MAO:76/16

ASIAN TAUSTA

Vaalan kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on pyytänyt 26.8.2014 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia kaavateiden, yksityisteiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapidosta sekä sivukylien latujen ja luistelualueiden kunnossapidosta talvikausille 2014–2015, 2015–2016 ja 2016–2017 sekä mahdolliselle kolmen vuoden optiokaudelle.

Vaalan kunnan ympäristölautakunta on 22.9.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 69 valinnut Vaalan keskustan liikenneväylien ja kunnan kiinteistöjen lumitöiden osalta Power urakointi Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut tarjouspyynnön julkaisuhetkellä noin 150.000–170.000 euroa ilman optiokautta.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 12.5.2015.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

A, Koneurakointi A -nimisen toiminimen haltijana on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen siltä osin kuin se kohdistuu markkinaoikeuden antaman ratkaisun jälkeiseen aikaan ja määrää hankintayksikön maksamaan hänelle hyvitysmaksuna 45.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön ja Power urakointi Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulunsa 1.749,20 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen ohjeen mukaan suolahiekan toimittaa urakoitsija. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa on kuitenkin mainittu, että "urakka hinta ei sisällä suolahiekkaa, tilaaja hankkii suola hiekan (B)". Tarjouksesta on luettavissa, että voittanut tarjoaja on sopinut suolahiekasta henkilön kanssa, joka oli merkitty tarjouspyyntöön lisätietojen antajaksi. Suolahiekan arvo talvesta riippuen on ainakin 7.500–15.000 euroa.

Valittajan tarjous on ollut toiseksi halvin, joten se olisi tullut valituksi, mikäli hankintayksikkö olisi menetellyt hankintasäännösten mukaisesti. Tarjouksen valintaperusteena on ollut edullisin tarjous konekalusto huomioon ottaen. Koska konekalustoa ei ole pisteytetty, valintaperusteena on ollut halvin hinta.

Valitus tulee tutkia, sillä valittaja ja eräät muut tarjoajat eivät ole saaneet tiedoksi muutoksenhaun kohteena olevaa hankintapäätöstä, jonka hankintayksikkö on esittänyt lähettäneensä 24.9.2014 postitse tavallisena kirjeenä. Vaalan kunnan alueella on tuolloin ollut häiriöitä postinkulussa.

Valittaja on syksystä 2014 lähtien pyytänyt hankintayksiköltä voittaneen tarjoajan tarjousta ja urakkasopimusta. Hankintayksikkö kieltäytyi pitkään antamasta kyseisiä asiakirjoja, koska se ei ollut vielä tehnyt urakkasopimusta. Valittaja on saanut asiakirjat toukokuun 2015 lopussa. Tämän jälkeen valittaja on pyytänyt hankintayksiköltä hankintapäätöstä valitusosoituksineen, jotka valittaja on saanut 15.6.2015. Valitusosoitusta markkinaoikeuteen ei kuitenkaan ole annettu. Valittaja ei ole voinut arvioida hankintamenettelyn oikeellisuutta ja oikeussuojan tarvettaan.

Vastine

Vaatimukset

Vaalan kunnan on katsottava vaatineen, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta tai hylkää sen.

Perusteet

Hankintayksikkö on kilpailuttanut syksyllä 2014 teiden ja piha-alueiden talvikunnossapidon. Tarjouspyyntö on julkaistu paikallislehdessä ja kunnan internetsivuilla.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 12.5.2015. Power urakointi Oy on aloittanut lumitöiden tekijänä syksyllä 2014, jolloin hankintasopimuksen voidaan katsoa hiljaisesti syntyneen. Hankintalain 87 §:n 5 momentin 2 kohdan mukainen kuuden kuukauden valitusaika hankintasopimuksen tekemisestä on näin ollen kulunut umpeen.

Sopimuksen mukaan voittanut tarjoaja toimittaa suolahiekan tarjouspyynnön mukaisesti. Suolahiekan kustannusarvioksi on arvioitu noin 3.000 euroa talvikaudessa.

Hankintapäätös on annettu tiedoksi 24.9.2014 tavallisena kirjeenä ja siihen on liitetty pienhankinnan mukainen valitusosoitus ja oikaisuohje. Valittaja ei ole näyttänyt, ettei se olisi saanut päätöstä tiedokseen. Kunnanjohtaja on saanut valittajalta sähköpostiviestin kesäkuussa 2015, jonka perustella on sovittu tapaaminen, jossa kunnanjohtaja on antanut asiakirjapyynnön mukaisesti asiakirjat valittajalle.

Asiassa on tapahtunut ilmoitusvirhe, koska hankintailmoitusta ei ole julkaistu Hilma-ilmoituskanavalla. Hyvitysmaksulle ei ole edellytyksiä ja vaatimus on joka tapauksessa kohtuuton. Jos hankintailmoitus olisi julkaistu, olisi jokin toinen alalla toimiva yrittäjä voinut voittaa tarjouskilpailun eikä siten voida ehdottomalla varmuudella sanoa, että valittaja olisi voittanut tarjouskilpailun virheettömässä menettelyssä.

