MAO:250/16

ASIAN TAUSTA

Nurmijärven kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 11.10.2013 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Viirinlaakson paalulaattaurakasta ajalle 7.1.2014–1.6.2015.

Nurmijärven kunnan tekninen lautakunta on 28.11.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 145 valinnut TelaSteel Oy:n tarjouksen.

Nurmijärven kunnan tekninen lautakunta on 26.11.2015 tekemällään päätöksellä § 126 keskeyttänyt hankinnan.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 4.000.000 euroa.

Hankintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

TelaSteel Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen 26.11.2015, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 756.663 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.761 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksiköllä ei ole ollut hankintamenettelyn keskeyttämiselle hankintasäännöksissä tarkoitettua todellista ja perusteltua syytä.

Hankinnan suoritusajankohdan siirtyminen asemakaavavalitusten johdosta ei ole ollut hyväksyttävä peruste hankinnan keskeyttämiselle. Hankintapäätös on ollut lainvoimainen, eikä hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ole tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi uusi tarjouskilpailu tulisi järjestää. Keskeytyspäätös on tehty jatketun urakkatarjouksen voimassaoloaikana sekä sen jälkeen, kun alueen asemakaava on tullut lainvoimaiseksi ja urakkasopimus olisi ollut allekirjoitettavissa.

Tarjouskilpailu ei ole ollut miltään osin puutteellinen tai virheellinen, siihen on osallistunut riittävästi tarjoajia, urakoitsijan valinta on tehty oikein, eikä hankintapäätöksestä ole valitettu. Mahdollinen ilmoitusvirhe ei myöskään ole hyväksyttävä peruste hankinnan keskeyttämiselle, vaan hankintapäätöksen lainvoimaisuuden myötä asia on menettänyt merkityksensä.

Uuden tarjouskilpailun järjestäminen samasta urakkakokonaisuudesta tarkoittaa mahdollisuutta kielletyn tinkimiskierroksen järjestämiseen sekä syrjii ja loukkaa valittajan oikeuksia. Ensimmäisen tarjouskilpailun hinnat ovat tulleet julkisiksi ja ne ovat kaikkien mahdollisten tarjoajien tiedossa.

Toissijainen hyvitysmaksuvaatimus tulee kysymykseen, mikäli hankintayksikkö mahdollisen uuden tarjouskilpailun perusteella tekee kyseistä urakkaa koskevan urakkasopimuksen.

Vastine

Vaatimukset

Nurmijärven kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on toiminut julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti keskeyttäessään hankinnan. Niiden perusteella todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiseen on voinut johtua hankintayksikön omasta toiminnasta ja virheellisestä menettelystä taikka hankinnan kohteen tai tarpeen muuttumisesta hankintamenettelyn aikana.

Hankinnasta on virheellisesti julkaistu ainoastaan kansallinen hankintailmoitus, vaikka saatujen tarjousten arvo ilman arvonlisäveroa on ollut 7.566.300−8.982.000 euroa. Kaikki tarjoukset ovat ylittäneet yli 50 prosentilla EU-kynnysarvon, joka on vuonna 2013 ollut 5.000.000 euroa. Hankinnasta olisi siten tullut julkaista EU-hankintailmoitus, joka olisi voinut tuoda uusia tarjoajia. Ilmoitusvirhe on julkisissa hankinnoissa vakava menettelyvirhe.

Paalulaattaurakan suoritusajankohta on lisäksi siirtynyt olennaisesti lähes kahdella vuodella. Kyseisenä aikana markkinoille on voinut tulla uusia yrityksiä tai markkinoilla olevien yritysten tilauskanta on voinut muuttua sillä tavoin, että joku muukin yritys olisi voinut olla kiinnostunut tarjoamaan urakkaa tai olisi voinut voittaa tarjouskilpailun. Edellä mainittu hankinnan suoritusajankohdan olennainen muuttuminen on edellyttänyt hankinnan uudelleen kilpailuttamista, koska hankinnan jatkaminen olisi merkinnyt olennaista sopimusmuutosta. Mikäli hankintayksikkö olisi tehnyt hankintasopimuksen valittajan kanssa, se olisi joutunut kantamaan olennaisesta sopimusmuutoksesta aiheutuvat seuraamukset, mikäli sopimusmuutoksen johdosta asiassa olisi valitettu markkinaoikeuteen.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että tarjousten EU-kynnysarvon ylittyminen on ollut hankintayksikön tiedossa viimeistään sen jälkeen, kun tarjoukset on avattu, eikä hankintayksikkö ole kuitenkaan tuolloin keskeyttänyt hankintaa. Hankinnan keskeyttäminen kahden vuoden kuluttua ei ole ollut perusteltua eikä hyväksyttävää. Ilmoitusvirhe ei ole ollut todellinen syy hankinnan keskeyttämiselle.

