MAO:437/19

Asian tausta

Hämeenlinnan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 9.10.2018 julkaistulla ja 3.11.2018 korjatulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Hämeenlinnan kaupungin tilintarkastuspalvelujen hankinnasta tilivuosille 2019–2022 sekä tilivuosia 2023–2024 koskevalle optiokaudelle.

Hämeenlinnan kaupungin kaupunginvaltuusto on 28.1.2019 tekemällään hankintapäätöksellä sulkenut TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n tarjouskilpailusta ja valinnut BDO Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintapäätöksen mukaan ollut noin 620.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus

Vaatimukset

TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 100.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on asettanut soveltuvuusvaatimukseksi sen, että tarjoajan viimeisimmän tilintarkastetun tilikauden tilintarkastuspalveluja koskeva liikevaihto on ollut vähintään 500.000 euroa. Hankintayksikkö on sulkenut valittajan tarjouskilpailusta tähän liikevaihtorajaan vedoten, eikä se ole ottanut huomioon koko TALVEA-konsernin liikevaihtoa. Konserniin kuuluvat valittajan lisäksi TALVEA Oy ja TALVEA Tarkastuspalvelut Oy. Konsernin kaikki yhtiöt tarjoavat tilintarkastuspalveluita. Toiminta on järjestetty eri yhtiöihin palveluntarjonnan luonteen vuoksi.

Asiassa ei ole näytetty, että valittaja ei pystyisi toteuttamaan hankintasopimuksen kohteena olevaa tehtävää ja että sillä ei olisi osana konsernia hankintasopimuksen toteuttamiseen tarvittavia taloudellisia ja rahoitusta koskevia voimavaroja.

Valittajan edustaja on käynyt puhelinkeskusteluja hankintayksikön edustajien kanssa valittajan konsernin liikevaihdosta ja valittajan sulkemisesta tarjouskilpailusta. Jo puhelinkeskustelujen perusteella hankintayksiköllä on tullut olla tiedossa valittajan tilintarkastuspalveluiden liikevaihtoa koskevat tiedot. Hankintayksikön olisi tullut pyytää lisäselvitystä asiaan liittyen ennen valittajan sulkemista tarjouskilpailusta.

TALVEA-konserni on tarjonnut nyt kyseessä olevassa hankinnassa tilintarkastuspalveluja TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n kautta. Kaupungin tytäryhtiöiden tilintarkastus olisi toteutettu konsernin muiden tilintarkastusyhteisöjen kautta. Valittajan tarjouksessa ei eritelty eri yhtiöiden kautta tarjottavia tilintarkastuspalveluja, koska valittaja oletti liikevaihtorajan koskevan koko konsernia.

Tilintarkastuslain mukaan valittaja ei voi tarjota kaupungin tytäryhtiöiden tarkastuspalveluja JHTT-yhteisön kautta, vaan palveluja tulee tarjota Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonnan alla olevien TALVEA Tarkastuspalvelut Oy:n ja TALVEA Oy:n kautta. Tämän mukaisesti liikevaihtovaatimusta koskevan vaatimuksen täyttymisessä on tullut ottaa huomioon koko TALVEA-konsernin liikevaihto. Tarjousta jätettäessä TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen liikevaihto tilikaudella on ollut 256.000 euroa, TALVEA Tarkastuspalvelut Oy:n liikevaihto 172.911 euroa ja TALVEA Oy:n liikevaihto 245.989 euroa. Tilintarkastuspalveluiden osuus edellä mainituista liikevaihdoista on ollut yhteensä noin 600.000 euroa, mikä on ollut selvästi enemmän kuin mitä hankintayksikkö on tältä osin edellyttänyt.

