MAO:419-420/14

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 20.8.2013 (liitteenä)

Päätöksestä on valitettu Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain eräiden säännösten kumoamisesta annetun lain 2 §:n nojalla asia on siirtynyt markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Dnro 2013/480

Valitus

Vaatimukset

Teerenpeli Yhtiöt Oy on vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan siltä osin kuin sen tavaramerkin numero 255363 Rentoreino rekisteröinti on kumottu luokan 32 osalta ja että tavaramerkki Rentoreino hyväksytään rekisteröitäväksi myös luokan 32 tavaroiden osalta.

Perusteet

Toisin kuin valituksenalaisessa päätöksessä on katsottu, tavaramerkki Rentoreino ei ole sekoitettavissa luokan 32 tavaroiden osalta aiemmin rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 248610 REINO.

Teerenpeli Yhtiöt Oy:n pääasiallinen toimiala on alkoholijuomien valmistus ja vähittäismyynti sekä ravintola-, panimo- ja tislaamotoiminta. Yhtiön valmistamien olut- ja siiderituotteiden nimet muodostuvat adjektiivista ja erisnimestä, kuten Mahtimikko, Touhupetteri ja Pakkaspaavo. Tavaramerkillä Rentoreino myydään ruisolutta. Merkissä paino ei ole sanalla Reino, vaan kysymys on yhdyssanasta, jossa reino on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella yhteen muun sanan kanssa.

Tavaramerkillä REINO myydään aamutossuina käytettäviä kenkiä. Olutmerkistä ei seuraa mielleyhtymää Reino-aamutossuihin, eivätkä merkit voi olla sekoitettavissa toisiinsa. Ruisolut Rentoreinon mainokset tai tuote-etiketti eivät jäljittele Reino-kenkiä vaan poikkeavat tästä tyylistä olennaisesti.

Reino on mieshenkilön erisnimi, eikä sen käyttöä voida rajata siten, että se ei saisi esiintyä missään muodossa minkään tuotteen nimessä.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Patentti- ja rekisterihallitus on esittänyt, ettei valituksessa ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Reino & Aino Kotikenkä Oy:n ja Suomen Kumitehdas Oy:n vastaus

Reino & Aino Kotikenkä Oy ja Suomen Kumitehdas Oy ovat vaatineet, että valitus hylätään.

Aikaisempi tavaramerkki numero 248610 REINO kattaa myös luokan 32 tavaroita, joten tavaralajit ovat samoja ja samankaltaisia.

Tavaramerkkirekisteröinnillä voidaan saada yksinoikeus etunimeen Reino niissä luokissa, joissa vastaavaa aikaisempaa oikeutta ei ole aikaisemmin ollut. Merkki Rentoreino hyödyntää erottamiskykyistä merkkiä REINO merkissään. Merkin Rentoreino alussa oleva adjektiivi vain määrittää tärkeintä tavaramerkkielementtiä eli sanaa reino, mikä ei poista sekoitettavuutta.

Tavaramerkki REINO nauttii laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa, mikä antaa suojaa myös yli tavara- ja palveluluokkarajojen. REINO-tavaramerkki on ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. REINO-brändi on kestänyt vuosikymmenet ja sen on ottanut omakseen aina uusi sukupolvi. Näin ollen tavaramerkki REINO on hyvin vahva ja siksi sen erottamiskykyä, siihen liittyviä positiivisia mielikuvia ja sen taloudellista arvoa halutaan jäljitellä ja hyödyntää.

Teerenpeli Yhtiöt Oy:n lausuma

Teerenpeli Yhtiöt Oy on esittänyt, että aikaisempi tavaramerkki REINO käsittää teoreettisesti luokan 32 tavaralajeja, mutta tosiasiassa merkillä myydään aamutossuina käytettäviä kenkiä. Olutmerkistä ei seuraa mielleyhtymää Reino-aamutossuihin, eivätkä tuotemerkit ole sekoitettavissa toisiinsa.

Merkin Rentoreino haltija ei hyödy REINO-merkin synnyttämistä myönteisistä mielikuvista markkinoilla eikä merkkien välillä ole konkreettista sekaannusvaaraa.

