MAO:726/15

ASIAN TAUSTA

Lahden kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 3.2.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Teivaan sataman EF-laiturin uusimisesta.

Lahden kaupungin rakennuttajapäällikkö on 16.3.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 30 valinnut Suomen Vesityö Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 80.000–100.000 euroa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

ATV-Tuote Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 10.763 euroa.

Perusteet

Valittajan tarjous on ollut tarjouksista halvin. Tarjous on kuitenkin hylätty sillä perusteella, että se ei ole noudattanut veneaisojen kellukkeista annettuja ohjeita. On poikkeuksellista, että tarjouspyynnössä määrätään etukäteen, millaisia kellukkeita aisoissa tulee käyttää. Yleensä tilaaja määrittelee, millainen kantavuus aisoilla tulee olla, ja kellukeratkaisut jätetään tarjoajan ehdotettavaksi. Käytännössä vain yksi tarjoaja, eli voittanut tarjoaja on käyttänyt tarjouspyynnössä mainittuja niin sanottuja salkkukellukkeita.

Vastine

Vaatimukset

Lahden kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valitus on hylättävä ensisijaisesti sillä perusteella, että hankinta on arvoltaan kansallista kynnysarvoa alhaisempi ja toissijaisesti joka tapauksessa sillä perusteella, että valittajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen.

Voittaneen tarjoajan tarjoamia kellukkeita on yleisesti saatavilla. Tarjousten sisällön tarkistuksessa ainoastaan valittajan tarjous oli tarjouspyyntöä vastaamaton venepuomien kellukkeiden osalta määrältään ja tilavuudeltaan.

Kuultavan lausunto

Suomen Vesityö Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Asiassa on riidatonta, että valittajan tarjous ei ole vastannut tarjouspyyntöä. Tarjouspyynnön mukaisen ratkaisumallin tekniset ominaisuudet on määritelty tarjouspyynnössä yksityiskohtaisesti perustellusta syystä ja rajoittamatta tarjoajien mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuun. Suomen Vesityö Oy ei valmista tarjoamiaan kellukkeita, vaan se joutuu ostamaan ne. Sillä ei siten ole mitään "yksinoikeutta" kyseisiin kellukkeisiin, vaan myös valittaja olisi voinut tehdä tarjouksensa tarjoamalla tarjouspyynnön mukaisia kellukkeita. Valittaja ei ole näin tehnyt, vaan on pitänyt toisenlaista ja tarjouspyynnöstä poikkeavaa ratkaisua parempana.

Hankinnan kokonaisarvo alittaa julkisista hankinnoista annetun lain rakennusurakoita ja käyttöoikeusurakoita koskevan kynnysarvon, joten hankinnassa ei olisi tarvinnut noudattaa hankintalakia.

Vastaselitys

ATV-Tuote Oy on antanut vastaselityksen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 94 §:n 1 momentista seuraa, että markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia, onko hankinnassa menetelty hankintalain tai sen nojalla annettujen säännösten taikka pykälässä mainittujen muiden säännösten vastaisesti. Markkinaoikeuden toimivallan edellytyksenä on siten se, että markkinaoikeudelle tehdyssä valituksessa esitetyt vaatimukset koskevat hankintalain soveltamisalaan kuuluvaa hankintaa.

Hankintalain 15 §:n 3 kohdan mukaan hankintalakia ei sovelleta rakennusurakoihin ja käyttöoikeusurakoihin, jos hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on vähemmän kuin 150.000 euroa.

Hankintalain 17 §:n 4 momentin mukaan ennakoidun arvon on pädettävä silloin, kun hankintayksikkö toimittaa hankintailmoituksen julkaistavaksi tai muuten aloittaa hankintamenettelyn.

Hankintayksikkö on 3.2.2015 julkaissut kysymyksessä olevaa rakennusurakkaa koskevan kansallisen hankintailmoituksen, jossa on todettu muun ohella, ettei hankinta ylitä hankintalain 15 §:n mukaista kynnysarvoa. Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo on ollut 80.000100.000 euroa.

Hankintayksikkö on saanut valittajan tarjous mukaan lukien kuusi tarjousta. Valittajan tarjouspyyntöä vastaamattomaksi todetun tarjouksen hinta on ollut 107.630 euroa ja voittaneen tarjoajan tarjouksen hinta 111.900 euroa. Muiden tarjoajien tarjousten hinnat ovat olleet 123.000 euroa, 137.780 euroa, 140.250 euroa ja 148.700 euroa. Tarjouskilpailussa saatujen tarjousten mukainen kokonaisurakkatarjoushinta on siten jäänyt alle 150.000 euron.

Hankinnan ennakoidun kokonaisarvon hankintailmoituksen julkaisuhetkellä voidaan edellä esitetty huomioon ottaen katsoa olleen alle 150.000 euroa.

Kysymyksessä olevan hankinnan arvo ei siten ole ylittänyt hankintalain 15 §:n 3 kohdan mukaista rakennusurakan kynnysarvoa. Koska hankintaan ei näin ollen sovelleta hankintalakia, valittajan vaatimukset on jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomina tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hankintapäätökseen on liitetty oikaisuvaatimusohje, mutta ei valitusosoitusta markkinaoikeuteen. Tämä valitusosoituksen suhteen asianmukainen menettely ja asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi niin ikään kohtuutonta, jos kuultava joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan myös kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää ATV-Tuote Oy:n valituksen tutkimatta.

Markkinaoikeus velvoittaa ATV-Tuote Oy:n korvaamaan Lahden kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla ja Suomen Vesityö Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund ja Pertti Virtanen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.