MAO:678/15

HAKEMUS

Vaatimukset

Mjólkursamsalan ehf ja Skyr Finland Oy (jäljempänä yhteisesti myös hakijat) ovat vaatineet, että markkinaoikeus oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla kieltää 500.000 euron sakon uhalla Arla Oy:tä (jäljempänä myös vastapuoli):

1. käyttämästä, tarjoamasta, markkinoimasta, tuomasta maahan, viemästä maasta tai varastoimasta tunnusmerkeillä SKYR varustettuja tuotteita;

2. jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jolla myydään ja markkinoidaan maitovalmisteita, jotka tuotepakkauksen yleisen värityksen, tavaramerkin käytön ja Islantiin tekemän viittauksen antaman kokonaisvaikutelman vuoksi ovat sekoitettavissa hakijoiden tavaramerkeillä SKYR varustettuihin maitovalmisteisiin.

Lisäksi hakijat ovat vaatineet, että markkinaoikeus 500.000 euron sakon uhalla määrää:

3. kaikki vastapuolen markkinoille saattamat edellä kohdissa 1 ja 2 mainituilla tunnusmerkeillä varustetut tuotteet vedettäväksi välittömästi pois markkinoilta vastapuolen kustannuksella, sekä kaikki vastapuolen hallussa tai määräysvallassa olevat edellä kohdissa 1 ja 2 mainituilla tunnusmerkeillä varustetut tuotteet muutettavaksi välittömästi siten, että tavaroista poistetaan mainitut tunnusmerkit, tai jos tämä ei ole mahdollista, tavarat tuhottavaksi;

4. vastapuolen hallussa tai määräysvallassa olevan markkinointimateriaalin, joka sisältää edellä kohdassa 1 ja 2 mainitut tunnusmerkit tai jonkin niistä, muutettavaksi välittömästi siten, että materiaalista poistetaan kyseiset tunnusmerkit, tai jos tämä ei ole mahdollista, materiaalin tuhottavaksi.

Perusteet

Mjólkursamsalan ehf:llä on Suomessa voimassa olevat tavaramerkit SKYR (kuvio), Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio) ja SKYR luokassa 29. Edellä mainittujen tavaramerkkien lisäksi Mjólkursamsalan ehf:llä on vakiintunut tavaramerkki SKYR, joka on ollut Suomessa käytössä vuodesta 2010 ja joka on vakiintunut tehokkaan markkinoinnin, merkittävän myynnin ja nopeasti muodostuneen goodwill-arvon kautta Suomen tunnetuimmaksi rahkavalmisteiden tunnusmerkiksi. Lisäksi Skyr Finland Oy:n toiminimi on rekisteröity Suomessa.

Hakijat ovat havainneet, että vastapuoli on alkanut myydä maitovalmistetta, joka on varustettu edellä mainittujen tavaramerkkien kanssa identtisellä tavaramerkillä SKYR. Vastapuoli on siten tuonut markkinoille identtisellä tunnuksella ja myös samankaltaisella pakkauksella varustetun kilpailevan tuotteen, joka loukkaa hakijoiden tavaramerkkioikeuksia ja toiminimioikeutta. Vastapuolen menettely merkitsee myös hyvän liiketavan vastaista ja hakijoiden kannalta sopimatonta menettelyä, koska siinä käytetään hyväksi hakijoiden tavaramerkkien laajaa tunnettuutta ja menestystä markkinoilla. On todennäköistä, että hakijoilla on tavaramerkkilakiin, toiminimilakiin sekä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin perustuva oikeus vastapuolta vastaan. Näin ollen turvaamistoimen määräämistä koskeva niin sanottu vaade-edellytys täyttyy.

Vastapuolen toiminnan aloitus merkitsee merkittävää taloudellisen vahingon riskiä hakijoille. Vaaraedellytys täyttyy, koska on olemassa selkeä vaara, että vastapuoli onnistuu viemään merkittävän määrän hakijoiden myynnistä ja markkinaosuudesta käyttämällä totuudenvastaista ja harhaanjohtavaa merkkiä sekä pakkauksen yleisilmettä luvattomasti nopeasti kehittyvillä markkinoilla.