Kuultavan lausunto

Vaatimukset

Power urakointi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta tai hylkää sen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.886 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Näyttötaakka hankintapäätöksen sisältäneen kirjeen saapumisesta myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä on valittajalla, eikä se tule täytetyksi viittaamalla postinkulun häiriöihin. Valittajan on katsottava saaneen tiedon hankintapäätöksestä. Valittaja ei ole näyttänyt, ettei tiedoksianto olisi sisältänyt valitusosoitusta. Valittajalla on ollut riittävät tiedot valituksen tekemisen arvioimiseksi, koska hankintapäätös on ollut hankintayksikön internetsivuilla. Koska valittaja on esittänyt saaneensa puutteellisen valitusosoituksen, on kuuden kuukauden valitusaika päättynyt viimeistään 22.3.2015. Valitus tulee jättää myöhässä saapuneena tutkimatta.

Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty, että urakoitsija hankkisi kustannuksellaan suolahiekan. Maininta siitä, että suolahiekan toimittaa urakoitsija, on ollut asiakirjassa "Auraus talvikaudella 2014–2015 Ohje". Maininta on tulkinnanvarainen, sillä toimittaminen ja maksaminen ovat eri asioita. Kuultava on ennen tarjouksen tekemistä ollut yhteydessä hankintayksikköön ja ymmärtänyt, että hankintayksikkö kustannuksellaan hankkisi suolahiekan. Myöhemmin kuultavalle on selvinnyt, että se oli ymmärtänyt asian väärin, ja urakkasopimukseen on kirjattu, että urakoitsija vastaa alueensa suolahiekan kustannuksista. Kuultava on ollut vilpittömässä mielessä kirjoittaessaan tarjoukseensa "huom. urakka hinta ei sisällä suolahiekkaa, tilaaja hankkii suolahiekan (B)".

Edellisen talven aikana suolahiekan ostohinta on ollut noin 1.300 euroa, joten valittajan kustannusarvio on ollut ylimitoitettu. Koska kuultavan tarjous on ollut yli 20.000 euroa edullisempi kuin seuraavaksi halvin tarjous, on kuultavan tarjous joka tapauksessa ollut edullisin. Hankintayksikkö on kohtuullisuusvaatimuksen mukaisesti hyväksynyt kuultavan tarjouksen. Kuultavan tarjouksen yksittäisellä lauseella ei ole ollut merkitystä tarjouskilpailun lopputulokseen.

Hankintamenettely ei ole ollut virheellistä eivätkä hyvitysmaksun edellytykset täyty. Asiassa tulee myös ottaa huomioon, että valittajan tarjous ei olisi tullut valituksi, vaikka kuultavan tarjous olisi suljettu tarjouskilpailusta. Valittajan velkoja on järjestelty saneerausohjelmalla, mikä on tarjoajan poissulkemisperuste. Jos kuultavan tarjous olisi suljettu pois, hankintayksikkö olisi tarjoajien tasapuolisen kohtelun vuoksi sulkenut valittajan tarjouskilpailusta. Joka tapauksessa hyvitysmaksun määrä ei voi ylittää 16.566 euroa.

Vastaselitys

Valittaja on muun ohella esittänyt, että hankintapäätös on sisältänyt valitusosoituksen vain hallinto-oikeuteen, joten valitusaika markkinaoikeuteen ei ole alkanut kulua.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on antanut kaksi lisäkirjelmää, joissa se on muun ohella esittänyt, että hankinnan ennakoitu arvo on perustunut kolmen vuoden sopimuksen arvoon eikä ole sisältänyt optioita. Lisäksi hankintayksikkö on ilmoittanut, ettei hankintaa ole pantu täytäntöön optiokauden osalta. Hankintapäätös on koskenut kautta 2014–2017 eikä ole sisältänyt optiota. Lisäksi on päätetty, ettei optiota käytetä. Hankintayksikön mukaan hankintasopimuksen arvo on kolmen vuoden hinta, joka ei ylitä EU-kynnysarvoa.

Valittaja on antanut lisälausuman.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 74 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on liitettävä tekemäänsä päätökseen valitusosoitus, jossa muun ohella selostetaan, miten asia on mahdollista saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan valitusosoituksen antamiseen ja korjaamiseen sovelletaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölain 3 luvussa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 14 §:n 2 momentin mukaan valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen ja viranomainen, jolle valituskirjelmä on toimitettava, sekä valitusaika ja mistä se lasketaan. Pykälän 3 momentin mukaan valitusosoituksessa on selostettava säännökset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen perille toimittamisesta.

Hallintolainkäyttölain 16 §:n 1 momentin mukaan, jos valitusosoitusta ei ole annettu tai siinä on virheellisesti ilmoitettu, että päätöksestä ei saa valittaa, viranomaisen on annettava uusi lainmukainen valitusosoitus. Pykälän 2 momentin mukaan, jos valitusosoitus on muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla virheellinen, viranomaisen on annettava uusi valitusosoitus, jos sitä pyydetään valitusosoituksessa mainitussa tai säädetyssä valitusajassa. Pykälän 3 momentin mukaan valitusaika luetaan siitä, kun uusi valitusosoitus on annettu tiedoksi.

