MAO:352/16

ASIAN TAUSTA

Kauhavan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 1.9.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Mäki-Hannuksen hiihtosillan rakentamisesta kokonaisvastuu-urakkana.

Kauhavan kaupungin tekninen lautakunta on 27.11.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 62 sulkenut Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden perusteella sekä valinnut Seinäjoen Kiintorakenne Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 250.000 euroa.

Hankintasopimusta ei ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on vaatinut lisäksi, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön suorittamaan sille korvausta urakan toteutuksen viivästymisestä ja kustannusten noususta 14.500 euroa. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 38.000 euroa. Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on vielä vaatinut, että markkinaoikeus hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 13.820 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti sulkiessaan valittajan tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden johdosta.

Tarjouspyynnössä ilmoitetut soveltuvuusvaatimukset ovat olleet epämääräiset ja yksilöimättömät.

Soveltuvuusvaatimuksissa käytetyllä sanalla vastaava on katsottava tarkoitetun sitä, että urakoitsijalla tulee olla referenssejä samantasoisista ja samantyyppisistä urakoista. Tarjouspyynnössä ei ole todettu, että referenssit pitäisi esittää täysin samanlaisista kohteista, kun puheena olevassa hankinnassa on ollut kyse. Tällainen vaatimus ei olisi teoriassakaan ollut kyseisessä hankinnassa mahdollinen.

Valittaja on täyttänyt kaikki tarjouspyynnössä vaaditut soveltuvuusvaatimukset sekä urakoitsijan että henkilöstön osalta. Hankintayksikkö ei ole esittänyt soveltuvuusvaatimusten tulkintaa ja vertailua tarjoajien kesken hankintapäätöksen perusteluissa. Soveltuvuusarviointi ei ole myöskään ollut tarjoajien kesken tasapuolinen.

Hankintayksikkö on lisäksi hankintasäännösten vastaisesti suorittanut tarjoajien hintavertailun ennen soveltuvuusarviointia.

Vastine

Vaatimukset

Kauhavan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Lisäksi hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 3.970 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on edellyttänyt kokemusta vastaavista kohteista sekä urakoitsijalta että vastaavalta työnjohtajalta.

Vastaavalla kohteella on tarkoitettu kokemusta puurakenteisen sillan rakentamisesta kokonaisvastuu-urakkana. Valittaja ei ole voinut perustellusti olettaa, että kohteen vastaavuudella olisi tarkoitettu kokemusta mistä tahansa täysin erilaisesta samanarvoisesta urakasta eikä olettaa, että betonirakenteinen silta olisi mainitussa suhteessa ollut pidettävissä vastaavana puurakenteisen sillan kanssa. Lisäksi on huomattava, että tarjouspyynnössä on edellytetty kokemusta vastaavista töistä (monikkomuoto). Kokemusta täysin samanlaisista kohteista ei ole edellytetty.

Valittajalla ei ole ollut tarjouspyynnössä edellytettyä kokemusta vastaavista töistä viimeisten viiden vuoden ajalta. Myöskään valittajan tarjouksessa mainittu vastaava työnjohtaja tai hänen tilalleen tarjousneuvottelussa esitetty toinen henkilö eivät ole täyttäneet asetettuja vaatimuksia. Valittajan puuttuvat referenssit ovat aiheuttaneet sulkemisen tarjouskilpailusta.

Hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintapäätöksen suhteen muutoinkaan virheellisesti. Tarjoajat ovat esittäneet referenssitiedot ja hinnat samassa tarjouksessa, joten hankintayksikkö ei ole voinut välttyä tulemasta tietoiseksi molemmista seikoista tarjoukset avatessaan. Hankintapäätös on ollut myös perusteltu asianmukaisesti.

Kuultavan lausunto

Seinäjoen Kiintorakenne Oy ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta lausunnon antamiseen.

Vastaselitys

Valittaja on antanut vastaselityksen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on valituksessaan vaatinut toissijaisesti esittämäänsä hyvitysvaatimukseen nähden ensisijaisesti hankintapäätöksen kumoamista sekä tämän ohella hankintayksikön velvoittamista korvaamaan sille urakan toteutuksen viivästymisestä ja kustannusten noususta 14.500 euroa. Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n viimeksi mainitussa urakan toteutuksen viivästymiseen ja kustannusten nousemiseen liittyvässä vaatimuksessa on katsottava olevan kysymys vahingon korvaamista tarkoittavasta vaatimuksesta.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 107 §:n 3 momentin mukaan vahingonkorvausta koskevissa asioissa toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukainen alioikeus. Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n vahingonkorvausvaatimus on näin ollen jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeusohjeet

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella ehdokkaiden tai tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita ehdokkaan tai tarjoajan on tätä varten toimitettava.

Hankintalain 71 §:n 1 momentin mukaan ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus on arvioitava kaikissa hankintamenettelyissä ennalta ilmoitettuja, tarjoajien taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn tai ammatilliseen pätevyyteen liittyviä taikka muita objektiivisia ja syrjimättömiä perusteita noudattaen. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouskilpailusta tulee sulkea pois ehdokas tai tarjoaja, jolla ei ole teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi. Ehdokkaiden tai tarjoajien sulkemisessa tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan noudattaa soveltuvin osin myös, mitä ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arvioinnista mainitun lain 52–59 §:ssä EU-kynnysarvon ylittävistä hankinnoista säädetään.