Hakijoilla on erittäin painava intressi suojata yksinoikeuttaan tavaramerkkeihinsä ja tuotepakkauksensa yleisilmeeseen. Hakijoiden tavaramerkkien tunnettuutta on rakennettu erittäin määrätietoisesti ja merkittävin markkinointiponnistuksin viimeisten viiden vuoden ajan. Vastapuoli on tullut markkinoille identtisellä tavaramerkillä ja samankaltaisella myyntipakkauksella. Mikäli vastapuoli onnistuu myymään tuotettaan hyödyntäen hakijoiden tavaramerkkien tunnettuutta ja hyvää mainetta, voi tämä myynti vaikuttaa merkittävästi hakijoiden tuotteiden kysyntään. Lisäksi tässä yhteydessä tulee suurella todennäköisyydellä aiheutumaan merkittävät vahingot tavaramerkin arvon alentumisena ja goodwill-arvon heikentymisenä. Vastapuolella on loukkaavan tuotteen lisäksi myös toinen kilpaileva tuote markkinoilla, joten vastapuolen myynti kyseisessä tuotekategoriassa ei lopu tai kärsi merkittävästi nykytilanteeseen verrattuna, vaikka tuomioistuin antaisi kieltomääräyksen. Vastapuolelle ei siten turvattavaan etuun nähden aiheudu turvaamistoimesta kohtuutonta haittaa. Hakijoille voi aiheutua vahinkoa jo seuraavien muutaman viikon kuluessa, eikä hakijoiden tavaramerkkien menetettyä mainetta ja goodwill-arvon vähenemistä voida korvata yksinomaan rahalla.

Identtisellä tavaramerkillä ja samankaltaisella pakkauksella myytävän ja markkinoitavan tuotteen ilmestyminen markkinoille voi lyhyessä ajassa aiheuttaa hakijoiden tuotteelle merkittäviä menetyksiä sekä myynnin määrässä että markkinaosuudessa. Vastapuoli on niin sanotun täyden maitovalikoiman tuottaja Suomessa ja sen jälleenmyyjäketju on erittäin laaja ja tehokas, joten se voi aiheuttaa laajalla ja tehokkaalla markkinoille tulolla merkittäviä vahinkoja hakijoille. Tämän takia myös edellä vaatimuskohdissa 3 ja 4 tarkoitettujen tuotteiden ja markkinointimateriaalin takaisinvedon määrääminen turvaamistoimena on perusteltua.

Edellytykset vaadittujen turvaamistoimien myöntämiselle ovat käsillä ensisijaisesti tavaramerkkilain ja toissijaisesti sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain perusteella.

VASTAUS

Vaatimukset

Arla Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen.

Perusteet

Hakemuksessa viitatussa tunnuksessa SKYR on kyse kuvailevasta ja erottamiskyvyttömästä yleissanasta, joka yksinomaan ilmaisee, minkälaisesta tuotteesta on kyse. Sanalla skyr tarkoitetaan tietynlaisten maitotuotteiden, hapatettujen maitotuotteiden, lajia. Kyseisellä sanalla on siten vahva vapaana pitämisen tarve. Tunnuksessa SKYR ei näin ollen ole kyse erottamiskykyisestä tavaramerkistä.

Vastapuoli ei ole myöskään käyttänyt sanaa skyr tavaramerkkinä, vaan hyvän liiketavan mukaisesti tuotteen lajia ilmaisevana yleissanana.

Tavaramerkit SKYR (kuvio) ja Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio) eivät siten tuota hakijoille minkäänlaista yksinoikeutta sanaan skyr itsessään. Hakemuksessa ei ole edes esitetty, että vastapuoli käyttäisi sanaa skyr samanlaisessa kirjoitusasussa kuin tavaramerkissä SKYR (kuvio) tai yhdessä samanlaisen kuvion kanssa kuin tavaramerkissä Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio). On siten erittäin epätodennäköistä, että yleissanan skyr käyttämisen vastapuolen tuotteissa katsottaisiin loukkaavan edellä mainittuja kuviomerkkejä.

Tavaramerkkiä SKYR vastaan on puolestaan tehty väite, eikä kyseinen rekisteröinti ole siten vielä lainvoimainen.

Hakemuksessa ei ole myöskään osoitettu, että sana skyr olisi vakiintunut hakijoiden tavaramerkiksi.

Vastapuolen käyttämät skyr-tuotteiden pakkaukset ovat yhdenmukaisia vastapuolen johdonmukaisesti käyttämän linjan kanssa. Vastapuolen tuotepakkauksissa esiintyy tavaramerkki ARLA, joka osoittaa tuotteiden kaupallisen alkuperän, ja sen alapuolella tuotteen lajia ja ominaisuuksia ilmaisevat yleisnimitykset. Myös tuoteselosteessa on ilmaistu, että kyse on skyr-tuotteesta. Sanaa skyr on siis käytetty nimenomaisesti ilmaisemaan, minkälaisesta maitotuotteesta on kyse. Sanalle skyr ei myöskään ole mitään synonyymiä, eikä siten vastapuolella ole käytettävissään mitään muuta sanaa, joka yksiselitteisesti ja täsmällisesti ilmaisisi tuotteen tyyppiä.

Vastapuolen käyttämä yleissana skyr ei loukkaa myöskään Skyr Finland Oy:n toiminimioikeutta.

Hakijoiden tuotepakkausten väritystä, ulkoasun elementtejä tai sanaa skyr eikä niiden muodostaman tuotepakkauksen kokonaisilmettä ole myöskään pidettävä omaperäisenä tai markkinoilla tunnettuna. Hakijoiden tuotepakkaus on tyyliltään hyvin tavanomainen ja yleisesti käytetty hapatettujen maitotuotteiden tuotekategoriassa.