Dnro 2013/531

Valitus

Vaatimukset

Reino & Aino Kotikenkä Oy ja Suomen Kumitehdas Oy ovat vaatineet, että valituksenalainen päätös kumotaan siltä osin kuin valittajien väite on hylätty luokan 33 osalta ja että asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin numero 255636 Rentoreino rekisteröinnin kumoamista varten.

Perusteet

Valituksenalaisessa päätöksessä on hyväksytty valittajien väite luokan 32 osalta mutta jätetty tavaramerkin Rentoreino rekisteröinti voimaan luokassa 33 tavaralajeille "alkoholijuomat (paitsi oluet)". Valituksenalaisessa päätöksessä on sivuutettu luokkien 32 ja 33 tavaroiden tosiasiallinen samankaltaisuus ja näin ollen merkin Rentoreino rekisteröinti on edelleen omiaan aiheuttamaan sekaannusta aikaisemman merkin REINO kanssa. Erottamiskykyinen sana REINO hallitsee selvästi merkeistä saatavaa kokonaisvaikutelmaa, mikä pitää yhdistettynä merkin REINO laajalti tunnettuuteen ottaa huomioon erittäin tärkeänä kaupallisen alkuperän tunnuksena.

Väitteentekijälle on rekisteröity seuraavat hallitsevan reino-sanaelementin sisältävät tavaramerkit: REINO, REINOT, REINOKAUPPA, AINO & REINO sekä REINO & AINO. Tavaramerkki REINO on lisäksi hyväksytty laajalti tunnettujen tavaramerkkien luetteloon, joten sen suoja-alan voidaan katsoa poikkeavan laajentavasti tavallisesta tavaramerkkirekisteröinnistä ja sen nauttimasta suojasta.

Tavaramerkin Rentoreino haltija hyötyy laajalti tunnetun merkin REINO synnyttämistä myönteisistä mielikuvista markkinoilla ja väitteenalainen merkki aiheuttaa konkreettisen sekaannusvaaran. Voidaan pitää todennäköisenä, että kuluttajat olettavat merkin Rentoreino kuuluvan samaan tavaramerkkiperheeseen väitteentekijän merkkien kanssa, etenkin kun väitteentekijällä on jo ollut saman tuoteryhmän tuotteita markkinoilla tavaramerkillä REINO.

Merkki Rentoreino sisältää hallitsevana osana sanan "reino", joka sisältyy sellaisenaan tai monikkomuodossa kaikkiin väitteen perusteena oleviin merkkeihin. Merkin alkuun lisätty adjektiivi "rento" ei ole kuvailevana riittävä tekijä erottamaan merkkiä Rentoreino aikaisemmista REINO-tavaramerkkirekisteröinneistä.

Tavaraluokat 32 ja 33 sisältävät samankaltaisia tavaroita ja kyseisten luokkien kohdalla sekoitettavuutta tulisi arvioida yksittäisen tavaraluokan sijaan kokonaisuutena. Oluet luokassa 32 voivat olla tuotteena sekoitettavissa muihin mietoihin alkoholijuomiin luokassa 33, joten merkin Rentoreino hyväksyminen luokan 33 osalta on omiaan aiheuttamaan sekaannusta väitteentekijän luokan 32 tavaroiden kanssa.

Ottaen huomioon, että aikaisemmat, sanan "reino" sisältävät tavaramerkit ovat erittäin erottamiskykyisiä ja omaperäisiä rekisteröidyille tavaroille, on myöhempää, saman sanan sisältävää merkkiä tarkasteltava ottaen huomioon kaikki aikaisemmat tavaramerkit ja niiden suoja-alaan kuuluvat tavarat. Painoarvoa on annettava myös REINO-merkin laajalle tunnettuudelle.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Patentti- ja rekisterihallitus on esittänyt, ettei valituksessa ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Valituksenalaisessa päätöksessä on jo todettu, että luokkien 32 ja 33 tavarat ovat samankaltaisia. Se, että merkin Rentoreino ei ole katsottu olevan sekoitettavissa aikaisempaan merkkiin REINO luokan 33 osalta, on perustunut merkkien ja tavaroiden erilaisuudesta johtuvaan kokonaisarviointiin. Valituksenalaisessa päätöksessä on laajalti tunnetun merkin osalta vastaavasti otettu huomioon ne tavarat, joille merkin REINO on katsottu olevan laajalti tunnettu, ja merkin Rentoreino kattamat tavarat sekä merkkien eroavaisuudet.