Vastine

Vaatimukset

Hämeenlinnan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 770 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittaja on suljettu tarjouskilpailusta, koska sen viimeisimmän tilintarkastetun tilikauden tilintarkastuspalveluja koskeva liikevaihto ei ole täyttänyt tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettua soveltuvuusvaatimusta vähintään 500.000 euron liikevaihdosta. Jos valittajaa ei olisi tällä perusteella suljettu tarjouskilpailusta, hankintamenettelyssä ei olisi menetelty tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Valittaja on voitu sulkea tarjouskilpailusta myös, koska se ei ole täyttänyt yhteistä eurooppalaista hankinta-asiakirjaa (ESPD) sähköisesti ja koska se ei ole toimittanut tarjousten jättämisen määräaikaan mennessä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaista selvitystä asiantuntijoista. Asiantuntijoiden päivähinnat on otettu huomioon osana hintavertailua.

Edelleen valittajan tarjous on tullut sulkea tarjouskilpailusta, sillä valittaja on ilmoittanut virheellisiä tietoja tarjousten vertailussa. Tarjouspyynnön mukaan tarjoaja, joka syyllistyy väärien tietojen antamiseen, suljetaan tarjouskilpailusta.

Kuultavan lausunto

BDO Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Yhtiö on lisäksi esittänyt muun ohella, että valittajan tarjous on tehty pelkästään TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n nimissä. Kyseisen yhtiön liikevaihto ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä esitettyjä vähimmäisvaatimuksia. Hankintayksikkö on toiminut oikein sulkiessaan valittajan tarjouskilpailusta.

Mikään ei ole edellyttänyt TALVEA-konsernia järjestämään toimintaansa valituksessa esitetyllä tavalla. Esimerkiksi BDO Oy on järjestänyt toimintansa niin, ettei valittajan kuvaamaa ongelmaa ole. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta selvittää TALVEA-konsernin yritysrakennetta, vaan konsernin olisi tullut laatia tarjouksensa esimerkiksi ryhmittymänä siten, että tarjouksessa on vedottu muiden konserniyhtiöiden voimavaroihin.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön asettamaa 500.000 euron liikevaihtorajaa voidaan pitää hankintasäännösten tarkoituksen vastaisena keinotekoisena ehtona, jonka tavoitteena on ollut pienten ja keskisuurten yritysten kuten TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n pääsyn estäminen tarjouskilpailuun. Vaatimus ei näin ollen ole ollut tasapuolinen ja syrjimätön. Kyseinen liikevaihtovaatimus rajaa Suomessa kahta suurinta tilintarkastuspalveluja tarjoavaa yhtiötä lukuun ottamatta käytännössä kaikki tarjoajat tarjouskilpailun ulkopuolelle. Liikevaihtovaatimus on lisäksi ollut ristiriidassa tarjouspyynnössä asetetun vastuuvakuutusvaatimuksen kanssa. Vastuuvakuutusta koskevassa vaatimuksessa korvaussummana on ollut vähintään miljoona euroa. Pelkästään TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n vastuuvakuutus korvaisi hankinnan kokonaisarvon määrän, mikäli vahinkoa syntyisi. Näin ollen liikevaihtovaatimuksella ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, että tarjoaja suoriutuu hankinnasta taloudellisesti.

Tarjouspyynnössä on mainittu ESPD-lomake, joka on ollut xml- tai pdf -muodossa. Tarjouspyynnössä on pyydetty täyttämään lomake sähköisesti. Tämän voidaan katsoa tarkoittavan ainoastaan sitä, että lomaketta ei ole saanut täyttää käsin kirjoittamalla. Xml-muotoista lomaketta ei ole voitu täyttää sähköisessä muodossa, sillä lomaketta avattaessa se on ollut täynnä koodia, eikä siihen ole siten voinut täyttää tietoa. Valittaja on täyttänyt pdf-muotoiselle lomakkeelle tarvittavat tiedot. ESPD-lomake on lähetty hankintayksikölle sähköpostitse ja pdf-tiedostoa on muokattu ainoastaan sähköisesti. Näin ollen ESPD-lomakkeen voidaan katsoa tulleen täytetyksi ja lähetetyksi sähköisesti.