Vastapuoli ei myöskään ole menetellyt hyvän liiketavan vastaisesti, harhaanjohtavalla tai muutoin sopimattomalla tavalla käyttämällä tuotepakkauksissaan viittauksia Islantiin. Vastapuoli on ainoastaan kuvannut skyr-tuotteiden historiaa neutraalilla tavalla todetessaan, että jo vuosisatojen ajan islantilaiset ovat nauttineet ravinteikasta skyriä.

Hakemuksessa esitetyt vaatimukset 3 ja 4 tarkoittavat lopullisia toimenpiteitä. Pakkausten muuttaminen ja etenkin tuotteiden tai aineiston tuhoaminen pannaan aina täytäntöön vasta kun on saatu lopullinen ja lainvoimainen tuomio, jolla loukkaus on vahvistettu. Hakijat eivät ole esittäneet mitään perusteita sille, miksi nämä toimenpiteet pitäisi poikkeuksellisesti määrätä jo tässä vaiheessa turvaamistoimena, eikä vasta pääasian yhteydessä. On huomattava, että jos pääasiassa päädyttäisiinkin siihen, ettei loukkausta ole tapahtunut, ei näitä lopullisia toimenpiteitä olisi enää mahdollista peruuttaa.

Hakijat eivät myöskään ole osoittaneet vaaditulla tavalla sitä, että vastapuolen menettely todennäköisesti heikentäisi hakijoiden oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentäisi sen arvoa tai merkitystä. Vastapuoli on tuonut markkinoille oman kilpailevan tuotteensa. Luonnollisesti kilpailusta saattaa aiheutua hakijoiden markkinaosuuksien laskua, mutta kyse ei ole laissa tarkoitetusta hakijoiden oikeuden arvon tai merkityksen vähentymisestä.

Turvaamistoimen myöntämisestä aiheutuisi vastapuolelle merkittävää haittaa ja suuria kustannuksia. Vastapuolen tuotteita myydään 1.290 myymälässä ympäri Suomen. Vastapuoli on rakentanut tuotteilleen merkittävän koko maanlaajuisen peiton ja toteutuessaan kielto aiheuttaisi kohtuutonta haittaa, kun tuotteet jouduttaisiin vetämään takaisin markkinoilta.

Vastapuolelle aiheutuisi kohtuutonta haittaa, jos se joutuisi muuttamaan tuotepakkauksissa käytetyn yleisnimityksen. Vastapuolen toiminta keskeytyisi kyseisen tuotekategorian osalta pitkäksi aikaa. Vastapuoli joutuisi suunnittelemaan tuotteilleen uudenlaiset pakkaukset ja uusien pakkausten saamiseen menisi useita kuukausia. Turvaamistoimen kohtuullisuutta arvioitaessa ja intressivertailua tehtäessä on muistettava, että turvaamistoimen myöntäminen antaisi hakijoille monopolin skyr-tuotekategoriaan. Muut valmistajat ja myyjät eivät saisi ilmaista, että heidän myymänsä tuotteet ovat skyriä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1 Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan turvaamistoimesta päättää markkinaoikeus, jos pääasia on oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 4 §:n 1 momentin 1–10, 13 tai 15 kohdassa taikka 2 momentissa mainitussa laissa markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaksi säädetty riita-asia taikka mainitun lain 1 luvun 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu asia ja pääasian oikeudenkäynti on vireillä markkinaoikeudessa tai sen käsittely markkinaoikeudessa on päättynyt eikä muutoksenhakua varten säädetty aika ole kulunut umpeen. Markkinaoikeus päättää turvaamistoimesta myös, jos mainittua pääasiaa koskeva oikeudenkäynti ei ole vielä vireillä.

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 4 §:n 7 kohdan mukaan markkinaoikeus käsittelee teollis- ja tekijänoikeudellisina asioina asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi tavaramerkkilaissa. Vastaavasti mainitun lain 1 luvun 4 §:n 10 kohdan mukaan markkinaoikeus käsittelee teollis- ja tekijänoikeudellisina asioina asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi toiminimilaissa. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 6 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan markkinaoikeus käsittelee markkinaoikeudellisina asioina sen toimivaltaan säädetyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun kiellon määräämistä koskevat asiat.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla niin sanotulla yleisluontoisella turvaamistoimella markkinaoikeus voi kieltää muun ohella tavaramerkki- tai toiminimioikeutta loukkaavan menettelyn taikka sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisen menettelyn.

