MAO:603/16

ASIAN TAUSTA

Napapiirin Energia ja Vesi Oy (entinen Rovaniemen Energia Oy, jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 20.3.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta katuvalaisimien hankinnasta.

Napapiirin Energia ja Vesi Oy on 9.7.2015 tekemällään hankintapäätöksellä sulkenut Strihl Scandinavia AB:n tarjoukset tarjouskilpailun ulkopuolelle ja valinnut Rexel Finland Oy:n tarjouksen sekä 23.7.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä esittänyt perustelut aikaisemmalle päätökselleen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 165.000–205.000 euroa.

Hankintayksikkö on antanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen olla panematta hankintapäätöstä täytäntöön niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Strihl Scandinavia AB on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevat päätökset, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 15.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Strihl Scandinavia AB on vielä vaatinut saada nähtäväkseen kaikki ulkopuolisen testauslaitoksen testiraportit kaikista tarjouskilpailussa tarjotuista katuvalaisimista.

Perusteet

Valittajan tarjoukset on suljettu tarjouskilpailusta virheellisin perustein.

Hankintayksikkö on asettanut tarjouspyynnössään valaisimen kotelointiluokaksi vähintään IP65. Valittajalla on voimassa oleva puolueettoman eurooppalaisen sertifiointilaitoksen Intertek SEMKO:n tuotteelle vahvistama kotelointiluokka.

Tarjouspyynnössä olevan vaatimuksen mukaan valaisimen LED-yksiköt on tullut jäähdyttää valaisimen metallisella ulkokuorella. Valittajan tarjoamassa Mini Mistral LED -valaisimessa LED-yksikkö jäähdytetään valaisimen kuvun sisälle sijoitetulla jäähdytyselementillä. Kyseinen jäähdytys toimii, eikä valaisimessa ole havaittu mitään ongelmia myöskään tiiviyteen liittyen. Hankintayksikön pitäisi pystyä perustelemaan, miksi jäähdytys ei voi olla valaisimen sisäpuolella. Valittaja on 30.3.2015 tiedustellut hankintayksiköltä perusteita mainittuun vaatimukseen lisäkysymysohjeistuksen mukaisesti, mutta hankintayksikkö ei koskaan vastannut valittajan esittämiin kysymyksiin.

Tarjouspyynnössä asetettu vaatimus siitä, että valaisimen ulostuleva valontuotto tulee olla vähintään 100 lm/W on kyseenalainen, koska valonjaolla on merkittävästi suurempi merkitys kuin energiatehokkuudella ja koska tärkein asia eli valaisimien valotekniset ominaisuudet on unohdettu.

Hankintayksikön teettämässä mittauksessa valittajan tarjoaman valaisimen ajovirta on ollut selvästi alle vaaditun 700 mA:n rajan.

Edelleen hankintayksikön mukaan valittajan tarjoama Revolution LED -valaisin ei ole täyttänyt vaadittua valaisimen elinikää liitäntälaitteen osalta. Valittaja on tältä osin esittänyt hankintayksikölle jo tarjouksen tekovaiheessa kysymyksen, mutta se ei ole saanut hankintayksiköltä vastausta. Esimerkiksi Osram-merkkisten liitäntälaitteiden paloajaksi on ilmoitettu 85.000 tuntia tilanteessa, jossa liitäntälaitteen ulkokuoren lämpötila on 80 astetta. Vastaavasti mikäli ulkokuoren lämpötila olisi 50 astetta, paloaika olisi 150.000 tuntia.

Hankintayksikön ilmoittaman mukaan valittajan tarjoama Revolution LED -valaisin ei ole täyttänyt valaisimelle asetettua -40 - +20 asteen lämpötila-aluetta liitäntälaitteen osalta. Tarjouspyynnössä pyydetyn mukaisesti lähetetyt mallikappaleet tarjotuista valaisimista Mini Mistral LED sekä Revolution LED ovat olleet niin sanottuja malli/esittelykappaleita, jotka ovat kiertäneet asiakkailla ja eri esittelytilaisuuksissa. Valittaja ei ole voinut tietää, että kyseisille mallikappaleille tehdään laajamittaisia laboratoriotestauksia. Valittajan valaisimet varustetaan asiakas/tapauskohtaisesti kulloisenkin kohteen vaatimusten mukaan. Tarjotuissa valaisimissa olleet Osram-merkkiset liitäntälaitteet ovat maailmalla käytetyimpiä liitäntälaitteita ja todennäköisesti myös muissa nyt tarjouskilpailuun osallistuneissa valaisimissa on ollut saman valmistajan liitäntälaite.