ESPD-lomakkeen kysymykset siitä, hyödyntääkö TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy muiden yksiköiden voimavaroja, ja siitä, osallistuuko yhtiö tarjouskilpailuun yhdessä muiden kanssa, ovat tarkoittaneet TALVEA-konsernin ulkopuolisten voimavarojen sekä alihankkijoiden käyttämistä tilintarkastuspalvelujen toteuttamisessa. Tästä syystä lomakkeelle on ilmoitettu kielteinen vastaus kyseisiin kysymyksiin.

Valittaja on toimittanut hankintayksikön lisätietopyyntöön vastauksen sen alihankkijoista. Näistä selvityksistä on käynyt ilmi asiantuntijoiden päivähinnat. Koska hankintayksikkö on pystyäkseen tarkemmin ymmärtämään valittajan tilanteen ja pisteyttämään sen tarjouksen itse pyytänyt valittajalta sen tarjousta koskevia lisätietoja, valittaja ei ole ollut muihin tarjoajiin nähden paremmassa asemassa esittäessään lisätietoja.

Muut kirjelmät

Kuultava on esittänyt, että lukuiset tilintarkastusyhteisöt täyttävät tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetun liikevaihtovaatimuksen. Myös TALVEA-konserni olisi täyttänyt vaatimuksen, mikäli se olisi tehnyt tarjouksen ryhmittymänä. Liikevaihtovaatimus ei siten ole ollut keinotekoinen, vaan hankintayksikön kannalta ymmärrettävä ehto, koska kaupunkikonserni on suuri tarkastuskohde ja vaatii usean henkilön työpanoksen.

Liikevaihtovaatimuksella on ensisijaisesti pyritty varmistamaan, että tarkastettavan kohteen laajuus ja sopimuksen arvo sekä tavoite huomioon ottaen tarjoajalla on työn suorittamisen kannalta riittävät voimavarat.

Hankintayksikkö on esittänyt, että liikevaihtovaatimusta ei ole asetettu keinotekoiseksi ehdoksi, vaan vaatimuksella on pyritty varmistamaan se, että tarjouskilpailulla valittava palveluntuottaja pystyy tuottamaan hankinnan kohteena olevat palvelut asianmukaisesti. Tarjouksen on tehnyt TALVEA Julkishallinnon palvelut Oy eikä tarjouksen tekijäksi ole ilmoitettu muita konserniin kuuluvia yhtiöitä. Myös ESPD-lomakkeessa on ilmoitettu, ettei tarjoaja osallistu hankintamenettelyn yhdessä muiden kanssa.

Valittajan kanssa ei ole käyty aiheeseen liittyviä puhelinkeskusteluja ennen tarjousten jättämisen määräajan umpeutumista. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta pyytää valittajalla lisäselvitystä asiasta.

ESPD-lomakkeen täyttämisestä on ollut saatavilla ohje kaupungin verkkosivuilla koko tarjousajan. Ohjeesta on käynyt yksiselitteisesti ilmi, miten xml-tiedoston suhteen on tullut toimia.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat oikeusohjeet

Asiassa on valituksen johdosta kyse siitä, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouskilpailusta. Tähän liittyen on tarvittaessa arvioitava, onko tarjouspyynnössä asetettu tarjoajan vähimmäisliikevaihtoa koskeva vaatimus ollut hankintasäännösten mukainen.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Pykälän 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa tai osallistumishakemuksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan mainitun lain 3 §:ssä säädettyjä periaatteita.

Hankintalain 74 §:n 2 momenttia koskevissa esitöissä (HE 108/2016 vp s. 174) on todettu, että soveltuvuuteen liittyvien asiakirjojen täydentämiseen ja täsmentämiseen sovelletaan samoja periaatteita kuin tarjouksiin.