Kuten edellä selostetusta oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 4 §:n 3 momentista ilmenee, mainitun luvun 3 §:n mukaisen yleisluontoisen turvaamistoimen määrääminen on mahdollista myös ennen kuin pääasiaa koskeva oikeudenkäynti on vireillä. Sen sijaan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 7 §:n mukaisen väliaikaisen kiellon osalta on katsottu, että mainitun väliaikaisen kiellon määrääminen on mahdollista vasta pääasian ollessa vireillä.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukainen yleisluontoinen turvaamistoimi voidaan pykälän 1 momentin mukaan myöntää, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuolta vastaan muu kuin luvun 1 tai 2 §:ssä tarkoitettu oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla (niin sanottu vaade-edellytys), ja on olemassa vaara, että vastapuoli tekemällä jotakin, ryhtymällä johonkin tai laiminlyömällä jotakin tai jollakin muulla tavalla estää tai heikentää hakijan oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentää sen arvoa tai merkitystä (niin sanottu vaaraedellytys).

Päättäessään oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamisesta tuomioistuimen tulee pykälän 2 momentin mukaan kiinnittää huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa (niin sanottu haittavertailu).

2 Hakemuksen 1 ja 2 kohtien vaatimukset

2.1 Vaade-edellytys

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan turvaamistoimen hakijan tulee saattaa todennäköiseksi vastapuoltaan kohtaan vaaditun oikeuden olemassaolo.

Vaade-edellytyksen osalta on korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 1994:132 ja 1994:133 vahingonkorvaussaamista turvaavan takavarikon osalta katsottu saamisen yksilöimisen ohella riittäväksi, ettei saamista esitetyn näytön valossa tai oikeudellisesti voitu pitää selvästi perusteettomana. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetun yleisluontoisen turvaamistoimen myöntämistä koskeneissa ratkaisuissa KKO 1998:143, 2000:94 ja 2003:118 on sen sijaan katsottu, että milloin turvaamistoimen myöntäminen merkitsisi sitä, että hakija saisi jo oikeudenkäynnin ajan nauttia täysimääräisesti sitä oikeutta, jota hän kanteellaan vaatii (niin sanottu etukäteisnautinta), turvaamistoimen myöntämistä harkittaessa hakijan oikeuden todennäköisyydelle on asetettava huomattavasti suuremmat vaatimukset kuin saamisen todennäköisyydelle takavarikkoasiassa.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaisen turvaamistoimiasian käsittely on väitetyn oikeudenvastaisuuden osalta summaarista. Sen vuoksi tässä yhteydessä ei kuulu tutkia lopullisesti sitä, loukkaako Arla Oy joltakin osin hakijoiden turvaamistoimihakemuksessa tarkoitettuja oikeuksia. Mainitut seikat kuuluvat vasta mahdollisen pääasian yhteydessä käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä edellytetyllä tavalla hakijoiden on kuitenkin saatettava todennäköiseksi, että niillä on vastapuoltaan kohtaan vaatimansa oikeus.

Hakijat ovat kysymyksessä olevalta osin vaatineet, että markkinaoikeus oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla kieltää Arla Oy:tä (i) käyttämästä, tarjoamasta, markkinoimasta, tuomasta maahan, viemästä maasta tai varastoimasta tunnusmerkeillä SKYR varustettuja tuotteita sekä (ii) jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jolla myydään ja markkinoidaan maitovalmisteita, jotka tuotepakkauksen yleisen värityksen, tavaramerkin käytön ja Islantiin tekemän viittauksen antaman kokonaisvaikutelman vuoksi ovat sekoitettavissa hakijoiden tavaramerkeillä SKYR varustettuihin maitovalmisteisiin.

Hakijat ovat hakemuksensa tueksi esittäneet, että vastapuoli on alkanut myydä hakijoiden tavaramerkkien kanssa sekoitettavissa olevalla tunnuksella SKYR varustettua maitovalmistetta. Lisäksi hakijat ovat viitanneet siihen, että vastapuolen tuotepakkaus muistuttaa myös yleisilmeiltään hakijoiden tuotepakkausta.

Hakijat ovat perustaneet edellä mainitut vaatimuksensa (i) rekisteröityihin tavaramerkkeihin (kansallinen tavaramerkki numero 262519 SKYR, kansainvälinen rekisteröinti numero 1051518 SKYR (kuvio) ja kansainvälinen rekisteröinti numero 1174898 Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio)), (ii) vakiintuneeseen tavaramerkkiin Skyr, (iii) rekisteröityyn toiminimeen Skyr Finland Oy sekä (iv) hakijoiden käyttämään tuotepakkaukseen ja siihen, että vastapuolen käyttämä tuotepakkaus on sekoitettavissa hakijoiden maitovalmisteisiin. Oikeudellisesti hakijat ovat perustaneet vaatimuksensa tavaramerkkilakiin, toiminimilakiin sekä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin.

Asiassa tulee siten ensin arvioitavaksi, ovatko hakijat saattaneet todennäköiseksi edellä mainittujen oikeuksien olemassaolon. Niiltä osin kuin näin katsotaan olevan, asiassa tulee tämän jälkeen vaade-edellytyksen täyttymisen osalta arvioitavaksi kysymys siitä, ovatko hakijat saattaneet todennäköiseksi, että vastapuoli menettelyllään loukkaa kyseisiä oikeuksia.

