MAO:210/16

ASIAN TAUSTA

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) / Nivalan ammattiopisto on ilmoittanut 5.2.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta opetussimulaattoreiden hankinnasta.

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän Nivalan ammattiopiston apulaisrehtori on 11.3.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 38 valinnut Creanex Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 150.000 euroa.

Hankintayksikkö on allekirjoittanut hankintasopimuksen 8.4.2015 ja Creanex Oy 9.4.2015.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Tenstar Simulation AB on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 30.000 euroa sekä määrää asetetun uhkasakon maksettavaksi. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 10.350 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö ei ole menetellyt tarjousten vertailussa tarjouspyynnössä esitetyn mukaisesti. Hankintayksikön menettely tarjousten vertailussa on ollut epätasapuolista ja menettely on muodostunut valittajaa syrjiväksi.

Hankintayksikön ei olisi tullut vertailussa pisteyttää ohjaimiin liittyviä toimintoja. Tarjouspyynnön liitteenä olevan tarjouslomakkeen mukaan kaivinkoneosion samoin kuin muiden osioiden osalta vähimmäisvaatimuksena on ollut oikeaan koneeseen suunnitellut ohjaimet ja muut hallintalaitteet. Tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu, että ohjainten laatua tai kyseessä olevaan työkoneeseen liittymistä vertailtaisiin. Tarjousten vertailussa hankintayksikkö on kuitenkin vähentänyt valittajalta pisteitä, koska perustelujen mukaan voittaneen tarjoajan yhdistelmäsimulaattoreissa on jokaisessa simulaattorissa ollut kyseiseen työkoneeseen liittyvät ohjaimet, kun taas valittajalla on ollut yhdet ohjaimet ja toiminnot on mukautettu työkoneen mukaan.

Vertailussa valittajalle olisi lisäksi tullut antaa enemmän pisteitä kuin voittaneelle tarjoajalle vertailtavina ominaisuuksina olevien näyttöjen ja sivunäkymien, näytön mahdollistamien eri kuvakulmien, kaivinkoneosion pyörä- ja tela-alustan simuloinnin, muihin harjoituksiin kuuluvan lähtötarkastuksen sekä puutavarakuormainosion puutavara-autokuormauksen lisenssin osalta.

Näyttöjen ja sivunäkymän tuottamisen osalta kumpikin tarjoaja on ilmoittanut, että näkymä on voitu tuottaa sivunäkymällä. Valittaja on lisäksi ilmoittanut, että sivunäkymä on voitu tuottaa myös katseentunnistustekniikalla. Valittajan ehdottama ratkaisu on näin ollen vastannut paremmin hankintayksikön asettamaa vertailuperustetta. Valittajan ratkaisussa on ollut enemmän mahdollisuuksia simulaation tarkasteluun eri kuvakulmista. Voittaneen tarjoajan tarjoukseen ei ole sisältynyt pyöräalustan simulointia, vaan se on tullut hankkia erillisenä lisenssinä. Sen sijaan valittajan tarjous on sisältänyt sekä pyörä- että tela-alustaisen kaivinkoneen ohjelmiston. Valittajan tarjous on kaivinkoneosion vaativampien, muut koneet ja henkilöt ("moving objects") huomioon ottavien harjoitusten osalta vastannut vertailtavia ominaisuuksia paremmin kuin voittaneen tarjoajan tarjous. Valittajan tarjoamien laitteiden harjoituksissa on siis ollut liikkuvia kohteita ("moving objects"), kun taas voittaneen tarjoajan tarjouksessa kohteet ovat olleet staattisia. Kaivinkoneosiossa voittaneen tarjoajan ratkaisuun ei ole sisältynyt vertailtavaan ominaisuuteen "Muut harjoitukset: lähtötarkastus, vaativimmat ajoharjoitukset, kokonainen työtilanne" sisältyvää lähtötarkastusharjoitusta. Puutavarakuormainosiossa voittaneelle tarjoajalle ei olisi tullut antaa pisteitä puutavara-autokuormauksen lisenssin osalta, koska tarjouksesta ei ole käynyt ilmi, onko kysymyksessä ollut "täysi puutavara-autolisenssi", joka on mahdollistanut myös ajoon liittyvät harjoitukset. Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tältä osin epäselvä.

Jos hankintayksikkö olisi arvioinut ja pisteyttänyt tarjoukset tasapuolisesti ilmoittamansa laatupisteytyksen mukaisesti, valittaja olisi voittanut tarjouskilpailun.

