MAO:161/16

ASIAN TAUSTA

Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n hallitus on 12.10.2015 tekemällään päätöksellä § 53 valinnut yhtiön ulkoalueiden hoitajaksi tarjoajan, jonka tarjous oli edullisin.

Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n mukaan hankintailmoitusta ei ole julkaistu ja hankinnan arvonlisäveroton arvo on vuodessa noin 5.000–6.000 euroa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Kimette Oy:n on katsottava vaatineen Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n ulkoalueiden hoitotyön kilpailuttamista uudelleen.

Vastine

Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n mukaan valituksenalaisen hankinnan arvonlisäveroton arvo on vuodessa noin 5.000–6.000 euroa. Sopimuskausi on vuosi kerrallaan kuukauden irtisanomisajalla. Hankinta on ollut niin sanottu pienhankinta, jolloin virallista hankintakanavaa ei ole tarvinnut käyttää. Hankintasopimusta ei ole vielä tehty valitun toimittajan kanssa.

Vastaselitys

Kimette Oy:n mukaan uusi kilpailuttaminen olisi tarjonnut mahdollisuuden siihen, että se olisi jatkanut palvelun toimittamista. Kun tämä ei taida enää olla vaihtoehto, 3–6 kuukauden hyvitysmaksu olisi kohtuullinen seuraus pitkän palvelussuhteen jälkeisestä syrjivästä menettelystä.

Muut kirjelmät

Karjalan Tekstiilipalvelu Oy on antanut lausuman.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 94 §:n 1 momentista seuraa, että markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia, onko hankinnassa menetelty hankintalain tai sen nojalla annettujen säännösten taikka pykälässä mainittujen muiden säännösten vastaisesti. Markkinaoikeuden toimivallan edellytyksenä on siten se, että markkinaoikeudelle tehdyssä valituksessa esitetyt vaatimukset koskevat hankintalain soveltamisalaan kuuluvaa hankintaa.

Hankintalain 15 §:n 1 kohdan perusteella hankintalakia ei sovelleta muun ohessa palveluhankintoihin, jos hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on vähemmän kuin 30.000 euroa.

Hankintalain 17 §:n 5 momentin mukaan ennakoidun arvon on pädettävä silloin, kun hankintayksikkö toimittaa hankintailmoituksen julkaistavaksi tai muuten aloittaa hankintamenettelyn.

Hankintalain 19 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan sellaisissa palveluhankintasopimuksissa, joissa ei ilmoiteta kokonaishintaa, ennakoidun arvon laskennassa perusteena on käytettävä toistaiseksi voimassa olevissa tai yli 48 kuukautta voimassa olevissa hankintasopimuksissa kuukausiarvoa kerrottuna luvulla 48.

Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n hallituksen 12.10.2015 tekemän päätöksen § 53 mukaan yhtiö valitsi ulkoalueidensa hoitajaksi tarjoajan, jonka tarjous 400 euroa kuukaudessa ilman arvonlisäveroa oli edullisin. Tarjoukset saatiin myös kahdelta muulta tarjoajalta, joista toinen oli ulkoalueiden entinen hoitaja Kimette Oy. Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n mukaan valituksenalaisen hankinnan arvonlisäveroton arvo on vuodessa noin 5.000–6.000 euroa. Sopimuskausi on vuosi kerrallaan kuukauden irtisanomisajalla.

Hankinnan ennakoidun kokonaisarvon hankintailmoituksen julkaisuhetkellä voidaan edellä mainitut säännökset ja seikat huomioon ottaen katsoa olleen alle 30.000 euroa.

Kysymyksessä olevan hankinnan arvo ei siten ole ylittänyt hankintalain 15 §:n 1 kohdan mukaista palveluhankinnan kynnysarvoa. Koska hankintaan ei näin ollen sovelleta hankintalakia, Kimette Oy:n vaatimukset on jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomina tutkimatta.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen ja Sami Myöhänen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.