Markkinaoikeus toteaa asiassa olevan sinänsä riidatonta, että Mjólkursamsalan ehf on Suomessa rekisteröidyn tavaramerkin numero 262519 SKYR haltija. Tavaramerkki on rekisteröity luokkaan 29 (maitovalmisteet).

Vastapuoli on edellä mainitun tavaramerkin numero 262519 SKYR osalta viitannut siihen, että Patentti- ja rekisterihallituksen päätös tavaramerkin rekisteröinnistä ei ole vielä lainvoimainen, vaan kyseistä päätöstä vastaan on tehty väite, jonka käsittely on Patentti- ja rekisterihallituksessa vielä kesken. Tältä osin markkinaoikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröintihakemusta käsiteltyään päätynyt rekisteröimään tavaramerkin numero 262519 SKYR, ja näin ollen katsomaan, että laissa säädetyt edellytykset rekisteröinnille ovat käsillä, vaikka Patentti- ja rekisterihallitus oli aiemmassa hakijalle osoittamassaan välipäätöksessä katsonut, ettei kyseistä merkkiä olisi pidettävä erottamiskykyisenä. Mainitusta tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehdystä väitteestä huolimatta tavaramerkki numero 262519 SKYR on tavaramerkkilain säännösten mukaan tällä hetkellä voimassa Suomessa. Edellä esitetty huomioon ottaen, ja kun otetaan lisäksi huomioon käsillä olevan turvaamistoimiasian summaarinen luonne, markkinaoikeus katsoo, että vastapuolen oikeudenloukkausta koskevan väitteen todennäköisyyden arvioinnin lähtökohtana puheena olevalta osin on pidettävä tavaramerkin numero 262519 SKYR voimassaoloa Suomessa.

Markkinaoikeus toteaa asiassa olevan riidatonta, että Mjólkursamsalan ehf on myös kansainvälisen rekisteröinnin numero 1051518 SKYR (kuvio) ja kansainvälisen rekisteröinnin numero 1174898 Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio) haltija ja että kyseiset kansainväliset rekisteröinnit ovat voimassa Suomessa. Kansainväliset rekisteröinnit on rekisteröity luokkaan 29 (sisältäen muun ohella maitovalmisteet).

Hakijoiden esittämän tavaramerkin Skyr vakiintumista koskevan väitteen tueksi hakijat ovat viitanneet muun ohella ensinnäkin siihen, että tavaramerkki on lanseerattu Suomessa vuonna 2010 ja että tällä hetkellä hakijoiden tavaramerkillä Skyr varustettuja tuotteita on myynnissä yli 96 prosentissa Suomen vähittäisruokakaupoista ja yli 2.800 vähittäismyyntipisteessä ympäri Suomea. Lisäksi hakijat ovat esittäneet, että tavaramerkillä Skyr varustetut tuotteet ovat saavuttaneet laajaa tunnettuutta ja huomattavan markkinaosuuden laajoilla ja intensiivisillä markkinointi-investoinneilla muun muassa televisiossa, lehdissä sekä sosiaalisessa mediassa, sekä edelleen toimittaneet markkinatutkimukset vuosilta 2013, 2014 sekä 2015.

Markkinaoikeus toteaa, että hakijat ovat esittäneet niiden tuotteen olleen markkinajohtaja vuodesta 2014, mitä seikkaa ei vastapuolen vastauksessa ole kiistetty. Jo yksinomaan tämän perusteella on sinänsä pidettävä todennäköisenä, että tavaramerkki Skyr on ainakin jossain määrin tunnettu Suomessa. Toisaalta vastapuolen taholta on esimerkiksi hakijoiden toimittamien markkinatutkimusten osalta riitautettu se, etteivät kyseiset tutkimukset osoita vakiintumista tavaramerkkinä, vaan ainoastaan tuotteiden tunnettuutta.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, etteivät hakijat ole saattaneet todennäköiseksi, että tavaramerkki Skyr olisi vakiintunut ja että hakijoilla vakiintumisen perusteella olisi oikeus sanottuun tavaramerkkiin. Näin ollen vaade-edellytyksen siltä osin, kuin hakijat ovat perustaneet kysymyksessä olevat vaatimukset tavaramerkin Skyr vakiintumiseen, ei ole katsottava täyttyvän.

Markkinaoikeus toteaa asiassa olevan riidatonta, että toiminimi Skyr Finland Oy on rekisteröity kyseiselle yhtiölle.

Siltä osin kuin hakijat ovat perustaneet vaatimuksensa käyttämänsä tuotepakkauksen suojaan markkinaoikeus toteaa, etteivät hakijat ole esittäneet tässä turvaamistoimiasiassa sellaista näyttöä, jonka perustella hakijoiden voitaisiin tässä summaarisessa menettelyssä saattaneen todennäköiseksi, että niiden käyttämää tuotepakkausta olisi pidettävä omaperäisenä ja tunnettuna. Näin ollen vaade-edellytyksen siltä osin, kuin hakijat ovat perustaneet kysymyksessä olevat vaatimuksensa hakijoiden käyttämään tuotepakkaukseen ja siihen, että vastapuolen käyttämä tuotepakkaus on sekoitettavissa hakijoiden maitovalmisteisiin, ei ole katsottava täyttyvän.