Tarjousten pisteytystä ei ole myöskään perusteltu riittävästi. Hankintayksikkö ei ole perustellut, mistä piste-erot ovat johtuneet, miksi voittaneelle tarjoajalle on annettu enemmän pisteitä ja miten muita vertailtavia ominaisuuksia on arvioitu.

Vastine

Vaatimukset

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.939,57 eurolla.

Perusteet

Valitus on hylättävä perusteettomana. Toissijaisesti valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen.

Tarjousten arvioinnin ja vertailun on tehnyt arviointityöryhmä. Arviointityöryhmän jäsenet ovat päässeet tutustumaan molempien tarjoajien simulaattorilaitteisiin. Perusasia simulaattoreiden vertailussa on ollut niiden mahdollisimman aito vastaavuus oikeiden työkoneiden kanssa. Opetuksen kannalta on tärkeää aidon työtuntuman saaminen ja työturvallisuus.

Oikeaan kaivinkoneeseen/pyöräkuormaajaan/puutavarakuormaukseen suunniteltuja ohjaimia ja muita hallintalaitteita koskevaan vertailuperusteeseen liittyen valittajan tarjouksessa on ollut vain yhdet ohjaimet (SVAB L8), joiden toimintaa on vaihdettu ohjelmallisesti simulaattorin mukaan. Käytännössä kyseiset ohjaimet ovat vastanneet kaivinkoneen ohjaimia. Valittajan tarjouksesta ei ole myöskään käynyt ilmi, minkä tyyppiset polkimet simulaattorissa on ollut. Kyseiset ominaisuudet ovat olleet ehdottomia vaatimuksia, ja koska ne ovat puuttuneet tai toteutettu eri tavalla kuin oikeissa työkoneissa, tarjous olisi ollut mahdollista myös hylätä. Nämäkin toiminnot on kuitenkin pisteytetty. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa jokaisen simulaattorityypin mukana on ollut oikeat työkoneen ohjaimet.

Tela-alustaisen kaivinkoneen jalkapolkimet ohjaavat erikseen telojen ajoa. Vastaavia polkimia ei löydy pyöräkuormaajasta tai puutavaralastauksesta, eikä pyöräkuormaajan polkimilla voida ajaa tela-alustaista kaivinkonetta. Tältä osin oikeanlaisten työkoneiden ohjainten puuttuminen on pudottanut valittajan pisteitä.

Näyttöjen ja sivunäkymien tuottamista sekä mahdollisuutta tarkastella simulaatiota eri kuvakulmista koskevien vertailuperusteiden osalta molemmat toimittajat ovat omissa tarjouksissaan esittäneet toteuttamistavan, jolla kysymyksessä olevat ominaisuudet on toteutettu. Molempien tarjoajien toteutukset ovat olleet simulaatio-opetuksen kannalta riittäviä eikä merkittäviä eroja ole ollut. Valittajan käyttämä termi "katseentunnistus" on antanut mahdollisesti virheellisen kuvan ominaisuuden teknisestä toteutuksesta. Tarjouksen mukana ei ole ollut dokumentteja, jotka olisivat tukeneet valittajan esittämää toteutustapaa.

Kaivinkoneosion pyörä- ja tela-alustan simuloinnin osalta molempien tarjousten on arvioitu täyttäneen tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset. Pyöräkonesimulointi ei ole ollut vaadittavissa ominaisuuksissa, eikä hankintayksikkö ole päättänyt sitä hankkia myöskään optiona. Näin ollen kysymyksessä olevaa ominaisuutta ei ole laskettu mukaan pisteytykseen. Samalla tavalla on toimittu pisteytyksessä ja hankinnassa myös kaivinkoneosion koneenohjausjärjestelmän suhteen. Vaatimuksena on ollut 3D/GPS-koneenohjausjärjestelmä ja molemmat tarjoajat ovat ilmoittaneet sen kuuluvan tarjoukseen. Tarjotuilla järjestelmillä on kuitenkin ollut merkittävä ero toteutuksen osalta. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa järjestelmä on ollut aidon työkoneen kaltainen järjestelmä. Valittajan toteutustapa on ollut sen itsensä valmistama eikä sellaista ole käytössä aidoissa työkoneissa. Aidoissa työkoneissa olevia järjestelmiä valittajan esitteistä on löytynyt lisäoptioina, mutta niitä ei ole hinnoiteltu tarjouksessa. Molempien tarjousten on kuitenkin katsottu täyttäneen minimivaatimukset.

