MAO:688/16

ASIAN TAUSTA

Hansel Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 6.11.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta autojen hinaus-, siirto- ja tieapupalvelujen hankinnasta neljän vuoden ajaksi.

Hansel Oy on 18.12.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut SOS International Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 1.000.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Falck Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.171,23 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittanut tarjoaja on tarjonnut vertailtavat palvelut 3 ja 4 sekä 9–12 kaikkien AVI-alueiden osalta hintaan nolla euroa. Tarjouspyynnön liitteenä esitetty puitesopimusmalli ja sen ehdot huomioon ottaen tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena siksi, että se on ollut vertailtavien palvelujen 9 ja 10 osalta hankinnan ehtojen vastainen tai kielletty osatarjous.

Nollahinnoittelulla voittanut tarjoaja on välttänyt sitoutumasta kokonaishinnasta alennusprosenttina määriteltävään viivästyssakkoon, mikä on ollut tarjoajien tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaista. Hankintayksiköllä tai sen asiakkailla ei ole näin ollen ollut tehokasta tapaa puuttua voittaneen tarjoajan suorituksen myöhästymiseen. Voittanut tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen eikä vertailukelpoinen muihin tarjouksiin nähden ja kysymys on ollut tarjousten sisältöön ja vertailukelpoisuuteen vaikuttavasta seikasta. Hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea nollahinnoiteltu tarjous tarjouskilpailusta.

Hankintayksikkö ja sen asiakkaat voisivat asettaa voittaneelle tarjoajalle velvollisuuden minkä tahansa tavaran kuljettamiselle henkilö- tai pakettiajoneuvon perävaunussa tai kuljetustrailerissa milloin tahansa ja mihin vuorokauden aikaan tahansa ja kuinka pitkän matkan tahansa. Voittanut tarjoaja ei ole voinut sitoutua tuottamaan palveluja ilmaiseksi ja kun myöskään viivästyssakko ei tulisi sovellettavaksi, kyse on ollut tarjouspyynnön vastaisesta osatarjouksesta.

Hankintayksikön olisi myös tullut hylätä tarjous poikkeuksellisen alhaisen hinnan perusteella. Kokonaishinta ja hinnat useiden vertailtavien palveluiden osalta ovat olleet poikkeuksellisen alhaisia, eikä voittanut tarjoaja ole selvittänyt hyväksyttäviä syitä alhaiselle tarjoushinnalle. Tarjouksen hyväksyminen on muodostanut vakavan riskin siitä, ettei hankinnan kohteena olevia palveluja ole mahdollista toteuttaa annetuilla hinnoilla tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Hankintayksikkö on tarjouksen valitsemalla ylittänyt harkintavaltansa.

Voittaneen tarjoajan antamassa selvityksessä ei ole esitetty palvelun tuottamisen erityisen edullisia ratkaisuja tai ehtoja. Alihankkijoiden käyttäminen ei ole tällaista. Tarjous on annettu oletuksella, että alihankintaverkostolle suoritetaan maksuja myös muista hinauksista ja että palveluita on hinnoiteltu tilastollisen analyysin perusteella. Selvityksessä ei ole kuitenkaan tuotu esille, kuinka paljon ja minkälaisia hinauksia sopimusten perusteella alihankkijoilla on, mikä heidän saaman kompensaatio niistä on, ja riittävätkö ne toisaalta turvaamaan asianmukaisen korvauksen maksamisen alihankkijoille ja toisaalta turvaamaan voittaneen tarjoajan tulorahoituksen.

Vertailtavien palveluiden 1 ja 2 AVI-alueiden osalta 1–3 tarjoama hinta ei kata arviolta vähintään 1,3 tuntia kestävästä työsuorituksesta aiheutuvia vähimmäiskustannuksia. Kyseinen hinta on ollut voimassa myös iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, joista maksettavat lisät ovat vielä nostaneet kustannuksia. Lisäksi hinauksesta on aiheutunut polttoainekuluja. Kun lisätyöt vertailtavissa palveluissa 3 ja 4 on hinnoiteltu nollaksi euroksi, ei palvelun tosiasiallista kustannusta ole voinut kattaa edes luottamalla siihen, että suoritetuista palveluista kertyisi laskutettavia lisätöitä. Palvelun 1 osalta kyseiset hinnat ovat vain noin puolet ja palvelun 2 osalta noin neljännes seuraavaksi halvimman tarjoajan tarjoushinnasta. Palvelut on näin ollen hinnoiteltu selvästi alle tuotantokustannusten.

Myös vertailtavien palveluiden 9 ja 10 osalta ilmoitettu nollahinnoittelu on alittanut suoritettavien palvelujen tuotantokustannukset. Tarjousten vertailuhinta on ollut vain noin puolet seuraavaksi halvimman tarjoajan tarjoushinnasta.

Tarjoajien taloudellista tilannetta on ilmoitettu selvitettäväksi muun ohella Suomen Asiakastieto Oy:n ja Bisnode Oy:n riskiluokitusten perusteella. Hankintapäätöksestä ei ole käynyt ilmi, miten tarjoajien taloudellista tilannetta on selvitetty hankintamenettelyn aikana. Voittaneen tarjoajan julkisten taloustietojen perusteella yhtiön tilikauden 2014 tulos on ollut negatiivinen ja liikevoittoprosentti toimialaan verrattuna heikko. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti on myös ollut heikko ja selvästi alempi kuin toimialalla keskimäärin. Lisäksi vakavaraisuus omavaraisasteella mitattuna on ollut heikko ja selvästi heikompi kuin toimialalla keskimäärin. Tilinpäätösanalyysin perusteella on ollut kyseenalaista, voiko voittanut tarjoaja selviytyä palvelujen tuottamisesta neljä vuotta kestävän puitesopimuskauden ajan veloittamalla palveluista vähemmän kuin palvelujen tuotantokustannukset ovat sekä tarjoamalla osan palveluista veloituksetta ilman, että tästä aiheutuisi hankintayksikölle riskiä toimitusten laiminlyömisestä.