Hakijat ovat siten saattaneet todennäköiseksi edellä mainituista hakemuksensa tueksi viitatuista oikeuksista rekisteröityjen tavaramerkkien (kansallinen tavaramerkki numero 262519 SKYR, kansainvälinen rekisteröinti numero 1051518 SKYR (kuvio) ja kansainvälinen rekisteröinti numero 1174898 Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio)) sekä rekisteröidyn toiminimen Skyr Finland Oy:n olemassaolon.

Asiassa jää näin ollen vaade-edellytyksen osalta ratkaistavaksi, ovatko hakijat saattaneet todennäköiseksi, että vastapuoli myymällä tunnuksella SKYR varustettua maitovalmistetta loukkaa Mjólkursamsalan ehf:n yhtä tai useampaa edellä mainittua rekisteröityä tavaramerkkiä (kansallinen tavaramerkki numero 262519 SKYR, kansainvälinen rekisteröinti numero 1051518 SKYR (kuvio) tai kansainvälinen rekisteröinti numero 1174898 Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio)) taikka Skyr Finland Oy:n toiminimeä.

Hakijat ovat esittäneet, että vastapuolen maitovalmisteen tuotepakkauksessa esiintyy isoilla kirjaimilla sana SKYR kirjoitettuna siten, että ensimmäinen kirjain on muita kirjaimia hieman pienempi ja alleviivattu.

Edellä mainittuihin Mjólkursamsalan ehf:n kansainvälisiin rekisteröinteihin sisältyy sana skyr kirjoitettuna tyylitellyssä muodossa. Lisäksi kansainvälinen rekisteröinti numero 1051518 SKYR (kuvio) on rekisteröity tiettyjä värejä käyttäen. Kansainväliseen rekisteröintiin numero 1174898 Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio) sisältyy puolestaan kuvioelementti ja sanan skyr lisäksi muuta tekstiä. Hakemuksen perusteeksi esitetty toiminimi on puolestaan edellä mainittu Skyr Finland Oy.

Vaikka vastapuolen myyntipakkauksessa esiintyvä sana skyr sisältyy sekä edellä mainittuihin kansainvälisiin rekisteröinteihin että edellä mainittuun toiminimeen, niin ottaen huomioon vastapuolen kiistämisen johdosta asiassa riitaiseksi tullut kysymys sanan skyr erottamiskykyisyydestä ja sitä kautta tavaramerkkien suojapiirin laajuudesta sekä edellä selostetut eroavaisuudet merkkien osalta markkinaoikeus katsoo, ettei käsillä olevan, summaarisen turvaamistoimiasian yhteydessä ole mahdollista sanoa, että mainittujen kansainvälisten rekisteröintien ja toiminimen loukkaaminen olisi todennäköisempää kuin että näin ei olisi. Näin ollen vaade-edellytyksen siltä osin, kuin hakijat ovat perustaneet kysymyksessä olevat vaatimuksensa kansainvälisiin rekisteröinteihin numero 1051518 SKYR (kuvio) ja numero 1174898 Skyr Original Icelandic Skyr Cultures (kuvio) sekä toiminimeen Skyr Finland Oy, ei ole katsottava täyttyvän.

Edellä todetulla tavalla Mjólkursamsalan ehf:llä on Suomessa luokkaan 29 (maitovalmisteet) rekisteröity sanamerkki numero 262519 SKYR, jonka on katsottava olevan voimassa Suomessa.

Vastapuolen maitovalmisteen tuotepakkauksessa esiintyy edellä todetulla tavalla isoilla kirjaimilla sana SKYR kirjoitettuna siten, että ensimmäinen kirjain on muita kirjaimia hieman pienempi ja alleviivattu. Tämä kirjoitustapa huomioon ottaen kyseisen sanan käyttämistä tuotepakkauksessa on pidettävä luonteeltaan tavaramerkinomaisena.

Vastapuolen maitovalmisteen tuotepakkauksessa esiintyvä sana SKYR on kirjoitusasultaan edellä selostetulla tavalla sinänsä hieman tyylitelty. Ottaen kuitenkin huomioon, että tavaramerkissä numero 262519 SKYR on kyse sanamerkistä ja että tunnuksia käytetään samojen tavaroiden yhteydessä, markkinaoikeus katsoo, että asiassa voidaan katsoa olevan todennäköisempää, että mainittu tuotepakkauksessa esiintyvä tunnus on ainakin sekoitettavissa tavaramerkkiin numero 262519 SKYR kuin että näin ei olisi.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hakijat ovat saattaneet oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi sen, että niillä on vastapuolta vastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 262519 SKYR perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla.