Valittajan tarjoamissa valaisimissa liitäntälaite on ollut helposti vaihdettavissa.

Vasta testiraporttien julkaisun jälkeen voidaan ottaa tarkemmin kantaa, onko hankintaprosessi ja siihen liittyvät tuotevertailut suoritettu kaikilta osin puolueettomalla tavalla.

Vastine

Vaatimukset

Napapiirin Energia ja Vesi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 7.198,20 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittajan tarjoamat valaisimet Strihl Mini Mistral LED ja Revolution LED eivät ole täyttäneet tarjouspyynnössä asetettuja pakollisia vaatimuksia, minkä vuoksi valittajan kyseisiä valaisimia koskeneet tarjoukset on suljettu tarjouskilpailusta.

Valittajan tarjoamista valaisimista on teetetty testi ulkopuolisella puolueettomalla testauslaitoksella tiettyjen tarjouspyynnössä asetettujen pakollisten teknisten vaatimusten osalta. Hankintayksikkö on omassa katselmoinnissaan havainnut valittajan tarjoamissa valaisimissa sellaisia puutteita ja valittajan antamissa tiedoissa sellaisia ristiriitaisuuksia, että ne olisivat jo sellaisenaan olleet peruste tarjousten sulkemiseksi tarjousmenettelystä. Asian varmentamiseksi hankintayksikkö on katsonut kuitenkin aiheelliseksi testauttaa valaisimet vielä puolueettomalla asiantuntijataholla. Testausraportti on vahvistanut hankintayksikön epäilyt siitä, että valittajan valaisimet eivät ole täyttäneet kaikkia pakollisia vaatimuksia. Testiraportteja ei ole käytetty tarjousten vertailussa.

Tarjouspyynnössä asetetun pakollisen vaatimuksen mukaan valaisimen kotelointiluokan on tullut olla vähintään IP 65. Testauslaboratorion testi on kiistatta osoittanut, ettei valittajan tarjoama valaisin mahdollisesta sertifioinnista huolimatta ole täyttänyt kotelointiluokan mukaisia vaatimuksia. Valittaja ei ole mitenkään yksilöinyt, miltä osin testi olisi tehty väärin tai sen tulos olisi ollut virheellinen.

Tarjoajalle on tullut olla selvää, että mallikappaletta käytetään nimenomaan vaatimusten toteutumisen todentamiseen ja että mallikappaleen tulee vastata tarjottua tuotetta. Lisäksi jos mallikappale ei ole vastannut tarjottua tuotetta, tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen jo tällä perusteella.

Tarjouspyynnössä on myös asetettu pakollinen vaatimus, jonka mukaan valaisimen led-yksiköt on tullut jäähdyttää valaisimen metallisella ulkokuorella. Valaisin Mini Mistral LED ei ole täyttänyt myöskään tätä vaatimusta. Kyseessä olevassa valaisimessa led-yksikkö jäähdytetään valaisimen kuvun sisälle sijoitetulla jäähdytyselementillä.

Hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta perustella hankinnan kohteelle asettamiaan vaatimuksia. Vaatimukselle on kuitenkin ollut olemassa selkeät tekniset ja toiminnalliset perusteet eikä se ole ollut syrjivä. Perusteita ovat ennen kaikkea jäähdytystehokkuus ja ratkaisun vaikutus valaisimen ulkonäköön. Jäähdytyksen tehokkuus on led-valoissa erityisen relevantti tekijä valaisinten kestävyydelle. Valaisimen sisälle suljettuun tilaan tapahtuva jäähdytys on selvästi tehottomampi kuin valaisimen kuorelta suoraan ulkoilmaan tapahtuva jäähdytys. Ulkokuorella jäähdyttävät valaisimet ovat tyypillisesti matalampia ja muotokieleltään muutoinkin sulavalinjaisempia kuin kuoren sisään jäähdyttävät valaisimet. Myös valittaja itse on pystynyt tarjoamaan kyseisen jäähdytystä koskevan vaatimuksen täyttävää Revolution LED -valaisinta.