Hankintalain 74 §:n 2 momenttia koskevissa esitöissä (HE 108/2016 vp s. 174) on lisäksi todettu, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa siitä, pyytääkö se ehdokkaita tai tarjoajia täsmentämään tai täydentämään asiakirjoja. Hankintayksiköllä ei sitä vastoin ole velvollisuutta antaa ehdokkaille tai tarjoajille oikeutta täsmentää tai täydentää tarjouksia tai osallistumishakemuksia eikä tarjoajalla ole oikeutta vaatia lisäaikaa ja mahdollisuutta tarjouksen loppuunsaattamiseksi hankinta-asiakirjojen vaatimalle tasolle.

Hankintalain 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia mainitun lain 84–86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Vaatimuksista on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Vaatimusten tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksilla tulee voida asianmukaisesti varmistaa, että ehdokkaalla tai tarjoajalla on oikeus harjoittaa ammattitoimintaa ja että sillä on riittävät taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat sekä tekniset ja ammatilliset valmiudet toteuttaa kyseessä oleva hankintasopimus. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 85 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on hankintasopimuksen toteuttamiseen tarvittavat taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat. Tätä varten hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia vähimmäisliikevaihdosta tai varojen ja velkojen välisestä suhteesta. Hankintayksikkö voi myös vaatia riittävää vastuuvakuutusta.

Pykälän 2 momentin mukaan ehdokkailta ja tarjoajilta vaadittava vuotuinen vähimmäisliikevaihto saa olla enintään kaksi kertaa hankintasopimuksen ennakoidun arvon suuruinen. Perustellusta syystä vähimmäisliikevaihtoa koskeva vaatimus voi olla korkeampi. Hankintayksikön on mainittava tällaista vaatimusta koskevat perustelut tarjouspyynnössä tai hankintapäätöksessä.

Hankintalain 92 §:n 1 momentin mukaan toimittajat saavat tehdä tarjouksia tai ilmoittautua ehdokkaaksi ryhmittymänä. Hankintayksikkö ei saa edellyttää ehdokkaiden tai tarjoajien ryhmittymältä tiettyä oikeudellista muotoa tarjouksen tai osallistumishakemuksen tekemistä varten. Ryhmittymältä voidaan kuitenkin edellyttää tiettyä oikeudellista muotoa sopimusaikana, jos se on tarpeen hankintasopimuksen asianmukaiseksi toteuttamiseksi.

Pykälän 2 momentin mukaan ehdokas tai tarjoaja voi käyttää hankinnan toteuttamiseen muiden yksiköiden voimavaroja riippumatta niiden välisten suhteiden oikeudellisesta luonteesta. Myös ryhmittymä voi käyttää hankinnan toteuttamiseen muiden yksiköiden voimavaroja. Muiden yksiköiden henkilöstön pätevyyteen ja kokemukseen liittyviä voimavaroja voidaan käyttää hyväksi vain, jos kyseiset muut yksiköt suorittavat hankinnan kohteena olevat rakennusurakat tai palvelut taikka osan niistä. Ehdokkaan tai tarjoajan taikka niiden ryhmittymän on osoitettava hankintayksikölle taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevien sekä muiden vaatimusten täyttyminen.

Tarjouspyyntö, valittajan tarjous sekä hankintapäätös

Tarjouspyynnön kohdassa 7. "Soveltuvuusvaatimukset" on edellytetty tarjoajien ja sen alihankkijoiden taloudellisen tilanteen osalta muun ohella, että tarjoajan viimeisimmän tilintarkastetun tilikauden tilintarkastuspalveluja koskeva liikevaihto on ollut vähintään 500.000 euroa.