Kummankin tarjoajan tarjouksessa simulaatio-ohjelmistossa mukana olevat harjoitukset ovat olleet erittäin laajoja kokonaisuuksia. Arviointiryhmän jäsenet ovat tutustuneet molempien tarjoajien simulaattoreihin, ja kummankin tarjoajan ratkaisu on todettu erittäin kattavaksi ja opetusta palvelevaksi. Näiltä osin pisteytyksessä ei ole ollut eroja.

Puutavarakuormainosion harjoitusten sisällöt on arvioitu saatavilla olevien tietojen perusteella, eikä tämän arvioinnin perusteella ole voinut syntyä piste-eroja. Voittaneessa tarjouksessa on ollut kaikki puutavaralastaukseen kuuluvat harjoitukset ja optiona puutavara-autolisenssi. Optioiden ominaisuuksia ei ole vertailtu.

Tarjouspyynnön liitteessä 1 on ollut mainittuna kaivinkoneen osalta "Turvaportti (kuten oikeassa kaivukoneessa)". Valittaja on tarjonnut omassa simulaattorissaan ohjelmallisesti toteutettua ratkaisua, joka ei vastaa oikean kaivinkoneen toimintaa. Voittaneen tarjoajan toteutustapa vastaa turvaportin toteutusta oikeassa kaivinkoneessa, jossa turvaportti on fyysinen laite, joka on vipu tai kahva. Tämä seikka on erittäin tärkeä opetettaessa opiskelijoita oikeaan työturvallisuuteen.

Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten mukaisesti vertaillessaan tarjouksia. Tarjouksia on vertailtu tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Hankinnan voittanut tarjous on vastannut parhaiten tarjouspyynnössä esitettyjä vaatimuksia ja on ollut kokonaistaloudellisesti edullisin. Tarjousten vertailusta on tehty yhteenveto, jossa vertailut on myös perusteltu.

Kuultavan lausunto

Voittanut tarjoaja on esittänyt muun ohella, että valittajan tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena, jos tarjouksessa esitetyt ohjaimet eivät ole olleet konekohtaisia, sen tarjoama koneenohjausjärjestelmä ei ole ollut aito työkonekäytössä oleva 3D/GPS-järjestelmä eikä simulaattorissa ole ollut mekaanista turvaporttia.

Katseentunnistuksen toteutus ja sen tuoma lisäarvo ovat jääneet valittajan tarjouksen perusteella epäselviksi. Valittajan tarjouksessaan puutavarakuormauksesta antamat tiedot eivät ole mahdollistaneet ratkaisun laadun arviointia.

Voittanut tarjoaja on tarjonnut harkinnanvaraisena optiona mahdollisuutta laajentaa puutavarakuormausta tukkirekan koulutussimulaattoriksi, jolloin mukaan tulee paljon auton ajoon liittyviä ominaisuuksia ja harjoituksia.

Tarjouspyynnön mukaan laitteiden ja konesimulointien soveltuvuus opetuskäyttöön on otettu huomioon 80 prosentin painoarvolla.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt muun ohella, että arviointiryhmän käyttäminen tarjousvertailussa ei ole ollut hankintasäännösten mukaista. Tarjouspyynnössä ei ole mainittu, että arviointiryhmä tutustuisi tarjoajan simulaattorilaitteisiin hankintamenettelyn aikana tai että tutustumisella olisi vaikutusta tarjousten vertailussa. Arviointiryhmän tutustumiskäynti ei siten ole ollut etukäteen valittajan tiedossa, valittajan edustajia ei ole kuultu tutustumisen aikana eikä heihin ole otettu yhteyttä. Ei ole myöskään varmaa, että referenssikohteen ohjelmistot ja harjoitukset ovat vastanneet hankintayksikölle tarjottua simulaattorikokonaisuutta, koska simulaattoritoimitukset vaihtelevat sisällöltään ja toimitustavaltaan.

Valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Valittajan tarjoamat SVAB L8 -ohjaimet ovat monikäyttöohjaimia, joita voidaan käyttää erityyppisissä työkoneissa kuten hankinnassa mainituissa kaivinkoneessa, pyöräkuormaajassa ja puutavarakuormaajassa. Kyseiset ohjaimet on suunniteltu oikeisiin työkoneisiin. Myös telapolkimet ovat sisältyneet tarjoukseen, sillä valittajan tarjous on sisältänyt sekä tela- että pyöräalustan simuloinnin. Väite siitä, ettei valittajan tarjous olisi sisältänyt turvaporttia, on virheellinen, koska tarjouksessa on todettu, että simulaattorissa on turvaportti. Turvaportin toteutus vastaa oikean kaivinkoneen turvaporttia. Valittajan tarjoamassa simulaattorissa on lisäksi ohjelmallisesti toteutettu 3D-koneenohjausjärjestelmä ja jonkin valmistajan aito koneenohjausjärjestelmä erillisellä näytöllä.