Edelleen tarjouspyynnössä on asetettu pakollinen vaatimus, jonka mukaan tarjottavan valaisimen valontuoton on tullut olla vähintään 100 lm/W. Testauslaboratorion tekemän valovirtamittauksen mukaan valittajan tarjoama valaisin Revolution LED ei ole täyttänyt tätä vähimmäisvaatimusta. Valaisimen valontuotto poikkesi testissä selvästi valittajan tarjouksessaan ilmoittamasta lukemasta. Valittaja ei ole myöskään esittänyt, että valontuottoa koskeva mittaustulos olisi ollut virheellinen.

Myös valontuottoa koskevalle vaatimukselle on olemassa selkeät tekniset ja toiminnalliset perusteet eikä vaatimus ole syrjivä. Perusteena on muun muassa se, että valaisimet hankitaan vanhojen valaisimien korvaamiseksi. Kohteissa samoja valaisimia asennetaan olosuhteisiin, joissa tien leveys, pylväskorkeudet, pylväsvälit ja pylväiden etäisyydet tiestä vaihtelevat. Tällaisissa vaihtelevissa asennusolosuhteissa valaisimen valoteknisten ominaisuuksien optimoiminen on mahdotonta. Sen vuoksi energiatehokkuudella on selvästi suurempi merkitys kuin esimerkiksi vaikeasti arvioitavilla valaisinten muilla valoteknisillä ominaisuuksilla. Elohopealamppujen korvaamisinvestoinnissa lähtökohtana on energian säästäminen, joten valaisimien energiatehokkuus (valontuotto / käytetty teho) on yksi oleellisimmista tekijöistä.

Valittajan tarjoama valaisin Revolution LED ei ole täyttänyt myöskään tarjouspyynnön vaatimusta siitä, että tarjottavan valaisimen käyttölämpötila-alueen on tullut olla
-40 - +20 astetta ottaen huomioon, että valaisimessa käytetyn Osram- merkkisen liitäntälaitteen käyttölämpötila on valmistajan ilmoittaman mukaan -30 - +50 astetta.

Valittaja on tarjonnut tiettyjä olemassa olevia valaisinmallejaan eikä ole millään tavalla tarjouksessaan indikoinut, että valaisimet tehtäisiin erikseen tai että niitä jotenkin muutettaisiin erikseen hankintayksikön tarpeita varten.

Valittajan tarjoama valaisin Revolution LED ei ole täyttänyt myöskään pakollista vaatimusta siitä, että liitäntälaitteen on tullut olla helposti vaihdettavissa. Liitäntälaitteen vaihtaminen on katuvalaisimelle tavanomaisesti haastavissa olosuhteissa eli ulkona pylväässä tehtävä toimenpide. Hankintayksikkö on arvioinut vaatimuksen toteutumista toimitetun mallikappaleen avulla ja todennut, että vaatimus ei täyttynyt valittajan tarjoamassa valaisimessa. Valaisimessa on käytetty sellaista kiinnitystapaa, joka on tehnyt liitäntälaitteen vaihtamisesta sellaisen erityistä tarkkaavaisuutta ja käsien motoriikkaa vaativan toimenpiteen, jota asentajalta ei voida vaativissa olosuhteissa odottaa. Tarjousvertailuun hyväksytyissä tuotteissa liitäntälaitteen vaihtaminen on sujunut ongelmitta.