Tarjouspyynnön kohdassa 11. "Tarjouksen jättäminen" on edellytetty muun ohella, että tarjous tehdään tarjouspyynnön liitteenä olevalle tarjouslomakkeelle. Lisäksi tarjouksen liitteinä on tullut toimittaa tarjouspyyntöasiakirjoissa edellytetyt liitteet sekä niin ikään tarjouspyynnön liitteenä ollut ESPD-lomake täytettynä.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen ESPD-lomakkeen osassa II "Talouden toimijaa koskevat tiedot" on pyydetty tarjoajia vastaamaan kysymykseen "Osallistuuko talouden toimija hankintamenettelyyn yhdessä muiden kanssa?" joko "Kyllä" tai "Ei". Samassa kohdassa tarjoajia on pyydetty ilmoittamaan talouden toimijan asema ryhmässä, yksilöimään hankintamenettelyyn yhteydessä osallistuvat muut talouden toimijat sekä tarvittaessa ilmoittamaan osallistuvan ryhmän nimi.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen ESPD-lomakkeen osan II "Talouden toimijaa koskevat tiedot" kohdassa C "Muiden yksiköiden voimavarojen hyödyntämistä koskevat tiedot" on pyydetty tarjoajia vastaamaan kysymykseen "Hyödyntääkö talouden toimija muiden yksiköiden voimavaroja täyttääkseen IV osassa esitetyt valintaperusteet ja V osassa esitetyt perusteet ja (mahdolliset) säännöt?" joko "Kyllä" tai "Ei".

Valittajan tarjouksessa on ilmoitettu tarjouksen antajaksi TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy. Tarjouksessa on ilmoitettu kyseisen yhtiön tietoja tarjoajien soveltuvuusvaatimuksiin liittyen.

Valittajan tarjouksen liitteenä toimitetussa ja valittajan täyttämässä ESPD-lomakkeen osan II "Talouden toimijaa koskevat tiedot" kohdassa A "Talouden toimijaa koskevat tiedot" on todettu lomakkeen koskevan TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:tä. Saman osan kysymykseen "Osallistuuko talouden toimija hankintamenettelyyn yhdessä muiden kanssa?" on annettu vastaukseksi "Ei". Saman osan kohdan C "Muiden yksiköiden voimavarojen hyödyntämistä koskevat tiedot" kysymykseen "Hyödyntääkö talouden toimija muiden yksiköiden voimavaroja täyttääkseen IV osassa esitetyt valintaperusteet ja V osassa esitetyt perusteet ja (mahdolliset) säännöt?" on annettu vastaukseksi "Ei".

Hankintapäätöksen kohdassa "Tarjoajien soveltuvuus (kelpoisuus)" on todettu muun ohella seuraavaa:

"TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy ei ole soveltuva tarjoaja, joten se suljetaan pois tarjouskilpailusta. Poissulkemisen peruste on seuraava:

- Tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimuksissa on edellytetty seuraava: ’Tarjoajan viimeisimmän tilintarkastetun tilikauden tilintarkastuspalveluja koskeva liikevaihto on vähintään 500.000 euroa.’
- TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n tilikauden 1.12.2016─30.11.2017 liikevaihto on ollut 255.607,55 euroa ja sitä edellisen tilikauden liikevaihto on ollut sitä pienempi (kaupparekisteriote)

Näin ollen tarjoajan liikevaihto on pienempi kuin mitä tarjouspyynnössä on yksiselitteisesti edellytetty, joten TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy tulee sulkea pois tarjouskilpailusta."

Vähimmäisliikevaihtoa koskeva tarjouspyynnön vaatimus

Tarjouspyynnössä on asetettu soveltuvuusvaatimus siitä, että tarjoajan viimeisimmän tilintarkastetun tilikauden tilintarkastuspalveluja koskeva liikevaihto on ollut vähintään 500.000 euroa.

Markkinaoikeus toteaa, että ehdokkaan tai tarjoajan velvollisuutena on esittää selvitys siitä, että sillä on käytettävissään ne voimavarat, joihin se vetoaa täyttääkseen taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat soveltuvuusvaatimukset. Jos ehdokas tai tarjoaja ei esitä täyttävänsä ehdottomiin soveltuvuusvaatimuksiin liittyviä vähimmäisvaatimuksia, on hankintayksikön velvollisuutena sulkea ehdokas tai tarjoaja tarjouskilpailusta.