Teerenpeli Yhtiöt Oy:n vastaus

Teerenpeli Yhtiöt Oy on vaatinut, että valitus hylätään.

Merkin Rentoreino haltija ei hyödy REINO-merkin synnyttämistä myönteisistä mielikuvista markkinoilla eikä merkkien välillä ole konkreettista sekaannusvaaraa.

Jokaista väitteen perusteella esteeksi asetettua tavaramerkkiä on käsiteltävä erikseen suhteessa Rentoreino-tavaramerkkiin, eikä valituksessa esitetyllä tavalla yhtenä kokonaisuutena.

Teerenpeli Yhtiöt Oy:n pääasiallinen toimiala on alkoholijuomien valmistus ja vähittäismyynti sekä ravintola-, panimo- ja tislaamotoiminta. Yhtiön valmistamien olut- ja siiderituotteiden nimet muodostuvat adjektiivista ja erisnimestä, kuten Mahtimikko, Touhupetteri ja Pakkaspaavo. Tavaramerkillä Rentoreino myydään ruisolutta. Merkissä paino ei ole sanalla Reino, vaan kysymys on yhdyssanasta, jossa reino on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella yhteen muun sanan kanssa.

Tavaramerkillä REINO myydään aamutossuina käytettäviä kenkiä. Olutmerkistä ei seuraa mielleyhtymää Reino-aamutossuihin, eivätkä merkit voi mitenkään olla sekoitettavissa toisiinsa. Ruisolut Rentoreinon mainokset tai tuote-etiketti eivät jäljittele Reino-kenkiä vaan poikkeavat tästä tyylistä olennaisesti.

Reino on mieshenkilön erisnimi, eikä sen käyttöä voida rajata siten, että se ei saisi esiintyä missään muodossa minkään tuotteen nimessä.

Tavaramerkki Rentoreino ei ole sekoitettavissa tavaramerkkeihin REINO, REINOT, REINOKAUPPA, AINO & REINO tai REINO & AINO.

Reino & Aino Kotikenkä Oy:n ja Suomen Kumitehdas Oy:n lausunto

Vastaajan pääasiallisella toiminnalla tai sen valmistamien muiden tuotteiden nimillä ei ole tässä asiassa merkitystä. Teerenpeli Yhtiöt Oy on ottanut käyttöön ja pyrkinyt rekisteröimään aikaisempaan tavaramerkkiin REINO sekoitettavissa olevan merkin Rentoreino. Hallitsevan, tavaramerkkioikeudellisesti merkityksellisen sanaosan "reino" kirjoittaminen pienellä ei muuta arviota sekoitettavuudesta, joka perustuu kokonaisarviointiin, jossa on otettava huomioon merkin lausuntatapa ja ulkoasu sekä merkityssisältö.

REINO-tavaramerkki on jo pitkään viitannut muuhunkin kuin kotikenkiin, ja se on nimenomaan myös juoma- ja olutmerkki.

REINO-tavaramerkki nauttii laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa, mikä antaa suojaa myös yli tavara- ja palveluluokkarajojen. REINO-tavaramerkki on ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. REINO-brändi on kestänyt vuosikymmenet ja sen ottanut omakseen aina uusi sukupolvi. REINO-tavaramerkki on siten hyvin vahva ja sen erottamiskykyä, siihen liittyviä positiivisia mielikuvia ja siihen panostettuja investointeja maineen rakentamisessa sekä sen taloudellista arvoa halutaan jäljitellä ja hyödyntää.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tarkastelun lähtökohdat

Valituksenalaisessa päätöksessä on kumottu tavaramerkin numero 255363 Rentoreino rekisteröinti luokan 32 tavaroiden osalta mutta jätetty rekisteröinti voimaan luokan 33 tavaroiden "alkoholijuomat (paitsi oluet)" osalta.

