MAO:265/16

ASIAN TAUSTA

Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien sekä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän lääkehankintarengas on ilmoittanut 30.1.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta lääkevalmisteiden ja niihin rinnastettavien tuotteiden hankinnasta ajalle 2016–2017.

Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (jäljempänä myös hankintayksikkö) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen toimitusjohtaja on 22.9.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut hyaluronihappoinjektionesteen (kerta-annos) toimittajaksi Fysioline Oy:n.

Hankintailmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on tukkuhintoihin perustuen ollut noin 180 miljoonaa euroa, josta muutoksenhaun kohteena olevan tuotteen osuus on ollut noin 250.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole muutoksenhaun kohteena olevan tuotteen osalta allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Sanofi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen siltä osin kuin päätös koskee tuotetta hyaluronihappoinjektioneste (kerta-annos), kieltää hankintayksikköä tältä osin jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen hankintamenettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 7.144 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittajan tarjous on ollut tuotteen hyaluronihappoinjektioneste (kerta-annos) osalta edullisempi kuin voittaneen tarjoajan tarjouksen valmiste, kun otetaan huomioon valittajan tarjoaman tuotteen huomattavasti pidempi vaikutuksen kesto.

Tarjouspyynnössä on esitetty, mitä tarjoajien tulee tarjottavista valmisteista tarjouksissa ilmoittaa. Hyaluronihappovalmisteiden osalta on tullut ilmoittaa muun ohella niveleen injisoitavien hyaluronihappovalmisteiden vaikutuksen kesto.

Valittajan ja voittaneen tarjoajan tarjoaman valmisteen annostelu eroavat toisistaan. Tuotteiden yksikköhintoja ei voida suoraan verrata toisiinsa, vaan tuotteet tulee saattaa keskenään vertailukelpoisiksi ottamalla huomioon vaikutusten kesto ja tuotteiden annostelu. Valittajan tarjoaman valmisteen pakkausselosteessa on todettu, että sillä on 52 viikon teho ja tarvittaessa injektio voidaan toistaa 6 kuukauden kuluttua.

Voittaneen tarjoajan tarjoukseen liitetyssä pakkausselosteessa "Arthrum 2,5 % Mono, Natriumhyaluronaatti 75 mg / 3 ml" on ilmoitettu annostelun osalta, että toinen injektio 1–3 kuukauden kuluttua, mikäli kipuoireet niin vaativat. Lisäksi voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteessä on todettu, että kyseisen valmisteen keskimääräinen vaikutusaika on 9 kuukautta annostelusta.

Kahden vuoden sopimusaikana valittajan tarjoama valmiste tulee annostella yhden kerran uudelleen eli sopimusaikana tulee yhteensä kaksi annostusta. Voittaneen tarjoajan tarjoama valmiste tulee puolestaan annostella kaksi kertaa uudelleen eli yhdeksän kuukauden välein. Kun kustannukset lasketaan vaikutusajan perusteella, valittajan valmiste on edullisempi, kun koko kahden vuoden hankintakausi otetaan huomioon. Valittajan valmisteen vaikutusaika on 2 x 12 kuukautta verrattuna voittaneen tarjoajan valmisteen 3 x 9 kuukauden vaikutusaikaan.

Vastine

Vaatimukset

Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.646,25 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hintavertailussa on otettu huomioon tuotteiden vaikutuksen kestot.

Hankintayksikön tarjoajille toimittamasta tietojärjestelmän tulosteesta "Tarjousvertailu" selviää, mitkä tuotteet on vertailtu keskenään ja niiden tarjoushinnat, mutta järjestelmässä ei pystytä suoraan huomioimaan tuotteiden annostelua, vaan se on huomioitu asiantuntijaryhmän suorittamassa vertailussa hankintapäätöksen mukaisesti ja ilmoitettu päätösesityksessä. Hoitojakson pistosmääränä ja vaikutuksen kestona on käytetty tarjouspyynnössä edellytettyjä tarjoajien toimittamia tietoja.

Tuotteiden kokonaistaloudellista edullisuutta verrattaessa on tarjouspyynnön mukaisesti vertailukelpoisuuden vuoksi käytettävä hintaa hoitojaksoa kohden, jolloin tässä tapauksessa laskennallisena hoitojaksona on pidetty tarkoituksenmukaisimpana käyttää yhtä kuukautta. Valittajan laskelmissa ei ole otettu huomioon sitä, että valittajan tuotteen kahdella pistoksella saavutetaan 24 kuukauden vaste kun taas voittaneen tarjoajan tarjoamalla tuotteella saavutetaan kolmella pistoksella 27 kuukauden vaste. Valittaja on laskenut vertailussaan virheellisesti voittaneen tarjoajan tarjoaman tuotteen 27 kuukauden hoidon 24 kuukauden hoidon hinnaksi vedoten hankintakauden pituuteen. Potilaiden hoito on jatkuvaa, eikä hankintakauden yli menevää vastetta voida jättää huomiotta.