2.2 Vaaraedellytys

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan turvaamistoimen hakijan tulee saattaa todennäköiseksi paitsi vastapuoltaan kohtaan vaaditun oikeuden olemassaolo myös oikeuden loukkauksen vaara.

Korkein oikeus on oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettua turvaamistointa koskeneissa ratkaisuissaan KKO 1994:132 ja 1994:133 katsonut hukkaamisvaaran olevan olemassa, jollei vaara esillä olevissa olosuhteissa ole varsin epätodennäköinen. Sama vaaraedellytys on oikeuskäytännössä katsottu riittäväksi myös oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetun turvaamistoimen osalta.

Markkinaoikeus on edellä katsonut, että hakijat ovat saattaneet oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi sen, että niillä on vastapuolta vastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 262519 SKYR perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla.

Asiassa esitetyn mukaan vastapuoli on tullut markkinoille omalla maitovalmisteellaan, jossa edellä selostetulla tavalla käytetään tavaramerkinomaisesti tunnusta SKYR. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, että hakijoiden väitettä oikeudenloukkausta koskevan vaaran käsillä olemisesta ei voida pitää epätodennäköisenä.

Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että edellä mainituilta osin hakijoiden vaatimus turvaamistoimen myöntämisestä täyttää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset.

2.3 Haittavertailu

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen tulee lisäksi kiinnittää huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa.

Markkinaoikeus on edellä katsonut, että hakijoiden vaatimus turvaamistoimen myöntämisestä täyttää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset siltä osin kuin hakemus on perustettu rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 262519 SKYR.

Turvaamistoimen myöntämättä jättämisestä aiheutuisi hakijoille todennäköisesti ainakin jossain määrin taloudellista vahinkoa markkinaosuuden menettämisenä. Tämän taloudellisen vahingon huomattavuutta hakijoiden kannalta olisi omiaan lisäämään se, että SKYR-tunnuksella varustettujen tuotteiden on esitetty muodostavan käytännössä hakijoiden koko liikevaihdon. Turvaamistoimen myöntämättä jättämisestä aiheutuisi hakijoille todennäköisesti haittaa myös tavaramerkin arvon alentumisen muodossa, mikä saattaisi tavaramerkin niin sanotun vesittymisen vaara huomioon ottaen olla huomattavakin. Hakijat ovat myös hakeneet turvaamistoimea välittömästi havaittuaan vastapuolen tuotteen tulon markkinoille ja siten pyrkineet omalta osaltaan heti puuttumaan tilanteeseen.

Turvaamistoimen myöntämisestä aiheutuisi vastapuolelle sinänsä jossain määrin ainakin ylimääräisiä kustannuksia esimerkiksi tuotepakkauksen muuttamisen johdosta. Turvaamistoimen myöntäminen siinä laajuudessa kuin vaade-edellytyksen on edellä katsottu täyttyvän, ei kuitenkaan tarkoittaisi vastapuolelle kieltoa harjoittaa vastaavien kilpailevien tuotteiden myyntitoimintaa, vaan ainoastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 262519 SKYR sekoitettavissa olevien tunnusten käyttämistä koskevaa kieltoa.

Ottaen huomioon edellä esitetty sekä se, että hakijoilla on oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n mukaisesti ankara eli tuottamuksesta riippumaton vastuu siitä vahingosta ja niistä kuluista, jotka vastapuolelle aiheutuvat mahdollisesti tarpeettomasta turvaamistoimesta, markkinaoikeus katsoo, ettei turvaamistoimesta aiheudu hakijoiden turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa.

Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että edellytykset turvaamistoimen määräämiselle päätöslauselmasta ilmenevin tavoin ovat olemassa.

3 Hakemuksen 3 kohdan vaatimus

Hakijat ovat kysymyksessä olevalta osin vaatineet, että markkinaoikeus määrää kaikki vastapuolen markkinoille saattamat hakemuksen vaatimuskohdissa 1 ja 2 mainituilla tunnusmerkeillä varustetut tuotteet vedettäväksi välittömästi pois markkinoilta vastapuolen kustannuksella, sekä kaikki vastapuolen hallussa tai määräysvallassa olevat hakemuksen vaatimuskohdissa 1 ja 2 mainituilla tunnusmerkeillä varustetut tuotteet muutettavaksi välittömästi siten, että tavaroista poistetaan mainitut tunnusmerkit, tai jos tämä ei ole mahdollista, tavarat tuhottavaksi.

Viitaten edellä perustelujen jaksossa 2 esitettyyn markkinaoikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset turvaamistoimen myöntämiselle ovat käsillä siltä osin kuin hakemus on perustettu siihen, että vastapuoli on maitovalmisteensa tuotepakkauksessa käyttänyt tavaramerkinomaisesti rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 262519 SKYR sekoitettavissa olevaa tunnusta SKYR.

