MAO:900/15

ASIAN TAUSTA

Patentti- ja rekisterihallitus on 9.6.2014 antamallaan päätöksellä hyväksynyt kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS koskemaan Suomea luokan 11 tavaroiden osalta.

Sen sijaan Patentti- ja rekisterihallitus ei mainitulla päätöksellään ole hyväksynyt kyseistä kansainvälistä rekisteröintiä NEREUS Suomea koskevaksi luokkien 37 ja 42 palvelujen osalta, sillä mainittu kansainvälinen rekisteröinti NEREUS on sekoitettavissa luokan 37 palvelujen osalta samoja ja samankaltaisia palveluita varten rekisteröityyn aikaisempaan Euroopan unionissa voimassa olevaan kansainväliseen rekisteröintiin NEREUS (kuvio) sekä luokan 42 palvelujen osalta samoja ja samankaltaisia palveluita varten rekisteröityyn aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin NEREUS.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Uponor Innovation Ab on vaatinut, että valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 9.6.2014 kumotaan siltä osin kuin kansainvälistä rekisteröintiä NEREUS ei ole hyväksytty Suomea koskevaksi ja että asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS hyväksymiseksi koskemaan Suomea myös luokkien 37 ja 42 palvelujen osalta.

Perusteet

Kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS ei ole sekoitettavissa hyväksymisen esteeksi luokan 37 palvelujen osalta katsottuun kansainväliseen rekisteröintiin NEREUS (kuvio) tai luokan 42 palvelujen osalta yhteisön tavaramerkkiin NEREUS, koska kyseisten rekisteröintien kattamat palvelut eivät ole samanlaisia tai samankaltaisia.

Luokan 37 palvelujen osalta hyväksymisen esteeksi katsottu kansainvälinen rekisteröinti NEREUS (kuvio) kattaa generaattoreiden asennukseen liittyvät neuvontapalvelut, sähkögeneraattoreiden asennuspalvelut sekä generaattorilaitteistojen huolto- ja korjauspalvelut. Kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS kattaa sen sijaan samaisessa luokassa rakennusten lämmitysjärjestelmien korjaus- ja asennuspalvelut.

Generaattorit tuottavat sähköä, kun taas lämmitysjärjestelmät lämpöä. Generaattoreita ja lämmitysjärjestelmiä ei siten ole pidettävä samoina tai edes samankaltaisina tavaroina. Myös edellä mainittuihin tavaroihin liittyvät palvelut poikkeavat toisistaan erityisesti käyttötarkoitukseltaan, eivätkä ne myöskään ole kilpailevia tai toisiaan korvaavia. Generaattoreita ja lämmitysjärjestelmiä asennetaan eri kohteisiin, joten niillä on myös eri kohderyhmät ja jakelukanavat.

Luokan 42 palvelujen osalta hyväksymisen esteeksi katsottu yhteisön tavaramerkki NEREUS kattaa kiinteistöhallintoon liittyvät palvelut, tarkemmin ottaen kiinteistöjen teknisten hyödyntämissuunnitelmien kehittämiseen liittyvät palvelut. Kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS kattaa sen sijaan samaisessa luokassa lämmitysjärjestelmiin ja vesijärjestelmiin liittyvät suunnittelu- ja rakennuspalvelut.

Kiinteistöhallinto tarkoittaa kiinteistön talouden, toiminnan, henkilöstön, tietohuollon ja juridisten asioiden huoltoa, eivätkä kiinteistöjen lämmitys- ja vesijärjestelmät liity kiinteistöhallintoon. Edellä mainitut palvelut eivät ole kilpailevia, eivätkä ne täydennä tai korvaa toisiaan. Myös kyseisten palveluiden laji, laatu ja käyttötarkoitus poikkeavat toisistaan ja niiden kohderyhmä ja jakelukanavat ovat erilaiset.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista Patentti- ja rekisterihallituksen päätöstä.

Kysymyksessä olevan kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS kattamat palvelut ovat samoja tai samankaltaisia hyväksymisen esteeksi katsottujen kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS (kuvio) ja yhteisön tavaramerkin NEREUS kattamien palvelujen kanssa.

Luokan 37 osalta lämmitysjärjestelmien korjaamisen ja asentamisen on katsottava olevan ainakin samankaltaista palvelua hyväksymisen esteeksi katsotun kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS (kuvio) kattamien generaattoreiden korjaamisen ja asentamisen kanssa.

Luokan 42 osalta hyväksymisen esteeksi katsotun yhteisön tavaramerkin NEREUS kattamat kiinteistöjen tekniset hyödyntämissuunnitelmat voivat sisältää myös lämmitysjärjestelmiin ja vesijärjestelmiin liittyviä suunnittelupalveluja, joten kysymyksessä olevien merkkien kattamien palvelujen on katsottava olevan ainakin samankaltaisia.

Merkkien ollessa identtisiä palvelujen samankaltaisuuden aste voi olla hieman alhaisempi.

Valittajan lausuma

Uponor Innovation Ab ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausumaa.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet

Patentti- ja rekisterihallitus on valituksenalaisella päätöksellään katsonut, että kansainvälinen rekisteröinti NEREUS on sekoitettavissa luokan 37 palvelujen osalta samoja ja samankaltaisia palveluita varten rekisteröityyn aikaisempaan Euroopan unionissa voimassa olevaan kansainväliseen rekisteröintiin NEREUS (kuvio) sekä luokan 42 palvelujen osalta samoja ja samankaltaisia palveluita varten rekisteröityyn aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin NEREUS. Uponor Innovation Ab on valituksessaan esittänyt, että valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on virheellisesti katsottu edellä mainittujen merkkien kattamien palvelujen olevan samoja tai samankaltaisia.