Asiassa diaarinumero 2013/480 on ratkaistava, onko Teerenpeli Yhtiöt Oy:lle 29.2.2012 tehdyn hakemuksen perusteella rekisteröity tavaramerkki numero 255363 Rentoreino sekoitettavissa luokan 32 tavaroiden osalta 27.6.2008 tehdyn hakemuksen perusteella rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 248610 REINO.

Asiassa diaarinumero 2013/531 puolestaan on ensin ratkaistava, onko edellä mainittu tavaramerkki Rentoreino sekoitettavissa luokan 33 tavaroiden osalta edellä mainittuun tavaramerkkiin REINO tai johonkin muuhun valituksenalaisessa päätöksessä mainittuun väitteen perusteella esteeksi asetettuun tavaramerkkiin. Jos sekoitettavuutta ei ole, on vielä arvioitava, nauttiiko tavaramerkki numero 2008016 REINO, joka on hyväksytty laajalti tunnettujen tavaramerkkien luetteloon luokan 25 kotikenkien osalta, suojaa luokan 33 tavaroita vastaan.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä muun ohella, jos se on sekoitettavissa toisen tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella.

Tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin mukaan tunnusmerkkien katsotaan sanotun lain mukaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja. Pykälän 2 momentin mukaan tunnusmerkkien sekoitettavuuteen voidaan kuitenkin 1 momentin estämättä vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.

Koska kyseessä olevien merkkien kattamat tavarat ovat päivittäistavaroita, kohdeyleisö koostuu tavanomaisen valistuneista sekä kohtuullisen tarkkaavaisista ja huolellisista keskivertokuluttajista.

Tavaroiden vertailu

Teerenpeli Yhtiöt Oy on esittänyt, että koska tavaramerkillä REINO myydään aamutossuina käytettäviä kenkiä, ei oluelle käytetystä merkistä Rentoreino seuraa mielleyhtymää Reino-aamutossuihin.

Tavaramerkin rekisteröinnin edellytyksiä arvioitaessa tavaroiden vertailussa merkitystä ei ole tosiasiassa tarjottavilla tavaroilla vaan ainoastaan tavaraluetteloissa mainituilla tavaroilla. Tavaramerkin tosiasiallisella käytöllä on sen sijaan merkitystä merkin haltijaa vastaan tehdyssä kanteessa, jossa tavaramerkkilain 27 §:n 1 momentin nojalla vaaditaan rekisteröinnin mitättömäksi julistamista ja menettämistä tavaramerkkilain 26 §:n 2 ja 3 momentin perusteella, koska aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty ainoastaan osassa niistä tavaroista, joita varten se on rekisteröity. Jos tavaramerkin rekisteröinti on tällaisen kanteen seurauksena osaksi kumottu, on selvää, että arvioitaessa tavaramerkin rekisteröinnin edellytyksiä tavaroiden vertailu kohdistuu ainoastaan niihin tavaroihin, joiden osalta rekisteröinti on edelleen voimassa. Nyt esillä olevassa asiassa tavaroiden vertailussa huomioon otettavia aikaisemman tavaramerkin kattamia tavaroita ovat kaikki ne tavarat, joita varten tavaramerkki numero 248610 REINO on rekisteröity.

Sekä tavaramerkki Rentoreino että tavaramerkki REINO on rekisteröity seuraaville tavaroille luokassa 32: "Oluet; kivennäis- ja hiilihappovedet ja muut alkoholittomat juomat; hedelmäjuomat ja hedelmätuoremehut; mehutiivisteet ja muut juomien valmistusaineet". Näin ollen luokan 32 osalta mainitut tavarat ovat samoja.

Tavaramerkki Rentoreino kattaa myös luokan 33 "Alkoholijuomat (paitsi oluet)". Tavaramerkki REINO on puolestaan rekisteröity muun ohella luokkien 29, 30 ja 32 tavaroille, mutta ei luokan 33 tavaroille. Kuten valituksenalaisessa päätöksessä on todettu, tavaramerkki REINO kattaa kuitenkin luokassa 32 samankaltaisia tavaroita kuin luokan 33 tavarat.

