MAO:305/16

ASIAN TAUSTA

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 4.11.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella rajoitetulla menettelyllä toteutettavasta teiden hoitoa ja ylläpitoa koskevasta palveluhankinnasta ajalle 1.10.2016–1.10.2021.

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 10.12.2015 tekemällään päätöksellä hylännyt V-P Toiviainen Oy:n hakemuksen osallistua tarjouskilpailuun.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on ollut noin 15.000.000 euroa.

Hankintapäätöstä ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

V-P Toiviainen Oy ja Läänin Kuljetus Oy ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön ottamaan valittajien osallistumishakemuksen huomioon kysymyksessä olevassa tarjouskilpailussa.

Perusteet

Valittajat ovat antaneet osallistumishakemuksensa postin kuljetettavaksi kirjattuna kirjeenä ja riittävän ajoissa ennen kyseisten hakemusten toimittamiselle annetun ajan päättymistä. Mainittuna ajankohtana työtaistelutoimet ja niiden tukitoimet ovat kuitenkin häirinneet postin normaalia toimintaa, minkä vuoksi hakemus ei ole saapunut hankintayksikölle ajoissa.

Postinkulun normaalia toimintaa häirinneet työtaistelutoimenpiteet ovat muodostaneet ylivoimaisen esteen osallistumishakemuksen toimittamiselle ajoissa.

Vastine

Vaatimukset

Liikennevirasto on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajat korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 237,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Vastuu osallistumishakemuksen perille tulosta on ehdokkaalla, jonka olisi tullut varmistua siitä, että osallistumishakemus saapuu oikea-aikaisesti perille. Ehdokkaiden tasapuolinen kohtelu edellyttää, ettei myöhässä saapuneita osallistumishakemuksia oteta huomioon.

Hankintailmoituksen mukaan osallistumishakemukset on tullut toimittaa Liikenneviraston kirjaamoon 7.12.2015 kello 13.00 mennessä. Valittajien osallistumishakemus on saapunut osallistumishakemusten jättämiselle varatun määräajan jälkeen eli 8.12.2015 kello 8.30, eli myöhässä.

Valittajien osallistumishakemus on lähetetty 2. luokan kirjeenä ja Postin työtaistelutoimenpiteiden jo päätyttyä. Liikenneviraston tietojen mukaan työtaistelutoimenpiteet ovat päättyneet jo 30.11.2015.

Vastaselitys

Valittajat eivät ole niille varatusta tilaisuudesta huolimatta antaneet vastaselitystä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hallintolaki on hallinnon toimintaa sääntelevä yleislaki, jossa sen 2 §:n 1 momentin mukaan säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä. Pykälän 2 momentin mukaan hallintolakia sovelletaan muun ohella valtion viranomaisissa.

Asiakirjan lähettäjän vastuuta koskevan hallintolain 17 §:n 1 momentin mukaan asiakirja toimitetaan asiassa toimivaltaisen viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu määräaika, lähettäjän on huolehdittava siitä, että asiakirja saapuu viranomaiseen määräajassa.

Sanotun pykälän esitöissä (HE 72/2002 vp s. 69–70) on todettu, ettei viranomaisella ole mahdollisuutta vastata asiakkaan lähettämistoimien asianmukaisuudesta eikä varmistaa niiden toimivuutta käytännössä. Näin vastuu asiakirjan toimittamisesta on asiakkaalla silloinkin, kun asiakirjan perillemeno vaarantuu lähettäjästä riippumattomasta syystä, kuten kolmannen osapuolen toimien vuoksi. Esimerkiksi postin kulussa tapahtuneet häiriöt tai lähetin laiminlyönnit asiakirjan toimittamisessa eivät poista lähettäjän vastuuta. Esitöiden mukaan lähettäjä vastaa myös siitä, että viranomainen saa asiakirjan määräajan kuluessa, jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu jokin määräaika. Lähettäjän vastuu merkitsee käytännössä velvollisuutta huolehtia siitä, että asiassa toimivaltainen viranomainen saa asiakirjan ennen määräajan päättymistä. Asiakirjan viivästymisestä aiheutunut määräajan ylittyminen katsotaan lähettäjän vahingoksi. Näin esimerkiksi postinkulun viivästyminen ei poista lähettäjän vastuuta.