Vastine

Vaatimukset

Hansel Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.357,14 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnössä ei ole vaadittu hinaus- ja siirtopalveluiden tarjoamista jollakin vähimmäishinnalla. Vaikka puitesopimusmallin mukaiset viivästyssakot ovatkin menettäneet merkityksensä nollan euron tarjouksissa, hankintayksikön asiakkailla on kuitenkin ollut JYSE 2014 palvelut -ehtojen perusteella oikeus hankkia voittaneen tarjoajan kustannuksella vastaavan tasoinen palvelu kolmannelta (kateosto-oikeus). Lisäksi asiakkailla on ollut oikeus saada vahingonkorvausta viivästyksestä aiheutuneesta välittömästä vahingosta sekä purkaa sopimus, jos suoritus on olennaisesti viivästynyt tai viivästykset ovat toistuvia. Kyseiset sanktiot palvelun myöhästyessä ovat olleet tarjoajan kannalta vaikutuksiltaan huomattavasti merkittävämmät kuin prosentuaalinen viivästymissakko. Hankintayksikön asiakkailla on näin ollen ollut tehokas keino puuttua palvelujen viivästymiseen.

Voittanut tarjoaja on vastannut hankintayksikön selvityspyyntöön olevansa sitoutunut tarjouksessa ilmoitettuihin hintoihin ja palvelun tuottamiseen. Hankintayksiköllä ei ole ollut syytä epäillä voittaneen tarjoajan selvityksen todenperäisyyttä. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta hylätä tarjousta nollahinnoittelun perusteella. Kysymys ei ole ollut myöskään kielletystä osatarjouksesta, koska voittanut tarjoaja on sitoutunut tarjoukseensa ja kyseisten vertailtavien palveluiden osalta hankintayksikön asiakkailla on ollut käytettävissään merkittävät sanktiot palvelun suoritushäiriöiden varalta. Vertailtavan palvelun 9 painoarvon prosenttiosuus on ollut 0,88 prosenttia kaikista vertailtavista palveluista ja vertailtavan palvelun 10 painoarvo 0,45 prosenttia. Painoarvot on siten määritelty varsin pieniksi niiden oletetusta vähäisestä kysynnästä johtuen.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa, arvioiko se alhaisen hinnan poikkeuksellisen alhaiseksi ja siten perusteeksi hylätä tarjous. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta hylätä valittajan tarjousta poikkeuksellisen alhaisen hinnan perusteella. Joka tapauksessa voittaneen tarjoajan tarjous ei ole ollut hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden hinnaltaan poikkeuksellisen alhainen. Voittaneen tarjoajan tarjouksen kokonaishinta on ollut 42.287,36 euroa ja valittajan 80.640,38 euroa. Hankintayksikkö on kilpailuttanut hinaus- ja siirtopalvelut edellisen kerran vuonna 2011, jolloin tarjouskilpailussa saatujen hintojen välinen ero on ollut saman suuruinen.

Voittanut tarjoaja on selvityspyyntöön antamassaan vastauksessa ilmoittanut hankkivansa palvelut alueellisilta hinausyrittäjiltään. Hinausyritykset saavat palveluista sellaisen korvauksen, että ne voivat huolehtia työnantajavelvoitteistaan. Voittanut tarjoaja ostaa hinaus- ja siirtopalvelut kokonaisuutena eikä hinaus- tai asiakaskohtaisesti, jolloin se voi käyttää yhdestä asiakkaasta tai hinauksesta riippumatonta kokonaishinnoittelua.

Voittanut tarjoaja on tuottanut hinaus- ja siirtopalvelut viime sopimuskaudella puitesopimuksen mukaisesti ja tarjouksessaan ilmoittamilla hinnoilla. Palveluista ei ole reklamoitu hankintayksikölle, eikä hankintayksiköllä ole tiedossa, että palveluiden tuottamiseen olisi liittynyt puutteita. Myös kyseisellä sopimuskaudella lisähenkilön työ oli hinnoiteltu nollaksi euroksi.

Tarjoajien soveltuvuus on tarkastettu tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten mukaisesti. Suomen Asiakastieto Oy:n mukainen voittaneen tarjoajan riskiluokitus "2" on vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia. Kaikilta tarjoajilta on pyydetty selvityksiä alihankkijoiden riskiluokituksesta ja mahdollisista toimenpiteistä tämän johdosta. Selvitysten jälkeen voittaneen tarjoajan 55 alihankkijalla on ollut riskiluokka 1–2 ja seitsemällä alihankkijalla 3, joten näiltäkin osin riskiluokat ovat olleet tarjouspyynnössä edellytetyn mukaisia.

Kuultavan lausunto

SOS International Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla.

SOS International Oy on esittänyt, että se on sitoutunut tuottamaan palvelut tarjouksessa ilmoitetuilla hinnoilla.