Asian arviointi

Valittaja on valituksessaan ensinnäkin esittänyt, että tarjouspyyntöasiakirjoissa eri soveltuvuusvaatimuksiin liittyen esitetty käsite "vastaava" on ollut liian epämääräinen.

Tarjouspyynnön mukaan hankinnassa on ollut kyse hiihtosillan rakentamisesta kokonaisvastuu-urakkana Aluetaito Oy:n laatiman urakkaohjelman mukaisesti. Tarjouspyynnön liitteenä olleessa urakkaohjelmassa on esitetty muun ohella seuraavat referenssivaatimukset:

Urakkaohjelman kohdan 5.1 mukaan "Urakoitsijalla tulee olla kokemusta vastaavista töistä viimeisen viiden vuoden ajalta. Urakoitsijan on nimettävä työmaalle päätoiminen vastaava työnjohtaja, jonka on oltava vähintään rakennusalan teknikkotutkinnon suorittanut, vastaavanlaisista suoritetuista työmaista kokemusta omaava henkilö ja jolla on rakennuskohteeseen nähden riittävä pätevyys".

Urakkaohjelman kohdan 11.1 mukaan "Valittavalta urakoitsijalta edellytetään referenssejä vastaavista, vastuullisesti suoritetuista urakoista. Referenssien ei saa olla viittä vuotta vanhempia".

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnössä ole sinänsä yksityiskohtaisemmin määritelty sitä, mitä hankintayksikkö on tarkoittanut edellä mainituissa tarjouspyynnön kohdissa viitatuilla vastaavilla töillä tai vastaavanlaisilla työmailla. Kysymyksessä olevan hankinnan luonne huomioon ottaen markkinaoikeus kuitenkin katsoo, että tarjouspyyntöasiakirjoista on käynyt ilmi tarjoajille riittävän selvästi ja tarkasti sekä yrityksen että vastaavan työnjohtajan kokemusta koskevien vaatimusten olennainen sisältö. Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyyntö ole ollut pidettävissä kysymyksessä olevien soveltuvuusvaatimusten osalta valittajan esittämin tavoin liian epämääräisenä.

Valittaja on valituksessaan toiseksi esittänyt, että hankintayksikkö on joka tapauksessa menetellyt hankinnassaan virheellisesti sulkiessaan sen tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden perusteella, sillä valittajan tarjouksessa ilmoitetut referenssit ovat täyttäneet asetetut vaatimukset.

Hankintayksikkö on muutoksenhaun kohteena olevassa hankintapäätöksessään sulkenut valittajan tarjouskilpailusta puutteellisten referenssien vuoksi. Hankintapäätöksen perusteluissa on esitetty, että "tarjousaineiston ja käytyjen neuvottelujen perusteella teknisen toimen näkemys on, että Maanrakennus Jari Knuuttila Oy ja sen esittämä työnjohtaja eivät täytä tarjouspyynnön mukaisia pätevyys- ja referenssivaatimuksia".

Markkinaoikeus toteaa, että valittaja on tarjouksessaan nimennyt vastaavaksi työnjohtajaksi osoittamansa henkilön. Valittajan tarjouksesta ei ole kuitenkaan käynyt ilmi sitä, onko kyseinen henkilö tarjouspyynnön edellyttämällä tavalla rakennusalan teknikkotutkinnon suorittanut, vastaavanlaisista suoritetuista työmaista kokemusta omaava henkilö ja jolla on rakennuskohteeseen nähden riittävä pätevyys. Kauhavan kaupungin siltaurakoiden valvoja on laatimassaan 17.11.2015 päivätyssä lausunnossa esittänyt, että valittajan tarjouksessa esitetyllä vastaavalla työnjohtajalla ei ole ollut urakkaohjelman kohdan 5.1 edellyttämää kokemusta.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei valittajan tarjous ole siinä vastaavaksi työnjohtajaksi nimetyn henkilön osalta täyttänyt tarjouspyyntöasiakirjoissa mainitulta osin asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Hankintayksikkö on näin ollen voinut sulkea valittajan tarjouskilpailusta jo sanotun perusteella. Asiassa ei siten ole tarpeen arvioida, olisiko valittajan tarjousneuvotteluissa edellä mainitun henkilön tilalle esittämä toinen henkilö täyttänyt vastaavalle työnjohtajalle asetetut soveltuvuusedellytykset tai onko valittajayrityksellä tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetty huomioon ottaen katsottava olleen vaadittu kokemus vastaavista töistä viimeisen viiden vuoden ajalta.

Asiassa ei ole myöskään käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella hankintamenettelyn olisi katsottava olleen hankintasäännösten vastaista silläkään perusteella, että soveltuvuusvaatimuksia olisi toisten tarjoajien tarjouksissaan esittämän osalta arvioitu hankintayksikön toimesta valittajan kannalta epätasapuolisella tavalla tai että hankintayksikkö olisi suorittanut tarjousten arvioinnin virheellisessä järjestyksessä.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta.

Markkinaoikeus hylkää valituksen muilta osin.

Markkinaoikeus velvoittaa Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n korvaamaan Kauhavan kaupungin oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Jaakko Ritvala ja Sanna Holkeri.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 25.10.2017 taltionumero 5358.