahlstrom Machinery Oy:n toiminimi on sittemmin muutettu Ahlstrom-Andritz Oy:ksi, joka toiminimi on edelleen muutettu Andritz Oy:ksi.
Metso Paper Sweden AB:n toiminimi on sittemmin muutettu Valmet AB:ksi.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Valmet AB on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen 27.2.2015 ja kumoaa patentin numero FI 123039 kokonaisuudessaan.
Perusteet
Kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää, tai ei ainakaan eroa olennaisesti siitä.
Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitun viitejulkaisun D1 mukaan 10–20 minuutin lämpökäsittely 150–160 ºC:n lämpötilassa on riittävä useimmille jätelipeille. Kyseisen viitejulkaisun D1 mukaan kuitenkin tarkemmat käsittelyolosuhteet on määritettävä kokeellisesti kullekin lipeälle erikseen, koska lipeän deaktivoituminen riippuu sen koostumuksesta. Tämän johdosta lämpökäsittelyssä käytettävä lämpötila voi siten poiketa mainitusta 150–160 ºC:n lämpötilasta, jolloin alan ammattimiehelle on ilmeistä kokeilla myös edellä mainittua alhaisempia lämpötiloja.
Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D2 puolestaan ilmenee, että jätelipeää voidaan deaktivoida 90 ºC:n lämpötilassa. Mainitussa viitejulkaisussa D2 on esitetty myös lämpötila "yli 140 ºC", mikä on kysymyksessä olevan patentin mukaisella lämpötila-alueella 110–145 ºC.
Edellä esitettyyn nähden ja ottaen lisäksi huomioon pyrkimyksen päästä lämmityshöyryn kulutuksen kannalta taloudelliseen ratkaisuun, alan ammattimiehelle on pidettävä ilmeisenä edellä mainittujen viitejulkaisujen perusteella kokeilla myös lämpötila-alueen 150–160 ºC alapuolella olevia lämpötiloja ja päätyä kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisiin jätelipeän lämpökäsittelyn olosuhteisiin (110–145 ºC, 1–20 minuuttia).
Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitussa viitejulkaisussa D3 on esitetty välipainehöyryn käyttö loppuhaihdutuksen yhteydessä monivaihehaihduttamossa. Näin käytetty höyry on toisiohöyryä, jota käytetään haihdutuksen muissa vaiheissa, mikä on tavanomaista monivaihehaihduttamoiden yhteydessä. Edellä mainittu viitejulkaisu D1 esittää lämpökäsittelyn tapahtuvan nimenomaisesti höyryn suoralla kontaktilla.
Käytettävän höyryn laadulla ei voida katsoa olevan merkitystä kysymyksessä olevan patentin keksinnöllisyyden kannalta. Alan ammattimiehelle on joka tapauksessa kustannussyistä ilmeistä mahdollisuuksien mukaan käyttää prosessin eri vaiheissa käytettyä toisiohöyryä puhtaan tuorehöyryn sijasta.
Andritz Oy:n vastaus
Vaatimukset
Andritz Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.
Perusteet
Valituksessa ei ole esitetty perusteita uutuuden puuttumista koskevalle väitteelle. Kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaista keksintöä on siten pidettävä uutena, kuten myös valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu.
Kysymyksessä olevan patentin mukainen menetelmä on myös keksinnöllinen verrattuna valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin D1, D2 ja D3.
Kysymyksessä olevan patentin mukaisessa keksinnössä jätelipeän käsittelylämpötila on 110–145 ºC (1–20 minuutin ajan), kun taas edellä mainitun viitejulkaisun D1 mukaan tyydyttävän tuloksen saamiseksi vaaditaan lämpötila 150–160 ºC (10–20 minuutin ajan). Mainitussa viitejulkaisussa D1 esitetään, että tarkat olosuhteet tulee määrittää kullekin lipeälle kokeellisesti, mutta viitejulkaisussa D1 ei kuitenkaan esitetä, että annetusta lämpötila-alueesta tulisi poiketa. Viitejulkaisu D1 pikemminkin ohjaa käyttämään korkeampia lämpötiloja.
Edellä mainitun viitejulkaisun D2 mukaisessa menetelmässä lämpökäsitellään 90 ºC:n lämpötilassa valkaisujätevettä, johon on lisätty viherlipeää karbonaattilähteeksi. Käsittelyn kohteena ei siten ole mustalipeä vaan valkaisujätevesi, jota on lisäksi laimennettu huomattavasti, joten kyse ei voi olla haihdutettavasta liuoksesta.
Kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisesti loppuhaihdutuksessa käytetään välipainehöyryä ja lämpökäsittelyssä toisiohöyryä. Asiassa esitetyissä viitejulkaisuissa ei ole esitetty mitään tietoja haihdutuksessa ja lämpökäsittelyssä käytettävistä höyryistä, joilla on kuitenkin merkitystä kysymyksessä olevan menetelmän energiatalouden kannalta.
Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto
Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitun viitejulkaisun D1 mukaan 10–20 minuutin lämpökäsittely 150–160 ºC:n lämpötilassa riittää deaktivoimaan useimmat lipeät ja tarkat olosuhteet kunkin yksittäisen lipeän osalta tulee määrittää kokeellisesti. Mainitusta viitejulkaisusta D1 ei kuitenkaan ilmene, että lämpökäsittely voisi toimia alle 150 ºC:n tai 110–145 ºC:n lämpötilassa. Alan ammattimiehelle ei myöskään ole ilmeistä viitejulkaisun D1 perusteella, että lipeän deaktivointi toimisi alle 150 ºC:n lämpötilassa.
Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitussa viitejulkaisussa D2 on sinänsä mainittu alempi käsittelylämpötila, mutta yhdestäkään valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D1, D2 tai D3 ei käy ilmi kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 kaikkia piirteitä. Itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö on siten uusi.
Edellä mainituissa viitejulkaisuissa D1–D3 ei myöskään ole esitetty kysymyksessä olevan patentin mukaista menettelyä käyttää välipainehöyryä lipeän loppuhaihdutuksessa ja toisiohöyryä lämpökäsittelyssä. Alan ammattimiehen ei voida katsoa päätyvän yhdistämään edellä mainituista viitejulkaisuista saatavia opetuksia kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisella tavalla. Itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä eroaa siten olennaisesti siitä, mikä on tullut tunnetuksi mainituista viitejulkaisuista D1–D3.
Valittajan lausuma
Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitussa viitejulkaisussa D1 on todettu, että 10–20 minuutin lämpökäsittely 150–160 ºC:n lämpötilassa riittää useimmille lipeille ja että tietyn tyyppiselle lipeälle tulee määrittää kokeellisesti sopivat käsittelyolosuhteet. Viitejulkaisun D1 kuvaaman tutkimuksen kohteena ollut mustalipeä on ollut peräisin Yhdysvalloissa sijainneista massatehtaista, joissa ovat vallinneet suurin piirtein samat perusedellytykset (puumateriaali, keittotekniikka, esi- ja loppuvalkaisutekniikka). Esimerkiksi suomalaisen happidelignifiointia käyttävän massatehtaan mustalipeällä voi olla hyvinkin erilainen koostumus kuin amerikkalaisen massatehtaan lipeällä.
Edellä mainitun viitejulkaisun D1 perusteella alan ammattimies pyrkii kokeilemalla määrittämään käytettävän lipeän käsittelyolosuhteet. Jos käsittely toimii jossain tietyssä lämpötilassa, on selvää, että tällöin voidaan kokeilla myös sanottua alempia lämpötiloja mahdollisimman alhaisten käyttökustannusten saavuttamiseksi. Optimaalinen käsittelylämpötila voi siten olla alempi kuin viitejulkaisussa D1 mainittu 150–160 ºC:n lämpötila.
Ilman tietoa lipeän koostumuksesta ja deaktivointiasteesta ei kysymyksessä olevan keksinnön mukaista menetelmää voida pitää keksinnöllisenä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Sovellettavat oikeusohjeet
Patenttilain 1 §:n 1 momentin mukaan, joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada patentin keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyödyntämiseen sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään.
Patenttilain 2 §:n 1 momentin mukaan patentti myönnetään ainoastaan keksintöön, joka on uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää, ja lisäksi olennaisesti eroaa siitä. Pykälän 2 momentin mukaan tunnetuksi katsotaan kaikki, mikä on tullut julkiseksi, joko kirjoituksen tai esitelmän välityksellä, hyväksikäyttämällä tai muulla tavalla.
Patenttilain 25 §:n 1 momentin mukaan patenttiviranomaisen tulee väitteen johdosta kumota patentti muun ohella, milloin patentti on myönnetty, vaikkei mainitun lain 1, 1a, 1b ja 2 §:ssä säädettyjä ehtoja ole täytetty.
Kysymyksessä olevan patentin mukainen keksintö
Kysymyksessä olevan patentin mukainen keksintö muodostuu itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 ja epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–13.
