MAO:249/16

ASIAN TAUSTA

Tampereen kaupungin (jäljempänä myös hankintayksikkö) Tampereen Logistiikka Liikelaitos on ilmoittanut 21.4.2015 julkaistulla ja 15.5.2015 korjatulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta kevyen ja raskaan kaluston hinauspalveluhankinnasta kahden vuoden sopimuskaudelle ja kahden vuoden optiokaudelle.

Tampereen kaupungin Tampereen Logistiikka Liikelaitoksen toimitusjohtaja on 5.6.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 57 valinnut Maanoja Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 265.621 euroa.

Hankintapäätöstä ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Hinausautot K. Sulinko Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.450 eurolla.

Perusteet

Tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan Maanoja Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen ja se olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta. Maanoja Oy:n ajoneuvokalustoa ei ollut ilmoitettu tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla lataamalla tarjoajan käytössä oleva kalustoluettelo erillisellä liitteellä. Maanoja Oy:n tarjouksen vapaamuotoisesta liitteestä sen käytössä olevista ajoneuvoista ei ole käynyt ilmi liitteessä vaadittuja tietoja. Hankintayksikkö on myös toiminut hankintasäännösten vastaisesti pyrkimällä suosimaan Maanoja Oy:tä siten, että se on pyytänyt Maanoja Oy:tä täydentämään tarjoustaan tältä osin tarjousten jättämiselle asetetun määräajan jälkeen.

Maanoja Oy:n kalusto ei ole täyttänyt tarjouspyynnön vaatimuksia, koska sillä ei tarjouksen tehdessään ole ollut käytössään vähintään kahta raskaan kaluston hinaukseen ja ylösvetoon soveltuvaa hinausautoa, joista vähintään yhdellä on onnistunut telilinja-auton hinaaminen perä ylhäällä. Ajoneuvojen kantavuus ei ole ollut riittävä, ja niiden akseli-/telimassat olisivat ylittyneet. Maanoja Oy:n kalustoluettelossa on ilmoitettu, että yksi luettelon ajoneuvoista on ollut kolmiakselinen, minkä tiedon olisi pitänyt antaa hankintayksikölle aiheen selvittää ajoneuvon soveltuminen telilinja-auton hinaamiseen perä ylhäällä.

Maanoja Oy ei ole myöskään toimittanut tarjouksensa liitteenä tarjouspyynnössä tarkoitettua uuden, tarjouspyynnön vaatimukset täyttävän kaluston hankintasuunnitelmaa. Suunnitelma ajoneuvon muuttamisesta on esitetty vasta sen jälkeen, kun hankintapäätös on tehty. Maanoja Oy:n ajoneuvo ei ole myöskään suunniteltujen muutosten jälkeen soveltunut vaaditunlaiseen hinaukseen.

Maanoja Oy on antanut tarjouspyynnössään kalustostaan olennaisesti vääriä tietoja, kun se on ilmoittanut tarjoamansa kolmiakselisen ajoneuvon soveltuvan telilinja-auton hinaamiseen. Väärä tieto on vaikuttanut myös Maanoja Oy:n tarjouksen hinnoitteluun, koska tarjouspyynnön vaatimukset täyttävän neliakselisen ajoneuvon hankintahinta ja käyttökustannukset ovat korkeammat kuin kolmiakselisen ajoneuvon vastaavat. Tämän vuoksi Maanoja Oy:n tarjous on ollut valittajan tarjousta halvempi.

Siinäkin tapauksessa, että valitus hylätään, hankintayksikön on maksettava valittajan oikeudenkäyntikulut, koska hankintayksikkö on tehnyt virheen, kun se ei ole selvittänyt voittaneen tarjoajan ilmoittamien tietojen paikkansapitävyyttä tämän kaluston soveltuvuuden osalta. Virhe on johtanut siihen, että valittaja on joutunut asian selvittämiseksi saattamaan asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Lisäksi yksityistä asianosaista ei saa velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Vastine

Vaatimukset

Tampereen kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.928 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Maanoja Oy on tarjouspyynnössään sitoutunut hankinnan ehdottomaan vaatimukseen, jonka mukaan vähintään yhden tarjotun ajoneuvon on tullut soveltua telilinja-auton hinaamiseen perä ylhäällä. Maanoja Oy:n tarjouksen liitteenä on ollut kalustoluettelo. Hankintayksiköllä on ollut oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot pitävät paikkansa. Hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa rajoissa arvioida, että tarjouslomakkeella ilmoitettavaksi pyydetyt tiedot ovat ilmenneet voittaneen tarjoajan tarjouksesta. Hankintayksikkö on pyytänyt Maanoja Oy:tä täsmentämään tarjoustaan sen selvittämiseksi, mikä sen tarjoamista ajoneuvoista on soveltunut telilinja-auton hinaamiseen perä ylhäällä. Hankintayksikkö on tämän vuoksi pyytänyt Maanoja Oy:tä toimittamaan tarjouspyynnön liitteen mukaisen kalustoluettelon, eikä kysymyksessä ole ollut uuden kalustoluettelon toimittaminen.