Vertailtaessa tarjousten hintoja kuukausittain siten, että huomioon otetaan valittajan tarjoaman tuotteen 12 kuukauden vaste ja voittaneen tarjoajan 9 kuukauden vaste, voidaan todeta, että hankintayksikkö on valinnut hoitojakson pistosmäärän ja vaikutuksen keston huomioon ottaen vertailuryhmän edullisimman tuotteen. Tuotteet on katsottu soveltuvuudeltaan keskenään vertailukelpoisiksi, joten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu on voitu tehdä hinnan perusteella, kun hinnat on saatettu ensin vertailukelpoisiksi ottaen huomioon tuotteiden vaikutuksen kestot.

Kuultavan lausunto

Fysioline Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 805 eurolla viivästyskorkoineen.

Tuotteiden todellisen kulutusarvion perusteella valittajan tuote on 43,22 prosenttia kuultavan tuotetta kalliimpi. Kuultavan tuotteen kohdalla uusintainjektion tarve on satunnainen, eikä missään nimessä kohdistu yli 40 prosenttiin tapauksista. Kuultavan tuote on kiistatta valittajan tuotetta edullisempi.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt tarjouspyynnössä mainitun, että hinnat on annettava tuotekohtaisesti kiintein ostohinnoin koko hankintakaudeksi 1.1.2016–31.12.2017. Tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu, että tarjousvertailussa otettaisiin huomioon hankinnan sopimuskauden ulkopuolelle kuuluvia tekijöitä. Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se on voittaneen tarjoajan tarjouksen osalta ottanut huomioon tarjotun tuotteen kolmen annoksen vaikutuksen keston 27 kuukauden ajalta, vaikka vertailuperusteena on yksiselitteisesti ollut tuotekohtainen kiinteä ostohinta vuosille 2016 ja 2017.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö ja valittaja ovat toimittaneet lisäkirjelmiä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin.

Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjouksia lääkevalmisteista ja niihin rinnastettavista tuotteista. Tarjouspyynnön mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus, ja vertailussa on ilmoitettu otettavan huomioon tuotekohtainen kiinteä ostohinta sekä tuotekohtainen käyttötarkoitukseen ja -ympäristöön soveltuvuus, molemmat 50 prosentin painoarvolla.

Tarjouspyynnön mukaan tarjouksen hinnat on tullut antaa kiintein hankintahinnoin koko hankintakaudeksi 1.1.2016–31.12.2017. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu seuraavaa:

"Tuotteen vertailuhintana käytetään jakeluyksikkökohtaista (esim. tabletti, ampulli, voidetuubi) tarjoushintaa. Jotta tarjoukset saadaan keskenään vertailukelpoisiksi, vertailussa voidaan käyttää tarvittaessa myös tarjoushintaa/mittayksikkö, annos, päivä tai hoitojakso, jos vertailtavien tuotteiden annostelu eroaa toisistaan. Jos vertailtavien valmisteiden pakkauskoot eroavat toisistaan, vertailussa otetaan huomioon myös tarvittava lääkemäärä/hoito, jolloin valituksi voi tulla myös yksikköhinnaltaan halvempi, mutta mittayksikköhinnaltaan kalliimpi valmiste."

Tarjouspyynnön liitteessä 5 "Valmisteita koskevat vaatimukset ja tiedot" on kohdassa 4 mainittu, että valmistetietojen tulee olla niin kattavat, että hankintayksikön on mahdollista arvioida valmisteiden soveltuvuus, ja suorittaa mahdollinen vertailu muiden vastaavien valmisteiden kanssa. Tarvittaviksi tiedoiksi on ilmoitettu tarkka koostumus vaikuttavine aineineen ja pitoisuuksineen sekä apuaineineen ja/tai raaka-aineineen, käyttöaiheet, annostelu ja antotapa (määrä ja annosteluväli), säilytys ja säilyvyys, mahdollinen käyttökuntoon saattaminen, pakkauksen ominaisuudet (esimerkiksi pakkausmuoto ja -materiaali) sekä muu valmisteen käytön kannalta oleellinen tieto, kuten niveleen injisoitavien hyaluronihappovalmisteiden vaikutuksen kesto.

Hankintayksikön hankintapäätöksen liitteenä olevassa päätösesityksessä on tarjousvertailun kohdassa "M09AX01" todettu seuraavaa:

"Niveleen / jänteeseen annosteltavat hyaluronihappo-injektiovalmisteet jaoteltiin vertailuryhmiin valmisteiden käyttötarkoituksen, nivelen koon, hoitojakson pistosmäärän ja vaikutuksen keston mukaan. Esitän valittavaksi vertailuryhmistä edullisimmat tarvittavat valmisteet."

Valittaja on tarjonnut "Synvisc one 8 mg/ml inj.neste 6 ml 1 ruisku"-hyaluronihappovalmistetta.

Hankintayksikkö on valinnut hyaluronihappoinjektionesteeksi voittaneen tarjoajan "Arthrum 2,5 % 75 mg single inj. 3 ml 1 ruisku"-hyaluronihappovalmisteen. Hankintayksikkö on käyttänyt tarjousten vertailussa tietojärjestelmää, jonka tulosteesta "Tarjousvertailu" käy ilmi, mitkä tuotteet on vertailtu keskenään ja mitkä ovat olleet vertailtujen tuotteiden tarjoushinnat. Hankintayksikön ilmoituksen mukaan tuotteiden annostelu on arvioitu asiantuntijaryhmän suorittamassa vertailussa.

Asian arviointi

Valittaja on esittänyt, että sen tarjous on ollut edullisempi kuin voittaneen tarjoajan tarjous, kun otetaan huomioon valittajan tarjoaman tuotteen huomattavasti pidempi vaikutuksen kesto.

Asiassa on riidatonta, että valittajan tarjoaman ja voittaneen tarjoajan tarjoaman tuotteen annostelu eroavat toisistaan, eikä tuotteiden yksikköhintoja ole siten ollut mahdollista suoraan vertailla, vaan ne on ensin tullut saattaa keskenään vertailukelpoisiksi. Hankintayksikkö on ilmoittanut, että sen tarjousvertailussa käyttämässä tietojärjestelmässä ei ole pystytty ottamaan suoraan huomioon tuotteiden annostelua, ja se on otettu huomioon asiantuntijaryhmän suorittamassa vertailussa.

Hankintayksikkö on liittänyt vastineeseensa taulukon, johon on valittajan tarjoaman valmisteen annoksen yksikköhinnaksi merkitty alennuksen jälkeen 142,50 euroa. Yhdellä injektiolla saavutetuksi vaikutuksen kestoksi on merkitty valittajan ilmoittama 12 kuukautta. Voittaneen tarjoajan valmisteen yksikköhinnaksi on ilmoitettu 99,50 euroa. Yhdellä injektiolla saavutetuksi vaikutuksen kestoksi on merkitty tarjouksessa ilmoitettu 9 kuukautta.

Markkinaoikeus toteaa hankintayksikön käyttäneen vertailussa tarjouspyynnössä esitettyä tarjoushintaa laskennallista hoitojaksoa kohden. Tuotteiden hoitojaksoksi hankintayksikkö on katsonut tuotteella saavutetun vaikutusajan. Valittajan tarjoaman tuotteen vaikutuksen kesto on ollut 12 kuukautta ja voittaneen tarjoajan tarjoaman tuotteen vaikutuksen kesto 9 kuukautta. Hankintayksikkö on laskenut, mikä tulee hoidon hinnaksi kuukautta kohden tuotteen hinta ja yhdellä injektiolla saavutettu vaikutuksen kesto huomioon ottaen saadakseen tuotteet vertailukelpoiseksi. Tällä tavoin laskettuna hoidon hinta valittajan tuotteella on ollut 11,88 euroa kuukaudessa ja voittaneen tarjoajan tuotteella 11,06 euroa kuukaudessa.

Valittaja on esittänyt, että hankintakauden aikana valittajan tarjoama tuote on tullut annostella yhden kerran uudelleen, kun taas voittaneen tarjoajan tuote on tullut annostella kaksi kertaa uudelleen. Valittajan mukaan sen tuote on siten hankintakauden aikana tullut edullisemmaksi.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnössä ole mainittu tuotteen vaikutuksen kestona otettavan huomioon myös hankintakauden ulkopuolelle menevää tuotteen vaikutuksen kestoa. Tuotteen hankintakausi on ollut 1.1.2016–31.12.2017, jona aikana hankintayksikön on ollut tarkoitus hankkia tuotteet. Sen sijaan hankintayksikkö ei ole tarjouspyynnössä sitoutunut hankkimaan mitään tiettyä määrää kysymyksessä olevaa tuotetta. Hankintayksikön ei ole myöskään ollut mahdollista tarjouspyynnössä määritellä mahdollisesti hankittavan tuotteen käyttöajankohtaa. Tuotteen vaikutuksen kesto riippuu muun ohella siitä, milloin tuotetta tarvitaan potilaiden hoidossa, jolloin tuotteen vaikutuksen kesto ei voi rajoittua ajallisesti pelkästään hankintakauteen.

Edellä todetun perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole saattaessaan edellä kerrotuin tavoin tuotteet vertailukelpoisiksi käyttänyt vertailussa tarjouspyynnöstä ilmenemättömiä vertailuperusteita taikka soveltanut tarjouspyynnössä ilmoitettuja vertailuperusteita virheellisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä muun ohella hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavan määriltään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Sanofi Oy:n korvaamaan Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 3.646,25 eurolla ja Fysioline Oy:n oikeudenkäyntikulut 805 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Reima Jussila ja Jaakko Ritvala.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.