Kuultavan lausunto

Rexel Finland Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että arviointiprosessi on ollut syrjivä, jos ainoastaan valittajan valaisimet on testattu ulkopuolisella sertifiointilaitoksella. Hankintayksikön ei ole ollut mahdollista oman katselmuksensa perusteella määritellä nyt kysymyksessä olevia teknisiä laatukriteereitä niin yksiselitteisesti, että se olisi voinut määritellä, mikä tuote testataan ja mikä tuote hyväksytään ilman laajempia testauksia. Hankintayksikön olisi tullut ilmoittaa ennakkoon, että mallivalaisimet tullaan testauttamaan ulkopuolisella testilaitoksella, jolloin valittaja olisi voinut toimittaa testiin menevät mallit suoraan hankintayksikön ilmoittamalle testilaitokselle. Tällaisella eurooppalaisella tuotetestauskäytännöllä varmistetaan se, että kukaan "kolmannen osapuolen tekijä" ei pääse käsittelemään tai muokkaamaan testiin tulevia tuotteita.

Hankintayksikön omatoiminen testausprosessi ei ole käyttötarkoituksen mukaista. Tuotesertifikaatin vaatiminen on paras ja ainoa järkevä tapa osoittaa tuotteen vaatimustenmukaisuus.

Hankintayksikölle lähetetyt mallivalaisimet ovat vastanneet ulkonäöllisesti hyvin tarjottuja valaisimia, mutta ne ovat olleet teknisessä mielessä jonkin verran vanhentuneita. Valittajalla on ollut kuluvan vuoden aikana jo useita päivityksiä LED-katuvalaisimissa.

Mini Mistral LED -valaisimelle ilmoitettu kotelointiluokitus on eurooppalaisen sertifiointilaitoksen määrittelemä.

Tarjouspyynnön vaatimus LED-katuvalaisimen jäähdytyksestä metallisella ulkokuorella on ilmaistu hyvin epämääräisesti, ja koska se ei perustu kansainväliseen standardiin tai muuhun kansainvälisesti yleisesti käytettyyn määritelmään, se ei ole myöskään hankintalainsäädännön mukainen. Käytännössä kaikkien nykypäivän LED-katuvalaisimien jäähdytys pohjautuu juuri ympäröivään ilmaan ja kuoren lämmönjohtamiskykyyn. Vaatimus on lisäksi irrelevantti, koska valittaja on antanut elinikäisen takuun tarjotulle katuvalaisimelle. Hankintayksikkö on pyrkinyt näin perusteettomasti rajoittamaan kilpailua.

Muiden tarjoajien valaisimia koskevat mittaustulokset ovat olennaisia valontuoton osalta. Erimerkkisistä valaisintuotteista huolimatta laitteissa on samojen tehtaiden valmistamia komponentteja. Lisäksi valittajan toimittama mallikappale on ollut tekniikaltaan jonkin verran vanhentunut, ja siihen on tehty jo useita päivityksiä ja parannuksia.

Valittajan valaisimissa käytetään myös usean eri valmistajan LED-liitäntälaitteita riippuen siitä, mitä kulloinkin valaisimelta vaaditaan.

Valaisimen laskennalliseen elinikään vaikuttaa erityisesti sen käyttölämpötila. Tarjouspyynnössä ei ollut mitenkään määritelty käyttölämpötilaa, jolloin valaisinten vertailu tältä osin on lähes mahdotonta.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt, että tarjousten arviointi ja vertailu on tehty tasapuolisesti ja syrjimättä. Mallivalaisimia ei ole pyydetty tarjottujen tuotteiden ulkonäön arviointia vaan pakollisten ja pisteytettävien vaatimusten todentamista varten. Valittajan tarjouksessaan toimittamat mallivalaisimet ovat olleet moitteettomassa kunnossa, mutta jos mallit eivät ole vastanneet tarjottuja tuotteita, tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön vastaisia yksin tällä perusteella.

Valaisimen jollekin versiolle myönnetty sertifikaatti ei voi yksin osoittaa, että tarjottu valaisin täyttäisi kotelointiluokkaa koskevan vaatimuksen varsinkin, kun suoritetussa testissä on voitu todeta, että tarjottu valaisin ei ole vaatimusta täyttänyt.

Vaatimusta valaisimen LED-yksikön jäähdytyksestä ei ole laadittu viittaamalla standardiin tai tekniseen asiakirjaan, koska hankintayksiköllä ei ole ollut tätä ominaisuutta koskevaa standardia tai asiakirjaa tiedossaan. Kyseessä on ollut hankintayksikön pitkäaikaisen osaamisen ja kokemuksen perusteella laadittu vaatimus.