Koneenohjausjärjestelmä on lisäksi ollut vähimmäisvaatimus, eikä sen ominaisuuksia ole tullut ottaa huomioon tarjousvertailussa.

Tarjouspyynnössä on asetettu vertailtavaksi ominaisuudeksi pyörä- ja tela-alustan simulointi. Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole vertaillut tarjouksia pyörä- ja tela-alustan simuloinnin osalta.

Valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Valittajan tarjous on ollut hinnaltaan halvempi kuin voittaneen tarjoajan tarjous. Valittajan ja voittaneen tarjoajan pyöräkuormaaja- ja puutavaraosista saama piste-ero voittaneen tarjoajan hyväksi on hankintapäätöksen mukaan johtunut ohjauslaitteiden ja mahdollisesti myös koneenohjausjärjestelmän eroavaisuuksista, vaikka niiden ominaisuuksien ei olisi tullut vaikuttaa vertailuun. Lisäksi valittajan olisi tullut saada voittanutta tarjoajaa enemmän pisteitä sivunäkymästä ja kuvakulmien tuottamisesta katseentunnistustekniikan avulla, pyörä- ja tela-alustaisen simulaattorin sisällyttämisestä tarjoukseen, harjoitusten liikkuvista kohteista, lähtötarkastusharjoituksesta kaivinkoneosassa sekä ajoon liittyvistä harjoituksista. Videointimahdollisuutta, josta voittanut tarjoaja on oikeutetusti saanut valittajaa enemmän pisteitä, ei olisi tarjouspyynnön mukaan myöskään voinut painottaa vertailussa edellä mainittuja seikkoja enempää. Asiassa on erityisiä syitä ylittää julkisista hankinnoista annetun lain mukainen hyvitysmaksun enimmäismäärä.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on lisävastineessaan esittänyt muun ohella, että hankintapäätös on ollut välttämätöntä panna täytäntöön, koska hankerahoitus hankkeen toteuttamiseksi on päättynyt 30.6.2015. Hankkeen toteuttamiselle olisi ollut mahdollista saada lisäaikaa korkeintaan kaksi kuukautta. Hankinta olisi muuten jäänyt kokonaan toteuttamatta. Hankinnan toteuttamisella on lisäksi varmistettu alan opetuksen järjestäminen.

Referenssikohteet on ilmoitettu tarjouksessa sen vuoksi, että niistä on voinut saada tietoa. Hankintayksikkö on tutustunut valittajan simulaattoreihin Haukiputaan oppilaitoksessa. Laissa ei ole kielletty laitteisiin tutustumista referenssikohteissa silloin, kun ne ovat julkishallinnon julkisessa käytössä.

Valittajan ohjelmallisesti toteutetun turvaportin mukainen ratkaisu ei ole sallittu oikeassa kaivinkoneessa.

Valittaja on lisävastaselityksessään muun ohella esittänyt, että hankintayksikkö olisi voinut hakea ja mahdollisesti saada hankkeen toteuttamiselle lisäaikaa. Tarjouspyynnössä ei ole ollut vaatimusta kolmen eri ohjainmallin toimittamisesta. Valittajan ohjaimet on suunniteltu käytettäviksi oikeissa työkoneissa ja niitä käytetään muun muassa oikeissa puutavaranostimissa.

Hankintayksikön mukaan valittajan turvaportti ei vastaa oikeassa/aidossa työkoneessa käytettävää mekaanista/fyysistä turvaporttia. Turvaportin toteutustavasta ei ole ollut tarjouspyynnössä vaatimuksia. Edellytykseksi on esitetty ainoastaan "Turvaportti (kuten oikeassakin kaivukoneessa)". Valittajan turvaportin toiminnallisuus vastaa oikean kaivinkoneen turvaportin toiminnallisuutta.

Hankintayksikkö on lisävastineessaan muun ohella esittänyt, että tarjouspyynnössä on vaadittu jokaisen simulaattorin osalta aidot työkoneen ohjaimet, mikä on tarkoittanut kolmia eri ohjaimia. Valittajan tarjoama turvaportti ei ole vastannut tarjouspyyntöä, koska oikeissa koneissa turvaportti on fyysinen vipu.