Edellä mainittu itsenäinen patenttivaatimus 1 kuuluu seuraavasti:
"1. Menetelmä lämmönsiirtopintojen likaantumisen estämiseksi selluteollisuuden alkalisen jätelipeän monivaihehaihduttamossa lämpökäsittelemällä haihduttamoon syötettävää kalsiumpitoista liuosta, mikä menetelmä käsittää seuraavat vaiheet:
a) kalsiumpitoinen liuos kuumennetaan korotettuun lämpötilaan suoralla kontaktilla lämmitysväliaineen kanssa, joka on höyryä;
b) liuosta pidetään tässä lämpötilassa viipymäsäiliössä lipeässä olevan kalsiumin määrän pienentämiseksi saostamalla kalsiumkarbonaattia; ja
c) lämpökäsitelty liuos haihdutetaan polttoa varten;
tunnettu siitä, että monivaihehaihduttamossa alkalisen lipeän loppuhaihdutus tehdään välipainehöyryllä 75–90 %:n kuiva-ainepitoisuuteen ja että vaiheessa a) ja b) käytettävä höyry on loppuhaihdutuksen toisiohöyryä, jolloin mainittu kuumennus tapahtuu noin 110–145 ºC:n lämpötilaan, joka ylläpidetään 1–20 minuutin ajan."
Tunnettu tekniikka
Asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä on tunnetun tekniikan osalta viitattu seuraaviin valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin:
D1: Frederick et Grace: "Preventing Calsium Carbonate Scaling In Black Liquor Evaporators", Southern Pulp and Paper Manufacturer, August 1979, s. 22 ja 24 sekä September 1979, s. 21 ja 24–29
D2: WO 9614467 A1
D3: US 5540816 A.
Edellä mainitussa viitejulkaisussa D1 käsitellään kalsiumkarbonaattikerrostumien muodostumisen ehkäisemistä mustalipeän haihduttimissa. Viitejulkaisussa D1 esitetään, kuinka lämpökäsittelyn seurauksena kalsiumionit vapautuvat yhdisteistään ja muodostavat mustalipeässä luonnostaan olevien karbonaattien kanssa kalsiumkarbonaattia. Näin saostunut kiinteä kalsiumkarbonaatti on heikosti liukenevaa eikä muodosta kerrostumia haihduttimien lämmönsiirtopinnoille. Viitejulkaisun D1 mukaan 10–20 minuutin lämpökäsittely 150–160 ºC:n lämpötilassa riittää useimmille lipeille. Tarkat käsittelyolosuhteet kullekin lipeälle tulee määrittää kokeellisesti.
Edellä mainittu viitejulkaisu D2 koskee siirtymämetallien ja maa-alkalimetallien, kuten esimerkiksi kalsiumin, poistamista sellutehtaan valkaisimon jätelipeästä. Viitejulkaisun D2 mukaan sopivat anionit muodostavat jätelipeässä olevien, edellä mainittujen metallien kanssa huonosti liukenevia suoloja, kuten kalsiumkarbonaattia. Lisäämällä valkaisimon jätelipeään viher- tai valkolipeää, joka sisältää karbonaatti-ioneja, voidaan valkaisujätelipeässä oleva kalsium saostaa kalsiumkarbonaatiksi, jolloin haitallisten kalsiumkarbonaattikerrostumien muodostuminen haihduttamon lämmönsiirtopinnoille estyy. Viitejulkaisussa D2 esitetään myös lämpökäsittelyn suorittaminen ennen haihduttamista kalsiumin vapauttamiseksi komplekseista. Mainittu lämpökäsittely esitetään suoritettavaksi yli 140 ºC:n lämpötilassa, edullisesti 150–170 ºC:ssa. Viitejulkaisussa D2 kuvataan lisäksi kokeita, joissa kalsiumkarbonaattia on saostettu valkaisimon jätelipeästä 90 ºC:n lämpötilassa.
Edellä mainittu viitejulkaisu D3 koskee valkaisun ja talteenoton yhdistämistä sellun valmistuksessa. Viitejulkaisussa D3 esitetään, että esihaihdutetut jätelipeät keitosta (mustalipeä) ja valkaisusta (valkaisujätelipeä) yhdistetään siten, että loppuhaihdutus tapahtuu yhteisissä haihduttimissa. Valkaisujätelipeä voidaan lämpökäsitellä ennen yhdistämistä mustalipeään oksalaatin hajottamiseksi, jotta vältettäisiin kalsiumoksalaatin kerrostuminen. Kalsiumin kerrostumista haihduttimien pinnoille voidaan ehkäistä säätämällä valkaisujätelipeän pH:ta lisäämällä siihen muun muassa kalsiumkarbonaattia tai viherlipeää.
Kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisen keksinnön uutuus ja keksinnöllisyys
Markkinaoikeus toteaa, ettei yksikään edellä mainituista viitejulkaisuista D1, D2 tai D3 yksinään sisällä kaikkia kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 piirteitä liittyen lämpökäsittelyn olosuhteisiin, loppuhaihdutukseen välipainehöyryllä sekä lipeän kuumennukseen loppuhaihdutuksen toisiohöyryllä.
Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö on siten uusi mainituista viitejulkaisusta tunnettuun verrattuna.
Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitun viitejulkaisun D1 perusteella on sinänsä tunnettua, että lämpökäsittelemällä mustalipeää voidaan lipeän sisältämää kalsiumia saostaa kalsiumkarbonaattina, jolloin seuraavassa haihdutusvaiheessa kalsiumkarbonaatin kerrostuminen lämmönsiirtopinnoille estyy.
Kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä eroaa viitejulkaisun D1 mukaisesta menetelmästä ensinnäkin siinä, että mainitun itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisessa menetelmässä loppuhaihdutus tapahtuu välipainehöyryllä kuiva-ainepitoisuuteen 75–90 prosenttia (jäljempänä myös piirre 1), toiseksi siinä, että sanotussa menetelmässä lämpökäsittely tapahtuu loppuhaihdutuksen toisiohöyryllä (jäljempänä myös piirre 2) sekä kolmanneksi siinä, että menetelmässä lämpökäsittelyn lämpötila on 110–145 ºC (jäljempänä myös piirre 3).
Edellä todetun mukaisesti kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaan ensinnäkin lipeän loppuhaihdutus tehdään välipainehöyryllä 75–90 prosentin kuiva-ainepitoisuuteen (edellä mainittu piirre 1). Kyseistä kuiva-ainepitoisuutta on patentin selityksen perusteella pidettävä sinänsä tavanomaisena monivaihehaihduttamoissa. Patentin selityksessä ei ole myöskään esitetty, että nimenomaisesti välipainehöyryn käytöllä loppuhaihdutuksessa olisi mainitussa itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 esitetyn menetelmän tarjoaman ratkaisun kannalta erityinen merkitys. Kyseisen itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaan siinä kuvatulla menetelmällä on tarkoitus estää lämmönsiirtopintojen likaantuminen lämpökäsittelemällä haihduttamoon syötettävää lipeää ja saostamalla kalsiumkarbonaattia. Viimeksi mainittuun liittyvän ratkaisun, jossa lipeää lämpökäsitellään haihdutusta edeltävässä vaiheessa, ei ole katsottava olevan riippuvainen myöskään siitä, mistä käsittelyssä käytetty höyry on johdettu.
Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että nimenomaisesti välipainehöyryn valintaa loppuhaihdutukseen on siten pidettävä sellaisena piirteenä, joka ei tuota kysymyksessä olevan patentin mukaiseen ratkaisuun sellaista teknistä vaikutusta, jolla olisi merkitystä keksinnöllisyyden arvioinnin kannalta.
Toiseksi kuten edellä on todettu, kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisessa menetelmässä lisäksi lämpökäsittely tapahtuu loppuhaihdutuksen toisiohöyryllä (edellä mainittu piirre 2). Patentin selityksessä on sanottuun liittyen todettu, että jätelipeän lämpökäsittelyssä lämmityshöyrynä voidaan käyttää sellaista höyryä, jota on edullisimmin saatavilla tehtaalta. Lisäksi selityksessä on edelleen todettu, että tavanomaisissa mustalipeän monivaihehaihduttamoissa käytetään edellisistä haihdutusvaiheista syntyvää toisiohöyryä seuraavien vaiheiden lämmityshöyrynä.
Edellä esitettyyn nähden ja kun lisäksi otetaan huomioon, että kysymyksessä olevan patentin mukaisessa menetelmässä lämpökäsittely kohdistuu nimenomaisesti haihduttamolla käsiteltävään lipeään ja että alan ammattimies edellä todetulla tavalla pyrkisi välttämään tuorehöyryn käyttöä, markkinaoikeus katsoo, että alan ammattimiehelle ilmeisenä ratkaisuna on pidettävä käyttää lämmitykseen sopivaa haihduttamolta saatavaa toisiohöyryä.
Lisäksi markkinaoikeus toteaa, että kun otetaan huomioon kysymyksessä olevan patentin selityksessä käytettävien höyryjen valinnasta esitetty (ks. s. 1, rivit 25–28 sekä s. 9, rivit 1–6), edellä mainittujen piirteiden 1 ja 2 on katsottava tarkoittavan sellaista jätelipeän haihduttamon perusrakenteesta olennaisesti riippuvaa höyryn käytön suunnittelua ja energiataloudellista optimointia, jota on pidettävä alan ammattimiehen tavanomaiseen ammattitaitoon kuuluvana.