Yhteen palvelutapahtumaan kuluva enimmäisaika on ollut 1,3 tuntia ja tällaiset tapaukset ovat harvinaisia. Tavallisin tapaus on, että avustettavassa autossa on tekninen vika, jolloin hinausmatkan lisäksi työmäärä on noin viisi minuuttia. Suurin määrä tapahtumia on kaupungeissa, joissa välimatkat ovat lyhyitä. Näin ollen myös valittajan arvio polttoainekulutuksesta 40 kilometrin osalta on liiallinen.

Suomen liiketoiminnan kasvuun ja kehittämiseen on investoitu viime vuosina merkittävästi. Toimitilojen vaihdosta aiheutuvat kulut ovat vaikuttaneet vuoden 2014 tulokseen. Kuultavan taloudellisesta tilanteesta ei aiheudu valittajan esittämää riskiä hankintayksikölle.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että JYSE-sopimusehtoihin perustuvat sopimusoikeudelliset, kateostoja, vahingonkorvausta ja sopimuksen purkamista koskevat sanktiot ja niiden tarkoitus ovat eronneet huomattavasti puitesopimusmallin mukaisesta viivästyssakosta. Viivästyssakko on luonteeltaan muita sopimusoikeudellisia seuraamuksia täydentävä ja automaattinen sanktio sopimuksen rikkomisesta. Kateosto-oikeuden käyttäminen edellyttää, että asiakas hankkii korvaavan palvelun, mikä hinaustilanteessa saattaa osoittautua vaikeasti toteutettavaksi. Kateosto-oikeuden käyttäminen edellyttää myös sen arviointia, onko viivästyksellä asiakkaalle olennainen merkitys. Kun kysymys on yhden toimittajan kanssa tehtävästä puitesopimuksesta, toisen toimittajan saatavuus määräytyy markkinatilanteen mukaan. On myös kyseenalaista, johtaako voittaneen tarjoajan tarjoama palvelu samaan lopputulokseen kuin vasteaikoihin ja niihin liittyviin viivästyssakkoihin sitoutuneiden muiden tarjoajien palvelu. Vahingonkorvausvastuu on rajattu välittömiin vahinkoihin, ja korvausvastuu edellyttää, että asiakas näyttää sille aiheutuneen vahingon toteen. Purkaminen puolestaan edellyttää olennaista sopimusrikkomusta tai toistuvia sopimusrikkomuksia. Kun voittanut tarjoaja on sitoutunut vain osaan puitesopimuksen mukaisista sanktioista, tarjous on ollut olennaisesti eri sisältöinen kuin muilla tarjoajilla.

Voittaneen tarjoajan omistusrakenne ei ole taannut voittaneen tarjoajan taloudellista tilannetta tai taloudellista vastuuta sen sopimuksesta. Laskelmat kilometrimääristä ja työmäärästä ovat olleet alhaisia, eikä hinnoissa ole otettu huomioon yö- ja pyhätyölisiä. Voittanut tarjoaja ei ole toimittanut selvitystä myöskään siitä, huolehtivatko alihankkijat työnantajavelvoitteistaan. Nollahinnoittelun takia hankintayksiköllä olisi ollut velvollisuus pyytää voittaneelta tarjoajalta selvitys työnantajavelvoitteiden noudattamisesta.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt, että hankintayksikön asiakkailla on ollut käytössään viivästyssakkoa tehokkaampia sopimusoikeudellisia keinoja puuttua viivästyksiin, eikä mitään keinoa ole asetettu ensisijaiseksi. Myöskään kateosto-oikeuden käyttäminen ei muodostuisi ongelmalliseksi, koska hinauspalveluiden tuottajia on markkinoilla paljon. Lisäksi voittanut tarjoaja on ilmoittanut, että yritykset huolehtivat työnantajavelvoitteistaan. Tarjouspyynnössä ei ole niin ikään edellytetty eikä hankintayksikkö ole voinut edes vaatia toimitettavan selvitystä siitä, että muut tahot ottaisivat taloudellisen vastuun voittaneen tarjoajan puitesopimuksesta.

Asiakaskohtaisen sopimuksen purkaminen tai irtisanominen välittömästi on mahdollista JYSE 2014 Palvelut -ehtojen 13.6 kohdan tai puitesopimusmallin 29.5 kohdan mukaisesti, eikä asiakkaan kannalta sovelletulla perusteella ole merkitystä. Vahingonkorvausvastuu hankintayksikön ja toimittajan välillä määräytyy puitesopimusmallin mukaisesti sekä hankintayksikön asiakkaan ja toimittajan välillä puitesopimusmallin ja JYSE 2014 Palvelut -ehtojen mukaan.

Valittaja on lisävastaselityksessään esittänyt muun ohella, että puitesopimusmallin kohdat 15.5 ja 29.3 ovat olleet keskenään ristiriitaisia ja ovat tosiasiassa kumonneet toistensa sisällön. Epäselvää ehtoa on tulkittava laatijan vahingoksi. JYSE 2014 Palvelut -ehtojen lukua 13 ei siten sovelleta puitesopimukseen eikä asiakaskohtaiseen sopimukseen. Puitesopimusmallin kohdan 29.5 mukainen irtisanomisen edellytykset on sidottu olennaisiin viivästystilanteisiin ja irtisanominen on tosiasiassa edellyttänyt purkuperustetta. Hankintayksiköllä ei ole ollut viivästyssakon puuttuessa tehokkaita sopimusoikeudellisia keinoja puuttua toimittajan mahdollisiin viivästystilanteisiin ja voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta. Tarjouksen sulkemista tarjouskilpailusta tulee arvioida nimenomaan tarjoajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta.