Hankintayksikkö ei ole voinut ottaa huomioon tuotteeseen mahdollisesti myöhemmin tehtyjä muutoksia, sillä tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, että tarjouksia arvioidaan sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle määräaikaan mennessä.

Vastaselityksessä viitattu valaisimen elinikä ei ole ollut poissulkemisperuste vaan vertailuun vaikuttava tekijä.

Hankintayksikkö on lisäksi myöhemmin esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä olleessa Megin M -valaisimen tuotesivulla on ollut painovirhe koskien käyttölämpötila-arvoja. Tuotesivulla oleva arvo -35 - +40 on ollut virheellinen oikean arvon ollessa -40 - +40. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut painovirheestä ennen hankintapäätöksen tekemistä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on liitettävä tekemäänsä päätökseen muun ohessa valitusosoitus, jossa selostetaan, miten asia on mahdollista saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin perusteella muun ohessa valitusosoituksen antamiseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölain 3 luvussa säädetään. Hankintalain 74 §:n 2 momentin esitöissä (HE 190/2009 vp s. 49) on tuotu esiin, että säännös on selventävä viittaus hallintolainkäyttölain 3 lukuun, jossa säädetään muun ohessa valitusosoitukseen sisällytettävistä tiedoista.

Hallintolainkäyttölain 3 luvussa olevan 14 §:n 1 momentin mukaan päätökseen, josta saa valittaa, on liitettävä valitusosoitus. Pykälän 2 momentin mukaan valitusosoituksessa on mainittava: 1) valitusviranomainen; 2) viranomainen, jolle valituskirjelmä on toimitettava; sekä 3) valitusaika ja mistä se lasketaan. Pykälän 3 momentin mukaan valitusosoituksessa on selostettava säännökset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen perille toimittamisesta.

Hankintalain 87 §:n 1 momentin mukaan valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Pykälän 3 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen 9.7.2015. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella valittaja on saanut tiedon mainitusta päätöksestä samana päivänä eli 9.7.2015. Päätöksessä on muun ohella todettu, että "Strihl" ei ole ollut mukana pisteytyksessä. Päätös on sisältänyt lisäksi seuraavansisältöisen muutoksenhaun ohjauksen:

"Hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen 14 päivän kuluessa, siitä kun asianomainen on saanut tiedon "9.7.2015" hankintaa koskevasta päätöksestä. Lisäksi hankintaoikaisuilmoitus on tehtävä hankintayksikölle."

Hankintayksikön 23.7.2015 tekemässä valittajan tarjousten poissulkemista koskevassa hankintaoikaisupäätöksessä on todettu, että 9.7.2015 tehty hankintapäätös on ollut poissulkemisen perusteiden osalta puutteellinen. Viimeksi mainitun päätöksen niin sanottu valitusosoitus ei puolestaan ole sisältänyt markkinaoikeuden yhteystietoja, eikä se siten ole täyttänyt hallintolainkäyttölain 14 §:n vaatimuksia valitusosoituksessa annettavien tietojen osalta. Näin ollen sanotun päätöksen osalta ei tule sovellettavaksi hankintalain 87 §:n 1 momentin mukainen valitusaika.

Niin 9.7.2015 kuin 23.7.2015 tehtyä päätöstäkin koskeva yhteinen valitus on saapunut markkinaoikeuteen 5.8.2015. Valitus on saapunut markkinaoikeuteen kummankin tehdyn päätöksen osalta ajoissa.

Vaatimus asiakirjojen esittämisestä

Valittaja on vaatinut saada nähtäväkseen kaikki ulkopuolisen testauslaitoksen testiraportit kaikista tarjouskilpailussa tarjotuista katuvalaisimista.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella hankintayksikkö on testauttanut vain valittajan tarjoamat valaisimet, joten valittajan vaatimia asiakirjoja ei ole olemassa. Markkinaoikeus hylkää valittajan asiakirjojen esittämistä koskevan vaatimuksen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeusohjeet

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava hankinnan kohde noudattaen soveltuvin osin, mitä teknisistä eritelmistä 44 ja 45 §:ssä säädetään.