Edellä todetun mukaan vielä kolmanneksi kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisessa menetelmässä lämpökäsittely tapahtuu 110–145 ºC:n lämpötilassa (edellä mainittu piirre 3). Kuten edellä on selostettu, viitejulkaisussa D1 sinänsä esitetään, että 10–20 minuutin käsittelyaika 150–160 ºC:n lämpötilassa on riittävä useimmille lipeille. Edelleen viitejulkaisussa D1 kuitenkin esitetään, että tarkat olosuhteet tietylle lipeälle on määritettävä kokeellisesti, koska eri lipeiden deaktivoitumisominaisuudet eroavat merkittävästi toisistaan.
Alan ammattimiehen on edellä viitejulkaisun D1 osalta selostetun perusteella katsottava ymmärtäneen, että deaktivoitumiseen tarvittava lämpökäsittelyn lämpötila voi lipeän laadusta, halutusta deaktivoitumisasteesta ja lämpökäsittelyn kestosta riippuen olla mainitun lämpötila-alueen 150–160 ºC ulkopuolellakin.
Kuten edellä on selostettu, mainitun viitejulkaisun D1 tavoin myös edellä mainittu viitejulkaisu D2 koskee haihdutinpintojen likaantumisesta johtuvaa ongelmaa. Molemmissa kyseisissä viitejulkaisuissa on esitetty ongelmaan myös sama perusratkaisu, jonka mukaan lipeä deaktivoidaan vapauttamalla ongelmia aiheuttava kalsium yhdisteistään lämpökäsittelyn avulla, jolloin kalsium saostuu lipeään liukenemattomana kalsiumkarbonaattina.
Mainitussa viitejulkaisussa D2 on puolestaan sinänsä esitetty, että lämpökäsittelyn lämpötilan tulisi olla yli 140 ºC. Viitejulkaisussa D2 on toisaalta kuvattu myös kokeita, joissa kalsiumkarbonaattia on saostettu valkaisimon jätelipeästä 90 ºC:n lämpötilassa.
Mainitun viitejulkaisun D2 perusteella voidaan siten katsoa, että alan ammattimies olisi päätynyt kokeilemaan myös viitejulkaisussa D1 mainittua lämpötila-aluetta alempia lämpötiloja. Sanottuun nähden ja kun otetaan huomioon, että kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisen lämpötila-alueen (110–145 ºC) valitsemiselle ei patentin selityksessä ole esitetty erityistä teknistä vaikutusta edellä mainitun deaktivoitumisen ohella, markkinaoikeus katsoo, että mainitussa itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 valittua lämpötila-aluetta on ollut pidettävä ilmeisenä alan ammattimiehelle.
Lisäksi markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitun viitejulkaisun D1 perusteella lämpökäsittelyn lämpötilan ohella myös sen keston on katsottava kuuluvan niihin olosuhteisiin, jotka tulee määrittää kullekin lipeälle kokeellisesti. Kysymyksessä olevan patentin itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen lämpökäsittelyn kestoaika (1–20 minuuttia) sisältyy osittain mainitussa viitejulkaisussa D1 esitettyyn lämpökäsittelyn kestoon (10–20 minuuttia). Viitejulkaisun D1 perusteella alan ammattimiehelle on siten pidettävä ilmeisenä päätyä myös mainitun itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaiseen lämpökäsittelyn kestoaikaan.
Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä ei eroa olennaisesti siitä, mikä on tullut ennen patenttihakemuksen tekemispäivää tunnetuksi edellä mainitusta viitejulkaisusta D1, kun sitä tarkastellaan yhdessä viitejulkaisun D2 kanssa. Itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei siten ole viimeksi mainitun johdosta patentoitavissa.
Epäitsenäiset patenttivaatimukset
Tarkasteltavana oleva patenttivaatimusasetelma muodostuu edellä todetulla tavalla itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–13. Kuten edellä on todettu, itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.
Johtopäätös
Edellä todetulla tavalla tarkasteltavana olevan patenttivaatimusasetelman mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös on siten kumottava ja asia palautettava Patentti- ja rekisterihallitukselle patentin numero FI 123039 kumoamista varten.
Lopputulos
Markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen 27.5.2015 ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle patentin numero FI 123039 kumoamista varten.
MUUTOKSENHAKU
Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen ja Petri Rinkinen sekä markkinaoikeusinsinöörit Erkki Tiala ja Krister Karlsson.
HUOMAA
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta