MAO:579/16

ASIAN TAUSTA

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (jäljempänä myös hankintayksikkö) HUS-Logistiikka -liikelaitos on ilmoittanut 31.10.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ja 1.12.2015 sekä 31.12.2016 julkaistuilla lisätietoilmoituksilla avoimella menettelyllä toteutettavasta kotona tehtävien peritoneaalidialyysipakettien hankinnasta kahdelle vuodella ja kahden vuoden optiokaudelle.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HUS-Logistiikka -liikelaitoksen toimitusjohtaja on 9.2.2016 tekemällään hankintapäätöksellä § 13 valinnut Baxter Oy:n ja Fresenius Medical Care Suomi Oy:n tarjoukset.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 750.000 euroa vuodessa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

A on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua, määrää hankintayksikölle tehottomuusseuraamuksen ja määrää hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksun tai lyhentää hankintasopimuksen sopimuskauden päättymään määräämänsä ajan kuluttua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 8.557,50 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksulla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittajaa on pidettävä asianosaisena. Valittaja on alalla toimiva taho, joka voi tarjota yksin tai yhdessä muiden alalla toimivien yritysten kanssa nyt kysymyksessä olevan hankinnan mukaisia tuotteita ja palveluita.

Hankintailmoitukset ovat olleet virheellisiä. Hankintayksikkö on ilmoittanut hankinnan palveluhankinnaksi, vaikka kysymyksessä on ollut tavarahankinta. Hankintayksikkö on myös käyttänyt hankinnan yksilöimiseksi virheellistä ja liian ylimalkaista CPV-koodia.

Hankintayksikön virheellinen menettely on estänyt valittajaa ja potentiaalisia tarjoajia osallistumasta tarjouskilpailuun eikä se ole ollut omiaan turvaamaan potentiaalisten tarjoajien tasapuolisia mahdollisuuksia tehdä tarjousta tarjouskilpailussa.

Vastine

Vaatimukset

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.850 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittaja ei ole alalla toimiva yrittäjä, eikä sillä siten ole asianosaisasemaa.

Hankintailmoitus ei ole ollut virheellinen. Hankintailmoitus on turvannut potentiaalisten tarjoajien tasapuolisia mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuun. Ilmoitus on ollut omiaan antamaan markkinoilla toimiville yrityksille tietoa hankinnasta. CPV-koodia ei ole myöskään ilmoitettu väärin eikä se ole ollut omiaan vaarantamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua.

Kuultavan lausunto

Baxter Oy on vaatinut, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta. Baxter Oy on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Baxter Oy on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.490 eurolla viivästyskorkoineen.

Valittajaa ei voida pitää asianosaisena. Valittajaa yksin ei voida pitää kysymyksessä olevan palvelupaketin tarjoamisen suhteen alalla toimivana yrittäjänä, jolla olisi ollut mahdollisuus saada tarjouksensa hyväksytyksi oikein toteutetussa hankintamenettelyssä muutoin kuin osana ryhmittymää tai toimimalla alihankkijana.

Kysymyksessä on ollut palveluhankinta. Hankintaan on sisältynyt tavaroita, mutta pääpaino on ollut palvelupaketin tarjoamisella. Palvelupaketti ei ole koostunut vain tavaroista vaan suurelta osin myös palveluista.

Käytetyllä nimikkeellä tai CPV-koodilla ei ole ollut vaikutusta valittajan asemaan tarjouskilpailussa eikä valittajan tehokkaan oikeussuojan toteutumiseen. Valittajalla on ollut mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun joko toimimalla alihankkijana jollekin tarjoajalle tai muodostamalla ryhmittymän. Valittaja on ollut tietoinen hankinnasta.

Fresenius Medical Care Suomi Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että hän on apteekkitoimintaa harjoittavana yrittäjänä alalla toimiva yrittäjä. Hankinta on sisältänyt dialyysinesteiden kuljetuspalvelun, joka on osa apteekkitoimintaa. Hankintayksikön virheellinen menettely hankintailmoituksen julkaisemisessa on estänyt valittajaa ja muita potentiaalisia toimittajia osallistumasta tarjouskilpailuun.

Muut kirjelmät

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on antanut lisäkirjelmän.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Valituksen tutkiminen

Hankintayksikkö ja kuultava ovat esittäneet, että A ei ole asiassa asianosainen, koska hän ei ole alalla toimiva yrittäjä.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 85 §:n 1 momentin mukaan hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee.

Edellä mainittua säännöstä koskevien hankintalain esitöiden (HE 190/2009 vp s. 58 ja 59) mukaan lain 85 §:n 1 momentti vastaa asianosaisen puhevallan osalta aiemmin voimassa olleen lain 78 §:n 1 momenttia. Mainitussa hallituksen esityksessä on tältä osin lausuttu, että hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp s. 120–121) tällaisella asianosaisella on todettu tarkoitettavan henkilöä, jolla on oikeudellinen intressi saada muutos virheelliseen hankintamenettelyyn. Hankintalain esitöissä ja vakiintuneessa oikeuskäytännössä asianosaisena on pidetty lähinnä alalla toimivaa yrittäjää, jolla on tai olisi ollut mahdollisuus saada oma tarjouksensa hyväksytyksi oikein toteutetussa hankintamenettelyssä. Alalla toimiminen on riittänyt asianosaisaseman edellyttämän oikeudellisen intressin perusteeksi erityisesti niissä tapauksissa, joissa oikeussuojapyyntö perustuu hankinnan kilpailuttamisen laiminlyömiseen. Muutoksenhakijana on voinut olla myös toimittaja, jonka hankintayksikkö on muutoin lainvastaisesti jättänyt tarjousmenettelyn ulkopuolelle. Tilanteissa, joissa hankintayksikkö on kilpailuttanut hankinnan hankintasäännösten edellyttämällä tavalla, alalla toimiva yrittäjä on oikeuskäytännössä katsottu asianosaiseksi lähtökohtaisesti vain, jos yrittäjä on antanut tarjouskilpailussa tarjouksen tai jos yrittäjä on ainakin voinut osoittaa pyrkineensä osallistumaan tarjouskilpailuun.

Unionin tuomioistuin on asiassa C-230/02 Grossmann Air Service antamassaan tuomiossa (Kok. 2004, s. I-1829) todennut muun ohella, että osallistuminen hankintamenettelyyn voi olla lähtökohtaisesti pätevä edellytys, jonka on täytyttävä, jotta asianomainen henkilö voi perustellusti vedota siihen, että hän on ollut tavoittelemassa kyseistä hankintaa tai että hänelle saattaa aiheutua vahinkoa sen takia, että kyseisen hankintasopimuksen väitetään olevan lainvastainen (tuomion 27 kohta). Tuomioistuimen mukaan kuitenkin siinä tapauksessa, että yritys ei ole tehnyt tarjousta sen takia, että tarjouskilpailua koskevat asiakirjat tai sopimusasiakirjat sisältävät syrjiviksi väitettyjä eritelmiä, jotka ovat nimenomaan estäneet kyseistä yritystä tuottamasta kaikkia vaadittuja palveluja, sillä on oikeus hakea suoraan muutosta kyseisten eritelmien osalta jopa ennen asianomaisen julkisen hankintamenettelyn päättymistä (tuomion 28 kohta).

Asiassa saadun selvityksen mukaan valittaja on apteekkiliiketoimintaa harjoittava yrittäjä. Apteekkien liiketoimintaan kuuluu asiassa esitetyn selvityksen mukaan muun ohella dialyysinesteiden myynti ja kuljettaminen asiakkaiden koteihin. Kysymyksessä oleva hankinta on käsittänyt muun ohella dialyysinesteiden kuljetusta. Valittajan on siten katsottava toimivan ainakin osin sillä alalla, josta hankinnassa on ollut kysymys. Valittaja ei kuitenkaan ole antanut tarjouskilpailussa tarjousta. Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön virheellinen menettely hankintailmoituksen julkaisemisessa on estänyt valittajaa osallistumasta tarjouskilpailuun. Valittaja on esittänyt hankintayksikön virheellisen menettelyn olleen sen, että tavarahankinta on virheellisesti ilmoitettu palveluhankinnaksi ja että CPV-koodi on ilmoitettu virheellisesti. Valittaja ei ole väittänyt, ettei se olisi saanut tietää hankinnasta. Valittaja ei myöskään ole väittänyt, että hankintailmoitus tai tarjouspyyntö olisi jollakin lailla valittajaa syrjivä tai että hankinnan kohde olisi kuvattu tarjouspyynnössä epätäsmällisesti.

Markkinaoikeus toteaa, että säilyttääkseen valitusoikeutensa alan elinkeinonharjoittajana toimivan tarjoajan tulee pääsääntöisesti osallistua tarjouskilpailuun, jollei tarjouspyynnön tai hankintamenettelyn muu virheellisyys ole estänyt tarjouksen jättämistä. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ole esitetty eikä muutoinkaan ole tullut ilmi seikkoja, jotka olisivat tosiasiassa estäneet valittajaa osallistumasta kysymyksessä olevaan tarjouskilpailuun. Valittajaa ei tämän vuoksi tule pitää hankintalain 85 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asianosaisena tässä asiassa. Näin ollen valitus on jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta ja hylkää A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Markkinaoikeus velvoittaa A:n korvaamaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 2.850 eurolla ja Baxter Oy:n oikeudenkäyntikulut 3.490 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Ville Parkkari ja Riikka Pirttisalo.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.