Valittaja on lisälausumassaan esittänyt, että hankintayksikkö ei ole tehnyt sopimusta hankinnan kohteena olevista puutavarakuormainsimulaattorista eikä hinnoitteluvälilehden 2.1 ja 4 kohdissa tarkoitetuista optioista dumpperiohjelmistoa ja kuljetuslaatikkoa lukuun ottamatta. Reaalikeinot ovat siten näiltä osin käytettävissä.

Hankintayksikkö on lisävastineessaan esittänyt, että se on tehnyt kaikki tarjouspyynnön kohteena olevat hankinnat sekä osan optioiden hankinnoista. Hankintayksikkö on hankkinut yhdistelmä-, kaivinkone-, ja pyöräkuormainsimulaattorit, puutavara-auton ajo- ja dumpperiohjelmistot sekä kuljetuslaatikon. Kaikki simulaattorit on toimitettu 8.6.2015 Nivalan ammattiopiston tiloihin. Hanke on päättynyt 30.6.2015, eikä muita hankintoja tulla kysymyksessä olevan hankinnan osalta tekemään.

Kuultava on antanut lisälausunnon.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Pääasian perustelut

Hankinnassa on ollut kysymys kansallisen kynnysarvon ylittävästä opetussimulaattoreiden hankinnasta. Hankintayksikkö on allekirjoittanut hankintasopimuksen 8.4.2015 ja voittanut tarjoaja 9.4.2015. Hankintayksikön mukaan kaikki simulaattorit on toimitettu 8.6.2015 Nivalan ammattiopiston tiloihin. Edelleen hankintayksikön mukaan hankinta on päättynyt 30.6.2015 eikä hankkimatta jätettyjä optioita hankita.

Mainitut seikat huomioon ottaen ainoana julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 94 §:n mukaisena seuraamuksena hankintayksikön virheellisestä menettelystä voi tulla kysymykseen hyvitysmaksun määrääminen.

Edellä mainitun pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan markkinaoikeus voi määrätä hankintayksikön maksamaan hyvitysmaksun asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Selvää on, että edellytyksiä hyvitysmaksun määräämiselle ei ole, mikäli valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen.

Hankintayksikkö ei ollut sulkenut valittajan tarjousta tarjouskilpailusta. Markkinaoikeudessa hankintayksikkö on kuitenkin esittänyt, että valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen muun ohella turvaportin osalta. Näin on esittänyt myös kuultava. Valittajan mukaan tarjouspyynnössä ei ole ollut vaatimuksia turvaportin toteutustavasta, ja turvaportin ohjelmallinen toteutus on ollut tarjouspyynnön mukainen.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella hankinnan kohde ja tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys. Pykälän 3 momentin mukaan tarjouspyynnössä on ilmoitettava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjouksen tekemisessä.

Hankintalain säännökset eivät sääntele hankinnan sisältöä tai hankinnan tarkoituksenmukaisuutta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä tarjouspyyntöasiakirjoissa hankinnan kohde ja tarjouksen valintaperusteena käytetyn kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde ja tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat tulee kuitenkin kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa, ja että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia.

Tarjouspyynnön kohdan 2 "Hankinnan vaatimukset" mukaan hankittavien simulaattoreiden ehdottomat vaatimukset on ilmoitettu tarjouspyynnön liitteessä 1. Tarjouspyynnön liite 1 on ollut tarjouslomake, joka tarjoajien on tullut palauttaa hankintayksikölle tarjouksensa mukana. Tarjouspyynnön liitteessä 1 on kaivinkoneohjelmistoon ja -laitteistoon liittyvän, turvaporttia koskevan ehdottoman vaatimuksen osalta ilmoitettu "Turvaportti (kuten oikeassakin kaivukoneessa)".