Edellä mainitun pykälän esitöissä on lisäksi todettu, että lähettäjän vastuuta koskevia säännöksiä on voimassa olevassa laissa tulkittu joustavasti siten, että lähettäjä on voitu vapauttaa vastuusta tilanteessa, jossa lähetyksen perille toimittaminen on estynyt ylivoimaisen esteen vuoksi. Tällaisesta esteestä lain esitöissä on mainittu esimerkkeinä vakava onnettomuus, sairaus, yleisen liikenteen keskeytyminen tai postilakko.

Hallintolain 18 §:n 1 momentin mukaan asiakirjan katsotaan saapuneen viranomaiseen sinä päivänä, jona asiakirja on annettu viranomaiselle.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että hankintamenettelyn kaikissa vaiheissa on noudatettava sekä tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta että avoimuuden periaatetta sen varmistamiseksi, että kaikilla tarjoajilla on samat mahdollisuudet tarjoustensa laatimisessa. Tarjouspyynnössä tarjousten jättämiselle asetetun määräajan noudattaminen varmistaa sen, että kaikilla tarjoajilla on sama aika tarjousten valmisteluun tarjouspyyntöilmoituksen julkaisemisen jälkeen.

Asian arviointi

Hankintalaissa ei ole säännöksiä tarjousten ja osallistumishakemusten lähettämisestä ja saapumisajankohdan määrittämisestä. Ottaen huomioon, että osallistumishakemus on tullut toimittaa Liikenneviraston kirjaamoon, eli valtion viranomaiselle, on asiassa hankintalain ohella sovellettava hallintolain yleisiä säännöksiä.

Hankintailmoituksen mukaan osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika on päättynyt maanantaina 7.12.2015 kello 13.00. Osallistumishakemukset on tullut toimittaa hankintailmoituksessa mainittuun Liikenneviraston kirjaamon osoitteeseen. Hankintailmoituksessa on myös mainittu, että osallistumishakemus tulee jättää kirjeitse.

Hankintapäätöksen mukaan valittajien osallistumishakemus on saapunut Liikenneviraston kirjaamoon postitse kirjattuna kirjeenä tiistaina 8.12.2015 kello 8.30. Asiassa esitetystä lähetystä koskevasta seurantaraportista käy ilmi muun ohella, että lähetys on vastaanotettu kuljetettavaksi perjantaina 4.12.2015 kello 14.16, ja luovutettu vastaanottajalle tiistaina 8.12.2015 kello 8.46.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouskilpailussa tarjoajalla on vastuu tarjouksen saapumisesta perille määräajassa myös hallintolain 17 §:n esitöissä tarkoitetussa tilanteessa eli silloin, kun tarjouksen toimittaminen on viivästynyt esimerkiksi postin kulun häiriöistä johtuen. Edellä mainittu koskee myös osallistumishakemuksia.

Valittajat ovat esittäneet, että Postin työtaistelutoimet ja niiden tukitoimet ovat muodostaneet ylivoimaisen esteen osallistumishakemuksen toimittamiselle ajoissa. Markkinaoikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty selvitystä väitetyn esteen ajankohdasta tai sen vaikutuksesta postinkulkuun, kun otetaan huomioon kirjeen lähetys- ja vastaanottoajankohdat.

Hankintayksikön päätöksestä ja lähetysten seurantaraportista ilmenevistä kellonaikojen eroavaisuuksista huolimatta markkinaoikeus toteaa asiassa olevan selvää, että valittajien osallistumishakemus on saapunut hankintayksikköön hakemusten toimittamiselle varatun määräajan jälkeen eli myöhässä. Asiassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että valittajien osallistumishakemuksen myöhästyminen olisi johtunut hankintayksikön virheestä tai laiminlyönnistä. Esitetyn ylivoimaisen esteen mahdollisilla vaikutuksilla ei myöskään olisi merkitystä asiaa markkinaoikeudessa arvioitaessa. Hankintayksikön on siten tullut ehdokkaiden yhdenvertaisen kohtelun sekä avoimuuden periaatteen noudattamisen varmistamiseksi sulkea valittajien osallistumishakemus tarjouskilpailusta myöhässä saapuneena.

Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, kun se on sulkenut valittajien osallistumishakemuksen tarjouskilpailusta. Valitus on siten hylättävä.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä muun ohella hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittajat on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa V-P Toiviainen Oy:n ja Läänin Kuljetus Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Liikenneviraston oikeudenkäyntikulut 237,50 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Teija Kotro ja Pekka Savola.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.