Hankintalain 63 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen. Hankintayksikön on kirjallisesti pyydettävä tarjoajalta kirjallista selvitystä tarjouksen perusteista ennen tarjouksen hylkäämistä. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettu pyyntö voi koskea erityisesti esimerkiksi palvelun suorittamisen taloudellisia ratkaisuja, poikkeuksellisen edullisia hankinnan toteuttamista koskevia ehtoja, ehdotetun ratkaisun omintakeisuutta, hankinnan toteuttamispaikan työsuojelua ja työoloja koskevien velvoitteiden noudattamista tai tarjoajan saamaa valtiontukea. Hankintayksikön on tarkistettava tarjouksen pääkohdat selvityksen perusteella.

Hankintalain 63 §:n esitöissä (HE 50/2006 vp s. 107 ja 108) on mainittu, että poikkeuksellisen alhaisten tarjousten hylkäämisellä mahdollistetaan hankintayksikölle hankinnasta aiheutuvien riskien, kuten tarjoushinnan riittämättömyydestä todennäköisesti aiheutuvien taloudellisten riskien huomioon ottaminen. Hylkäämisen tulee perustua nimenomaan siihen, ettei tarjoajan tarjoamalla hinnalla tai muulla ehdolla ole mahdollista toteuttaa hankintaa tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla.

Mainituissa esitöissä on todettu, että tarjoushinnan poikkeuksellisen alhaisuuden syyn selvittämiseksi hankintayksikön on pyydettävä tarjoajalta kirjallisesti selvitystä tarjouksen perusteista. Hankintayksikön on annettava asianomaiselle tarjoajalle aina mahdollisuus osoittaa kykynsä hankinnan asianmukaiseen toteuttamiseen.

Edelleen kyseisen lainkohdan esitöiden mukaan hankintayksikön tulee arvioida selvitysten perusteella hankinnan toteuttamismahdollisuudet sekä siihen liittyvät riskit. Tarjousten väliset hintaerot voivat johtua myös yritysten välisistä eroista teknisissä ratkaisuissa, tuotannon tehokkuudessa, tuotanto- ja toimituskapasiteetissa, tuotantokapasiteetin käyttöasteessa tai katevaatimuksissa. Kyseessä voi myös olla tarjoajan pyrkimys vallata uusia markkinoita. Tällaiset syyt eivät voi oikeuttaa tarjouksen hylkäämistä alihintaisena, jos tarjoaja pystyy luotettavasti osoittamaan mahdollisuutensa hankinnan toteuttamiseen.

Tarjouspyyntö

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia henkilö-, paketti- ja kuorma-autojen ja muiden ajoneuvojen hinaus-, siirto- ja tieapupalveluista. Tarjoajat ovat voineet tarjota myös konttien siirtopalveluita. Tarjouspyynnön mukaan puitejärjestelyyn valitaan yksi toimija eikä osatarjouksia hyväksytä. Valintaperusteena on ollut halvin hinta.

Tarjouspyynnön kohdan 6 "Hankinnan kohteen kriteerit" mukaan tarjoajien on tullut antaa hinta hinaus- ja siirtopalveluiden osalta kuudelle eri aluehallintoviraston (AVI) alueelle jaoteltuina seuraavasti:

- "Palvelut henkilö- ja pakettiautoille
o Vertailtava palvelu 1: Perushinta arkisin
o Vertailtava palvelu 2: Perushinta muina aikoina kuin arkisin
o Vertailtava palvelu 3: Kuljettajan lisätyö arkisin
o Vertailtava palvelu 4: Kuljettajan lisätyö muina aikoina kuin arkisin
o Vertailtava palvelu 5: Ajoneuvon hinaus- ja siirtohinta arkisin
o Vertailtava palvelu 6: Ajoneuvon hinaus- ja siirtohinta muina aikoina kuin arkisin
- Palvelut kuorma-autoille ja perävaunuille sekä linja-autoille ja muille raskaille ajoneuvoille
o Vertailtava palvelu 7: Tuntihinta arkisin
o Vertailtava palvelu 8: Tuntihinta muina aikoina kuin arkisin
o Vertailtava palvelu 9: Tuntihinta arkisin €/tunti, sisältäen asiakkaan henkilö- ja pakettiajoneuvon perävaunun tai kuljetustrailerin siirron
o Vertailtava palvelu 10: Tuntihinta muina aikoina kuin arkisin, €/tunti, sisältäen asiakkaan henkilö- ja pakettiajoneuvon perävaunun tai kuljetustrailerin siirron
- Palvelut kaikille ajoneuvoille
o Vertailtava palvelu 11: Lisähenkilön työ arkisin
o Vertailtava palvelu 12: Lisähenkilön työ muina aikoina kuin arkisin".

Vertailtavan palvelun 1 osalta on todettu seuraavaa:

"Perushinta arkisin (hinausauto + kuljettaja) € sisältäen enintään 30 km ajoneuvon hinausta tai siirtoa asiakkaan määrittämästä ajoneuvon noutopisteestä asiakkaan määrittelemään ajoneuvon jättöpisteeseen, kun Toimittaja aloittaa työt ajoneuvon noutopisteessä arkisin maanantaina - perjantaina, kello 08.00–17.00. Edellä mainitun lisäksi perushinnan tulee myös sisältää yhteensä enintään puoli tuntia työtä ajoneuvon nouto- ja jättöpisteessä. Perushinta on hinausautokohtainen. Toimittaja on oikeutettu perushintaan myös silloin, kun ajoneuvo saatetaan ajokuntoiseksi asiakkaan edellyttämällä tavalla tieavun toimenpitein ilman hinausta tai siirtoa."