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön kohdan 1 mukaan simulaattoreiden on tullut olla fyysisiä kokonaisuuksia, jotka ovat sisältäneet aidot hallintalaitteet, säädettävät kuljettajaistuimet, näytöt ja niille suunnitellut telineet. Asiassa on esitetty selvitystä siitä, että oikean kaivinkoneen turvaportti on fyysinen/mekaaninen kahva. Turvaportin lisäksi simulaattorien ohjainten ja hallintalaitteiden on tullut olla oikeisiin koneisiin suunnitellut. Tämä ehdoton vaatimus on ilmoitettu tarjouspyynnön liitteessä 1 kaivinkonesimulaattorin osalta seuraavasti: "Oikeaan kaivukoneeseen suunnitellut ohjaimet ja muut hallintalaitteet (ei esim. pelikäyttöön tarkoitetut ratit ja ohjaimet)". Sitä vastoin niin ikään fyysisenä ominaisuutena pidettävän kaivinkoneen pyörä- ja tela-alustan osalta tarjouspyynnön liitteen 1 mukaan on riittänyt simulointi: "Pyörä- ja tela-alustan simulointi". Edellä todettu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että turvaportin osalta tarjouspyynnössä on selkeästi edellytetty oikean kaivinkoneen turvaporttia, eikä tarjouspyynnön mukaan ole ollut mahdollista tarjota turvaportin toteuttamista ohjelmallisesti simuloimalla.

Valittajan tarjoama turvaportti ei ole ollut fyysinen laite, vaan se on toteutettu ohjelmallisesti. Tällainen turvaportti ei vastaa tarjouspyynnössä edellytettyä. Koska hankintayksiköllä olisi todetusta syystä ollut velvollisuus sulkea valittajan tarjouspyynnön vastainen tarjous tarjouskilpailusta, valittajalla ei olisi ollut todellista mahdollisuutta voittaa tarjouskilpailua virheettömässä menettelyssä. Valittajan hyvitysmaksua koskeva vaatimus on siten hylättävä.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hyvitysmaksun määräämiselle ei ole edellytyksiä. Valitus on näin ollen hylättävä.

Asiassa ei näin ollen ole myöskään tarpeen lausua hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista valittajan väitteistä.

Uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi

Hankintalain 100 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa hankintalaissa tarkoitetun kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon määräämisestä ja tuomitsemisesta säädetään uhkasakkolaissa.

Uhkasakkolain 10 §:n 1 momentin mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

Hankintasopimus on tehty ennen kuin markkinaoikeuden väliaikaista kieltoa koskeva päätös on annettu. Koska hankintayksiköllä ei siten ole ollut uhkasakon asettamista koskevasta kieltopäätöksestä johtuvaa velvoitetta olla tekemättä hankintasopimusta ja panematta hankintapäätöstä täytäntöön, uhkasakkoa ei voida tuomita maksettavaksi. Uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista koskeva vaatimus on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen. Toisaalta hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole sulkenut valittajan tarjousta tarjouskilpailusta. Asian lopputulos ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että valittaja ja hankintayksikkö saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen ja asiassa esitetyt vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Sami Myöhänen, Saini Siitarinen ja Pekka Savola (eri mieltä).

Asiassa on äänestetty. Eri mieltä olevan jäsenen äänestyslausunto on liitetty päätökseen.

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN ÄÄNESTYSLAUSUNTO

Markkinaoikeustuomari Savola:

Erimielisyyteni koskee valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuutta ja hyvitysmaksun edellytyksiä. Olen muilta osin ratkaisusta samaa mieltä kuin enemmistö.

Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Tarjouspyynnössä turvaporttia koskeva vaatimus on ilmaistu ainoastaan liitteen 1 taulukossa ohjelmistoon ja laitteistoon liittyvien vaatimusten alla muodossa "Turvaportti (kuten oikeassakin kaivukoneessa)". Kyseisellä tarjouslomakeliitteellä on tullut vastata vaatimuksiin Kyllä tai Ei -sarakkeisiin. Seuraavassa sarakkeessa on ohjeistettu "Kirjoita lyhyt kuvaus ominaisuudesta tai ilmoita löytyykö tieto erillisestä liitteestä tai esitteestä". Hankintayksikkö ei ole tarjouspyyntöasiakirjoissa tarkemmin määritellyt, mitä puheena olevalla vaatimuksella on tarkoitettu.

Valittaja on vastannut kyseiseen kohtaan kyllä ja kirjoittanut kuvaukseen "Kyllä, toteutettu ohjelmallisesti."

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tarjoajat vastaavat tarjouksen vaatimuksenmukaisuudesta ja toisaalta hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta tarjoukset, jotka ovat tarjouspyynnön vastaisia. Niin ikään hankintamenettelyn lähtökohtana on, että tarjoajat voivat tarjota tarjouspyynnön vaatimusten ja teknisten eritelmien puitteissa erilaisia ratkaisuja. Katson, että tarjouksen hylkääminen tämän johdosta ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen edellyttää, että tarjouspyynnön vaatimus on tältä osin ollut riittävän täsmällinen.

