MAO:725/15

ASIAN TAUSTA

Vaalijalan kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 30.3.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta varavoimakoneen hankinnasta.

Vaalijalan kuntayhtymä on 30.6.2015 tekemällään hankintapäätöksellä H 12/2015 valinnut Machinery Oy:n tarjouksen.

Vaalijalan kuntayhtymä on 29.7.2015 keskeyttänyt hankintamenettelyn hankintaa tekemättä.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on saatujen tarjousten perusteella ollut noin 97.000–173.000 euroa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Voimalaite Service Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 13.270 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintamenettely on ollut virheellinen. Valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Hätäkäyttö on määritelty tarjouspyynnön teknisessä eritelmässä sekä siinä viitatussa ST -käsikirjassa 31/2013. Valittajan tarjous on ollut teknisen eritelmän ja ST -käsikirjan vaatimusten mukainen. Valittajan tarjouksen hylkäämisperusteena esitetty peltimoottorien ohjaus on tosiasiassa viitannut tarjouspyynnön teknisen eritelmän ilmanvaihtojärjestelmään. Valittajan tarjous on tältäkin osin ollut tarjouspyynnön mukainen. Valittaja olisi tullut valita tarjouskilpailun voittajaksi.

Hankintayksikön olisi tullut hylätä Machinery Oy:n tarjous vaihtoehtojen esittämisen, alitehoisen suorituskyvyn, tarjouksen sisältämien ristiriitaisuuksien ja epäselvyyksien perusteella sekä sillä perusteella, että Machinery Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen myös kierrosluvun säätimien säätötarkkuuden ja kontin peltimoottorien ohjauksen osalta.

Vastine

Vaalijalan kuntayhtymä on ilmoittanut, että hankintamenettely on keskeytetty 29.7.2015, sekä vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 2.480 eurolla.

Tarjouspyyntö on ollut virheellinen teknisen eritelmän osalta siten, että moottorin kuormanottokykyvaatimukseksi on ilmoitettu G3 ja generaattorin G2 vaikka saman kuormanottokykyvaatimuksen olisi pitänyt koskea sekä moottoria että generaattoria. Valittu Machinery Oy:n tarjous on lisäksi sisältänyt vaihtoehdon, vaikka vaihtoehtoiset tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnössä kiellettyjä.

Vastaselitys

Valittaja on lausumassaan esittänyt, että hankintayksiköllä ei ole ollut todellista syytä keskeyttää hankintaa. Keskeytyksen tosiasiallinen syy on ollut pyrkimys kiertää julkisia hankintoja koskevat oikeusohjeet.

Muut kirjelmät

Valittaja on lausumassaan esittänyt, että hankintayksikkö on kaikille tarjoajille lähettämässään, 20.4.2015 päivätyssä asiakirjassa korjannut sekä varavoimakoneen että generaattorin kuormanottokykyä koskevan teknisen eritelmän luokaksi G3. Kuormanottokykyvaatimus G3 on lisäksi ilman korjaustakin ollut riidattomasti esitetty tarjouspyynnössä, koska se on koskenut laitosta eli moottorin ja generaattorin yhdistelmää. Hankinnan keskeyttäminen ei siten ole ollut perusteltu sen vuoksi, että tekninen eritelmä olisi ollut epäselvä. Machinery Oy:n virheellisen tarjouksen hyväksyminen ei myöskään ole ollut pätevä peruste keskeyttää hankinta. Hankintayksikön olisi tullut oikaista hankintapäätös.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 73 a §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 182/2010 vp s. 22) keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti. Hyväksyttäväksi hankinnan keskeyttämisen perusteeksi on oikeuskäytännössä katsottu muun ohella se, että tarjouspyyntö on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi tai virheelliseksi, tai hankinnasta on saatu vain yksi hyväksyttäväksi katsottava tarjous.

Hankintalain 73 a §:n 2 momentin mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 73 §:ssä. Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Tämän pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.

Hankintalain 73 a §:n 2 momentin esitöissä (HE 182/2010 vp s. 23) on tuotu esiin, että hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevan päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi keskeyttämisratkaisuun vaikuttaneet seikat sellaisella tarkkuudella, että ehdokas tai tarjoaja voi päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko keskeyttämisessä noudatettu lain velvoitteita.

Asian arviointi

Valittajalle on toimitettu 29.7.2015 allekirjoitettu ilmoitus, jonka mukaan hankintayksikkö on keskeyttänyt hankintamenettelyn. Ilmoituksen saatteena olevassa sähköpostissa on myös mainittu uuden hankintamenettelyn aloittamisesta. Ilmoitukseen ei ole liitetty valitusosoitusta. Hankintamenettelyn keskeyttämisen perusteiksi on ilmoitettu tarjouspyynnön teknisessä eritelmässä ollut virhe koskien kahta eri kuormanottokykyvaatimusta moottorille ja generaattorille sekä Machinery Oy:n tarjouksen virheellinen hyväksyminen sen vuoksi, että tarjous on vastoin tarjouspyynnössä ilmoitettua sisältänyt vaihtoehtoisen tarjouksen.

Tarjouspyynnön 27.3.2015 teknisessä eritelmässä on kohdassa 1.1 "Yleiset vaatimukset" ilmoitettu, että "Koneen suoritusarvojen tulee pysyä kaikissa käyttötilanteissa ST-31 käsikirjan kohdassa määritellyn luokka G3 vaatimusten mukaisena". Teknisen eritelmän kohdassa 2.4 "Generaattori" on ilmoitettu muun ohella seuraavaa: "Generaattorin tekniset vaatimukset vähintään ISO 8528 luokan G2 mukaisesti…". Kaikille tarjoajille on hankintapäätöksen mukaan lähetetty tarjousta tarkentavat kysymykset 25.5.2015. Tarjousta tarkentavat kysymykset on lisätty tekniseen eritelmään, jonka kohta 2.4 on muutettu kuulumaan seuraavasti: "Generaattorin tekniset vaatimukset vähintään ISO 8528 luokan G3 mukaisesti…". Vaikka varavoimalaitoksen tehoa koskeva vaatimus on siten teknisessä eritelmässä korjattu asiakirjassa yhteneväksi, asiassa esitetyn selvityksen mukaan tarjouspyyntö on kuitenkin tarjousten toimittamiselle asetettuna määräaikana, 27.4.2015, ollut tulkinnanvarainen kuormanottokyvyn luokkaa koskevan vaatimuksen osalta. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että tarjoajille olisi huomautettu tehdystä korjauksesta. Korjaus on siten saattanut lisäksi jäädä tarjoajilta huomaamatta.

Markkinaoikeus katsoo lisäksi, että Machinery Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen tarjoukseen sisältyvän vaihtoehtoisen tarjouksen vuoksi.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankintayksiköllä on ollut hankintalain 73 a §:n 1 momentissa tarkoitettu todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiseen, koska tarjouspyyntö on ollut kuormanottokykyä koskevan vaatimuksen osalta tulkinnanvarainen tarjousten toimittamiselle asetettuna määräaikana ja voittanut tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintamenettelyn keskeyttäessään valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Valittajan valitus on perustunut osin tarjouspyynnön epäselvyyteen sekä Machinery Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuuteen. Koska hankintamenettely on keskeytetty tarjouspyynnön ristiriitaisuuden sekä Machinery Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuuden takia, olisi asiassa annetusta ratkaisusta huolimatta kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut. Valittaja ja hankintayksikkö saavat näin ollen pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää Voimalaite Service Oy:n valituksen sekä Vaalijalan kuntayhtymän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Ville Parkkari ja Saini Siitarinen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.