Asiassa markkinaoikeudessa on Uponor Innovation Ab:n valituksen perusteella kysymys siten siitä, ovatko kysymyksessä olevan kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS kattamat palvelut samoja tai samankaltaisia luokan 37 osalta Euroopan unionissa voimassa olevan kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS (kuvio) kattamien palvelujen kanssa sekä luokan 42 osalta yhteisön tavaramerkin NEREUS kattamien palvelujen kanssa.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, jos se on sekoitettavissa Suomessa tai Euroopan unionissa voimassa olevaan kansainvälisen rekisteröinnin suojaamaan tavaramerkkiin, jolla tämän rekisteröinnin perusteella on aikaisempi oikeus Suomessa tai Euroopan unionissa. Saman momentin 9 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei myöskään saa rekisteröidä, jos se on sekoitettavissa mainitun lain 57 §:ssä tarkoitettuun yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella.

Tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin mukaan tunnusmerkkien katsotaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja.

Tavaramerkkilain 1 §:n 3 momentin mukaan, mitä tavaramerkkilaissa säädetään tavaroista, on vastaavasti voimassa palveluista.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan merkit ovat sekoitettavissa, mikäli yleisö saattaa luulla, että tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä taikka mahdollisesti taloudellisessa etuyhteydessä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä. Arvioitaessa merkkien kattamien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuutta on otettava huomioon kaikki niiden väliseen yhteyteen liittyvät merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden tai palvelujen luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, kilpailevatko ne keskenään tai täydentävätkö ne toisiaan. Samankaltaisuusarvioinnissa merkityksellisiä tekijöitä ovat myös jakelukanavat sekä tavaroiden tai palvelujen tavanomainen alkuperä.

Asian arviointi

Kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS kattaa luokassa 37 palvelut "Repair and installation of heating systems for buildings" .

Kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS hyväksymisen esteeksi edellä mainitulta osin katsottu kansainvälinen rekisteröinti NEREUS (kuvio) on rekisteröity luokassa 37 palveluille "Advisory and consultancy services relating to the installation of generators; installation of electricity generators; maintenance and repair of generating installations".

Markkinaoikeus katsoo, että edellä mainittujen merkkien kattamat luokan 37 palvelut poikkeavat sinänsä toisistaan siltä osin kuin kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS koskee palveluja, jotka liittyvät lämmitysjärjestelmiin, ja hyväksymisen esteeksi katsottu kansainvälinen rekisteröinti NEREUS (kuvio) kattaa palveluja, jotka liittyvät generaattoreihin. Edellä mainitut merkit kattavat edellä mainittujen palvelujen lisäksi kuitenkin myös niihin liittyviä teknisiä korjaus- ja asennustöitä, joiden on katsottava voivan olla osittain myös päällekkäisiä tai ainakin täydentävän toisiaan.

Viimeksi mainittu palvelujen välinen yhtäläisyys huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että edellä mainittujen merkkien kattamia palveluja luokan 37 osalta on pidettävä samankaltaisina.

Kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS kattaa luokassa 42 palvelut "Planning, design and construction of heating systems, underfloor heating systems and drinking and service water systems".

Kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS hyväksymisen esteeksi edellä mainitulta osin katsottu yhteisön tavaramerkki NEREUS on rekisteröity luokassa 42 palveluille "Development of usage concepts for real estate with regard to technical matters (facility management)".

Viimeksi mainittujen merkkien kattamien luokan 42 palvelujen osalta markkinaoikeus katsoo, että esteeksi katsotun yhteisön tavaramerkin NEREUS kattamat kiinteistöjen teknisiin hyödyntämissuunnitelmiin liittyvät palvelut voivat sisältää lämmitysjärjestelmiin ja vesijärjestelmiin liittyviä suunnittelupalveluita. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, että myös edellä mainittujen merkkien kattamia palveluja luokan 42 osalta on pidettävä ainakin samankaltaisina.

Edellä todetulla tavalla kysymyksessä olevan kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS kattamia palveluja on pidettävä ainakin samankaltaisina luokan 37 osalta Euroopan unionissa voimassa olevan kansainvälisen rekisteröinnin NEREUS (kuvio) kattamien palvelujen kanssa sekä luokan 42 osalta yhteisön tavaramerkin NEREUS kattamien palvelujen kanssa.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu, että kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS eroaa luokan 37 osalta hyväksymisen esteeksi katsotusta kansainvälisestä rekisteröinnistä NEREUS (kuvio) vain kirjasintyypiltään, mille eroavaisuudelle ei kuitenkaan ole annettavissa merkitystä arvioitaessa merkkien sekoitettavuutta. Edelleen mainitussa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu, että kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS ja luokan 42 osalta hyväksymisen esteeksi katsottu yhteisön tavaramerkki NEREUS ovat samoja. Uponor Innovation Ab:n valituksessa ei edellä todetulla tavalla ole kyseenalaistettu edellä selostettua valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä esitettyä näkemystä edellä mainittujen merkkien olemisesta samoja tai ainakin hyvin samankaltaisia.

Koska edellä mainittujen merkkien kattamat palvelut ovat samankaltaisia, ja merkit samoja tai hyvin samankaltaisia, markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä oleva kansainvälinen rekisteröinti NEREUS on myös kokonaisuutena arvioituna sekoitettavissa niin kansainväliseen rekisteröintiin NEREUS (kuvio) kysymyksessä olevien luokan 37 palvelujen osalta kuin myös yhteisön tavaramerkkiin NEREUS kysymyksessä olevien luokan 42 palvelujen osalta. Uponor Innovation Ab:n valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Reima Jussila ja Teija Kotro.

PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.