Tarjoajalla ei ole tarvinnut olla vaadittuja resursseja tarjouksen jättöhetkellä. Maanoja Oy:n hankintapäätöksen jälkeen toimittamien selvitysten perusteella hankintayksiköllä ei ole ollut mitään syytä epäillä, ettei sen kalusto täyttäisi tarjouspyynnössä esitettyjä vaatimuksia.

Kuultavan lausunto

Maanoja Oy on viitannut hankintayksikön markkinaoikeudelle toimittamaan selvitykseen kuultavan tarjoamien ajoneuvojen kantavuuksista ja massoista.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että Maanoja Oy:n ajoneuvo ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen siihen tehtyjen muutosten jälkeenkään.

Vaatimustenmukaisuuden edellyttämän Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin massoja koskevan poikkeusluvan saaminen ei ole ollut itsestään selvää. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin myöntämä poikkeuslupa on lisäksi tarkoittanut vain sitä, että ajoneuvon on saanut merkitä rekisteriin. Se ei ole tarkoittanut sitä, että ajoneuvoa olisi voinut käyttää tieliikenteessä kuormauksesta ja akselimassojen kuormituksesta annettujen määräysten vastaisesti. Maanoja Oy:n etuakselin eteen sijoittaman ylimääräisen 1.500 kilogramman painon johdosta etuakselin suurin sallittu massa on ylittynyt. Ajoneuvo ei siten ole ollut tieliikennekelpoinen muulloin kuin silloin, kun se on hinannut riittävän painavaa toista ajoneuvoa. Ajoneuvolla sen säilytyspaikasta hinattavan telilinja-auton luo ajaminen olisi siten ollut lainvastaista, jos vastapaino olisi ollut paikallaan.

Maanoja Oy:n esittämät laskelmat eivät ajoneuvon kokonaispituuden poikkeamien perusteella ole ilmeisesti edes koskeneet sen tarjoamaa ajoneuvoa.

Muut kirjelmät

Maanoja Oy on lisälausunnossaan esittänyt, että vastapaino ei ole kiinteä vaan otetaan kyytiin, kun telilinja-autoa hinataan perä ylhäällä. Paino tuodaan hinattavan auton luo joko toisella ajoneuvolla tai se kuljetetaan hinausajoneuvon takana, jolloin akselimassat eivät ylity. Kokonaispituus on mitattu ajoneuvoa rekisteröitäessä, kun ajoneuvolla ajetaan tyhjänä, jolloin hinauspuomi on pystyasennossa ja nokkavinssi on puskurin etupuolella, mikä on lisännyt ajoneuvon pituutta. Painojakaumapöytäkirjassa ajoneuvon kokonaispituudella ei ole ollut merkitystä, koska ajoneuvon massat ja akselivälit on sijoitettu oikein. Maanoja Oy:n hinausajoneuvolla voi hinata laillisesti telilinja-autoa perä ylhäällä.

Tampereen kaupunki on lisävastineessaan esittänyt, että Maanoja Oy on välittömästi hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja ennen kuin valitus on tullut vireille ilmoittanut hankintayksikölle, että sen ajoneuvo on menossa muutoskatsastukseen. Maanoja Oy:n kalusto on sen selvityksen mukaisesti vastannut tarjouspyynnön vaatimuksia.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 52 §:n mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.

Hankintalain 54 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle ehdokkaan tai tarjoajan, joka on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle 8 luvun soveltamista koskevia tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen.

Viimeksi mainitun pykälän esitöissä (HE 50/2006 vp s. 97) on tuotu esiin, että pykälän tarkoituksena on vähentää toimittajan heikosta taloudellisesta asemasta johtuvia taloudellisia tai muista tekijöistä johtuvia riskejä, jotka liittyvät hankinnan toteuttamiseen. Hankintayksiköllä on harkintavalta poissulkemisperusteen käyttämisessä. Tarjoajien poissulkemisessa hankintayksikön tulee noudattaa suhteellisuuden periaatetta. Erityisesti pykälän 1 momentin 6 kohdan osalta esitöissä (s. 99) on tuotu esiin, että hankintayksiköiden tulee ennen varsinaisen tarjouskilpailun käynnistämistä harkita, minkälaista luotettavuutta hankinnan kohde edellyttää ja minkälaisia selvityksiä tämän luotettavuuden osoittamiseksi ehdokkaiden tai tarjoajien tulee toimittaa. Erilaiset hankinnat voivat edellyttää hyvinkin erilaisia ominaisuuksia toimittajalta. Esimerkiksi henkilökohtaista palvelua tai asiakaskontaktia edellyttävissä palveluhankinnoissa voidaan yleensä vaatia tiukempia luotettavuuteen ja uskottavuuteen liittyviä näyttöjä kuin tavanomaisissa tavarahankinnoissa.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta. Pykälän 4 momentin mukaan hankintayksikkö voi pyytää ehdokkaita tai tarjoajia täydentämään tai täsmentämään selvityksiä ja muita asiakirjoja.

Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 50/2006 vp s. 101) on muun ohella tuotu esiin, että hankintayksiköllä on oikeus pyytää ehdokasta tai tarjoajaa täydentämään tai täsmentämään tämän antamia asiakirjoja. Säännös ei kuitenkaan velvoita hankintayksikköä pyytämään ehdokkaita tai tarjoajia täydentämään tai täsmentämään puutteellisia selvityksiä. Vastuu tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuudesta ja vaadittujen selvitysten toimittamisesta on tarjoajalla. Hankintayksiköllä on oikeus sulkea tarjouskilpailusta tarjous, jossa ei ole vaadittuja selvityksiä. Harkittaessa täydennysmahdollisuuden antamista puutteellisen tarjouksen jättäneelle tarjoajalle hankintayksikön tulee ottaa suhteellisuusperiaatteen ja tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimukset huomioon. Pienten puutteellisuuksien vuoksi tarjousten sulkeminen tarjouskilpailusta saattaa olla kohtuuton seuraamus rikkomuksen vakavuuteen nähden. Tällaisissa tilanteissa hankintayksikön tulee pyytää tarjoajaa täydentämään tai täsmentämään antamiaan selvityksiä tai asiakirjoja.

Hankintalain 59 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan hankintayksikkö voi pyytää ehdokasta ja tarjoajaa osoittamaan teknisen suorituskykynsä ja ammatillisen pätevyytensä seuraavin asiakirjoin: selvitys työvälineistä, kalustosta ja teknisistä laitteista, jotka ovat palveluntarjoajan tai rakennusurakoitsijan käytössä hankinnan toteuttamisessa.

Tarjouspyyntö

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Tampereen kaupungin yksiköiden käyttöön hankittavista kevyen ja raskaan kaluston hinauspalveluista. Valintaperusteena on ollut halvin hinta.

Tarjouspyynnön 6 kohdassa on ilmoitettu hankintaa koskevat kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset. Kohdan mukaan

"Tarjoajan on täytettävä seuraavat tarjoajaa koskevat rahoitukseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvät vaatimukset sekä tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset.

Tarjoaja, joka ei täytä asetettuja vaatimuksia tai joka syyllistyy olennaisesti väärien tietojen antamiseen toimittaessaan alla mainittuja tietoja tai joka ei asetetussa määräajassa toimita pyydettyä selvitystä, suljetaan tarjouskilpailusta."

Kysymyksessä olevat vähimmäisvaatimukset ja niitä koskevan selvityksen toimittaminen on ilmoitettu tarjouspyynnön edellä mainitussa kohdassa 6 otsikon "Tarjoajan soveltuvuus" alla seuraavasti:

"Tarjoajalla on käytössään vähintään 2 kpl raskaan kaluston hinaukseen ja ylösvetoon soveltuvaa hinausautoa, joista vähintään yhdellä hinausautolla onnistuu telilinja-auton hinaaminen perä ylhäällä.

Tarjoaja lataa tähän käyttämänsä selvityksen käytössään olevasta kalustosta Palveluntuottajan kalusto -liitteellä (Liite 1)."

Lisäksi mainitussa kohdassa on todettu seuraavaa:

"Tarjoaja voi lisätä kalustoselvitykseen hankintasuunnitelman uudesta kalustosta. Tarjoajan tulee esittää sitoumus, että hankintasuunnitelman mukainen kalusto on käytettävissä mahdollisen sopimuskauden alkaessa. Mikäli kalusto ei ole palveluntuottajan käytettävissä sopimuskauden alkaessa, tulkitaan asia sopimusrikkomukseksi, joka oikeuttaa tilaajan irtisanomaan sopimuksen."