Hankintalain 44 §:n 1 momentin mukaan hankinnan sisältöä kuvaavat tekniset eritelmät on esitettävä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Teknisten eritelmien on mahdollistettava tarjoajille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun. Tekniset eritelmät eivät saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua julkisissa hankinnoissa. Teknisissä eritelmissä on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon vammaisten käyttäjien tarpeet.

Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin mukaan tekniset eritelmät on laadittava:

1) viittaamalla suomalaiseen tai muuhun kansalliseen standardiin, jolla saatetaan voimaan eurooppalainen standardi, eurooppalaiseen tekniseen hyväksyntään, viralliseen tekniseen määrittelyyn, kansainväliseen standardiin tai tekniseen viitteeseen taikka, jos edellä mainittuja ei ole, kansalliseen standardiin, kansalliseen tekniseen hyväksyntään tai kansalliseen suunnitteluun, laskentaan tai rakennusurakan toteuttamiseen taikka tuotteiden tuottamiseen liittyvään tekniseen asiakirjaan; viittaukseen on lisättävä ilmaisu "tai vastaava";

2) sellaisten suorituskykyä tai toiminnallisia ominaisuuksia koskevien vaatimusten perusteella, jotka ovat riittävän täsmällisiä hankinnan kohteen määrittämiseen ja tarjouksen valintaan;

3) viittaamalla hankinnan kohteen tiettyjen ominaisuuksien osalta 1 kohdan mukaisiin teknisiin määrittelyihin ja tiettyjen ominaisuuksien osalta 2 kohdan mukaisiin vaatimuksiin; taikka

4) suorituskykyä koskevien tai toiminnallisten vaatimusten perusteella ja viittaamalla 1 kohdan mukaisiin teknisiin määrittelyihin olettaen niiden olevan suorituskykyä tai mikäli ne ovat suorituskykyä tai toiminnallisia ominaisuuksia koskevien vaatimusten mukaisia.

Hankintalain 46 §:n 1 momentista ilmenevän oikeusperiaatteen mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintamenettely

Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia LED-katuvalaisimista elohopeavalaisinten vaihtoa varten.

Tarjouspyynnössä on todettu seuraavaa:

"Tarjoukseen hyväksyttyjen valaisimien tulee täyttää seuraavat vaatimukset: "LIITE-1"
– –
2. Valaisimesta ulostuleva valontuotto vähintään 100 lm/w
– –
6. Käyttölämpötila -40 - +20
7. Kotelointiluokka vähintään IP 65
– –
13. Liitäntälaite helposti vaihdettavissa
– –
15. Ledi-yksiköt jäähdytetään valaisimen metallisella ulkokuorella
– –
17. Mallivalaisin toimitetaan tarjouksen mukana".

Lisäksi tarjouspyynnön liitteissä 1, 2 ja 3 on todettu kussakin muun ohella seuraavaa:

"17. Tarjottu mallivalaisin toimitetaan tarjouksen mukana kyllä/ei".

Valittaja on jättänyt tarjouskilpailuun kaksi tarjousta. Valittaja on toisessa tarjouksessaan tarjonnut Mini Mistral LED -tyyppistä valaisinta sekä Revolution LED -tyyppistä valaisinta ja toisessa tarjouksessaan vain Revolution LED -tyyppistä valaisinta. Hankintayksikkö on sulkenut molemmat valittajan tarjoukset tarjouskilpailusta 9.7.2015 tehdyllä hankintapäätöksellä.

Hankintayksikön 23.7.2015 tekemän hankintaoikaisupäätöksen mukaan 9.7.2015 tehdyn hankintapäätöksen perustelujen puutteellisuus on käynyt ilmi vasta valittajan kysyessä lisätietoja päätöksestä. Hankintapäätöstä on oikaistu tekemällä poissulkemisesta erilliset perustellut päätökset.