Hankintalain 75 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön tekemä päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje on annettava tiedoksi kirjallisesti niille, joita asia koskee. Pykälän 2 momentin mukaan päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje voidaan antaa tiedoksi myös tavallisena kirjeenä siten kuin hallintolaissa säädetään. Ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintalain 87 §:n 1 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Pykälän 3 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Viimeksi mainitun lainkohdan esitöissä (HE 190/2009 vp s. 61) on todettu muun ohella, että muutoksenhakua koskeva enimmäismääräaika ei tule kuitenkaan sovellettavaksi tilanteessa, jossa hankintapäätöstä tai valitusosoitusta ei ole lainkaan annettu tiedoksi tarjouskilpailuun osallistuneelle. Tällaisessa tilanteessa asianosaisen valitusaika ei ala kulua.

Hankintayksikön mukaan se on 24.9.2014 lähettänyt tarjoajille hankintapäätöksen postitse tavallisena kirjeenä. Valittaja on esittänyt, etteivät se ja eräät toiset tarjoajat ole saaneet hankintapäätöstä tiedoksi alueen postinkulun häiriöiden vuoksi. Markkinaoikeus toteaa, että tiedoksisaannin osalta lähtökohtana on, että sen, joka väittää tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä lähettämisestä, on esitettävä väitteensä tueksi riittävä näyttö. Markkinaoikeus katsoo, että pelkkä valittajan ilmoitus siitä, ettei hän ole saanut hankintapäätöstä, ilman minkäänlaista muuta selvitystä asiasta, ei ole riittävä näyttö siitä, että tiedoksianto olisi tapahtunut myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä hankintapäätöksen lähettämisestä. Valittajan on siten katsottava saaneen hankintapäätöksen tiedoksi 1.10.2014.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintapäätöksen liitteenä on ollut oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus -niminen asiakirja, jonka muutoksenhakukieltoja koskevan kohdan mukaan muutoksenhaun kohteena olevaan päätökseen ei ole saanut hakea muutosta valittamalla, koska päätöksestä on voitu tehdä kuntalain mukainen kirjallinen oikaisuvaatimus. Lisäksi asiakirjan valitusosoitusta koskevassa kohdassa on mainittu, että vasta oikaisuvaatimuksen johdosta annettavaan päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksen osalta valitusviranomaisina on mainittu Pohjois-Suomen ja Vaasan hallinto-oikeudet.

Koska hankintayksikkö ei ole liittänyt hankintapäätökseen lainkaan valitusosoitusta, vaan on nimenomaan esittänyt, että muutoksenhaun kohteena olevaan hankintapäätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, markkinaoikeus katsoo edellä kuvattujen hankintalain 87 §:n esitöiden perusteella, että valitusaika ei ole alkanut lainkaan kulua.

Hankintayksikkö on asiassa esitetyn selvityksen mukaan toimittanut valittajalle hankintapäätöksen uudelleen kesäkuussa 2015, mutta päätökseen ei tuolloinkaan ole asiassa esitetyn selvityksen mukaan liitetty valitusosoitusta eikä valituksen määräaika ole siten alkanut kulua. Markkinaoikeuteen 29.6.2015 saapunut valitus on näin ollen tutkittava.

Pääasiaratkaisun perustelut

Vaalan kunta on pyytänyt tarjouksia kaavateiden, yksityisteiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapidosta sekä sivukylien latujen ja luistelualueiden kunnossapidosta talvikausille 2014–2015, 2015–2016 ja 2016–2017 sekä mahdolliselle kolmen vuoden optiokaudelle. Asiassa saadun selvityksen mukaan tarjouspyyntö on julkaistu ainoastaan paikallislehdessä ja kunnan internetsivuilla.

Vaalan kunnan ympäristölautakunta on 22.9.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 69 valinnut Vaalan keskustan liikenneväylien ja kunnan kiinteistöjen lumitöiden osalta kaudelle 2014–2017 Power urakointi Oy:n tarjouksen. Valittajan valitus on perustunut siihen, että Power urakointi Oy:n tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Edellä mainitusta hankintapäätöksestä käy ilmi, että valittaja, kuten Power urakointi Oy:kin, on jättänyt tarjouksen vain kaava-alueen tiealueiden ja kiinteistöjen osalta. Markkinaoikeus tutkii siten hankintayksikön menettelyn vain mainitulta osalta.

Hankinnan arvo ja hankinnasta ilmoittaminen

Hankintalain 1 §:n mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten kuin hankintalaissa säädetään.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 35 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on toimitettava hankinnasta julkaistaviksi muun ohella hankintailmoitus. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitetuista ilmoitusvelvoitteista, ilmoitusten lähettämisessä käytettävistä viestintävälineistä, ilmoitusten sisällöstä, julkaisemisesta ja muista ilmoitusvelvollisuuteen liittyvistä seikoista, joita hankintadirektiivissä, oikeussuojadirektiivissä ja kansallisesti edellytetään.

Julkisista hankinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (jäljempänä hankinta-asetus) 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hankintayksikön on toimitettava julkaistavaksi hankintailmoitus muun ohella avoimella menettelyllä toteutettavasta hankintalain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun EU-kynnysarvon ylittävästä liitteen A mukaisesta palveluhankinnasta.