Ottaen huomioon, että vastapuoli on ilmoittanut sen kysymyksessä olevien maitovalmisteiden olevan myynnissä lähes 1.300 myymälässä ympäri Suomea, turvaamistoimen myöntämisestä kysymyksessä olevalta osin aiheutuisi vastapuolelle huomattavaa haittaa jo pelkästään tuotteiden poisvetämisen osalta, puhumattakaan tuotepakkausten muuttamisen tai hävittämisen osalta. Toisaalta kysymyksessä olevien tuotteiden myyntiaika ei ole kovin pitkä, joten kysymyksessä olevat vastapuolen tällä hetkellä markkinoilla jo olevat maitovalmisteet tulevat joka tapauksessa poistumaan myynnistä verraten lyhyen ajan kuluessa.

Edellä esitetty huomioon markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan turvaamistoimen myöntämisestä aiheutuisi hakijoiden turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa.

Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että edellytykset turvaamistoimen määräämiselle kysymyksessä olevalta osin eivät täyty.

4 Hakemuksen 4 kohdan vaatimus

Hakijat ovat kysymyksessä olevalta osin vaatineet, että markkinaoikeus määrää vastapuolen hallussa tai määräysvallassa olevan markkinointimateriaalin, joka sisältää hakemuksen vaatimuskohdissa 1 ja 2 mainitut tunnusmerkit tai jonkin niistä, muutettavaksi välittömästi siten, että materiaalista poistetaan kyseiset tunnusmerkit, tai jos tämä ei ole mahdollista, materiaalin tuhottavaksi.

Markkinaoikeus toteaa, ettei hakemuksessa ole lainkaan yksilöity sitä, miten vastapuoli olisi muutoin kuin käyttämällä tunnusta SKYR maitovalmisteensa tuotepakkauksessa käyttänyt kysymyksessä olevassa vaatimuksessa viitattuja hakijoiden tunnusmerkkejä markkinointimateriaalissaan.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että edellytykset kysymyksessä olevassa vaatimuksessa tarkoitetun turvaamistoimen määräämiselle eivät täyty.

5 Johtopäätös

Edellä esitetyillä perusteilla turvaamistoimea koskeva hakemus on hyväksyttävä siltä osin kuin siinä on vaadittu markkinaoikeuden kieltävän vastapuolta käyttämästä, tarjoamasta, markkinoimasta, tuomasta maahan, viemästä maasta tai varastoimasta tunnusmerkillä SKYR varustettuja maitotuotteita.

Jotta vastapuoli saisi kohtuullisen ajan varautua turvaamistoimen voimaantuloon, markkinaoikeus määrää tässä päätöksessä tarkoitetun turvaamistoimen tulemaan voimaan päätöslauselmasta tarkemmin ilmenevin tavoin aikaisintaan seitsemän päivän kuluttua tämän päätöksen antamisesta.

Muilta osin hakemus on hylättävä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus kieltää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla 500.000 euron sakon uhalla Arla Oy:tä käyttämästä, tarjoamasta, markkinoimasta, tuomasta maahan, viemästä maasta tai varastoimasta tunnusmerkillä SKYR varustettuja maitotuotteita.

Riippumatta siitä, mitä jäljempänä Täytäntöönpano ja vakuus -kohdassa todetaan edellä mainitun turvaamistointa koskevan määräyksen voimaantulosta, määräys tulee voimaan kuitenkin aikaisintaan seitsemän päivän kuluttua tämän päätöksen antamisesta.

Edellä mainittu turvaamistointa koskeva määräys on voimassa kunnes pääasiassa annetaan tuomio tai muu pääasiamääräys taikka asiassa toisin määrätään.

Muilta osin hakemus hylätään.

Täytäntöönpano ja vakuus

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan tämän lopullista turvaamistoimea koskevan määräyksen voimaantulo edellyttää, että Mjólkursamsalan ehf ja Skyr Finland Oy hakevat turvaamistoimen täytäntöönpanoa siten kuin ulosottokaaren 8 luvussa säädetään.

Mjólkursamsalan ehf:n ja Skyr Finland Oy:n on ennen tämän lopullista turvaamistointa koskevan määräyksen täytäntöönpanoa asetettava ulosottomiehelle ulosottokaaren 8 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu vakuus.

Arla Oy:n mahdollisuudesta asettaa torjuntavakuus säädetään ulosottokaaren 8 luvun 3 §:ssä.

Pääasian vireillepano

Mjólkursamsalan ehf:n ja Skyr Finland Oy:n on oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan pantava kuukauden kuluessa tämän päätöksen antamisesta pääasiaa koskeva kanne vireille tuomioistuimessa tai saatettava pääasia käsiteltäväksi muussa sellaisessa menettelyssä, joka voi johtaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun täytäntöönpanokelpoiseen ratkaisuun. Jos pääasian käsittelyä ei sanotussa ajassa panna vireille tai jos pääasian käsittely jää sillensä, turvaamistoimi peruutetaan siten kuin ulosottokaaren 8 luvun 4 §:ssä säädetään.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 7.12.2015.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Reima Jussila ja Teija Kotro.

LAINVOIMAISUUS

Lainvoimainen