Edellä viitatussa liitteessä 1 on tullut ilmoittaa ajoneuvon tyyppi ja merkki sekä soveltuuko ajoneuvo kevyen kaluston hinaukseen, tieltä suistuneen kevyen kaluston nostoon/vetoon ojasta, raskaan kaluston hinaukseen, tieltä suistuneen raskaan kaluston nostoon/vetoon ojasta ja telilinja-auton hinaukseen perä ylhäällä.

Asian arviointi

Asiassa on valituksessa esitetyn perustella kysymys ennen muuta siitä, onko voittaneen tarjoajan kalusto täyttänyt hankinnan kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset erityisesti siltä osin kuin tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoajalla on käytössään telilinja-auton hinaamiseen perä ylhäällä soveltuva ajoneuvo. Asiassa on myös arvioitava voittaneen tarjoajan esittämiä selvityksiä sekä hankintayksikön mahdollisuutta pyytää tarjoajaa täydentämään tai täsmentämään selvityksiä ja muita asiakirjoja.

Tarjouksen tekemisellä tarjoaja sitoutuu hankinnan toteuttamiseen tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Hankintayksiköllä on oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot pitävät paikkansa, ellei hankintayksiköllä ole perusteltua syytä muuta epäillä. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei tarjoajalta voida edellyttää, että sillä täytyisi jo tarjouksentekohetkellä olla käytettävissään esimerkiksi tarpeelliset luvat tai resurssit. Kaluston osalta kysymys on palvelun tuottamiseen liittyvästä resurssista. Riittävää on, että tarjoaja on osoittanut hankintayksikölle luotettavalla todennäköisyydellä, että tarjoaja sopimuksen täyttämisen alkaessa voi täyttää tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuutta koskevat edellytykset.

Maanoja Oy on ilmoittanut tarjouksessaan vastaamalla "kyllä" asianomaisessa kohdassa, että sillä on ollut käytössään tarjouspyynnön kohdassa 6 vaaditut, edellä viitatut kalustoresurssit. Liitteen 1 sijaan Maanoja Oy on kuitenkin liittänyt tarjoukseensa vapaamuotoisen asiakirjan, jossa on lueteltu ajoneuvojen merkkejä ja tyyppejä. Maanoja Oy:n tarjouksessa ei ole ilmoitettu, mikä sen tarjoamista ajoneuvoista soveltuu telilinja-auton hinaamiseen perä ylhäällä. Hankintayksikkö on tarjousten toimittamiselle asetetun määräajan jälkeen pyytänyt Maanoja Oy:tä täsmentämään tarjouksessaan esitettyä selvitystä kalustosta toimittamalla sille kalustoluettelon tarjouspyynnössä pyydetyllä tavalla liitteellä 1. Maanoja Oy on toimittanut kyseisen liitteen ja esittänyt muutakin selvitystä.

Asiassa muun ohella kysymyksessä olevan, telilinja-auton hinaamiseen perä ylhäällä soveltuvaksi ilmoitetun ajoneuvon sallituista massoista ja akselivälistä, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ajoneuvon rekisteriin merkitsemisen hyväksymisestä sekä ajoneuvon pituudesta, sen eteen sijoitettavasta vastapainosta ja vastapainon siirtämisestä esitetyn selvityksen perusteella Maanoja Oy on täyttänyt kalustoa koskevan vaatimuksen.

Kun otetaan huomioon, että hankintayksikkö on voinut luottaa Maanoja Oy:n tarjouksessaan ilmoittaman paikkansapitävyyteen, sillä ei ole ollut velvollisuutta sulkea Maanoja Oy:n tarjousta tarjouskilpailusta, vaan se on hankintalain 56 §:n 4 momentin mukaisesti voinut pyytää Maanoja Oy:tä täsmentämään kalustosta esitettyä selvitystään ilman, että hankintayksikkö on näin toimimalla vaarantanut tarjoajien tasapuolisen kohtelun käsillä olevassa asiassa.

Edellä todetuilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole ylittänyt harkintavaltaansa eikä sen menettely ole ollut epätasapuolista tai syrjivää taikka muutoin hankintasäännösten vastaista, kun se ei ole sulkenut Maanoja Oy:tä valittajan esittämillä perusteilla tarjouskilpailusta.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen hankinta-asiassa ei siten sovelleta viimeksi mainitun pykälän 3 momenttia.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Hinausautot K. Sulinko Oy:n korvaamaan Tampereen kaupungin oikeudenkäyntikulut 2.928 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Sami Myöhänen, Saini Siitarinen ja Pekka Savola.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.