Hankintalain 17 §:n 1 momentin mukaan hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa perusteena on käytettävä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Arvoa laskettaessa on otettava huomioon myös hankinnan mahdolliset vaihtoehtoiset toteuttamistavat ja hankintasopimukseen sisältyvät optio- ja pidennysehdot sekä ehdokkaille tai tarjoajille maksettavat palkkiot tai maksut. Pykälän 5 momentin mukaan ennakoidun arvon on pädettävä silloin, kun hankintayksikkö toimittaa hankintailmoituksen julkaistavaksi tai muuten aloittaa hankintamenettelyn.

Asiassa on kyse teiden ja piha-alueiden talvikunnossapitoa koskevasta hankinnasta, joka on hankintalain liitteessä A tarkoitettu palveluhankinta. Asiassa saadun selvityksen mukaan hankinnan arvo kolmen vuoden sopimuskaudelta on ollut 150.000–170.000 euroa. Tarjouspyynnössä mainittu kolmen vuoden optiokausi huomioon ottaen hankinnan ennakoitu arvo on siten ylittänyt hankintalain 16 §:ssä tarkoitetun palveluhankintojen EU-kynnysarvon, joka vuodelle 2014 on ollut 207.000 euroa. Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankinnasta olisi tullut julkaista EU-hankintailmoitus.

Asian arviointi

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa palvelun olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain esitöissä on 46 §:n kohdalla (HE 50/2006 vp s. 90 ja 91) todettu, että oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksen sekä yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden edellyttävän tarjousten olevan tarjouspyynnön mukaisia. Hankintayksikön tulee siten sulkea tarjouskilpailusta sellaiset tarjoukset, jotka eivät vastaa tarjouspyynnön vaatimuksia. Tarjouksen sulkemista tarjouskilpailusta tulee arvioida nimenomaan tarjoajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta.

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, koska tarjouksen mukaan tilaaja hankkii suolahiekan, vaikka tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan urakoitsijan on tullut toimittaa suolahiekka.

Tarjouspyynnöllä on edellä todetulla tavalla pyydetty tarjouksia muun ohella kaavateiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapidosta. Tarjouksen valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaan ollut kokonaishinnaltaan edullisin tarjous konekalusto huomioon ottaen.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen ohjeen "Auraus talvikaudella 2014–2015" ajoratoja koskevassa kohdassa on muun ohella ilmoitettu, että hiekoitussepelin toimittaa tilaaja ja suolahiekan toimittaa urakoitsija.

Voittaneen tarjoajan tarjousasiakirjoissa on mainittu muun ohella, että "huom urakka hinta ei sisällä suolahiekkaa, tilaaja hankkii suolahiekan (B)". Urakkasopimuksessa 12.5.2015 on mainittu, että suolahiekan hankinnasta sovitaan erikseen ja että urakoitsija vastaa suolahiekan kustannuksista.

Hankintalaissa säännellyn tarjouskilpailumenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja että tarjouksia arvioidaan niistä ilmenevien tietojen perusteella.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen mukaan tilaaja hankkii suolahiekan, vaikka tarjouspyyntöasiakirjoissa suolahiekan toimittaminen on ollut urakoitsijan vastuulla. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat tältä osin olleet riittävän selvät. Tarjous ei näin ollen ole ollut mainitulta osin tarjouspyynnön mukainen. Tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuudessa on ollut kysymys tarjouksen sisältöön ja sen vertailukelpoisuuteen vaikuttaneesta seikasta. Näin ollen hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole sulkenut voittaneen tarjoajan tarjousta tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena. Kun otetaan huomioon tarjoajien tasapuolisen kohtelun periaate, asiaa ei ole myöskään syytä arvioida toisin hankintayksikön ja voittaneen tarjoajan mahdollisesti käymien suullisten keskustelujen perusteella.

Markkinaoikeus toteaa lisäksi, ettei kuultavan väite siitä, että valittaja olisi tullut sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle saneerausohjelman vuoksi, ole asiassa merkityksellinen, sillä hankintalain 54 §:n mukaan hankintayksiköllä on oikeus, mutta ei velvollisuutta sulkea tarjoaja tarjouskilpailusta siinä mainituilla perusteilla.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintalain 94 §:n 1 momentin mukaan, jos hankinnassa on menetelty hankintalain tai sen nojalla annettujen säännösten tai muiden julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, markkinaoikeus voi:

1) kumota hankintayksikön päätöksen osaksi tai kokonaan;
2) kieltää hankintayksikköä soveltamasta hankintaa koskevassa asiakirjassa olevaa virheellistä kohtaa tai muuten noudattamasta virheellistä menettelyä;
3) velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä;
4) määrätä hankintayksikön maksamaan hyvitysmaksun asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä;
5) määrätä hankintayksikölle tehottomuusseuraamuksen;
6) määrätä hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksun;
7) lyhentää hankintasopimuksen sopimuskauden päättymään määräämänsä ajan kuluttua.