Vertailtava palvelu 2 on koskenut muita kuin edellä mainittuja ajankohtia, mutta muuten palvelun sisältö on ollut sama.

Vertailtava palvelu 9 on määritelty seuraavasti:

"Tuntihinta arkisin (hinausauto + kuljettaja) €/tunti, sisältäen asiakkaan henkilö- ja pakettiajoneuvon perävaunun tai kuljetustrailerin siirron (Esim. tilanteissa joissa asiakkaan perävaunussa on esim. vene, moottorikelkka tai mönkijä) asiakkaan määrittämästä perävaunun noutopisteestä asiakkaan määrittämään perävaunun jättöpisteeseen, kun Toimittaja aloittaa työt perävaunun noutopisteessä arkisin maanantaina - perjantaina, kello 08.00–17.00. Tuntihinta on hinausautokohtainen."

Vertailtava palvelu 10 on koskenut muita kuin edellä mainittuja ajankohtia, mutta muuten palvelun sisältö on ollut sama.

Tarjouspyynnön kohdassa 6 on pyydetty rivikohtaisesti ilmoittamaan hinta kullekin palvelulle 1–12 Etelä-Suomen, Lounais-Suomen, Itä-Suomen, Länsi- ja Sisä-Suomen, Pohjois-Suomen sekä Lapin aluehallintoviraston alueilla. Tarjouspyynnön kohdassa 6 ilmoitetut painoarvot ovat vaihdelleet palvelun ja aluehallintoviraston alueen mukaan. Erityisesti vertailtavien palveluiden 1, 2, 5 ja 6 painoarvot ovat jonkin verran aluehallintoviraston alueen mukaan vaihdellen olleet suuret ja enimmillään jopa yli tuhat, kun taas muissa palveluissa painoarvot ovat tyypillisesti olleet 1–10 suuruusluokkaa. Palvelun 9 painoarvo on ollut kaikkien aluehallintovirastojen alueella 10 ja palvelun 10 painoarvo on ollut viisi.

Tarjouspyynnön kohdan 11 "Päätöksenteon perusteet" mukaan hintojen vertailu tehdään kohdassa 6 olevan "Hankinnan kohteen kriteerit" perusteella. Hintavertailussa käytetään rivikohtaisia painoarvoja. Tarjoajan antama arvonlisäveroton hinta kerrotaan painoarvolla, josta muodostuu rivikohtainen vertailuhinta. Lopuksi rivikohtaiset vertailuhinnat lasketaan yhteen ja halvimman kokonaisvertailuhinnan saanut tarjoaja valitaan sopimuskumppaniksi. Mikäli tarjoajat saavat tarjousten vertailusta saman halvimman kokonaisvertailuhinnan, suoritetaan toimittajan valinta arpomalla.

Tarjouspyynnön kohdan 8 "Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset" alakohdan 2.5 "Vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky" mukaan:

"Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se on Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa tarjousajan päättyessä 1–4 tai Bisnode Dun & Broadstreet Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa tarjousajan päättyessä 1–3. – –

Tarjoajat, joiden riskiluokitus on tarjousajan päättyessä Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa 5 tai D&B European Report riskiluokituksessa 4 tai joiden vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn arvioidaan vastaavan mainittuja riskiluokkia, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle. Tarjoajat, joiden riskiluokitus on tarjousajan päättyessä Suomen Asiakastiet Oy:n riskiluokituksessa 4 tai D&B European Report riskiluokituksessa 3, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos toimittaja ei kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt luottokelpoisuuden parantamiseksi."

Vastaavasti alakohdan 2.8 "Alihankkijat" kohdan "Tarjoaja käyttää alihankkijoita" mukaan:

"Vastaamalla "Kyllä" tarjoaja sitoutuu tarjouspyynnön liitteenä olevissa sopimusehdoissa määriteltyyn vastuuseen alihankkijoidensa toiminnasta sekä siihen, että sillä on käytettävissään tarjouksessa ilmoitettujen alihankkijoiden voimavarat hankinnan toteuttamisessa. Lisäksi vastaamalla "Kyllä" tarjoaja vakuuttaa, että se on selvittänyt, että sen käyttämät alihankkijat täyttävät ammatti- ja elinkeinorekisterimerkinnän, vakavaraisuuden ja maksukyvyn, verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen sekä hankintalain poissulkemisperusteiden osalta samat vaatimukset kuin tarjoajalta on edellytetty."

Tarjouspyynnön liitteenä 2 olleen puitesopimusmallin kohdassa 15 "Virhe ja reklamaatiot" on todettu seuraavaa:

"15.1 Virheeseen ja reklamaatioon sovelletaan JYSE 2014 Palvelut -ehtojen 13 lukua seuraavin täsmennyksin.
15.2 Jos palvelu poikkeaa sovitusta, siinä on virhe. – –
15.5 JYSE 2014 Palvelut -ehtojen kohtia 13.2 ja 13.6 ei sovelleta."

Puitesopimusmallin kohdassa 16 "Viivästyminen ja sopimussakko" on todettu seuraavaa:

"16.1 Viivästymiseen ja viivästyssakkoon sovelletaan JYSE 2014 Palvelut -ehtojen 12 lukua seuraavin täsmennyksin. – –
16.3 Mikäli Toimittaja ei saavu Asiakkaan kanssa sovittuun noutopisteeseen Asiakkaan kanssa sovittuna ajankohtana Toimittajasta johtuvasta syystä, Asiakas on oikeutettu viivästyssakkoon, joka määritellään sovitun palvelun arvonlisäverollisesta kokonaishinnasta seuraavasti:
Viivästyminen tunneissa: 1 h, alennus 10 %; 2 h, alennus 30 %, 3 h, alennus 70 %, 4 h, alennus 100 %.
16.4 Selvyyden vuoksi todetaan, että Asiakkaalla on oikeus viivästyssakkoon osoittamatta, että Toimittajan viivästyksestä olisi aiheutunut Asiakkaalle vahinkoa."