Hankintalain 85 §:n 2 momentin mukaan tarjoajilta vaadittava vuotuinen vähimmäisliikevaihto saa olla enintään kaksi kertaa hankintasopimuksen ennakoidun arvon suuruinen. Hankintayksikkö ei ole esittänyt hankintailmoituksessa ennakoitua arvoa, mutta on ilmoittanut hankintapäätöksessä ennakoidun arvon olleen 620.000 euroa. Kun otetaan huomioon, että nyt kyseessä oleva hankintamenettely on ilmoitettu käyttäen EU-kynnysarvoja ylittäviä hankintoja kilpailutettaessa käytettävää hankintailmoituslomaketta, josta voidaan ainakin välillisesti päätellä sen ennakoidun arvon ylittäneen vähintäänkin EU-kynnysarvon 221.000 euroa, ja edellä mainittu hankintapäätöksessä mainittu hankinnan ennakoitu arvo, markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyynnössä asetetun vähimmäisliikevaihtoa koskevan vaatimuksen voida katsoa olleen hankintalain 85 §:n 2 momentin vastaisella tavalla liian korkea. Kun lisäksi otetaan huomioon hankinnan luonne ja laajuus sekä se, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole estetty tarjouskilpailuun osallistumista ryhmittymänä tai toisten yritysten voimavaroihin vetoamista soveltuvuusvaatimusten täyttymisessä, markkinaoikeus katsoo, ettei kyseinen vaatimus ole muutoinkaan ollut hankintalain 3 §:n 1 momentissa asetettujen vaatimusten vastainen.

Valittajan tarjouksesta käy ilmi, että se on annettu TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n nimissä. Tarjouksessa on ilmoitettu tarjouspyynnössä asetettujen soveltuvuusvaatimusten täyttymisestä kyseisen yhtiön osalta. Tarjouksen liitteenä olleen ja valittajan täyttämän ESPD-lomakkeen mukaan TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy ei ole osallistunut hankintamenettelyyn yhdessä muiden yritysten kanssa eikä yhtiö ole hyödyntänyt muiden yksiköiden voimavaroja täyttääkseen ESPD-lomakkeen IV osassa esitettyjä valintaperusteita eli muun ohella tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia.

Asiassa saadun selvityksen perusteella hankintayksikkö on selvittänyt valittajan tilikauden 1.12.2016–30.11.2017 sekä tätä edeltäneen tilikauden liikevaihdon tason. Tämän selvityksen perusteella yhtiön liikevaihto on ollut alle tarjouspyynnössä asetetun 500.000 euron vähimmäisliikevaihtoa koskevan vaatimuksen.

Kun valittaja ei ole vedonnut tarjouksessaan muiden yksiköiden voimavarojen käyttöön tai ilmoittanut jättävänsä tarjoustaan muiden yritysten kanssa, on tarjouspyynnössä asetetun vähimmäisliikevaihtoa koskevan vaatimuksen täyttymistä tullut arvioida ainoastaan tarjouksen jättäneen valittajayhtiön osalta. Tarjouksia on lähtökohtaisesti arvioitava sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle varatun määräajan päättymiseen mennessä. Asiassa saadun selvityksen perusteella valittajayhtiön liikevaihto ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua vaatimusta. Hankintalain esitöissä todetuin tavoin hankintayksiköllä ei myöskään ole velvollisuutta antaa tarjoajille oikeutta täsmentää tai täydentää tarjouksia eikä tarjoajalla ole oikeutta vaatia lisäaikaa ja mahdollisuutta tarjouksen loppuunsaattamiseksi tarjouspyynnön vaatimalle tasolle.

Edellä todetun perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouskilpailusta sillä perusteella, ettei se ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua tarjoajan vähimmäisliikevaihtoa koskenutta vähimmäisvaatimusta.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Edellä mainittu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua hankintayksikön esittämistä muista perusteista valittajan tai sen tarjouksen sulkemiselle tarjouskilpailusta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n korvaamaan Hämeenlinnan kaupungin oikeudenkäyntikulut 770 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Jaakko Ritvala ja Markus Ukkola.

Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.