Saman pykälän 2 momentin mukaan pykälän 1 momentin 4–7 kohdassa mainittujen seuraamusten määräämisestä säädetään 95–98 §:ssä.

Hankintalain 94 §:n 3 momentin mukaan tehottomuusseuraamus, seuraamusmaksu ja sopimuskauden lyhentäminen voidaan määrätä vain 16 §:ssä tarkoitetussa EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa.

Hankintalain 95 §:n 1 momentin mukaan hyvitysmaksu voidaan määrätä maksettavaksi, jos 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettu toimenpide saattaisi aiheuttaa hankintayksikölle, muiden oikeuksille tai yleisen edun kannalta suurempaa haittaa kuin toimenpiteen edut olisivat taikka jos valitus on pantu vireille vasta hankintasopimuksen tekemisen jälkeen. Hyvitysmaksua määrättäessä otetaan huomioon hankintayksikön virheen tai laiminlyönnin laatu, valituksen kohteena olevan hankinnan arvo ja hakijalle aiheutuneet kustannukset ja vahinko. Markkinaoikeus voi kuitenkin jättää hyvitysmaksun määräämättä, jos hankintayksikkö on pidättäytynyt hankintapäätöksen täytäntöönpanosta markkinaoikeuskäsittelyn ajaksi.

Hankintalain 95 §:n 1 momentin esitöiden (HE 190/2009 vp s. 69) mukaan, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa muun ohella noudattamatta odotusaikaa ovat tehottomuus, seuraamusmaksu ja sopimuskauden lyhentäminen ensisijaisia oikeuskeinoja.

Hankintalain 96 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan markkinaoikeus voi todeta hankintasopimuksen tehottomaksi, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen, vaikka hankinnassa on velvollisuus noudattaa odotusaikaa. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa edellytyksenä on lisäksi, että hankintayksikkö on tehnyt hankintalain vastaisen muun virheen, joka on vaikuttanut muutoksenhakijan mahdollisuuksiin saada hankintasopimus. Pykälän 4 momentin mukaan tehottomuusseuraamus voi koskea vain vielä täyttämättä olevia sopimusvelvoitteita.

Hankintalain esitöiden (HE 190/2009 vp s. 71) mukaan, jos hankintasopimus todetaan tehottomaksi, sopimusta koskeva hankintapäätös muuttuu käytännössä vaikutuksettomaksi. Tämän vuoksi markkinaoikeus voi tehottomuusseuraamusta määrätessään samalla käyttää hankintalain 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa säädettyjä reaalikeinoja, kuten kumota hankintaa koskevan hankintapäätöksen kokonaan tai osittain.

Hankintalain 77 §:n mukaan EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 21 päivän odotusajan kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Markkinaoikeus katsoo, että kun valittaja on nyt tarkasteltavana olevassa asiassa vaatinut hankintapäätöksen kumoamista välittömästi markkinaoikeuden ratkaisun jälkeiseltä ajalta, on valittajan nyt kyseessä olevat olosuhteet huomioon ottaen katsottava tosiasiallisesti vaatineen tehottomuusseuraamusta markkinaoikeuden päätöksen jälkeistä aikaa koskien.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä hankinnan varsinaiseksi hankintakaudeksi on ilmoitettu talvikaudet 2014–2015, 2015–2016 ja 2016–2017. Hankinta on tarjouspyynnön ja urakkasopimuksen mukaan sisältänyt varsinaisen hankintakauden lisäksi myös option vuosille 2017–2020. Hankintapäätöksessä ei ole mainittu optiota.

Kysymyksessä olevassa hankintalain 16 §:n mukaisen EU-kynnysarvon ylittävässä liitteen A mukaista palveluhankintaa koskevassa asiassa hankintapäätös on asiassa esitetyn selvityksen perusteella pantu täytäntöön valituksen kohteena olevilta osin eli kaava alueen tiealueiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden vuosien 2014–2017 talvikunnossapidon osalta. Option osalta hankintaa ei ole pantu täytäntöön ja hankintayksikkö on markkinaoikeudessa ilmoittanut, ettei niin tulla tekemään.

Asiassa saadun selvityksen mukaan hankintapäätös ei ole sisältänyt valitusosoitusta markkinaoikeuteen eikä hankintalain 77 §:n mukainen odotusaika näin ollen ole lähtenyt kulumaan. Hankintayksikkö ja voittanut tarjoaja ovat allekirjoittaessaan hankintasopimuksen 12.5.2015 tehneet sen ennen odotusajan päättymistä.

Ottaen huomioon, että hankintasopimus on tehty, hankintalain 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdan mukaiset seuraamukset eivät enää ole markkinaoikeuden käytettävissä varsinaisen hankintakauden osalta. Näin ollen asiassa jäävät tältä osin arvioitaviksi hyvitysmaksun ja tehottomuusseuraamuksen määrääminen. Markkinaoikeus ei lähtökohtaisesti käsittele asiaa hyvitysmaksuasiana. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että tehottomuusseuraamus voi koskea vain vielä täyttämättä olevia sopimusvelvoitteita, hyvitysmaksun määrääminen tulee arvioitavaksi siltä osin kuin sopimusvelvoitteet on jo täytetty ja tehottomuusseuraamus siltä osin kuin ne ovat vielä täyttämättä.

