MAO:439/20




Muutoksenhaun kohde

Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennejohtajan päätös 20.1.2020 numero 4 kalustetoimittajien valinnasta, mikä päätös perustuu KuntaPro Oy:n (nykyään Sarastia Oy) 2.1.2019 perustamaan puitejärjestelyyn

Markkinaoikeuden ratkaisu

Käsittelyluvan myöntäminen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 42 §:ssä säädetään puitejärjestelystä ja 43 §:ssä puitejärjestelyyn perustuvista hankinnoista.

Hankintalain 146 §:n 3 momentin mukaan edellä 42 §:ssä tarkoitettuun puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää (kohta 1) tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy (kohta 2).

Hankintalain 146 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 237) mukaan pykälä vastaa pääosin aikaisemman julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 86 §:ssä säädettyä. Viimeksi mainitun säännöksen esitöistä (HE 190/2009 vp s. 92 ja PeVL 35/2009 vp s. 3) ilmenee, että käsittelyluvan myöntämiselle on säännöksessä tarkoitettu painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy, jos hankintaa ei ole toteutettu oikein puitejärjestelyyn perustuvana.

Häme 10 Oy on hakenut muutosta hankintalain 42 §:n mukaiseen puitejärjestelyyn perustuvaan hankintalain 43 §:n 3 momentissa tarkoitettua kevennettyä kilpailutusta koskevaan hankintapäätökseen, jota koskeva muutoksenhaku edellyttää käsittelyluvan myöntämistä. Häme 10 Oy:n on katsottava pyytäneen, että markkinaoikeus myöntää sille käsittelyluvan.

Markkinaoikeus on tutkinut käsittelyluvan myöntämisen edellytykset. Muutoksenhakijan ja muiden oikeudenkäynnin osapuolten esittämien seikkojen sekä hankintaa koskevien asiakirjojen perusteella asiassa ei ole ilmennyt hankintalain 146 §:n 3 momentissa tarkoitettua perustetta myöntää käsittelylupa. Sen vuoksi Häme 10 Oy:n hakemus käsittelyluvan myöntämiseksi on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hämeenlinnan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Häme 10 Oy:n korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla. Häme 10 Oy on vastustanut Hämeenlinnan kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimusta perusteeltaan ja määrältään 120 euron ylittäviltä osin. Yhtiön mukaan Hämeenlinnan kaupungin vastine on laadittu virkatyönä, joten Hämeenlinnan kaupungille siitä aiheutunut kustannus ei ole voinut ylittää edellä todettua määrää.

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Hämeenlinnan kaupunki joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Muutoksenhakija on näin ollen velvoitettava korvaamaan Hämeenlinnan kaupungin määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus ei myönnä käsittelylupaa Häme 10 Oy:lle.

Markkinaoikeus velvoittaa Häme 10 Oy:n korvaamaan Hämeenlinnan kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Sami Myöhänen, Ville Parkkari ja Jari Tiainen.

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.