Puitesopimusmallin kohdassa 27 "Vahingonkorvaus" on todettu muun ohella seuraavaa:

"27.1 Sopijapuolella on velvollisuus korvata toiselle sopijapuolelle aiheuttamansa välittömät vahingot siten kuin tässä kohdassa 27 on sovittu.
27.2 Vahingonkorvausvastuu Hanselin ja Toimittajan välillä määräytyy yksinomaan tämän puitesopimusasiakirjan mukaisesti eikä siihen sovelleta JYSE 2014 Palvelut -ehtojen lukua 16. – –
27.3 Hanselin ja Toimittajan välillä välittömiä vahinkoja koskevien korvausten yhteenlaskettu määrä koko sopimuskaudella on enintään satatuhatta (100.000) euroa. – – 27.4 Asiakkaan ja Toimittajan välisessä sopimussuhteessa vahingonkorvaukseen sovelletaan JYSE 2014 Palvelut -ehtojen lukua 16 jäljempänä tässä luvussa sovituin tarkennuksin.
27.5 Jos Hansel, Asiakas tai Toimittaja on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella – –, vastaa rikkonut osapuoli myös välillisistä vahingoista eikä tämän puitesopimuksen tai asiakaskohtaisen sopimuksen vastuunrajoituksia sovelleta."

Puitesopimusmallin kohdassa 29 "Puitesopimuksen ja asiakaskohtaisen sopimuksen irtisanominen" on todettu muun ohella seuraavaa:

"29.3 Selvyyden vuoksi todetaan, että asiakaskohtaisen sopimuksen purkamiseen sovelletaan JYSE 2014 Palvelut -lukua 13. Puitesopimus voidaan purkaa olennaisen sopimusrikkomuksen johdosta, mikäli puitesopimusta ei voida irtisanoa jäljempänä kohdissa 29.5–29.7 kuvatun erityisen irtisanomisperusteen nojalla. – –
29.5 Tämän puitesopimuksen sopijapuolella on oikeus irtisanoa puitesopimus välittömästi päättymään osittain tai kokonaisuudessaan, jos toista sopijapuolta koskee hankintalaissa tarkoitettu poissulkuperuste tai jos toinen sopijapuoli:
• joutuu sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin, että on syytä olettaa sopimusvelvoitteiden täyttämisen vaarantuvan, – –
• ei kykene suorittamaan velvoitteitaan sovitun aikataulun puitteissa ja tällä on olennaista vaikutusta toiseen sopijapuoleen tai Asiakkaisiin tai sopijapuolella on perusteltu syy uskoa näin tai jos toinen sopijapuoli on muutoin toistuvasti viivästynyt suorituksessaan tai suoritus on ollut toistuvasti virheellinen muusta kuin sopimusrikkomuksen kohteena olevasta sopijapuolesta, Asiakkaasta tai ylivoimaisesta esteestä johtuvasta syystä, – –
Asiakkaalla ja Toimittajalla on vastaava oikeus irtisanoa asiakaskohtainen sopimus välittömästi päättymään tässä kohdassa mainitulla perusteella.
29.6 Hansel voi lisäksi irtisanoa puitesopimuksen päättymään välittömästi, mikäli useampi kuin yksi asiakaskohtainen sopimus on irtisanottu Toimittajan sopimusrikkomuksen vuoksi."

Tarjouspyynnön liitteenä olleiden Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa (JYSE 2014 Palvelut) sopimusehdoissa on muun ohella todettu seuraavaa:

"13.6 Kumpikin osapuoli saa purkaa sopimuksen kokonaan tai osittain, jos toinen sopijapuoli on olennaisesti rikkonut sopimusvelvoitteitaan tai on ilmeistä, että olennainen sopimusrikkomus tulee tapahtumaan. Olennaisena sopimusrikkomuksena pidetään muun muassa sitä, ettei palvelu vastaa sovittua ja virhe tai siitä tilaajalle aiheutuneet seuraukset ovat vähäistä suurempia eikä virhettä tilaajan huomautuksesta huolimatta viipymättä korjata tai virheet ovat toistuvia. Olennaisena sopimusrikkomuksena pidetään myös sitä, että sopijapuoli on olennaisesti viivästynyt suorituksessaan tai viivästykset ovat toistuvia. – –
13.8 Jos palveluntuottajasta johtuvaa virhettä ei voida korjata tai jos palveluntuottaja ei korjaa virhettä kohtuullisessa ajassa, on tilaajalla oikeus palveluntuottajan kustannuksella hankkia korvaava vastaavan tasoinen palvelu kolmannelta (kateosto-oikeus). Tilaajan on pyrittävä ilmoittamaan palveluntuottajalle oikeutensa käyttämisestä ennen korvaavan palvelun hankkimista. – –
16.3 Tilaajalla on oikeus saada vahingonkorvausta viivästyksestä ja muusta palvelutuottajan sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta siltä osin kuin vahingonkorvauksen määrä ylittää tilaajalle maksettavan viivästyssakon ja muun sopijapuolten erikseen sopiman sopimussakon."