Hankintaoikaisupäätöksessä on todettu Mini Mistral LED -valaisimen osalta muun ohella seuraavaa:

"Valaisin Mini Mistral LED ei läpäissyt testauslaboratorio SGS Fimko Oy:n tekemää Standardin EN 60598-1:2015 kohdan 9.2.7 mukaista suihkuvesikoetta (IP X6). Vettä meni valaisimen jännitteisille osille ja valaisin lakkasi toimimasta. Tarjottu valaisin ei testin perusteella täytä valaisimen kotelointiluokalle asetettua vaatimusta.

Valaisin Mini Mistral LED ei täytä myöskään tarjouspyynnössä asetettua pakollista vaatimusta led-yksikköjen jäähdyttämisestä. Tarjouspyynnössä on edellytetty, että valaisimen led-yksiköt jäähdytetään valaisimen metallisella ulkokuorella (vaatimus nro 15). Tarjotussa valaisimessa led-yksikkö jäähdytetään valaisimen kuvun sisälle sijoitetulla jäähdytyselementillä."

Hankintaoikaisupäätöksessä on todettu Revolution LED -valaisimen osalta seuraavaa:

"Tarjouspyynnössä on asetettu tarjottavalle valaisimelle pakollinen vaatimus, jonka mukaan valaisimen valontuoton tulee olla vähintään 100 lm/w (vaatimus nro 2). Testauslaboratorio SGS Fimko Oy:n tekemän valovirtamittauksen goniofotometrillä standardin EN 13032-1 mukaan valaisin Revolution LED ei täytä tätä vähimmäisvaatimusta. Valaisin antoi testissä 77,89 lm/w. Testissä todettiin myös, että valaisimen ledien ajovirta oli 469 mA tarjouksessa ilmoitetun alle 300 mA:n sijaan.

Valaisin Revolution LED ei täytä myöskään valaisimen käyttölämpötilalle asetettua vaatimusta. Tarjouspyynnössä on edellytetty, että valaisimen käyttölämpötila-alueen tulee olla -40 - +20 astetta (vaatimus nro 6). Tarjotussa valaisimessa käytetään Osramin OT 90/220-240/700 3dimlt+E liitäntälaitetta, jonka käyttölämpötilaksi (Ambient temperature range) Osram valmistajana ilmoittaa -30 - +50 astetta. Lisäksi tarjouksessa on ilmoitettu valaisimen eliniäksi 100 000 h, vaikka Osram ilmoittaa liitäntälaitteen käyttötunneiksi vain 85 000 h.

Tarjouspyynnössä on asetettu valaisimelle pakollinen vaatimus, jonka mukaan liitäntälaitteen tulee olla helposti vaihdettavissa (vaatimus nro 13). Valaisin Revolution LED ei täytä myöskään tätä vaatimusta, sillä valaisimen liitäntälaitetta ei voida pitää helposti vaihdettavana."

Hankintayksikön markkinaoikeudelle toimittaman voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä olevan Megin LED -valaisimen esitteen mukaan ympäristön käyttölämpötila on -35 - +40 astetta. Hankintayksikkö on esittänyt markkinaoikeudessa, että esitteessä on ollut painovirhe koskien käyttölämpötila-arvoja. Tuotesivulla oleva arvo -35 - +40 on ollut virheellinen oikean arvon ollessa -40 - +40. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut painovirheestä ennen hankintapäätöksen tekemistä.

Asian arviointi

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden mukaan oikeus päättää hankintojensa sisällöstä tarpeidensa mukaisesti ja harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee hankinnan kohteen. Hankintayksikön on kuitenkin otettava huomioon vaatimus tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta. Hankinnan kohteelle tarjouspyynnössä asetettavien vaatimusten tulee olla hankinnan kannalta perusteltuja eivätkä mainitut vaatimukset saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua.

Markkinaoikeus katsoo, että mallivalaisimen toimittamista voidaan pitää kysymyksessä olevan hankinnan kannalta sinänsä perusteltuna. Mallivalaisimen toimittamista koskeva vaatimus on ollut tarjouspyynnössä listattuna muiden vähimmäisvaatimusten luettelossa. Mallivalaisin ei siten ole liittynyt tarjousten vertailuun. Vaikka tarjouspyynnössä ei ole mainittu, että tarjoukseen sisällytettävää mallivalaisinta tultaisiin testaamaan, markkinaoikeus katsoo, että tarjoajille on tullut olla riittävän selvää, että mallivalaisin on tullut toimittaa vähimmäisedellytysten täyttymisen kontrolloimista varten.