Kilpailutilanteessa tai markkinoilla ei ole muutenkaan tapahtunut mitään sellaista muutosta, joka olisi muodostanut perustellun syyn hankinnan keskeyttämiselle. Kaikki hankintasopimuksen tekemisen esteet olivat poistuneet hankintayksikön keskeyttäessä hankinnan.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on antanut lisävastineen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksiköllä ollut lainmukaiset perusteet keskeyttää hankintamenettely.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 73 a §:n 1 momentin mukaan hankinta voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Säännöksen esitöiden (HE 182/2010 vp s. 22) mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti, eikä uudella säännöksellä ole ollut tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä.

Hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen mukaan hankinnasta on julkaistu ainoastaan kansallinen hankintailmoitus. Saatujen tarjousten arvo ilman arvonlisäveroa on ollut 7.566.300−8.982.000 euroa, kun vuonna 2013 rakennushankintojen EU-kynnysarvo on ollut 5.000.000 euroa. Kaikki tarjoukset ovat ylittäneet yli 50 prosentilla EU-kynnysarvon. Hankinnasta olisi tullut julkaista EU-hankintailmoitus. Hankinnasta on siten ilmoitettu virheellisesti. Päätöksessä on edelleen viitattu siihen, että Viirinlaakson paalulaattaurakassa suoritusajankohta on siirtynyt olennaisesti eli jo tähän mennessä lähes kahdella vuodella. Tämän seurauksena joku muukin yritys on voinut olla kiinnostunut osallistumaan tarjouskilpailuun.

Valittaja on esittänyt, että hankintamenettelyä ei olisi tullut keskeyttää lähes kaksi vuotta hankintapäätöksen tekemisen jälkeen, koska ilmoitusvirhe on menettänyt merkityksensä hankintapäätöksen saatua lainvoiman, eikä myöskään hankinnan suoritusajankohdan siirtyminen ole hyväksyttävä peruste hankinnan keskeyttämiselle. Valittajan mukaan ilmoitusvirhe ei ole ollut todellinen syy hankintamenettelyn keskeyttämiselle ja keskeyttäminen syrjii tarjouskilpailun voittanutta valittajaa.

Hankintalaissa ei ole säädetty siitä, missä vaiheessa hankintamenettely voidaan keskeyttää. Hankintayksikkö voi korjata myös lainvoimaisia hankintapäätöksiään. Hankinnan keskeyttämistä vasta lähes kaksi vuotta hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ei sinänsä voida pitää hankintasäännösten vastaisena, mikäli hankinnan keskeyttämiseen on ollut todellinen ja perusteltu syy. Keskeyttämispäätöksen tekeminen ei myöskään edellytä poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Kansallisen oikeuskäytännön mukaan hyväksyttävänä keskeyttämisperusteena on pidetty muun muassa sitä, että hankintayksikkö on julkaissut virheellisen hankintailmoituksen. Todellisen ja perustellun syyn on siten katsottu voivan johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta.

Asiassa on tullut selvitetyksi, että tarjouskilpailussa annetut tarjoukset ovat ylittäneet EU-kynnysarvon ja että hankinnasta olisi tullut julkaista EU-hankintailmoitus kansallisen hankintailmoituksen sijaan. Hankintamenettely on siis ollut virheellinen. Asiassa ei ole ilmennyt, että hankintayksikkö olisi hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyt valittajaa tai muita tarjouskilpailuun osallistuneita kohtaan syrjivästi tai muuten epätasapuolisesti.

Markkinaoikeus katsoo edellä todetun perusteella, että hankintamenettelyn keskeyttäminen on perustunut todelliseen ja perusteltuun syyhyn, eikä hankintayksikkö ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä muun ohessa hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut asian laatu ja luonne huomioon ottaen markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa TelaSteel Oy:n korvaamaan Nurmijärven kunnan oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Sami Myöhänen, Teija Kotro ja Saini Siitarinen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.