Merkkien vertailu

Merkkien sekoitettavuutta koskevan kokonaisarvioinnin on kyseisten merkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta perustuttava tavaramerkeistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan, ja huomioon on otettava erityisesti merkkien erottavat ja hallitsevat osat. Sillä, miten kyseessä olevien tavaroiden keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkit, on ratkaiseva merkitys sekoitettavuuden kokonaisarvioinnissa. Keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkin tavallisesti yhtenä kokonaisuutena eikä tarkastele sen eri yksityiskohtia.

Merkkien Rentoreino ja REINO (numero 248610) ulkoasun vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että kokonaisuutena tarkasteltuina merkit ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Koko aikaisempi tavaramerkki, joka muodostuu pelkästään sanasta "reino", sisältyy merkkiin Rentoreino. Väitteenalaisen merkin voidaan katsoa muodostuvan sanoista "rento" ja "reino". Vaikka sanat on kirjoitettu yhteen ilman tavuviivaa tai isoa alkukirjainta sanan "reino" alussa, keskivertokuluttaja tunnistaa merkissä kaksi sanaa ja erottelee merkin osiin, joista toinen on aikaisempi merkki. Vaikka väitteenalaisen merkin alkuun on lisätty adjektiivi "rento", se ei poista merkkien ulkoasun samankaltaisuutta, koska kuluttajan huomio kiinnittyy merkin toiseen osaan, joka on sama kuin merkki REINO.

Lausuntatavan vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että vaikka kyseessä olevat tavaramerkit eroavat toisistaan sanojen pituuden osalta, merkit lausutaan samankaltaisella tavalla, sillä aikaisempi tavaramerkki sisältyy kokonaisuudessaan väitteenalaiseen tavaramerkkiin. Kun otetaan huomioon, että osaa "reino" voidaan pitää jälkimmäisen merkin hallitsevana osana, on mahdollista, että asianomainen kuluttaja lausuu yksinomaan tämän jälkimmäisen sanan puhuessaan tuotteista. Näin ollen se, että tämän jälkimmäisen merkin alkuun on lisätty sana "rento", ei poista tätä samankaltaisuutta.

Merkityssisällön vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että sanaa "reino" käytetään etunimenä eikä se kuvaile kysymyksessä olevia tavaroita. Jälkimmäiseen merkkiin sisältyvällä sanalla "rento" on puolestaan seuraavat merkitykset: "jännittymätön, veltto; jännittämätön, huoleton, vapaa". Ainoa ero merkityssisällössä suhteessa aikaisempaan tavaramerkkiin on siten täsmennys Reinon rentoudesta. Kyseessä olevat merkit ovat näin ollen samankaltaisia myös merkityssisällöltään.

Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että kyseessä olevat merkit ovat samankaltaisia.

Johtopäätös

Markkinaoikeus katsoo edellä lausutun huomioon ottaen, että kokonaisuutena arvioituna tavaramerkki numero 255363 Rentoreino ja tavaramerkki numero 248610 REINO ovat toisiinsa sekoitettavissa, koska kyseessä olevat tavarat ovat samoja luokan 32 osalta tai samankaltaisia luokan 33 osalta ja kyseessä olevat merkit ovat samankaltaisia.

Koska tavaramerkin Rentoreino rekisteröinnille on olemassa este jo edellä mainitun tavaramerkin REINO osalta, ei asiassa ole tarvetta lausua muista valituksenalaisessa päätöksessä mainituista väitteen perusteella esteeksi asetetuista tavaramerkeistä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen asiassa diaarinumero 2013/480.

Markkinaoikeus kumoaa asiassa diaarinumero 2013/531 Patentti- ja rekisterihallituksen 20.8.2013 tekemän päätöksen siltä osin kuin siinä on katsottu tavaramerkin numero 255363 Rentoreino rekisteröinnin koskevan luokan 33 tavaroita "Alkoholijuomat (paitsi oluet)" ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin numero 255363 Rentoreino rekisteröinnin kumoamista varten.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Nina Korjus ja Sanna Holkeri.

PRH:n päätös
PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.