Hankinta on kohdistunut opetussimulaattoreihin, joiden tarkoitukseksi on katsottava simuloida oikean työkoneen käyttöä ja ominaisuuksia vain tarpeellisessa laajuudessa. Näin ollen simulointi lähtökohtaisesti käsittää toiminnallisuuksia, jotka toteutetaan soveltuvin osin ja mahdollisesti eri tavoin kuin todellisessa työkoneessa, ja toisaalta toiminnallisuuksia, joissa pyritään suureen vastaavuuteen todellisen työkoneen kanssa.

Katson, että tarjouspyynnön vaatimusta "Turvaportti (kuin oikeassakin kaivukoneessa)" on perusteltua tulkita siten, että siinä on vaadittu olennaisesti toiminnallisesti vastaavaa ominaisuutta, jonka tarkoituksena on ollut kiinnittää kuljettajan huomiota turvallisuuteen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole täsmällisemmin määritelty, minkälainen turvaporttiomaisuuden on oltava. Näin ollen ei ole perusteita katsoa, että tarjottu ohjelmallinen turvaporttitoiminnallisuus olisi tarjouspyynnön vastainen. Hankintayksikkö ei ole myöskään edellyttänyt tarkemman selvityksen toimittamista kyseisestä ominaisuudesta. Kiinnitän huomiota myös siihen, että tältä osin otsikko on yleisluonteinen "ohjelmistoon- ja laitteistoon liittyvät vaatimukset", kun taas yhdistelmäsimulaattorin osalta ensimmäisenä otsikkona on erikseen esitetty teknisiä/fyysisiä ominaisuuksia koskevia vaatimuksia. Johtopäätöstäni tukee myös se, että hankintayksikkö ei ole hankintapäätöstä tehdessään hylännyt tarjousta tarjouspyynnön vastaisena, vaikka tarjouksessa on selkeästi ilmoitettu ohjelmallisesta toteutuksesta, mikä osaltaan viittaa siihen, että hankintayksikkö on tarjouspyyntöä laatiessaan ja tarjouksia arvioidessaan katsonut ohjelmallisen toteutustavan sinänsä hyväksyttäväksi. Päätelmääni ei saata kyseenalaiseksi myöskään se, että eräissä muissa tarjouspyynnön kohdissa on edellytetty oikeaan työkoneeseen suunniteltuja ohjaimia ja muita hallintalaitteita. Katson, että tältäkin osin kyse on riittävästä toiminnallisesta vastaavuudesta, ei identtisyydestä ja joka tapauksessa varsinaisten ohjainten osalta merkitys on suurempi kuin turvaporttitoiminnossa.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole todettavissa, että turvaportin toteutustapa olisi ollut niin keskeinen ominaisuus, että eri toteutustapojen johdosta tarjouspyyntöä olisi pidettävä niin epäselvänä, että sen perusteella ei olisi voitu antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella katson, että tarjouspyynnössä ei ole myöskään edellytetty erillisiä ohjaimia ja että valittajan tarjouksessa olleet ohjaimet ovat täyttäneet tarjouspyynnössä asetetut edellytykset. Niin ikään katson, ettei asiassa ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi mahdollista katsoa, että valittajan tarjous olisi ollut tarjouspyynnön vastainen myöskään koneenohjausjärjestelmän, polkimien tai muunkaan syyn vuoksi.

Hyvitysmaksun määräämisen edellytykset

Voittaneen tarjoajan tarjouksen hinta on ollut 119.100 euroa ja valittajan 102.533 euroa. Tarjousvertailussa valittaja on saanut hinnasta 20 pistettä, laitteiston soveltuvuudesta opetuskäyttöön 27 pistettä, kaivukoneosiosta 30 pistettä, pyöräkuormaajaosiosta 9 pistettä ja puutavaraosiosta 9 pistettä eli yhteensä 95 pistettä. Voittanut tarjoaja on saanut hinnasta 17 pistettä ja kaikista muista osioista vastaavasti maksimipisteet 30, 30, 10 ja 10 pistettä eli yhteensä 97 pistettä.

Hankintayksikkö on perustellut tarjousvertailua siten, että molemmat simulaattoriratkaisut ovat olleet ohjelmistoltaan monipuolisia ja teknisesti edistyneitä. Voittaneella tarjoajalla on ollut harjoitusten videotallennusmahdollisuus. Simulaattoreiden ohjauslaitteissa voittaneella tarjoajalla on jokaisessa simulaattorissa työkoneen ohjaimet, kun taas valittajalla ohjaimet ja toiminnot on mukautettu työkoneen mukaan.