Hankintayksikön selvitykset soveltuvuudesta ja hankintapäätös

Hankintayksikkö on lähettänyt muun ohella voittaneelle tarjoajalle riskiluokituksia koskevan selvityspyynnön, jonka mukaan Suomen Asiakastieto Oy:n mukaisen riskiluokituksen 5 mukaiset luetellut alihankkijat on tullut poistaa tai vaihtaa. Riskiluokituksen 4 mukaisista alihankkijoista on myös voinut toimittaa luotettavan selvityksen toimenpiteistä luottokelpoisuuden parantamiseksi. Lisäksi erään alihankkijaksi ilmoitetun yrityksen elinkeinotoiminta on päättynyt vuonna 2007. Kyseistä tarjoajaa ei voida käyttää palvelun tuottamisessa, eikä korvaavaa alihankkijaa ole saanut esittää hankintamenettelyn tässä vaiheessa.

Hankintayksikkö on 7.12.2015 pyytänyt voittaneelta tarjoajalta selvitystä tiettyjen aluehallintovirastojen osalta vertailtaville palveluille 1, 2, 3–4 ja 9–12 ilmoitetusta poikkeuksellisen alhaisesta hinnasta seuraavasti:

"Pyydämme teitä selvittämään, miten pystytte tuottamaan hankinnan kohteena olevat palvelut tarjoamillanne hinnoilla sekä selvittämään, mihin tekijöihin alhaiset tarjoushintanne perustuvat. Miten kykenette maksamaan hinaus- ja siirtopalvelun suorittavalle henkilölle lainsäädännön tai yleissitovan työehtosopimuksen edellyttämän vähimmäispalkan sekä niihin liittyvät työnantajamaksut, kun otetaan huomioon tarjouksissanne ilmoittamat hinnat? – –

Pyydämme teitä lisäksi vahvistamaan, että olette sitoutunut tarjouksissanne ilmoittamiinne hintoihin ja sitoudutte tuottamaan palvelua tarjoamallanne hinnalla (vastaus: kyllä/ei)."

Voittanut tarjoaja on toimittanut 8.12.2015 päivätyn selvityksen, jossa on esitetty seuraavaa ja jossa se on lisäksi vahvistanut sitoutuneensa hintoihin ja palvelun tuottamiseen:

"SOS International Oy (jäljempänä SOS) ostaa hinaus- ja siirtopalvelut alihankintana alueellisilta hinausyrittäjiltään (jäljempänä Yritykset). Yritykset harjoittavat omaa ja itsenäistä toimintaa omalla henkilökunnallaan. Yritykset vastaavat työnantajana kaikista palkkakustannuksista, työnantajamaksuista ja -velvoitteista. Tämä perustuu SOS:n ja Yrityksien välisiin sopimuksiin.

SOS ostaa palvelua Yrityksiltä kokonaisuutena eikä hinaus- tai asiakaskohtaisesti ja SOS voi käyttää yhdestä asiakkaasta tai hinauksesta riippumatonta valtakunnallista kokonaishinnoittelua ja alueellisia painotuksia. Yritykset saavat kaikista SOS ostamista yksittäisistä hinauksista sellaisen sopimuksiimme perustuvan korvauksen, että voivat huolehtia selvityspyynnössä mainituista työnantajavelvoitteista ja -maksuista.

Lisäksi SOS:lla on kattavat tilastot erityyppisten toimeksiantojen (hinausten) määrästä ja jakaumasta hinausalalla perustuen suureen vuosittaiseen kokonaisostovolyymiin, esim. vertailtavat palvelut 3–4 ja 9–12. SOS ottaa tilastolliset todennäköisyydet huomioon kokonaishinnoittelussaan.

Esimerkiksi Hansel Oy:n ja SOS:n voimassaolevassa sopimuksessa (Autojen huolenpitopalvelut 2012–2015) SOS tuottaa tälläkin hetkellä "lisähenkilön työn tuntihinnan" 0 €."

Hankintapäätökseen liitteenä olleen perustelumuistion mukaan:

"Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten perusteella. Kaikille tarjoajille lähettiin täydennyspyyntö. Saatujen täydennysten jälkeen todettiin kaikkien tarjoajien täyttävän tarjoajan soveltuvuudelle tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset.

Tarjoajien soveltuvuustarkistuksen jälkeen tarkistettiin tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus. Todettiin, että kaikki tarjoukset vastasivat tarjouspyyntöä.

SOS International Oy:ltä pyydettiin selvitys poikkeuksellisen alhaisesta hinnasta. Saadun selvityksen jälkeen hyväksyttiin tarjous tarjouskilpailuun."

Tarjousten vertailutaulukon mukaan voittaneen tarjoajan vertailtavat palvelut 1–2 hinausten perushinnoista AVI-alueille 1–3 on ollut tietyn euromäärän suuruinen, vertailtavat palvelut 3–4 lisätyöstä, 11–12 lisähenkilön työstä ja 9–10 tuntihinnasta perävaunujen siirrossa ovat olleet kaikille AVI-alueille nolla euroa tunnilta. Kokonaisvertailuhintojen summa on ollut voittaneella tarjoajalla 42.287,36 euroa ja toiseksi sijoittuneella valittajalla 80.640,38 euroa.