Hankintayksikkö ei ole katsonut Mini Mistral LED -valaisimen täyttävän vähimmäisedellytystä siitä, että valaisimen led-yksiköt jäähdytetään valaisimen metallisella ulkokuorella. Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön pitäisi pystyä perustelemaan, miksi jäähdytys ei voi olla valaisimen sisäpuolella. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa rajoissa asettaa kysymyksessä olevan vähimmäisedellytyksen valaisimille. Näin ollen hankintayksikkö on voinut katsoa, että valittajan tarjoamista valaisimista Mini Mistral LED -valaisin ei ole täyttänyt puheena olevaa vähimmäisedellytystä.

Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt, että se on omassa katselmoinnissaan havaitsemiensa puutteiden ja tietojen ristiriitaisuuksien vuoksi sekä asian varmentamiseksi katsonut aiheelliseksi testauttaa valittajan valaisimet puolueettomalla asiantuntijalla. Testausraportti on hankintayksikön mukaan vahvistanut hankintayksikön epäilyt siitä, että valittajan valaisimet eivät ole täyttäneet kaikkia pakollisia vaatimuksia. Hankintayksikkö ei kuitenkaan ole teettänyt pakollisia vaatimuksia koskeva testejä muiden tarjoajien mallivalaisinten osalta. Hankintayksikkö on myös alun perin jättänyt asianmukaisesti perustelematta valittajan tarjousten poissulkemista koskevan harkintansa.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikön tulee edellä todetusti kohdella tarjoajia tasapuolisesti ja syrjimättä. Nyt käsillä olevassa tapauksessa hankintayksikkö on tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden selvittämiseksi suorittanut toisistaan poikkeavia toimenpiteitä yhtäältä valittajan ja toisaalta muiden tarjoajien tarjousten osalta. Sinänsä sillä, onko mallivalaisimia havainnoinut tai testannut hankintayksikön edustaja itse vai jokin ulkopuolinen taho, ei ole merkitystä arvioitaessa hankintayksikön menettelyn hankintasäännösten mukaisuutta. Menettelyn tulee kuitenkin olla tasapuolista. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole esittänyt nimenomaista ja objektiivista selvitystä siitä, mitkä seikat valittajan mallivalaisimissa on saanut sen epäilemään juuri kyseisten valaisinten tarjouspyynnön mukaisuutta, ja siten myös teettämään tarkemmat testit vain kyseisten valaisinten osalta. Edellä mainittu huomioon ottaen, ja kun hankintayksikön suorittamat toimenpiteet ovat olleet tarjoajia kohtaan merkittävästi erilaisia, ei hankintayksikön menettelyä voida pitää tarjoajia kohtaan tasapuolisena. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on tehdessään erillisiä testejä ainoastaan valittajan valaisimille menetellyt tarjoajien tasapuolisen kohtelun periaatteiden vastaisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata siten, että hankintayksikkö arvioi tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden uudelleen ja tekee uuden perustellun hankintapäätöksen.

Mikäli Napapiirin Energia ja Vesi Oy aikoo edelleen toteuttaa katuvalaisinten hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, sen on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Hankintalain 89 §:n 3 momentin mukaan vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta ratkaistaessa hankintayksikköön sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään viranomaisesta tai muusta julkisesta osapuolesta.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n 9.7.2015 ja 23.7.2015 tekemät päätökset. Markkinaoikeus kieltää Napapiirin Energia ja Vesi Oy:tä tekemästä hankintasopimusta sanottujen päätösten perusteella tai panemasta niitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 20.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n korvaamaan Strihl Scandinavia AB:n oikeudenkäyntikulut 6.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää Napapiin Energia ja Vesi Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Sami Myöhänen, Teija Kotro ja Riikka Pirttisalo.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.