Tarjouspyynnön liitteessä 1 osiossa "Opetuskäyttöön soveltuvan yhdistelmäsimulaattorin vaatimukset ja ominaisuudet" on ollut otsikot "Yhdistelmäsimulaattorin tekniset/fyysiset ominaisuudet -vaatimukset", "Yhdistelmäsimulaattorin simulaatio-ohjelmistoon, ympäristöön ja harjoituksiin liittyvät vaatimukset" ja "Yhdistelmäsimulaattorin vertailtavat ominaisuudet (laitteiston soveltuvuus opetuskäyttöön)". Sen lisäksi kaivukone-, pyöräkuormaaja- ja puutavarakuormaimista on ollut kustakin omat osiot, jotka on jaettu työkoneohjelmistoon ja laitteistoon liittyviin vaatimuksiin ja vertailtaviin ominaisuuksiin.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella katson, että hankintayksikkö on vertaillut tarjouksia laatupisteiden osalta virheellisesti eikä vertailu ole ollut tasapuolinen ainakaan seuraavilta osin. Hankintayksikön ei olisi tullut vähentää valittajan laatupisteitä vähimmäisvaatimuksena olleiden ohjainten ominaisuuksien perusteella, koska niitä ei ollut ilmoitettu vertailtavaksi. Valittajan olisi myös tullut saada voittanutta tarjoajaa enemmän pisteitä sivunäkymien tuottamisesta lisänäyttöjen lisäksi päänasennon tunnistamistekniikalla. Lisäksi hankintayksikön olisi tullut pisteyttää vertailtavaksi ominaisuudeksi ilmoitettu pyörä- ja tela-alustan simulointi. Edelleen valittajan olisi tullut saada enemmän pisteitä kuin voittanut tarjoaja harjoitusten laajuudesta, koska ainoastaan valittajan tarjoukseen on sisältynyt tarjouspyynnössä ilmoitettuja liikkuvia kohteita. Kaikkiin näihin nähden valittajan tarjouksesta puuttuvalla videontallennusmahdollisuudella ei ole ollut ratkaisevaa vaikutusta. Merkitystä ei ole myöskään sillä, että tarjouspyynnössä ei ollut täsmällisesti määritelty tarkkaa pisteytystapaa. Katson, että oikein suoritetussa tarjousvertailussa valittajan olisi tullut saada lähes varmasti voittanutta tarjoajaa enemmän pisteitä, kun otetaan huomioon valittajan kolme pistettä korkeammat hintapisteet. Näin ollen on riittävällä varmuudella osoitettavissa, että valittajalla olisi ollut virheettömässä menettelyssä todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu.

Hankintalain 95 §:n 1 momentin mukaan hyvitysmaksua määrättäessä otetaan huomioon hankintayksikön virheen tai laiminlyönnin laatu, valituksen kohteena olevan hankinnan arvo ja hakijalle aiheutuneet kustannukset ja vahinko. Markkinaoikeus voi kuitenkin jättää hyvitysmaksun määräämättä, jos hankintayksikkö on pidättäytynyt hankintapäätöksen täytäntöönpanosta markkinaoikeuskäsittelyn ajaksi. Pykälän 2 momentin mukaan hyvitysmaksun määrä ei saa ilman erityistä syytä ylittää kymmentä prosenttia hankintasopimuksen arvosta.

Katson, että hankintayksikön menettely on ollut poikkeuksellisen virheellistä. Edellä todetun ohella hankintayksikkö on myös pannut hankintasopimuksen täytäntöön pyydettyään määräajan pidennystä täytäntöönpanon väliaikaista kieltämistä koskevasta vaatimuksesta lausumiseksi. Katson, että asiassa on erityisiä edellytyksiä määrätä hyvitysmaksu suuremmaksi kuin 10 prosenttia hankintasopimuksen arvosta. Hankintasopimuksen arvo on ollut 146.800 euroa. Hyvitysmaksun suuruudeksi on määrättävä 20.000 euroa.

Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä hankintayksikön on korvattava valittajan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan viivästyskorkoineen ja hankintayksikön oikeudenkäyntikuluvaatimus tulee hylätä.

Vakuudeksi:

Puheenjohtaja Sami Myöhänen

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassahallinto-oikeudessa 18.12.2017 taltionumero 6546.