Hyvitysmaksun määräämisen edellytyksiä tulee arvioida sen perusteella, millaiseksi tarjouskilpailu ja valittajan asema olisi muodostunut virheettömässä menettelyssä. Kysymyksessä olevassa tarjouskilpailussa virheetön hankintamenettely olisi merkinnyt muun ohella sitä, että hankinnasta olisi julkaistu asianmukainen hankintailmoitus, jonka laiminlyöminen on virhe, joka on luonteensa puolesta omiaan vaikeuttamaan virheettömän menettelyn lopputuloksen jälkikäteistä arvioimista. Virheettömässä menettelyssä voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut myös sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena. Lisäksi kun tarjouspyynnössä tarjouksen valintaperusteeksi oli ilmoitettu halvin hinta konekalusto huomioon ottaen, on epäselväksi jäänyt, mikä merkitys kalustolla on ollut tarkoitus olla. Virheettömän menettelyn lopputuloksen arvioimiseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä, kuten mitkä tarjoajat olisivat osallistuneet tarjouskilpailuun ja millaisia tarjoukset olisivat olleet. Markkinaoikeus katsoo, että hankintamenettely on toteutettu kysymyksessä olevassa hankinnassa siten virheellisesti, ettei asiassa ole jälkikäteen riittävän luotettavasti todettavissa, että valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Valittajan hyvitysmaksua koskeva vaatimus on edellä lausutun perusteella hylättävä.

Kysymyksessä on edellä todetulla tavalla EU-kynnysarvon ylittävä A-palveluhankinta, jonka osalta voidaan lähtökohtaisesti määrätä tehottomuusseuraamus. Koska hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti ainakin tehdessään hankintasopimuksen odotusaikaa noudattamatta, jättäessään hankintailmoituksen julkaisematta ja ottaessaan Power urakointi Oy:n tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen mukaan tarjousvertailuun, asiassa on mahdollista määrätä tehottomuusseuraamus siltä osin kuin hankintaa koskevat sopimusvelvoitteet ovat vielä täyttämättä. Osa varsinaisesta hankintakaudesta on jo kulunut, eikä tehottomuusseuraamuksen määrääminen siltä osin, toisin kuin vielä jäljellä olevalta osalta, ole enää mahdollista. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole käynyt ilmi hankintalain 97 §:ssä tarkoitettuja yleiseen etuun liittyviä pakottavia syitä tehottomuusseuraamuksen määräämättä jättämiselle.

Markkinaoikeus katsoo hankinnan kohteena olevan palvelun luonne huomioon ottaen, että Vaalan kunnan ja Power urakointi Oy:n 12.5.2015 allekirjoittama urakkasopimus kaavateiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapidosta vuosina 2014–2017 on määrättävä tehottomaksi 1.6.2016 alkaen. Samalla Vaalan kunnan ympäristölautakunnan 22.9.2014 tekemä hankintapäätös § 69 on vastaavilta osin kumottava.

Kun Vaalan kunnan ja Power urakointi Oy:n 12.5.2015 allekirjoittama urakkasopimus määrätään tehottomaksi 1.6.2016 alkaen, voidaan hankintayksikkö velvoittaa myös korjaamaan virheellinen menettelynsä kilpailuttamalla hankinta. Mikäli hankintayksikkö aikoo tämän jälkeen edelleen toteuttaa kaavateiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapitoa koskevan hankinnan julkisena hankintana, sen tulee kilpailuttaa kyseinen hankinta julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden mukaisesti.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asiassa ei ole perusteita velvoittaa kuultavaa korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikuluja. Asian näin päättyessä kuultava saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus määrää Vaalan kunnan ja Power urakointi Oy:n 12.5.2015 allekirjoittaman urakkasopimuksen kaavateiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapidosta vuosina 2014–2017 tehottomaksi 1.6.2016 alkaen ja kumoaa Vaalan kunnan ympäristölautakunnan hankintapäätöksen 22.9.2014 § 69 vastaavilta osin.

Markkinaoikeus velvoittaa Vaalan kunnan, mikäli se aikoo 1.6.2016 jälkeen edelleen toteuttaa talvikunnossapidon julkisena hankintana siltä osin kuin kyse on kaavateistä ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueista, kilpailuttamaan kyseisen hankinnan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti. Velvoitetta on noudatettava 15.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus hylkää A:n seuraamusvaatimukset muilta osin.

Markkinaoikeus velvoittaa Vaalan kunnan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 1.749,20 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta siltä osin kuin se on kohdistettu Power urakointi Oy:öön.

Markkinaoikeus hylkää Power urakointi Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Markkinaoikeuden päätös hyvitysmaksun, tehottomuusseuraamuksen, seuraamusmaksun ja sopimuskauden lyhentämisen määräämisestä voidaan kuitenkin panna täytäntöön vain lainvoimaisen päätöksen nojalla.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Teija Kotro ja Hannamaria Nurminen (eri mieltä).

Asiassa on äänestetty. Eri mieltä olevan jäsenen äänestyslausunto on liitetty päätökseen.