Asian arviointi

Valittaja on esittänyt, että hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta. Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen eikä vertailukelpoinen muihin tarjouksiin nähden siltä osin, kuin se on ilmoittanut palvelut 9 ja 10 nollahintaisiksi. Nollahinnoittelulla voittanut tarjoaja on tarjoajien tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti välttänyt sitoutumasta viivästyssakkoon. Voittanut tarjoaja ei ole voinut sitoutua tuottamaan palveluja ilmaiseksi. Koska viivästyssakko ei tule sovellettavaksi, kyse on ollut tarjouspyynnön vastaisesta osatarjouksesta. Tarjous on ollut myös kokonaisuutena poikkeuksellisen alhainen, eikä voittanut tarjoaja ole esittänyt hyväksyttävää selvitystä hinnoittelulle.

Hankintayksikkö on esittänyt, että sillä ei ole ollut velvollisuutta sulkea tarjousta tarjouskilpailusta. Tarjouspyynnössä ei ole vaadittu palveluiden tarjoamista tietyllä vähimmäishinnalla. Vaikka viivästyssakot ovatkin menettäneet merkityksensä nollan euron hintaan tarjottujen palveluiden osalta, hankintayksikön asiakkailla on kuitenkin ollut käytettävissään tehokkaat keinot palvelun myöhästymiseen puuttumiseksi. Kysymys ei siten ole ollut myöskään kielletystä osatarjouksesta. Kyseisten vertailtavien palveluiden painoarvot on lisäksi määritelty varsin pieniksi niiden oletetusta vähäisestä kysynnästä johtuen. Voittanut tarjoaja on esittänyt riittävän selvityksen kyvystään toimittaa hankittavat palvelut tarjoamillaan hinnoilla.

Asiassa on näin ollen kysymys siitä, onko hankintayksikkö toiminut hankintasäännösten mukaisesti, kun se ei ole sulkenut voittaneen tarjoajan tarjousta tarjouspyynnön vastaisena nollahinnoittelun, kielletyn osatarjouksen tai poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan perusteella.

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisusta 2015:17 käy ilmi, että hankintayksiköllä on eräissä olosuhteissa oikeus sulkea nollahinnoiteltu tarjous tarjouskilpailusta sen sopimusoikeudellisen aseman turvaamiseksi. Markkinaoikeus toteaa, että ratkaisusta ei kuitenkaan voi johtaa hankintayksikön velvollisuutta sulkea tarjousta tarjouskilpailusta kyseisellä perusteella, koska kyseisen oikeusohjeen tarkoituksena on turvata hankintayksikön asemaa.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnössä ole kielletty nollahinnan tarjoamista. Myös valittaja on eräiltä osin tarjonnut vertailtavat palvelut 11–12 nollan euron hinnalla. Lisäksi voittaneen tarjoajan nollahinnalla tarjoamien vertailtavien palveluiden 9 ja 10 painoarvoista esitetyn mukaan sanottujen palveluiden hinnoilla on ollut vain vähäinen merkitys tarjousten vertailussa ja palvelua tuotettaessa. Hankintasäännösten mukaan hankintayksiköllä ei edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa ainakaan lähtökohtaisesti ole siten velvollisuutta sulkea tarjousta tarjouskilpailusta nollahinnoittelun perusteella.

Kysymyksessä olevan tarjouspyynnön liitteenä olleen puitesopimusmallin mukaan tarjoajalla on ollut velvollisuus toimittaa kaikkia tarjouspyynnössä mainittuja palveluita, ja sopimukseen on sisältynyt sanktiot sen varalta, että tarjoaja ei pysty tuottamaan tuotetta tai että toimitus myöhästyy. Vaikka nollahinnoittelun seurauksena viivästyssakkoa koskeva puitemallisopimuksen kohta on nollahintaisten palveluiden osalta menettänyt merkityksensä, puitesopimusmalliin ja sen viittaamiin yleisiin palveluehtoihin on sisältynyt hankintayksikön harkintavalta huomioon ottaen riittäväksi katsottavia sopimusoikeudellisia seuraamuksia. Tarjouspyyntöasiakirjat eivät siten ole mahdollistaneet sitä, että tarjoaja jättää täysin sanktiotta toimittamatta tarjouspyynnön mukaiset palvelut, vaikka niiden hinnaksi on ilmoitettu nolla euroa. Asiassa ei näin ollen ole perusteita katsoa, että nollahinnoittelu olisi merkinnyt osatarjouksen antamista.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö voi hylätä hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen selvitettyään tarjouksen perusteita tarjoajalta. Hankintayksikkö on kysymyksessä olevassa asiassa pyytänyt voittaneelta tarjoajalta selvityksen tarjouksen perusteista, ja hyväksynyt tarjouksen saamansa selvityksen perusteella tarjousvertailuun. Markkinaoikeus katsoo edellä todettu huomioon ottaen, ettei asiassa ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella hankintayksikön voisi muuten katsoa ylittäneen harkintavaltansa selvityksen riittävyyttä arvioidessaan. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole sulkenut voittaneen tarjoajan tarjousta tarjouskilpailusta hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena.

Edellä todetuilla perusteilla ja tarjouspyyntöä kokonaisuutena arvioitaessa asiassa ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että nollahinnan tarjoaminen olisi aiheuttanut sen, etteivät tarjoukset olisi olleet vertailukelpoisia tai että tarjoajien syrjimätön kohtelu olisi muutoin vaarantunut. Asiassa ei ole myöskään käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä, että nollahinnoittelu olisi tehty hankintasäännösten kiertämiseksi.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä muun ohella hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Falck Oy:n korvaamaan Hansel Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.357,14 eurolla viivästyskorkoineen ja SOS International Oy:n oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Saini Siitarinen ja Pekka Savola.