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN ÄÄNESTYSLAUSUNTO

Markkinaoikeustuomari Nurminen:

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 87 §:n 1 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Pykälän 3 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Hankintalain edellä mainitun 87 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 190/2009 vp s. 61) on todettu muun muassa, että pykälän 1 momentissa ilmaistaan valitusajan pääsääntö.

Hankintalain 87 §:n 3 momentin osalta edellä mainitussa hallituksen esityksessä on todettu muun ohella, että lainkohdassa säädetään muutoksenhaun enimmäismääräajasta. Säännös on uusi ja koskee tilannetta, jossa 1 tai 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa hankintapäätöksen tiedoksiantoa rasittaa virhe siten, että muutoksenhakuaika ei ole alkanut kulua. Ehdotettu säännös merkitsee poikkeusta hallintolainkäyttölain sääntelystä. Hallintolainkäyttölain lähtökohtana on, että valitusta ei jätetä tutkimatta, jos valitusosoitukseen sisältyy virheellisyys, joka on voinut vaikuttaa valituksen saapumiseen myöhässä. Hankintapäätöksen osalta oikeuskäytännössä on katsottu, että asianosaisen tulee saada riittävät tiedot hankintayksikön ratkaisusta ja sen perusteista oikeussuojakeinojen käyttämisen arviointia varten ennen kuin muutoksenhakuaika alkaa kulua. Toisaalta hankintapäätöksen tiedokseen saanut asianosainen on puutteellisesti perustellusta päätöksestä tai puutteellisesta valitusosoituksesta huolimatta tullut tietoiseksi hankintayksikön ratkaisusta ja ainakin osittain oikeussuojan tarpeestaan. Hankinta-asioiden luonteen ja oikeussuojakeinojen tehokkaan käytön näkökulmasta tällaisissa tilanteissa voidaan kilpailun hävinneeltä tarjoajalta edellyttää, että tarjoaja ottaa ratkaisun tarkemmasta sisällöstä ja valitusosoituksesta selkoa kohtuullisessa ajassa. Kohtuulliseksi ajaksi on ehdotettu kuutta kuukautta hankintapäätöksen tekemisestä. Määräajalla suojataan syntynyttä oikeustilaa.

Edellä mainitun lainkohdan osalta esitöissä on todettu myös, että muutoksenhakua koskeva enimmäismääräaika ei tule kuitenkaan sovellettavaksi tilanteessa, jossa hankintapäätöstä tai valitusosoitusta ei ole lainkaan annettu tiedoksi tarjouskilpailuun osallistuneelle. Tällaisessa tilanteessa asianosaisen valitusaika ei ala kulua.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on liitettävä tekemäänsä päätökseen valitusosoitus, jossa muun ohella selostetaan, miten asia on mahdollista saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan valitusosoituksen antamiseen ja korjaamiseen sovelletaan muutoin, mitä niistä hallintolainkäyttölain 3 luvussa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 14 §:n 2 momentin mukaan valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen ja viranomainen, jolle valituskirjelmä on toimitettava, sekä valitusaika ja mistä se lasketaan. Pykälän 3 momentin mukaan valitusosoituksessa on selostettava säännökset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen perille toimittamisesta.

Hallintolainkäyttölain 16 §:n 1 momentin mukaan, jos valitusosoitusta ei ole annettu tai siinä on virheellisesti ilmoitettu, että päätöksestä ei saa valittaa, viranomaisen on annettava uusi lainmukainen valitusosoitus. Pykälän 2 momentin mukaan, jos valitusosoitus on muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla virheellinen, viranomaisen on annettava uusi valitusosoitus, jos sitä pyydetään valitusosoituksessa mainitussa tai säädetyssä valitusajassa. Pykälän 3 momentin mukaan valitusaika luetaan siitä, kun uusi valitusosoitus on annettu tiedoksi.

Hankintalain edellä mainitun 74 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 190/2009 vp s. 49) on todettu muun ohella, että koska hankintalaissa säädetään valitusajasta sekä siinä tilanteessa, että valitusosoitus on ollut asianmukainen (hankintalain 87 §:n 1 ja 2 momentti), että tilanteessa, jossa valitusosoitus on ollut jollakin tavoin puutteellinen (hankintalain 87 §:n 3 momentti), hankintalakia sovellettaessa on otettava huomioon, että valitusosoituksen korjauttamisella ei ylitetä muutoksenhaulle säädettyä uutta enimmäisaikaa. Puutteellisen ja virheellisen valitusosoituksen korjauttamisen tulee siis lähtökohtaisesti tapahtua normaalin valitusajan kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut hankintapäätöksen tiedokseen. Estettä ei kuitenkaan ole sille, että hankintalain mukaisessa järjestelmässä korjauttaminen ei ole niin tarkkaan sidottua muutoksenhakuaikaan kuin hallintolainkäyttölain mukaan, kunhan muutoksenhaku toimitetaan markkinaoikeuteen viimeistään 6 kuukauden määräajassa. Markkinaoikeuden ratkaistavaksi jää, onko valitus tuolloin tullut vireille oikeassa määräajassa.

Hankintalain 75 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön tekemä päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje on annettava tiedoksi kirjallisesti niille, joita asia koskee. Pykälän 2 momentin mukaan päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje voidaan antaa tiedoksi myös tavallisena kirjeenä siten kuin hallintolaissa säädetään. Ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan muutoksenhaun kohteena olevaa hankintapäätöstä 22.9.2014 § 69 koskeva pöytäkirjanote sekä oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus -niminen asiakirja on lähetetty valittajalle tiedoksi postitse 24.9.2014 tavallisena kirjeenä. Valittaja on esittänyt, etteivät se ja eräät toiset tarjoajat ole saaneet kyseisiä asiakirjoja alueen postinkulun häiriöiden vuoksi. Lähtökohtana on, että sen, joka väittää tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä lähettämisestä, on esitettävä väitteensä tueksi riittävä näyttö. Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että pelkkä valittajan ilmoitus siitä, ettei hän ole saanut hankintapäätösasiakirjoja, ilman minkäänlaista muuta selvitystä asiasta, ei ole riittävä näyttö siitä, että tiedoksianto olisi tapahtunut myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä hankintapäätösasiakirjojen lähettämisestä. Valittajan on siten katsottava saaneen hankintapäätöksen liiteasiakirjoineen tiedoksi 1.10.2014.

Hankintapäätöksestä on käynyt ilmi tarjoushinnat, halvimman hinnan käyttäminen tarjouksen valintaperusteena sekä valittajan sijoittuminen tarjouskilpailussa. Katson, että valittaja on hankintapäätöksen perusteella saanut riittävät tiedot hankintayksikön ratkaisusta ja sen perusteista oikeussuojakeinojen käyttämisen arviointia varten.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintapäätöksen liitteenä on ollut oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus -niminen asiakirja, jonka mukaan nyt kyseessä olevassa asiassa on voinut hakea muutosta kunnallisvalituksin 30 päivässä kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen tekemisen ja siihen annetun päätöksen jälkeen. Valitusviranomaisina on mainittu Pohjois-Suomen ja Vaasan hallinto-oikeudet. Asiassa ei ole käynyt ilmi, että valittaja olisi menetellyt mainitun asiakirjan ohjeiden mukaisesti.

Hankintalain 87 §:n esitöistä käy ilmi, että sille taholle, joka haluaa valittaa julkiseen hankintaan liittyvästä hankintayksikön menettelystä, voidaan hankinta asioiden luonteen vuoksi asettaa tietynlainen selonottovelvollisuus liittyen hankintapäätökseen ja valitusosoitukseen. Katson, että hankinta-asioiden muutoksenhakuaikoja koskevan sääntelyn tarkoituksena on osaltaan muutoksenhaun estäminen vasta pitkän ajan kuluttua hankintapäätöksen tiedoksiannosta ja siten hankintayksikön ja voittaneen tarjoajan välisen suhteen suojaaminen.

Koska hankintayksikkö ei ole liittänyt hankintapäätökseen hankintalain 74 §:n 1 momentissa tarkoitettua valitusosoitusta asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi, ei hankintalain 87 §:n 1 momentissa säädetty määräaika valituksen tekemiselle markkinaoikeuteen ole alkanut kulua. Päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa on ilmoitettu virheellinen valitusviranomainen ja valitusaika. Valitusosoituksesta on voinut myös saada sen käsityksen, ettei päätöksestä saisi valittaa ennen kuin asiassa on tehty oikaisuvaatimus. Katson, että valitusosoitus on ollut hankintalain 87 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla olennaisesti puutteellinen, jolloin valitus markkinaoikeudelle on tullut tehdä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä. Tämä määräaika on nyt kyseessä olevassa asiassa päättynyt 22.3.2015. Vaalan kunnan ympäristölautakunnan 22.9.2014 tekemää päätöstä § 69 koskeva, markkinaoikeuteen 29.6.2015 saapunut valitus on näin ollen myöhässä saapuneena jätettävä tutkimatta.

Katson, että valituksen tekemiselle säädetyn määräajan alkamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, että valittaja on esittänyt saaneensa hankintayksiköltä voittaneen tarjoajan tarjouksen ja hankintasopimuksen pyynnöstään huolimatta vasta toukokuussa 2015, kun otetaan huomioon sekin, että markkinaoikeuteen tehtävässä valituksessa on mahdollista esittää pyyntö hankintayksikön velvoittamisesta esittämään mainitut asiakirjat.

Oikeudenkäyntikulut

Katson, että asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos kuultava joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Velvoitan näin ollen valittajan korvaamaan kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Jätän valituksen tutkimatta, hylkään A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta ja velvoitan A:n korvaamaan Power urakointi Oy:n oikeudenkäyntikulut 1.886 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Äänestyksen tulokseen nähden velvoitettuna lausumaan asiassa siinä tapauksessa, että valitusosoituksen katsotaan puuttuneen ja valituksen saapuneen määräajassa markkinaoikeuteen, olen samaa mieltä kuin enemmistö pääasiasta, seuraamuksesta ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Vakuudeksi:

Puheenjohtaja Petri Rinkinen

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 14.3.2018 taltionumero 1134.